Järjetön kaipaus 80-luvulle, mielessä jatkuvasti. Muita?

Vierailija kirjoitti:

Luultavimmin johtuu tuo menneiden haikailu siitä, ettei ole nykyiseen tilanteeseensa tyytyväinen. Harva asia nyt kuitenkaan oli paremmin, mutta nostalgisointi saa sen menneen näyttämään ja tuntumaan paremmalta. Toki kasarilla oli meno monin tavoin rauhallisempaa, mutta mikään ei estä sinua rauhoittamasta omaa elämääsi, niin paljon kuin pystyt. Asioihin joihin ei voi vaikuttaa auttaa vain niiden hyväksyminen.

Itselläni iski kasarin ja lapsuuden kaipuu ikäkriisissä, mutta on nyt onneksi mennyttä.

Kuten jo monesti mainittu, moni on nykyelämäänsä tyytyväinen ja lapsuus ollut rankempi eli siitä ei edelleenkään ole kyse. Vaan kaikesta tästä pinnallisuudesta ym.

Olen syntynyt 1986, joten en muista vuosikymmenestä paljoakaan. Minua ärsyttää nykyaikana nämä kaikki some-jutut ja että pitää olla mielipide moneen merkityksettömään asiaan. Pitää kommentoida kaikkien julkkisten yksityiselämää vaikka sillä ei ole oman itsensä kannalta mitään merkitystä. Kommenteistakin huokuu kateus ja katkeruus.

Vierailija kirjoitti:

Maailma olisi parempi paikka ilman somea. Se on tehnyt ihmsisitä häiriintyneitä ja sairaita. loukkaantujia, mielensäpahoittajia, aggressiivisia raivoajia, vihapuheen harrastajia, provosoijia, uhkailijoita, kuplassa eläviä yhden totuuden omaksujia, suvaitsemattomia, toisille raivoavia ja riehuvia... hyi helvetti.

Nykyaika on aivan sairas. Ja jokainen narsistinen pölvästi luulee olevansa maapallon tärkein ihminen. Koska minäminäminä!

Just näin!!!! Olet NIIN oikessa! Some on pilannut maailman ja tehnyt ihmisistä kaikkea tuota mitä listasit. Jos netin käyttö olisi maksullista, ihmisten olisi pakko alkaa taas elää oikeaa elämää, ja hoitaa vain oikeasti tärkeät asiat netissä. Ehkä jengi silloin heräisi tästä transsista, eikä heittäisi koko elämäänsä hukkaan vaihtamalla sen johonkin säälittävään virtuaali-elämään.

Minullakin on ihan hirveä ikävä 80 ~luvulle. Olen syntynyt 1991.

80-luvulla kaikki oli paremmin koska YYA ja hyvät idänsuhteet.

80-luku oli parhautta.

Koko maailma avoimena, täynnä haasteita joiden suorittamisesta palkittiin.

Koulutus, työt, harrastukset, matkailu kaikki pelkkää parhautta.

Yleinen optimismin ilmapiiri.

Nykyään kaikki on pelkkää teennäistä paskaa ja Suomi on tuhoon tuomittu banaanivaltio.

up

Saisipa elää 80-luvulla, koska mennään? Voisin maksaa laskut pankissa ja elää ilman somea, kun töitä riittäisi kaikilla, elokuvat ja tv-sarjat olivat parempia, autot hienompia ilman turhaa ympäristökuraa, terveet ja perinteiset arvot vielä voimissaan jne.

1980-luku oli hyvä aika viettää nuoruutensa, töitä oli, markat riittivät, musiikki oli huippua ja ravintolaillat viikonloppuisin olivat turvallisempia silloin. Nuorten sävellahjasta nauhoitin lauantai-iltapäivisin musiikkia kasetille ja hyvin pärjättiin ilman someja ja kännyköitä.

Olihan se ihanaa kun oli nuori ja kaunis 80-90 lunun taitteessa (ja vähän sen jälkeenkin). Oli opiskelut, opiskelijabileet, työharjoittelut, harrastukset, muu aika metsästettiin nuoria miehiä ja loppuja juostiin pakoon. Kauhee kuhina ja kisa. Ja välillä oltiin niiiiin rakastuneita. Voi sitä draamaa ja tunteiden vuoristorataa.

Koko elämä edessä, eikä osannu pelätä mitään, elettiin vaan.

