Lapseton osapuoli uusperheessä vertaistukea vailla

Eipä helpotu tilanne sittenkään, kun lapset aikuisia/aikuisuuden kynnyksellä. Olen siis päätynyt suhteeseen miehen kanssa, jonka lapset jo tämän ikäisiä ja välillä kyllä tuntuu, etten oikein tajunnut mihin mukaan lähdin. Nämä aikuiset lapset asuvat isänsä omakotitalossa ja odottavat täysihoitoa esim siivouksen ja ruuan suhteen. Jokainen astia jää juuri niille sijoilleen mihin se kädestä tipahtaa. Mitään pieniäkään kodin askareita ei hoideta vaan ne jäävät vanhempien eli isänsä ja minun hoidettavaksi. Nyt vanhempi poika on pitänyt välivuotta ja koronan vuoksi lähinnä makaillut huoneessaan pelaillen. Korona ei kuitenkaan ole estänyt häntä viettämästä välillä hyvinkin railakasta nuorten elämää öisin ja saammekin pelätä saadaanko sitten tartunta sitä kautta, kun itse ollaan linnottauduttu kotiin ja peruttu kaikki muu elämä työn ulkopuolella. Toivon koko ajan, että tämä aikuinen mies haluaisi aloittaa oman elämän ja muuttaisi pian pois kuluttamasta isänsä rahoja ja voimavaroja. Tai alkaisi vaihtoehtoisesti tehdä jotain järkevää. Joka aamu kun näen pöydillä notkuvat sotkut ja pizzalaatikot ja kuulen hänen huoneestaan kuorsauksen, mietin miksi ihmeessä kestän tätä. Toisaalta taas kovasti miestäni rakastan ja näen, että hänkin tilanteesta kärsii. Mies on pojalleen jo usein puhunut, mutteivat asiat näytä muuttuvan. Pian toinenkin veljeksistä on aikuinen ja jos meillä sitten on kaksi aikuista miestä elätettävänä ja huollettavana, on se minulle liikaa. Miksi jotkut nuoret ihmiset eivät halua itsenäistyä??

Vierailija kirjoitti:

Mistä näitä hirveitä exiä sikiää? Mieheni exä on nyt 3 vuotta yrittänyt kiristämällä pompotella exääni toimimaan pillinsä mukaan; täysin tuloksetta, mutta silti hän ei vaan lopeta.

Mielestäni sinun pitäisi jutella miehesi kanssa ja kertoa hänelle, että te olette nyt perhe eikä teidän elämänne voi mennä exän pillin mukaan. Meillä on toiminut se hyvin, että exän kanssa viestitään vain kirjallisesti ja katsotaan yhdessä mitä hänelle vastataan. Mieheni ei näin ollen hoida mitään asioita selkäni takana exänsä kanssa. Samoin teidän pitäisi nyt saada selkeä sopimus siitä miten lapsi teillä on ja muuten mies voisi pitää yhteydenpidon exänsä kanssa minimissä. Minun mieheni valitsi heti minut pompottelevan exänsä sijaan, mutta silti elämä on ollut tämän kolme vuotta todella rankkaa, kun exä vaan jaksaa ja jaksaa yrittää pompotella miestäni. Ensin hyvällä, sitten pahalla ja sama uudestaan ja uudestaan. Mieheni pisti siis alusta saakka selkeät rajat (joka johti mm. siihen, että hän ei nähnyt lastaan ollenkaan isänpäivänä, koska exä halusi sanella ajankohdan jolloin isä lasta näkee eikä sitten tullut tapaamispaikalle isän toivomana ajankohtana yms. yms. Yms.), mutta silti exä vaan jatkaa. Kun teillä ei ole yhteisiä lapsia, kannattaa miettiä, jaksatko tuota seuraavat kymmenen vuotta. Jos miehesi ei siis halua lopettaa exänsä talutushihnassa olemista. Kannattaa nostaa kissa pöydälle ennen kuin tilanne menee vain pahemmaksi ja pahemmaksi. Toki varoituksensana; sitten kun ex huomaa, että mies ei enää hypi hänen pillinsä mukaan, sitten vasta helvetti onkin irti.

