Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapseton osapuoli uusperheessä vertaistukea vailla
08.02.2021 |
Olen alkanut ahdistumaan/ärsyyntymään puolisoni lapsesta. Tiedän ja ymmärrän, että lapsi on oikeasti täysin syytön minussa heränneisiin tunteisiin. Siksi pyrin kaikin keinoin välttämään ettei hän huomaisi kuinka oikeasti tunnen.
Lapsi kuitenkin on se tekijä, joka tuo toistuvasti kotiini sen tosiasian että olen ulkopuolinen perheessäni. Puolisoni sopii kaikki asiat toisen biologisen vanhemman kanssa ja minun tehtävä on aina vain sopeutua ja ymmärtää. Usein minulle "unohdetaan" kertoa selkäni takana sovituista asioista. Esim en tiennyt, että puolisoni oli mennyt työpäivän jälkeen mukaan lastenlääkärille. Odotin heitä kotona ruuan kanssa ihmeissäni ja hieman jo hädissäni, kun eivät palanneet tavalliseen aikaan enkä saanut heitä puhelimella kiinni.
Olen puhunut puolisolleni useasti kuinka ulkopuoliseksi tunnen itseni, turhaan. Toinen biologinen vanhempi tekee myös kaikkea ikävää, jotta suhteemme kärsisi. Lapsen hyvinvointiin vedoten käskyttää puolisoani, joka ei uskalla sanoa mihinkään vastaan, koska sitten alkaa uhkailut lapsen viemisellä yms.
Onko muita samassa tilanteessa olevia? Miten tästä selviää järjissään?
Kommentit (165)
Vierailija kirjoitti:
Joku tämän ketjun alussa sanoi,että tämä kestää niin kauan kunnes lapset ovat aikuisia.
Nooooooo, asia ei ole aivan noin. Minun exälläni oli 2 aikuista lasta. Toinen oli hyvin riippuvainen äidistään. Tämä lapsen äiti sitten lähetteli juurikin meidän lomien aikaan "Jesmiina uhkasi tappaa itsensä" tyylisiä viestejä. Ja oli ambulanssia ja poliisia kutsuttu paikalle.
No, kun isänsä sitten oli keskeyttänyt loman ja meni paikalle, aikuinen tytär kertoi että halusi vain huomiota.
Hulluja on joka lähtöön. Itse olin hullu muös, kun tuota melkein 2 vuotta siedin.
Niin ja jossain vaiheessa ilmaantuu lapsenlapsia. Se uusperhep*ska ei lopu koskaan. Olen valitettavasti tällaisessa osallisena aikuisena lapsena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
20 vuotta olen ollut äitipuoli nyt jo aikuiselle pojalle. En puuttunut ollenkaan mieheni ja hänen eksänsä asioihin, mikä koski heidän yhteistä poikaansa, vaan meidän kodissa olimme perheenä vain me: minä, mies, hänen poikansa ja meidän 3 yhteistä lasta. Koskaan ei pojan kuullen puhuttu pahaa hänen äidistään, vaan ne keskuskelut käytiin kahden kesken. Poika piti yhteyttä puhelimitse äitiinsä ja oli siellä viikonloppuisin. Laitoin mielellään ruokaa tällekin pojalle eikä sillä ollut siinä merkitystä, oliko oma biologinen vai ei. Jos valitsee miehen tai naisen, jolla on jo lapsia, ei voi mitenkään sulkea niitä pois. Tämä pitäisi miettiä jo vakavasti suhteen alkuvaiheessa, kun kuulee, että toisella on lapsia. Kukaan ei tietenkään ole saanut mitään koulutusta siihen, miten ollaan uusperheessä, mutta jonkilainen kunnioitus pitää olla, muuten ei tule mitään. En ole kokenut itseäni miksikään hyysääjäksi ja äidinkorvikkeeksi tässä suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
20 vuotta olen ollut äitipuoli nyt jo aikuiselle pojalle. En puuttunut ollenkaan mieheni ja hänen eksänsä asioihin, mikä koski heidän yhteistä poikaansa, vaan meidän kodissa olimme perheenä vain me: minä, mies, hänen poikansa ja meidän 3 yhteistä lasta. Koskaan ei pojan kuullen puhuttu pahaa hänen äidistään, vaan ne keskuskelut käytiin kahden kesken. Poika piti yhteyttä puhelimitse äitiinsä ja oli siellä viikonloppuisin. Laitoin mielellään ruokaa tällekin pojalle eikä sillä ollut siinä merkitystä, oliko oma biologinen vai ei. Jos valitsee miehen tai naisen, jolla on jo lapsia, ei voi mitenkään sulkea niitä pois. Tämä pitäisi miettiä jo vakavasti suhteen alkuvaiheessa, kun kuulee, että toisella on lapsia. Kukaan ei tietenkään ole saanut mitään koulutusta siihen, miten ollaan uusperheessä, mutta jonkilainen kunnioitus pitää olla, muuten ei tule mitään. En ole kokenut itseäni miksikään hyysääjäksi ja äidinkorvikkeeksi tässä suhteessa.
En lukenut tässä ketjussa yhtäkään kommenttia, jossa se kumppanin lapsi koettaisiin ongelmaksi. Tuskin kukaan lähtee uusperhekuvioon mukaan yrittäen saada vain kumppanin mutta ei sen lasta. Uusperheeseen kun liitytään, niin silloin oletetaan että ollaan perhe. Näissä monissa kommenteissa korostuu, että se lapseton kumppani nähdään usein ulkopuolisena ihmisenä eikä osana perhettä. Viestien kirjoittajien ongelmat ovat parisuhteissa, ei lapsissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen myös se lapseton osapuoli uus"perheessä". Minä otin miehen lapsen ilosylin vastaan. Luulin, että minusta tulisi äitipuoli ja meistä tulisi perhe. Mutta mies ei ota minun mielipidettäni huomioon yhtään missään asiassa. Minä en saa ilmaista mielipiteitäni lapsen kasvatukseen liittyen enkä talon sääntöihin liittyen. Tunnen itseni täysin ulkopuoliseksi. Olen pelkkä isän tyttöystävä, joka asuu isän kotona. Minulla ei ole omaa kotia. Asun vain toisen nurkissa toisen säännöillä.
