Järjetön kaipaus 80-luvulle, mielessä jatkuvasti. Muita?

Kuinka moni tunnustaa vieneensä täysin toimivan kuvaputkitvn kierrätykseen? Kuinka monta litteää telkkaria teillä on ollut sen jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Niin eli kaipaatte lapsuuttanne. Oli minullakin huoletonta ja ihanaa ja helppoa ysärillä, kun olin lapsi.

Ei, emme kaipaa lapsuuttamme, siis lapsuuden kotia ja kotielämää. Mullakin oli hirveät vanhemmat ja kamala lapsuus.

Mutta lapsuuden kodin hirveydet paikkasi ohana yhteiskunta ja ihmiset. Ne opettajat jotka tuki ja kannusti ja joiden ansiosta kouluttauduin pitkälle. Ne naapurit jotka ottivat mua kylään ja antoivat tuoretta pullaa. Se turvallinen yhteiskunta missä oli kiva liikkua ja ulkoilla vaill pelkoa. Se lämminhenkinen yhteisö ja välittäminen jota toiset ihmiset tosilleen antoi.

Silloin olisi ollut anteeksiantamattonman pöyristyttävää tahallaan loukata tai satuttaa toista, samoin se että keskustelussa tiuskii rai ilkeilee.

Lukekaapa nyt av:ta, joka ketjussa aloittaja haukutaan, ilkutaan, vi*tuillaan ja olleen uskomattoman ilkeitä. Tätä ei ollut ollenkaan 80-luvulla sillä toista ihmistä, vierastakin, kunnioitettuiin.

Ei ollut ihmisvihaa vaan lämmin arvostus toista kohtaan. Ei kävelty kaupungilla päin, ei tuupittu kassajonossa ostoskärryllä jalkoihin, ei tönitty tai etuiltu, oltiin aina kohteliaita ja kunnioitettiin toista.

Hyvin huomaa että osa tän ketjun nuorista ei tajua ollenkaan millaista ennen oli. Heille on vain nykyaika ja kyynärpää-puskemisen kulttuuri. He ei osaa vaatia tai arvostaa muuta kun eivät tiedä muusta.

Mutta me tiedetään. Ja ihan todistetun mahdollista on elää toisin kuin nykyään, toisenlaisilla arvoilla, toisellalailla käyttäytyen.

Lisäksi politiikka oli tylsää, mutta siitä tuli tunne, että Suomen asioit oikeasti hoidettiin.

Kaikki, politiikkaa myöten, on nykyään poseerausta - ja se on surullista ja masentavaa.

Muistatteko kun televisiosta tuli tämä "rumasta kaunis" kauneusleikkauksia esittelevä ohjelma.

Ohjelmaan otettiin henkilö jolla oli hapaat vinossa, roikkuluomet, harmaat hapsottavat hiukset ja liian suuret vaatteet. Sitten hänelle laitettin uudet hampaat, naama leikattiin kuosiin, silikonitissit, hiusten värjäys ja meikkaus ja uudet vaatteet. Sitten esiintymään sukulaisten eteen ja kuuntelemaan "ootpa kaunis kommentteja!".

Miksei enää tule tällaista ohjelmaa?

Koska tuo kaikki leikkely on nykyään normaalia joten ketään ei kiinnostaisi katsoa tullaista ohjelmaa.

Muistatteko kun televisiosta tuli Kat von Dn ym muiden tatuointiohjelmia?

Ihmiset aina kertoi koskettavia tarinoita minkä muistoksi ottavat tatuoinnin ja nyyh kun on koskettavaa...

Enää tällaisia ohjelmia ei tule. Miksei?

Koska on normaalia tatuoida itsensä päästä varpaisiin, niin ketään ei enää kiinnosta katsoa tällaista televisiosta.

Muistatteko kun tuli ohjelma sieltä englantilaisen seksitarvikekaupan varastolta?

Kuinka "tsihi tsihi joku on tilannut käsivarrenpaksuisen anustapin, tsihi tsihi. Mihinkähän se tämän työntää?"

