Mitkä asiat lapsiperheissä ovat muuttuneet sitten oman lapsuutesi? -peukutusketju

Vierailija kirjoitti:

lapulla sai hakea  hakeaa ( ymmärtääkseni ) kaljaa ja tupakkaa (kasarilla).

Mä oon syntynyt 1982 ja vielä teininä eli 90-luvun puolivälissä hain naapurille tupakkaa lähikioskista. Ja no joskus väärennetyllä lapulla myös itselleni.

Elintaso. Olin keskiluokkaisesta perheestä. Harrastin kuvataidekoulua (maksu 300 mk/vuosi), lukemista ja kävin seurakunnan ilmaisessa kokkipuuhakerhossa. Vaatteet oli jotain tokmanni-seppälä-halpahalli-luokkaa. Joululahjatoiveet oli aika pieniä, tyyliin yksi kalliimpi barbie, värikynät ja kirja. Sain toki muutakin pientä, mutta toiveet eivät olleet mitään isoja. Nyt lapsilla on kasapäin kalliita harrastuksia ja merkkivaatteita näkee jo pienillä lapsillakin. Joululahjatoiveet ovat ihan oma älytön lukunsa.

Lapsia sai houkutella ulkoa sisälle ja nyt saa houkutella sisältä ulos. :D

Jos lapsi teki jotakin väärää, niin lapsi sai esim. jälki-istuntoa tai kotiarestia. Nykyisin keskustellaan lapsen kanssa rakentavasti ja yritetään keskustelemalla vaikuttaa. Ehkä olen kukkahattutäti, mutta koen, että keskustelu ei tiettyjen asioiden kohdalla ole yksin riittävä keino eikä auta pahimpien tapausten kohdalla.

Talvella käytettiin toppahaalaria jopa koulussa, vaikka oltiin jo vitos- tai kutosluokalla! Nyt ei taida olla kuin ehkä ekaluokkalaisilla.

Asuttiin 80-luvulla vanhempien ja pikkuveljen kanssa kaksiossa pitkään ennen kuin muutettiin nelikkoon. Me lapset oltiin kuitenkin jo ala-asteella (tyttö ja poika) ja jaettiin huone, vanhemmat nukkuivat olohuoneessa. Molemmat kävivät töissä enkä koe että oltiin mitenkään vähävaraisia.

Nyt mun tuttava kahden lapsen työtön yh just valitti mulle tänään kun kela vaatii muuttamaan pienempään asuntoon (heillä nyt 4 h + keittiö).

Kiittämättömyys. Jos lapsi saa lahjan esimerkiksi sukulaiselta tai kummilta, niin harva lapsi osaa enää kiittää. Ennen oli tosi tärkeää, että lapsi opetettiin kiittämään ja vanhempi saattoi seistä vieressä muistuttamassa "mitenkäs sanotaan". Lahja saatetaan myös vain repiä auki ja kommentoida "miksi täti ei tuonut sitä toista lelua/olisin halunnut tämän vaaleanpunaisena/miksi vain näin pieni lahja".

Kun minä olin lapsi, ei vanhempani tietääkseni pitänyt minkäänlaista yhteyttä hyvienkään kavereideni vanhempiin. Puhelinnumero oli tiedossa kyllä varalta ja vanhempainilloissa näki luokkalaisten vanhempia, mutta noin muuten. 

Nyt pitää olla Whatsapp-ryhmää ties mille kokoonpanolle, on luokan ryhmä ja harrastusporukoiden ryhmät ja Liljan ja Jeminan vanhempien kanssa ryhmät ja Jeminan ja Saimin ja Aadan vanhempien kanssa ryhmät. Etenkin tuon luokkaryhmän olen mutettanut kokonaan (oletan, että aika monet muutkin), kun ei kiinnosta, että Josefiinan avaimenperä on EHKÄ hukkunut kouluun tai sitten johonkin ihan muualle tai että yksi luokan pojista oli käyttänyt meidän Eevin kertoman mukaan v-sanaa, en nyt tässä kerro että kuka, mutta varmaan olisi hyvä vanhempien keskustella kielenkäytöstä :). 

Vanhempia ihmisiä kunniotettiin, esim. ruuhka bussissa annettiin istumapaikka vanhuksille. Muutenkin oltiin kohteliampia. Tämä  70-luvulta.

Suomalaiset perinteet, uskonto yms oli ihan arkisia juttuja. Nyt saa miettiä, voiko lapset mennä joulukirkkoon, voiko askarrella suomenlippuja tai laulaa suvivirttä, ettei kukaan vaan loukkaannu. Samalla puhutaan, kuinka tärkeä on saada muille kulttuuriperinteille ja uskonnoille tilaa.

Kännykkää ei saanut käyttää koulussa.

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi teki jotakin väärää, niin lapsi sai esim. jälki-istuntoa tai kotiarestia. Nykyisin keskustellaan lapsen kanssa rakentavasti ja yritetään keskustelemalla vaikuttaa. Ehkä olen kukkahattutäti, mutta koen, että keskustelu ei tiettyjen asioiden kohdalla ole yksin riittävä keino eikä auta pahimpien tapausten kohdalla.

