Ymmärrän teitä miehiä joilla nalkuttaa vaimo koko ajan

Nalkutuksesta taitaa osalle ihmisistä tulla ikävä tapa, joka ei itsestään lievity. Nyt nalkuttavaa kumppania kouluttamaan.

Kysy, etkö arvosta minua, kun koko ajan nalkutat. On eri asia huomauttaa asiasta (jos toinen jättää likaiset astiansa aina sinun siivottavaksesi kuin se, että hän nalkuttaa jokaisesta pikkuasiasta).

Laita YouTubesta joka päivä pari kertaa soimaan Ronan Keatingin kappale When You Say Nothing At All. Tai jos olet itse täysiverinen nalkuttaja (ei nalkuttajakaam oikeasti nauti nalkuttamisesta), kuuntele biisiä säännöllisesti. Turhasta naputtamisesta voi parantua, jos tahtoa on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vaimolla on omien sanojensa mukaan pahat PMS-oireet ja kivuliaat kuukautiset. Tarkoittaa sitä, että 2 viikkoa on raivoamista ja itkemistä ja 2 viikkoa suht normaalia elämää. Puolet koko ajasta menee siis siihen, että vaimo raivoaa. Pikkuhiljaa alkaa riittämään. Aika raskasta elää kun 14 päivän välein alkaa 2 viikkoa kestävä huuto, itku ja nalkutus.

Jos hän haluaisi, hän tekisi asialle jotain. Mutta ei taida haluta. Ehkä hän nauttii tuosta kiukuttelusta.

Ei se lähtö ole aina helppoa.

Tuohan on henkistä väkivaltaa.

Sanotko samalla tavalla fyysisen väkivallan uhreiksi joutuneille? Että mikseivät lähde? Uhri on usein läheisriippuvainen eikä vaan pysty lähtemään.

Tässä ketjussa puhutaan sekä nalkutuksesta, joka on parisuhteen molempien osapuolien välinen kommunikaatio-ongelma (syy löytyy yhteisestä dynamiikasta ja korjautuu yhteistä dynamiikkaa muuttamalla) sekä täysin selkeitä henkisen väkivallan tapauksia, joissa ero olisi mielestäni ensisijainen etenemistapa. 

Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse viettää loppueläämänsä nalkutusta tai henkistä väkivaltaa kestäen.

Puhun aina joskus vaimoni kanssa nalkutuksesta ilmiönä, viimeksi eilen, koska vaikka olemme olleet jo yli 7 vuotta naimisissa niin minun on sanottava aviomiehenä, että en kerta kaikkiaan keksi tilannetta jossa vaimoni olisi nalkuttanut. Minua hämmentää, kun niin moni mies tuntuu valittavan vaimonsa nalkuttamisesta, ja moni nainen myös myöntää nalkuttavansa miehelleen. Ihan aidosti mietin, onko minulla jokin poikkeuksellinen nalkutuksensietokyky, vai olenko vain saanut poikkeuksellisen hyvän vaimon joka ei nalkuta? Tai voisiko olla niin, että nalkutus on vain harvinainen ilmiö, josta pidetään turhan kovaa meteliä sen harvinaisuus huomioon ottaen?

Jos vaimo valittaa miehelleen siitä, että auto on pysäköity 2 cm väärään kohtaan tai että roskis on jo puolillaan miehen roskia, niin kyse on nalkutuksesta ja tällaista meidän avioliitossamme ei esiinny. Sen sijaan jos vaimo valittaa miehelleen siitä, kun tämä makaa sohvalla kengät jalassa tai että roskis on ollut jo 3 päivää aivan täynnä, vaikka mies on luvannut tyhjentää sen, niin kyse ei ole nalkutuksesta. Näen kuitenkin, että valitettavan moni mies ei osaa tuossa jälkimmäisessä tilanteessa katsoa peiliin, vaan mieluummin he lähtevät kavereiden kanssa oluelle avautumaan vaimon nalkuttamisesta...

Tiedän tekeväni paljon virheitä, ja tiedän että silloin kun vaimo valittaa jostain mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä, niin siihen on yleensä aihetta. Jos läikytän kahvia matolle tai pöytäliinalle ja saan vaimolta valitukset, niin voin joko uhriutua kohtaamastani epäoikeudenmukaisuudesta, tai sitten voin pyytää anteeksi, auttaa puhdistamisessa ja luvata, että olen jatkossa tarkempi kahvini kanssa. Jälkimmäisellä tavalla pidetään vaimo tyytyväisenä, varsinkin jos se lupaus sitten pitää.

