Mitkä asiat lapsiperheissä ovat muuttuneet sitten oman lapsuutesi? -peukutusketju

Ysärillä oli täysin ok, että äiti makasi työpäivän jälkeen sohvalla katsomassa Kauniita ja Rohkeita yms. ja lapset touhusivat keskenään. Nykyään pitää olla niin kovasti läsnä lapsille.

Olin lapsi ysärillä ja teini 2000-luvun ekalla vuosikymmenellä. Tuolloin esim. telkkarissa ei saanut mainostaa alkoholia tai liian suurella K-merkinnällä olleita asioita kuin vasta klo 21 jälkeen. Nykyisin taas radiot tuuttaa kaikenlaisia kaalimatohotlipsejä keskellä kirkasta päivää. Kyllä, kaipaan noita aikoja, jolloin lapsia säästettiin tuollaiselta eikä äidin tarvinnut selittää mulle, mikä jellyjortikka on. :D

Ehkä se et lapsena kaverit tuli ovelle vaan pyytämään leikkimään. Nykyään pitää soitella ja erikseen sopia leikkitreffejä. Silloin myös ulkoiltiin paljon enemmän.

Turhista asioista ei stressattu ja nipotettu.

Nyt vanhemmat ovat ihan piipussa, että kasvatetaanko lapsi kaikessa oikein, saako hän laadukasta ravintoa, sopivimman koulutuksen ja hienomotoriset taidot riittävän monipuolisen liikunnan myötä. Ihan onnellisia sitä oltiin ennen, kun juostiin metsässä leikkimässä, syötiin naminami-vanukkaita ja katsottiin liian lähellä telkkariruutua Pikku Kakkosta.

Lapset sai olla lapsia ennen. Nykyään jo 10 vuotiaat ovat teinejä ja tyyliin 14vuotiaana käytetään jo ehkäisyä ja on kokeiltu jo vaikka mitä.

Lapsena vedettiin pussikaljat salaa, nykyään lapset salaa vetää kannabista.

Aikuiset uskoivat toisiaan lapsiin liittyvissä asioissa. Jos päiväkodista/koulusta kerrottiin, että lapsi on esimerkiksi töpeksinyt jossain, niin vanhemmat uskoivat tämän. Lapsi sai puhuttelun kotona ja tarvittaessa luvassa oli esimerkiksi anteeksipyyntö ja kotiarestia. Tänä päivänä moni vanhempi viittaa kintaalla sille, jos lapsen käytöksestä tulee aiheellista kritiikkiä muilta aikuisilta.

Ennen lapsi sai tylsistyä ihan rauhassa, sillä se kehitti mielikuvitusta. Jos lapsi valitti tylsyyttä, niin aikuinen käski keksimään tekemistä ja hetken päästä lapsi jotain tekemistä keksikin. Nyt harvalla lapsella on todella hyvä mielikuvitus ja aikuisten odotetaan olevan ohjelmatoimistoja, jotka järjestävät ohjattua tekemistä lapsille.

Ei ole omasta lapsuudesta vaan omien lasten lapsuudesta 2000-luvun alussa (syntyneet 1998 ja 2000). Mulle ei olisi tullut m-i-e-l-e-e-n-k-ä-ä-n, että taaperoikäinen lapseni olisi saanut ravintolassa nyppiä sämpylän muruiksi lattialle, hieroa porkkanaa pöytään ja tuoliin ja läikyttää maidot ympäriinsä. Puhumattakaan, että jos lapseni olisi noin tehnyt, niin olisin jättänyt vain kaiken niine hyvineen tarjoilijan siivottavaksi. Ja vaikka jonkun verran käytiin äitikavereiden kanssa syömässä tuolloinkin, niin ei toiminut kukaan muukaan tuttavapiiristäni noin. 

Nykyään tämä näyttää olevan useiden helsinkiläisten lounasravintoloiden havainnoinnin perusteella ihan perusjuttu. 

Lapsena muistit ulkoa vaikka kuinka monen kaverin lankapuhelinnumeron. Hyvä, kun nyt muistaa edes oman kännykkänumeronsa. :D

Vierailija kirjoitti:

Lapsena muistit ulkoa vaikka kuinka monen kaverin lankapuhelinnumeron. Hyvä, kun nyt muistaa edes oman kännykkänumeronsa. :D

Joo, minä muistan tällä hetkellä NELJÄ numeroa:

oman numeroni

isän numeron (joka sai työkännykän silloin, kun muuten käytettiin lankapuhelinta).

kahden lapsuuden aikaisen kodin lankanumeron (käytän näitä nykyään salasanoissani!)

Lapset menivät siinä sivussa, kun esimerkiksi mentiin kyläilemään. Toki kyläpaikassa aikuiset saattoivat jotain pelata tai leikkiä lasten kanssa, mutta pääasiassa aikuiset juttelivat. Ruokapöydässä oli tavallista ruokaa tai aikuiseen makuun mietittyä kahvileipää. Ei ihmiset etukäteen kyselleet, mikä teidän lapselle maistuisi parhaiten, vaan syötiin sitä mitä oli.

Nykyisin joissain lapsiperheissä pitäisi vaan jaksaa katsella, kun Niilo-Neelia tekee temppuja, puhuu päälle ja vaatii huomiota. Ruokapöytäänkin pitäisi varata lasta ajatellen suunnilleen nauravia nakkeja ja vaahtokarkkeja, kun etukäteen monet saattavat kysellä, mikäs sille teidän lapselle maistuisi.

