Entinen koulukiusaaja, mikä olisi saanut sinut lopettamaan kiusaamisen?

Vierailija kirjoitti:

Turpiinveto.

Tämä tulee varmasti kaikille osapuolille ainakin jossain vaiheessa mieleen kun pohditaan mahdollista ratkaisua. Sitä on valitettavasti hankala toteuttaa lain puitteissa.

Ap

Itse tajusin olleeni ala-asteella kiusaaja vasta aikuisiällä, kun siitä mulle kerrottiin. Mitään fyysistä ei ikinä tapahtunut, mutta pilkkasimme yhtä luokkakaveria, joka oli todella hyväuskoinen. Hänet sai uskomaan mitä älyttömimpiin juttuihin ja sitten aina lopulta kerrottin, että kyse oli huijauksesta, naurettiin ja mehusteltiin miten joku voikaan mennä aina halpaan. En jotenkin silloin lapsena tajunnut, että se olisi kiusaamista ja varmaan siksi olin haudannut koko jutun, kunnes asiasta muistutettiin. Ja muistan kyllä olleeni jo kouluaikanakin sitä mieltä, ettei ketään saisi kiusata.

Itse lähdin tuohon mukaan varmaankin siksi, että tunsin olevani muita huonompi ja sisimmässäni pelkäsin, että mua vastaan hyökätään, joten oli varmempaa olla porukassa mukana. Itse siis säästyin aina kiusaamiselta.

Itse en ole ollut aktiivinen kiusaaja, mutta ne tilanteet kun olen kiusannut, olen kliseisesti purkanut pahaa oloani muihin. Varmaan toisin sanoen tuki, huomiointi ja ymmärrys kotona olisi auttanut. Minulla kuitenkin oli mahdollisuus siihen hyvien vanhempien vuoksi. Tai sitten jokin liikuntaharrastus ym jossa olisin tuntenut itseni hyväksi ja saanut purkaa raivoa vaikka palloon säännöllisesti. Tietenkin myös avoin puheyhteys kotona, että olisi voinut purkaa pahaa oloa vanhemmille, sille ei usein suurperheessä ollut aikaa. Jos ei ole ketään aikuista keltä saada tukea, en tiedä mikä auttaisi, paitsi se harrastus ehkä, mutta yleensä siihenkin tarvitsee sen aikuisen tuen.

Mietin tässä niitä muutamia kertoja kun olen kiusannut, mikä niihin ajoi. En ole ollut väkivaltainen mutta joitain lällättelyjä tms muistelen. Pääosin olin kaikkien kaveri.

Vierailija kirjoitti:

Itse tajusin olleeni ala-asteella kiusaaja vasta aikuisiällä, kun siitä mulle kerrottiin. Mitään fyysistä ei ikinä tapahtunut, mutta pilkkasimme yhtä luokkakaveria, joka oli todella hyväuskoinen. Hänet sai uskomaan mitä älyttömimpiin juttuihin ja sitten aina lopulta kerrottin, että kyse oli huijauksesta, naurettiin ja mehusteltiin miten joku voikaan mennä aina halpaan. En jotenkin silloin lapsena tajunnut, että se olisi kiusaamista ja varmaan siksi olin haudannut koko jutun, kunnes asiasta muistutettiin. Ja muistan kyllä olleeni jo kouluaikanakin sitä mieltä, ettei ketään saisi kiusata.

Itse lähdin tuohon mukaan varmaankin siksi, että tunsin olevani muita huonompi ja sisimmässäni pelkäsin, että mua vastaan hyökätään, joten oli varmempaa olla porukassa mukana. Itse siis säästyin aina kiusaamiselta.

Kiitos, mielenkiintoista.

