En omista itsetuntoa ja olen tuhonnut elämääni ikäni

Juu ja tosiaan joudun kirjailemaan vihkoon, että mitä pitää muistaa niin pysyy joku roti. Saattaa siis käydä myös niin, että on niin paljon kaikenlaista päässä, että jos en kirjaa niin en pysty tekemään niistä ehkä yhtäkään. Tuntuu liian ylivoimaiselta tai sitten teen päivän aikana kaikki tosta noin vaan. 

Pitäisi toki useammin kirjoittaa ja lisäksi listata, että pysyn kaikessa mukana ja tiputtaa ne turhimmat sieltä pois. :)

Ap 

^

AP, oot kyllä ihan huippu. Jos vaan jotenkin kestät tuota kuormitusta ja haasteita, ja pääset lopulta kohti parempia aikoja, susta voi tulla ihan mitä ikinä vaan haluat. Sussa on niin paljon potentiaalia!

Mun kohalla ei oo vielä tutkittu ADD:n tai ADHD:n mahdollisuutta. Pari psykologia on vaan sitä arvellu, etenkin toinen jonka tehtävänä oli tutkia mun muistia. Mulla on aina ollu tajuttoman huono muisti, siksi kaikenlainen oppiminenkin on vaikeaa, opiskelut on menneet ihan penkin alle. Oon ajatellut, että sitten viimeistään hakeudun testeihin, jos saan potkut nykyisestä työstäni, ja joudun opiskelemaan uuden ammatin. Sitten tahtoisin äästä kokeilemaan kaikkia mahdollisia tukitoimia että opiskelu sujuisi edes jotenkin. Kaikki mitä oon lukenu ADD:stä, tuntuu sopivan muhun niin hyvin.

Oon kauheen huono muutenkin hakeutumaan mihinkään testeihin ja tutkimuksiin, oon lapsesta saakka ollu ihan tajuttoman väsynyt. Muutenkin työn lisäksi en jaksa enkä tahdo mitään muita menoja ja ihmiskontakteja. Saattaisin saada sellaisen kroonisen väsymysoireyhtymän diagnoosin, mutta en jaksa alkaa taistelemaan sitä, koska mitä oon lukenut aiheesta, niin siitä saattaa koitua mulle enemmän riesaa kuin apua, ainakin nyt vielä.

Pääosin mua on tutkittu ihan julkisen puolen psykiatrisen hoidon piirissä, tässä parin kymmenen vuoden ajan. Sieltä on tullut noita diagnooseja ja muita arvioita keskusteluissa, jne. Mulla on epävakaan lisäksi ahdistuneisuushäiriö ja masennus. Oon aika varma, ja psykoterapeuttini puoltaa tätä myös, että oon voimakkaasti traumatisoitunut. Eikä se sinällään ole kauheasti kummakaan.

Oon välillä miettinyt, että ihan traumoihin keskittynyt terapia vois tehdä mulle hyvää. Varmasti sullekin. Mulla on nyt muuten tosi hyvä psykoterapeutti, enkä tahtoisi hänestä erota, vaikka ihan kaikissa asioissa ei ole vielä pystynytkään auttamaan, vaikka monissa tärkeissä asioissa onkin.

T: Se epävakaa

Vierailija kirjoitti:

AP, oot kyllä ihan huippu. Jos vaan jotenkin kestät tuota kuormitusta ja haasteita, ja pääset lopulta kohti parempia aikoja, susta voi tulla ihan mitä ikinä vaan haluat. Sussa on niin paljon potentiaalia!

Mun kohalla ei oo vielä tutkittu ADD:n tai ADHD:n mahdollisuutta. Pari psykologia on vaan sitä arvellu, etenkin toinen jonka tehtävänä oli tutkia mun muistia. Mulla on aina ollu tajuttoman huono muisti, siksi kaikenlainen oppiminenkin on vaikeaa, opiskelut on menneet ihan penkin alle. Oon ajatellut, että sitten viimeistään hakeudun testeihin, jos saan potkut nykyisestä työstäni, ja joudun opiskelemaan uuden ammatin. Sitten tahtoisin äästä kokeilemaan kaikkia mahdollisia tukitoimia että opiskelu sujuisi edes jotenkin. Kaikki mitä oon lukenu ADD:stä, tuntuu sopivan muhun niin hyvin.

