Ymmärrän teitä miehiä joilla nalkuttaa vaimo koko ajan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vaimolla on omien sanojensa mukaan pahat PMS-oireet ja kivuliaat kuukautiset. Tarkoittaa sitä, että 2 viikkoa on raivoamista ja itkemistä ja 2 viikkoa suht normaalia elämää. Puolet koko ajasta menee siis siihen, että vaimo raivoaa. Pikkuhiljaa alkaa riittämään. Aika raskasta elää kun 14 päivän välein alkaa 2 viikkoa kestävä huuto, itku ja nalkutus.

Oiskohan hänellä Endo, kuulostaa siltä. V mäinen vaiva, joka vaatii hormonaalisen hoidon läheslopun ikää, mahdolliset (lue todennäköiset) leikkaukset päälle. Sopivan hormonihoidon löytäminen voi olla tuskainen tie ja osa noista hormoneista oikeesti saa menemään sekaisin (luulin naiviisti, että selittelyn makua, että hormonit saa raivoamaan, mutta karvaskalkki oli kokea se itse).. kipuja ei välttämättä hormoneilla / leikkauksilla saada kuriin, pitkä tie.. mutta noilla, joo on mul 3 pvä vuoto ja ehkä vähän nipisti on vaikea tajuta, että toisilla se voi olla yli 3vko kipeä vuoto ja ehkä viikon vuodoton ja ehkä kivuton.. siinä voipi olla vaikeaa löytää sisäinen poly Anna. Kumma että ituttaa. Suosittelen menemään gyne, vaikka tuo vaiva ei siinä aina löydy. Ite kävin useamman kerran, "ei mitään", mutta kävin mangneetti kuvissa toisen vaivan vuoksi ja kas kummaa hyvin vahvat ja levinneet peitteet endoa..

Mullakin on endo, mutta en pura sitä kehenkään. Tietenkin joskus valittaa sitä, kun sattuu paljon. Onneksi e-pillerit vieneet kivut lähes kokonaan. Mutta kaikki tuollaiset kivut yms. ovat vain tekosyy sille, että voidaan kohdella muita miten sattuu milloinkin huvittamaan. Mullakin oli kaveri jolla oli ollut syöpä ja häntä oltiin tuettu ja näin. Hän käyttäytyi monesti kuin ihmisp*rse ja muistan kun yksi kaveri sanoi suunnilleen näin: sun nyt vaan pitäisi kestää kun hänellä on ollut syöpä. Että sen takia hän käyttäytyy näin kun on ollut syöpä. No eipä ole mun kaveri enää, yksi parhaimmista päätöksistä ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te ole huomanneet mitään nalkutuspiirteitä jo seurusteluvaiheessa, vai onko nalkutus alkanut vasta kun olette menneet naimisiin?

Mun ex-vaimo (syystäkin) oli seurusteluvaiheessa maailman ihanin ja kiltein ihminen. Käytös muuttui kuin sormia napsauttamalla naimisiin mentyämme. Raivokohtaukset, joiden aikana heilutteli keskisormea 1 cm mun naamasta, sylki mun jalkojen juureen, haukkui paskiaiseksi, puliukoksi, kusipääksi, äpäräksi ja mitä kaikkea. Kun sanoin, että onko tämä nyt se oikea ihminen kuoren takana niin vastauksena oli, että kyllä, on vain esittänyt lempeää aiemmin. Mutta olen niin ällöttävä sika, että ei enää pysty esittämään. Se olikin sitten lopun alkua ja menetin kyllä uskoni naisiin siinä liitossa. 4 vuotta olen nyt asunut yksin ja edelleenkin katson liian kriittisesti naisia. Jos tapaan jonkun kivan naisen niin oletan, että se räjähtää jossain vaiheessa kuitenkin ja se kaatuu siihen, koska en uskalla mennä pidemmälle.

Kuulostaa täsmälleen ex-vaimoltani. Seurusteluaikana ei riidelty koskaan, ei myöskään avioliiton alkuaikoina. Lasten syntymän jälkeen lauhkeasta ja lempeästä naisesta kuoriutui jatkuvasti nalkuttava ja raivoava ilmestyskirjan peto, joka käytti valveillaoloaikansa energiasta suurimman osan someen, aivottomien hömppäohjelmien katsomiseen, vikojen etsimiseen minusta, draaman kehittämiseen tyhjästä, itkemiseen ja silmittömään raivoamiseen. Minua on lyöty, koska erehdyin etätyöpäivänä ja työaikana kieltäytymään kotitöistä ja sulkemaan kotitoimiston oven koska olin neuvottelupuhelussa, päälleni on syljetty, minut on haukuttu ties kuinka monet kerrat omien lasteni edessä kelvottomaksi isäksi, maailman surkeimmaksi mieheksi, luuseriksi, kusipääksi ja ties miksi ja mitä moninaisimmista syistä. Ylitöiden tai työmatkan jälkeen silmitön raivoaminen ja haukkuminen oli takuuvarmaa, heti kun palasin sontaiseen kotiin jossa pöydät olivat täynnä astioita, lapset juoksivat täysissä vaipoissa ja ex-vaimo katseli telkkarista realityroskaa pyjamassa. Hän oli lasten kanssa kotona vuosikaudet omasta halustaan, minä kävin töissä ja elätin perheen, vaikkakin ex-vaimon mukaan en tehnyt yhtään mitään muuta kuin olin kuulemma itsekäs paska. Sopua ja rauhaa oli ainoastaan isojen hankintojen kuten talon, autojen, lomamatkojen, jne jälkeen jonkin aikaa.

Kaikki tämä sen naisen toimesta, jonka vuoksi ensimmäiset neljä vuotta parisuhteestamme kehuin kavereille kuinka onnekas olen kun olen saanut niin ihanan naisen, jonka kanssa ei ole mitään draamaa eikä riitaa ikinä. Sitten alkoi maanpäällinen helvetti, vieläkin puistattaa ja oksettaa vaikka erosta on jo vuosikausia.

Olin niin tyhmä että kärsin vuosikaudet nöyränä enkä tajunnut erota aiemmin. Sen jälkeen olen kehottanut kaikkia tuntemiani miehiä eroamaan, jos kärsivät kotona henkisestä väkivallasta. Pelkkä nalkutuskin on sellaista, turhasta draamasta ja huutamisesta puhumattakaan.

