Lapseton osapuoli uusperheessä vertaistukea vailla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanokaa mitä sanotte, mutta vanhemman uusi puoliso ei voi koskaan olla täysvaltainen perheenjäsen. Turha nurista jostakin sellaisesta, mitä ei voi koskaan tapahtua. Uus”perhe” ei ole mikään oikea perhe, vaan nykyaikuisten keksimä termi omille itseaiheutetuille ongelmaisille kuvioilleen.

Tässä kaikesta päätellen puhuu lapsen vanhempi, jota v-tuttaa, että eksällä on uusi perhe, johon et kuulu. 

Älä huoli - sinua vanhempana ei voi kukaan sivuuttaa. Kannattaa samaan aikaan hyväksyä se, että eksäsi perhe on olemassa, ei se kiukuttelemalla katoa. 

Ei vaan olen tällaisen sotkuisen kuvion aikuinen lapsi. Onneksi ei tarvitse enää olla missään tekemisissä isäni puolison kanssa. Ei ole tervetullut meille ollenkaan. Lasten synttäreillä käy isäni yksinään. Äitini raahaa puolisonsa, jota juuri ja juuri siedän.

Turha alapeukuttaa, koska tämä on todellisuutta. Sen päsmäröinnin löytää vielä edestään.

Kaikki uusperheet ovat ihan kuten sinun lapsuudessasi. Ei ole mitään variaatioita. Ei ole erilaisia ihmisiä ja perheitä. Tietenkin. 

Siitä olen samaa mieltä, että itse kukin löytää päsmäröinnin edestään. Tuntuu kuitenkin vähän naivilta, että vedät oman lapsuudenperheesi ja KAIKKIEN uusperheiden välille yhtäläisyysmerkin. 

Uusperheessä on puhuttava, puhuttava ja puhuttava asioista. Ap:n kuvaama tilanne ei pitkän päälle onnistu... Jos ap:n puoliso haluaa pitää parisuhteensa, niin tyylin on muututtava, valitettavasti. Tottakai ne lapset ovat tärkeintä! Mutta se tarkoittaa ihan muuta, kuin esimerkiksi sitä, ettei edellisenä päivänä puoliso tiedä, onko kotona paikalla kaksi aikuista vai kaksi aikuista ja lapsi. Ja mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, myös lapsen takia on elämän oltava suunnitelmallisempaa. Eli kyse ei ole vain äitipuolen tahdosta, vaan ihan lapsen edusta. Esimerkiksi harrastukset, tai kavereiden kanssa olemiset.

Olen itse nyt elänyt uusperheessä kolme vuotta, viimeisen puoli vuotta saman katon alla. Sekä minulla että puolisollani on lapsia edellisestä liitosta. Alusta asti olemme tietoisesti pyrkineet siihen, että asioista sovitaan niin, että molemmat ovat tietoisia. Olemme molemmat hyvin joustavia, ja muutokset lasten olemisessa sopivat yleensä aina toiselle, MUTTA kyse onkin periaatteesta. Vaikka tiedän, että miestäni ei haittaa, että lapseni tulevatkin poikkeuksellisesti jokin toinen päivä, haluan asiasta hänelle kertoa, jotta hän saa sanoa mielipiteensä. Ja kyllä, haluan tietää samoin toisinpäin. Ihan käytännön syistä, mitä ap kuvaa myös. Se ulkopuolisuuden tunne uusperheessä ei poistu itsestään, vaan sen eteen on tehtävä töitä, ja motivaatio täytyy olla kummallakin puolisoista.

Juu, olisi mahtavaa elää edelleen siinä ydinperheessä. En todellakaan valitsisi tätä uusperhettä, jos tuosta noin vaan voisin päättää. Toivottavasti te uusperheitä haukkuvat pystytte pitämään onnellisen ydinperheen kasassa, onnellinen ydinperhe on lapselle paras paikka kasvaa. Oman ydinperheeni koossapitämisessä epäonnistuin, ja olen siitä pahoillani. Elämässä on kuitenkin myös mentävä eteenpäin, enkä aio elämää elää katsoen taaksepäin ja surkutellen kohtaloa. Yritän luoda mahdollisimman hyvän elämän näissä nykyisissä puitteissa, ja siihen nyt sattui löytymään myös uusi, ihana kumppani. Pyrimme molemmat luomaan lapsillemme hyvän perhe-elämän, ja samalla pitämään parisuhteestamme huolta. Perheyksikkömme ei ole enää ne biologiset vahemmat ja lapset, vaan minä ja puolisoni, ja meidän molempien lapset.

