Mitä sukulaisenne ovat kertoneet kotirintaman asioista sodan aikana. Itse kuulin paljon ikävästäkin toiminnasta.

Luin yhdestä naisten sodanaikaisesta ryhmä"katoamisesta" jostain aikakausilehdestä 1980-luvulla. Naisia oli viety latoon, muistaakseni kolmixsenkymmentä. Ladosta oli kuultu huutoja ja kiljuntaa, ja sen jälkeen naiset katosivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä aloitus. Sota-aikana tosiaan on ollut paljon tympeitä ja itsekkäitä ihmisiä, aivan kuin nykyisinkin. Suuri joukko esim. kommunisteja oli Suomea vastaan ja NL:n puolella.

Mutta olen kuullut seuraavia:

Autoja pakkolunastettiin valtion, eli armeijan käyttöön. Monet kaupunkilaiset veivät autonsa maalle sukulaisten latoon piiloon viranomaisilta.

Kun Karjalaisia evakkoja tuli Pohjanmaalle, niin heitä ryssiteltiin ja kohdeltiin syrjivästi. Näin silti, vaikka olivat oman maan kansaa ja naisia ja lapsia, jotka olivat menettäneet kotinsa. Myötätuntoa ei juuri ollut.

Eräs veteraani oli vielä vanhoilla päivilläänkin katkera huonosta ruuasta. Rintamalla ei saanut ruokaa ja jos sai, niin perunat oli kuin mustia kumipalloja. Monet olisi halunneet lopettaa sodan ja lähteä kotiin syömään (älytön ajatus, mutta tosi).

Siirtolaisten uudelleen asutukseen lohkottiin isoista maatiloista maata siirtolaisten asutettavaksi -paitsi ruotsinkielisillä alueilla. Ruotsinkielisten ei tarvinnut luovuttaa maata. Olisi kiinnostavaa kuulla, mikä on RKP:n selitys tällekin etuoikeudelle vain kielen perusteella. Ja varsinkin, kun suurimmat kartanot ja tilat olivat (ja ovat) pääasiassa ruotsinkielisten sukujen hallussa.

Ruokaa pystyi lähettämään postitse kotoa ja kotiin.

Mun isä veljineen säästi sokeria ja lähetteli, jotta koton pystyttiin säilömään marjoja. Ja sitten taas kotoa lähetettiin sotilaalle monenlaisia ruokia. Lisäksi tietty pääsi välillä lomalle ja syömään kotona.

Minunkin vuonna1920 syntynyt isäni vietti liki 5 vuotta elämästään sotimassa ja ei edes haavoittunut, vaikka oli rintamalla pahoissakin paikoissa. Vähän on kertonut meille sodasta ja harmi kun ei silloin kun eli tullut enempää juteltua. 90-vuotiaana loppuvaiheessa elämää häneltä kovalta mieheltä tuli itku, kun puhui että vettä ja leipää siellä syötiin ja hankikannolla hiihdettiin pitkiä matkoja.Ryssiä vihasi loppuun asti ja kun poikani joskus kysyi onko ampunut ja tappanut ryssää, niin sanoi monia, mutta ei ole laskenut.

Vierailija kirjoitti:

Luin yhdestä naisten sodanaikaisesta ryhmä"katoamisesta" jostain aikakausilehdestä 1980-luvulla. Naisia oli viety latoon, muistaakseni kolmixsenkymmentä. Ladosta oli kuultu huutoja ja kiljuntaa, ja sen jälkeen naiset katosivat.

Lienee urbaanilegendaa, tällainen olisi tullut kyllä ilmi.

Voi olla että sekoitat toiseen tapaukseen, kun sisällissodan aikana ryhmä nuoria naispunakaartilaisia jäi vangeiksi jossain päin Hämettä. Heidät raahattiin latoon jossa heitä kidutettiin ja käytettiin hyväksi ja seuraavana päivänä heidät teloitettiin.