Kuin omasta kynästäni! Ei kyllä ole koskaan lapsia kieltänyt näkemästä, ennemminkin niin päin että pitäisi koko ajan lasten olla meillä. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen myös se lapseton osapuoli uus"perheessä". Minä otin miehen lapsen ilosylin vastaan. Luulin, että minusta tulisi äitipuoli ja meistä tulisi perhe. Mutta mies ei ota minun mielipidettäni huomioon yhtään missään asiassa. Minä en saa ilmaista mielipiteitäni lapsen kasvatukseen liittyen enkä talon sääntöihin liittyen. Tunnen itseni täysin ulkopuoliseksi. Olen pelkkä isän tyttöystävä, joka asuu isän kotona. Minulla ei ole omaa kotia. Asun vain toisen nurkissa toisen säännöillä.

Ajattelin, että ehkä aika auttaa asiaa. Kyllähän tällainen kuvio vie aikansa totutella. Kävi kuitenkin niin, että tulin ehkäisystä huolimatta raskaaksi. Minä haluan lapsen. Mies haluaa lapsen. Miehen lapsi haluaa myös sen lapsen. Mutta toisin kuin yleensä, en usko tämän lapsen yhdistävän meitä. Mies haluaa vain sen lapsen, ei minua. Minä en voi kuvitella kasvattavani tätä lasta yhdessä miehen kanssa. Me emme koskaan olisi perhe. Olisimme miehen perhe, minä ja minun lapsi joka yrittää luovia kaiken keskellä.

Raskaus on vasta ihan aluillaan, mutten halua aborttia. Olen vakavissaan miettinyt lähtemistä. Olen myös viime aikoina todennut miehen aika huonoksi vanhemmaksi. Hän suuttuu ja huutaa lapselleen todella pienistä asioista. Kerran hän satutti minua. Hän ei muista varata lapselleen aikaa hammaslääkäriin tai katsoa että lapsella on ruokaa muutenkin kuin tunti ennen nukkumaanmenoa. Jos minä jäisin tänne lapseni kanssa, joutuisin kasvattamaan sen täysin yksin. Mutta samalla joutuisin elämään täällä vieraana ja jatkuvassa pelossa, että mieheni taas suuttuu.

Emme ole naimisissa. Mietin, että jos lähden nyt raskausaikana ja kasvatan lapsen yksin, onko se mahdollista? Tämä olisi paljon helpompaa yksin. Miehellähän ei ole oikeutta lapseen, ellen ilmoita häntä isäksi lapsen synnyttyä. Mutta onko olemassa jokin lakikiemura, että hän voi vaatia isyystestiä ja siten saada isyyden ja osittaisen huoltajuuden lapseen? Hän ei mielestäni ole hyvä isä. En halua häntä lapseni lähelle. Pelkään, että hänestä tulee väkivaltainen myös lapsia kohtaan. Onko kellään kokemusta tai tietoa asiasta?

Vaihtoehto on mennä naimisiin jonkun miehen kanssa ennen lapsen syntymää, jolloin hän on automaattisesti lapsen isä kun se syntyy. Sen jälkeen voitte erota, ja sinä et vaadi mieheltä mitään. Esim. joku hyvä miespuolinen kaverisi käy tähän oikein hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen myös se lapseton osapuoli uus"perheessä". Minä otin miehen lapsen ilosylin vastaan. Luulin, että minusta tulisi äitipuoli ja meistä tulisi perhe. Mutta mies ei ota minun mielipidettäni huomioon yhtään missään asiassa. Minä en saa ilmaista mielipiteitäni lapsen kasvatukseen liittyen enkä talon sääntöihin liittyen. Tunnen itseni täysin ulkopuoliseksi. Olen pelkkä isän tyttöystävä, joka asuu isän kotona. Minulla ei ole omaa kotia. Asun vain toisen nurkissa toisen säännöillä.

Ajattelin, että ehkä aika auttaa asiaa. Kyllähän tällainen kuvio vie aikansa totutella. Kävi kuitenkin niin, että tulin ehkäisystä huolimatta raskaaksi. Minä haluan lapsen. Mies haluaa lapsen. Miehen lapsi haluaa myös sen lapsen. Mutta toisin kuin yleensä, en usko tämän lapsen yhdistävän meitä. Mies haluaa vain sen lapsen, ei minua. Minä en voi kuvitella kasvattavani tätä lasta yhdessä miehen kanssa. Me emme koskaan olisi perhe. Olisimme miehen perhe, minä ja minun lapsi joka yrittää luovia kaiken keskellä.