Mieheni on ollut tuossa tilanteessa eron jälkeen, ja ihan siihen asti kunnes aloimme tosissamme seurustelemaan hänen kanssaan. Mieheni ymmärsi sekunnissa kun sanoin että nyt tämä ei mene enää oikein häntä kohtaan. Siitä alkoi parin vuoden väsytystaistelu jossa käytiin ihan oikeuden sovittelussa asti vääntämässä lasten äidille rautalankaa. Mieheni oli kuitenkin itse sitä mieltä että nyt tätä lajia riittää, eli exän kontrollointiyrityksiä, ja minä en joutunut tekemään kuin aloituksen, eli sanomaan ääneen että tilanne on miehen ja minun yhteistä tulevaisuutta katsoen täysin kestämätön. Lopun hoiti mies itse, ihan omasta halustaan kun silmänsä aukesivat. Tämä on sellainen asia että miehen pitää ITSE se stoppi laittaa, sitä ei voi kukaan muu tehdä hänen puolestaan, ja mies itse käy sen taistelun, toki tukena voi olla hänelle siinä. 

Ja SILTI mieheni exä tuumasi että minä varmaan haluan omia mieheni, että exästä tuli ihan hirveä kun minut tapasi :D

Kyllä minun korvaani kuulostaa oudolta, jos eronneet vanhemmat lomailevat yhdessä lapsensa tai lastensa kanssa uusien kumppanien odottaessa kotona.

Kannatan ehdottomasti hyviä välejä, koska se on kaikkien etu ja vaikka ero on tullutkin, lapset saavat sopusoinnusta hyvää mallia. Silti asiat eron tullen muuttuvat, ja ainakaan itselleni ei näin ajatustasolla olisi ok että mieheni kulkisi exänsä ja heidän yhteisen lapsensa kanssa lomalla, kun minä odottaisin kotona. Lapsi toki olisi tervetullut mukaan MEIDÄN yhteiselle reissulle, mutta tuo em. järjestely ei minulle sopisi.

Tosin omassa parisuhteessa miehellä ei ole lapsia, minulla oli, kun tapasimme. Kuvio on kuitenkin helpompi kuin useimmilla, sillä oma exäni oli jättäytynyt pois menosta aikoja sitten omien ongelmiensa vuoksi, lasten parhaaksi onneksi näin. Lapset olivat pieniä, joten ehkä olivat varauksettomampia kuin esim. teinit voisivat olla - en tiedä.

Miehelle oli alusta saakka selkeää että haluaa perheen - vaikka sitten hieman perinteisestä eroavan perheen. Mies on halunnut toimia vanhemman roolissa, ja arvostan sitä todella. Yhdessä keskustellaan ja päätetään asioista. Meillä on myös yksi yhteinen lapsi, ja eroa ei häneen verraten ole. Asiasta on juteltu, myös lasten kanssa heidän ollessa jo isompia, ja koemme kyllä kaikki olevamme ihan yhtä ja samaa perhettä, vaikka teknisesti ottaen uusperhe olemmekin.

En minä osaa ajatella, että mieheni ei olisi tasaveroinen vanhempi siinä, missä minäkin.

Varmasti tilanne olisi vähän eri, jos lapset olisivat olleet tavatessamme isompia tai se ex olisi kuvioissa mukana. Tällöinkin tosin haluaisin tehdä kaikkeni, jotta mieheni ei kokisi ulkopuolisuutta, saisi osallistua yhteisiin päätöksiin tai tietäisi asioista siinä missä minäkin, kun kerran halua tähän on. Itse en tosin olisi voinut ajatella ryhtyväni pitkälliseen suhteeseen sellaisen miehen kanssa, jota ei-bio-lasten asiat yhtään kiinnostaisi. Kaikki toki aikanaan, hiljalleen meilläkin mentiin. Lopputulema hyvä.

Minä olen meillä se "lapseton" osapuoli, ja kyllä meidän kotona tehdään niin kuin minä ja mieheni sanotaan, ja me päätetään itse meidän asioista. Lapset kulkee mukana niin kuin kaikissa perheissä, ihan normaalisti. Kukaan muu ei päätä meidän asioistamme kuin minä ja mieheni.