Ajattelin, että ehkä aika auttaa asiaa. Kyllähän tällainen kuvio vie aikansa totutella. Kävi kuitenkin niin, että tulin ehkäisystä huolimatta raskaaksi. Minä haluan lapsen. Mies haluaa lapsen. Miehen lapsi haluaa myös sen lapsen. Mutta toisin kuin yleensä, en usko tämän lapsen yhdistävän meitä. Mies haluaa vain sen lapsen, ei minua. Minä en voi kuvitella kasvattavani tätä lasta yhdessä miehen kanssa. Me emme koskaan olisi perhe. Olisimme miehen perhe, minä ja minun lapsi joka yrittää luovia kaiken keskellä.
Raskaus on vasta ihan aluillaan, mutten halua aborttia. Olen vakavissaan miettinyt lähtemistä. Olen myös viime aikoina todennut miehen aika huonoksi vanhemmaksi. Hän suuttuu ja huutaa lapselleen todella pienistä asioista. Kerran hän satutti minua. Hän ei muista varata lapselleen aikaa hammaslääkäriin tai katsoa että lapsella on ruokaa muutenkin kuin tunti ennen nukkumaanmenoa. Jos minä jäisin tänne lapseni kanssa, joutuisin kasvattamaan sen täysin yksin. Mutta samalla joutuisin elämään täällä vieraana ja jatkuvassa pelossa, että mieheni taas suuttuu.
Emme ole naimisissa. Mietin, että jos lähden nyt raskausaikana ja kasvatan lapsen yksin, onko se mahdollista? Tämä olisi paljon helpompaa yksin. Miehellähän ei ole oikeutta lapseen, ellen ilmoita häntä isäksi lapsen synnyttyä. Mutta onko olemassa jokin lakikiemura, että hän voi vaatia isyystestiä ja siten saada isyyden ja osittaisen huoltajuuden lapseen? Hän ei mielestäni ole hyvä isä. En halua häntä lapseni lähelle. Pelkään, että hänestä tulee väkivaltainen myös lapsia kohtaan. Onko kellään kokemusta tai tietoa asiasta?
Miehellä on oikeus lapsen synnyttyä vaatia isyydenselvitys ja lastenvalvoja sen tekee. Sinä et voi sitä estää. On lapsen etu, että hänellä on isä. Tehän asuttekin nyt yhdessä, joten mies voi osoittaa sitä kautta, että olette olleen suhteessa lapsen siittämisen aikoihin. Eli kyllä, mies voi vahvistuttaa isyyden ja saada jopa yhteishuoltajuuden. Vaikka vastustaisitkin sitä.
Ikävää. Ymmärrän, että isälläkin pitää olla oikeuksia. Ja lapselle on lähtökohtaisesti hyvä, että on kaksi vanhempaa. Mutta tämä mies ei ole lapselleni hyväksi.
No kiitos kuitenkin vastauksesta sinulle. Ei tässä kai ole muuta vaihtoehtoa kuin abortti ja ero. Tuntuu epäreilulta lasta kohtaan.
Aborttia älä ainakaan tee, se lapsi on lahja sinulle, oli olosuhteet mitkä hyvänsä. Tulin samalla tavalla raskaaksi, mutta kyllä ne asiat siitä järjestyy. Kenenkään miehen takia ei pidä aborttia tehdä! Nyt tarvitsisit oikeasti sellaisia ihmisiä, joiden kanssa voi jutella tästä asiasta. Tämän vauvapalstan vastauksien perusteella ei voi noin isoja päätöksiä tehdä! Tämäkin oli vain minun mielipiteeni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen myös se lapseton osapuoli uus"perheessä". Minä otin miehen lapsen ilosylin vastaan. Luulin, että minusta tulisi äitipuoli ja meistä tulisi perhe. Mutta mies ei ota minun mielipidettäni huomioon yhtään missään asiassa. Minä en saa ilmaista mielipiteitäni lapsen kasvatukseen liittyen enkä talon sääntöihin liittyen. Tunnen itseni täysin ulkopuoliseksi. Olen pelkkä isän tyttöystävä, joka asuu isän kotona. Minulla ei ole omaa kotia. Asun vain toisen nurkissa toisen säännöillä.
Ajattelin, että ehkä aika auttaa asiaa. Kyllähän tällainen kuvio vie aikansa totutella. Kävi kuitenkin niin, että tulin ehkäisystä huolimatta raskaaksi. Minä haluan lapsen. Mies haluaa lapsen. Miehen lapsi haluaa myös sen lapsen. Mutta toisin kuin yleensä, en usko tämän lapsen yhdistävän meitä. Mies haluaa vain sen lapsen, ei minua. Minä en voi kuvitella kasvattavani tätä lasta yhdessä miehen kanssa. Me emme koskaan olisi perhe. Olisimme miehen perhe, minä ja minun lapsi joka yrittää luovia kaiken keskellä.
