Kolmekymppisenä eronneet, ehdittekö perustaa perhettä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhe voi olla ilman lapsiakin, joten eipä sen saamisella mitään takarajaa ole. 

No AP kyllä puhui ihan ilmiselvästi lapsen hankkimisesta ja sinäkin sen kyllä oikeasti ymmärsit. Saivartelija.

aloituksessa ei mainita sanallakaan lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Tällä hetkellä näyttää siltä, että ero on väistämätön. Tuntuu vaan siltä, että koko tulevaisuudelta menee tällä hetkellä pohja ja pelottaa todella paljon. Ap

Se kuuluu elämään, että tulee myös ikäviä kokemuksia. Niiden kanssa pitää vaan oppia elämään. Tulevaisuuttaan ei koskaan pidä rakentaa toisen ihmisen varaan, koska se toinen voi milloin tahansa syystä tai toisesta poistua elämästäsi. Kuulostaa varmasti kamalan pessimistiseltä, mutta niin se vaan menee. 

Vierailija kirjoitti:

Ap vaikuttaa hieman naiivilta. Elelee jonkinlaisessa satukirjamaailmassa, jossa kaikki saavat lapsia ja nimenomaan kumppanin kanssa. 

En ole Ap vaan mies, jolla ei ole kumppania mutta on myös haave saada lapsia. - Omasta kokemuksesani tiedän, että jos sanon haluavani lapsia niin se on ihan ok. - Niin moni muukin mies. Mutta sen sijaan minun on hieman pidetävä kieli keskellä suuta ja valittava seurani tarkoin, jos haluaisin sanoa moraalisesti hyväksyttävästi, että haluan saada lapsen mutta en rinnalleni kumppania (naista saati miestä) , jonka kanssa jakaisin kaiken sen mitä lapsen tulo ja kanssa eläminen vääjäämättä tuo mukanaan.  

Vierailija kirjoitti:

Tällä hetkellä näyttää siltä, että ero on väistämätön. Tuntuu vaan siltä, että koko tulevaisuudelta menee tällä hetkellä pohja ja pelottaa todella paljon. Ap

Pelko on ihan luonnollista erotilanteessa. Entä jos yrität saada mielessäsi jonkunlaisen rauhan myös mahdollisen lapsettomuuden suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia ei hankita. Ne saadaan, JOS saadaan. Ihminen ei vieläkään pysty kontrolloimaan sitä, saako hän lapsia vai ei. Tai sen verran pystyy, että selibaatilla varmistuu, ettei lapsia tule. 

Mikähän ihme höpöttäjä sinäkin olet... Kyllä sitä vaan pystyy aika paljon nykyaikana kontrolloimaan, ensinnäkin ehkäisyllä estämään tai jopa sterilisaatiolla. Hedelmöityshoidoilla ja hormonilääkkeillä puolestaan voidaan monia hedelmällisyyshäiriöitä hoitaa ja parantaa. Eli höpö höpö.

Et siis olleenkaan ymmärtänyt mitä tarkoitin. Osin varmasti omaakin syytäni, kun en osannut ilmaista itseäni rautalankamallilla. Tarkoitin nimittäin sitä, että ihminen ei voi valita onko hän hedelmällinen. En tarkoittanut ehkäisyä, vaan sitä että valitsisi "nyt minä saan lapsen". Sellaista valintaa ei ihminen voi tehdä. Ei, vaikka kuinka on olemassa hedelmällisyyshoitoja yms. Nekään eivät kaikille tehoa. Siksi on typerää käyttää ilmaisua "hankin lapsen". Ihan kuin se onnistuisi samalla tavalla kuin vaikkapa uuden talvitakin hankinta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia ei hankita. Ne saadaan, JOS saadaan. Ihminen ei vieläkään pysty kontrolloimaan sitä, saako hän lapsia vai ei. Tai sen verran pystyy, että selibaatilla varmistuu, ettei lapsia tule. 