Vierailija kirjoitti:

No ongelmahan tuossa ei ole se lapsi vaan se sun puoliso. Tuskin se lapsi sanoi, että "älä kerro Xlle että ollaan lääkärissä". Eiköhän se sun puolisosi päättänyt tehdä niin ihan omatoimisesti? Nämä on loppujen lopuksi hyvin helppoja asiita, joko yrität saada sovittua jonkun tavan miten asioita hoidetaan tai nostat kytkintä.   

Hyvin sanottu! Puolisosi kuulostaa ihan munattomalta vässykältä, jos ei pysty sanomaan vastaan exälleen. Toki lääkäriin saa mennä mukaan, mutta kertokoon siitä ensin. Tunnen tuollaisen miehen, jonka exä laittoi kapuloita miehen uuden suhteen (mikä oli tapahtunut vasta 1 vuosi eron jälkeen) väliin. Teki perättömiä lastensuojeluilmoituksia omista lapsistaan, uhkaili minkä ehti, että vie lapset kokonaan (oli vuoroviikkoasumista). Ystäväni väsyi tähän lopulta ja jätti miehen, olisin tehnyt samoin, niin raskasta sitä oli seurata vierestä, miten mies pelkäsi exäänsä eikä koskaan laittanut vastaan. Kaikki 3 alaikäistä lasta käy terapiassa tuon äidin vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen meillä se "lapseton" osapuoli, ja kyllä meidän kotona tehdään niin kuin minä ja mieheni sanotaan, ja me päätetään itse meidän asioista. Lapset kulkee mukana niin kuin kaikissa perheissä, ihan normaalisti. Kukaan muu ei päätä meidän asioistamme kuin minä ja mieheni.

Teidän kuuluukin päättää teidän kodin asioista, mutta tiettyihin lasta tai lapsia koskeviin päätöksiin (ainakin isompiin) monesti tarvitaan myös toisen vanhemman mielipide.

Silti ihanaa, että miehesi kuuntelee sinua eikä ainakaan sulje pois asioista, näitä surullisia tarinoita tuntuu olevan ketju väärällään.

Eli on niitä fiksujakin eronneita vanhempia, jotka eivät halua vain kulkea exän talutusnuorassa, vaan päättää asioista uuden kumppanin kanssa.

Olin aikanaan suhteessa mieheen, jolla oli pari lasta. Ex oli lasten lähivanhempi, mies tapasi heitä säännöllisesti.

Kun ex sai lopulta tietää minusta, alkoi kiusanteko. Miehen piti aina mennä tapaamaan lapsia exälle ja tälle tuli milloin mitäkin menoa, jolloin miehen piti mennä hoitamaan lapsia nimenomaan exän kotiin.

Yhdesti exän piti käydä parin tunnin asioilla, mutta hän viipyikin reissullaan KUUSI tuntia. Tämän jälkeen tarvitsi vielä muka apua siinä ja tässä... Miehen tullessa kotiin halusin jutella asiasta niin kuin aikuiset. Mies alkoi karjua, kuinka minä en heidän lastensa asioihin puutu kun lapset ovat hänen. Miehen mielestä oli myös täysin ok, että hän oli viettänyt 8 tuntia exänsä luona vaikka ajan piti olla lyhyempi ja meillä oli omaa, sovittua ja järjestettyä menoa. Minä toki kävin menossa yksinäni, koska en halunnut jäädä poiskaan, mutta ei ne asiat silti noin mene.

Vastaavia tapauksia tuli muutaman kerran, ja joka kerran kun yritin keskustella riitelemättä tai räyhmäättä vaan ihan vain sanoen, että meidän pitäisi jutella asiasta, mies ryhtyi karjumaan kuten edellä jo kerroinkin.

Totesin lopulta, että priorisoin itsekin miehen lapset miehelle tärkeimmäksi ja kannustan hyvään suhteeseen heidän kanssa, mutta miehen ja exän toiminta ei ole ok minun kannaltani ja kun asiasta ei kerran edes voi millään tavalla keskustella, minä en lähde tähän ollenkaan.

Mies on sittemmin ruikuttanut perääni useamman kerran, sittenkin, kun olin itse jo avioliitossa. Estin hänen numeronsa lopulta, kun tuntui, että yhteydenotot vain jatkuvat vaikka kerroin ihan suoraan että vanha suola ei janota eikä vanhojen muistelu kiinnosta.

