Lue keskustelun säännöt.
Järjetön kaipaus 80-luvulle, mielessä jatkuvasti. Muita?
Ahdistunut nykyhetkestä
18.02.2021 |
Mietin päivittäin tätä asiaa. Katson elokuvia/sarjoja siltä ajalta ( ja 90-luvulta), luen esim. Valittuja Paloja siltä ajalta, googlaan vanhoja mainoksia, ruokaohjeita, luen vanhoja Anttilan kuvastoja, käyn läpi vanhoja lelujani, käytän pöytäliinoja ym. siltä ajalta jne. En sopeudu tähän nykymenoon, kaikki on niin pinnallista ja kiire koko ajan. En ymmärrä, miten aikuiset ihmiset kehtaavat ottaa itsestään selfieitä huulet törröllään lantio kierossa ja julkaista julkisessa ig:ssä. En ymmärrä mitään tältä ajalta. Voisin painua jonnekin metsämökkiin katselemaan Metsoloita kuvaputkitv:stä ja syömään makkarakeittoa.
Kommentit (138)
Vierailija kirjoitti:
Miten rakennusten määrä vaikuttaa Ap:n onnellisuuteen. Jätä kännykkä ja mene hyvä ihminen mökille Metsolaa putkena tuijottaen. Tie on vapaa ilolle!
Kenen mökille minä menen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin muistelen kaiholla 1980-lukua. Työttömyys oli vajaat neljä prosenttia ja ostovoimaa oli, vaikka teit ihan perusduunarin hommia. Pääsin tuolloin 80-luvun alkupuolella armeijasta päästyäni muuttamaan omaan vuokra-asuntoon ja palkalla pystyi maksamaan vuokrat ja hankkimaan huonekaluja ja muita tarpeellisia tarvikkeita. Rahaa jäi myös säästöön, kun katsoi vähän tarkemmin, mitä kannatti milloinkin hankkia.
Ihania kommentteja suurimmalla osalla! Jotenkin lohduttavaa kuulla, etten ole ainoa.
Tuota valokuvausasiaa olen myös miettinyt. Ennen otettiin kuvia muista ihmisistä, luonnosta, lomareissuilta, synttärivieraista... Nykyään kuvataan vain itseä. Se tuntuu jotenkin omituiselta. Itse ainakin haluan muistoja muista, en omista kasvoistani.
Just pari päivää sitten mietin, että mun elämänihän on ollut vuoden verran melkein kuin 1980-luvulla. Kavereita tavataan ulkona, kahviloissa ja ravintoloissa ei käydä, läheisille soitellaan ja kysellään kuulumisia, tehdään itse kotona ruokaa, leivotaan jne. Lisäksi luetaan kirjoja, katsotaan telkkaria, tehdään käsitöitä, pelataan pasianssia jne.
Olin niin onnellinen eilen kun postin (!) mukana tuli kuvasto! Oli semmonen ohkanen Cellbesin läpyskä, mutta silti. Kuvasto! Niitä on ikävä, muun muassa. Kaipaan myös sellaista yksinkertaisempaa maailmaa. Somessa ja muuallakin nykyään on paljon kivoja asioita mutta niin paljon turhaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todellakin aikakoneella kasarille. En katuisi kertaakaan.
Vaikea selittää nykynuorille mikä siinä oli ihanaa. Yritän silti, kompatkaa muut.
Oli turvallinen yhteiskulttuuri. Kaikilla oli samat arvot., kaikki katsoivat lauantaitansseja ja soitinmenoja-komediaa, elettiin vaatimattomasti ja kukaan ei pröystäillyt. Rikkaat ei pyrkineet erottautumaan. Kaikkialla oli turvallista, ihmiset auttoi valtavasti toisiaan, naapuriapua, talkoita. Äidit hoisi toisten lapsia kauppreissulla.
Keltä vaan uskalsi lapsi pyytää apua jos eksyi tms hätä tuli. Oli turvallisia saman arvomaailman jakavia epäitsekkäitä ihmisiä.
Tehtiin yhteisön eteen paljon ja se yhteisö oli tärkeäpi kuin yksilö. Omat toiveetkin sallittiin mutta yhteisö ehdoilla kuitenkin, uskottiin että yhdellä on hyvä kun kaikilla on hyvä.
Ei ollut pintaliitoa, selfieitä, perseen tyrkkykuvia instassa, vaan oltiin kiinnostuneita sisimmästä, ei ulkoisesta. Tälläytyneitä vähän jopa ihmeteltiin.