Ja sinä kuulostat siltä, ettet ole laittanut mitään arvoa sille, miltä vaimostasi tuntui etkä edes oikeastaan tiedä mitä hänelle ja teille tapahtui. Ilmiselvästi ainakin (raskaudenjälk) masentui. Ja raivosi, koska ei saanut tukea tai apua. Sai ehkä kotitöihin, muttei itselleen, naisena, vaimona ja rakastettuna.

Olen itsekin ollut luonnehäiriöisen hullun kanssa ja ajautunut itse lähestulkoon toiseksi samanlaiseksi. Minä sentään kuvittelen tietäväni miksi eksä oli sellainen kuin oli eikä halunnut apua vaan mielummin jatkoi rämpimistä pahassa olossa. Sen lisäksi, että hän oli elämääni pilannut hullu, säälin häntä omissa koettelemuksissaan ja toivon, että hän olisi päässyt niistä lopulta yli.

Tällä foorumilla mies on aina syyllinen kaikkeen, ja nainen puolestaan aina viaton kärsivä uhri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te ole huomanneet mitään nalkutuspiirteitä jo seurusteluvaiheessa, vai onko nalkutus alkanut vasta kun olette menneet naimisiin?

Mun ex-vaimo (syystäkin) oli seurusteluvaiheessa maailman ihanin ja kiltein ihminen. Käytös muuttui kuin sormia napsauttamalla naimisiin mentyämme. Raivokohtaukset, joiden aikana heilutteli keskisormea 1 cm mun naamasta, sylki mun jalkojen juureen, haukkui paskiaiseksi, puliukoksi, kusipääksi, äpäräksi ja mitä kaikkea. Kun sanoin, että onko tämä nyt se oikea ihminen kuoren takana niin vastauksena oli, että kyllä, on vain esittänyt lempeää aiemmin. Mutta olen niin ällöttävä sika, että ei enää pysty esittämään. Se olikin sitten lopun alkua ja menetin kyllä uskoni naisiin siinä liitossa. 4 vuotta olen nyt asunut yksin ja edelleenkin katson liian kriittisesti naisia. Jos tapaan jonkun kivan naisen niin oletan, että se räjähtää jossain vaiheessa kuitenkin ja se kaatuu siihen, koska en uskalla mennä pidemmälle.

Kuulostaa täsmälleen ex-vaimoltani. Seurusteluaikana ei riidelty koskaan, ei myöskään avioliiton alkuaikoina. Lasten syntymän jälkeen lauhkeasta ja lempeästä naisesta kuoriutui jatkuvasti nalkuttava ja raivoava ilmestyskirjan peto, joka käytti valveillaoloaikansa energiasta suurimman osan someen, aivottomien hömppäohjelmien katsomiseen, vikojen etsimiseen minusta, draaman kehittämiseen tyhjästä, itkemiseen ja silmittömään raivoamiseen. Minua on lyöty, koska erehdyin etätyöpäivänä ja työaikana kieltäytymään kotitöistä ja sulkemaan kotitoimiston oven koska olin neuvottelupuhelussa, päälleni on syljetty, minut on haukuttu ties kuinka monet kerrat omien lasteni edessä kelvottomaksi isäksi, maailman surkeimmaksi mieheksi, luuseriksi, kusipääksi ja ties miksi ja mitä moninaisimmista syistä. Ylitöiden tai työmatkan jälkeen silmitön raivoaminen ja haukkuminen oli takuuvarmaa, heti kun palasin sontaiseen kotiin jossa pöydät olivat täynnä astioita, lapset juoksivat täysissä vaipoissa ja ex-vaimo katseli telkkarista realityroskaa pyjamassa. Hän oli lasten kanssa kotona vuosikaudet omasta halustaan, minä kävin töissä ja elätin perheen, vaikkakin ex-vaimon mukaan en tehnyt yhtään mitään muuta kuin olin kuulemma itsekäs paska. Sopua ja rauhaa oli ainoastaan isojen hankintojen kuten talon, autojen, lomamatkojen, jne jälkeen jonkin aikaa.

Kaikki tämä sen naisen toimesta, jonka vuoksi ensimmäiset neljä vuotta parisuhteestamme kehuin kavereille kuinka onnekas olen kun olen saanut niin ihanan naisen, jonka kanssa ei ole mitään draamaa eikä riitaa ikinä. Sitten alkoi maanpäällinen helvetti, vieläkin puistattaa ja oksettaa vaikka erosta on jo vuosikausia.

Olin niin tyhmä että kärsin vuosikaudet nöyränä enkä tajunnut erota aiemmin. Sen jälkeen olen kehottanut kaikkia tuntemiani miehiä eroamaan, jos kärsivät kotona henkisestä väkivallasta. Pelkkä nalkutuskin on sellaista, turhasta draamasta ja huutamisesta puhumattakaan.

Ja sinä kuulostat siltä, ettet ole laittanut mitään arvoa sille, miltä vaimostasi tuntui etkä edes oikeastaan tiedä mitä hänelle ja teille tapahtui. Ilmiselvästi ainakin (raskaudenjälk) masentui. Ja raivosi, koska ei saanut tukea tai apua. Sai ehkä kotitöihin, muttei itselleen, naisena, vaimona ja rakastettuna.

Olen itsekin ollut luonnehäiriöisen hullun kanssa ja ajautunut itse lähestulkoon toiseksi samanlaiseksi. Minä sentään kuvittelen tietäväni miksi eksä oli sellainen kuin oli eikä halunnut apua vaan mielummin jatkoi rämpimistä pahassa olossa. Sen lisäksi, että hän oli elämääni pilannut hullu, säälin häntä omissa koettelemuksissaan ja toivon, että hän olisi päässyt niistä lopulta yli.

Juu, miehen vika, että nainen on skitso. Mistä teitä sikiää? :D

Ei ole miehen vika tietenkään. Mutta kuulostaa siltä, ettei mies ole myöskään miettinyt asiaa yhtään naisen kannalta. Ja totta kai ero oli paras ratkaisu tuossa, mutta vaikuttaa siltä, ettei mies ole oppinut retkestä oikein mitään.

