Mitä sukulaisenne ovat kertoneet kotirintaman asioista sodan aikana. Itse kuulin paljon ikävästäkin toiminnasta.

Vierailija kirjoitti:

Onhan näitä. Vanha totuus on, että alhaalla uhrataan kaikki, huipulla ei paljoakaan. Esimerkiksi talvisodan aattona monilla varakkaammilla (pääasiassa suomenruotsalaisilla) tyypeillä oli veneet valmiina Turun suunnalla, millä olisi sitten menty Ruotsiin ja jätetty muut oman onnensa nojaan. Sinne oli lastattu omaisuus ja vastaava. Kun sota ei ollutkaan ohi hetkessä, nämä purkivat veneensä vähin äänin eikä asiasta puhuttu. 

Veneet valmiina? Itämeri oli jäässä. Eestin puolelta käveltiin Suomeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin yhdestä naisten sodanaikaisesta ryhmä"katoamisesta" jostain aikakausilehdestä 1980-luvulla. Naisia oli viety latoon, muistaakseni kolmixsenkymmentä. Ladosta oli kuultu huutoja ja kiljuntaa, ja sen jälkeen naiset katosivat.

Lienee urbaanilegendaa, tällainen olisi tullut kyllä ilmi.

Voi olla että sekoitat toiseen tapaukseen, kun sisällissodan aikana ryhmä nuoria naispunakaartilaisia jäi vangeiksi jossain päin Hämettä. Heidät raahattiin latoon jossa heitä kidutettiin ja käytettiin hyväksi ja seuraavana päivänä heidät teloitettiin.

Kyseinen tapaus sattui 1918 sisällissodassa Hauholla. Naispunakaartilaisia jäi valkoisten vangiksi, vangitsijat ja naiset yöpyivät ladossa josta kuului yöllä naisten huutoa.

Seuraavana päivänä naiset joutuivat kaivamaan oman hautansa johon heidät ammuttiin. He olivat 15-22 -vuotiaita tehtaan työläisnaisia ja -tyttöjä.

Ja kun tuosta tapahtumasta meni useampi vuosikymmen ja tekoon syyllistyneet alkoivat olla vanhoja miehiä, he eivät kovin mielellään tapahtuneita muistelleet. Joillekin ne omat teot tulivat uniinkin ja ainoa mikä auttoi oli viina, sekin vain hetkellisesti. Ihmisillä on yleensä aika tarkka taju siitä oliko tullut tehtyä oikein vai väärin, sotavankien tai muuten antautuneiden surmaaminen ei oikein ole sodankäynnin sääntöjen mukaista toimintaa. Esimerkiksi Yhdysvaltojen sisällissodan jälkeen (1860-luvulla) vastaavaan toimintaan syyllistyneitä hirtettiin kun taas sääntöjen mukaan toimineet pääsivät sodan jälkeen vapaaksi, osa sai jopa sotilaseläkkeenkin (vaikka olivat sotineet Konfederaatin puolella).

Ja ennenkuin kukaan epäilee minun taustojani niin voin kertoa että omat sukulaiseni eivät osallistuneet Suomen sisällissotaan kummallakaan puolella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ä

Vierailija kirjoitti:

Vaarini 97 vuotta ei sota-ajasta mielellään mitään puhu. Mummi lähetettiin jossain vaiheessa Ruotsiin. Sitä ennen mummin äiti oli tehnyt sellaisen tempauksen, että lukitsi omat lapset kaappiin ja lähti pelastamaan jonkun toisen poliitikon lapsia (mummin äiti oli politiikko) kun tuli ilmahyökkäys. Ilmeisesti tämän poliitikon lapset olivat yksin kotona tms ja asuivat lähellä. Mummi ei koskaan suostu käyttämään hissejä tai mene muutenkaan ahtaisiin tiloihin.

Vaarisi 97 vuotta on syntynyt v 1944. Eihän hänellä ole mitään puhuttavaa sodasta, koska on ollut tosi pieni sodan päättyessä.

