Kolmekymppisenä eronneet, ehdittekö perustaa perhettä?

Joku kyseli ikääni, olen 31. Kumppanuusvanhemmuudesta joku myös kyseli mahdollisuutena, en oikein näe tätäkään realistisena mahdollisuutena. Ap

Tokihan paineet ovat erilaiset lasten hankinnan kannalta kolmekymppisenä, mutta en näe mitään syytä miksi peli olisi silloin menetetty.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pystyisitkö hankkimaan lapsen yksin, esim omien vanhempiesi tuella? Sitten ei jää haave toteutumatta vain epätoivoisten sinkkumarkkinoiden vuoksi?

Tämä ei kyllä tunnu omalta, olen aina halunnut lapsen yhdessä kumppanin kanssa, en yksin. Ap

Mitäs sitten, jos kumppani lähteekin lätkimään lapsen tultua?

Olisiko pitäny miettiä kenen kanssa sen lapsen tekee tähän maailmaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pystyisitkö hankkimaan lapsen yksin, esim omien vanhempiesi tuella? Sitten ei jää haave toteutumatta vain epätoivoisten sinkkumarkkinoiden vuoksi?

Tämä ei kyllä tunnu omalta, olen aina halunnut lapsen yhdessä kumppanin kanssa, en yksin. Ap

Mitäs sitten, jos kumppani lähteekin lätkimään lapsen tultua?

Olisiko pitäny miettiä kenen kanssa sen lapsen tekee tähän maailmaan?

En ymmärrä mitä iloa tai hyötyä tällaisesta kommentista olisi kenellekään missään tilanteessa. Ei tuollainen lällättely auta ketään eikä ole aikuisen ihmisen puuhaa. "Mokasitpas, hehheh, olisikos pitänyt vähän ajatella hehheh!" aika kuvottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pystyisitkö hankkimaan lapsen yksin, esim omien vanhempiesi tuella? Sitten ei jää haave toteutumatta vain epätoivoisten sinkkumarkkinoiden vuoksi?

Tämä ei kyllä tunnu omalta, olen aina halunnut lapsen yhdessä kumppanin kanssa, en yksin. Ap

Mitäs sitten, jos kumppani lähteekin lätkimään lapsen tultua?

Olisiko pitäny miettiä kenen kanssa sen lapsen tekee tähän maailmaan?

En ymmärrä mitä iloa tai hyötyä tällaisesta kommentista olisi kenellekään missään tilanteessa. Ei tuollainen lällättely auta ketään eikä ole aikuisen ihmisen puuhaa. "Mokasitpas, hehheh, olisikos pitänyt vähän ajatella hehheh!" aika kuvottavaa.

Jotkut ihmiset saavat iloa toisten piikittelystä, surullista kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhe voi olla ilman lapsiakin, joten eipä sen saamisella mitään takarajaa ole. 

No AP kyllä puhui ihan ilmiselvästi lapsen hankkimisesta ja sinäkin sen kyllä oikeasti ymmärsit. Saivartelija.

aloituksessa ei mainita sanallakaan lapsia.

Perheen perustaminen tarkoittaa lapsia. Parisuhteen voi kuka vaan löytää niin kauan kuin on hengissä, mutta perheen perustamisen aikaikkuna on hyvin rajallinen ja 3-kymppisenä lapsettomana sinkkuna todennäköisyydet ei suosi naisia.

No eikä tarkoita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhe voi olla ilman lapsiakin, joten eipä sen saamisella mitään takarajaa ole. 

No AP kyllä puhui ihan ilmiselvästi lapsen hankkimisesta ja sinäkin sen kyllä oikeasti ymmärsit. Saivartelija.

aloituksessa ei mainita sanallakaan lapsia.

Perheen perustaminen tarkoittaa lapsia. Parisuhteen voi kuka vaan löytää niin kauan kuin on hengissä, mutta perheen perustamisen aikaikkuna on hyvin rajallinen ja 3-kymppisenä lapsettomana sinkkuna todennäköisyydet ei suosi naisia.