Eihän ne nalkuttajat osaa miettiä omaa käytöstään yhtään. Syy vieritetään aina itsestä pois, niin kuin tässäkin keskustelussa on nähty. Syytetään miestä tai PMS-oireita yms. Ero on ainoa keino, että tuollaisen nalkuttajan saa hiljenemään. Ehkä oppii kantapään kautta uudessa suhteessa uuden tavan kommunikoida, ehkä ei🤷‍♀️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te ole huomanneet mitään nalkutuspiirteitä jo seurusteluvaiheessa, vai onko nalkutus alkanut vasta kun olette menneet naimisiin?

Mun ex-vaimo (syystäkin) oli seurusteluvaiheessa maailman ihanin ja kiltein ihminen. Käytös muuttui kuin sormia napsauttamalla naimisiin mentyämme. Raivokohtaukset, joiden aikana heilutteli keskisormea 1 cm mun naamasta, sylki mun jalkojen juureen, haukkui paskiaiseksi, puliukoksi, kusipääksi, äpäräksi ja mitä kaikkea. Kun sanoin, että onko tämä nyt se oikea ihminen kuoren takana niin vastauksena oli, että kyllä, on vain esittänyt lempeää aiemmin. Mutta olen niin ällöttävä sika, että ei enää pysty esittämään. Se olikin sitten lopun alkua ja menetin kyllä uskoni naisiin siinä liitossa. 4 vuotta olen nyt asunut yksin ja edelleenkin katson liian kriittisesti naisia. Jos tapaan jonkun kivan naisen niin oletan, että se räjähtää jossain vaiheessa kuitenkin ja se kaatuu siihen, koska en uskalla mennä pidemmälle.

Kuulostaa täsmälleen ex-vaimoltani. Seurusteluaikana ei riidelty koskaan, ei myöskään avioliiton alkuaikoina. Lasten syntymän jälkeen lauhkeasta ja lempeästä naisesta kuoriutui jatkuvasti nalkuttava ja raivoava ilmestyskirjan peto, joka käytti valveillaoloaikansa energiasta suurimman osan someen, aivottomien hömppäohjelmien katsomiseen, vikojen etsimiseen minusta, draaman kehittämiseen tyhjästä, itkemiseen ja silmittömään raivoamiseen. Minua on lyöty, koska erehdyin etätyöpäivänä ja työaikana kieltäytymään kotitöistä ja sulkemaan kotitoimiston oven koska olin neuvottelupuhelussa, päälleni on syljetty, minut on haukuttu ties kuinka monet kerrat omien lasteni edessä kelvottomaksi isäksi, maailman surkeimmaksi mieheksi, luuseriksi, kusipääksi ja ties miksi ja mitä moninaisimmista syistä. Ylitöiden tai työmatkan jälkeen silmitön raivoaminen ja haukkuminen oli takuuvarmaa, heti kun palasin sontaiseen kotiin jossa pöydät olivat täynnä astioita, lapset juoksivat täysissä vaipoissa ja ex-vaimo katseli telkkarista realityroskaa pyjamassa. Hän oli lasten kanssa kotona vuosikaudet omasta halustaan, minä kävin töissä ja elätin perheen, vaikkakin ex-vaimon mukaan en tehnyt yhtään mitään muuta kuin olin kuulemma itsekäs paska. Sopua ja rauhaa oli ainoastaan isojen hankintojen kuten talon, autojen, lomamatkojen, jne jälkeen jonkin aikaa.

Kaikki tämä sen naisen toimesta, jonka vuoksi ensimmäiset neljä vuotta parisuhteestamme kehuin kavereille kuinka onnekas olen kun olen saanut niin ihanan naisen, jonka kanssa ei ole mitään draamaa eikä riitaa ikinä. Sitten alkoi maanpäällinen helvetti, vieläkin puistattaa ja oksettaa vaikka erosta on jo vuosikausia.

Olin niin tyhmä että kärsin vuosikaudet nöyränä enkä tajunnut erota aiemmin. Sen jälkeen olen kehottanut kaikkia tuntemiani miehiä eroamaan, jos kärsivät kotona henkisestä väkivallasta. Pelkkä nalkutuskin on sellaista, turhasta draamasta ja huutamisesta puhumattakaan.

Kolmas kohtalontoveri täällä. Meillä meni hyvin siihen asti kunnes alettiin rakennuttamaan taloa ja sieltä tuli pari ekstralaskua, joita ei oltu budjetoitu, mutta joista kuitenkin selvittiin. No se johti siihen, että ennen niin ihanasta kodin hengettärestä tuli neuroottinen kotiin jäänyt siivoaja, joka muisti aina joka välissä sanoa, että vihaa tätä taloa. Minä kävin töissä ja maksoin periaatteessa yksin talon. Jokainen pölyhiukkanen etsittiin suurennuslasin kanssa jostain kaapinperältä ja sitten huudettiin ihan eläimellisesti minulle kun tulin töistä, että "ETKÖ SÄ SAATANAN PÖLLÖ NÄE, ETTÄ TÄÄLLÄ ON LIKAA JOKA PAIKASSA!!!!". Minun päälleni on heitetty kahvia, syljetty lautaselle ja naamalle, potkittu polvella munille kun yritin rauhoitella ja pidin käsistä kiinni, läppäri hajotettu, vaatteita revitty kaapista sillä aikaa kun olin töissä ja uhattu soittaa poliisille pahoinpitelystä kun ex hakkasi kyynärpäätään ovenkarmiin.

Voi hitto kun tulikin paha olo kun aloin muistelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teille nalkuttajien miehille minä sanon vaan sen, että jättäkää ne suohirviöt. Etsikää itsestänne se homoerootillinen puoli ja ryhtykää parisuhteeseen miehen kanssa. Toki homppeleissakin on kaameita kaakattajia ja natkuilijoita, jotka vaativat prinsessakohtelua löysine ranteineen, mutta välttäkää niitä! Miehen kanssa on joka tapauksessa helpompi elää kuin olohuoneessa röhkivän virtahevon. Miehet sitä paitsi automaattisesti tietävät, mikä sängyssä miellyttää toista miestä. 