Mikähän ihme höpöttäjä sinäkin olet... Kyllä sitä vaan pystyy aika paljon nykyaikana kontrolloimaan, ensinnäkin ehkäisyllä estämään tai jopa sterilisaatiolla. Hedelmöityshoidoilla ja hormonilääkkeillä puolestaan voidaan monia hedelmällisyyshäiriöitä hoitaa ja parantaa. Eli höpö höpö.

Ei ole höpöttämistä kertoa faktoja. Totuushan on se, että osa naisista ei tule raskaaksi, vaikka kävisi minkälaiset hoidot läpi. Lähipiirissä yksi esimerkki, joten ei tulisi mieleenkään sanoa höpöttäjäksi, jos kertoo, että hedelmällisyys ei ole ihmisen oma valinta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia ei hankita. Ne saadaan, JOS saadaan. Ihminen ei vieläkään pysty kontrolloimaan sitä, saako hän lapsia vai ei. Tai sen verran pystyy, että selibaatilla varmistuu, ettei lapsia tule. 

Mikähän ihme höpöttäjä sinäkin olet... Kyllä sitä vaan pystyy aika paljon nykyaikana kontrolloimaan, ensinnäkin ehkäisyllä estämään tai jopa sterilisaatiolla. Hedelmöityshoidoilla ja hormonilääkkeillä puolestaan voidaan monia hedelmällisyyshäiriöitä hoitaa ja parantaa. Eli höpö höpö.

Miten olisin voinut estää se, että vakavan sairauden takia kohtuni jouduttiin poistamaan? 

Erosin 33v ja perustin nykyisen mieheni kanssa uusperheen kun olin 36v. Muutamaa vuotta myöhemmin saimme vielä yhteisen lapsen. 25v yhdessä.

hyvin ehdin

Jos pistät töpinäksi ja etsit miehen, josta aidosti tykkäät ja jolle lapset ovat selvästi osa elämää. Kannattaa ehkä katsoa miehiä, joilla jo on lapsi tai vahva halu saada niitä. Itse ohitin nämä lapselliset reiluna kolmekymppisenä, kun en tajunnut, että ne jotka haluu lapsia on jo lapsia tehnyt. Olen siis eronnut kahdesta pitkästä suhteesta, koska mies ei halunnut lapsia tai ei suostunut lapsettomuushoitoihin. Nyt menossa viimeinen yritys uuden kumppanin kanssa hoidoilla 39 v. iässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia ei hankita. Ne saadaan, JOS saadaan. Ihminen ei vieläkään pysty kontrolloimaan sitä, saako hän lapsia vai ei. Tai sen verran pystyy, että selibaatilla varmistuu, ettei lapsia tule. 

Mikähän ihme höpöttäjä sinäkin olet... Kyllä sitä vaan pystyy aika paljon nykyaikana kontrolloimaan, ensinnäkin ehkäisyllä estämään tai jopa sterilisaatiolla. Hedelmöityshoidoilla ja hormonilääkkeillä puolestaan voidaan monia hedelmällisyyshäiriöitä hoitaa ja parantaa. Eli höpö höpö.

Miten olisin voinut estää se, että vakavan sairauden takia kohtuni jouduttiin poistamaan? 

En minä ole väittänytkään, että siihen olisit voinut vaikuttaa tai että aina pystyy itse päättämään onko hedelmällinen. Vaan vastasin tuohon kommenttiin, jossa väitettiin että ylipäätään "ei pysty kontrolloimaan", kun kuitenkin aika paljon pystyy kontrolloimaan lisääntymistä suuntaan tai toiseen. Ei tietenkään voi taikoja tehdä, jos on joku sairaus vienyt lisääntymiskyvyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhe voi olla ilman lapsiakin, joten eipä sen saamisella mitään takarajaa ole. 

No AP kyllä puhui ihan ilmiselvästi lapsen hankkimisesta ja sinäkin sen kyllä oikeasti ymmärsit. Saivartelija.

aloituksessa ei mainita sanallakaan lapsia.

Sisälukutaito, toisilla se on ja toisilta puuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia ei hankita. Ne saadaan, JOS saadaan. Ihminen ei vieläkään pysty kontrolloimaan sitä, saako hän lapsia vai ei. Tai sen verran pystyy, että selibaatilla varmistuu, ettei lapsia tule. 