Tapasin TYKSin erään poliklinikan odotustilassa vanhan naisen, joka istui pyörätuolissa. Aloin jutella hänen kanssaan ja kysyin, oliko hänellä lapsia. Vastaus oli pysäyttävä.

"Yksi oli, mutta se kuoli Viipurin pommituksessa, kun pommi osui kehtoon ja sen pää halkesi kahtia. "

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin yhdestä naisten sodanaikaisesta ryhmä"katoamisesta" jostain aikakausilehdestä 1980-luvulla. Naisia oli viety latoon, muistaakseni kolmixsenkymmentä. Ladosta oli kuultu huutoja ja kiljuntaa, ja sen jälkeen naiset katosivat.

Lienee urbaanilegendaa, tällainen olisi tullut kyllä ilmi.

Voi olla että sekoitat toiseen tapaukseen, kun sisällissodan aikana ryhmä nuoria naispunakaartilaisia jäi vangeiksi jossain päin Hämettä. Heidät raahattiin latoon jossa heitä kidutettiin ja käytettiin hyväksi ja seuraavana päivänä heidät teloitettiin.

Kyseinen tapaus sattui 1918 sisällissodassa Hauholla. Naispunakaartilaisia jäi valkoisten vangiksi, vangitsijat ja naiset yöpyivät ladossa josta kuului yöllä naisten huutoa.

Seuraavana päivänä naiset joutuivat kaivamaan oman hautansa johon heidät ammuttiin. He olivat 15-22 -vuotiaita tehtaan työläisnaisia ja -tyttöjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sotavankeja oli maataloissa töissä. Ja jotkut vangit pani talon tyttären paksuksi. Näitä on tiedossa useita tapauksia.

Kuultu tositapaus: Sotavanki oli pyytänyt isännältä, saako syödä omenia. Isäntä sanoi, että saat syödä niin monta omenaa, kuin suuhun mahtuu kerralla. Vanki ahtoi suunsa täyteen omenia. Mutta ei sitten saanutkaan pois niitä ja alkoi tukehtumaan. Isäntä hätääntyi ja leikkasi puukolla posken auki ja omenat saatiin pois. Vanki ei tukehtunut ja jäi sillä kertaa henkiin. Useat vangithan kuolivat myöhemmin Venäjän omilla pakkotyöleireillä palautuksen jälkeen. Venäläisen järjen mukaan sotavanki oli petturi ja tuomittiin vankileirille. (Tarkoituksellisesti käytän sanaa Venäjä, enkä NL).

Sellaistakin väitetään tapahtuneen, että talon emäntä ja teini-ikäinen tytär olisivat olleet raskaana samalle vangille.

Kyllä näitä tapahtui. Äitini kertoi, että hänen lapsuuden pihapiirissä oleva maatilan emäntä odotti lasta, kun isäntä tuli rintamalta kotiin. Ei täsmännyt raskaus isännän edelliseen lomaan, ei mitenkään. Kaikki tiesivät, että venäläinen sotavanki oli saattanut emännän hyvässä yhteisymmärryksessä raskaaksi.

Isäntä oli kuin ei olisi tiennyt koko jutusta ja kasvatti muina miehinä lapsen omanaan.

Isovanhempani eivät kertoneet mitään sota-ajoista.

Äitini muistaa niistä ajoista jonkun verran. Isoisäni oli sodassa ja isoäitini hoiti pienen maatilan.

Se oli ollut raskasta aikaa kaikin puolin. Onneksi ruokaa oli riittänyt melko hyvin, koska kotona oli lypsylehmä ja pari kanaa. Lisäksi kalaa ja lihaa oli suolattuna jonkun verran.

Erittäin köyhille naapurin lapsille isoäiti oli aina antanut ruokaa, kun nämä tuli käymään ja laittanut vielä kotiinkin mukaan ruokaa, jos oli mistä antaa.