Ja toinen nainen tietää mikä toista näistä miellyttää vaan koska on samaa sukupuolta? Just ihmisillä on eroja siinä mikä siellä vällyjen välissä tai päällä miellyttää, vaikka olisivat samaa sukupuolta keskenään ei ole laadun tae.. herätys!

No sinä hirviö et varmaan löydä omaa klittaasikaan. Mies osaa ottaa paljon paremmin suihin kuin nainen, molemmista on kokemusta. 

Vierailija kirjoitti:

Se on jännä, miten moni ei pysy tajuamaan tätä: mikään, ei mikään oma kipu, vaiva tai muu ongelma, oikeuta raivoamaan yhtään kellekään. Piste. T: nelikymppinen nainen

Ei kannattais olla noin ehdoton. Kyllä silloin kun on kova lonkkakipu ja äijä vaatii petihommiin koska "kyllä sitä kipua pitää vähän sietää" aiheuttaa raivarin. Sitä kipua ei muut tajua. Jos saa olla rauhassa kipujensa kanssa ei tarvitse raivota, mutta se ettei anneta olla, vaaditaan samaa kuin terveiltä. Ne kenellä ei kipuja ja sairauksia ole, eivät kyllä ymmärrä miksei toinen voi vain vihellellä iloisesti vaan on veemäinen kakkiainen. Erosin exästäni koska kipuni eivät saaneet ymmärrystä, pas kaka saksi saattoi haukkua kun taas jokin nivel hajosi. Nainen 50v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi on ihan naurettavaa nalkuttaa siitä, kuinka astianpesukone on täytetty tai lumet luotu pihalta. Lopputulos on tärkein. Se, että saatavilla on puhtaita astioita ja pihasta pääsee kulkemaan lumisateen jälkeen.  

No ei se aina ole noin yksikertaista! Jos täytät astianpesukoneen tyhmästi, sinne menee paljon vähemmän tiskejä, kuin järkevästi täytettynä. Tai joku ei puhdistu ollenkaan, jos astian laittaa sinne miten sattuu!

Tai jos lumet kolaa niin, ettei huomioi ollenkaan sitä, että lunta voi tulla lisää eli se uusi lumikin pitäisi saada kolattua jonnekin! Ne hommat mitkä haluaa tehdyksi omalla tavallaan, täytyy tehdä itse.

Jos joku kokee olevansa muita parempi tiskikoneen käyttäjä, on viisainta, että hän yksin käyttää tiskikonetta. Jos se sama ylivertaisuus ulottuu joka osa-alueelle, joutunee lopulta tekemään kaiken yksin.

Aikuisena ihmisenä haluan rinnalleni toisen samanlaisen. Ei kiinnosta olla ylivertainen, oikeastaan päinvastoin. Ihan maalaisjärjellä kun toimii ja sillä, että tekee kerralla kunnolla, niin asiaan ei tarvitse palata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teille nalkuttajien miehille minä sanon vaan sen, että jättäkää ne suohirviöt. Etsikää itsestänne se homoerootillinen puoli ja ryhtykää parisuhteeseen miehen kanssa. Toki homppeleissakin on kaameita kaakattajia ja natkuilijoita, jotka vaativat prinsessakohtelua löysine ranteineen, mutta välttäkää niitä! Miehen kanssa on joka tapauksessa helpompi elää kuin olohuoneessa röhkivän virtahevon. Miehet sitä paitsi automaattisesti tietävät, mikä sängyssä miellyttää toista miestä. 

Ja toinen nainen tietää mikä toista näistä miellyttää vaan koska on samaa sukupuolta? Just ihmisillä on eroja siinä mikä siellä vällyjen välissä tai päällä miellyttää, vaikka olisivat samaa sukupuolta keskenään ei ole laadun tae.. herätys!

No sinä hirviö et varmaan löydä omaa klittaasikaan. Mies osaa ottaa paljon paremmin suihin kuin nainen, molemmista on kokemusta. 

Ai täällä on taas tämä gay, joka vihaa naisia. Aina sanotaan että ei ne vihaa, mutta kokemukseni pohjalta suurin osaa heistä vihaa naisia. Ja kohta tämäkin poistuu. Ei nämä ole mitään yksisarvisia. Tai se että tietyt ihmisryhmät raiskaavat naisia enemmän kuin toiset, siitä on ihan tilastoakin.

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te ole huomanneet mitään nalkutuspiirteitä jo seurusteluvaiheessa, vai onko nalkutus alkanut vasta kun olette menneet naimisiin?

Veikkaisin kuuluisten vaaleanpunaisten lasien piilottavat tämän tai sitten siihen on vain tottunut, eikä tiedä paremmasta.

Omassa tuttavapiirissäni on 3 pariskuntaa, joiden yhdessäoloa en voi kuin ihmetellä. Kaksi naisista on läheisiä ystäviäni, joiden perusluonne aina on ollut temperamenttinen ja suhteen alusta lähtien draamaa on riittänyt. Kolmannesta pariskunnasta tunnen miehen paremmin, hän oli nuorempana vähän hunningolla ja nainen sai hänet ruotuun. Tosin nyt vuosien jälkeen asetelma on edelleen sama, vaikka kyseessä täysvaltainen aikuinen mies niin nainen määrää edelleen kaiken - pukeutumisesta lähtien.

Ehkä suhteet vain toimivat heillä, vaikka ulkopuoliselle näyttää täysin sietämättömälle. Kellään ei ole vielä edes lapsia, joten saa nähdä miten jälkikasvu vaikuttaa..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on jännä, miten moni ei pysy tajuamaan tätä: mikään, ei mikään oma kipu, vaiva tai muu ongelma, oikeuta raivoamaan yhtään kellekään. Piste. T: nelikymppinen nainen

Ei kannattais olla noin ehdoton. Kyllä silloin kun on kova lonkkakipu ja äijä vaatii petihommiin koska "kyllä sitä kipua pitää vähän sietää" aiheuttaa raivarin. Sitä kipua ei muut tajua. Jos saa olla rauhassa kipujensa kanssa ei tarvitse raivota, mutta se ettei anneta olla, vaaditaan samaa kuin terveiltä. Ne kenellä ei kipuja ja sairauksia ole, eivät kyllä ymmärrä miksei toinen voi vain vihellellä iloisesti vaan on veemäinen kakkiainen. Erosin exästäni koska kipuni eivät saaneet ymmärrystä, pas kaka saksi saattoi haukkua kun taas jokin nivel hajosi. Nainen 50v.