Mikähän ihme höpöttäjä sinäkin olet... Kyllä sitä vaan pystyy aika paljon nykyaikana kontrolloimaan, ensinnäkin ehkäisyllä estämään tai jopa sterilisaatiolla. Hedelmöityshoidoilla ja hormonilääkkeillä puolestaan voidaan monia hedelmällisyyshäiriöitä hoitaa ja parantaa. Eli höpö höpö.

Miten olisin voinut estää se, että vakavan sairauden takia kohtuni jouduttiin poistamaan? 

En minä ole väittänytkään, että siihen olisit voinut vaikuttaa tai että aina pystyy itse päättämään onko hedelmällinen. Vaan vastasin tuohon kommenttiin, jossa väitettiin että ylipäätään "ei pysty kontrolloimaan", kun kuitenkin aika paljon pystyy kontrolloimaan lisääntymistä suuntaan tai toiseen. Ei tietenkään voi taikoja tehdä, jos on joku sairaus vienyt lisääntymiskyvyn.

Jos on hedelmätön, sitä on. Se ei ole oma valinta eikä sitä pysty kontrolloimaan. Se oli pointtini, jota sinä et ymmärtänyt. Ja siksi lapsia ei voi hankkia, vaan ainoastaan saada. 

t. se, jolle alun perin vastasit. 

Miten niin ehdin? Suurin osa mukuloista tehtiin kun olin alle 23 ja iltatähti syntyi kun olin 28v. Hyvin ehti olla enää hankkimatta yhtään mitään sen jälkeen eikä asiaa tarvinnut uusille kumppaneille tuoda.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhe voi olla ilman lapsiakin, joten eipä sen saamisella mitään takarajaa ole. 

No AP kyllä puhui ihan ilmiselvästi lapsen hankkimisesta ja sinäkin sen kyllä oikeasti ymmärsit. Saivartelija.

aloituksessa ei mainita sanallakaan lapsia.

Perheen perustaminen tarkoittaa lapsia. Parisuhteen voi kuka vaan löytää niin kauan kuin on hengissä, mutta perheen perustamisen aikaikkuna on hyvin rajallinen ja 3-kymppisenä lapsettomana sinkkuna todennäköisyydet ei suosi naisia.

Mun pitkäaikainen mies jätti mut hieman yli kolmekymmentä ollessani. Pohja todellakin putosi elämältä, masennuin entistä pahemmin ja keräilen itseäni edelleen usean vuoden päästä. Seurustelen nyt ihan mukavan miehen kanssa joka ei kuitenkaan ole täysin sellainen jonka olisin kuvitellut mahdollisen lapseni isäksi. En myöskään näe todennäköisenä että olemme yhdessä loppuelämää. Silti tämä suhde on iästäni johtuen todennäköisesti ainoa mahdollisuus jos lapsia haluan.

Niin, tähän voi suhtautua kahdella tapaa. Joko lähtee vielä etsimään jotain neulaa heinäsuovasta eli tässä iässä vapaana olevaa, täyspäistä lapsia haluavaa ihmistä josta olisi sekä täydelliseksi kumppaniksi että isäksi, ja ottaa riski että sitä ei parissa vuodessa ehdi löytyä. Tai ajatella että sillä mennään mitä on ja yritetään tehdä nykytilanteesta paras mahdollinen ennen kuin aika loppuu. Alan kallistua jälkimmäiseen, uskon että jäisin katumaan jos en edes yrittäisi saada lasta.

Vierailija kirjoitti:

Mun pitkäaikainen mies jätti mut hieman yli kolmekymmentä ollessani. Pohja todellakin putosi elämältä, masennuin entistä pahemmin ja keräilen itseäni edelleen usean vuoden päästä. Seurustelen nyt ihan mukavan miehen kanssa joka ei kuitenkaan ole täysin sellainen jonka olisin kuvitellut mahdollisen lapseni isäksi. En myöskään näe todennäköisenä että olemme yhdessä loppuelämää. Silti tämä suhde on iästäni johtuen todennäköisesti ainoa mahdollisuus jos lapsia haluan.

