Entinen koulukiusaaja, mikä olisi saanut sinut lopettamaan kiusaamisen?

Mä pystyin lopettamaan vasta kun katkaisin välit kavereihin joiden kanssa kiusasin. Meni heidän kanssaan aina esittämismoodi päälle. Inhosin itseäni ja se sai mut lopulta välit katkaisemaankin. Kiusasin siis samojen ihmisten kanssa 5-8 -luokilla paria ihmistä. Enkä ollut mikään sivustaseuraaja vaan ihan se pääpahis. 

Mulla on edelleen aikuisena vaikeuksia olla oma itseni ihmisten seurassa, mutta nykyisin se näkyy täydellisen leikkimisenä koko elämän suorittamisen kautta. En siis tiedä olisiko kukaan ulkopuolinen voinut mitään, koska näyttää olevan syvällä omassa päässäni kyseinen ongelma.

Eli kiusatut! Huomisesta alkaen vain samalla mitalla annatte piinaajallenne takaisin!

Vierailija kirjoitti:

"En kannata väkivaltaa, mutta joskus se on vain se ainoa toimiva keino."

Näin se vain valitettavasti useimpien kiusaajien kohdalla taitaa olla.

Minua kiusaamani ihminen löi ja muutin kiusaamistani sen myötä vain raaemmaksi. Siitä tuli satunnaisen sijaan jokapäiväistä, toin kiusaamisen myös nettiin ja annoin sen mustan silmän takaisin useampaankin otteeseen. Oltiin samankokoisia tyttöjä ja minä luonteeltani aggressiivisempi. 

Eivätpä ne kiusaajat omien kokemusteni perusteella ainakaan omaehtoisesti sitä toisen rääkkäämistä omaehtoisesti ainakaan lopeta, ellei jotain erikoisempaa tule tämän asian väliin. Ellei joku auktoriteetti puutu jämäkästi tai sitten saa itse niin pahasti köniinsä valitsemaltaan uhrilta...

Tähän on tullut selvästi hyvin erilaisten ihmisten kommentteja. On selvää että aikuiset, rikollista ja toisia hyväksikäyttävää elämäntapaa elävät, tai muuten sosiaalipsykiatrisesti sairaat ihmiset lapsuudessaan ja nuoruudessaan oireilevat kiusaamalla. Mutta on paljon myös sosiaalisesti tasapainoisia aikuisia jotka ovat nuorena kiusanneet. Ensimmäistä ryhmää "pidättelisi" alkeelliset keinot kuten kipu ja häpäisy, mutta jälkimmäinen ryhmä on monimutkaisempi. Ei ehkä olla tunnistettu/tiedostettu kiusaamista, ei ainakaan realistisessa mittakaavassa. Tänä päivänä lapset ovat kuulleet paljon kiusaamisesta. Olisiko jälkimmäisen ryhmän motiivina nykyisin tässäkin ketjussa aiemmin mainittu huomion haku arvostetuilta/ihailluilta oppilailta? Jos näin on niin miten tätä voisi käyttää kiusaamista vastaan?

Ap

Se että vanhempani olisivat lopettaneet juomisen ja alkaneet rakastaa minua. Ei olisi tarvinnut purkaa pahaa oloa syyttömiin. Onneksi en sentään lyönyt tai vainonnut ketään, lähinnä vaan heittelin typeriä vitsejä muista ja nolailin luokkakavereitani erilaisilla kommenteilla. Olisi saanut kyllä jäädä sekin tekemättä. 

Vierailija kirjoitti:

Se että vanhempani olisivat lopettaneet juomisen ja alkaneet rakastaa minua. Ei olisi tarvinnut purkaa pahaa oloa syyttömiin. Onneksi en sentään lyönyt tai vainonnut ketään, lähinnä vaan heittelin typeriä vitsejä muista ja nolailin luokkakavereitani erilaisilla kommenteilla. Olisi saanut kyllä jäädä sekin tekemättä. 

Lisättäköön, että olin vihainen, yksinäinen susi. Heittelin näitä kommentteja ja ikäviä vitsejä tasapuolisesti kaikista, myös niistä suosituista kun niiden omahyväisyys otti päähän. Ja myös niistä tärkeilevistä lukutoukista. Minua ei uskallettu haastaa, koska olisin katsonut ne vastustajan kortit ihan varmasti. Niin täynnä piilotettua ahdistusta ja aggressiota olin. Mutta kadun kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Paljonpa tänne tekee mieli kirjoittaa, mutta antaa mennä. En näitä palaa enää lukemaan. Luulen että kohdallani olisi auttanut jos koko luokan ryhmähenkeen olisi puututtu ja sellaista taistelua omasta sosiaalisesta asemasta ei olisi ollut. Minua haukuttiin rumaksi, pottunenäksi, naureskeltiin jos oli tullut finni, juoruiltiin selän takana (niin siis ne suositut open suosikkitytöt tätä teki). Kun ei ollut itselläni sen parempia sosiaalisia taitoja ja kykyä selvitä kamalista kouluvuosista niin menin mukaan kiusaamaan niitä heikoimpia, etten olisi itse siellä ihan pohjalla.