Oon kauheen huono muutenkin hakeutumaan mihinkään testeihin ja tutkimuksiin, oon lapsesta saakka ollu ihan tajuttoman väsynyt. Muutenkin työn lisäksi en jaksa enkä tahdo mitään muita menoja ja ihmiskontakteja. Saattaisin saada sellaisen kroonisen väsymysoireyhtymän diagnoosin, mutta en jaksa alkaa taistelemaan sitä, koska mitä oon lukenut aiheesta, niin siitä saattaa koitua mulle enemmän riesaa kuin apua, ainakin nyt vielä.

Pääosin mua on tutkittu ihan julkisen puolen psykiatrisen hoidon piirissä, tässä parin kymmenen vuoden ajan. Sieltä on tullut noita diagnooseja ja muita arvioita keskusteluissa, jne. Mulla on epävakaan lisäksi ahdistuneisuushäiriö ja masennus. Oon aika varma, ja psykoterapeuttini puoltaa tätä myös, että oon voimakkaasti traumatisoitunut. Eikä se sinällään ole kauheasti kummakaan.

Oon välillä miettinyt, että ihan traumoihin keskittynyt terapia vois tehdä mulle hyvää. Varmasti sullekin. Mulla on nyt muuten tosi hyvä psykoterapeutti, enkä tahtoisi hänestä erota, vaikka ihan kaikissa asioissa ei ole vielä pystynytkään auttamaan, vaikka monissa tärkeissä asioissa onkin.

T: Se epävakaa

Hmm, joo kuulostat kyllä hyvin samankaltaiselta kuin minäkin.

Monissa asioissa voin kyllä nostaa kättä kanssasi.

Ymmärrän todella hyvin siinäkin mielessä sinua, ettei jaksaisi hakeutua avun piiriin ja ns. selvitellä asioitaan.

Ensinnäkin siksi, että yleensä siitä on niin paljon vaivaa ja on jo jotenkuten oppinut pärjäämään itsensä kanssa ja toisekseen sen takia, että aina välillä tuo luotto terveydenhuoltoa kohtaan ei ihan ole kohdillaan.

Minulla on siitä omat kokemukseni, joten olen sitten tehnyt niin, että jos oikeasti koen olotilani sen verran tuskaiseksi niin selvitän asiaa, pyydän apua ja havannoin sitten mitä oikeasti tarvitsen.

Kaikki täytyy kyseenalaistaa..

Esimerkiksi hyvin pitkään olen ollut lääkevastainen mutta kärsittyäni kauan päivittäisestä tuskallisesta ahdistuksesta, johon ei pelkästään keskustelu auttanut, niin hyvin varovaisesti ja pitkään miettien päätin lääkitykseen suostua.

On auttanut pahimman yli onneksi.

Muisti on kanssa aivan jäätävän surkea varsinkin jos joudun tilanteisiin, jotka ovat epämiellyttäviä ja stressaavia.

Minulla on kyllä myöskin kilpirauhasen vajaatoiminta sekä varastoraudan puutosta ollut, lisäksi todella stressaava elämä ja kaikki..

Sitten kun vielä on kova ajattelemaan ja pyörittelemään kaikenlaista päässään.

Ei tässä nyt voikaan aina pysyä ihan pää mukana.

Mutta joo, kiva, että noin pitkään olet ollut kuitenkin tutkittavana ja varmasti paljon saanutkin.

Harmi, että edelleen nuo traumojen käsittelyt perinpohjaisesti on vissiin Suomessa vähän tabu ja lisäksi sen päälle asetellaan erilaisia diagnooseja.

Sen vuoksi olen ollut tässä hieman vastahakoinen näiden häiriöiden kanssa.

Niin moni kuitenkin vaikuttaa meissä kaikkeen ja ennemminkin toivoisin itse syylle hoitoa kun pelkästään oireisiin. Siinä voidaan mennä metsään niin monessa mielessä....

Toivottavasti tosiaan olet saanut ja saat tarvitsemaasi hoitoa, myöskin väsymykseesi.

Ap

Pakko kyllä kehua av-palstaa.

Olen saanut täällä todella paljon tukea ja voinkin jo hieman paremmin kun saan näistä keskustella.

Ajattelin alkuun

Ap , että minut varmaan suurimmaksi osaksi lytätään täällä, sillä tiedän etten edusta ehkä sitä kaikista tosissaan otettavaa yhteiskuntaryhmää.

Yritetään kuitenkin eteenpäin..

Tämä ketju varmaa kuolee kohta, joten ajattelin vielä ainakin tämän verran sanoa, että kiitos vielä!

