Toiset lapsiperheet ällöttää, vaikka itselläkin on lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Nämä ällöjen lasten äidit on aina niitä jotka sanoo, että sä ymmärrät sitten kun sulla on lapsia tai et voi ymmärtää kun sulla ei ole lapsia. Nyt kun minulla on lapsia olen edelleen sitä mieltä että huonosti käyttäytyvät, haisevat, remuavat ja äänekkäät minäminä lapset ja vanhemmat on inhottavia. 

N32

Minä kuulin tätä samaa virttä, että en voi ymmärtää, kun minulla oli silloin vain yksi lapsi.

En vain voinut sietää ystäväni lapsia, erityisesti näistä vanhempaa. En voinut sietää sitä, että meille tullaan kutsumatta kylään monta kertaa viikossa, varsinkin kun olin sanonut ettei nyt sovi. En voinut sietää sitä, että kyläilyreissu alkoi aina silmittömällä väkivallalla poikaani kohtaan. Tauotonta repimistä, hakkaamista, potkimista. Tätä sekopäistä riehumista säestettiin kammottavalla hohotuksella.

En pitänyt siitäkään, että meillä hajotettiin huonekaluja, mentiin omin luvin syömään kaapit tyhjäksi, revittiin vaatekaappien sisältö ympäri asuntoa jne.

Tätä äitinsä herkäksi kutsumaa poikaa ei myöskään saanut kieltää tekemästä pahojaan.

Pistin välit poikki tähän ystävääni. En kertakaikkiaan jaksanut enää kyseisen perheen tapoja. Ei kyllä jaksanut moni muukaan!

Minulla on nykyisin neljä lasta. En edelleenkään pidä huonosti kasvatetuista kakaroista, enkä heidän vanhemmistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen, tosin mulla ei ole omia lapsia eikä tule, kaikki lapset ällöttää. En pysty edes samalla sohvalla istumaan jos miehen lapset ovat olleet meillä, eivät osaa pitää hygieniastaan huolta. Samoin en pysty käymään vessassa moneen tuntiin jos ovat käyneet siellä, vessaa tulee pestyä moneen otteeseen silloin kun ovat meillä.

Saa kivittää, ei kiinnosta :D

Mun mielestä on jotenkin niin jännä, että joitakin niin kauhistuttaa että toinen ei tykkää lapsista. Itse olen äiti-ihminen ja olen aina viihtynyt lasten parissa (kyllä uhmaiän kirkumiset ja tahmeat kädet kauhistuttavat minuakin :D), mutta todellakin ymmärrän että kaikki eivät voi sietää lapsia. Oma sisareni on esimerkiksi tällainen. En ole vienyt siis lapsiani hänelle hoitoon ja yritän tavata häntä mahdollisuuksien mukaan ilman lapsia, varsinkin kun kyseessä on pari pahasti kirkumis/tahmaamisiässä oelvaa tenavaa. Teini-ikäisen tyttäreni kanssa hän on puolestaan mahtava ja luulen että kun pienemmätkin kasvavat teini/aikuisikään, siskoni on heistäkin enemmän innoissaan.

Olet noin yksi sadastatuhannesta, joka näköjään todella ymmärtää että pikkulapset eivät vaan miellytä kaikkia. Itse olen yrittänyt purkaa tätä ongelmaa terapeutinkin kanssa, koska olen ollut siinä ymmärryksessä että olen paholaisesta seuraava, kun naapurin jälkikasvu ei aiheuta välintöntä, ääretöntä ihastusta ja hellyyttä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minuakin ällöttää. En jaksa sitä mamma- ja perhekuplaan mihin useimmat perheet kääriytyvät lapsia saatuaan. Puhetapakin on "Meillä tehtiin yöllä hampaita" tai "Ei meillä vaan..." Yöks.

Tämän takia meillä ei juuri lapsiperhekavereita ole. On mun joillakin kavereilla lapsia, mutta silti pääasiassa näemme ilman lapsia. Lapsilla on omat kaverit. Sisarusten perheet ovat ainoita kenne kanssa tavataan koko porukalla.

🤣 Just tää.. "Meillä tuli aamulla kova kakka vaippaan..".

Siis kuka muka puhuu noin muille? Tiedän että neuvolassa neuvolatädin kanssa näistä puhutaan, mutta enpä ole koskaan kuullut kenenkään noista jauhavan, vaikka kavereilla, sukulaisilla ja itsellänikin pieniä lapsia on.

Ei minua ainakaan ärsytä pikkuvauvat ja ihan pienet, alle 3-vuotiaat lapset. Kun ne ei ymmärrä välttämättä kaikkia asioita. Enemmän v i tuttaa ilkeät isommat kakarat ja teinit jotka ei osaa käyttäytyä.

Semmonen hekumoiva "meiän perhe"-meininki mikä alkaa joillain, ovat yhtäkkiä kuin yksi vellova massa, "meiän perhe" menee kauppaan ja velloo käytävillä ja rehottaa. Ja sitten on niitä jotka onnistuvat olemaan perhe yksilöinä ja vielä hyvinkäyttäytyvinä sellaisina.