En tiedä mikä miehen tilanne nykyään on, liekö edelleen exänsä ohjailtavissa... Asiasta on sen verran aikaa että lapset taitavat olla teini-ikäisiä jo.

Minä olen vasta eronnut suhteesta, missä olin lapseton osapuoli. Ei enää ikinä.. Tunsin itseni aina ulkopuoliseksi ja tätä vielä korosti se, että mies polki minun yli ja kotona oli heidän säännöt.. Ei meidän.. Jos jotain kielsin lapsilta (esim. keksien tms syöntiä sohvalla) niin mies antoi lasten syödä sohvalla ja opetti heille samalla, että minua ei tarvitse kuunnella.. Vaikka aikasemmin oltiin sovittu että mitään sellaista ei syödä sohvalla. Tämä oli vain yksi esimerkki monesta asiasta. Ei ole ikävä sitä aikaa. Aikataulut meni aina miehen exän mukaan.. 

AP tule päivittämään, kun ootte keskustelleet puolisosi kanssa!

Vaikuttaa siltä, että miehet ei itse osaa asioita päättää, aina joko ex määräilee (uuden naisen mielestä ainakin) tai sitten jos ei tehdä kuten ex haluaa niin "uusi nainen määräilee" (exän mielestä).

Vierailija kirjoitti:

Minä olen vasta eronnut suhteesta, missä olin lapseton osapuoli. Ei enää ikinä.. Tunsin itseni aina ulkopuoliseksi ja tätä vielä korosti se, että mies polki minun yli ja kotona oli heidän säännöt.. Ei meidän.. Jos jotain kielsin lapsilta (esim. keksien tms syöntiä sohvalla) niin mies antoi lasten syödä sohvalla ja opetti heille samalla, että minua ei tarvitse kuunnella.. Vaikka aikasemmin oltiin sovittu että mitään sellaista ei syödä sohvalla. Tämä oli vain yksi esimerkki monesta asiasta. Ei ole ikävä sitä aikaa. Aikataulut meni aina miehen exän mukaan.. 

Puhuitko miehelle asiasta? Siis just tuosta näkökulmasta, että miksi sinua ei kuunnella/miksi sinun mielipide ei paina mitään? Jos, niin mitä mies sanoi? Mielenkiinnosta kyselen, koska kyllähän tuo raskaalta kuulostaa. Ehkä mies jotenkin pyrki paikkailemaan vanhemmuuttaan yrittäen olla kiva vanhempi, mene ja tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen vasta eronnut suhteesta, missä olin lapseton osapuoli. Ei enää ikinä.. Tunsin itseni aina ulkopuoliseksi ja tätä vielä korosti se, että mies polki minun yli ja kotona oli heidän säännöt.. Ei meidän.. Jos jotain kielsin lapsilta (esim. keksien tms syöntiä sohvalla) niin mies antoi lasten syödä sohvalla ja opetti heille samalla, että minua ei tarvitse kuunnella.. Vaikka aikasemmin oltiin sovittu että mitään sellaista ei syödä sohvalla. Tämä oli vain yksi esimerkki monesta asiasta. Ei ole ikävä sitä aikaa. Aikataulut meni aina miehen exän mukaan.. 

Puhuitko miehelle asiasta? Siis just tuosta näkökulmasta, että miksi sinua ei kuunnella/miksi sinun mielipide ei paina mitään? Jos, niin mitä mies sanoi? Mielenkiinnosta kyselen, koska kyllähän tuo raskaalta kuulostaa. Ehkä mies jotenkin pyrki paikkailemaan vanhemmuuttaan yrittäen olla kiva vanhempi, mene ja tiedä.

Puhuin, paljonkin.. Mutta hän saattoi vastata vain, että hänen lapset saa tehdä mitä haluaa tms. Siinä vaiheessa vasta kun tein lähtöä pyyteli anteeksi ja lupasi että kaikki muuttuu. En jäänyt katsomaan. Ja luulen myös, että yrittää olla se kiva vanhempi... Antaa lapsille kaiken mitä he haluavat ja saavat tehdä mitä haluavat ja paapoo heitä kuin taaperoikäistä. 