Ap

Oho, mietinkin mihin tuo kirjoittamani Ap katosi kun piti laittaa se tuonne loppuun.

Näköjään kirjoitin sen tuohon keskelle ja sitten kirjoitin vielä sen "kadonneen" Ap:n uudestaan loppuun.

Jep...

Piti sekin selventää.

Ei muuta sitten.

Ap

^

Sinä voit muuttaa elämäsi suunnan nyt. Tee asioita, joista tulee hyvä olo. Ota aikalisä ja välttele miehiä ja suhteita. 

Traumat kasautuvat kehoon. Itse aloin käydä ahdistuksen vuoksi kävelylenkeillä, kun tuntui, että kotona seinät kaatuivat päälle. Vähitellen lenkit pitenivät, ja nyt muutaman viikon jälkeen huomaan nukkuvani paremmin ja olen muutenkin rauhallisempi. Olen kuunnellut myös meditointi- ja rentoutusvideoita YouTubesta. 

Pienistä asioista se lähtee... Toivottavasti tästä on edes jotain apua!

Vierailija kirjoitti:

Sinä voit muuttaa elämäsi suunnan nyt. Tee asioita, joista tulee hyvä olo. Ota aikalisä ja välttele miehiä ja suhteita. 

Traumat kasautuvat kehoon. Itse aloin käydä ahdistuksen vuoksi kävelylenkeillä, kun tuntui, että kotona seinät kaatuivat päälle. Vähitellen lenkit pitenivät, ja nyt muutaman viikon jälkeen huomaan nukkuvani paremmin ja olen muutenkin rauhallisempi. Olen kuunnellut myös meditointi- ja rentoutusvideoita YouTubesta. 

Pienistä asioista se lähtee... Toivottavasti tästä on edes jotain apua!

Lisään vielä, että moni on saanut apua silmänliiketerapiasta. Haluaisin kokeilla sitä itsekin.

Olen lukenut viime aikoina paljon traumoista ja niiden hoidosta. Silmiinpistävää on se, että monessa lähteessä korostetaan kehon hoitamista ja sympaattisen hermoston rauhoittamista: keholliset menetelmät toimivat kuulemma paljon paremmin kuin perinteinen keskusteluterapia!

Vierailija kirjoitti:

Sinä voit muuttaa elämäsi suunnan nyt. Tee asioita, joista tulee hyvä olo. Ota aikalisä ja välttele miehiä ja suhteita. 

Traumat kasautuvat kehoon. Itse aloin käydä ahdistuksen vuoksi kävelylenkeillä, kun tuntui, että kotona seinät kaatuivat päälle. Vähitellen lenkit pitenivät, ja nyt muutaman viikon jälkeen huomaan nukkuvani paremmin ja olen muutenkin rauhallisempi. Olen kuunnellut myös meditointi- ja rentoutusvideoita YouTubesta. 

Pienistä asioista se lähtee... Toivottavasti tästä on edes jotain apua!

Juu yritän nyt viettää aika paljon aikaa yksikseni ja huomaan, etten edes jaksa mitään ylimääräistä nyt elämääni. 

Kaikki tuntuu aika hankalalta, ainakin viimeisen viikon on tuntunut todella raskaalta. 

En ole pystynyt oikeastaan muuta olemaan kuin kotona ja ihan kaupassa käyntikin on ollut pitkän ponnistelun tulosta. Hyvin aaltoilevaa tämä oma vointini. 

Luulin jo yhdessä vaiheessa, että olen selvinnyt pahimman yli mutta taas alkaa toimintakyky heiketä, keho tuntuu raskaalta ja olen äärimmäisen väsynyt, sosiaaliset suhteet lähinnä ahdistavat, joten en ole nyt päässyt ihmisten ilmoille. Yritän saada itseni taas jotenkin ruotuun tässä kun hetken olen kerännyt taas voimia. 

En tiedä mistä tämä johtuu, kuormittavasta elämäntilanteesta vaiko ihan sairaudestani. 

No oli miten tahansa niin nuo sinun neuvosi varmasti toimivat. Edes kävely piristäisi varmasti kummasti. 

Lisäksi uskon tuohon, että varmasti kehoon jää nuo kokemukset ja hoitajani lupasikin joitakin metodeja minulle näyttää rentoutuakseni. 

Minuakin kiinnostaisi nuo erilaiset terapiamuodot, jossa keskitytään kehoon mutta tässä vaiheessa talous tulee eteen :D 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Pakko kyllä kehua av-palstaa.