Amerikan paketeista oli lapset saaneet vaatteita. Osa vaatteista oli rimpsuhelmaisia, koristeellisia ja kevyitä juhlamekkoja, joille ei ollut käyttöä ikinä sellaisenaan. Niiden kangasta käytettiin sitten soveltaen kesämekkoihin. Onneksi jonkun verran talvivaatettakin oli saatu. Äitini oli saanut talvikengät, jotka aluksi oli liian isot. Niihin tungettiin villasukkia ja eivät ne seuraavana talvena enää niin isot olleetkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun Karjalan evakoita oltiin kotiuttamassa muualle Suomeen, Lappeenrannassa kaupunginjohtaja oli mennyt rautatieasemalle evakkojunan tullessa ja sanonut että Lappeenranta ei ota evakkoja vastaan. Evakot menivät sitten Lahteen ja veivät sinne Torkkelin paperin, Starkjohanin ja monta muuta menestyvää yritystä.

Juu ihan varmaan.

L.ranta on melkoisen lähellä rajaa. Sieltä lähdettiin evakkoon esim. Pohjanmaalle.

Evakkoon? Kait olet katsonut karttaa, että vielä rajan oikealla puolella ollaan?

No kuule se on niin lähellä sotatannerta, että sieltä siirrettiin siviilejä turvallisemmille alueille. Eikä karttaa tarvitse katsoa tunteakseen perhehistoriansa.

Raja mihin viitannet asettui nykyiselle paikalleen rauhansopimuksessa määrättyjen alueluovutusten yhteydessä. Aiemminhan se oli idempänä.

Suomelta lähti eloisa kauppakaupunki Viipuri ja yht. 11 % maa-alasta.

Paljon puhutaan, että suuret ikäluokat jälleenrakensivat Suomen. Totuus on, että Suomi sai paljon apua ulkomailta. Amerikasta asti tuli vapaaehtoisia jälleenrakennustöihin.

Ja mitä tulee itsekkäisiin tekoihin kotirintamalla, niin ihminen ei ole milloinkaan niin itsekäs kuin hädän hetkellä. Useimmat yrittävät pelastaa ensin itsensä tai omat lapsensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumpikaan vanhemmistani ei puhunut kotirintaman asioista juuri mitään, koska molemmat olivat rintamalla. Joskus kertoivat miten lomilla oli hankalaa liikkua, kun raitiovaunutiet oli pommitettu hajalle. Eivät puhuneet myöskään juuri mitään rintamakokemuksistaan.

Itse muistan 1970-luvun vastenmielisen poliittisen ilmapiirin, jolloin sotaan osallistuneita parjattiin ja syyteltiin tyyliin mitäs läksitte sinne.

Presidentti Martti Ahtisaari aloitti kunnian palauttamisen sotaveteraaneille. Siitä hänelle suuri kiitos.

N 69 v

Samalla tavalla muistan 70l. ilmapiirin: veteraaneille ei annettu arvoa, vaan vallitsi tunkkainen taistolainen ilmapiiri. Oli ankeaa aikaa poliittisesti.

Isäni, joka ehti olla sodassa vajaan vuoden, sanoi kyllä, että ihan ensimmäiseksi sotaveteraanit häpäisi Suomen valtio. Sotavammaisille annettiin nihkeästi korvauksia vammoista, ja siksi sotaveteraanit joutuivat perustamaan yhdistyksen hoitaakseen asioitaan. Isäukko muistelee kuinka sotaveteraanien yhdistyksen puuhamies oli palannut korpikylältä veteraaniperheissä käytyään ja puisteli päätään sille kurjuudelle.

Isäni haavoittui ja kun hän meni sotilaslääkäriltä pyytämään sotavammasta lausuntoa että saisi korvausta, lääkäri sanoi: "Kuinka kehtaatte vaatia korvauksia! Monet menettivät henkensä." Ja lääkäri sanoi, että varmistaa, ettei korvauksia tule. Kestikin 17 vuotta, ennen kuin päätös muuttui. Isä teki maanviljelijänä raskasta fyysistä työtä ja sotavamma vaikutti hänen työkykyynsä.