Kuulin kerran naisesta, joka teki tupatarkastuksia ex-miehen kotiin lapsen ollessa siellä. Samaten oli ilmoittamatta tullut haastattelemaan ex-miehen uutta naisystävää. Hän piti oikeutenaan hyväksyä naiset, jotka viettivät aikaa hänen lapsensa kanssa. Asiat voivat mennä joskus pitkälle, jos mies ei osaa pitää puoliaan. Lapsia tehdessä olisi jo hyvä miettiä, että suhde voi päätyä eroon. Silloin pitää vaan luottaa, että toinen vanhempi tekee lapsen edun mukaisia valintoja.

Ap:n tapauksessa sanoisin, että nosta kissa pöydälle kunnolla. Tuo tulee päättymään katkeraan eroon, jos joudut jatkuvasti joustamaan ja pienentämään itsesi. Myös suhde lapseen muuttuu ristiriitaiseksi, vaikka syy ei olekaan hänessä. Mies kohtelee sinua huonosti ja välinpitämättömästi. Ei ihme, että tunnet olosi ulkopuoliseksi ja loukatuksi. Et varmasti halunnut tällaista suhdetta mutta mikään ei muutu, jos et sitä ala vaatimaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen vasta eronnut suhteesta, missä olin lapseton osapuoli. Ei enää ikinä.. Tunsin itseni aina ulkopuoliseksi ja tätä vielä korosti se, että mies polki minun yli ja kotona oli heidän säännöt.. Ei meidän.. Jos jotain kielsin lapsilta (esim. keksien tms syöntiä sohvalla) niin mies antoi lasten syödä sohvalla ja opetti heille samalla, että minua ei tarvitse kuunnella.. Vaikka aikasemmin oltiin sovittu että mitään sellaista ei syödä sohvalla. Tämä oli vain yksi esimerkki monesta asiasta. Ei ole ikävä sitä aikaa. Aikataulut meni aina miehen exän mukaan.. 

Puhuitko miehelle asiasta? Siis just tuosta näkökulmasta, että miksi sinua ei kuunnella/miksi sinun mielipide ei paina mitään? Jos, niin mitä mies sanoi? Mielenkiinnosta kyselen, koska kyllähän tuo raskaalta kuulostaa. Ehkä mies jotenkin pyrki paikkailemaan vanhemmuuttaan yrittäen olla kiva vanhempi, mene ja tiedä.

Puhuin, paljonkin.. Mutta hän saattoi vastata vain, että hänen lapset saa tehdä mitä haluaa tms. Siinä vaiheessa vasta kun tein lähtöä pyyteli anteeksi ja lupasi että kaikki muuttuu. En jäänyt katsomaan. Ja luulen myös, että yrittää olla se kiva vanhempi... Antaa lapsille kaiken mitä he haluavat ja saavat tehdä mitä haluavat ja paapoo heitä kuin taaperoikäistä. 

Mutta jatkan tähän, ettei tämä asia edes ollut se lopullinen syy eroon :D Tämä oli vain yksi asia monesta. Mutta kerta keskusteltiin tästä aiheesta niin kerroin tämän esimerkkinä.

Siksi kierrän eronneita pikkulapsi-isiä kaukaa, tiedän oman arvoni ja se ei ole uusioperheen lapsenpiikana olemista.

Vierailija kirjoitti:

No ongelmahan tuossa ei ole se lapsi vaan se sun puoliso. Tuskin se lapsi sanoi, että "älä kerro Xlle että ollaan lääkärissä". Eiköhän se sun puolisosi päättänyt tehdä niin ihan omatoimisesti? Nämä on loppujen lopuksi hyvin helppoja asiita, joko yrität saada sovittua jonkun tavan miten asioita hoidetaan tai nostat kytkintä.   

Ei se olekaan lapsen vika, mutta lapsi on se mitä mies ja lapsen äiti käyttävät tekosyynä sille miksi ap:ta "kiusataan", joten se kulminoituu siihen lapseen se tilanne, että jos sitä ei olisi, niin ei olisi tätä tilannettakaan. Aikuisten pitää ottaa itse vastuu omasta elämästään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ymmärrä että miksi sinä ylipäätään laitat ruokaa heille. Tai yrität pyöriä siinä ympärillä.

Elä omaa elämää, älä heidän.