Ahkeruus oli hyve ja elo oli jotenkin kiireetöntä ja rauhaisaa, onnellista ja - nyt tulee tärkein - TYYTYVÄISTÄ siihen mitä on. Juuri nyt. Tässä hetkessä.
Mitään tästä ei enää tänä päivänä ole jäljellä. Ei mitään. :(
ja töitäkin oli kaikille jotka vaan halus tehdä. ei tarvittu mitään työttömien hiostamisia tai työllisyyden kuntakokeiluja tms. no, velvoitetyöllistäminen tuli jossain välissä mutta muutenhan duuni järkkäänty suunnilleen jokaselle tolkun tyypille.
🧤
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne oli hienoja aikoja kun läskit ja rillipäät eivät saaneet vaivautua.
Kaipuu sinne on suuri.
Silloin sain vielä erektion
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja kirjoitti:
Ihania kommentteja suurimmalla osalla! Jotenkin lohduttavaa kuulla, etten ole ainoa.
Tuota valokuvausasiaa olen myös miettinyt. Ennen otettiin kuvia muista ihmisistä, luonnosta, lomareissuilta, synttärivieraista... Nykyään kuvataan vain itseä. Se tuntuu jotenkin omituiselta. Itse ainakin haluan muistoja muista, en omista kasvoistani.
Kyllä 90-luvulla ja myös 2000-luvun alussa otettiin esimerkiksi lomakohteissa kuvia maisemista ja paikallisista. Nykyisin kuvataan omaa naamaa jossain vessassa.
Vihervassareita ei vielä 80-luvulla ollut maisemissa. Oli jotain komseja ja muita könkkölöitä sekä tietysti kuoleman kielissä korisevat kommarit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin muistelen kaiholla 1980-lukua. Työttömyys oli vajaat neljä prosenttia ja ostovoimaa oli, vaikka teit ihan perusduunarin hommia. Pääsin tuolloin 80-luvun alkupuolella armeijasta päästyäni muuttamaan omaan vuokra-asuntoon ja palkalla pystyi maksamaan vuokrat ja hankkimaan huonekaluja ja muita tarpeellisia tarvikkeita. Rahaa jäi myös säästöön, kun katsoi vähän tarkemmin, mitä kannatti milloinkin hankkia.
Velaksi silloin eleli koko yhteiskunta. Sitä elosteluanne maksetaan edelleenkin.
Vierailija kirjoitti:
Kaipuu sinne on suuri.
Silloin sain vielä erektion
Viagra keksittiin jo -90 luvun lopussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä tiedän yhden pienen niksin, jolla pääset hifistelemään 80-lukua: vaihda mustapippuri maustepippuriin. Ihan vaikka jauhelihakastikkeeseen. Tänään tein perunamuusia sekä naudanlihasta kastiketta ja laitoin mustapippurin sijasta maustepippuria. Ja heti tuntui kuin 40 vuotta olisi kadonnut taivaan tuuliin.
Elin oman nuoruuden 80-luvulla, mutta en kaipaa lanka ja kolikkopuhelimia. Pidän maailmasta, jossa voin älypuhelimella hoitaa asioita edullisesti suoraan ja nopeasti. Henkinen Suomi oli koko 80-luvun ahdasmielinen ja ankea miten suhtauduttiin ihmisiin, joilla oli erillainen maailmankuva ja asenne. Vaikea ajatella nykyistä hallitusta 80-luvun suomessa. Miten hankalaa oli kaikki elämä pelkän lankapuhelimen kanssa. Ei tule ikävä tuota aikaa näissä asioissa, mutta olihan sillä omat juttunsa joista saa hyviä muisteluja ja unohtumattomia muistoja.
Nykyään on voimaannuttavaa ottaa omasta takapuolesta kuva ja julkaista se kaikkien nähtäville somessa. Omat sukulaiset, pomot, naapurit ja lasten kaverit sen näkevät.
80-luvulla se olisi ollut noloa ja naurettavaa. Nykyään se on kehopositiivista ja voimaannuttavaa.
Tulee mieleeni satu keisarin vaatteista. Eikö kukaan kehtaa sanoa että oman takapuolen kuvan julkaisu on naurettavaa ja noloa, vaikka sitä kuinka selittelisi muotisanoilla.
Vierailija kirjoitti:
Todellakin aikakoneella kasarille. En katuisi kertaakaan.