Raskaus on vasta ihan aluillaan, mutten halua aborttia. Olen vakavissaan miettinyt lähtemistä. Olen myös viime aikoina todennut miehen aika huonoksi vanhemmaksi. Hän suuttuu ja huutaa lapselleen todella pienistä asioista. Kerran hän satutti minua. Hän ei muista varata lapselleen aikaa hammaslääkäriin tai katsoa että lapsella on ruokaa muutenkin kuin tunti ennen nukkumaanmenoa. Jos minä jäisin tänne lapseni kanssa, joutuisin kasvattamaan sen täysin yksin. Mutta samalla joutuisin elämään täällä vieraana ja jatkuvassa pelossa, että mieheni taas suuttuu.
Emme ole naimisissa. Mietin, että jos lähden nyt raskausaikana ja kasvatan lapsen yksin, onko se mahdollista? Tämä olisi paljon helpompaa yksin. Miehellähän ei ole oikeutta lapseen, ellen ilmoita häntä isäksi lapsen synnyttyä. Mutta onko olemassa jokin lakikiemura, että hän voi vaatia isyystestiä ja siten saada isyyden ja osittaisen huoltajuuden lapseen? Hän ei mielestäni ole hyvä isä. En halua häntä lapseni lähelle. Pelkään, että hänestä tulee väkivaltainen myös lapsia kohtaan. Onko kellään kokemusta tai tietoa asiasta?
Miehellä on oikeus lapsen synnyttyä vaatia isyydenselvitys ja lastenvalvoja sen tekee. Sinä et voi sitä estää. On lapsen etu, että hänellä on isä. Tehän asuttekin nyt yhdessä, joten mies voi osoittaa sitä kautta, että olette olleen suhteessa lapsen siittämisen aikoihin. Eli kyllä, mies voi vahvistuttaa isyyden ja saada jopa yhteishuoltajuuden. Vaikka vastustaisitkin sitä.
Ikävää. Ymmärrän, että isälläkin pitää olla oikeuksia. Ja lapselle on lähtökohtaisesti hyvä, että on kaksi vanhempaa. Mutta tämä mies ei ole lapselleni hyväksi.
No kiitos kuitenkin vastauksesta sinulle. Ei tässä kai ole muuta vaihtoehtoa kuin abortti ja ero. Tuntuu epäreilulta lasta kohtaan.
Aborttia älä ainakaan tee, se lapsi on lahja sinulle, oli olosuhteet mitkä hyvänsä. Tulin samalla tavalla raskaaksi, mutta kyllä ne asiat siitä järjestyy. Kenenkään miehen takia ei pidä aborttia tehdä! Nyt tarvitsisit oikeasti sellaisia ihmisiä, joiden kanssa voi jutella tästä asiasta. Tämän vauvapalstan vastauksien perusteella ei voi noin isoja päätöksiä tehdä! Tämäkin oli vain minun mielipiteeni.
Mä en halua tehdä aborttia. Olen itse valmis äidiksi. Tämä lapsi on minulle haluttu. Mutta samalla mun täytyy miettiä lapsen tulevaisuutta. Jos miehellä on mahdollisuus saada isyys ja osittainen huoltajuus, mun lapsi ei ole turvassa. Mutta mulla ei ole todisteita miehen väkivaltaisuudesta. Ja surkeakin vanhempi voi saada huoltajuuden. Tiedän, että katuisin aborttia syvästi. En koskaan pääsisi siitä yli. Mutta nyt tunnen olevani umpikujassa. Olisi pitänyt lähteä heti kun tajusin raskauden eikä kertoa miehelle. No jos olisin ollut fiksumpi olisin jo lähtenyt ennen raskautta. Mutta en voinut etukäteen tietää, että hänestä tulee väkivaltainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuotta olen ollut äitipuoli nyt jo aikuiselle pojalle. En puuttunut ollenkaan mieheni ja hänen eksänsä asioihin, mikä koski heidän yhteistä poikaansa, vaan meidän kodissa olimme perheenä vain me: minä, mies, hänen poikansa ja meidän 3 yhteistä lasta. Koskaan ei pojan kuullen puhuttu pahaa hänen äidistään, vaan ne keskuskelut käytiin kahden kesken. Poika piti yhteyttä puhelimitse äitiinsä ja oli siellä viikonloppuisin. Laitoin mielellään ruokaa tällekin pojalle eikä sillä ollut siinä merkitystä, oliko oma biologinen vai ei. Jos valitsee miehen tai naisen, jolla on jo lapsia, ei voi mitenkään sulkea niitä pois. Tämä pitäisi miettiä jo vakavasti suhteen alkuvaiheessa, kun kuulee, että toisella on lapsia. Kukaan ei tietenkään ole saanut mitään koulutusta siihen, miten ollaan uusperheessä, mutta jonkilainen kunnioitus pitää olla, muuten ei tule mitään. En ole kokenut itseäni miksikään hyysääjäksi ja äidinkorvikkeeksi tässä suhteessa.
En lukenut tässä ketjussa yhtäkään kommenttia, jossa se kumppanin lapsi koettaisiin ongelmaksi. Tuskin kukaan lähtee uusperhekuvioon mukaan yrittäen saada vain kumppanin mutta ei sen lasta. Uusperheeseen kun liitytään, niin silloin oletetaan että ollaan perhe. Näissä monissa kommenteissa korostuu, että se lapseton kumppani nähdään usein ulkopuolisena ihmisenä eikä osana perhettä. Viestien kirjoittajien ongelmat ovat parisuhteissa, ei lapsissa.
Se uusi puoliso ei ole lapsen vanhempi. Sillä lapsella on jo vanhemmat vaikka he olisi eronneetkin!