Nyt on kyllä niin pahat katkeruusvibat tässä kommentissa, että ei edes kannattaisi kommentoida. Mutta siis, jos siis oikein ymmärsin, niin AP ilmeisesti asuu miehen kanssa ja tällä miehellä on lapsi aiemmasta liitosta. Kerrotko tarkemmin, miten AP "pyörii ympärillä" tai "elää heidän elämää", jos tekee omassa suhteessaan ja omassa kodissaan ruokaa - myös muille taloudessa asuville / oleville henkilöille?

Olet siis varmasti juuri AP:n miehen exän tapainen miehen uutta suhdetta sabotoiva nainen itsekin, mutta koita silti ymmärtää, että se ex on tosiaa miehen mennyttä elämää ja AP nykyistä.

12 vastaa.

Olen äitipuoli, en sabotoiva eksä.

Apvoi hyvin tehdä ruokaa kaikille, mutta hänen pitää luopua omista odotuksistaan. Hänellä on omat odotukset siitä, että hänelle kerrotaan asioista ja kaikki ovat syömässä silloin kun odottaa.

Tietty, jos puoliso olisi fiksu, hän toimisi niin. Mutta kun ei ole, niin ainoa tapa säilyttää oma mielenrauha on aloittaa eläminen niin, että lapsipäivinä hän elää vain itselleen.

parisuhteessa ja perheessä voi aivan hyvin olla normaaleja odotuksia näiden suhteen. Asioista pitää siksi sopia yhdessä.

Ymmärrän tunteesi. Olen itse äiti. Ja eronnut. Hoidan jossain määrin lapsen asioita isän kanssa. Tuo menee yli. Olen myös elänyt tilanteessa, jossa nyt olet. Meillä mies hankki oman kodin. Hoitaa lapsen siellä. Näemme, kun lapsi on äidillä. Ja se ei todellakaan enää juokse exänsä pillin mukaan. Älä ala palvelemaan ukkoa ja hänen lasta. Minä elän omaa elämääni, kun mies on lapsensa kanssa 😍

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

en nyt ainakaan jäisi satellittina pyörimään siihen ympärille. Anna miehen olla isä lapselleen ja elä sinä omaa elämääsi.

Niin, tämä se oli se ap:n ongelma. Ulkopuolisuuden tunne.

En itsekään omassa parisuhteessani, omassa kodissani haluaisi olla mikään "oman elämäni eläjä", kun puolisoni eläisi lapsensa kanssa omaansa.

Tämä juuri! Eihän se ole mikään perhe tai parisuhde, jos molemmat touhuaa omiaan tahoillaan ja yhteistä on korkeintaan saman wc:n käyttö.

Se lapsi ei koskaan tule olemaan ap:n lapsi ja se lapsi on aina ensin.

Jos haluaa parisuhteen jossa kytätään kyljessä 24/7 eikä muita mahdu, ei voi ottaa miestä jolla on lapsi.

Tää on taas näitä katkeran konrollintarpeisen ex-vaimon kotkotuksia. Tottakai minun ja mieheni parisuhde tulee ensin, ja kun se on kunnossa ja voi hyvin, niin se on myös mieheni lasten turva ja koti. Meidän suhteemme on kahden aikuisen loppuelämän rakkaus ja ystävyyssuhde, lapset ovat vain lainassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen meillä se "lapseton" osapuoli, ja kyllä meidän kotona tehdään niin kuin minä ja mieheni sanotaan, ja me päätetään itse meidän asioista. Lapset kulkee mukana niin kuin kaikissa perheissä, ihan normaalisti. Kukaan muu ei päätä meidän asioistamme kuin minä ja mieheni.

Teidän kuuluukin päättää teidän kodin asioista, mutta tiettyihin lasta tai lapsia koskeviin päätöksiin (ainakin isompiin) monesti tarvitaan myös toisen vanhemman mielipide.

Silti ihanaa, että miehesi kuuntelee sinua eikä ainakaan sulje pois asioista, näitä surullisia tarinoita tuntuu olevan ketju väärällään.

Eli on niitä fiksujakin eronneita vanhempia, jotka eivät halua vain kulkea exän talutusnuorassa, vaan päättää asioista uuden kumppanin kanssa.

Niin. Exät ei kuulu meidän elämäämme, lapset kuuluu. Mies isänä hoitaa vanhemman velvollisuudet äidin kanssa enkä minä puutu niihin. Sellaista tilannetta ei ole näihin kuuteen vuoteen tullut vielä eteen että meidän kodissa olisi exiä tarvittu lapsia koskeviin päätöksiin.