Vierailija kirjoitti:

Ei minua ainakaan ärsytä pikkuvauvat ja ihan pienet, alle 3-vuotiaat lapset. Kun ne ei ymmärrä välttämättä kaikkia asioita. Enemmän v i tuttaa ilkeät isommat kakarat ja teinit jotka ei osaa käyttäytyä.

Kyllä jo tosi pienistä näkee kuka on heilahtanut psyko. Joskus harvoin jotkut normalisoituvat kasvaessaan.

Vierailija kirjoitti:

Ihana ketju, kiva kuulla, että muillakin on samankaltaisia tuntemuksia.

Itseäni ei niinkään ällötä lapset, tai niiden huomiontarve, mutta sotkuisuus ja tauoton metelöinti ja riehuminen väärissä paikoissa kyllä jonkun verran. Lapset on kuitenkin vasta lapsia ja aikuisten hommaa on yrittää kasvattaa ne siivoiksi. Enemmän itseäni etoo juuri tuo mainittu mammakuplassa eläminen ja kaikenlaisten etuisuuksien vaatiminen ja kuvitelma siitä, että maailma pyörii just MEIDÄN perheen ympärillä ja kaikkia kiinnostaa. No ei muuten kiinnosta. Mielestäni kyky lisääntyä ja jopa IMETTÄÄ julkisilla paikoilla, ei ole vielä sellainen meriitti, että sillä voisi kovinkaan pitkälle ratsastaa.

Joillekin vanhemmus on se "kruunu". Kattokaa mun kruunua! Kattokaa, täältä me tullaan teidän lammastaljoille oranssin ripulimme kanssa! Hahaa!

En voi olla ainut joka luki alun Aina Inkeri Ankeisen äänellä?

Hyi näin kerran perheen ruokakaupassa jossa isä hiplaili koko ajan vaimonsa tuulihousutakamusta paljain käsin ja niillä samoilla käsillä näpläsi tomaatteja.

Perheen ipanat riehuivat ja juoksivat ympäri kauppaa ja kiroilivat minkä ehtivät. Siis 7-8-vuotiaat tytöt. Hyi

Ällö on aika vahva sana, mutta kyllä itsekin pidän luonnollisena monenlaista käytöstä vain omilta perheenjäseniltä, muilta moni asia tuntuu (todella) vieraalta ja joskus jopa ällöltä. Esimerkkinä vaikkapa muiden lasten koskeminen. Olo on omien kanssa läheinen ja luonnollinen ja rakas. Muita koskee todella varoen, jos vaikka pitää laittaa laastari polveen. Luontaisesti vähän välttelen.

Muiden lapset näyttävät oudoilta vaikka olisivat kuinka kauniita niin lähes aina lasten kasvot tuntuvat pikkaisen epämuodosuneilta, muiden lasten. Omien on tutut ja kauniit. Muiden lapsia myös suosin pinnallisesti,kannustan epätasa-arvoisesti. Naapurissa on esim. pari lasta jotka ovat suosikkejani, muille en juuri anna huomiota. Näin muiden lapsille koska en hirveästi välitä ja saan antaa huomiota sen perusteella kenestä tykkään. Toki en halua, että kellekään tulee paha mieli, että sillälailla en tee tätä lapsille selväksi.

Ja ne toisten lapset jos ne ärsyttää niin niitä melkein vihaa. Kun omat taas korkeintaan ärsyttää joskus.

Viimeksi kun meillä oli alle kouluikäinen lapsen kaveri yökylässä (ajat sitten koska korona), jouduin lopulta pitämään lasta sylissä ja halaamaan, nukahti siihen sitten. Koko ajan tuntui kuitenkin epämukavalta, mm. tytön otsanmuoto oli erityisen jotenkin inhottava niin läheltä, hiusraja, todella vieras ja omituinen yrittää silittää. Vähän luotaantyöntävä vaikka on tosi kiva lapsi. Sellainen luonnoton olo, ehkä sitä jotenkin tiedostaa kuinka ohut side sen lapsen kanssa on realistisesti muodostumassa niin sitä sitten alitajuisestikin hylkii. Lapsethan kuitenkin helposti kiintyvät, tai usein näin. Niitä hoivaa just sen verran että sen oma emo palaa noukkimaan poikasensa pois meiltä pyörimästä. Olisi varmaan eri asia jos vieraan lapsen ottaisi omaksi niin todennäköisesti siihen alkaisi ajan kanssa kiintyä. Sittenhän se olisikin eri asia kun lapsi olisi perhettä. Vieraita lapsia nyt ei oikein mitenkään voi verrata omiin perheenjäseniin.

Mun mielestä tämä keskustelu on ällöttävämpi kuin yksikään sottapyttylapsi.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä tämä keskustelu on ällöttävämpi kuin yksikään sottapyttylapsi.

Ei ole vaan on realistinen.