Raskaus on vasta ihan aluillaan, mutten halua aborttia. Olen vakavissaan miettinyt lähtemistä. Olen myös viime aikoina todennut miehen aika huonoksi vanhemmaksi. Hän suuttuu ja huutaa lapselleen todella pienistä asioista. Kerran hän satutti minua. Hän ei muista varata lapselleen aikaa hammaslääkäriin tai katsoa että lapsella on ruokaa muutenkin kuin tunti ennen nukkumaanmenoa. Jos minä jäisin tänne lapseni kanssa, joutuisin kasvattamaan sen täysin yksin. Mutta samalla joutuisin elämään täällä vieraana ja jatkuvassa pelossa, että mieheni taas suuttuu.

Emme ole naimisissa. Mietin, että jos lähden nyt raskausaikana ja kasvatan lapsen yksin, onko se mahdollista? Tämä olisi paljon helpompaa yksin. Miehellähän ei ole oikeutta lapseen, ellen ilmoita häntä isäksi lapsen synnyttyä. Mutta onko olemassa jokin lakikiemura, että hän voi vaatia isyystestiä ja siten saada isyyden ja osittaisen huoltajuuden lapseen? Hän ei mielestäni ole hyvä isä. En halua häntä lapseni lähelle. Pelkään, että hänestä tulee väkivaltainen myös lapsia kohtaan. Onko kellään kokemusta tai tietoa asiasta?

Vaihtoehto on mennä naimisiin jonkun miehen kanssa ennen lapsen syntymää, jolloin hän on automaattisesti lapsen isä kun se syntyy. Sen jälkeen voitte erota, ja sinä et vaadi mieheltä mitään. Esim. joku hyvä miespuolinen kaverisi käy tähän oikein hyvin.

En mä voisi käyttää toista ihmistä hyväksi tolla tavalla, vaikka se sovittu juttu olisikin. Ei naimisiin meno ja erokaan ole niin yksinkertaisia asioita. Vaikuttaa varmasti paljon raha- ja paperiasioihin.

Vierailija kirjoitti:

Ei voi kuin ihmetellä, että joku haluaa muuttaa huusholliin, jossa asuu osa-aikaisesti toisen kakaroita. Miksi pitää tunkeutua vieraiden lasten perheeseen? Miksi ei elä yksin, pariskuntana lapsettoman kumppanin kanssa tai perusta omaa perhettä?

Talo jossa mieheni kanssa asun on minun ja mieheni yhteinen, yhteiseksi ostettu ja yhteisellä lainalla. Miehen lapsille on täällä huoneet, eivätkä he mitenkään tunkeudu tänne, vaan ovat tapaamissopimuksen puitteissa täällä, ja siihen päälle aina kun haluavat ja meille sopii.

Vierailija kirjoitti:

Sori vain aloittaja, mutta et voi koskaan päästä samaan asemaan kuin se puolisosi eksä. He kokivat yhdessä ensimmäistä kertaa perheen perustamisen jne. Olet vain pelkkä plan B. Ja ei, en ole katkera eksä.

Etpä! :D :D :D

Ap. Sua ei arvosteta eikä sua lasketa mukaan perheenjäsenenä millään tasolla. Sua pidetään vähempiarvoisena kuin kotiapulaista koska sulle ei edes vaivauduta kertomaan muutoksista aikatauluun. En ymmärrä miksi leikit kotihengetärtä ja oottelet valmiiden ruokien kanssa. En ymmärrä muutenkaan ja vielä vähemmän sun tilanteessa, teillä kun kukaan ei sitä arvosta.

Sekin on vähän vaikea ymmärtää miksi roikut suhteessa, jossa olet... niin mikä? Mällipatja ilmeisesti. Tasaveroinen kumppani et ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sori vain aloittaja, mutta et voi koskaan päästä samaan asemaan kuin se puolisosi eksä. He kokivat yhdessä ensimmäistä kertaa perheen perustamisen jne. Olet vain pelkkä plan B. Ja ei, en ole katkera eksä.

Etpä! :D :D :D

Itse elän ydinperheessä. Läheltä nähnyt tätä muuta sekoilua. Ei kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sori vain aloittaja, mutta et voi koskaan päästä samaan asemaan kuin se puolisosi eksä. He kokivat yhdessä ensimmäistä kertaa perheen perustamisen jne. Olet vain pelkkä plan B. Ja ei, en ole katkera eksä.

