Onko täällä muita, joista tuntuu toivottomalta tämän koronan vuoksi? En usko, että tämä loppuu vielä pitkään aikaan

Vierailija kirjoitti:

Rukoile ja lue Raamattua.

Ei tätä omassa voimassa jaksakaan.

Lukisin raamatun, koraanin, tooran ja kutsuisin jehovat kahville jos uskoisin että uskolla voisi tähän tilanteeseen vaikuttaa.

Otan kuitenkin varman päälle ja luen sittenkin itselleni uuden ammatin, sellaisen jota ei kulkutaudit pysäytä ja jos kunnianhimo riittää en ole asuinpaikkaani sidottu. Me noudatetaan kaikkia näitä rajoituksia yhteisen hyvän nimissä, mutta kauanko yhteishenki kestää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on just parasta,miksette ota iloa irti elämästä

Mitä iloa? Tulevaisuus tuntuu toivottomalta. Olin matkailualalla ja opiskelin kulttuurialaa, nyt työtön. Harrastukset (teatteri, tanssi, musiikki) olivat minulle tärkeitä samoin kuin matkailu, nyt eivät ole mahdollisia. Haluaisin löytää miehen, mennä naimisiin ja perustaa perheen, mutta nykyään ei voi tavata ketään missään. En löydä mitään iloa tästä tilanteesta, pelkkää ahdistusta.

Monille ihmisille yksinäisyys, työttömyys ja arjen harmaus ovat olleet pysyvä olotila jo ennen koronaa.

Mä niin toivoin rokotteita. Nyt kun rokotteita vihdoin pikkuhiljaa saadaan, niin iskee jatkuvasti uusia muuntoviruksia. Eli rokotteista ei hyödy juuri mitään. Rokotteet ei mitenkään pysy ajan tasalla muuntovirusten suhteen, eli korona vaan eri variaatioina tulee jylläämään loputtomiin ja loputtomiin.

Kyllä se tästä, pysytään toiveikkaina. Rokotukset pelastavat meidät ainakin osittain. Nyt on jaksettu jo kauan ja kesään on enää muutama kuukausi. Ihmiset ovat selvinneet isoista katastrofeista ja niin selvitään tästäkin.

Viime vuosi meni hyvin mutta tammikuussa tuli romahdus. Väsynyt olemaan vain joko töissä tartuntaa peläten tai kotona, yksin. Muunnosten myötä iskenyt toivottomuus, ettei tätä hallintaan saada vaan pahenee vain.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se tästä, pysytään toiveikkaina. Rokotukset pelastavat meidät ainakin osittain. Nyt on jaksettu jo kauan ja kesään on enää muutama kuukausi. Ihmiset ovat selvinneet isoista katastrofeista ja niin selvitään tästäkin.

Älä viitsi. Ei tämä lopu. Enkä jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on just parasta,miksette ota iloa irti elämästä

Mitä iloa? Tulevaisuus tuntuu toivottomalta. Olin matkailualalla ja opiskelin kulttuurialaa, nyt työtön. Harrastukset (teatteri, tanssi, musiikki) olivat minulle tärkeitä samoin kuin matkailu, nyt eivät ole mahdollisia. Haluaisin löytää miehen, mennä naimisiin ja perustaa perheen, mutta nykyään ei voi tavata ketään missään. En löydä mitään iloa tästä tilanteesta, pelkkää ahdistusta.

Monille ihmisille yksinäisyys, työttömyys ja arjen harmaus ovat olleet pysyvä olotila jo ennen koronaa.

Siksipä nykyisyys tuntuukin niin tyrmäävälle.

Sammui viimeinenkin valonkajastus.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu toivottomalta, vaikka omassa elämässä periaatteessa kaikki on hyvin. Päivät vaan toistuvat samanlaisina oli arki tai pyhä, loma tai ei ,ilman mitään kohokohtia. Millään ei tunnu olevan oikein mitään merkitystä.

No tätä samaa oli jo ennen koronaa. Ei Suomessa ikinä tapahdu mitään kivaa, ainoastaan kamalia tai tylsiä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on just parasta,miksette ota iloa irti elämästä

Mitä iloa? Tulevaisuus tuntuu toivottomalta. Olin matkailualalla ja opiskelin kulttuurialaa, nyt työtön. Harrastukset (teatteri, tanssi, musiikki) olivat minulle tärkeitä samoin kuin matkailu, nyt eivät ole mahdollisia. Haluaisin löytää miehen, mennä naimisiin ja perustaa perheen, mutta nykyään ei voi tavata ketään missään. En löydä mitään iloa tästä tilanteesta, pelkkää ahdistusta.

Monille ihmisille yksinäisyys, työttömyys ja arjen harmaus ovat olleet pysyvä olotila jo ennen koronaa.

