Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kokemusta vuorokausia kestäneistä kipeistä supistuksista?

Vierailija
07.08.2006 |

Itsellä nyt viikkoja 40+5 ja tässä raskaudessa toisin kuin ensimmäisessä (jossa ei ollut mitään tuntemuksia ennen lapsiveden menoa viikolla 42+3!) epäsäännöllisiä kohdun kovettumisia ollut monta riippuen päivästä enemmän tai vähemmän.



No nyt sitten viime torstaista asti supistukset ovat olleet ensin sunnuntaihin asti jo epämiellyttäviä ja jatkuvia ja sikäli säännöllisiä, että välillä jo 8 tuntiakin saattanut olla 10 minuutin välein ja välissä aina tunti, että tiheämminkin.



Ja nyt sitten sunnuntai-iltapäivästä tähän hetkeen ja edelleen supistukset ovat jatkuneet siten, että tosiaan tuon torstain jälkeen ei ole ollut tuntia, jolloin ei olisi ollut vähintään n. 3-4 vähintään 45 sekunnin supistusta, mutta nyt kohta vuorokauden ne ovat olleet tosi kipeitä, aivan kuin synnytyssupistuksia. Siis pitää puuskuttaa, väliin jopa huutaa, sattuu hirveästi jne. Olen torkahdellut joskus puoleksikin tunniksi, mutta en ole huomannut jaksoa, ettei tällaista kipeää supistusta tulisi vähintään vartin välein, mutta esim. yöllä ja eilen päivällä oli n. 7 tunnin jakso, että tuli koko ajan 10 minuutin välein ja pari tunnin jaksoa, että tuli noin 5 minuutin välein.



En meinaa enää millään jaksaa ja tuntuu, että jaksaako kohtukaan. Juuri tämän supistusväsymykseni takia meillä piti olla tänä aamuan viimein käynnistys, mutta osastolle ei mahtunutkaan, liikaa synnyttäjiä. Pikkuhiljaa ahdistaa myös toki se, että vauva oli ultrassa jo yli viikko asitten reilu nelikiloinen... Huomenna taas koitetaan aamulla soittaa osastolle mahdutaanko käynnistykseen, mutta en tiedä, miten jaksan taas yhden unettoman yön ja tämän vartein välein toistuvan tuskan, etenkään kun huomennakaan ei välttämättä mahdu sairaalaan. Miksi supistukset eivät voi tihentyä ja pysyä tiheinä tai sitten loppua kokonaan...?



Onko kellään muulla kokemusta usean päivän jatkuvista supistuksista, jotka ainakin nyt siis vuorokauden myös ihan synnytyssupistusten kiputasoa?



rv40+5

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 |
07.08.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

voi olla että on paikat jo paljon auki ja sitten kun tulee niin tulee vauhdilla.



monilla on tota. koita jaksaa...

Vierailija
2/4 |
07.08.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Seuraavien kanssa ei ollut vastaavaa. Esikoisen kanssa vain soittelin sairaalaan ja kyselin mitä pitää tehdä ja kiltisti kipuilin kotona, jos seuraavien kanssa olisi ollut sama olisin lähtenyt sairaalaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/4 |
07.08.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Välillä oli tiheät välit ja sitten taas hiljenivät, oli tosi kipeitä jo. Lopulta tuli lapsivedet ja itse synnytys sujui sitten melko nopeasti, ilmeisesti noi harjoitussupparit pehmitti kohdunsuuta, koska olin pian 4 cm auki.



Tsemppiä, kohta sinulla on vauva!!!

Vierailija
4/4 |
07.08.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

...kynnys mennä tai soittaa sinne on kyllä hirveästi noussut, koska...



Ensin reilu viikko sitten perjantaina oltiin siellä sokeriarvojen takia ja katsottiin kokoa jne. Kaikki oli ok ja sain ohjeen odottaa viikolle 41+5 yliaikaiskontrollia. Kohdunsuu oli auki n. 3cm ja pehmennyttä kanavaa jäljellä 2cm.



Samana iltana menin uudestaan, koska sisätutkimuksen seurauksena housuuni lorahti koko ajan jotakin, josta en tiennyt, onko lapsivettä vai löysää vuotoa kohdunsuulta. Ei ollut lapsivettä ja taas hukkareissu ja laskua käteen...



Sitten olen soitellut torstain jälkeen pari kertaa näistä supistuksista, että mitenköhän pitäisi toimia, kun tulee koko ajan välillä tiheästi, välilä vain pari-kolme tunnissa, mutta eivät jää tiheiksi jne. Valittelin väsymystä ja unettomuutta, kun herää supistuksiin kymmenen minsan välein. Olen kysellyt, voisivatko katsoa ja mahdollisesti jo vähän antaa potkua supistuksiin, jos kohdunsuu valmis.



No, lauantaina iltapäivällä sanottiin, ettei kannata iltapäivällä enää tulla, mutta heti aamulla, jos jatkuu. Oikein ääneen ihmettelin, että voiko sunnuntainakin tulla, ja kuulemma voi. No sitten sunnuntaina eli eilenaamusta olimme siellä reippaana ja edelleen oli vain sen kolme senttiä auki, mutta sen olivat nuo miedommatkin supistukset saaneet aikaiseksi, ettei enää ollut kohdunkaulaa jäljellä. Tiukasti kuitenkin sanottiin, ettei tällaisten asioiden kanssa sunnuntaina asioida, että onhan se kurjaa ja väsyttävää, että supistaa, mutta pitäisi vielä odotella. " Äidin väsymyksen" takia kuitenkin lupasivat käynnistyksen tälle päivälle, jos on tilaa.



Siitäkös sisätutkimuksesta se helvetti irti pääsi, eli noin tuntin sen jälkeen kun eilen polilta kotiuduimme on ollut tosiaan ihan synnytyskivut ja koska en halua, että pitävät minua ihan neurottiisena hulluna, olen ajatellut, että menen seuraavan kerran paikalle vasta sitten, kun olen ihan varma, ettei supistukset enää lopu tai en kestä kotona. Eilen jo onnellisena kellotin niitä hullunkipeitä tunnin viiden minsan välein,m utta sitten taas harventuivat pikkuhiljaa tähän varttiin. Kyllä oli pettymys suuri, kun yön kärvistelyn jälkeen osastolla olikin täyttä.



Koska supparit ovat niin kipeitä, itsekin toki mietin, että pitäisikö mennä varulta näytille, ettei tule kiire, mutta mun nimi on nyt siellä soittajana ja käyjänä niin monelta päivältä, että en kertakaikkiaan taas halua sitä tilannetta, että makaan käyrällä, tulee yksi supistus ja kohdunsuulla ei olisikaan aukeamista yhtään enempää kuin sen 3 senttiä ja taas lähettävät laskun kanssa kotiin ja sanovat, että soita huomenna, jos on tilaa...



Toki olen iloinen, että ovat jo antaneet luvan, että saadaan käynnistys heti kun tilaa, mutta tuntuu, että aina pitkä aika odotella seuraavaan aamuun. Vahvasti kun epäilen, ettei huomennakaan tilaa ja sitten tosiaan jännittää, että jos olenkin jokin outo tapaus, että paikat on jo ihan auki ja sitten kohta mennään hippulat vinkuen... Itse vaan jotenkin ajattelen, että pakkohan niiden supistusten on siinä lopussa tultava tiheämmin ja täältä ehdin noin vartissa sairaalaan...

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan viisi kaksi