Vaimo on todennut, että hän huomauttaa minulle vain silloin kun on aihetta, ja että joistakin asioista hän ei jaksa enää huomauttaa minulle, koska on tehnyt niin useamman kerran mutta mikään ei ole silti muuttunut. En minä kuitenkaan ihan kaikkea pysty itsessäni muuttamaan, ja jos en vain osaa hoitaa jotakin asiaa jollain tietyllä tavalla, niin vaimoni lopulta hyväksyy asian ja suostuu elämään sen kanssa. Tämän ansiosta meillä ei ole mitään sellaista kestoaihetta, josta vaimoni joutuisi toistuvasti huomauttamaan minulle. Tämä pätee meillä myös toiseen suuntaan.

Jokaisen miehen on hyvä pohtia, onko vaimolla aihetta valittaa. Ja jokaisen vaimon on hyvä pohtia myös, kannattaako avata suu vai ei. Jos auto on 2 cm väärässä kohdassa, niin mitä sitten, ihan oikeasti mitä väliä? Hankkikaa oikeita ongelmia, jos tuollainen aiheuttaa niin paljon päänvaivaa että siitä pitää valittaa. Mutta jos mies on sohvalla kengät jalassa, niin silloin on parempi että mies katsoo peiliin, kun vaimo huomauttaa asiasta. Ei vaimon pidä ruveta parisuhteessa minkään teinipojan äidiksi, eikä oikeasta ongelmasta huomauttaminen on mitään nalkuttamista, vaan se on pyyntö joka pitää ottaa vakavasti.

Jos toinen nalkuttaa turhasta, tai jos toinen ei kestä toisen pyyntöjä elää niin kuin vastuullinen aikuinen, niin ei siinä parisuhteessa tarvitse silloin väkisin yrittää elää. Mutta kurjaa jos tällaiset asiat johtavat eroihin tai vuosia kestäviin kriiseihin, koska nämä olisivat niin pienellä peiliin katsomisella ratkaistavissa.

Vierailija kirjoitti:

Nalkutuksesta taitaa osalle ihmisistä tulla ikävä tapa, joka ei itsestään lievity. Nyt nalkuttavaa kumppania kouluttamaan.

Kysy, etkö arvosta minua, kun koko ajan nalkutat. On eri asia huomauttaa asiasta (jos toinen jättää likaiset astiansa aina sinun siivottavaksesi kuin se, että hän nalkuttaa jokaisesta pikkuasiasta).

Laita YouTubesta joka päivä pari kertaa soimaan Ronan Keatingin kappale When You Say Nothing At All. Tai jos olet itse täysiverinen nalkuttaja (ei nalkuttajakaam oikeasti nauti nalkuttamisesta), kuuntele biisiä säännöllisesti. Turhasta naputtamisesta voi parantua, jos tahtoa on.

Ihan turha syyllistää vain nalkuttajaa, koska useimmiten syy on molemmissa. Nalkuttajakin kokee, ettei häntä arvosteta eikä hänen sanomistaan kuunnella. 

(En ole nalkuttaja enkä ole edes parisuhteessa.)

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi on ihan naurettavaa nalkuttaa siitä, kuinka astianpesukone on täytetty tai lumet luotu pihalta. Lopputulos on tärkein. Se, että saatavilla on puhtaita astioita ja pihasta pääsee kulkemaan lumisateen jälkeen.  

No ei se aina ole noin yksikertaista! Jos täytät astianpesukoneen tyhmästi, sinne menee paljon vähemmän tiskejä, kuin järkevästi täytettynä. Tai joku ei puhdistu ollenkaan, jos astian laittaa sinne miten sattuu!

Tai jos lumet kolaa niin, ettei huomioi ollenkaan sitä, että lunta voi tulla lisää eli se uusi lumikin pitäisi saada kolattua jonnekin! Ne hommat mitkä haluaa tehdyksi omalla tavallaan, täytyy tehdä itse.

https://www.hyvakysymys.fi/artikkeli/miten-toisen-jatkuva-moittiminen-v…

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tasta-syysta-nainen-nalkuttaa-ja-mi…

Tässä nalkutukseen liittyviä hyviä artikkeleja. Nämä eivät sitten liity niihin viesteihin, jossa on kyse silkasta kontrolloinnista ja henkisestä väkivallasta. 

Kuka määrittelee nalkuttamisen? Mikä se oikeasti on, se joka valittaa joka asiasta, vai se joka ottaa jokaisen sanoman nalkuttamiseksi?