Etpä! :D :D :D

Itse elän ydinperheessä. Läheltä nähnyt tätä muuta sekoilua. Ei kiitos.

Tätä et usko itsekään ;) ;) ;)

Hmmm. Melkoisia kommentteja tässä ketjussa. Pitäiskö mun nelikymppisenä sinkkunaisena (ei lapsia) vältellä eronneita perheenisiä ja etsiä potentiaalista kumppania vain lapsettomien sinkkujen joukosta? Sehän rajaa fiksuimmat ja tasapainoisimmat miehet aika tehokkaasti pois, he kun useimmiten ovat jo tähän ikään lapsia saaneet. 

:P

Vierailija kirjoitti:

Hmmm. Melkoisia kommentteja tässä ketjussa. Pitäiskö mun nelikymppisenä sinkkunaisena (ei lapsia) vältellä eronneita perheenisiä ja etsiä potentiaalista kumppania vain lapsettomien sinkkujen joukosta? Sehän rajaa fiksuimmat ja tasapainoisimmat miehet aika tehokkaasti pois, he kun useimmiten ovat jo tähän ikään lapsia saaneet. 

:P

Ei tarvitse, mutta varmista, että

- mies kantaa hoito, kasvatus ja viihdytysvastuun lapsistaan, eikä yritä heittää tätä vastuuta sinulle. Älä myöskään ota sitä, koska mies on sellainen olento, että hän antaa tämän vastuun helposti pois.

- mies priorisoi parisuhteensa tärkeimmäksi, eikä jousta eksän suuntaan silloin, kun on sinulle luvannut jotain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmmm. Melkoisia kommentteja tässä ketjussa. Pitäiskö mun nelikymppisenä sinkkunaisena (ei lapsia) vältellä eronneita perheenisiä ja etsiä potentiaalista kumppania vain lapsettomien sinkkujen joukosta? Sehän rajaa fiksuimmat ja tasapainoisimmat miehet aika tehokkaasti pois, he kun useimmiten ovat jo tähän ikään lapsia saaneet. 

:P

Ei tarvitse, mutta varmista, että

- mies kantaa hoito, kasvatus ja viihdytysvastuun lapsistaan, eikä yritä heittää tätä vastuuta sinulle. Älä myöskään ota sitä, koska mies on sellainen olento, että hän antaa tämän vastuun helposti pois.

- mies priorisoi parisuhteensa tärkeimmäksi, eikä jousta eksän suuntaan silloin, kun on sinulle luvannut jotain.

Luulis että ainakin ylempi osa toteutuu oikein mainiosti, kun ei asuta yhdessä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmmm. Melkoisia kommentteja tässä ketjussa. Pitäiskö mun nelikymppisenä sinkkunaisena (ei lapsia) vältellä eronneita perheenisiä ja etsiä potentiaalista kumppania vain lapsettomien sinkkujen joukosta? Sehän rajaa fiksuimmat ja tasapainoisimmat miehet aika tehokkaasti pois, he kun useimmiten ovat jo tähän ikään lapsia saaneet. 

:P

Ei tarvitse, mutta varmista, että

- mies kantaa hoito, kasvatus ja viihdytysvastuun lapsistaan, eikä yritä heittää tätä vastuuta sinulle. Älä myöskään ota sitä, koska mies on sellainen olento, että hän antaa tämän vastuun helposti pois.

- mies priorisoi parisuhteensa tärkeimmäksi, eikä jousta eksän suuntaan silloin, kun on sinulle luvannut jotain.

Luulis että ainakin ylempi osa toteutuu oikein mainiosti, kun ei asuta yhdessä :)

Ylempi toteutuu mainosti, kun tekee miehelle selväksi, että jos haluaa lapsiaan nähdä, niin hoitakoon myös homman. Hädässä autetaan, muuten ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä näitä hirveitä exiä sikiää? Mieheni exä on nyt 3 vuotta yrittänyt kiristämällä pompotella exääni toimimaan pillinsä mukaan; täysin tuloksetta, mutta silti hän ei vaan lopeta.