No eihän ketään saa pskaksi haukkua, mutta seksi on kuitenkin tärkeä asia parisuhteessa. Jos ei siihen pysty ja toinen sitä haluaa, niin totta kai ero silloin on paras ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Nalkuttaminen on henkistä väkivaltaa.

Meillä vaimon täytyy jostain kumman syystä laittaa joka päivä erilaiset vaatteet päälle töihin ja jokaiselle outfitille on vielä omat kengät ja korvakorut jne. Niinpä meillä lojuu aina kenkiä joka huoneessa ja tyhjiä korvakorurasioita siellä täällä kunnes vaimo järjestää ne lauantaina taas kappiin, jotta voi maanantaina aloittaa saman rumban alusta. Ei se minua niinkään häiritse, koska se ei näytä häiritsevän vaimoakaan. Pääasia, että niitä kenkiä ei ole jossain jääkaapissa.

Noh, sitten taas puolestaan viimeksi viime viikolla vaimo oli löytänyt työtasolta leivänmurun ja liimannut sen post-it-lappuun ja lapun jääkaapin oveen. siinä luki: "TÄMÄ ON LEIVÄNMURU! LEI-VÄN-MU-RU! SE KUULUU ROSKIKSEEN EIKÄ PÖYDÄLLE!"

Tämäkö sitten on normaalia käytöstä?

Vanhemmiltani opin että hyvä ja toimiva parisuhde perustuu koston kierteeseen. Ehdotan että alat teippamaan kenkiä pitkin asunnon seiniä saatesanoilla: "TÄMÄ ON KENKÄ! KEN-KÄ! SE KUULUU KENKÄTELINEESEEN EIKÄ OLOHUONEEN LATTIALLE!!1"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka määrittelee nalkuttamisen? Mikä se oikeasti on, se joka valittaa joka asiasta, vai se joka ottaa jokaisen sanoman nalkuttamiseksi?

Mieheni on patalaiska lusmuri, eli ei tykkää mistään kotitöistä. Ei tykkää siivoamisesta, ei ruoanlaitosta, ei pyykistä, ei lumen kolaamisesta ei mistään. Jos erehdyn pyytämään apua, niin se on nalkuttamista. Jos puhun omista työasoista se on nalkuttamista, jos kerron että otan lomaa viikolla 8, se on nalkuttamista jne. Tämä on johtanut siihen, että en oikeastaan puhu mitään, pääsen helpomalla, eli teen kaikki kotityöt itse, kolaan lumet, imuroin, pesen vessat. Mies tulee töistä kotiin ja menee makamaan sängylle ja surffailee netissä. Hän on nykyään tosi tyytyväinen meidän avioliittoon, koska en nalkuta ja en ikinä valita mistään. Viime sunnutaina hän laittoi oikein sydän emoijta minulle kun oli kaverinsa kanssa viikonloppu vietossa. Tuli kotiin aurinkoisena ja kehui kuinka ihana vaimo minä olen. No, tämä ihana vaimo on vuokrannut itselleni uuden asunnon jonne muutan kuun lopussa. Avioeropaperit on valmiina, puuttuu hänen allekirjoitus. Nuorimmaisen kanssa muutamme pois, ja mieheni saa ihan kaikki tapaamisoikeudet jota hän haluaa, vaikka viikko / viikko. Suostun ihan kaikkeen paitsi siihen että lapsi asuu pysyvästi tuon sottapytyn kanssa. Tähän tultiin, koska mies valitti nalkuttamisesta ja sillä sai samalla kaikki kotityöt minun harteille, sama juttu laskujen, ruokaostoksien, lainan lyhennyksen kanssa. Puhumista on turha yrittää, koska jos huomautan, että olen nyt maksanut kaikki laskut, niin voisitko siirtää rahaa minun tilille, niin nalkutan. En nalkuta enää, nyt saan hoitaa vain omat ja lapsen jutut. Nalkuttava vaimo lähtee, koska en jaksa enää, se tulee varmasti olemaan miehelle suuri yllätys.

Ja tämä on juuri naisille typillistä passiivis-aggressiivista käytöstä.

Ensin nalkutetaan, ja kun se ei toimi, ei sanota mitään vaan laitetaan miehen tietämättä avioero valmiiksi.

Järkevä tapa toimia olisi jo kauan sitten ollut vaatia että otetaan yhteistä aikaa ja keskustellaan asioista. Ei nalkuttamista tai huomauttelua, vaan pöydän ääreen puhumaan asiat halki. Tehdä selväksi miehelle että tämä on tilanne, nämä asiat mättävät ja ellei tilanne muutu, on vaihtoehtona avioero koska en jaksa tätä enää. Jos ei keskustelua järjesty tai mies ei ota sitä vakavissaan, muutto pariksi viikoksi pois niin sitten ottaa.

Mutta sen sijaan toimit passiivis-aggressiivisesti eli nalkutat ja huomauttelet, sen vieterin kiristyessä pikkuhiljaa. Ja kun vieteri on kiristynyt riittävästi, lopetat nalkutuksen ja juonit avioeron valmiiksi mieheltä salassa.

Mies ei näe sitä sinun sisäistä vieteriäsi. Se että nalkutat sen sijaan että puhutte asiat halki, on miehelle merkki että kyse on pikkujutuista. Kun nalkuttaminen loppuu, no asiat ovat varmaankin ok.

Tämä on naisten yleisin moka. Asiat pitää tehdä selviksi ajoissa ja kerralla.