Kuka sinulle aikuisena kertoi? Kohtasiko kukaan aikuinen teitä lapsena tästä asiasta? Siis puututtiinko siihen?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole ollut aktiivinen kiusaaja, mutta ne tilanteet kun olen kiusannut, olen kliseisesti purkanut pahaa oloani muihin. Varmaan toisin sanoen tuki, huomiointi ja ymmärrys kotona olisi auttanut. Minulla kuitenkin oli mahdollisuus siihen hyvien vanhempien vuoksi. Tai sitten jokin liikuntaharrastus ym jossa olisin tuntenut itseni hyväksi ja saanut purkaa raivoa vaikka palloon säännöllisesti. Tietenkin myös avoin puheyhteys kotona, että olisi voinut purkaa pahaa oloa vanhemmille, sille ei usein suurperheessä ollut aikaa. Jos ei ole ketään aikuista keltä saada tukea, en tiedä mikä auttaisi, paitsi se harrastus ehkä, mutta yleensä siihenkin tarvitsee sen aikuisen tuen.

Mietin tässä niitä muutamia kertoja kun olen kiusannut, mikä niihin ajoi. En ole ollut väkivaltainen mutta joitain lällättelyjä tms muistelen. Pääosin olin kaikkien kaveri.

Olipas hyvin pohdittu. Joku kunnon kontaktilaji, vaikka paini jossa on selkeät rajat, voisi vähentää tämänkaltaisesta "purkautumisesta" johtuvaa kiusaavaa toimintaa. Yleisesti olen havainnut että varsinkin pojat hyötyvät raskaammasta urheilusta.

Ap

Lisään vielä, että varmaan sekin, miksi en alkanut aktiiviseksi kiusaajaksi, koska sekin toisaalta olisi ollut mahdollista, on se että kiusatuista näki että heitä sattuu. He ilmaisivat ettei se ole ok. Koska en ollut täysin paatunut kiusaaja vaan lähinnä satunnaisesti impulsiivinen idiootti, lopetin ajoissa ja pysyin yksittäisissä kerroissa. Kun näin toisen tuskan, joko koin saavuttaneeni agendani eli saaneeni siirrettyä pahaa oloani toiselle tai sitten empatia astui kehiin ja käski lopettamaan, riippuen vihan määrästä.

Minulla on ollut useita lemmikkejä ja monta sisarusta, kai sekin on empatiaa kasvattanut. Eikös tutkitusti lemmikit opeta lapselle empatiaa ja vastuuta? Kaikille lapsille hoitolemmikki ennaltaehkäisevästi opettamaan.

83

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä saa olettamaan, että kiusaaja lopettaa kiusaamisen aikuisena? Useimmat selittävät miten vika on siinä kohteessa. Aika vasta kuuntelin työpaikan kahvihuoneessa viereisen osaston isoäänistä naista, joka suun päänä selitti miten "huumorintajuttomat ei pärjää heidän työporukassaan eikä edes tarvi sille osastolle tulla, jos ei ymmärrä rankempaa huumoria". Siinäpä se pähkinänkuoressa. Kiusaaminen verhotaan huumoriin ja jos joku pahoittaa mielensä, se on sen uhrin vika. Tällaisia hoitoalalla.

Tältä minustakin tuntuu, kiusaajat eivät vaikuta katuvan koska aidosti ajattelevat kiusatun ansaitsevan sen, jopa yhä aikuisena ajattelevat uhreista niin. Eivät näe että alas poljettu on vain siinä yhteisössä rooli mikä hänelle on väkisin annettu.

Juuri tämän vuoksi se polttopiste pitäisi minusta suunnata kiusaajaan. Kiusaaja on se ihminen, jolla on tarve etsiä heikompiaan, jotta pääsee lyttäämään jotakuta. Jos hän ei kiusaisi sitä luokan rillipäätä, hän etsisi kyllä jostakusta toisesta minkä vain syyn kiusata.

Ei sen kiusaajan tarve kiusata varmasti kohdistu vain siihen yhteen rillipäähän ja mystisesti vain katoa, kun kiusattu rilleineen vaihdetaan toiseen kouluun. Tottahan se kiusaaja etsii tarpeelleen uuden kohteen. Ja saattaa etsiä koko loppuelämänsä ajan, ellei tähän jotenkin puututa.

Kiusaajani tyttö oli leuhka, koska oli laiha ja jotkut sanoivat häntä kauniiksi. Lisäksi oli muuttanut Helsingistä. En olisi kiusannut ellei olisi ollut leuhka.

Vierailija kirjoitti:

Kiusaajani tyttö oli leuhka, koska oli laiha ja jotkut sanoivat häntä kauniiksi. Lisäksi oli muuttanut Helsingistä. En olisi kiusannut ellei olisi ollut leuhka.