Miten tää voi olla noin mystisen vaikea käsittää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuotta olen ollut äitipuoli nyt jo aikuiselle pojalle. En puuttunut ollenkaan mieheni ja hänen eksänsä asioihin, mikä koski heidän yhteistä poikaansa, vaan meidän kodissa olimme perheenä vain me: minä, mies, hänen poikansa ja meidän 3 yhteistä lasta. Koskaan ei pojan kuullen puhuttu pahaa hänen äidistään, vaan ne keskuskelut käytiin kahden kesken. Poika piti yhteyttä puhelimitse äitiinsä ja oli siellä viikonloppuisin. Laitoin mielellään ruokaa tällekin pojalle eikä sillä ollut siinä merkitystä, oliko oma biologinen vai ei. Jos valitsee miehen tai naisen, jolla on jo lapsia, ei voi mitenkään sulkea niitä pois. Tämä pitäisi miettiä jo vakavasti suhteen alkuvaiheessa, kun kuulee, että toisella on lapsia. Kukaan ei tietenkään ole saanut mitään koulutusta siihen, miten ollaan uusperheessä, mutta jonkilainen kunnioitus pitää olla, muuten ei tule mitään. En ole kokenut itseäni miksikään hyysääjäksi ja äidinkorvikkeeksi tässä suhteessa.
En lukenut tässä ketjussa yhtäkään kommenttia, jossa se kumppanin lapsi koettaisiin ongelmaksi. Tuskin kukaan lähtee uusperhekuvioon mukaan yrittäen saada vain kumppanin mutta ei sen lasta. Uusperheeseen kun liitytään, niin silloin oletetaan että ollaan perhe. Näissä monissa kommenteissa korostuu, että se lapseton kumppani nähdään usein ulkopuolisena ihmisenä eikä osana perhettä. Viestien kirjoittajien ongelmat ovat parisuhteissa, ei lapsissa.
Se uusi puoliso ei ole lapsen vanhempi. Sillä lapsella on jo vanhemmat vaikka he olisi eronneetkin!
Miten tää voi olla noin mystisen vaikea käsittää?
Itse yrität tahallaan ymmärtää väärin. Se äiti-/isäpuoli ei ole lapsen äiti/isä. Eli ei ole lapsen vanhempi. Mutta jos se asuu yhdessä lapsen kanssa, niin ne ovat samaa perhettä. Ja oikeassa toimivassa uusperheessä äiti-/isäpuoli on tasavertainen perheenjäsen, jonka yksityisyyttä, mielipidettä ja arvoja täytyy kuunnella ihan yhtä paljon kuin muidenkin perheenjäsenten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen myös se lapseton osapuoli uus"perheessä". Minä otin miehen lapsen ilosylin vastaan. Luulin, että minusta tulisi äitipuoli ja meistä tulisi perhe. Mutta mies ei ota minun mielipidettäni huomioon yhtään missään asiassa. Minä en saa ilmaista mielipiteitäni lapsen kasvatukseen liittyen enkä talon sääntöihin liittyen. Tunnen itseni täysin ulkopuoliseksi. Olen pelkkä isän tyttöystävä, joka asuu isän kotona. Minulla ei ole omaa kotia. Asun vain toisen nurkissa toisen säännöillä.
Ajattelin, että ehkä aika auttaa asiaa. Kyllähän tällainen kuvio vie aikansa totutella. Kävi kuitenkin niin, että tulin ehkäisystä huolimatta raskaaksi. Minä haluan lapsen. Mies haluaa lapsen. Miehen lapsi haluaa myös sen lapsen. Mutta toisin kuin yleensä, en usko tämän lapsen yhdistävän meitä. Mies haluaa vain sen lapsen, ei minua. Minä en voi kuvitella kasvattavani tätä lasta yhdessä miehen kanssa. Me emme koskaan olisi perhe. Olisimme miehen perhe, minä ja minun lapsi joka yrittää luovia kaiken keskellä.
Raskaus on vasta ihan aluillaan, mutten halua aborttia. Olen vakavissaan miettinyt lähtemistä. Olen myös viime aikoina todennut miehen aika huonoksi vanhemmaksi. Hän suuttuu ja huutaa lapselleen todella pienistä asioista. Kerran hän satutti minua. Hän ei muista varata lapselleen aikaa hammaslääkäriin tai katsoa että lapsella on ruokaa muutenkin kuin tunti ennen nukkumaanmenoa. Jos minä jäisin tänne lapseni kanssa, joutuisin kasvattamaan sen täysin yksin. Mutta samalla joutuisin elämään täällä vieraana ja jatkuvassa pelossa, että mieheni taas suuttuu.
Emme ole naimisissa. Mietin, että jos lähden nyt raskausaikana ja kasvatan lapsen yksin, onko se mahdollista? Tämä olisi paljon helpompaa yksin. Miehellähän ei ole oikeutta lapseen, ellen ilmoita häntä isäksi lapsen synnyttyä. Mutta onko olemassa jokin lakikiemura, että hän voi vaatia isyystestiä ja siten saada isyyden ja osittaisen huoltajuuden lapseen? Hän ei mielestäni ole hyvä isä. En halua häntä lapseni lähelle. Pelkään, että hänestä tulee väkivaltainen myös lapsia kohtaan. Onko kellään kokemusta tai tietoa asiasta?
Miehellä on oikeus lapsen synnyttyä vaatia isyydenselvitys ja lastenvalvoja sen tekee. Sinä et voi sitä estää. On lapsen etu, että hänellä on isä. Tehän asuttekin nyt yhdessä, joten mies voi osoittaa sitä kautta, että olette olleen suhteessa lapsen siittämisen aikoihin. Eli kyllä, mies voi vahvistuttaa isyyden ja saada jopa yhteishuoltajuuden. Vaikka vastustaisitkin sitä.