Tuskinpa muutamaa vuosikymmentä takaperin lapsi olisi todennut vanhemmalle kesken jonkun riidan, että vanhempi ei voi pakottaa lasta tekemään jotain (järkevää siis) tai lapsi ottaisi yhteyttä viranomaisiin ja tekisi ilmoituksen vanhempiensa asiattomasta käytöksestä. Kurinpidolliset keinot ovat nykyisin aika vähissä, kun uhkailu, kiristys ja lahjonta on suunnilleen jo henkistä v*kivaltaa.

Vierailija kirjoitti:

Aikuiset uskoivat toisiaan lapsiin liittyvissä asioissa. Jos päiväkodista/koulusta kerrottiin, että lapsi on esimerkiksi töpeksinyt jossain, niin vanhemmat uskoivat tämän. Lapsi sai puhuttelun kotona ja tarvittaessa luvassa oli esimerkiksi anteeksipyyntö ja kotiarestia. Tänä päivänä moni vanhempi viittaa kintaalla sille, jos lapsen käytöksestä tulee aiheellista kritiikkiä muilta aikuisilta.

Tuo on kyllä niin totta. Ei todellakaan asetettu lapsen puolelle, vaan uskottiin vaan sitä aikuista. Muistan, että joskus sille aikuiselle jopa luvattiin minun vieressä ollessa, että kyllä "Maija" saa tästä hyvästä remmiä (kuten sitten sainkin).

Vierailija kirjoitti:

Aikuiset uskoivat toisiaan lapsiin liittyvissä asioissa. Jos päiväkodista/koulusta kerrottiin, että lapsi on esimerkiksi töpeksinyt jossain, niin vanhemmat uskoivat tämän. Lapsi sai puhuttelun kotona ja tarvittaessa luvassa oli esimerkiksi anteeksipyyntö ja kotiarestia. Tänä päivänä moni vanhempi viittaa kintaalla sille, jos lapsen käytöksestä tulee aiheellista kritiikkiä muilta aikuisilta.

Ei nykyäänkään viitata kintaalla, vaan sanoitetaan.

Kotiarestin käyttöä ei enää suositella, koska se on lapsen eristämistä joka tuottaa hylkäämiskokemuksen lapselle ja lapsi jää yksin vaikeassa tunnetilassa. Lapsen aivoissa kotiaresti aktivoi samat alueet kuin tukkapölly ja muu fyysinen väkivalta.

Lihavat lapset olivat sellaisia nykyajan normaalivartaloisia ja normaalikokoiset lapset olisivat nykyään todella laihoja. Ei ollut laardilapsia.

70-luvulla olen syntynyt.

Kavereiden vanhempia ja perheiden sääntöjä kunnioitettiin. Jos kaverin äiti sanoi, että heillä on tällaiset säännöt, niin sitä uskottiin. Tänä päivänä lapsi saattaa vängätä vastaan, että miksi toimitaan näin ja eikö voida tehdä niin kuin minä haluan.

Jos lapsi ihmetteli jotain asiatonta ääneen "äiti, miksi toi täti on noin lihava/miksi tädillä on noin ruma paita/vanha auto", niin äkkiä vanhempi kiirehti pahoittelemaan ja selitti, miksei ole sopivaa puhua noin. Nyt vanhempi saattaa naureskella "nohnoh, kylläpä tämä meidän poika on varsinainen vitsiniekka".

Ollaan turhankin monissa asioissa lapsentahtisia ja yritetään olla lapselle mukavia silloinkin, kun elämässä jotkut tilanteet nyt vaan eivät ole mukavimmasta päästä.

Seurasin eräänä aamuna labrassa, kun kaksi eri perheiden lasta kävi verikokeissa. Lapset olivat n. 6-vuotiaita ja ulkoisesti ihan normilapsia. Toinen itki ja huusi labrassa jo ennen rokotusta, ettei halua verikokeeseen. Toinen verikokeeseen tulleista lapsista aloitti huudon vasta hoitajan luona, mutta hommasta ei tullut mitään lapsen raivoamisen takia. Lapsi rimpuili, huusi kurkku suorana, käyttäytyi aggressiivisesti ja vasta liki 5 minuutin raivoamisen jälkeen vanhempi ja toinen hoitaja tulivat pitämään lasta kiinni, jotta verikoe saatiin otettua. Ymmärrän, ettei verikoe ole se mukavin puuha lapselle, mutta aikanaan vanhempi olisi tuossa tilanteessa yrittänyt tsempata lasta sanallisesti ja luvata vaikka jonkun tikkarin palkinnoksi.

Lapsille on automatkoille vaikka mitä tekemistä. Varakkaassa tuttavaperheessä lapsilla on vuosia ollut takapenkillä katseltavana etupenkkien selkänojiin kiinnitetyt pikkutelkkarit, nykyisin kännykät. Löytyy soittolistat, lasten ohjelmia ja monissa perheissä raikaa lasten valitsema musa. 

Nimimerkillä lapsuudessani kuunneltiin lähinnä radiota ja lapsi ei valinnut koko automatkaksi kanavaa. Katseltiin maisemia, ohiajavia autoja ja juteltiin.