No eikä tarkoita. 

Ap tarkentaa: tietenkään perhe ei automaattisesti tarkoita lapsia, perhe voi yhtä hyvin olla ilman lapsiakin. Mutta minulle henkilökohtaisesti lapset ovat kuitenkin osa perheajatusta.

Ihmiset eroavat ja löytävät kumppaneita kaiken ikäisinä. Usein kolmekymppisenä suhteet myös etenevät nopeammin eikä haluta tai tarvita enää välttämättä vuosien tutustumista ennen perheen perustamista.

Vierailija kirjoitti:

Toi riippuu täysin siitä mikä on sun markkina-arvo (joo ihan kamala käsite, mut sisältää olennaisen informaation) ja siitä miten nirso itse oot. Jos oot sellanen joka herättää huomiota ja kaveripiirissäkin paljon sinkkumiehiä joiden kaa jotain vois tulla, jos miehen ei tarvii olla pitkä ja komee ja koulutettu, niin ihan varmaan ehtii vielä.

Mut jos sä et oo se jota eka haetaan tanssimaan tai miesmaku on muuten sama kun niillä tuhansilla muilla, niin sit otat kyl tietosen riskin.

MIKSI naisen, joka on suosittu, pitäisi tyytyä mieheen joka ei ole pitkä, komea ja koulutettu? MIKSI hyväksyt miesten nirsouden, mutta naisen pitäisi ottaa omaa tasoaan alempi mies?

Minulle ainakaan ei ole merkitystä sillä kuinka "salonkikelpoinen" mies on jollain tietyillä standardeilla, olennaista on vain se että rakastan miestä, hän on luotettava ja seurassaan on hyvä olla. Tietenkään kuka tahansa ei käy koska en pysty alkamaan suhteeseen ihmisen kanssa jonka kanssa kemiat eivät kohtaa. Mutta mitään prinsessaunelmia minulla ei ole. Sitähän ei voi etukäteen tietää tuleeko sopivaa miestä enää vastaan, mutta suren tällä hetkellä vaan todella voimakkaasti sitä, että joudun yhdestä tällaisesta miehestä luopumaan. En tekisi sitä jos se olisi vain minusta kiinni ja asiat olisi selvitettävissä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Minulle ainakaan ei ole merkitystä sillä kuinka "salonkikelpoinen" mies on jollain tietyillä standardeilla, olennaista on vain se että rakastan miestä, hän on luotettava ja seurassaan on hyvä olla. Tietenkään kuka tahansa ei käy koska en pysty alkamaan suhteeseen ihmisen kanssa jonka kanssa kemiat eivät kohtaa. Mutta mitään prinsessaunelmia minulla ei ole. Sitähän ei voi etukäteen tietää tuleeko sopivaa miestä enää vastaan, mutta suren tällä hetkellä vaan todella voimakkaasti sitä, että joudun yhdestä tällaisesta miehestä luopumaan. En tekisi sitä jos se olisi vain minusta kiinni ja asiat olisi selvitettävissä. Ap

Ap, ymmärrän täysin tuon ja tietenkään sinun ei pidä olla sellaisen miehen kanssa jonka kanssa ei tunnu hyvältä olla. Tai jos asiat ovat menneet niin pahasti solmuun, ettei niitä saa enää järjestykseen. Vaikka kirjoitin tuon edellisen kommentin (että ei pidä odottaa jotain "täydellistä alfamiestä") niin en missään nimessä tarkoita, että pitäisi ottaa kuka vaan mies, jota ei rakasta. Itsekään en kykenisi olemaan sellaisen miehen kanssa, johon en koe rakkautta, kiintymystä ja myös seksuaalista viehätystä. Tarkoitin edellisen viestin vain vastauksena aiemmalle, joka tuntui viittaavaan siihen että naisen pitäisi aina tavoitella niitä "parhaimpia" miehiä.