Niin, tähän voi suhtautua kahdella tapaa. Joko lähtee vielä etsimään jotain neulaa heinäsuovasta eli tässä iässä vapaana olevaa, täyspäistä lapsia haluavaa ihmistä josta olisi sekä täydelliseksi kumppaniksi että isäksi, ja ottaa riski että sitä ei parissa vuodessa ehdi löytyä. Tai ajatella että sillä mennään mitä on ja yritetään tehdä nykytilanteesta paras mahdollinen ennen kuin aika loppuu. Alan kallistua jälkimmäiseen, uskon että jäisin katumaan jos en edes yrittäisi saada lasta.

Aika hurjaa, jos lapsentarve on niin suuri, että "kuka vaan" suhteellisen ok tyyppi kelpaa isäksi. Lapsiarki on todella raskasta, vaikka olisi se ns. täydellinenkin kumppani rinnalla. En voi edes kuvitella, mitä se olisi, jos kumppanina olisi vain "ihan kiva tyyppi, jonka kanssa en kuitenkaan näe yhteistä tulevaisuutta"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun pitkäaikainen mies jätti mut hieman yli kolmekymmentä ollessani. Pohja todellakin putosi elämältä, masennuin entistä pahemmin ja keräilen itseäni edelleen usean vuoden päästä. Seurustelen nyt ihan mukavan miehen kanssa joka ei kuitenkaan ole täysin sellainen jonka olisin kuvitellut mahdollisen lapseni isäksi. En myöskään näe todennäköisenä että olemme yhdessä loppuelämää. Silti tämä suhde on iästäni johtuen todennäköisesti ainoa mahdollisuus jos lapsia haluan.

Niin, tähän voi suhtautua kahdella tapaa. Joko lähtee vielä etsimään jotain neulaa heinäsuovasta eli tässä iässä vapaana olevaa, täyspäistä lapsia haluavaa ihmistä josta olisi sekä täydelliseksi kumppaniksi että isäksi, ja ottaa riski että sitä ei parissa vuodessa ehdi löytyä. Tai ajatella että sillä mennään mitä on ja yritetään tehdä nykytilanteesta paras mahdollinen ennen kuin aika loppuu. Alan kallistua jälkimmäiseen, uskon että jäisin katumaan jos en edes yrittäisi saada lasta.

Aika hurjaa, jos lapsentarve on niin suuri, että "kuka vaan" suhteellisen ok tyyppi kelpaa isäksi. Lapsiarki on todella raskasta, vaikka olisi se ns. täydellinenkin kumppani rinnalla. En voi edes kuvitella, mitä se olisi, jos kumppanina olisi vain "ihan kiva tyyppi, jonka kanssa en kuitenkaan näe yhteistä tulevaisuutta"

Kyllähän moni hankkii lapsen hedelmöityshoidoillakin lahjoitetuilla siittiöillä, niin että ei tiedä lapsen biologisesta isästä muuta kuin hiusten värin ja silmien värin. Eli se voisi siis käytännössä olla melkein "kuka tahansa". Kyllä lapsen tarve on niin perustavaa laatua oleva biologinen tarve ihan kaikilla elollisilla olennoilla, että minä ainakin ymmärrän ihan hyvin tuon eikä siinä minun mielestäni ole mitään outoa tai väärää. Vauva-arki on rankkaa ihan joka tapauksessa, olipa sitä täydellistä puolisoa rinnalla tai ei. Ja tuossa kommentoijan tilanteessa sentään olisi isä läsnä ja apuna, toisin kuin itsellisillä äideillä. Turha siis moralisoida minun mielestäni, että lapsen saisi haluta vain silloin jos on sattunut löytämään sen unelmiensa prinssin, sen oikean ja täydellisen miehen. Just tämän ajattelun takia moni jää sitten kokonaan ilman lasta nykyään, kun odottaa vain liian kauan sitä täydellistä puolisoa.