Kiusaamani*

Koulukiusaajien ojentamiseen auttaa vain vanhempien puuttuminen asiaan ja kotikasvatuksen antaminen. Lapselle pitää opettaa kotona, mikä on oikein ja mikä on väärin.

Koulukiusaajille tulee määrätä kovemmat rangaistukset ja tarvittaessa heidät tulee jopa erottaa koulusta. Vanhempien ja koulun aikuisten tulee toimia välittömästi, kun lapsi tai nuori kertoo kiusaamisesta tai joku huomaa kiusaamista tapahtuvan joko oppitunneilla, välitunneilla tai koulumatkalla.

KiVa-koulu ei auta kiusattuja, jos aikuiset vetäytyvät KiVa-koulun taakse. Aikuiset ovat passiivisia ja seuraavat kiusaamista. Kiusattu koululainen joutuu pahimmillaan keskusteluun, jossa kiusattu on yksin useampaa koulukiusaajaa vastaan.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/01/09/ylistettya-kiva-koulu-ohjelmaa…

Itse kiusasin sillä tavalla, että jätin ihmisiä ulkopuolelle, jos heissä ärsytti joku. En koskaan ymmärtänyt miksi kaikki pitäisi ottaa leikkeihin mukaan. Minun on aina ollut vaikea viettää aikaa ihmisten kanssa, jotka saavat minut ärsyyntymään (esim. todella äänekkään ja rääväsuiset ihmiset, liian hissukat ja huumorintajuttomat jne.). En usko, että kukaan olisi voinut muuttaa ajattelutapaani tai opettaja puuttua asiaan. Asia mihin opettaja voi vaikuttaa on se, että pakottaa erilaiset ihmiset pari- ja ryhmätöihin.

Vierailija kirjoitti:

Tulee aina hirveä myötähäpeä kun aikuisetkin ihmiset kiusaavat muita. Milloin se henkinen kasvu alkaa? Toisilla ei koskaan.

Minä tavallaan kiusasin yhtä nuorta naista kaveripiirissä ollessani parikymppinen. Poikaystäväni oli pitkään hiljaa, kunnes yhden kerran sanoi minulle kahdestaan, että hänestä toimintani on todella noloa ja häntä hävettää. Vasta silloin ymmärsin katsoa toimintaani ulkopuolelta ja näin, että ei se kiusaamani nainen ollutkaan nolo, vaan minä olin.

Aloin myös nähdä syitä kiusaamiseni takana. Tuo nainen oli harrastuksiltaan ja tyyliltään ja olemukseltaankin kovin samanlainen kuin minä, joten koin hänet kai jotenkin uhkana. Ehkä pelkäsin, että hän pian korvaisi minut kaveripiirissäni, olisi parempi minä.

Kiusaajalle pitäisi jonkun hänelle tärkeän tai ihailemansa ihmisen sanoa suoraan, että kiusaaminen on noloa. Että kiusaamalla tuo vain ilmi, että itse on heikko ja epävarma. Eihän kukaan, etenkään teini, halua näyttäytyä heikkona ja epävarmana.

Olin sivustahuutelija, tilannekoomikko ja häirikkö. Jonkin sortin jokeri ja halutessani etevä oppilas. Kuitenkin peruskoulussa olin jatkuva alisuoriutuja. En pystynyt keskittymään kunnolla isossa luokassa, ja tuskastuin hitaaseen etenemiseen. Nälvin hitaampia tajuamatta heidän hitautensa johtuvan matalasta älykkyydestä tai oppimisvaikeuksista.

En varsinaisesti kiusannut ketään, ainakaan systemaattisesti, mutta moni sai verbaalista sontaa niskaansa. Herkemmät ottivat tämän kiusaamisena, vaikka myös suositut oppilaat saivat osansa tehdessään tai sanoessaan jotain tyhmää. Vastavuoroisesti jouduin kiusaamisen kohteeksi sekä sain nyrkistä muutamaan otteeseen, joskin pari kertaa annoin takaisin kunnolla.