Mieheni on patalaiska lusmuri, eli ei tykkää mistään kotitöistä. Ei tykkää siivoamisesta, ei ruoanlaitosta, ei pyykistä, ei lumen kolaamisesta ei mistään. Jos erehdyn pyytämään apua, niin se on nalkuttamista. Jos puhun omista työasoista se on nalkuttamista, jos kerron että otan lomaa viikolla 8, se on nalkuttamista jne. Tämä on johtanut siihen, että en oikeastaan puhu mitään, pääsen helpomalla, eli teen kaikki kotityöt itse, kolaan lumet, imuroin, pesen vessat. Mies tulee töistä kotiin ja menee makamaan sängylle ja surffailee netissä. Hän on nykyään tosi tyytyväinen meidän avioliittoon, koska en nalkuta ja en ikinä valita mistään. Viime sunnutaina hän laittoi oikein sydän emoijta minulle kun oli kaverinsa kanssa viikonloppu vietossa. Tuli kotiin aurinkoisena ja kehui kuinka ihana vaimo minä olen. No, tämä ihana vaimo on vuokrannut itselleni uuden asunnon jonne muutan kuun lopussa. Avioeropaperit on valmiina, puuttuu hänen allekirjoitus. Nuorimmaisen kanssa muutamme pois, ja mieheni saa ihan kaikki tapaamisoikeudet jota hän haluaa, vaikka viikko / viikko. Suostun ihan kaikkeen paitsi siihen että lapsi asuu pysyvästi tuon sottapytyn kanssa. Tähän tultiin, koska mies valitti nalkuttamisesta ja sillä sai samalla kaikki kotityöt minun harteille, sama juttu laskujen, ruokaostoksien, lainan lyhennyksen kanssa. Puhumista on turha yrittää, koska jos huomautan, että olen nyt maksanut kaikki laskut, niin voisitko siirtää rahaa minun tilille, niin nalkutan. En nalkuta enää, nyt saan hoitaa vain omat ja lapsen jutut. Nalkuttava vaimo lähtee, koska en jaksa enää, se tulee varmasti olemaan miehelle suuri yllätys.

Nalkuttaminen ei ole koskaan perusteltua.

Jos joku asia on oikeasti ongelma, sitten pysähdytään pöydän ääreen ja keskustellaan siitä. Jatkuva nalkutus ei auta, se vain ärsyttää.

Ennen tuota kannattaa toki miettiä sitä onko kyse omasta neuroottisuudesta. Jos sinua häiritsee joku ei-välttämätön asia ja toista ei, sitten lärvi kiinni ja hoidat sen itse. Tästä on aika usein kyse. On iso ero siinä pursuaako roskis viidettä päivää yli tai onko auto hautautunut lumeen kun pitäisi lähteä töihin, vai onko pöydällä muutama leivänmuru tai ovatko koristetyynyt väärillä paikoilla.

ps. aika usein syy nalkuttamiseen on siinä ettei nalkuttaja itsekään kehtaa ottaa asiaa kunnolla puheeksi, koska kyse on pikkujutusta.

Siksi nalkutetaan, huomautellaan ja nälvitään vähän kerrallaan.

Vierailija kirjoitti:

Nalkuttaminen ei ole koskaan perusteltua.

Jos joku asia on oikeasti ongelma, sitten pysähdytään pöydän ääreen ja keskustellaan siitä. Jatkuva nalkutus ei auta, se vain ärsyttää.

Ennen tuota kannattaa toki miettiä sitä onko kyse omasta neuroottisuudesta. Jos sinua häiritsee joku ei-välttämätön asia ja toista ei, sitten lärvi kiinni ja hoidat sen itse. Tästä on aika usein kyse. On iso ero siinä pursuaako roskis viidettä päivää yli tai onko auto hautautunut lumeen kun pitäisi lähteä töihin, vai onko pöydällä muutama leivänmuru tai ovatko koristetyynyt väärillä paikoilla.

Nalkutus on kommunikaatiotapa, joka syntyy siitä, kun tuo esittämäsi keskustelu- ja tunneyhteys katkeaa. Nalkutus varmaan loppuisikin kuin seinään, jos nalkutuksen kohde istuisi rauhassa keittiön pöydän ääreen ja sanoisi, että pidetään perhepalaveri, missä katsotaan missä mennään ja miten asioita voisi parantaa.

Vierailija kirjoitti:

Kuka määrittelee nalkuttamisen? Mikä se oikeasti on, se joka valittaa joka asiasta, vai se joka ottaa jokaisen sanoman nalkuttamiseksi?