Enää tallaista ohjelmaa ei tule. Miksi?!

Koska on ihan normaalia tilailla kaikkea seksitarvikekaupasta. Ja tätä muistetaan mainostaa lähes joka radiokanavalla. "narinarinari. Mä tulin jo!"

Tämä on tärkeä havainto, että 80 luvulla oli tosiaan yleinen positiivinen vire. Oli vahva tunne siitä, että tulevaisuus tulisi olemaan vielä parempi kuten joku ketjun etusivulla totesikin. Tämä on iso ero siihen mitä elämä on ollut jostain 2008 finanssikriisin romahduksesta lähtien. Selkeää toivoa paremmasta ei ole viime vuosikymmenenä ollut ja se on varmasti osaltaan rassannut ihmisiä nykytilanteessa. Positiivisessa vireessä on hyvä elää kun on tunne että tulevaisuus on valoisa.

Minä kaipaan 80-luvulta sitä turvallisuuden tunnetta, joka syntyi siitä, että kaikille oli töitä. Toisin sanoin ei tarvinnut jatkuvasti pelätä sitä, säilyykö työpaikka ja tuleeko toimeen taloudellisesti. Mielestäni tämä on nykyaikana yksi suurimmista stressitekijöistä, tämä jatkuva taloudellinen epävarmuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se johtuu vain siitä että olit silloin lapsi/nuori. Mullakin on kova ikävä vuosia 2005-2012 koska elämä tuntui tosiaan silloin onnellisemmalta ja paremmalta kun olin lapsi. Ne jotka oli aikuisia silloin ovat varmaan eri mieltä.

Kyllä sä varmasti voit jostain löytää kuvaputkitelevision ja alkaa larppaamaan kasaria.

Itse synnyin tasan 1990 luvulla. 2000 luvun alkupuoli oli vielä kiva, kodikas ja lämminhenkinen mutta aistin jo silloin 2000 luvun lopussa että maailma muuttui rajusti. Jotenkin digitalisaatio, raha ahneus ja lama. Ihmiset muuttuivat empatiakyvyttömiksi. Alkoi tämä kasvoton tehoyhteiskunta täynnä säästöä.

Kasvoit aikuiseksi, se siinä muuttui. Tapahtuu joka vuosikymmenellä aina tietyn ikäisille...

Heh, parturini mainitsi tässä päivänä muutamana, että McGyver -takatukka on tulossa takaisin muotiin 😁

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin eli kaipaatte lapsuuttanne. Oli minullakin huoletonta ja ihanaa ja helppoa ysärillä, kun olin lapsi.

Ei, emme kaipaa lapsuuttamme, siis lapsuuden kotia ja kotielämää. Mullakin oli hirveät vanhemmat ja kamala lapsuus.

Mutta lapsuuden kodin hirveydet paikkasi ohana yhteiskunta ja ihmiset. Ne opettajat jotka tuki ja kannusti ja joiden ansiosta kouluttauduin pitkälle. Ne naapurit jotka ottivat mua kylään ja antoivat tuoretta pullaa. Se turvallinen yhteiskunta missä oli kiva liikkua ja ulkoilla vaill pelkoa. Se lämminhenkinen yhteisö ja välittäminen jota toiset ihmiset tosilleen antoi.

Silloin olisi ollut anteeksiantamattonman pöyristyttävää tahallaan loukata tai satuttaa toista, samoin se että keskustelussa tiuskii rai ilkeilee.

Lukekaapa nyt av:ta, joka ketjussa aloittaja haukutaan, ilkutaan, vi*tuillaan ja olleen uskomattoman ilkeitä. Tätä ei ollut ollenkaan 80-luvulla sillä toista ihmistä, vierastakin, kunnioitettuiin.

Ei ollut ihmisvihaa vaan lämmin arvostus toista kohtaan. Ei kävelty kaupungilla päin, ei tuupittu kassajonossa ostoskärryllä jalkoihin, ei tönitty tai etuiltu, oltiin aina kohteliaita ja kunnioitettiin toista.