Ikävää. Ymmärrän, että isälläkin pitää olla oikeuksia. Ja lapselle on lähtökohtaisesti hyvä, että on kaksi vanhempaa. Mutta tämä mies ei ole lapselleni hyväksi.
No kiitos kuitenkin vastauksesta sinulle. Ei tässä kai ole muuta vaihtoehtoa kuin abortti ja ero. Tuntuu epäreilulta lasta kohtaan.
Aborttia älä ainakaan tee, se lapsi on lahja sinulle, oli olosuhteet mitkä hyvänsä. Tulin samalla tavalla raskaaksi, mutta kyllä ne asiat siitä järjestyy. Kenenkään miehen takia ei pidä aborttia tehdä! Nyt tarvitsisit oikeasti sellaisia ihmisiä, joiden kanssa voi jutella tästä asiasta. Tämän vauvapalstan vastauksien perusteella ei voi noin isoja päätöksiä tehdä! Tämäkin oli vain minun mielipiteeni.
Mä en halua tehdä aborttia. Olen itse valmis äidiksi. Tämä lapsi on minulle haluttu. Mutta samalla mun täytyy miettiä lapsen tulevaisuutta. Jos miehellä on mahdollisuus saada isyys ja osittainen huoltajuus, mun lapsi ei ole turvassa. Mutta mulla ei ole todisteita miehen väkivaltaisuudesta. Ja surkeakin vanhempi voi saada huoltajuuden. Tiedän, että katuisin aborttia syvästi. En koskaan pääsisi siitä yli. Mutta nyt tunnen olevani umpikujassa. Olisi pitänyt lähteä heti kun tajusin raskauden eikä kertoa miehelle. No jos olisin ollut fiksumpi olisin jo lähtenyt ennen raskautta. Mutta en voinut etukäteen tietää, että hänestä tulee väkivaltainen.
Ymmärrän tuon miehen väkivaltaisuuden. Minun poikapuolellani oli äiti, joka oli väkivaltainen lastansa kohtaan ja muitakin. Mutta se väkivaltaisuus loppui kun ero tuli ja poika oli vähemmän tekemisissä äitinsä kanssa. Lähestymiskieltoa voi hakea väkivaltaista kumppania tai ex-kumppania kohtaan. Mieheni väkivaltaista ex- puolisoa kohtaan saatiin aika helposti lähestymiskielto, kun yhteinen vauva oli tulossa. Pelättiin myös vauvan puolesta. Jos ei muuten väkivalta ala loppumaan, vie asia poliisille. Väkivalta ei kuulu mihinkään perheisiin tai parisuhteisiin! Ja voithan saada silti yksinhuoltajuuden, vaikka isyys olisi tunnustettu. Vaikeista paikoista olen itsekin selvinnyt!
Ap, ei ole liian myöhäistä häippästä.
Tutustuin pari vuotta sitten Tinderissä 15 vuotta kestäneestä avioliitostaan pari vuotta aiemmin eronneeseen mieheen, jolla kaksi alakoulu ikäistä lasta ex-vaimonsa kanssa. Mies vaikutti tosi hyvältä isältä, ei siinä mitään, mutta minua häiritsi jo puheen tasolla kun hän kuvaili arkeaan. Ero oli tullut vaimon aloitteesta, oli löytänyt uuden miehen, mutta kyykytti kyllä miestä selvästi aika lailla edelleen.
Mies mm. vei exänsä ja tämän uuden miehen yhteistä lasta harrastuksiin, hoiti tätä koulun jälkeen ja sen päälle tietysti vuoroviikoin hoiti heidän yhtesiiä lapsiaan. Miehen arki kuulosti niin kamalalta, että en halunnut mennä edes treffeille. Miksi tapaisin miehen, jonka elämäntapaa pidän sopimattomana. Mies kertoi aiemman suhteensa kariutuneen, kun tapailukumppanille oli ongelma hänen ja exänsä hyvät välit.
Minun mielestäni on outoa, että eronnut perhe käy yhteisillä perhelomilla lastensa kanssa ja ne uudet kumppanit odottavat kotona.
Ja siis ei pidä käsittää nyt väärin, mun mielestä vanhempien kuuluukin ajatella lapsensa parasta ja ehdottomasti elää juuri noin. MUTTA. Sitten ei pidä deittailla ja olettaa, että kukaan sinkkuihminen hyväksyy tuon! On myös itsekästä valjastaa ex-kumppani juoksupojaksi ja hyppyyttää ties mistä syystä.
Miksi edes pitää etsiä ihmissuhdetta, eikö lapset voi kasvattaa isoksi tuolla metodilla ja hankkia kumppani sitten kun lapset ovat isoja? On tosi itsekästä olettaa, että kukaan ihminen solahtaa tuollaiseen valettuun lapasmuottiin, ja alkaa kuskailemaan exien ja nyxien jälkikasvuja olemaan joku kumppanuusvanhempi.
En itse kestäisi uusperheen arkea lainkaan, olisin huono äitipuoli. Siksi siihen en ryhdykään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen myös se lapseton osapuoli uus"perheessä". Minä otin miehen lapsen ilosylin vastaan. Luulin, että minusta tulisi äitipuoli ja meistä tulisi perhe. Mutta mies ei ota minun mielipidettäni huomioon yhtään missään asiassa. Minä en saa ilmaista mielipiteitäni lapsen kasvatukseen liittyen enkä talon sääntöihin liittyen. Tunnen itseni täysin ulkopuoliseksi. Olen pelkkä isän tyttöystävä, joka asuu isän kotona. Minulla ei ole omaa kotia. Asun vain toisen nurkissa toisen säännöillä.