Mieheni on patalaiska lusmuri, eli ei tykkää mistään kotitöistä. Ei tykkää siivoamisesta, ei ruoanlaitosta, ei pyykistä, ei lumen kolaamisesta ei mistään. Jos erehdyn pyytämään apua, niin se on nalkuttamista. Jos puhun omista työasoista se on nalkuttamista, jos kerron että otan lomaa viikolla 8, se on nalkuttamista jne. Tämä on johtanut siihen, että en oikeastaan puhu mitään, pääsen helpomalla, eli teen kaikki kotityöt itse, kolaan lumet, imuroin, pesen vessat. Mies tulee töistä kotiin ja menee makamaan sängylle ja surffailee netissä. Hän on nykyään tosi tyytyväinen meidän avioliittoon, koska en nalkuta ja en ikinä valita mistään. Viime sunnutaina hän laittoi oikein sydän emoijta minulle kun oli kaverinsa kanssa viikonloppu vietossa. Tuli kotiin aurinkoisena ja kehui kuinka ihana vaimo minä olen. No, tämä ihana vaimo on vuokrannut itselleni uuden asunnon jonne muutan kuun lopussa. Avioeropaperit on valmiina, puuttuu hänen allekirjoitus. Nuorimmaisen kanssa muutamme pois, ja mieheni saa ihan kaikki tapaamisoikeudet jota hän haluaa, vaikka viikko / viikko. Suostun ihan kaikkeen paitsi siihen että lapsi asuu pysyvästi tuon sottapytyn kanssa. Tähän tultiin, koska mies valitti nalkuttamisesta ja sillä sai samalla kaikki kotityöt minun harteille, sama juttu laskujen, ruokaostoksien, lainan lyhennyksen kanssa. Puhumista on turha yrittää, koska jos huomautan, että olen nyt maksanut kaikki laskut, niin voisitko siirtää rahaa minun tilille, niin nalkutan. En nalkuta enää, nyt saan hoitaa vain omat ja lapsen jutut. Nalkuttava vaimo lähtee, koska en jaksa enää, se tulee varmasti olemaan miehelle suuri yllätys.

Ja tämä on juuri naisille typillistä passiivis-aggressiivista käytöstä.

Ensin nalkutetaan, ja kun se ei toimi, ei sanota mitään vaan laitetaan miehen tietämättä avioero valmiiksi.

Järkevä tapa toimia olisi jo kauan sitten ollut vaatia että otetaan yhteistä aikaa ja keskustellaan asioista. Ei nalkuttamista tai huomauttelua, vaan pöydän ääreen puhumaan asiat halki. Tehdä selväksi miehelle että tämä on tilanne, nämä asiat mättävät ja ellei tilanne muutu, on vaihtoehtona avioero koska en jaksa tätä enää. Jos ei keskustelua järjesty tai mies ei ota sitä vakavissaan, muutto pariksi viikoksi pois niin sitten ottaa.

Mutta sen sijaan toimit passiivis-aggressiivisesti eli nalkutat ja huomauttelet, sen vieterin kiristyessä pikkuhiljaa. Ja kun vieteri on kiristynyt riittävästi, lopetat nalkutuksen ja juonit avioeron valmiiksi mieheltä salassa.

Mies ei näe sitä sinun sisäistä vieteriäsi. Se että nalkutat sen sijaan että puhutte asiat halki, on miehelle merkki että kyse on pikkujutuista. Kun nalkuttaminen loppuu, no asiat ovat varmaankin ok.

Tämä on naisten yleisin moka. Asiat pitää tehdä selviksi ajoissa ja kerralla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nalkuttaminen ei ole koskaan perusteltua.

Jos joku asia on oikeasti ongelma, sitten pysähdytään pöydän ääreen ja keskustellaan siitä. Jatkuva nalkutus ei auta, se vain ärsyttää.

Ennen tuota kannattaa toki miettiä sitä onko kyse omasta neuroottisuudesta. Jos sinua häiritsee joku ei-välttämätön asia ja toista ei, sitten lärvi kiinni ja hoidat sen itse. Tästä on aika usein kyse. On iso ero siinä pursuaako roskis viidettä päivää yli tai onko auto hautautunut lumeen kun pitäisi lähteä töihin, vai onko pöydällä muutama leivänmuru tai ovatko koristetyynyt väärillä paikoilla.

Nalkutus on kommunikaatiotapa, joka syntyy siitä, kun tuo esittämäsi keskustelu- ja tunneyhteys katkeaa. Nalkutus varmaan loppuisikin kuin seinään, jos nalkutuksen kohde istuisi rauhassa keittiön pöydän ääreen ja sanoisi, että pidetään perhepalaveri, missä katsotaan missä mennään ja miten asioita voisi parantaa.

Nalkutuksen kohde, tai nalkuttaja.

Yleensä se joka on tyytymätön, on se joka tekee aloitteen keskusteluun.

kts. edellinen viestini.

Vierailija kirjoitti:

Teille nalkuttajien miehille minä sanon vaan sen, että jättäkää ne suohirviöt. Etsikää itsestänne se homoerootillinen puoli ja ryhtykää parisuhteeseen miehen kanssa. Toki homppeleissakin on kaameita kaakattajia ja natkuilijoita, jotka vaativat prinsessakohtelua löysine ranteineen, mutta välttäkää niitä! Miehen kanssa on joka tapauksessa helpompi elää kuin olohuoneessa röhkivän virtahevon. Miehet sitä paitsi automaattisesti tietävät, mikä sängyssä miellyttää toista miestä. 