Vaikea selittää nykynuorille mikä siinä oli ihanaa. Yritän silti, kompatkaa muut.Oli turvallinen yhteiskulttuuri. Kaikilla oli samat arvot., kaikki katsoivat lauantaitansseja ja soitinmenoja-komediaa, elettiin vaatimattomasti ja kukaan ei pröystäillyt. Rikkaat ei pyrkineet erottautumaan. Kaikkialla oli turvallista, ihmiset auttoi valtavasti toisiaan, naapuriapua, talkoita. Äidit hoisi toisten lapsia kauppreissulla.
Keltä vaan uskalsi lapsi pyytää apua jos eksyi tms hätä tuli. Oli turvallisia saman arvomaailman jakavia epäitsekkäitä ihmisiä.Tehtiin yhteisön eteen paljon ja se yhteisö oli tärkeäpi kuin yksilö. Omat toiveetkin sallittiin mutta yhteisö ehdoilla kuitenkin, uskottiin että yhdellä on hyvä kun kaikilla on hyvä.
Ei ollut pintaliitoa, selfieitä, perseen tyrkkykuvia instassa, vaan oltiin kiinnostuneita sisimmästä, ei ulkoisesta. Tälläytyneitä vähän jopa ihmeteltiin.
Ahkeruus oli hyve ja elo oli jotenkin kiireetöntä ja rauhaisaa, onnellista ja - nyt tulee tärkein - TYYTYVÄISTÄ siihen mitä on. Juuri nyt. Tässä hetkessä.
Mitään tästä ei enää tänä päivänä ole jäljellä. Ei mitään. :(
Älä jauha paskaa. Juppikulttuuri oli huikeana ja kaikkea uutta ja hienoa piti saada vaatimattomaankin torppaan. Elosteltiin ja palkat oli mitoitettu täysin yläkanttiin ja siksi aikapommi nimeltä lama odotti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin muistelen kaiholla 1980-lukua. Työttömyys oli vajaat neljä prosenttia ja ostovoimaa oli, vaikka teit ihan perusduunarin hommia. Pääsin tuolloin 80-luvun alkupuolella armeijasta päästyäni muuttamaan omaan vuokra-asuntoon ja palkalla pystyi maksamaan vuokrat ja hankkimaan huonekaluja ja muita tarpeellisia tarvikkeita. Rahaa jäi myös säästöön, kun katsoi vähän tarkemmin, mitä kannatti milloinkin hankkia.
Velaksi silloin eleli koko yhteiskunta. Sitä elosteluanne maksetaan edelleenkin.[/quot]
No voi olla, mutta työt olivat kuitenkin oikeita töitä jotka tarvitsi tehdä. Nykyään on kaikenlaista heppua ihme nimikkeellä tuottamassa jotain pelkästään digisaastetta. Ja palkkaerot eivät olleet niin typerän suuret. Oli yksi joku Onassis jossain, ja muut oli normaaleja ihmisiä.
Tuo oli hyvin kuvattu ylempänä että keskipiste oli silloin yhteisö, siis iso ihmisjoukko, ei yksilö, ei ”minäminäminä” ja mun selfiet ja belfiet.
Nyt kun katsoa asiaa objektiivisesti isommasta perspektiivistä niin kyllä tämä nykyaika on ihan käsittämätön. Jokainen palvoo itseään ja keskeisin elämän sisältö on oma ulkonäkö.
Aivan kestämätöntä. Sietämätöntä. Näin ei voi jatkua.
Siksi koska ihminen on yhteisön jäsen, laumaeläin, koko ihmiskunnan historian ajan yhteistyö ja yhteisön eteen ponnistelu on auttanut ihmisen selviämään ja pysymään elossa. Ei voi olla - eikä saa olla - että yksi sukupolvi romuttaa tämän kaiken.
On aika alkaa vastakapinaan.
On aika palauttaa kasari.
On aika alkaa taas yhtesölliseksi.
Jos nimittäin haluamme lajina pysyä elossa ja hengissä.
Ap! Ymmärrän täysin ja TEEN TUOTA SAMAA!
Etsin kuvia sen ajan kodeista, muodista. Luen kasarin lehtiä (tätini on säästänyt niitä vuosikymmenet) ja luen sen ajan julkkisjuorut. Vaikka siis Roswitha Möhring ja sen nuori lapsi Marianne Heikkilä, marianne on mallina Pariisissa (nyt siis tietenkään ei enää ole).
Suurin aarteeni on ANTILLAN POSTIMYYNTIKUVASTO!
Mäkin vihaan tätä päivää, tätä aikaa. Tämä on aivan hirveä vuosikymmen. Kunpa olisi kasari taas. Ja olen 45, en vielä mummeli.