Olen saanut täällä todella paljon tukea ja voinkin jo hieman paremmin kun saan näistä keskustella.

Ajattelin alkuun

Ap , että minut varmaan suurimmaksi osaksi lytätään täällä, sillä tiedän etten edusta ehkä sitä kaikista tosissaan otettavaa yhteiskuntaryhmää.

Yritetään kuitenkin eteenpäin..

Tämä ketju varmaa kuolee kohta, joten ajattelin vielä ainakin tämän verran sanoa, että kiitos vielä!

Ap

Hienoa että olet saanut täällä asiallistakin palautetta! :) Mullekin on aina joskus käynyt täällä niin, ja aina se tuntuu yhtä hyvältä. Toisaalta kaikenmaailman riekkujiin ei kuuluisi kiinnittää huomiota, vaikka pahaltahan niiden kommentit välillä tuntuu.

Olen joo saanut tässä parin vuosikymmenen aikana apua, vaikka on se ollut tiukassa. Useammin mut on mitätöity, jopa naurunalaistettu, apua hakiessani. Olen joutunut sinnikkäästi palaamaan asiaan. Tänään mulla oli pitkä hyvä puhelu työterveys-psykologin kanssa. Se oli rankkaa ja otti voimille, kun kerroin siinä lyhyesti koko elämäntarinani hoitohistorioineen, mutta jukra se tuntui hyvältä kun toinen ottaa tosissaan. Mulle on niin lukuisia kertoja sanottu että olen liian hyväkuntoinen. Vaikka toivon kuolevani oikeastaan joka päivä, harkitsen usein itseni tappamista, enkä jaksa työssäkäynnin lisäksi tehdä muuta kuin pestä tiskit ja vaatteet. Että tätäkö se terveen ihmisen elämä kuuluu olla. Väsynyt, eristäytynyt ja toivoton. On muutakin kaikenlaista haastetta tässä koko elämäntilanteessani taas. Olen katkeroitunut aina pahasti. Mutta silti uskon, että sulla on toivoa, paljonkin toivoa, saatat olla vähän energisempi ja valoisampi tyyppi kuin minä, vaikka muuten taidetaan olla kuin samasta puusta. Älykkäämpi olet myös. Minä olen vanha väsähtänyt hapannaama. :D T: se epävakaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko kyllä kehua av-palstaa.

Olen saanut täällä todella paljon tukea ja voinkin jo hieman paremmin kun saan näistä keskustella.

Ajattelin alkuun

Ap , että minut varmaan suurimmaksi osaksi lytätään täällä, sillä tiedän etten edusta ehkä sitä kaikista tosissaan otettavaa yhteiskuntaryhmää.

Yritetään kuitenkin eteenpäin..

Tämä ketju varmaa kuolee kohta, joten ajattelin vielä ainakin tämän verran sanoa, että kiitos vielä!

Ap

Hienoa että olet saanut täällä asiallistakin palautetta! :) Mullekin on aina joskus käynyt täällä niin, ja aina se tuntuu yhtä hyvältä. Toisaalta kaikenmaailman riekkujiin ei kuuluisi kiinnittää huomiota, vaikka pahaltahan niiden kommentit välillä tuntuu.

Olen joo saanut tässä parin vuosikymmenen aikana apua, vaikka on se ollut tiukassa. Useammin mut on mitätöity, jopa naurunalaistettu, apua hakiessani. Olen joutunut sinnikkäästi palaamaan asiaan. Tänään mulla oli pitkä hyvä puhelu työterveys-psykologin kanssa. Se oli rankkaa ja otti voimille, kun kerroin siinä lyhyesti koko elämäntarinani hoitohistorioineen, mutta jukra se tuntui hyvältä kun toinen ottaa tosissaan. Mulle on niin lukuisia kertoja sanottu että olen liian hyväkuntoinen. Vaikka toivon kuolevani oikeastaan joka päivä, harkitsen usein itseni tappamista, enkä jaksa työssäkäynnin lisäksi tehdä muuta kuin pestä tiskit ja vaatteet. Että tätäkö se terveen ihmisen elämä kuuluu olla. Väsynyt, eristäytynyt ja toivoton. On muutakin kaikenlaista haastetta tässä koko elämäntilanteessani taas. Olen katkeroitunut aina pahasti. Mutta silti uskon, että sulla on toivoa, paljonkin toivoa, saatat olla vähän energisempi ja valoisampi tyyppi kuin minä, vaikka muuten taidetaan olla kuin samasta puusta. Älykkäämpi olet myös. Minä olen vanha väsähtänyt hapannaama. :D T: se epävakaa

Pakko nostaa hattua sinnikkyydellesi, moni olisi varmasti luovuttanut kun paljon löytyy näitä, jotka eivät tosissaan ota tai ei ymmärrä saatika tahdo ymmärtää. 