Hyvin huomaa että osa tän ketjun nuorista ei tajua ollenkaan millaista ennen oli. Heille on vain nykyaika ja kyynärpää-puskemisen kulttuuri. He ei osaa vaatia tai arvostaa muuta kun eivät tiedä muusta.

Mutta me tiedetään. Ja ihan todistetun mahdollista on elää toisin kuin nykyään, toisenlaisilla arvoilla, toisellalailla käyttäytyen.

Kasarillakin kiusattiin ja todella pahasti. Kasarillakin tehtiin rikoksia. Kasarilla sai myös raiskata vaimonsa, mutta eihän se lapsia haitannut tietenkään.

Luultavimmin johtuu tuo menneiden haikailu siitä, ettei ole nykyiseen tilanteeseensa tyytyväinen. Harva asia nyt kuitenkaan oli paremmin, mutta nostalgisointi saa sen menneen näyttämään ja tuntumaan paremmalta. Toki kasarilla oli meno monin tavoin rauhallisempaa, mutta mikään ei estä sinua rauhoittamasta omaa elämääsi, niin paljon kuin pystyt. Asioihin joihin ei voi vaikuttaa auttaa vain niiden hyväksyminen.

Itselläni iski kasarin ja lapsuuden kaipuu ikäkriisissä, mutta on nyt onneksi mennyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tajua menneisyyteen kaipaajia. En usko , että oikeasti viihtyisitte jos menisitte aikakoneella. Kyllä nyt vielä voi elää ihan samalla tavalla kuin silloin , mutta ette vain halua.

Kuvaputki-tv:itä voi katsoa yhä ja lankapuhelimella soittaa? Rakennuksia voi poistaa tuosta vaan ja puita lisäillä tilalle?

Eikös lankapuhelinverkko ole jo purettu pois?

Ei ole. Sekä vanhemmillani että siskollani on edelleen lankapuhelimet ja hyvin toimii. Ei ole koskaan akku lopussa. 

Vierailija kirjoitti:

Minä kaipaan 80-luvulta sitä turvallisuuden tunnetta, joka syntyi siitä, että kaikille oli töitä. Toisin sanoin ei tarvinnut jatkuvasti pelätä sitä, säilyykö työpaikka ja tuleeko toimeen taloudellisesti. Mielestäni tämä on nykyaikana yksi suurimmista stressitekijöistä, tämä jatkuva taloudellinen epävarmuus.

Kasarilla oli silti huonompi sosiaaliturva ja mm. lapset keskenään vanhempien töissä ollessa.

Vierailija kirjoitti:

Niin eli kaipaatte lapsuuttanne. Oli minullakin huoletonta ja ihanaa ja helppoa ysärillä, kun olin lapsi.

Mä olin jo äiti 1980-luvulla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kaipaan 80-luvulta sitä turvallisuuden tunnetta, joka syntyi siitä, että kaikille oli töitä. Toisin sanoin ei tarvinnut jatkuvasti pelätä sitä, säilyykö työpaikka ja tuleeko toimeen taloudellisesti. Mielestäni tämä on nykyaikana yksi suurimmista stressitekijöistä, tämä jatkuva taloudellinen epävarmuus.

Kasarilla oli silti huonompi sosiaaliturva ja mm. lapset keskenään vanhempien töissä ollessa.

Parempaa sosiaaliturvaa ei tarvittu, koska ihmiset elättivät itsensä ja perheensä käymällä töissä. Perheverotus sekä verotuksen lapsivähennykset ja yksinhuoltajavähennys laskivat veroprosenttia niin, ettei oikeastaan tarvinnut hakea yhteiskunnan tukia. Sairauskulutkin sai vähentää verotuksessa. 