Mutta toivon sinulle kaikkea hyvää, toivottavasti toiveesi perheestä vielä toteutuu ja löydät rinnallesi rakastavan puolison. Nykyisen suhteen loppua saa ja varmaan pitääkin surra, jotta pystyt käsittelemään asian ja pääsemään eteenpäin. Voimia siihen.

Tiedän yhden kolmekymppisen naisen joka löysi muutama kuukausi eron jälkeen miehen ja oli tästä muutaman kuukauden kuluttua raskaana. Ilmeisesti ovat ihan onnellisia edelleen.

Minä erosin 30-vuotiaana ja tuosta puolen vuoden kuluttua löysin nykyisen mieheni jonka kanssa on kaksi lasta.

Up

Vierailija kirjoitti:

Lapsia ei hankita. Ne

saadaan, JOS saadaan. Ihminen ei vieläkään pysty kontrolloimaan sitä, saako hän lapsia vai ei. Tai sen verran pystyy, että selibaatilla varmistuu, ettei lapsia tule. 

💚

Vierailija kirjoitti:

Mies jätti minut kun olin 32 ja hän 40. Muutamaan vuoteen en edes jaksanut miettiä mitään uusia suhteita, aikaa meni toipumiseen.

Sitten aloin katsella deittimarkkinoita ja löysinkin tyyppejä, mutta en oikein sopivia. Erään kanssa seurustelin vuoden, kunnes totesin että hänen päihdeongelmat on kyllä liikaa ajatellen perheenperustamishaaveita. Sitten meni taas vuoden verran että löysin jonkun jonka kanssa kannattaisi yrittää. Oli alkuun aivan ihana, mutta kun alettiin olemaan enemmän yhdessä paljastui sairaalloista mustasukkaisuutta johon liittyi aggressiivisuutta, pakonomaista kontrollointia ja epäilyksiä ilman mitään perusteita (suorastaan vainoharhaista kamaa kuten vaati nähdä syntymätodistuksen etten vaan ole syntynyt Venäjällä, koska oli saanut päähänsä että olen itäperäinen h uora ollut ennen häntä). Se loppui siihen. Löysin vielä erään ihanan ulkomaalaisen (iihan länsimainen), mutta tämä lähti vuoden expat komennuksen jälkeen kotimaahansa ja minullle ei olisi ollut työllistymismahdollisuuksia siellä joten en mennyt mukaan. Siinäpä sitten olinkin jo 40.

40 v jälkeen en ole oikein enää viitsinyt edes deittailla. Tuntuu että tarjonta on sen verran heikkoa, ja toisaalta olen niin tottunut yksin oloon etten niin kauheasti enää edes kaipaa miestä. Eikä sitä lastakaan enää alkaisi kumminkaan tekemään, se juna meni jo. Eli ei, en ehtinyt perustaa perhettä.

Miksi tuo ulkomaalaisen miehen länsimaisuus piti mainita?

Aika monenkirjavia kokemuksia täällä tuntuu ihmisillä olevan. Toisaalta antaa toivoa kuulla positiivisista kokemuksista, toisaalta pelko ja suru menetyksestä on nyt kaikkein vahvin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Aika monenkirjavia kokemuksia täällä tuntuu ihmisillä olevan. Toisaalta antaa toivoa kuulla positiivisista kokemuksista, toisaalta pelko ja suru menetyksestä on nyt kaikkein vahvin. Ap

Kyllä eroaminen kolmekymppisenä tietenkin lapsista haaveilevalle luo varmasti paljon pelkoja. Mutta kaikki on vielä mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pystyisitkö hankkimaan lapsen yksin, esim omien vanhempiesi tuella? Sitten ei jää haave toteutumatta vain epätoivoisten sinkkumarkkinoiden vuoksi?

Tämä ei kyllä tunnu omalta, olen aina halunnut lapsen yhdessä kumppanin kanssa, en yksin. Ap

Mitäs sitten, jos kumppani lähteekin lätkimään lapsen tultua?

Tottakai sekin on mahdollista, mutta tilanne on silloin eri. Lapsi on kuitenkin saatu kumppanin kanssa silloin vaikka loppujen lopuksi ero tulisikin.