Uppista, mikäli kyseinen vaari on nyt, eli vuonna 2022, 97-vuotias, hän on syntynyt vuonna 1925. Hän on ollut jatkosodan päätyttyä siis 20-vuotias... toisin sanoen ollut mukana jatkosodan loppukahinoissa.

Olisi kyllä ehtinyt olla pitempäänkin sotimassa. Tuohon aikaan armeijaan on voinut mennä vapaaehtoisena 17 vuoden iässä.  

Vierailija kirjoitti:

Sairaalat olivat täynnä sotililta ja monen siviilin sairaudet jäivät huonolle hoidolle.äitini puolelta hänen isoäitinsä ja enonsa kuolivat ilmeisesti syöpiin ilman hoitoa.

Isän puolelta mun isoisä kuoli kylläkin sairaalassa. Ei kylläkään syöpään, mutta vasta 50 oli.

Mitähän hoitoa syöpään olisi tuolloin ollut? Ei kummoistakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suonenjoelle (ja varmaan muuallekin) tuli amerikasta avustuspaketteja 1940 alussa talvisodan aikaan. Ruustinna ja kirkkoherra poimivat parhaat vaatteet ja kengät päältä, antoivat sukulaisilleen ja myivät osan.

Tämän uskon.

Tunnen tuon seudun väkeä. Mitä äveriäämpiä ovat, sitä ahneempia ja kierompia.

Olen Suonenjoelta kotoisin. En tunne sieltä äveriästä porukkaa, mutta paikkakunnasta riippumatta papit ja rikkaat eivät ole aina olleet niitä kilteimpiä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Kaupunkilaiset varastivat ruokaa. Peltoja ja navettaa oli pakko vartioida muuten elukat ja ruoka lähti varkaitten mukaan. Maan pakkoluovutukset. Evakot syöpäläisineen ja tarttuvien tautiensa kanssa. Ahdasta oli muutenkin ja työtä aivan liikaa. Ei olisi evakkoja siihen enää tarvittu passattavaksi ja elätettäviksi. Naapurista kuoli muutaman viikon ikänen vauva evakoilta tulleiseen sairauteen ja toinen kaksosista vammautui.

Sotavangin kohtaloa surtiin. Oli hyvä ja rehellinen työmies.

Leipomis ja kutomis kökät

Onko vielä tänä päivänäkin tällaista asennetta evakkoja kohtaan?

Ei ole näköjään sota-aikana osattu asettua hädässä olevan asemaan, mutta luulisi jo näinä vuosikymmeninä jonkun verran ymmärrystä tulleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaupunkilaiset varastivat ruokaa. Peltoja ja navettaa oli pakko vartioida muuten elukat ja ruoka lähti varkaitten mukaan. Maan pakkoluovutukset. Evakot syöpäläisineen ja tarttuvien tautiensa kanssa. Ahdasta oli muutenkin ja työtä aivan liikaa. Ei olisi evakkoja siihen enää tarvittu passattavaksi ja elätettäviksi. Naapurista kuoli muutaman viikon ikänen vauva evakoilta tulleiseen sairauteen ja toinen kaksosista vammautui.

Sotavangin kohtaloa surtiin. Oli hyvä ja rehellinen työmies.

Leipomis ja kutomis kökät

Kyllä ne evakot on olleet ihan Suomen kansalaisia kuin muutkin, vaikka heitä moni arvosteli. Paha sitä pakomatkalla on ollut hygieniastaan huolehtia

Näin on. Se on helppo huudella, kun itse ei joudu sellaista nöyryytystä ja tragediaa kohtaamaan. Lisäksi olen kuullut, että kyllä ne karjalaiset taloissa töihin osallistui, eivätkä passaamista odottaneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumpikaan vanhemmistani ei puhunut kotirintaman asioista juuri mitään, koska molemmat olivat rintamalla. Joskus kertoivat miten lomilla oli hankalaa liikkua, kun raitiovaunutiet oli pommitettu hajalle. Eivät puhuneet myöskään juuri mitään rintamakokemuksistaan.