Oli 90-luvulla, jolloin olin matkalla kolmeakymppiä kohti, aika monta räpellystä. Yksi hyvä mies oli, mutta ongelma oli se että hän asui kotitilallaan 200 km päässä äitinsä ja isänsä kanssa, eikä siitä sellaisesta olisi tullut yhtään mitään, koska mulle ei olisi ollut töitä ja toimeentuloa siellä ja minusta kun ei ole miksikään maatilan kotirouvaksi.  Vanhemmilla oli lisäksi riitaiset välit, ja kun äiti oli ollut siellä kotirouvana, niin asuivat eri taloissa tilalla ja On paikkakunnalla melko näkyvä hahmo ja näkyy asuvan edelleen....seurustelimme pari vuotta ja ero tuli kun olin 28-v. 

30-vuotiaana tapasin mieheni ja se oli salamarakkautta, kaikki natsasi ja naimisissa oltiin vähän päälle vuoden päästä.  Meillä on neljä lasta ja yhdessä edelleen. 

N51v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun pitkäaikainen mies jätti mut hieman yli kolmekymmentä ollessani. Pohja todellakin putosi elämältä, masennuin entistä pahemmin ja keräilen itseäni edelleen usean vuoden päästä. Seurustelen nyt ihan mukavan miehen kanssa joka ei kuitenkaan ole täysin sellainen jonka olisin kuvitellut mahdollisen lapseni isäksi. En myöskään näe todennäköisenä että olemme yhdessä loppuelämää. Silti tämä suhde on iästäni johtuen todennäköisesti ainoa mahdollisuus jos lapsia haluan.

Niin, tähän voi suhtautua kahdella tapaa. Joko lähtee vielä etsimään jotain neulaa heinäsuovasta eli tässä iässä vapaana olevaa, täyspäistä lapsia haluavaa ihmistä josta olisi sekä täydelliseksi kumppaniksi että isäksi, ja ottaa riski että sitä ei parissa vuodessa ehdi löytyä. Tai ajatella että sillä mennään mitä on ja yritetään tehdä nykytilanteesta paras mahdollinen ennen kuin aika loppuu. Alan kallistua jälkimmäiseen, uskon että jäisin katumaan jos en edes yrittäisi saada lasta.

Aika hurjaa, jos lapsentarve on niin suuri, että "kuka vaan" suhteellisen ok tyyppi kelpaa isäksi. Lapsiarki on todella raskasta, vaikka olisi se ns. täydellinenkin kumppani rinnalla. En voi edes kuvitella, mitä se olisi, jos kumppanina olisi vain "ihan kiva tyyppi, jonka kanssa en kuitenkaan näe yhteistä tulevaisuutta"

Kyllähän moni hankkii lapsen hedelmöityshoidoillakin lahjoitetuilla siittiöillä, niin että ei tiedä lapsen biologisesta isästä muuta kuin hiusten värin ja silmien värin. Eli se voisi siis käytännössä olla melkein "kuka tahansa". Kyllä lapsen tarve on niin perustavaa laatua oleva biologinen tarve ihan kaikilla elollisilla olennoilla, että minä ainakin ymmärrän ihan hyvin tuon eikä siinä minun mielestäni ole mitään outoa tai väärää. Vauva-arki on rankkaa ihan joka tapauksessa, olipa sitä täydellistä puolisoa rinnalla tai ei. Ja tuossa kommentoijan tilanteessa sentään olisi isä läsnä ja apuna, toisin kuin itsellisillä äideillä. Turha siis moralisoida minun mielestäni, että lapsen saisi haluta vain silloin jos on sattunut löytämään sen unelmiensa prinssin, sen oikean ja täydellisen miehen. Just tämän ajattelun takia moni jää sitten kokonaan ilman lasta nykyään, kun odottaa vain liian kauan sitä täydellistä puolisoa.