 

On täysin käsittämätöntä, että vielä vuonna 2021 kun liki kaikki maailman informaatio ja myös muiden ihmisten elämänkokemukset ja näkemykset ovat käden ulottuvilla ja maksutta, niin keskiverto nainen ei ymmärrä eikä ilmeisesri haluakaan ymmärtää miesten ja naisten ajatusmaailman fundamentaaleja eroja, vaan kuvittelee että sanaton viestintä, näpäyttely, vihjailu ja nalkuttaminen ovat tehokkaita viestinnän muotoja parisuhteessa, ja jos ne eivät toimi niin ero on ainoa ratkaisu. Konsultaatiota haetaan korkeintaan uusfeminismiä ja miesvihas jo valmiiksi tihkuvilta nettifoorumeilta tai niiltä naispuolisilta ystäviltä jotka pitävät sokeasti ystävänsä puolta eivätkä näe asioista kuin yhden puolen.

On se täysin käsittämätöntä, että vielä vuonna 2021 on miheiä joka ei vieläkään osaa käsittää, että naisen nalkuttaminen voi myös olla aiheellinen. Kaikki sanominen ei ole nalkuttamista. Jos oikeasti nainen kertoo, sanoo että hän ei ole onnellinen avioliittossa koska tekee kaiken kotityön ja käy töissä, niin se ei aina ole nalkuttamista. Miksi nainen pitää aina kaikessa tilanteissa huomioda miehen käsitykset, eikö miehet voi tulla yhtään vastaan? Joskus voi sen nalkuttavan vaimon takana olla hyvin surullinen ja väsynyt vaimo joka on vuosia hoitanut enemmän ja enemmän kotiktöitä, siinä pelossa että hänta haukutaan nalkuttavaksi ämmäksi. Ja, olen kyllä samaa mieltä että asioista pitää pystyy keskustelemaan, parisuhteessa on kaksi ihmistä ja jos toinen sanoo, että' ei ole enää onnellinen niin luulisi hälytyskellot soivan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka määrittelee nalkuttamisen? Mikä se oikeasti on, se joka valittaa joka asiasta, vai se joka ottaa jokaisen sanoman nalkuttamiseksi?

Mieheni on patalaiska lusmuri, eli ei tykkää mistään kotitöistä. Ei tykkää siivoamisesta, ei ruoanlaitosta, ei pyykistä, ei lumen kolaamisesta ei mistään. Jos erehdyn pyytämään apua, niin se on nalkuttamista. Jos puhun omista työasoista se on nalkuttamista, jos kerron että otan lomaa viikolla 8, se on nalkuttamista jne. Tämä on johtanut siihen, että en oikeastaan puhu mitään, pääsen helpomalla, eli teen kaikki kotityöt itse, kolaan lumet, imuroin, pesen vessat. Mies tulee töistä kotiin ja menee makamaan sängylle ja surffailee netissä. Hän on nykyään tosi tyytyväinen meidän avioliittoon, koska en nalkuta ja en ikinä valita mistään. Viime sunnutaina hän laittoi oikein sydän emoijta minulle kun oli kaverinsa kanssa viikonloppu vietossa. Tuli kotiin aurinkoisena ja kehui kuinka ihana vaimo minä olen. No, tämä ihana vaimo on vuokrannut itselleni uuden asunnon jonne muutan kuun lopussa. Avioeropaperit on valmiina, puuttuu hänen allekirjoitus. Nuorimmaisen kanssa muutamme pois, ja mieheni saa ihan kaikki tapaamisoikeudet jota hän haluaa, vaikka viikko / viikko. Suostun ihan kaikkeen paitsi siihen että lapsi asuu pysyvästi tuon sottapytyn kanssa. Tähän tultiin, koska mies valitti nalkuttamisesta ja sillä sai samalla kaikki kotityöt minun harteille, sama juttu laskujen, ruokaostoksien, lainan lyhennyksen kanssa. Puhumista on turha yrittää, koska jos huomautan, että olen nyt maksanut kaikki laskut, niin voisitko siirtää rahaa minun tilille, niin nalkutan. En nalkuta enää, nyt saan hoitaa vain omat ja lapsen jutut. Nalkuttava vaimo lähtee, koska en jaksa enää, se tulee varmasti olemaan miehelle suuri yllätys.

Ja tämä on juuri naisille typillistä passiivis-aggressiivista käytöstä.

Ensin nalkutetaan, ja kun se ei toimi, ei sanota mitään vaan laitetaan miehen tietämättä avioero valmiiksi.

Järkevä tapa toimia olisi jo kauan sitten ollut vaatia että otetaan yhteistä aikaa ja keskustellaan asioista. Ei nalkuttamista tai huomauttelua, vaan pöydän ääreen puhumaan asiat halki. Tehdä selväksi miehelle että tämä on tilanne, nämä asiat mättävät ja ellei tilanne muutu, on vaihtoehtona avioero koska en jaksa tätä enää. Jos ei keskustelua järjesty tai mies ei ota sitä vakavissaan, muutto pariksi viikoksi pois niin sitten ottaa.

Mutta sen sijaan toimit passiivis-aggressiivisesti eli nalkutat ja huomauttelet, sen vieterin kiristyessä pikkuhiljaa. Ja kun vieteri on kiristynyt riittävästi, lopetat nalkutuksen ja juonit avioeron valmiiksi mieheltä salassa.

Mies ei näe sitä sinun sisäistä vieteriäsi. Se että nalkutat sen sijaan että puhutte asiat halki, on miehelle merkki että kyse on pikkujutuista. Kun nalkuttaminen loppuu, no asiat ovat varmaankin ok.

Tämä on naisten yleisin moka. Asiat pitää tehdä selviksi ajoissa ja kerralla.

 

On täysin käsittämätöntä, että vielä vuonna 2021 kun liki kaikki maailman informaatio ja myös muiden ihmisten elämänkokemukset ja näkemykset ovat käden ulottuvilla ja maksutta, niin keskiverto nainen ei ymmärrä eikä ilmeisesri haluakaan ymmärtää miesten ja naisten ajatusmaailman fundamentaaleja eroja, vaan kuvittelee että sanaton viestintä, näpäyttely, vihjailu ja nalkuttaminen ovat tehokkaita viestinnän muotoja parisuhteessa, ja jos ne eivät toimi niin ero on ainoa ratkaisu. Konsultaatiota haetaan korkeintaan uusfeminismiä ja miesvihas jo valmiiksi tihkuvilta nettifoorumeilta tai niiltä naispuolisilta ystäviltä jotka pitävät sokeasti ystävänsä puolta eivätkä näe asioista kuin yhden puolen.