Paljon kuvaavaa lienee sekin, että minä olin yksi pääkiusaajaksi leimattu aika pienestä, eli olin mukana nimittelyssä esimerkiksi. Ne ysin tytöt, joita opettaja ylisti, heitteli koulumatkalla kiusattujen reppuja ojaan jne. Ihan eri tasolla se kiusaaminen, mutta kun olivat suosittuja niin ei heitä kukaan kiusaajina pitänyt. Niitä toisia heikkoja on siitäkin helpoin syyttää.

Mitä niihin yksin tyttöihin tulee, niin luulen että jos kotona ei olisi kasvatettu siihen rintamaidosta asti, että ovat parempia ja etuoikeutetumpia kuin muut, niin tuskin olisivat kiusanneet. Varsinkin tyttöjen kiusaamisessa on tätät, että siellä on muutama suosittu jotka määräävät koko porukan kaverisuhteet ja laittavat kaikki muiden syyksi.

Mielestäni olet oikeassa että ryhmähenkeen puuttuminen ja tämänkaltaisen kilpailun esiinnostaminen useita kertoja olisi voinut auttaa kuvailemassasi tilanteessa.

Kiusaajille oma koulu ja sinne kaikki Suomen kiusaajat. Kiusatkoon toisiaan.

Olin normaalista perheestä ja ihan normaali teini. Seiska - kasiluokalla murrosikäni oli todella voimakas, mun kohdalla selvästi jälkeenpäin ajatellen toteutui korostetusti murrosikäisen hetkellinen kyvyttömyys tulkita toisten tunteita ja asettua toisen asemaan. Harjoittaman kiusaaminen oli kouluaikana huutelua ja kieltämättä julmaa sanallista kohtelua paria luokkalaistani kohtaan.

Kiusaaminen tapahtui myös tunnilla. Opettajat eivät puuttuneet oikeastaan lainkaan, eikä toinen kohteista koskaan pistänyt vastaan. En oikeasti tajunnut olevani kiusaaja, kuvittelin, että tyttö halusi olla outo ja että hän ei huutelustani välittänyt. Jälkeenpäin olen tajunnut hänen olleen täysin lamaantunut. Toinen, jota pilkkasin, raivostui kerran ja silloin tajusin, että hän oikeasti oli loukkaantunut ja vittuuntunut muhun. Lopetin siihen. Kerran varastin kiusaamani tytön kirjat, koska halusin todistaa, että opettaja lelli häntä, eikä sanoisi unohtuneista kirjoista mitään. Tyttö sai open torut ja silloin mua hävetti.

Minusta tuli kuitenkin empaattinen, normaali ihminen. En väheksy tekojeni seurauksia. Uskon, että kaltaisiani kiusaajia on paljon ja nimenomaan niihin tapauksiin olisi helppo puuttua. Oikeasti joidenkin aivot on murkkuiässä niin kyvyttömät hahmottamaan muiden, kuin omia tunteita, että heille pitäisi selkokielellä ja rautalangasta vääntäen selittää, miltä toisesta nyt mahtaa tuntua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"En kannata väkivaltaa, mutta joskus se on vain se ainoa toimiva keino."

Näin se vain valitettavasti useimpien kiusaajien kohdalla taitaa olla.

Minua kiusaamani ihminen löi ja muutin kiusaamistani sen myötä vain raaemmaksi. Siitä tuli satunnaisen sijaan jokapäiväistä, toin kiusaamisen myös nettiin ja annoin sen mustan silmän takaisin useampaankin otteeseen. Oltiin samankokoisia tyttöjä ja minä luonteeltani aggressiivisempi. 

Kauheaa.

Vierailija kirjoitti:

Olin normaalista perheestä ja ihan normaali teini. Seiska - kasiluokalla murrosikäni oli todella voimakas, mun kohdalla selvästi jälkeenpäin ajatellen toteutui korostetusti murrosikäisen hetkellinen kyvyttömyys tulkita toisten tunteita ja asettua toisen asemaan. Harjoittaman kiusaaminen oli kouluaikana huutelua ja kieltämättä julmaa sanallista kohtelua paria luokkalaistani kohtaan.

Kiusaaminen tapahtui myös tunnilla. Opettajat eivät puuttuneet oikeastaan lainkaan, eikä toinen kohteista koskaan pistänyt vastaan. En oikeasti tajunnut olevani kiusaaja, kuvittelin, että tyttö halusi olla outo ja että hän ei huutelustani välittänyt. Jälkeenpäin olen tajunnut hänen olleen täysin lamaantunut. Toinen, jota pilkkasin, raivostui kerran ja silloin tajusin, että hän oikeasti oli loukkaantunut ja vittuuntunut muhun. Lopetin siihen. Kerran varastin kiusaamani tytön kirjat, koska halusin todistaa, että opettaja lelli häntä, eikä sanoisi unohtuneista kirjoista mitään. Tyttö sai open torut ja silloin mua hävetti.