Itse muistan 1970-luvun vastenmielisen poliittisen ilmapiirin, jolloin sotaan osallistuneita parjattiin ja syyteltiin tyyliin mitäs läksitte sinne.

Presidentti Martti Ahtisaari aloitti kunnian palauttamisen sotaveteraaneille. Siitä hänelle suuri kiitos.

N 69 v

Samalla tavalla muistan 70l. ilmapiirin: veteraaneille ei annettu arvoa, vaan vallitsi tunkkainen taistolainen ilmapiiri. Oli ankeaa aikaa poliittisesti.

Isäni, joka ehti olla sodassa vajaan vuoden, sanoi kyllä, että ihan ensimmäiseksi sotaveteraanit häpäisi Suomen valtio. Sotavammaisille annettiin nihkeästi korvauksia vammoista, ja siksi sotaveteraanit joutuivat perustamaan yhdistyksen hoitaakseen asioitaan. Isäukko muistelee kuinka sotaveteraanien yhdistyksen puuhamies oli palannut korpikylältä veteraaniperheissä käytyään ja puisteli päätään sille kurjuudelle.

Isäni haavoittui ja kun hän meni sotilaslääkäriltä pyytämään sotavammasta lausuntoa että saisi korvausta, lääkäri sanoi: "Kuinka kehtaatte vaatia korvauksia! Monet menettivät henkensä." Ja lääkäri sanoi, että varmistaa, ettei korvauksia tule. Kestikin 17 vuotta, ennen kuin päätös muuttui. Isä teki maanviljelijänä raskasta fyysistä työtä ja sotavamma vaikutti hänen työkykyynsä.

Isä ei koskaan unohtanut noita lääkärin sanoja. Hänen mielestään se mikä on yhdessä rikottu, pitäisi yhdessä korjatakin, siis yhteiskunnan.

Myös sotaveteraanien alkoholismi ja asunnottomuus jäi yhteiskunnan toimien ulottumattomiin pitkäksi aikaa.

Kyllä se on ennen vanhaan ollut lääkärikin jumalasta seuraava arvoasteikossa.

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostavaa lukea! Harvat sun ikäiset tällä palstalla kirjoittelee.

Mistäs tiedät, minkä ikäisiä täällä on?

Paljonhan täällä on jo isovanhempia ja ikääkin yli 70 v.

Isoäitini oli pieni tyttö. Hän on kertonut mm. siitä, että pommikoneiden tullessa lapset hyppäsivät ojaan suojaan. Kotirintamalla elettiin kuitenkin tavallista lapsuutta. Ei lapsena osannut ihmetellä sitä, että naapuritilalla asutettiin venäläistä sotavankia yms. Isoisäni oli teini-ikäisenä vielä kotona äitinsä kanssa isoveljien ollessa sodassa. Kaikesta oli puutetta ja koti meni pommituksissa, mutta täti pystyi auttamaan tuomalla työpaikaltaan ylijäämäruokaa.

Toisen puolen isovanhempani olivat nuoria aikuisia ja olivat rintamalla kumpikin. Heiltä olen kuullut sodasta, mutta en niinkään kotiin jääneiden elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljon puhutaan, että suuret ikäluokat jälleenrakensivat Suomen. Totuus on, että Suomi sai paljon apua ulkomailta. Amerikasta asti tuli vapaaehtoisia jälleenrakennustöihin.

Ja mitä tulee itsekkäisiin tekoihin kotirintamalla, niin ihminen ei ole milloinkaan niin itsekäs kuin hädän hetkellä. Useimmat yrittävät pelastaa ensin itsensä tai omat lapsensa.

Neuvostoliitto kielsi Suomelta Marshall-avun.