Miten tämä tieto lohduttaa ja tuo iloa niille, jolla oli onnellinen elämä ennen koronaa? Aikaisemmin, kun itselläni meni hyvin, pystyin auttamaan monia yksinäisiä, työttömiä ja masentuneita. Nyt minulla ei ole voimia mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten ottaa päähän päättäjien saamattomuus ja monen ihmisen aivottomuus tai itsekkyys, koska niiden syiden takia tämä tilanne pitkittyy ja pitkittyy. Olisi kannattanut kokeilla viruksen tukahduttamista Uuden-Seelannin malliin viime syksynä, niin ainakin oman maan sisällä voitaisiin elää melko normaalisti.

Ai ettei kukaan olisi saanut enää matkustaa Suomeen? Vai mitä tuo maan sisällä tarkoittaa, maan alle menet johonkin luolaan. Aha.

Mi-tä-pä, jos mie-ti-sit a-si-aa i-han it-se.

Ja sä opettelisit tavaamaan.

Minulta kyllä häviää kaikki ahdistus, kun mietin vaikkapa niitä ihmisiä jotka tälläkin hetkellä elävät teltassa jossain pakolaisleirissä pienten lasten kanssa, sairaana ja vailla mitään toivoa paremmasta. Siihen verrattuna oma tilanne on uskomattoman hyvä, vaikka olisi lopun ikää työttömänä. Muistan aina olla kiitollinen siitä vähästä mitä minulla on - kaikille se ei ole itsestään selvää.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se tästä, pysytään toiveikkaina. Rokotukset pelastavat meidät ainakin osittain. Nyt on jaksettu jo kauan ja kesään on enää muutama kuukausi. Ihmiset ovat selvinneet isoista katastrofeista ja niin selvitään tästäkin.

Mistä isoista katastrofeista puhut, mihin tätä voisi verrata? Esim. sota-aikana on järjestetty konsertteja, kokoonnuttu häihin ja hautajaisiin, seurusteltu ja perustettu perhe, jotkut ovat paenneet sotaa esim. Ruotsiin. Nyt kaikki tuo on mahdotonta.

Tää on ihmisten vedätystä, älkää menkö lankaan.

On tarkoitus että ihmiset alistuu pakkovallan alle.

Minulla on myös voimat todella lopussa. Jaksoin viime vuoden vielä jotenkin, vaikka väsynyt olinkin. Viime vuosi oli silti pahin ikinä. Raskaita asioita ja vielä koiranikin kuolema. En silti ajatellut, että voimat loppuvat ennen viime joulua ja että elämä olisi senkään jälkeen sitä, että selviän yhdestä päivästä. Mieliala todella huono ja pelkään välillä etten jaksa enää. Olen työtön ( voisi sanoa työtön työkokematon) ja todella yksinäinen. Siinä mielessä korona ei ole muuttanut elämääni kovinkaan paljon. En silti ajatellut, että se raja tulee nyt vastaan ja voimat oikeasti loppuvat yhtäkkiä kokonaan. Minäkin olen silti varmasti tajunnut tuon ap:n mainitseman asian, että olen elämän realiteetit paremmin tajunnut. Sen kuinka elämäni voi ollakin vaikeaa ja en ehkä pysty toteuttamaan moniakaan asioita. En silti muista, koska olisi helppoa ollut. Pitkä kiusaamistausta, yksinäisyyttä, köyhyyttä, työttömyyttä yms joten kannan  vuosien kuormaa jo ennestään. Samalla tuntuu väärältä olla näin lopussa, kun en ole edes töissä ja moni muu elää paljon raskaampaa elämää. Näin huonosti en silti ole voinut ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Viime vuosi meni hyvin mutta tammikuussa tuli romahdus. Väsynyt olemaan vain joko töissä tartuntaa peläten tai kotona, yksin. Muunnosten myötä iskenyt toivottomuus, ettei tätä hallintaan saada vaan pahenee vain.

vaikka muunnoksia tuleekin, olemassa olevia rokotteita on nopea muokata niitä vastaan toimiviksi. Ja vaikka nykyiset rokotteet eivät tartuntaa estäisikään, ne näyttävät tehokkaasti suojaavan vakavilta oireiltä, mikä on kaikista tärkeintä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on just parasta,miksette ota iloa irti elämästä

Mitä iloa? Tulevaisuus tuntuu toivottomalta. Olin matkailualalla ja opiskelin kulttuurialaa, nyt työtön. Harrastukset (teatteri, tanssi, musiikki) olivat minulle tärkeitä samoin kuin matkailu, nyt eivät ole mahdollisia. Haluaisin löytää miehen, mennä naimisiin ja perustaa perheen, mutta nykyään ei voi tavata ketään missään. En löydä mitään iloa tästä tilanteesta, pelkkää ahdistusta.