Minä vastaavasti kaipaan aikaa 1990-luvun lopulta 2000-luvun alusta jolloin olin teini ja nuori aikuinen. Ei elämäni aina ollut helppoa tai mukavaa mutta jotenkin siihen aikaan sijoittuvat elämäni tähän mennessä onnellisimmat vuodet. Erityisesti kun aduin ensimmäisessä omassa asunnossani minulle rakkaassa ympäristössä niin sitä aikaa kaipaan todella. Tuskin kuluu päivääkään etten ajattele, että kun pääsisi vielä uudestaan elämään siihen ympäristöön sellaisena kuin se silloin oli. Kaipaan sitä ympäristöä nimenomaan sellaisena kun se 2000-luvun alussa oli, ei sellaisena kuin se on nyt koska se on muuttunut vuosien aikana. Surettaa, että elämäni luultavasti onnellisimmat vuodet ovat takanapäin.

Ennen tosiaan riitti että toinen vanhemmista kävi töissä ja toinen hoiti lapset kotona. Mikä siinä on että nykyään se yhden palkka ei enää riitäkkän?

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi. Kaipaan 80-lukua ja koen, että nykyaika on mennyt monessa suhteessa huonompaan suuntaan. Elämä oli 80-luvulla jotenkin turvallisempaa ja yksinkertaisempaa.

En kaipaa 1980-luvulta ainakaan sitä kylmän sodan aikaa, jolloin Neuvostoliitto hallitsi Itä-Eurooppaa, Baltian maat olivat miehitettyä, Saksa kahti jaettuna ja Suomessa piti toistella YYA-liturgiaa idänsuhteiden takia. Silloin suurin osa suomalaisista teki sen laivamatkan Tukholman eikä Tallinnan suuntaan.

Poliittisesti 1990-luku on toivekkaampaa aikaa ja Internet oli silloin vielä uusi juttu ja asioita hoidettiin vielä kasvotusten ihmisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elin oman nuoruuden 80-luvulla, mutta en kaipaa lanka ja kolikkopuhelimia. Pidän maailmasta, jossa voin älypuhelimella hoitaa asioita edullisesti suoraan ja nopeasti. Henkinen Suomi oli koko 80-luvun ahdasmielinen ja ankea miten suhtauduttiin ihmisiin, joilla oli erillainen maailmankuva ja asenne. Vaikea ajatella nykyistä hallitusta 80-luvun suomessa. Miten hankalaa oli kaikki elämä pelkän lankapuhelimen kanssa. Ei tule ikävä tuota aikaa näissä asioissa, mutta olihan sillä omat juttunsa joista saa hyviä muisteluja ja unohtumattomia muistoja.

Näillä palvelumaksuilla ohjataan ihmisten käytöstä. Ei sen olisi pakko maksaa sen laskunmaksun siellä pankin tiskillä mutta pankki haluaa mahdollisimman paljon voittoa ja mahdollisimman vähän ihmisiä töihin/käymään siellä konttoreissa. Siivoiksestakin voi vielä vähän nipistää kun vielä lyhennetään aukioloaikaa ja pari konttoria voidaan vielä sulkea. Niin että sen peräkylän Pertin pitää ajaa taksilla 50 kilometriä suuntaansa että saa käteisensä nostettua pankinkonttorista.

Kuka hemmetti haluaa takaisin siihen pankissa jonottamiseen? Aukioloajat olivat lyhyet, suurin osa oli töissä kun ne olivat auki ja sitten lounasaikaan oli pitkät jonot. Siinähän sitä joutui turhaan liikkua eestaas pankkiin. Enkä todellakaan kaipaa käteisaikoja. Ainainen käteisen silmällä pito ja ihmettely, jos ei olekaan tarpeeksi tai lainailu, kun tilanne on päällä. 

En kaipaa muutenkaan montaa asiaa kasarilta. Ihanaa, että voi hoitaa asioita nopeasti ja kiertämättä kaupunkia ympäri kaiken maailman asioissa ja lähetellen asiapapereita kirjeillä sinne tänne ja toivoen, että ne menevät perille. Lisäksi mieletön määrä tietoa on saatavilla helposti (toki pitää ymmärtää lähteiden totuudenperäisyys, mutta ei se ole vaikeaa) ja että yhteydenpitokin on helppoa.