Joo ja ainakin meillä käytettiin myös fyysistä kurittamista, vaikka vanhemmat ei olleet mitään väkivaltaisia hulluja, vaan ihan normaaleja, eikä siitä lähdetty mitään lasuja vaatimaan. Isompana lapsena muistan, että jos oli tehyt jotain tyhmää (peruskilttinä tyttönä en edes mitään erityisen tyhmää koskaan tehnytkään), niin kyllä siitä myös "keskusteltiin rakentavasti", mutta usein lopuksi tuli vielä remmiäkin. 

Olen 60-luvun lapsi Pohjois-Suomen maaseudulta. Silloin oli yleistä, että kolme sukupolvea asui samassa taloudessa. Onneksi tätä käytäntöä ei nykyisin ole.

Tavallisempi elämä riitti ja sitä pidettiin ihan hyvänä. Perjantai-iltana herkuteltiin kotitekoisella pizzalla, eikä kolmentoista euron sushi-annoksilla. Kesälomalla perhe saattoi matkustaa yhdessä autolla sukuloimaan Kajaaniin ja Oulun Edenissä käyminen oli jo kiva juttu. Nyt odotetaan ulkomaan matkoja ja isompia elämyksiä.

Lapsiperheet asuivat omistusasunnoissa ja rahaa oli ilmeisimmin ihan hyvin vaikka vain toinen vanhemmista (yleensä isä) oli vakituisessa työssä. Näin ainakin meillä ja monen kaverin perheessä. Nykyään olisi tosi tiukkaa jos perheessä olisi vain yksi palkansaaja.

Tuloerot on ihan sairaat tänä päivänä.

Ei omassa lapsuudessa näkynyt niin selvästi, oliko kaverin perheellä millainen taloudellinen tilanne. Nyt erottuu heti, kun monien asioiden hankinta on tosi kallista (kännykät, tietokoneet, autot, laitteet jne).

Lapsi ei päättänyt, mitä isompia valintoja perheessä tehdään. Toki kesälomamatkalla voitiin käydä huvipuistossa tai muussa lapsen toivomassa paikassa, mutta koko lomaa ei suunniteltu lasten toiveista käsin. Kyllä lapsi joutui kestämään tylsiä sukulaisvierailuita, museokierroksia ja muita, jos ne olivat aikuisille tärkeitä. 

Vierailija kirjoitti:

Tavallisempi elämä riitti ja sitä pidettiin ihan hyvänä. Perjantai-iltana herkuteltiin kotitekoisella pizzalla, eikä kolmentoista euron sushi-annoksilla. Kesälomalla perhe saattoi matkustaa yhdessä autolla sukuloimaan Kajaaniin ja Oulun Edenissä käyminen oli jo kiva juttu. Nyt odotetaan ulkomaan matkoja ja isompia elämyksiä.

Tämä on ihan totta. Pikkuasioihin käytetään varmasti enemmän rahaa, mutta isoissa asioissa elintaso ei yllä samaan. Mun äiti on lastentarhanopettaja ja isä sähkömies. Silti niillä oli varaa rakentaa Vantaalle hyvälle alueelle omakotitalo, oli/on mökki ja molemmilla vanhemmilla omat autot. 

Meillä on miehen kanssa korkeammat koulutukset ja paremmat tulot kuin vanhemmillani, asuntolainan absoluuttinen maksimi minkä mikään pankki suostui lainaamaan riitti 2000-luvun alun rivitaloasuntoon Espoossa. Mökkiä ei ole eikä voisi tulla, autoja on yksi ja sekin vuoden 2012 Passat. 

En tiedä oliko tämä vain tehdaspaikkakuntien juttu, mutta oli aika selkeä jako tehtaan "duunareihin" ja "herroihin", mikä tuntuu nyt aika oudolta, kun ei ehkä enää niin tarkkaan luokitella työn perusteella ihmisiä.

Toisaalta silloin duunaritkin tienasi tosi hyvin ja kaikilla oli ne omakotitalot.

Lapset eivät olleet sellaisia uniikkeja lumihiutaleita kuin nykyisin tuntuu olevan.

Nyt moni vanhempi haluaa jo ihan lapsen nimeämisestä asti osoittaa, kuinka ainutlaatuinen oma lapsi onkaan. Sitten samalla vaaditaan, kuinka muiden pitää ymmärtää Mimosa-Mikaelin ainutlaatuisuutta eikä samat säännöt koske häntä. 

Aikanaan olisi naurettu, jos vanhempi olisi vaatinut samalla tavalla erityiskohtelua omalle lapselle. Ja aika moni lapsi olisi hävennyt, jos se oma vanhempi olisi soitellut kouluun opettajalle "kuinka meidän Mimosa-Mikaelille ei voi antaa kouluruokalassa rasvaista maitoa, kun lapsen maha menee siitä sekaisin."