Mielestäni sinun pitäisi jutella miehesi kanssa ja kertoa hänelle, että te olette nyt perhe eikä teidän elämänne voi mennä exän pillin mukaan. Meillä on toiminut se hyvin, että exän kanssa viestitään vain kirjallisesti ja katsotaan yhdessä mitä hänelle vastataan. Mieheni ei näin ollen hoida mitään asioita selkäni takana exänsä kanssa. Samoin teidän pitäisi nyt saada selkeä sopimus siitä miten lapsi teillä on ja muuten mies voisi pitää yhteydenpidon exänsä kanssa minimissä. Minun mieheni valitsi heti minut pompottelevan exänsä sijaan, mutta silti elämä on ollut tämän kolme vuotta todella rankkaa, kun exä vaan jaksaa ja jaksaa yrittää pompotella miestäni. Ensin hyvällä, sitten pahalla ja sama uudestaan ja uudestaan. Mieheni pisti siis alusta saakka selkeät rajat (joka johti mm. siihen, että hän ei nähnyt lastaan ollenkaan isänpäivänä, koska exä halusi sanella ajankohdan jolloin isä lasta näkee eikä sitten tullut tapaamispaikalle isän toivomana ajankohtana yms. yms. Yms.), mutta silti exä vaan jatkaa. Kun teillä ei ole yhteisiä lapsia, kannattaa miettiä, jaksatko tuota seuraavat kymmenen vuotta. Jos miehesi ei siis halua lopettaa exänsä talutushihnassa olemista. Kannattaa nostaa kissa pöydälle ennen kuin tilanne menee vain pahemmaksi ja pahemmaksi. Toki varoituksensana; sitten kun ex huomaa, että mies ei enää hypi hänen pillinsä mukaan, sitten vasta helvetti onkin irti.

Kuin omasta kynästäni! Ei kyllä ole koskaan lapsia kieltänyt näkemästä, ennemminkin niin päin että pitäisi koko ajan lasten olla meillä. 

Ihanaa saada täältä vertaistukea 🙂. Mieheni exäkään ei siis yleensä estä näkemisiä, paitsi juuri isänpäivänä. Muuten hän kiristää ja uhkailee esim. jäävänsä opiskelijaksi (yli 40-vuotiaana ja useita tutkintoja omaavana) ja nostavansa kanteen suurista elareista (samalla muistuttaen, että oikeudenkäynti on hänelle lähivanhempana ilmainen), jos mieheni ei ota lapsia meille hänen saneleminaan ajankohtina (esim. kesällä 8 viikkoa yms).

Vierailija kirjoitti:

Hmmm. Melkoisia kommentteja tässä ketjussa. Pitäiskö mun nelikymppisenä sinkkunaisena (ei lapsia) vältellä eronneita perheenisiä ja etsiä potentiaalista kumppania vain lapsettomien sinkkujen joukosta? Sehän rajaa fiksuimmat ja tasapainoisimmat miehet aika tehokkaasti pois, he kun useimmiten ovat jo tähän ikään lapsia saaneet. 

:P

Itse mieheni hirviöexän oikuista monta vuotta kärsineenä suosittelen sinkkukavereitani ottamaan erittäin tarkkaan selvää jo alkumetreillä minkälainen miehen ex on ja minkälaiset välit heillä on. Se, että ex on uudessa parisuhteessa, ei ainakaan meidän tilanteessamme ole valitettavasti ollut tae siitä, ettei ex käyttäisi kaikkea energiaansa ex miehensä elämän tuhoamisen yrittämiseen.

Olisi mukava kuulla, jos täällä on joku, joka voi kommunikoida luontevasti myös puolisonsa uuden kumppanin kanssa ihan vaikka lasten asioihinkin liittyen. Tai uusi kumppani, joka kokee että voi kommunikoida luontevasti ja asiallisesti puolison exän kanssa lapsiin liittyen.

Täytyyhän näitä olla?

Vierailija kirjoitti:

Olisi mukava kuulla, jos täällä on joku, joka voi kommunikoida luontevasti myös puolisonsa uuden kumppanin kanssa ihan vaikka lasten asioihinkin liittyen. Tai uusi kumppani, joka kokee että voi kommunikoida luontevasti ja asiallisesti puolison exän kanssa lapsiin liittyen.

Täytyyhän näitä olla?