Ajattelin, että ehkä aika auttaa asiaa. Kyllähän tällainen kuvio vie aikansa totutella. Kävi kuitenkin niin, että tulin ehkäisystä huolimatta raskaaksi. Minä haluan lapsen. Mies haluaa lapsen. Miehen lapsi haluaa myös sen lapsen. Mutta toisin kuin yleensä, en usko tämän lapsen yhdistävän meitä. Mies haluaa vain sen lapsen, ei minua. Minä en voi kuvitella kasvattavani tätä lasta yhdessä miehen kanssa. Me emme koskaan olisi perhe. Olisimme miehen perhe, minä ja minun lapsi joka yrittää luovia kaiken keskellä.
Raskaus on vasta ihan aluillaan, mutten halua aborttia. Olen vakavissaan miettinyt lähtemistä. Olen myös viime aikoina todennut miehen aika huonoksi vanhemmaksi. Hän suuttuu ja huutaa lapselleen todella pienistä asioista. Kerran hän satutti minua. Hän ei muista varata lapselleen aikaa hammaslääkäriin tai katsoa että lapsella on ruokaa muutenkin kuin tunti ennen nukkumaanmenoa. Jos minä jäisin tänne lapseni kanssa, joutuisin kasvattamaan sen täysin yksin. Mutta samalla joutuisin elämään täällä vieraana ja jatkuvassa pelossa, että mieheni taas suuttuu.
Emme ole naimisissa. Mietin, että jos lähden nyt raskausaikana ja kasvatan lapsen yksin, onko se mahdollista? Tämä olisi paljon helpompaa yksin. Miehellähän ei ole oikeutta lapseen, ellen ilmoita häntä isäksi lapsen synnyttyä. Mutta onko olemassa jokin lakikiemura, että hän voi vaatia isyystestiä ja siten saada isyyden ja osittaisen huoltajuuden lapseen? Hän ei mielestäni ole hyvä isä. En halua häntä lapseni lähelle. Pelkään, että hänestä tulee väkivaltainen myös lapsia kohtaan. Onko kellään kokemusta tai tietoa asiasta?
Miehellä on oikeus lapsen synnyttyä vaatia isyydenselvitys ja lastenvalvoja sen tekee. Sinä et voi sitä estää. On lapsen etu, että hänellä on isä. Tehän asuttekin nyt yhdessä, joten mies voi osoittaa sitä kautta, että olette olleen suhteessa lapsen siittämisen aikoihin. Eli kyllä, mies voi vahvistuttaa isyyden ja saada jopa yhteishuoltajuuden. Vaikka vastustaisitkin sitä.
Ikävää. Ymmärrän, että isälläkin pitää olla oikeuksia. Ja lapselle on lähtökohtaisesti hyvä, että on kaksi vanhempaa. Mutta tämä mies ei ole lapselleni hyväksi.
No kiitos kuitenkin vastauksesta sinulle. Ei tässä kai ole muuta vaihtoehtoa kuin abortti ja ero. Tuntuu epäreilulta lasta kohtaan.
Aborttia älä ainakaan tee, se lapsi on lahja sinulle, oli olosuhteet mitkä hyvänsä. Tulin samalla tavalla raskaaksi, mutta kyllä ne asiat siitä järjestyy. Kenenkään miehen takia ei pidä aborttia tehdä! Nyt tarvitsisit oikeasti sellaisia ihmisiä, joiden kanssa voi jutella tästä asiasta. Tämän vauvapalstan vastauksien perusteella ei voi noin isoja päätöksiä tehdä! Tämäkin oli vain minun mielipiteeni.
Mä en halua tehdä aborttia. Olen itse valmis äidiksi. Tämä lapsi on minulle haluttu. Mutta samalla mun täytyy miettiä lapsen tulevaisuutta. Jos miehellä on mahdollisuus saada isyys ja osittainen huoltajuus, mun lapsi ei ole turvassa. Mutta mulla ei ole todisteita miehen väkivaltaisuudesta. Ja surkeakin vanhempi voi saada huoltajuuden. Tiedän, että katuisin aborttia syvästi. En koskaan pääsisi siitä yli. Mutta nyt tunnen olevani umpikujassa. Olisi pitänyt lähteä heti kun tajusin raskauden eikä kertoa miehelle. No jos olisin ollut fiksumpi olisin jo lähtenyt ennen raskautta. Mutta en voinut etukäteen tietää, että hänestä tulee väkivaltainen.
Ymmärrän tuon miehen väkivaltaisuuden. Minun poikapuolellani oli äiti, joka oli väkivaltainen lastansa kohtaan ja muitakin. Mutta se väkivaltaisuus loppui kun ero tuli ja poika oli vähemmän tekemisissä äitinsä kanssa. Lähestymiskieltoa voi hakea väkivaltaista kumppania tai ex-kumppania kohtaan. Mieheni väkivaltaista ex- puolisoa kohtaan saatiin aika helposti lähestymiskielto, kun yhteinen vauva oli tulossa. Pelättiin myös vauvan puolesta. Jos ei muuten väkivalta ala loppumaan, vie asia poliisille. Väkivalta ei kuulu mihinkään perheisiin tai parisuhteisiin! Ja voithan saada silti yksinhuoltajuuden, vaikka isyys olisi tunnustettu. Vaikeista paikoista olen itsekin selvinnyt!