Ja toinen nainen tietää mikä toista näistä miellyttää vaan koska on samaa sukupuolta? Just ihmisillä on eroja siinä mikä siellä vällyjen välissä tai päällä miellyttää, vaikka olisivat samaa sukupuolta keskenään ei ole laadun tae.. herätys!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te ole huomanneet mitään nalkutuspiirteitä jo seurusteluvaiheessa, vai onko nalkutus alkanut vasta kun olette menneet naimisiin?

Mun ex-vaimo (syystäkin) oli seurusteluvaiheessa maailman ihanin ja kiltein ihminen. Käytös muuttui kuin sormia napsauttamalla naimisiin mentyämme. Raivokohtaukset, joiden aikana heilutteli keskisormea 1 cm mun naamasta, sylki mun jalkojen juureen, haukkui paskiaiseksi, puliukoksi, kusipääksi, äpäräksi ja mitä kaikkea. Kun sanoin, että onko tämä nyt se oikea ihminen kuoren takana niin vastauksena oli, että kyllä, on vain esittänyt lempeää aiemmin. Mutta olen niin ällöttävä sika, että ei enää pysty esittämään. Se olikin sitten lopun alkua ja menetin kyllä uskoni naisiin siinä liitossa. 4 vuotta olen nyt asunut yksin ja edelleenkin katson liian kriittisesti naisia. Jos tapaan jonkun kivan naisen niin oletan, että se räjähtää jossain vaiheessa kuitenkin ja se kaatuu siihen, koska en uskalla mennä pidemmälle.

Psykologia ja tunnetaidot pitäisi olla pakollisia aineita koulussa. Tuollainen ei ole normaalin ihmiset käytöstä, eksäsi on persoonaltaan ja psyykeeltään häiriintynyt ihminen. Tuo ei ole normaalia, eikä tuollaista todellakaan tapahdu usein. Minun eksäni kontroloi syömisiä, vahti veden oikeaa keittämistä, pukeutumisia, meikkaamisia, menoja ja kavereita yms. Kokemuksestani huolimatta tiedän, että läheskään kaikki miehet eivät ole alistavia ja mitätöiviä, kontroloivia ja ylimielisiä sekä tunnekylmiä. Suurin osa ihmisistä on suht normaaleja. Onhan sullakin kaveripiiriss ja perheessä normaaleja ihmisiä?

Jos taas ei, niin se kertoo jotain myös sinusta. Jos tapaat pelkästään persoonallisuushäiriöisiä, niin vedät jostain syystä niitä puoleesi etkä kiinnostu normaaleista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka määrittelee nalkuttamisen? Mikä se oikeasti on, se joka valittaa joka asiasta, vai se joka ottaa jokaisen sanoman nalkuttamiseksi?

Mieheni on patalaiska lusmuri, eli ei tykkää mistään kotitöistä. Ei tykkää siivoamisesta, ei ruoanlaitosta, ei pyykistä, ei lumen kolaamisesta ei mistään. Jos erehdyn pyytämään apua, niin se on nalkuttamista. Jos puhun omista työasoista se on nalkuttamista, jos kerron että otan lomaa viikolla 8, se on nalkuttamista jne. Tämä on johtanut siihen, että en oikeastaan puhu mitään, pääsen helpomalla, eli teen kaikki kotityöt itse, kolaan lumet, imuroin, pesen vessat. Mies tulee töistä kotiin ja menee makamaan sängylle ja surffailee netissä. Hän on nykyään tosi tyytyväinen meidän avioliittoon, koska en nalkuta ja en ikinä valita mistään. Viime sunnutaina hän laittoi oikein sydän emoijta minulle kun oli kaverinsa kanssa viikonloppu vietossa. Tuli kotiin aurinkoisena ja kehui kuinka ihana vaimo minä olen. No, tämä ihana vaimo on vuokrannut itselleni uuden asunnon jonne muutan kuun lopussa. Avioeropaperit on valmiina, puuttuu hänen allekirjoitus. Nuorimmaisen kanssa muutamme pois, ja mieheni saa ihan kaikki tapaamisoikeudet jota hän haluaa, vaikka viikko / viikko. Suostun ihan kaikkeen paitsi siihen että lapsi asuu pysyvästi tuon sottapytyn kanssa. Tähän tultiin, koska mies valitti nalkuttamisesta ja sillä sai samalla kaikki kotityöt minun harteille, sama juttu laskujen, ruokaostoksien, lainan lyhennyksen kanssa. Puhumista on turha yrittää, koska jos huomautan, että olen nyt maksanut kaikki laskut, niin voisitko siirtää rahaa minun tilille, niin nalkutan. En nalkuta enää, nyt saan hoitaa vain omat ja lapsen jutut. Nalkuttava vaimo lähtee, koska en jaksa enää, se tulee varmasti olemaan miehelle suuri yllätys.