Ja tässäkin jenkit teki kuten stalin halusi. Kuten itse sodan aikana. Jenkkien ja muiden länsivaltojen nuiva asenne Suomen auttamiseksi Neuvostoliittoa vastaan ajoi Suomen Saksan liittolaiseksi. Sitten jälkeen päin hurskasteltiin miten suomalaiset oli nassejen kavereita. Huh huh, sen ymmärtää että ryscillä on ihan oma totuutensa, mutta niin on ollut "länkkäreilläkin" Suomen suhteen.

Miehet jotka ei jostain syystä olleet rintamalla kävivät kylässä naisilla joiden miehet oli rintamalla. Näin syntyi paljon vieraan miehen lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suonenjoelle (ja varmaan muuallekin) tuli amerikasta avustuspaketteja 1940 alussa talvisodan aikaan. Ruustinna ja kirkkoherra poimivat parhaat vaatteet ja kengät päältä, antoivat sukulaisilleen ja myivät osan.

Tämän uskon.

Tunnen tuon seudun väkeä. Mitä äveriäämpiä ovat, sitä ahneempia ja kierompia.

Olen Suonenjoelta kotoisin. En tunne sieltä äveriästä porukkaa, mutta paikkakunnasta riippumatta papit ja rikkaat eivät ole aina olleet niitä kilteimpiä ihmisiä.

Näin se oli myös Suonenjoella.

Rautalampilainen

Sotkamossa järjestettiin ryhmäseksiorgioita kirkon maastossa. Google: Sotkamo naijjaiset

Ei ne kerro joilla traumoja ja sitten on niitä jotka ei muusta puhukaan.

Kirjastot ovat täynnä näitä kertomuksia.  Ne poikkeavat täysin nykyisen mediamyllytyksen "totuudesta" esimeksiksi tuurin talvisodan kirjan joka perustuu tosiasioihin päiväkirjoihin päivä päivältä ja kuinka ihmisiä uhrattiin ja elokuvan joka perustuu valheeseen. Riippuu vastaanottajasta kuinka älykäs hän on.

Vierailija kirjoitti:

Olen sen verran nuorempaa polvea, että isovanhempani ovat olleet lapsia sotien aikana. Isäni vaari oli vapaussodassa, mutta talvisotaan oli 1891 syntyneenä jo liian vanha. Äidin molemmat vaarit olivat sodassa, toinen taisteluissa ja toinen lentokonemekaanikkona. Isovanhemmat eivät koskaan ole näitä halunneet muistella. Äidin isä on joskus toimitellut jotain ja muistaisi varmaan vieläkin, mutta muistisairaus vie. Enää ei voi kysellä vanhoista, ettei kiihdy enempää kun kaipaa muutenkin ihan tarpeeksi "kotiin" (oletettavasti lapsuudenkotiin). Joskus aiemmin hän toimitteli venäläisistä sotavangeista, joita heidänkin kotonaan oli. Yksi oli tehnyt paapalle puusta vedettävän kuorma-auton, joka on vieläkin tallella ja ehjä. Vankeja oli heillä kohdeltu hyvin ja heidän kohtalonsa palauttamisen jälkeen saatettiin arvata.

No termit oot sentään oppinut vanhalta kansalta. 😂("vapaussota").

Onhan taas mammoilla sota-ajan muistot kohdillaan ja historia kaiken lisäksi. ps kyllä se oli suomi itse kun kieltäytyi marshall avusta, eikä täällä mitään jenkkejä ollut jälleenrakentamassa suomea. mm. ruotsilta saatiin avustusta esim. rintamamiestalot.

Mummini oli kotoisin maalta ja kävi tapaamassa ja auttamassa vanhempiaan. Häntä syytettiin maataloustuotteiden varastamisesta.

Olihan se tietenkin synti olla maalta kotoisin. 

Reps, mikä hiton vapaussota, mistäs vapauduttiin. Kansalaissota se oli, veli veljeä vastaan jotta vapussota.