Isä ei koskaan unohtanut noita lääkärin sanoja. Hänen mielestään se mikä on yhdessä rikottu, pitäisi yhdessä korjatakin, siis yhteiskunnan.

Myös sotaveteraanien alkoholismi ja asunnottomuus jäi yhteiskunnan toimien ulottumattomiin pitkäksi aikaa.

Kaupunkilaiset varastivat ruokaa. Peltoja ja navettaa oli pakko vartioida muuten elukat ja ruoka lähti varkaitten mukaan. Maan pakkoluovutukset. Evakot syöpäläisineen ja tarttuvien tautiensa kanssa. Ahdasta oli muutenkin ja työtä aivan liikaa. Ei olisi evakkoja siihen enää tarvittu passattavaksi ja elätettäviksi. Naapurista kuoli muutaman viikon ikänen vauva evakoilta tulleiseen sairauteen ja toinen kaksosista vammautui.

Sotavangin kohtaloa surtiin. Oli hyvä ja rehellinen työmies.

Leipomis ja kutomis kökät

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaupunkilaisetkin hankkivat hyötyeläimiä.

Isovanhemmat ostivat lehmän. Torilla muutoin heinää suurissa paaleissa. Kerran joku huijari oli täyttänyt sisäosan tilillä. Todella ikävää.

Paalauskoneita ei ollut kuin vasta 70-luvulla.

1930-luvulla oli käytössä käsivoimin käytettäviä heinänpuristajia, joissa paalien sitomiseen käytettiin hehkutettua rautalankaa. Näin heinän kuljetus rautatievaunuissa helpottui. Varsinaiset paalaimet tulivat markkinoille 1950-luvun puolivälissä ja yleistyivät 1970-luvulla. Suurin osa niistä oli kanttipaalaimia. Vain isoimmilla tiloilla käytettiin pyöröpaaleja, joita piti nostella konevoimalla.

https://www.tarinoitajanakkalasta.fi/heinaseipaista-dinosauruksen-munii…

Mummilla oli pienet lapset ja lisää syntyi sodan aikana ja jälkeen 7 yhteensä vuosien 1939-1954 välillä eli oli jatkuvasti raskaana sota-aikana. Jäi yksin hoitamaan maatilaa syrjäkylälle vaarin ollessa 5 vuotta sotimassa. Vaari sanoi että pahinta oli jättää mummi pärjäämään yksin. Kylällä ei ollut muita miehiä kuin sotaan kelpaamattomat eli turvatontakin on ollut. Lisäksi hoiti pienten lasten kanssa navetan ja peltotyöt kahdella hevosella mikä ei ollut kevyttä tai helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Kumpikaan vanhemmistani ei puhunut kotirintaman asioista juuri mitään, koska molemmat olivat rintamalla. Joskus kertoivat miten lomilla oli hankalaa liikkua, kun raitiovaunutiet oli pommitettu hajalle. Eivät puhuneet myöskään juuri mitään rintamakokemuksistaan.

Itse muistan 1970-luvun vastenmielisen poliittisen ilmapiirin, jolloin sotaan osallistuneita parjattiin ja syyteltiin tyyliin mitäs läksitte sinne.

Presidentti Martti Ahtisaari aloitti kunnian palauttamisen sotaveteraaneille. Siitä hänelle suuri kiitos.

N 69 v

Kerran kasarilla mentiin serkun kanssa veteraaneille keräystä esittämään. Mies tuohahti meidänkö nekii pitää maksaa. Vaimo elä nyt pojat näistä ymmärrä. Mies repi vittuuntuneena kympin ja sai jonkun suurennuslasin.

Vierailija kirjoitti:

Tuntemani mies on syntynyt 1938. Semmoinen iäkäs mies nykyisin, joka muisteli jokunen vuosi sitten, kuinka hänet lähetettiin sodan aikana sukulaisiin turvaan maaseudulle pääkaupungista.