Ja tämä on juuri naisille typillistä passiivis-aggressiivista käytöstä.

Ensin nalkutetaan, ja kun se ei toimi, ei sanota mitään vaan laitetaan miehen tietämättä avioero valmiiksi.

Järkevä tapa toimia olisi jo kauan sitten ollut vaatia että otetaan yhteistä aikaa ja keskustellaan asioista. Ei nalkuttamista tai huomauttelua, vaan pöydän ääreen puhumaan asiat halki. Tehdä selväksi miehelle että tämä on tilanne, nämä asiat mättävät ja ellei tilanne muutu, on vaihtoehtona avioero koska en jaksa tätä enää. Jos ei keskustelua järjesty tai mies ei ota sitä vakavissaan, muutto pariksi viikoksi pois niin sitten ottaa.

Mutta sen sijaan toimit passiivis-aggressiivisesti eli nalkutat ja huomauttelet, sen vieterin kiristyessä pikkuhiljaa. Ja kun vieteri on kiristynyt riittävästi, lopetat nalkutuksen ja juonit avioeron valmiiksi mieheltä salassa.

Mies ei näe sitä sinun sisäistä vieteriäsi. Se että nalkutat sen sijaan että puhutte asiat halki, on miehelle merkki että kyse on pikkujutuista. Kun nalkuttaminen loppuu, no asiat ovat varmaankin ok.

Tämä on naisten yleisin moka. Asiat pitää tehdä selviksi ajoissa ja kerralla.

 

Tuohan nainen on yrittänyt puhua, mutta mies on käyttänyt henkistä väkivaltaa, kieltäytynyt keskustelusta ja torpannut kaiken keskustelun nalkkuttamisena. Aika kätevä keino manipuloida toinen tekemään toiselle mieliksi ja aika kätevä vaientamiskeino. ”Minun ei tarvitse kuunnella nalkutusta” ja kas niin kaikista keskusteluyrityksistä tuleekin mystisesti nalkuttamista. Ja mies saa sikailla miten tahtoo. Alentavaa, mitätöivää, alistavaa ja halveksivaa käytöstä mieheltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka määrittelee nalkuttamisen? Mikä se oikeasti on, se joka valittaa joka asiasta, vai se joka ottaa jokaisen sanoman nalkuttamiseksi?

Mieheni on patalaiska lusmuri, eli ei tykkää mistään kotitöistä. Ei tykkää siivoamisesta, ei ruoanlaitosta, ei pyykistä, ei lumen kolaamisesta ei mistään. Jos erehdyn pyytämään apua, niin se on nalkuttamista. Jos puhun omista työasoista se on nalkuttamista, jos kerron että otan lomaa viikolla 8, se on nalkuttamista jne. Tämä on johtanut siihen, että en oikeastaan puhu mitään, pääsen helpomalla, eli teen kaikki kotityöt itse, kolaan lumet, imuroin, pesen vessat. Mies tulee töistä kotiin ja menee makamaan sängylle ja surffailee netissä. Hän on nykyään tosi tyytyväinen meidän avioliittoon, koska en nalkuta ja en ikinä valita mistään. Viime sunnutaina hän laittoi oikein sydän emoijta minulle kun oli kaverinsa kanssa viikonloppu vietossa. Tuli kotiin aurinkoisena ja kehui kuinka ihana vaimo minä olen. No, tämä ihana vaimo on vuokrannut itselleni uuden asunnon jonne muutan kuun lopussa. Avioeropaperit on valmiina, puuttuu hänen allekirjoitus. Nuorimmaisen kanssa muutamme pois, ja mieheni saa ihan kaikki tapaamisoikeudet jota hän haluaa, vaikka viikko / viikko. Suostun ihan kaikkeen paitsi siihen että lapsi asuu pysyvästi tuon sottapytyn kanssa. Tähän tultiin, koska mies valitti nalkuttamisesta ja sillä sai samalla kaikki kotityöt minun harteille, sama juttu laskujen, ruokaostoksien, lainan lyhennyksen kanssa. Puhumista on turha yrittää, koska jos huomautan, että olen nyt maksanut kaikki laskut, niin voisitko siirtää rahaa minun tilille, niin nalkutan. En nalkuta enää, nyt saan hoitaa vain omat ja lapsen jutut. Nalkuttava vaimo lähtee, koska en jaksa enää, se tulee varmasti olemaan miehelle suuri yllätys.