Ja jos lapsi kokee väkivaltaisuutta, niin lastensuojelun tehtävä on huolehtia lapsesta. Otat vain yhteyttä mahdollisimman nopeasti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuotta olen ollut äitipuoli nyt jo aikuiselle pojalle. En puuttunut ollenkaan mieheni ja hänen eksänsä asioihin, mikä koski heidän yhteistä poikaansa, vaan meidän kodissa olimme perheenä vain me: minä, mies, hänen poikansa ja meidän 3 yhteistä lasta. Koskaan ei pojan kuullen puhuttu pahaa hänen äidistään, vaan ne keskuskelut käytiin kahden kesken. Poika piti yhteyttä puhelimitse äitiinsä ja oli siellä viikonloppuisin. Laitoin mielellään ruokaa tällekin pojalle eikä sillä ollut siinä merkitystä, oliko oma biologinen vai ei. Jos valitsee miehen tai naisen, jolla on jo lapsia, ei voi mitenkään sulkea niitä pois. Tämä pitäisi miettiä jo vakavasti suhteen alkuvaiheessa, kun kuulee, että toisella on lapsia. Kukaan ei tietenkään ole saanut mitään koulutusta siihen, miten ollaan uusperheessä, mutta jonkilainen kunnioitus pitää olla, muuten ei tule mitään. En ole kokenut itseäni miksikään hyysääjäksi ja äidinkorvikkeeksi tässä suhteessa.
En lukenut tässä ketjussa yhtäkään kommenttia, jossa se kumppanin lapsi koettaisiin ongelmaksi. Tuskin kukaan lähtee uusperhekuvioon mukaan yrittäen saada vain kumppanin mutta ei sen lasta. Uusperheeseen kun liitytään, niin silloin oletetaan että ollaan perhe. Näissä monissa kommenteissa korostuu, että se lapseton kumppani nähdään usein ulkopuolisena ihmisenä eikä osana perhettä. Viestien kirjoittajien ongelmat ovat parisuhteissa, ei lapsissa.
Se uusi puoliso ei ole lapsen vanhempi. Sillä lapsella on jo vanhemmat vaikka he olisi eronneetkin!
Miten tää voi olla noin mystisen vaikea käsittää?
Itse yrität tahallaan ymmärtää väärin. Se äiti-/isäpuoli ei ole lapsen äiti/isä. Eli ei ole lapsen vanhempi. Mutta jos se asuu yhdessä lapsen kanssa, niin ne ovat samaa perhettä. Ja oikeassa toimivassa uusperheessä äiti-/isäpuoli on tasavertainen perheenjäsen, jonka yksityisyyttä, mielipidettä ja arvoja täytyy kuunnella ihan yhtä paljon kuin muidenkin perheenjäsenten.
Tässä tulikin se kaikkein tärkein.
Meillä yhteisessä kodissamme minä ja mies päätämme yhdessä säännöt, joita noudatetaan. Lapsen kanssa ollaan perheenä niin, että kumpikin huolehdimme, vietämme aikaa ja tarvittaessa komennamme lasta meidän perheemme sääntöjen mukaan.
Lapsen kouluun liittyvät asiat, terveydenhuolto jne. menee vanhempien yhteisten päätösten mukaisesti, minulla ei ole niihin oikeutta eikä haluakaan - oikeudet ja velvollisuudet kulkevat käsi kädessä.
Täälläkin eksä yritti pompottaa siten, että yhtäkkiä olisi pitänyt muutella aikatauluja hänen lapsiviikollaan, kun hänellä oli omia menoja/ei olisi jaksanut hoitaa lapsen harrastuksia jne. Eksä ei halunnut, että mies keskustelee kanssani meidän ajankäytöstämme mitenkään, hän yritti saada aikaan kuviota, että hän ja mies ovat tiimi eikä minulta kysytä mitään.
Minulle oli alusta asti selvää, että kunnioitan vanhempien oikeutta tehdä vanhemmille kuuluvat päätökset ja yhtälailla meidän perhettämme ja aikaamme tulee kunnioittaa. Eksä, jolla on jo uusi mies, ei voi elää samaan aikaan mieheni kanssa kuten he elivät yhdessä ja pitää myös uutta perhettään (myös uusperhe). Mies on samaa mieltä kanssani ja vain tällä tavalla suostun edes olemaan uusperheessä. Lapsi ei ole ongelma vaan ihana muksu, josta olen onnellinen. Ongelmat ovat puhtaasti aikuisten.
Riidoilta ja draamalta ei ole vältytty, mutta selkeiden rajojen ansiosta olemme perhe siinä missä vanhemmat ovat lapsensa biologinen perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanokaa mitä sanotte, mutta vanhemman uusi puoliso ei voi koskaan olla täysvaltainen perheenjäsen. Turha nurista jostakin sellaisesta, mitä ei voi koskaan tapahtua. Uus”perhe” ei ole mikään oikea perhe, vaan nykyaikuisten keksimä termi omille itseaiheutetuille ongelmaisille kuvioilleen.
Tätä ketjua lukiessa tulee mieleem oma avioeroni. Mies vaihtoi minut toiseen ja piti itsestäänselvänä, ettei mikään muutu kuin se, että lapsella on kaksi rakastavaa kotia. Tosiasiassa erossa kaikki muuttuu. Jos ei siihen suostu, ei kannata erota.
Nämä ketjussa mainitut perhesuhteet taitavat juontua juuri samasta ajatuksesta. Mikään ei muutu. Eksää voi pyörittää samalla tavalla kuin ennenkin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa mitä sanotte, mutta vanhemman uusi puoliso ei voi koskaan olla täysvaltainen perheenjäsen. Turha nurista jostakin sellaisesta, mitä ei voi koskaan tapahtua. Uus”perhe” ei ole mikään oikea perhe, vaan nykyaikuisten keksimä termi omille itseaiheutetuille ongelmaisille kuvioilleen.
Tässä kaikesta päätellen puhuu lapsen vanhempi, jota v-tuttaa, että eksällä on uusi perhe, johon et kuulu.
Älä huoli - sinua vanhempana ei voi kukaan sivuuttaa. Kannattaa samaan aikaan hyväksyä se, että eksäsi perhe on olemassa, ei se kiukuttelemalla katoa.