Kertoi, että oli kivaa kun maalla sai parempaa ruokaa, mutta oli tylsää. Stadissa oli jännempää! Taisivat kokea pommitukset täällä jänninä seikkailuina. Pojat on poikia!

Vähän tuon henkisiä olivat äitinikin kertomat sotajutut. Äiti oli syntynyt vuoden 1939 alussa ja hänellä oli noin 6 vuotta vanhempi veli. Äiti kertoi, että veli keräsi poikajoukon kanssa pommituksen jälkeen jotain romua ja että se oli pojista jännää.

Mutta tietysti pommitukset pelottivat, kun ne olivat päällä. Silloin isovelikin pelkäsi.

Näin jälkeenpäin ajatellen luulen, ettei äiti halunnut kertoa liian ikäviä juttuja. Se oli hänen tyylinsä ja asenteensa.

Evakkoon lähtijöillä ei mahtunut kaikki junaan tavaroista mitä oli ottanut asemalle. Muutamat muut kävi näitä varastamassa.

Kun mies oli rintamalla niin vaimo paneskeli toisen sotilaan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Onhan näitä. Vanha totuus on, että alhaalla uhrataan kaikki, huipulla ei paljoakaan. Esimerkiksi talvisodan aattona monilla varakkaammilla (pääasiassa suomenruotsalaisilla) tyypeillä oli veneet valmiina Turun suunnalla, millä olisi sitten menty Ruotsiin ja jätetty muut oman onnensa nojaan. Sinne oli lastattu omaisuus ja vastaava. Kun sota ei ollutkaan ohi hetkessä, nämä purkivat veneensä vähin äänin eikä asiasta puhuttu. 

Onhan tuo selvä asia. Ei ole rikos valmistautua pahimpaan

Vierailija kirjoitti:

Kaupunkilaiset varastivat ruokaa. Peltoja ja navettaa oli pakko vartioida muuten elukat ja ruoka lähti varkaitten mukaan. Maan pakkoluovutukset. Evakot syöpäläisineen ja tarttuvien tautiensa kanssa. Ahdasta oli muutenkin ja työtä aivan liikaa. Ei olisi evakkoja siihen enää tarvittu passattavaksi ja elätettäviksi. Naapurista kuoli muutaman viikon ikänen vauva evakoilta tulleiseen sairauteen ja toinen kaksosista vammautui.

Sotavangin kohtaloa surtiin. Oli hyvä ja rehellinen työmies.

Leipomis ja kutomis kökät

Kyllä ne evakot on olleet ihan Suomen kansalaisia kuin muutkin, vaikka heitä moni arvosteli. Paha sitä pakomatkalla on ollut hygieniastaan huolehtia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummoni oli nuori naimaton nainen sodan aikana. Hän toimi ilmantorjuntalottana. Lotille oli jaettu aseet. Mummon mukaan asetta ei tarvittu vihollisten takia vaan varsinkin erään paikallisen isännän takia, joka yritti päästä yön turvin lotan kimppuun.

Lotille ei jaettu aseita. Tämä on fakta.

Olet ihan todella väärässä. Osa lotista ase-koulutettiin ja osa todella kantoi asetta.

T. Sotahistorian harrastaja

Vierailija kirjoitti:

Paljon puhutaan, että suuret ikäluokat jälleenrakensivat Suomen. Totuus on, että Suomi sai paljon apua ulkomailta. Amerikasta asti tuli vapaaehtoisia jälleenrakennustöihin.

Ja mitä tulee itsekkäisiin tekoihin kotirintamalla, niin ihminen ei ole milloinkaan niin itsekäs kuin hädän hetkellä. Useimmat yrittävät pelastaa ensin itsensä tai omat lapsensa.

Neuvostoliitto kielsi Suomelta Marshall-avun.