Ja MUSIIKKI OLI TUOLLOIN IHAN PATASTA. Kuuntelen vieläkin pääsääntöisesti kasaria, ne pahaat discobiisit on vieläkin ihan parasta fiiliksennostatusmusaa.

Vierailija kirjoitti:

Olihan se ihanaa kun oli nuori ja kaunis 80-90 lunun taitteessa (ja vähän sen jälkeenkin). Oli opiskelut, opiskelijabileet, työharjoittelut, harrastukset, muu aika metsästettiin nuoria miehiä ja loppuja juostiin pakoon. Kauhee kuhina ja kisa. Ja välillä oltiin niiiiin rakastuneita. Voi sitä draamaa ja tunteiden vuoristorataa.

Koko elämä edessä, eikä osannu pelätä mitään, elettiin vaan.

Ja MUSIIKKI OLI TUOLLOIN IHAN PATASTA. Kuuntelen vieläkin pääsääntöisesti kasaria, ne pahaat discobiisit on vieläkin ihan parasta fiiliksennostatusmusaa.

Kutsuitko sinä diskoon ja juhlimaan myös ne kilteimmätkin pojat? 😳

Parasta oli musiikki, Smack, Hanoi, Lords, Iguana...ja moni muu.

Kaipaan 80-lukua, oli ihan parasta aikaa - olen syntynyt 60-luvun loppupuolella. Upea vuosikymmen olla nuori, nätti opiskelijatyttö. Musiikki oli parasta, vieläkään ei ole kasarin voittanutta. Ulkomailla olo oli oikeasti eksoottista. Töitä ja opiskelupaikkoja oli helppo saada ja luokkanousu tapahtui kuin itsestään. Aah, saisipa elää edes yhden päivän vielä sitä aikaa: menisin discoon.

Olen ollut viimeksi oikeasti (ja ehkä jopa ainoan kerran) rakastunut ja rakastanut toista 80 luvun loppupuolella --> v -90 alkuun. Se oli ihanaa aikaa muutenkin.

Koko elämä edessä ja suurinosa asioista oli uutta. Musiikki oli ihan parasta. Kuuntelen vieläkin.

En onneksi tiennyt mihin elämä minut kuljettaa ja mistä tulen jäämään paitsi.

Vierailija kirjoitti:

Mä muutin miehen kotitilalle maalle ja täällä meillä on kuvaputkitelevisio ja kanaviakin näkyy vaan pari. Syödään makkarakeittoa. En nyt tiedä miten auvoisaa tämä on.

Kirjoittelen ystävieni kanssa paperikirjeitä jotka lähetämme tavallisella postilla.

Kai tää on pientä kasarin larppausta joo.

Itse olen syntynyt 70-luvulla ja 80-luku ei ollut pelkästään huoletonta. Moni on kirjoittanut lapsuuden ystäväkirjaani "mitä pelkäät?"-kohtaan "sotaa". Pelättiin myös namusetiä ja kikkelikalleja (itsensäpaljastelijoita).

Vieraiden kyytiin ei saanut mennä. Tsernobylin jälkeen pelättiin syöpää. Mitään kivakouluja ei ollut. Kaikkialla kiusattiin. Kiusaajia oli jopa partioleirillä. Opettajat eivät puuttuneet nyrkkitappeluihin koulun pihalla.

Pelkäsin etten kuulu joukkoon jos mulla ei ole samanlaista vieterimallista avaimenperää kuin muilla. Vanhemmat antoivat joakus luunapin ja hyvä ystäväni sai kotona vyöstä jos ei totellut.

Mä en asu maalla, mutta 80-luvun alun omakotitalossa, jossa on paljon alkuperäisratkaisuja jäljellä! Nostalginen tunnelma.

Ketjua lukiessa kyllä ihmettelin lainaamaani viestiin saakka, että missähän tämä niin ihana ja auvoisa 80-luku onkaan ollut.

Olen 70-luvulla syntynyt ja mun lapsuus oli 80-luvulla pelon kyllästämä ja täyttä ankeutta.

Koulukiusaaminen oli suoranainen epidemia, enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Siihen ei puututtu, sille ei tehty yhtään mitään, 'pojat on poikia ja lapset nyt aina keskenään nahistelee'.

Fyysinen kurittaminen kiellettiin laissa vasta 80-luvulla, mutta eihän kouluttamattomat syrjäseutujen miehet sellaisesta piitanneet. Kasvoin pikkukylällä Lapissa ja lähes jokainen tuntemani lapsi sai tuta nahoissaan isänsä suuttumuksen.