Mukava kuulla, että sinulla tuli helpottunut olo kuitenkin puhelustanne. 

Itsekin viimeksi käytyäni lääkärin juttusilla b-lausuntoa varten ja piti siinä vajaassa tunnissa puristaa elämä suunnilleen paketiksi, niin ei pystynyt itkua välttämään. Se vain tulee erityisen herkästi itselläni ainakin jos joku kyselee ja joutuu palaamaan mielessään takaisin. 

Onnekseni olen kuitenkin saanut aivan loistavaa hoitoa viimeisen vuoden ajan ja asiat etenevät hyvää vauhtia. 

Hei, sä selviät kyllä. Älä ajattele tekeväsi itsellesi mitään, olet aivan ihana ihminen edelleenkin mielestäni. Ymmärrän sinua oikein hyvin enkä lainkaan vähättele kokemuksiasi, sillä sinä olet luultavasti ollut paljon sitkeämpi elämäsi aikana kuin mitä minä olen ollut tähän mennessä. 

Se varmasti on kannattanut ja toivon, että alat vielä rakastamaan itseäsi. 

Joku tuolla sanoikin, että suhde itseen, on se tärkein suhde. Alan ymmärtämään tämän todellakin.

Tässä taannoin koin jotain todella harvinaista, sellaisen zen-tilan itseni kanssa. Se oli aika uskomaton päivä enkä tiedä mitä tapahtui. Harvoin pystyin olemaan paikallani vaikka oikeasti ei ole mitään syytä hätiköidä mutta sinä aamuna kun heräsin niin minulla ei oi oikeasti ollut kiire mihinkään. Ei ajatuksissani, ei fyysisesti, ei missään muodossa. 

Kävin jopa kahden tunnin pesulla, lauloin, kuuntelin musiikkia, hellin itseäni ja rakastin kehoani. Tämä kaikki viimeksi lueteltu on jotain todella absurdia minulta, oikeasti. Sen jälkeen makasin vähintään tunnin sängyllä ja tunsin maatuvani koko keholla, rentouduin täydellisesti ja tunsin euforiaa. Rakastin itseäni joka solullani. Tämän jälkeen menin tekemään itselleni ruokaa, hitaasti, nautiskellen, värejä ja tuoksuja ihaillen. Täydellisiä suikaileita leikaten, tarkkaan mausteiden mittasuhteet aistien varassa laittaen. Ei mitään hätiköiytyä, pelkkää nautintoa joka hetki ja tein yhden elämäni parhaimman munakkaan. 

Se oli vain munakas mutta erityisen täydellisesti tehty lisukkeineen yms. 

En ymmärrä mitä tapahtui, en ollut vetänyt mitään tai muutakaan. Sen jälkeen en moista olekkaan tuntenut mutta pikkuhiljaa, aivan pieninä taianomaisina hetkinä rakastan itseäni ja elämää. Alan saamaan itseni takaisin tähän maailmaan ja pystyn arvostamaan toisinaan kaikkea.

On aivan surkeita päiviä/viikkoja ja sitten kun saan taas kerätä voimia masennuksessani niin alan elämään hiljalleen. 

Menee varmaan taas aiheiden yli, jutellaan kuitenkin ja jaetaan kokemuksia, näin on ihan mukavaa :) 

Ap 

Pakko tässä nyt kirjoittaa muutenkin. Tänään mieleni on ollut taas paljon paremmassa kunnossa kun oivalsin kuinka tärkeää on pitää itsestään huolta. 

Unohdan sen aina välillä vaikka olenkin erittäin perehtynyt esimerkiksi suoliston hyvinvointiin jne. Silti riippuen elämäntilanteesta niin saatan unohtaa kaiken hyvän ja tilalle tulee ne vanhat selviytymiskeinot, eli herkut, sokerikoukku, ruokakoomalla itsensä tainnuttaminen, itsensä vihaaminen jne. Olen siinä erittäin edistynyt mutta edelleen saatan astua harhaan. 