Minusta tuli kuitenkin empaattinen, normaali ihminen. En väheksy tekojeni seurauksia. Uskon, että kaltaisiani kiusaajia on paljon ja nimenomaan niihin tapauksiin olisi helppo puuttua. Oikeasti joidenkin aivot on murkkuiässä niin kyvyttömät hahmottamaan muiden, kuin omia tunteita, että heille pitäisi selkokielellä ja rautalangasta vääntäen selittää, miltä toisesta nyt mahtaa tuntua.

Tämä oli tosi hyvä kommentti. Tuo sun ajatus aivojen yllättävästä muutoksesta tuossa iässä on ihan paikkansa pitävä. Osa käy murrosikäisenä läpi tuollaisen taantumisen vaiheen tietyillä sosiaalisilla alueilla. Kaikki eivät toki reagoi siihen noin. Väärin olet toiminut kuten itsekin korostit, mutta ajattelen itse että on väärin tulkita kuvailemallasi tavalla käyttäytyvä nuori aina jotenki sairaaksi tai vialliseksi.

Ap

Miten puhelimen stalkkaajan ja juorujen levittäjän saa lopettamaan? Milloin lopetat?

Kiusaaminen on väärä verbi. Enemmänkin vaan pidettiin hauskaa nössöjen ja hölmöjen kustannuksella. Sitähän aikuisetkin tekevät.

Mä kiusasin luokallani olevaa helppoa kohdetta, jota moni muukin kiusas. Olin itse ihan perus nobody luokalla, ja yritin jollain lailla nostaa omaa statustani tuolla tavalla. Tottakai nyt aikuisena näen miten idiootti ja säälittävä rotta olin, mutta ei tainnut lapsena olla riittävän kehittynyt kyky aidosti asettua sen kiusatun asemaan. Kukaan ei puuttunut, opettajiltahan kiusaaminen tietenkin salattiin. Ovelia pirulaisia kun osattiin kyllä olla. Mutta tosiaan, jos luokan suosituimmat olisi asettuneet kiusatun puolelle, olisi kiusaaminen takuuvarmasti loppunut siihen paikkaan. Mutta eivät he sitä tehneet. Eivät kyllä myöskään osallistuneet kiusaamiseen. Se oli meidän keskivertojen touhuja. Kai me kaikki yritettiin noin säälittävällä tavalla ”päästä piireihin”, vaan eipä onnistuttu edes..HAH!

Jos minut ja kiusaamani tyttö olisi saatu heti alussa oikeasti tutustumaan ja tekemään jotakin yhdessä kahden kesken, ilman että minun täytyy esittää jengilleni mitään. Kiusasin tätä tyttöä siis ala-asteella. Tuntematonta ihmistä on helppoa mielikuvan perusteella kiusata, kun ei välttämättä näe toista edes ihmisenä...

Minua taas kiusasi eräs toinen tyttö omine tyttöjengeineen koko yläasteen. Kun ysiluokka sitten päättyi, satuimme molemmat samaan kunnan kesätyöpaikkaan. Yksinkertaista pihan rapsuttelua ja siistimistä kahteen pekkaan, välillä kävi oikea työntekijä neuvomassa että mitä seuraavaksi. Pari ensimmäistä päivää olivat aika hiljaisia, mutta loput pari viikkoa ihan mukavaa oli jutella ja yhdessä tehdä.

Harmittaa, että tällaista tilaisuutta ei tullut aiemmin, vaan vasta kun yläaste oli jo ohi. Toisaalta voihan olla, että jos vaikka kasiluokan ja ysiluokan välisenä kesänä olisimme yhdessä kavereina pihoja rapsutelleetkin, niin kouluun palatessa ja jengin kokoontuessa olisi kiusaaminen taas jatkunut.

Se, että kovan oppilaan määritelmään ei olisi sisältynyt kiusaaminen, tupakanpoltto, huono koulumenestys, pilottitakki.

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti kiusaaja ymmärtää mitä tekee ja toiselle ihmiselle aiheuttaa? Vai puuttuuko kiusaavalta lapselta/nuorelta jokin olennainen osa? Kehittyykö se ikinä tai vasta paljon normaalia myöhemmin?

Mielestäni vetoaminen siihen, että kiusatulle aiheutuu mielenterveysongelmia ym, ei ole fiksua. Siihenhän kiusaaja pyrkii: aiheuttamaan haittaa ja pahaa kiusatulke, sotkemaan kiusatun elämän.

Mikä saa olettamaan, että kiusaaja lopettaa kiusaamisen aikuisena? Useimmat selittävät miten vika on siinä kohteessa. Aika vasta kuuntelin työpaikan kahvihuoneessa viereisen osaston isoäänistä naista, joka suun päänä selitti miten "huumorintajuttomat ei pärjää heidän työporukassaan eikä edes tarvi sille osastolle tulla, jos ei ymmärrä rankempaa huumoria". Siinäpä se pähkinänkuoressa. Kiusaaminen verhotaan huumoriin ja jos joku pahoittaa mielensä, se on sen uhrin vika. Tällaisia hoitoalalla.

Yleisen häpeäkulttuurin luominen kiusaamiselle.