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa mitä sanotte, mutta vanhemman uusi puoliso ei voi koskaan olla täysvaltainen perheenjäsen. Turha nurista jostakin sellaisesta, mitä ei voi koskaan tapahtua. Uus”perhe” ei ole mikään oikea perhe, vaan nykyaikuisten keksimä termi omille itseaiheutetuille ongelmaisille kuvioilleen.
Ei uusi puoliso minunkaan mielestäni helposti tule sisäpiiriläiseksi. Toki temperamentit vaikuttavat, toiset lapset hyväksyvät uusia, toiset eivät. Lisäksi jos tulee kuvioon silloin, kun lapset ovat tosi pieniä, on tilanne mahdollista muuttua.
Mutta: eksä ja lasten äiti ei myöskään ole mikään täysivaltainen perheenjäsen sen toisen vanhemman taloudessa. Uudella puolisolla on miljoona kertaa enemmän sananvaltaa kuin eksällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa mitä sanotte, mutta vanhemman uusi puoliso ei voi koskaan olla täysvaltainen perheenjäsen. Turha nurista jostakin sellaisesta, mitä ei voi koskaan tapahtua. Uus”perhe” ei ole mikään oikea perhe, vaan nykyaikuisten keksimä termi omille itseaiheutetuille ongelmaisille kuvioilleen.
Tässä kaikesta päätellen puhuu lapsen vanhempi, jota v-tuttaa, että eksällä on uusi perhe, johon et kuulu.
Älä huoli - sinua vanhempana ei voi kukaan sivuuttaa. Kannattaa samaan aikaan hyväksyä se, että eksäsi perhe on olemassa, ei se kiukuttelemalla katoa.
Ei vaan olen tällaisen sotkuisen kuvion aikuinen lapsi. Onneksi ei tarvitse enää olla missään tekemisissä isäni puolison kanssa. Ei ole tervetullut meille ollenkaan. Lasten synttäreillä käy isäni yksinään. Äitini raahaa puolisonsa, jota juuri ja juuri siedän.
Olin itse uusperheen lähi-äitipuoli noin 19v. Olihan se alkuun uutta ja outoa, kun miehen lapsi asui kanssamme, mulla ei ole edes sisaruksia, eli kokemusta lapsista ei juuri ollut. Muutaman vuoden päästä saatiin yhteisiäkin ja siinähän se meni lapsipuoli samassa kuin omatkin. Toki joskus väännettiin asioista, mutta niin on väännetty omien muksujenkin kanssa. Meillä oli hyvä tilanne se, että miehen ex on tosi fiksu nainen ja olen hänen kanssaan edelleen tekemisissä, vaikka lapipuolikin on jo aikuinen ja naimisissa tahoillaan. Pitkää pinnaa, lyhyttä muistia ja huonoa kuuloa se välillä vaatii ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa mitä sanotte, mutta vanhemman uusi puoliso ei voi koskaan olla täysvaltainen perheenjäsen. Turha nurista jostakin sellaisesta, mitä ei voi koskaan tapahtua. Uus”perhe” ei ole mikään oikea perhe, vaan nykyaikuisten keksimä termi omille itseaiheutetuille ongelmaisille kuvioilleen.
Tässä kaikesta päätellen puhuu lapsen vanhempi, jota v-tuttaa, että eksällä on uusi perhe, johon et kuulu.
Älä huoli - sinua vanhempana ei voi kukaan sivuuttaa. Kannattaa samaan aikaan hyväksyä se, että eksäsi perhe on olemassa, ei se kiukuttelemalla katoa.
Ei vaan olen tällaisen sotkuisen kuvion aikuinen lapsi. Onneksi ei tarvitse enää olla missään tekemisissä isäni puolison kanssa. Ei ole tervetullut meille ollenkaan. Lasten synttäreillä käy isäni yksinään. Äitini raahaa puolisonsa, jota juuri ja juuri siedän.
Turha alapeukuttaa, koska tämä on todellisuutta. Sen päsmäröinnin löytää vielä edestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoin puolisolleni, että hänen pitää lukea tämä ketju. Sen jälkeen hän saa 24h aikaa miettiä miten haluaa jatkaa: minun kanssa yhdessä PERHEENÄ vai eksän tahdittamaa humppaa yksinään.
Iso kiitos teille kaikille, jotka olette jaksaneet kirjoittaa näkökulmianne/kokemuksianne. Tämä oli silmiä avaavaa. <3
Miten te koskaan edes voisitte olla mikään perhe? Sitä mitä toivot ei voi koskaan tapahtua. Miehen edellinen perhe ei vaan mystisesti pyyhkiydy jonnekin pois. Tuollaisilla uhkavaatimuksilla vahingoitat vain isän ja hänen lastensa suhdetta! Aikuisena sinun pitäisi olla viisaampi.
Ei sitä vanhaa perhettä enään ole. Miehen entinen perhe on eron myötä hajonnut eikä sitä ole enään olemassa. On vain yksilöitä jotka toimivat keskenään. Nyt on annettava tilaa uuden perheen muodostumiselle. Eronneet vanhemmat kipuilevat aikansa tätä ajatusta vastaan ja yrittävät pitää hengissä jotain mikä on jo kuollut.754
Alue: Aihe vapaa
Miten te koskaan edes voisitte olla mikään perhe? Sitä mitä toivot ei voi koskaan tapahtua. Miehen edellinen perhe ei vaan mystisesti pyyhkiydy jonnekin pois. Tuollaisilla uhkavaatimuksilla vahingoitat vain isän ja hänen lastensa suhdetta! Aikuisena sinun pitäisi olla viisaampi.