Nyt olen koko päivän opiskellut itseäni varten ja laitan suoliston kuntoon. Suolisto on niin vahvasti mieleen yhteydessä sekä myöskin ihomme on suoliston peili, se kertoo miten me todellisuudessa voimme.

On ollut kyllä suora yhteys alkoholin, sokerin, prosessoidun ruoan yms kanssa myös mieleeni, joten tässä sitten vedän itseni takaisin maan päälle. Olen jo liian pitkään kärsinyt näistä suolisto-oireista etten kertakaikkiaan jaksa enää. Vie energiaa paljon. 

Prebiootit, probiootit, entsyymit, etikat ja hapatetut tuotteet on hommattu. 

Sokerit, vehnät, prosessoidut ruoat, alkoholi yms, heitetty vekeen. 

Ap

..

Tuo Zen-tila kuulostaa ihanalta kokemukselta! Toivon sulle jatkossa niitä lisää! Mulle on joskus tullut samankaltaisia illalla unta odotellessa. Siinä ennen uneen vaipumista. Aika hienoja ja avartavia kokemuksia ja mietteitä. Tunnustan että olen kyllä senkin takia katkeroitunut, kun kohdallani ne eivät ole kantaneet tähän mennessä juuri vuorokautta kauemmas. Mutta kenties joskus, katsotaan.

Suoliston toiminta taitaa joo olla oleellista mielelle. Olen lukenut ja kuulllut siitä. Parhaani mukaan yritän elää aika terveellisesti. Voimakas sokerikoukku on mullakin, sen kanssa kamppailen yhä. Mulle kehittyi aikoinaan syömishäiriö, bulireksia. Mun on aina ollut vaikeaa ylläpitää sellaista kohtuutta ruokavaliossani. Nyt olen onneksi jaksanut vähän jumpata, kun olen sairauslomalla töistä. Paljoa en voi vielä tehdä, kun molemmissa jaloissa murtumat. Mutta energiaa on sikäli ollut nyt enemmän, kun en kuormitu henkisesti töissä. Muita kuormittavia juttuja kyllä on, mutta tulee melkein itkunauru kun niitä liikaa ajattelen. Olen viimeaikoina itkenyt paljon, eikä itkeminen oikein helpota oloani, ei ole koskaan oikein auttanut. Inhoan itkemistä, se tuntuu jotenkin hyödyttömältä kouristelemiselta. Pääosin olenkin jotenkin irrallaan itsestäni ja turta, jolloin ei itketä, mikä on puolestani helpotus. Psykologi eilen sanoi puoltavansa mulle sähköterapiaa, kun sitä kerta tahdon kokeilla. Pelkään vaan että toiveeni torppaa taas lääkäriin: olen (kuulemma) liian hyväkuntoinen. Eräs omaiseni kyllä raivostuu jos saa kuulla, ei missään nimessä halua että menen sähköterapiaan. Olen miettinyt jos jotenkin salassa onnistuisin käymään, jos siis pääsen.

Lääkityksistä, eniten niiden suhteen koen hyötyneeni Seroquelista yölääkkeenä. Toki väsyttää ja kaikkea, mutta tasaa aika tehokkaasti isoimmat ahdistukset ja paniikit, joskus otan hiukan päivälläkin. Rauhottavia lääkkeitä sain aikanaan erilaisia, mutta ne tekivät osaltaan hirveitä oloja kun elimistö tottui niihin ja vaati lisää ja uudestaan. Tämä Seroquel on ollut mulle paras. Piristävä masennus-lääke kuulostais mulle nappiosumalta, mutta niitä kun on kokeiltu, voimistuu levottomuus ja ahdistuneisuus sellaisiin mittasuhteisiin ettei mistään tuu mitään. Haastava yhdistelmä, kun olen tosi väsynyt ja samalla tosi ahdistus- ja kiihtymys-herkkä.

Kun käytin alkoholia ja vähän muitakin päihteitä, elämäni oli kaoottista ja sekavaa, voisi sanoa että kävin aika pohjalla, ja koin lisää traumatisoivia kokemuksia. Se aika oli kuin unta, en tunne itseäni niiltä ajoilta, saatoin olla psykoosissa tai jotain. Sen ajan jälkeen alkoholin kanssa on pitänyt olla varovainen. Viime vuodet olen käyttänyt alkoholia varmaan vain jotain 2-5 annosta vuodessa.

Toiveikasta ja mahdollisimman sujuvaa päivän jatkoa sulle AP! T: se epävakaa