Monille ihmisille yksinäisyys, työttömyys ja arjen harmaus ovat olleet pysyvä olotila jo ennen koronaa.

Miten tämä tieto lohduttaa ja tuo iloa niille, jolla oli onnellinen elämä ennen koronaa? Aikaisemmin, kun itselläni meni hyvin, pystyin auttamaan monia yksinäisiä, työttömiä ja masentuneita. Nyt minulla ei ole voimia mihinkään.

Ehkä näitä koronan tuottamia murheita voisi suhteuttaa vaikka lukemalla tai googlailemalla tietoja, mitä kaikkea maailmassa on tapahtunut ja tapahtuu yhä. Ehkä nämä meidän nykysuomalaisten tämänhetkiset koettelemukset eivät sen jälkeen tuntuisi niin mahdottomilta kestää. Ainakaan omien murheiden märehtiminen päivä- ja viikkotolkulla ei oloa paranna.

Vierailija kirjoitti:

Minulta kyllä häviää kaikki ahdistus, kun mietin vaikkapa niitä ihmisiä jotka tälläkin hetkellä elävät teltassa jossain pakolaisleirissä pienten lasten kanssa, sairaana ja vailla mitään toivoa paremmasta. Siihen verrattuna oma tilanne on uskomattoman hyvä, vaikka olisi lopun ikää työttömänä. Muistan aina olla kiitollinen siitä vähästä mitä minulla on - kaikille se ei ole itsestään selvää.

En ymmärrä, miten tuo muka helpottaa ahdistusta. Minä olen ahdistunut, kun pelkään etten ikinä löydä puolisoa ja jään lapsettomaksi, mutta ahdistun vielä lisää, kun ajattelen niitä, joilla on asiat vieläkin huonommin ja sitten ahdistun entistäkin enemmän, kun en pysty auttamaan heitä mitenkään.

Toivon tosiaan että kohta helpottaa... mulla ei ole töitä tällä hetkellä ja mies käy arkisin töissä. Täällä mä istun päivät pitkät kotona yksin ja koitan pitää itteni kiireisenä mutta kaikki tuntuu niin turhalta ja viikot vaan vierii. Pääsispä kohta näkemään kavereita kunnolla ja tekemään jotain hauskaa :( En tiedä kuinka monta kuukautta jaksan vaan olla kotona

Vierailija kirjoitti:

Ei tämä lopukaan. Kannattaa vain hyväksyä se ja tehdä elämänsä mahdollisimman hyväksi näillä realiteeteilla. Kannattaa löytää uudet ilot ja nautinnon lähteet ja elämänsisällöt.

En ole ap, mutta tasan on samat fiilikset eikä näin lapsettomana sinkkuna tässä yksinolossa pahemmin riitä iloa ja sisältöä tuovia asioita.

Toki edelleen on ne samat asiat kuin ennenkin eli liikunta (tosin enää pelkän lenkkeilyn ja kotijumpan merkeissä) sekä ylipäätään ulkoilu ja itsekseen harrastettavat jutut eli lukeminen, käsityöt, ristikot ym mutta ei näitäkään vaan jaksa loputtomiin. Ei vaikka ihan hyvin itsekseni viihdynkin.

Jotenkin tämä korona-aika on tuonut esiin sen oman perheen ja parisuhteen kaipuun vaikka kuvittelin sen jo loppuun käsitelleen ja hyväksyneenkin ettei siihen enää ole mahdollisuutta. Nyt tämä "uusi" tulevaisuus näyttää niin erilaiselta, ettei oikeastaan mikään sellainen enää minulle sovikaan minkä kanssa olin sinut (tai kuvittelin olevani) aiemmassa elämässä. 

Sekin harmittaa että nyt menee aikaa ihan hukkaan vielä ties kuinka kauan.

N40+

Vierailija kirjoitti:

Toivon tosiaan että kohta helpottaa... mulla ei ole töitä tällä hetkellä ja mies käy arkisin töissä. Täällä mä istun päivät pitkät kotona yksin ja koitan pitää itteni kiireisenä mutta kaikki tuntuu niin turhalta ja viikot vaan vierii. Pääsispä kohta näkemään kavereita kunnolla ja tekemään jotain hauskaa :( En tiedä kuinka monta kuukautta jaksan vaan olla kotona

Mä asun yksin ja olen ollut kotona pian 9 kuukautta kun tämä vei työt. Enää en oikeastaan edes halua poistua kotoa ja kaupassakäynti kerran viikkoon alkaa olla liikaa.

Mä haluan vaan eristäytyä ja erakoitua kokonaan.