On se täysin käsittämätöntä, että vielä vuonna 2021 on miheiä joka ei vieläkään osaa käsittää, että naisen nalkuttaminen voi myös olla aiheellinen. Kaikki sanominen ei ole nalkuttamista. Jos oikeasti nainen kertoo, sanoo että hän ei ole onnellinen avioliittossa koska tekee kaiken kotityön ja käy töissä, niin se ei aina ole nalkuttamista. Miksi nainen pitää aina kaikessa tilanteissa huomioda miehen käsitykset, eikö miehet voi tulla yhtään vastaan? Joskus voi sen nalkuttavan vaimon takana olla hyvin surullinen ja väsynyt vaimo joka on vuosia hoitanut enemmän ja enemmän kotiktöitä, siinä pelossa että hänta haukutaan nalkuttavaksi ämmäksi. Ja, olen kyllä samaa mieltä että asioista pitää pystyy keskustelemaan, parisuhteessa on kaksi ihmistä ja jos toinen sanoo, että' ei ole enää onnellinen niin luulisi hälytyskellot soivan.

Älä saivartele ja selittele niinkuin selittäisit täysin yksinkertaista asiaa autistiselle viisivuotiaalle. Ei tässä nyt puhuta tilanteesta, jossa on oikeasti totaalinen epäsuhta ja nainen massiivisen ja systemaattisen orjuutuksen uhrina joutuu tekemään oikeasti kaiken, totta helvetissä sellaisesta ärsyyntyy ja valittaa kuka tahansa. Mutta siihenkin tilanteeseen voidaan päätyä montaa kautta, mm. siten että nainen moittii vuosikaudet miehen tekemistä, tiskikone täytetään väärin, imurointi tapahtuu väärin, lakanat viikataan väärin, pesukoneesta valitaan väärät ohjelmat, jne. ja lopulta mies lakkaa edes yrittämästä.

Ja jos ihan oikeasti ne työt eivät jakaudu reilusti, niin silti pitää aikuisen naisen osata kommunikoida selkeästi ja yksiselitteisesti eikä puhista passiivisaggressiivisesti ja räpättää mielenosoituksellisesti jostain lattialle jätetyistä sukista samalla kun heiluu itse imurin varressa. Ei sellaisesta kukaan mies tajua että nyt on isommat asiat kyseessä kuin ne ainaiset vaivaiset sukat.

Vierailija kirjoitti:

Tulin lenkiltä puoli tuntia myöhemmin kuin tavallisesti kun juoksu kulki. Ensimmäiset sanat oven avattuani oli raivo miksi viivyin niin kauan. Mitään syytä miksi olisin mistään myöhästynyt ei ollut kuten ruokailu tai jonkin asian tekeminen. Asumme maalla ja oli valoisaa sekä olen terve ihminen.

Koko ajan saa olla varpaillaan eikä saa elää omaa elämää. Koko ajan kontrollia ja ohjailua.

Kyttää ruokalautasen mitä sille otan. Jääkaapin ovea ei saa avata enää klo 21.00 jälkeen. Kirjoja ei saa lukea. Puhelimessa ei saa puhua pitkään, vaikka oma liittymä ja itse maksuni maksan.

Olen pitkään syönyt vähillä kaloreilla ja erittäin edullista ruokaa. Välillä on herkkupäivä eli kerran kuussa ja silloin nousee meteli kun haluankin ostaa sen purkkitonnikalan ja silakoiden tilalta lohipalasen. Maksan oman osani menoista, mutta silti... Itse vetää herkkuja naamariin joka päivä.

=========

Onko nalkuttamisen lisäksi mustasukkainen?

Siis jos minua autettais en ikinä kitisis väärin täytetystä tiskikoneesta tai väärin viikatuista pyyhkeistä tai väärin kolatusta pihasta. Liian tylsä elämä, liian vähän vaikeuksia, ihmisistä tulee pilkunviilaajia ja murujen teippaajia tai keskisormen näyttäjiä autoillessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka määrittelee nalkuttamisen? Mikä se oikeasti on, se joka valittaa joka asiasta, vai se joka ottaa jokaisen sanoman nalkuttamiseksi?

Mieheni on patalaiska lusmuri, eli ei tykkää mistään kotitöistä. Ei tykkää siivoamisesta, ei ruoanlaitosta, ei pyykistä, ei lumen kolaamisesta ei mistään. Jos erehdyn pyytämään apua, niin se on nalkuttamista. Jos puhun omista työasoista se on nalkuttamista, jos kerron että otan lomaa viikolla 8, se on nalkuttamista jne. Tämä on johtanut siihen, että en oikeastaan puhu mitään, pääsen helpomalla, eli teen kaikki kotityöt itse, kolaan lumet, imuroin, pesen vessat. Mies tulee töistä kotiin ja menee makamaan sängylle ja surffailee netissä. Hän on nykyään tosi tyytyväinen meidän avioliittoon, koska en nalkuta ja en ikinä valita mistään. Viime sunnutaina hän laittoi oikein sydän emoijta minulle kun oli kaverinsa kanssa viikonloppu vietossa. Tuli kotiin aurinkoisena ja kehui kuinka ihana vaimo minä olen. No, tämä ihana vaimo on vuokrannut itselleni uuden asunnon jonne muutan kuun lopussa. Avioeropaperit on valmiina, puuttuu hänen allekirjoitus. Nuorimmaisen kanssa muutamme pois, ja mieheni saa ihan kaikki tapaamisoikeudet jota hän haluaa, vaikka viikko / viikko. Suostun ihan kaikkeen paitsi siihen että lapsi asuu pysyvästi tuon sottapytyn kanssa. Tähän tultiin, koska mies valitti nalkuttamisesta ja sillä sai samalla kaikki kotityöt minun harteille, sama juttu laskujen, ruokaostoksien, lainan lyhennyksen kanssa. Puhumista on turha yrittää, koska jos huomautan, että olen nyt maksanut kaikki laskut, niin voisitko siirtää rahaa minun tilille, niin nalkutan. En nalkuta enää, nyt saan hoitaa vain omat ja lapsen jutut. Nalkuttava vaimo lähtee, koska en jaksa enää, se tulee varmasti olemaan miehelle suuri yllätys.