Ja tämä on juuri naisille typillistä passiivis-aggressiivista käytöstä.

Ensin nalkutetaan, ja kun se ei toimi, ei sanota mitään vaan laitetaan miehen tietämättä avioero valmiiksi.

Järkevä tapa toimia olisi jo kauan sitten ollut vaatia että otetaan yhteistä aikaa ja keskustellaan asioista. Ei nalkuttamista tai huomauttelua, vaan pöydän ääreen puhumaan asiat halki. Tehdä selväksi miehelle että tämä on tilanne, nämä asiat mättävät ja ellei tilanne muutu, on vaihtoehtona avioero koska en jaksa tätä enää. Jos ei keskustelua järjesty tai mies ei ota sitä vakavissaan, muutto pariksi viikoksi pois niin sitten ottaa.

Mutta sen sijaan toimit passiivis-aggressiivisesti eli nalkutat ja huomauttelet, sen vieterin kiristyessä pikkuhiljaa. Ja kun vieteri on kiristynyt riittävästi, lopetat nalkutuksen ja juonit avioeron valmiiksi mieheltä salassa.

Mies ei näe sitä sinun sisäistä vieteriäsi. Se että nalkutat sen sijaan että puhutte asiat halki, on miehelle merkki että kyse on pikkujutuista. Kun nalkuttaminen loppuu, no asiat ovat varmaankin ok.

Tämä on naisten yleisin moka. Asiat pitää tehdä selviksi ajoissa ja kerralla.

 

Kiitos informaatiosta, olen keskustellut, yrittänyt puhua asoista. Ihan kaikki mitä sanon, ihan kaikki on nalkuttamista. Jos sanon, että minulla on kuumetta; niin vastaus on, mitä minä voin sille, mene lääkäriin. Jos pyydän keskustelua, niin se ei onnistu. Olen myös suoraan sanonut, että en jaksa. Sekin on nalkuttamista, olen myös vuosia sitten pyytänyt terapiaan, ei sinne voi mennä. Kun sinä lopetat nalkuttamisen niin kaikki on ihan hyvin. Lopetin sitten, varotin myös, että kun lopetan puhumisen niin se ei ole hyvä merkki. Jos toinen ei halua keskustella mistään, ja toinen ei edes saa sanoa että on kuumetta, niin silloin on aika lähteä. Ennen joulua kerroin, että en ole tyytyväinen tilanteeseen ja että harkitsen avioeroa, silloin oli vastaus; Älä nalkuta. Joten en nalkuta, mutta en myös uhkaile turhaan, nyt haen sitä eroa, vaikka mies olisikin tosi tyytyväinen meidän liittoon, mutta minä en ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka määrittelee nalkuttamisen? Mikä se oikeasti on, se joka valittaa joka asiasta, vai se joka ottaa jokaisen sanoman nalkuttamiseksi?

Mieheni on patalaiska lusmuri, eli ei tykkää mistään kotitöistä. Ei tykkää siivoamisesta, ei ruoanlaitosta, ei pyykistä, ei lumen kolaamisesta ei mistään. Jos erehdyn pyytämään apua, niin se on nalkuttamista. Jos puhun omista työasoista se on nalkuttamista, jos kerron että otan lomaa viikolla 8, se on nalkuttamista jne. Tämä on johtanut siihen, että en oikeastaan puhu mitään, pääsen helpomalla, eli teen kaikki kotityöt itse, kolaan lumet, imuroin, pesen vessat. Mies tulee töistä kotiin ja menee makamaan sängylle ja surffailee netissä. Hän on nykyään tosi tyytyväinen meidän avioliittoon, koska en nalkuta ja en ikinä valita mistään. Viime sunnutaina hän laittoi oikein sydän emoijta minulle kun oli kaverinsa kanssa viikonloppu vietossa. Tuli kotiin aurinkoisena ja kehui kuinka ihana vaimo minä olen. No, tämä ihana vaimo on vuokrannut itselleni uuden asunnon jonne muutan kuun lopussa. Avioeropaperit on valmiina, puuttuu hänen allekirjoitus. Nuorimmaisen kanssa muutamme pois, ja mieheni saa ihan kaikki tapaamisoikeudet jota hän haluaa, vaikka viikko / viikko. Suostun ihan kaikkeen paitsi siihen että lapsi asuu pysyvästi tuon sottapytyn kanssa. Tähän tultiin, koska mies valitti nalkuttamisesta ja sillä sai samalla kaikki kotityöt minun harteille, sama juttu laskujen, ruokaostoksien, lainan lyhennyksen kanssa. Puhumista on turha yrittää, koska jos huomautan, että olen nyt maksanut kaikki laskut, niin voisitko siirtää rahaa minun tilille, niin nalkutan. En nalkuta enää, nyt saan hoitaa vain omat ja lapsen jutut. Nalkuttava vaimo lähtee, koska en jaksa enää, se tulee varmasti olemaan miehelle suuri yllätys.