Oma isäni oli hermoheikko, todellinen tunnevammainen, jonka oma isä oli pahoinpidellyt suorastaan psyk.potilaaksi. Mutta eihän sellaisista tiedetty tai jos tiedettiin ei välitetty.

Suomi on edelleen aika nurkkakuntainen ja perähikiäläinen, ilmapiiri on ahdistava. Joskin nyt vähemmän kuin esim 80-luvulla. Viesteissä kaivataan yhtenäiskulttuuria, mutta aina, jopa 80-luvulla on ollut ihmisiä, jotka eivät ole sopineet/kuuluneet/olleet hyväksyttyjä valtavirran yhteinäiskulttuuriin tai heidän kapeaan ajatukseensa siitä.

Tunnen yhä itseni ulkopuoliseksi Suomessa, Lapissa hyvin tiukoissa raameissa kasvaneena, mutta molemmilla vanhemmillani on taustalla ei-etnistä suomalaista.

Vanhemmilleni aina ollut vaikea asia, jota on peitelty, kielletty, yritetty tunkea itseäön muottiin, johon ei sovi, ei koskaan tule hyväksytyksi.

Meille lapsille, 80-luvulla kasvaneina, tämä on jättänyt jälkensä. Koskaan emme olleet hyväksyttyjä, koulussa kiusaattiin ja kotonakin annettiin selvä viesti, että emme ole hyviä näin, emme hyväksyttäviä, emme kelpaa.

Toisaalta ymmärrän kaipuun toiseen aikaan, jossain on tai oli se 80-luku, jossa oli kivoja vaatteita, kiva koti ja fiksuja, hauskoja, oivaltavia ihmisiä ympärillä. Kiva musa soi taustalla ja tehdään kaikkea mukavaa yhdessä. Ja kun ei ole niin kivaa, puhelumen luurin voi pamauttaa paikalleen niin, että kilahtaa.

Oma 80-lukuni on nyt tässä autenttisessa talossa. Vihdoin saan olla oma itseni, saan kasvattaa lapsistani omanarvonsa tuntevia, mutta toisia kauniisti huomioivia ihmisiä. Mom-farkut jalassa kokkaan ja leivon ja vähän passaankin perhettäni. Ja olen onnellinen, ettei minun tarvitse enää kohdata niitä oikean 80-luvun kammotuksia uudelleen.

Jos jotain vuosikymmentä kaipaan, niin 90-lukua...

<3

Nykyhetki tuntuu aika tylsältä, mutta en kyllä haluaisi palata menneisyyteenkään. Tekisin mieluummin harppauksen kauas tulevaisuuteen, sillä kaikki uusi ja mielenkiintoinen kiehtoo. On kiinnostavaa seurata, kuinka teknologia kehittyy ja esim. terveydenhuolto luultavasti parantuu, kun aiemmin parantumattomiin sairauksiin keksitään hoitokeinoja. Tietoisuus kestävästä kehityksestä  on nyt suurempaa kuin aiemmin, ja ehkä tulevaisuudessa ihmisiä asuu muuallakin kuin täällä maapallolla.

En kaipaa 80- luvulle. Tietyiltä osin elämä olisi varmaankin paineettomampaa, mutten näe menneitä vuosikymmeniä sen kultaisempina, kuin nykyhetkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kaipaan 80-luvulta sitä turvallisuuden tunnetta, joka syntyi siitä, että kaikille oli töitä. Toisin sanoin ei tarvinnut jatkuvasti pelätä sitä, säilyykö työpaikka ja tuleeko toimeen taloudellisesti. Mielestäni tämä on nykyaikana yksi suurimmista stressitekijöistä, tämä jatkuva taloudellinen epävarmuus.

Kasarilla oli silti huonompi sosiaaliturva ja mm. lapset keskenään vanhempien töissä ollessa.

Niinpä.

Eikä lapset ole ikinä olleet sekopäisempiä kuin nyt. Eivätkä nuoret kädettömämpiä ja tyytymättömämpiä.

Kerron salaisuuden: oli ihan parasta olla kotona kun vanhemmat oli poissa.

Mietipä sitä!

Tämän ketjun äkäiset vastaaninttäjät ovat juuri nykyajan kuva.

Se mitä me onnelliset viim. 70-luvulla syntyneet vierastamme.