Meillä mentiin huorittelun kautta noin vuoden kestäneisiin asiallisiin, jopa hyviin väleihin, kunnes päädyttiin taas siihen, että olen karmein ihminen ikinä jne. En usko, että välit enää tästä korjaantuvat. Lapsen äiti loukkasi minua niin törkeästi ja ilkeästi ja samalla satutti lastaan, että parempi, kun pidetään etäisyyttä. Erimielisyydet ja jopa riidat kyllä saadaan sovittua jos minusta on kiinni, mutta jonkun riman ali ei pidä mennä. Lapsen satuttaminen on yksi sellainen juttu, jota en tule koskaan ymmärtämään, saati hyväksymään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä näitä hirveitä exiä sikiää? Mieheni exä on nyt 3 vuotta yrittänyt kiristämällä pompotella exääni toimimaan pillinsä mukaan; täysin tuloksetta, mutta silti hän ei vaan lopeta.

Mielestäni sinun pitäisi jutella miehesi kanssa ja kertoa hänelle, että te olette nyt perhe eikä teidän elämänne voi mennä exän pillin mukaan. Meillä on toiminut se hyvin, että exän kanssa viestitään vain kirjallisesti ja katsotaan yhdessä mitä hänelle vastataan. Mieheni ei näin ollen hoida mitään asioita selkäni takana exänsä kanssa. Samoin teidän pitäisi nyt saada selkeä sopimus siitä miten lapsi teillä on ja muuten mies voisi pitää yhteydenpidon exänsä kanssa minimissä. Minun mieheni valitsi heti minut pompottelevan exänsä sijaan, mutta silti elämä on ollut tämän kolme vuotta todella rankkaa, kun exä vaan jaksaa ja jaksaa yrittää pompotella miestäni. Ensin hyvällä, sitten pahalla ja sama uudestaan ja uudestaan. Mieheni pisti siis alusta saakka selkeät rajat (joka johti mm. siihen, että hän ei nähnyt lastaan ollenkaan isänpäivänä, koska exä halusi sanella ajankohdan jolloin isä lasta näkee eikä sitten tullut tapaamispaikalle isän toivomana ajankohtana yms. yms. Yms.), mutta silti exä vaan jatkaa. Kun teillä ei ole yhteisiä lapsia, kannattaa miettiä, jaksatko tuota seuraavat kymmenen vuotta. Jos miehesi ei siis halua lopettaa exänsä talutushihnassa olemista. Kannattaa nostaa kissa pöydälle ennen kuin tilanne menee vain pahemmaksi ja pahemmaksi. Toki varoituksensana; sitten kun ex huomaa, että mies ei enää hypi hänen pillinsä mukaan, sitten vasta helvetti onkin irti.

Kuin omasta kynästäni! Ei kyllä ole koskaan lapsia kieltänyt näkemästä, ennemminkin niin päin että pitäisi koko ajan lasten olla meillä. 

Mun miehen exä teki tuota samaa. Saatiin hoitaa lasta koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Olisi mukava kuulla, jos täällä on joku, joka voi kommunikoida luontevasti myös puolisonsa uuden kumppanin kanssa ihan vaikka lasten asioihinkin liittyen. Tai uusi kumppani, joka kokee että voi kommunikoida luontevasti ja asiallisesti puolison exän kanssa lapsiin liittyen.

Täytyyhän näitä olla?

Meillä on ihan normaalit välit. Miehen exä eli lapsen äiti on todella mukava ihminen. Jutellaan aina vaihdossa, kerrotaan avoimesti jos on ollut vaikeaa tai kun on ollut kivaa. Hänen mies on myös ihan kiva tyyppi. Välillä ollaan asioista eri mieltä, mutta kaikki osaa olla asiallisesti. Olen itse sitä mieltä, että kaikki lapsen elämässä olevat aikuiset, eikä pelkät vanhemmat osallistuu lapsen kasvatukseen, isovanhemmat, tädit ja sedät. Vanhemmat tekee ne lopulliset päätökset, mutta ei se estä minua pyytämästä lasta imuroimaan tai keskustelemaan hänen kanssa uskonnosta.

Puolisoni kertoi haluavansa minut ja perheen minun kanssa. Ehtoni ovat, että lähdemme pariterapiaan uusperheneuvojalle ja seuraavan 6kk sisällä pitää näkyä muutosta. Tiedän ettei asiat muutu sormia napsauttamalla, mutta en myöskään aio tuhlata tähän koko elämääni, jos roolini on sivusta seuraaja.

Iso kiitos viesteistänne ja tsemppiä kaikille uusperheen kiemuroissa oleville <3

Ap