Ja tämä on juuri naisille typillistä passiivis-aggressiivista käytöstä.

Ensin nalkutetaan, ja kun se ei toimi, ei sanota mitään vaan laitetaan miehen tietämättä avioero valmiiksi.

Järkevä tapa toimia olisi jo kauan sitten ollut vaatia että otetaan yhteistä aikaa ja keskustellaan asioista. Ei nalkuttamista tai huomauttelua, vaan pöydän ääreen puhumaan asiat halki. Tehdä selväksi miehelle että tämä on tilanne, nämä asiat mättävät ja ellei tilanne muutu, on vaihtoehtona avioero koska en jaksa tätä enää. Jos ei keskustelua järjesty tai mies ei ota sitä vakavissaan, muutto pariksi viikoksi pois niin sitten ottaa.

Mutta sen sijaan toimit passiivis-aggressiivisesti eli nalkutat ja huomauttelet, sen vieterin kiristyessä pikkuhiljaa. Ja kun vieteri on kiristynyt riittävästi, lopetat nalkutuksen ja juonit avioeron valmiiksi mieheltä salassa.

Mies ei näe sitä sinun sisäistä vieteriäsi. Se että nalkutat sen sijaan että puhutte asiat halki, on miehelle merkki että kyse on pikkujutuista. Kun nalkuttaminen loppuu, no asiat ovat varmaankin ok.

Tämä on naisten yleisin moka. Asiat pitää tehdä selviksi ajoissa ja kerralla.

 

Tuohan nainen on yrittänyt puhua, mutta mies on käyttänyt henkistä väkivaltaa, kieltäytynyt keskustelusta ja torpannut kaiken keskustelun nalkkuttamisena. Aika kätevä keino manipuloida toinen tekemään toiselle mieliksi ja aika kätevä vaientamiskeino. ”Minun ei tarvitse kuunnella nalkutusta” ja kas niin kaikista keskusteluyrityksistä tuleekin mystisesti nalkuttamista. Ja mies saa sikailla miten tahtoo. Alentavaa, mitätöivää, alistavaa ja halveksivaa käytöstä mieheltä.

No sitten asia pitää tehdä selväksi paremmin.

Kuten jo sanoin, tuo nainen on hankkimassa avioeroa ja muuttamassa omaan kämppään.

Jos kerran puhe ei mennyt perille, miksei voinut aikaisemmin lähteä joksikin aikaa huitsin Nevadaan? Tai edes täyttää avioerolappuja ja jättää ne miehen pöydälle? Takuulla olisi mennyt perille.

Naisilla on tuo käsitys siitä että "kuppi on täynnä". Se täyttyy pikkuhiljaa ja vasta kun se on täynnä, sitten toimitaan. Miehen näkökulmasta se kuppi ei täyty vaan tilanne pysyy samana, nalkutus jatkuu. Ja kun nalkutus loppuu, tokihan tilanne on hyvä.

Asia pitää tehdä selväksi. Suoraan ja heti. Ei passiivis-aggressiivisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi on ihan naurettavaa nalkuttaa siitä, kuinka astianpesukone on täytetty tai lumet luotu pihalta. Lopputulos on tärkein. Se, että saatavilla on puhtaita astioita ja pihasta pääsee kulkemaan lumisateen jälkeen.  

No ei se aina ole noin yksikertaista! Jos täytät astianpesukoneen tyhmästi, sinne menee paljon vähemmän tiskejä, kuin järkevästi täytettynä. Tai joku ei puhdistu ollenkaan, jos astian laittaa sinne miten sattuu!

Tai jos lumet kolaa niin, ettei huomioi ollenkaan sitä, että lunta voi tulla lisää eli se uusi lumikin pitäisi saada kolattua jonnekin! Ne hommat mitkä haluaa tehdyksi omalla tavallaan, täytyy tehdä itse.

Jos joku kokee olevansa muita parempi tiskikoneen käyttäjä, on viisainta, että hän yksin käyttää tiskikonetta. Jos se sama ylivertaisuus ulottuu joka osa-alueelle, joutunee lopulta tekemään kaiken yksin.

Mies nalkutti aiemmin koko ajan. Kyllästyin siihen ja aloin pysäyttää sen nalkutuksen tulvan heti, kun se alkoi ja sanoin: "älä nalkuta." Jossain vaiheessa tajusi käyttäytyvänsä, kuin akka konsanaan ja lopetti sen.