Minulle olisi sopinut muunlainen koulu kuin suomalainen tasapäistävä peruskoulu. Viihdyn paremmin rauhallisissa pienryhmissä ja luovan tekemisen parissa. Luulen että aikaiset herätykset yhdistettynä peruskoulun levotomaan ilmapiiriin, huonoon ruokaan ja mölyyn teki minut väsyneeksi sekä sai jatkuvaan ylivireystilaan, joka purkaantui huonona käytöksenä. Vasta yliopisto motivoi panostamaan opiskeluun. Se oli myös ainut ympäristö jossa ei ollut kiusaamista tai häiriköintiä, ainakaan oppilaiden keskuudessa.

"Joukossa tyhmyys tiivistyy."

Tämä sanonta ainakin pitää siis paikaansa. Kiusaamisessahan on yleensä useampi mukana: kiusaajalla on se hovinsa plus parhaassa tapauksessa vielä ns. hiljainen enemmistö taustatukenaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mietin omia kiusaajiani, se oli heille hauskanpitoa. Lopettamiseen olisi vaadittu varmaan että joku isompi olisi vetänyt turpaan. Ei ainakaan mikään vetoaminen toisen pahaan mieleen olisi toiminut. Eipä siihen aikaan kiinnostanut ketään, ei opettajiakaan jos jotain kiusattiin.

Niin, voiko olla että joihinkin ihmisiin ei tehoa oman toiminnan säätelemiseksi mikään muu kuin hirvittävä kivun pelko? "Jos nyt tänään kiusaan niin minulta murretaan keskisormi, hmmmm... Pitäisikö vaiko eikö"

Konkretia toimii, ei mikään toisten tunteista puhuminen kun ei se sellaisia kiinnosta. Jos kiinnostaisi eivät kiusaisi.

Miksei psykologit tajua tätä?

"Että kiusaamalla tuo vain ilmi, että itse on heikko ja epävarma."

Näinhän se tietenkin loppupeleissä on, mutta tuskinpa kiusaajat itse sitä ymmärtävät... Vaikka täällä aika usea myöntää halunneensa osoittaa kiusaamalla juuri sitä omaa ylemmyyttään toista kohtaan. Tällöin ollaan keskellä valtapelejä...

"Miksei psykologit tajua tätä?"

Heiltähän loppuisivat työt, jos myöntäisivät avoimesti, että paras vastalääke kiusaamiseen on turpiin veto.

"Itse kiusasin sillä tavalla, että jätin ihmisiä ulkopuolelle, jos heissä ärsytti joku."

Itse pidän tätä kiusaamisen lievimpänä muotona. Tuskinpa se toinenkaan osapuoli olisi välttämättä viihtynyt seurassasi, joten ei-niin-kovin-paha veto sinulta kumminkaan.

Oma lapseni. On haettu vaikka minkälaista apua tilanteeseen, tukitoimia, terapiaa. Sanoitettu tunteita, viety harrastuksiin, toimittu yhteistyössä kiusattujen vanhempien kanssa. Aktiivista kiusaamista ei ole, mutta yksittäisiä tilanteita tulee. Minusta tuntuu, että lapselta puuttuu empatiakyky ja kyky asettua toisen asemaan. Lisäksi lapsi itse aidosti kokee, että toinen on aloittanut/provosoinut/ärsyttänyt. Se näkökulma on niin vahvasti sisäänrakennettu, että hän vain reagoi. Todella temperamenttinen lapsi, tunteiden sääntely ollut aina haastavaa. Löytyy myös ADHD.

Kiusaaminen on sitä, että itsellä on joku heikko kohta (esim. ulkonäkö / vanhempien varallisuus / onnellinen koti) ja kiusaamisen kohteella on tämä sama asia vahvana. Mikään Kivakoulu tai juttelut vanhempien kesken ei tätä pahaa oloa poista. Kun kiusaajaa lyö niin tämä rikkoo valta-aseman ja sekä kiusaaja että kiusattu voi jatkossa paremmin.  Jos tilanteen annetaan jatkua, niin kuin valitettavasti usein miten annetaan, niin kiusattu voi kärsiä aikuisenakin asti masennuksesta ja kiusaaja on kasvanut luonnehäiriöiseksi.