Ja tämä on juuri naisille typillistä passiivis-aggressiivista käytöstä.

Ensin nalkutetaan, ja kun se ei toimi, ei sanota mitään vaan laitetaan miehen tietämättä avioero valmiiksi.

Järkevä tapa toimia olisi jo kauan sitten ollut vaatia että otetaan yhteistä aikaa ja keskustellaan asioista. Ei nalkuttamista tai huomauttelua, vaan pöydän ääreen puhumaan asiat halki. Tehdä selväksi miehelle että tämä on tilanne, nämä asiat mättävät ja ellei tilanne muutu, on vaihtoehtona avioero koska en jaksa tätä enää. Jos ei keskustelua järjesty tai mies ei ota sitä vakavissaan, muutto pariksi viikoksi pois niin sitten ottaa.

Mutta sen sijaan toimit passiivis-aggressiivisesti eli nalkutat ja huomauttelet, sen vieterin kiristyessä pikkuhiljaa. Ja kun vieteri on kiristynyt riittävästi, lopetat nalkutuksen ja juonit avioeron valmiiksi mieheltä salassa.

Mies ei näe sitä sinun sisäistä vieteriäsi. Se että nalkutat sen sijaan että puhutte asiat halki, on miehelle merkki että kyse on pikkujutuista. Kun nalkuttaminen loppuu, no asiat ovat varmaankin ok.

Tämä on naisten yleisin moka. Asiat pitää tehdä selviksi ajoissa ja kerralla.

 

On täysin käsittämätöntä, että vielä vuonna 2021 kun liki kaikki maailman informaatio ja myös muiden ihmisten elämänkokemukset ja näkemykset ovat käden ulottuvilla ja maksutta, niin keskiverto nainen ei ymmärrä eikä ilmeisesri haluakaan ymmärtää miesten ja naisten ajatusmaailman fundamentaaleja eroja, vaan kuvittelee että sanaton viestintä, näpäyttely, vihjailu ja nalkuttaminen ovat tehokkaita viestinnän muotoja parisuhteessa, ja jos ne eivät toimi niin ero on ainoa ratkaisu. Konsultaatiota haetaan korkeintaan uusfeminismiä ja miesvihas jo valmiiksi tihkuvilta nettifoorumeilta tai niiltä naispuolisilta ystäviltä jotka pitävät sokeasti ystävänsä puolta eivätkä näe asioista kuin yhden puolen.

On se täysin käsittämätöntä, että vielä vuonna 2021 on miheiä joka ei vieläkään osaa käsittää, että naisen nalkuttaminen voi myös olla aiheellinen. Kaikki sanominen ei ole nalkuttamista. Jos oikeasti nainen kertoo, sanoo että hän ei ole onnellinen avioliittossa koska tekee kaiken kotityön ja käy töissä, niin se ei aina ole nalkuttamista. Miksi nainen pitää aina kaikessa tilanteissa huomioda miehen käsitykset, eikö miehet voi tulla yhtään vastaan? Joskus voi sen nalkuttavan vaimon takana olla hyvin surullinen ja väsynyt vaimo joka on vuosia hoitanut enemmän ja enemmän kotiktöitä, siinä pelossa että hänta haukutaan nalkuttavaksi ämmäksi. Ja, olen kyllä samaa mieltä että asioista pitää pystyy keskustelemaan, parisuhteessa on kaksi ihmistä ja jos toinen sanoo, että' ei ole enää onnellinen niin luulisi hälytyskellot soivan.

Älä saivartele ja selittele niinkuin selittäisit täysin yksinkertaista asiaa autistiselle viisivuotiaalle. Ei tässä nyt puhuta tilanteesta, jossa on oikeasti totaalinen epäsuhta ja nainen massiivisen ja systemaattisen orjuutuksen uhrina joutuu tekemään oikeasti kaiken, totta helvetissä sellaisesta ärsyyntyy ja valittaa kuka tahansa. Mutta siihenkin tilanteeseen voidaan päätyä montaa kautta, mm. siten että nainen moittii vuosikaudet miehen tekemistä, tiskikone täytetään väärin, imurointi tapahtuu väärin, lakanat viikataan väärin, pesukoneesta valitaan väärät ohjelmat, jne. ja lopulta mies lakkaa edes yrittämästä.

Ja jos ihan oikeasti ne työt eivät jakaudu reilusti, niin silti pitää aikuisen naisen osata kommunikoida selkeästi ja yksiselitteisesti eikä puhista passiivisaggressiivisesti ja räpättää mielenosoituksellisesti jostain lattialle jätetyistä sukista samalla kun heiluu itse imurin varressa. Ei sellaisesta kukaan mies tajua että nyt on isommat asiat kyseessä kuin ne ainaiset vaivaiset sukat.

No just näin!

Kyllä taas näkee, että miehet ovat asialla. PMS ei ole mikään leikin asia vaan oikeasti vttumainen juttu. Ei sitä tunnekuohua pysty kontrolloimaan ja nainen on itsekin hämillään miksi käyttäytyy niin. Se on luonnon oikkuja. Tarjotkaa miehet naisellenne turvaa, lämmintä syliä, ymmärrystä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä taas näkee, että miehet ovat asialla. PMS ei ole mikään leikin asia vaan oikeasti vttumainen juttu. Ei sitä tunnekuohua pysty kontrolloimaan ja nainen on itsekin hämillään miksi käyttäytyy niin. Se on luonnon oikkuja. Tarjotkaa miehet naisellenne turvaa, lämmintä syliä, ymmärrystä.

Kaltaisesi ovat häpeäksi meille muille naisille. Hanki hoitoa!

Vierailija kirjoitti:

Mies nalkutti aiemmin koko ajan. Kyllästyin siihen ja aloin pysäyttää sen nalkutuksen tulvan heti, kun se alkoi ja sanoin: "älä nalkuta." Jossain vaiheessa tajusi käyttäytyvänsä, kuin akka konsanaan ja lopetti sen.

Jos mies tekisi noin niin luultavasti  saisi keittiöveitsen niskaansa.