Isä, joka on äidille suunnilleen kaveri. Ei kuulosta oikein järkevältä perhemallilta, mutta kukin tavallaan. Jos ei kaipaa enempää kuin kaverisuhteen niin ei se toki väärin ole. Kuulostaa vain minun mielestäni hurjalta, että oma onni jää lapsitarpeen varjoon. Ei sillä, etteikö lapsestakin onnea saisi. Useimmat vaan tarvitsevat elämäänsä muutakin kuin lapsen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun pitkäaikainen mies jätti mut hieman yli kolmekymmentä ollessani. Pohja todellakin putosi elämältä, masennuin entistä pahemmin ja keräilen itseäni edelleen usean vuoden päästä. Seurustelen nyt ihan mukavan miehen kanssa joka ei kuitenkaan ole täysin sellainen jonka olisin kuvitellut mahdollisen lapseni isäksi. En myöskään näe todennäköisenä että olemme yhdessä loppuelämää. Silti tämä suhde on iästäni johtuen todennäköisesti ainoa mahdollisuus jos lapsia haluan.

Niin, tähän voi suhtautua kahdella tapaa. Joko lähtee vielä etsimään jotain neulaa heinäsuovasta eli tässä iässä vapaana olevaa, täyspäistä lapsia haluavaa ihmistä josta olisi sekä täydelliseksi kumppaniksi että isäksi, ja ottaa riski että sitä ei parissa vuodessa ehdi löytyä. Tai ajatella että sillä mennään mitä on ja yritetään tehdä nykytilanteesta paras mahdollinen ennen kuin aika loppuu. Alan kallistua jälkimmäiseen, uskon että jäisin katumaan jos en edes yrittäisi saada lasta.

Aika hurjaa, jos lapsentarve on niin suuri, että "kuka vaan" suhteellisen ok tyyppi kelpaa isäksi. Lapsiarki on todella raskasta, vaikka olisi se ns. täydellinenkin kumppani rinnalla. En voi edes kuvitella, mitä se olisi, jos kumppanina olisi vain "ihan kiva tyyppi, jonka kanssa en kuitenkaan näe yhteistä tulevaisuutta"

Kyllähän moni hankkii lapsen hedelmöityshoidoillakin lahjoitetuilla siittiöillä, niin että ei tiedä lapsen biologisesta isästä muuta kuin hiusten värin ja silmien värin. Eli se voisi siis käytännössä olla melkein "kuka tahansa". Kyllä lapsen tarve on niin perustavaa laatua oleva biologinen tarve ihan kaikilla elollisilla olennoilla, että minä ainakin ymmärrän ihan hyvin tuon eikä siinä minun mielestäni ole mitään outoa tai väärää. Vauva-arki on rankkaa ihan joka tapauksessa, olipa sitä täydellistä puolisoa rinnalla tai ei. Ja tuossa kommentoijan tilanteessa sentään olisi isä läsnä ja apuna, toisin kuin itsellisillä äideillä. Turha siis moralisoida minun mielestäni, että lapsen saisi haluta vain silloin jos on sattunut löytämään sen unelmiensa prinssin, sen oikean ja täydellisen miehen. Just tämän ajattelun takia moni jää sitten kokonaan ilman lasta nykyään, kun odottaa vain liian kauan sitä täydellistä puolisoa.

Käytin tarkoituksellisesti termin täydellinen edessä lyhennettä "ns.". En ole niin lapsellinen, että kuvittelisin kaikkien löytävän unelmiensa prinssin (useimmilla sellainen on täysin utopistinen vaihtoehto). Tarkoitin ns. täydellisellä sellaista kumppania, jonka kanssa voi ajatella viettävänsä loppuelämänsä ja jota rakastaa puolisona, ei kaverina tai ystävänä. Tuo alkuperäinen kirjoittaja kertoi, ettei usko olevansa nykyisen kumppaninsa kanssa loppuelämäänsä eikä edes pidä häntä sellaisena, jonka haluaisi lapsensa isäksi. Minun mielestäni on hurjaa, jos tekee lapsen miehen kanssa, josta lähtökohtaisesti on jo eroamassa ja jota ei pidä hyvänä vaihtoehtona lapsen isäksi. Näin saadaan helposti aikaan eroperhe, jossa kenelläkään ei ole kivaa.