Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapseton osapuoli uusperheessä vertaistukea vailla
08.02.2021 |
Olen alkanut ahdistumaan/ärsyyntymään puolisoni lapsesta. Tiedän ja ymmärrän, että lapsi on oikeasti täysin syytön minussa heränneisiin tunteisiin. Siksi pyrin kaikin keinoin välttämään ettei hän huomaisi kuinka oikeasti tunnen.
Lapsi kuitenkin on se tekijä, joka tuo toistuvasti kotiini sen tosiasian että olen ulkopuolinen perheessäni. Puolisoni sopii kaikki asiat toisen biologisen vanhemman kanssa ja minun tehtävä on aina vain sopeutua ja ymmärtää. Usein minulle "unohdetaan" kertoa selkäni takana sovituista asioista. Esim en tiennyt, että puolisoni oli mennyt työpäivän jälkeen mukaan lastenlääkärille. Odotin heitä kotona ruuan kanssa ihmeissäni ja hieman jo hädissäni, kun eivät palanneet tavalliseen aikaan enkä saanut heitä puhelimella kiinni.
Olen puhunut puolisolleni useasti kuinka ulkopuoliseksi tunnen itseni, turhaan. Toinen biologinen vanhempi tekee myös kaikkea ikävää, jotta suhteemme kärsisi. Lapsen hyvinvointiin vedoten käskyttää puolisoani, joka ei uskalla sanoa mihinkään vastaan, koska sitten alkaa uhkailut lapsen viemisellä yms.
Onko muita samassa tilanteessa olevia? Miten tästä selviää järjissään?
Kommentit (165)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ongelmahan tuossa ei ole se lapsi vaan se sun puoliso. Tuskin se lapsi sanoi, että "älä kerro Xlle että ollaan lääkärissä". Eiköhän se sun puolisosi päättänyt tehdä niin ihan omatoimisesti? Nämä on loppujen lopuksi hyvin helppoja asiita, joko yrität saada sovittua jonkun tavan miten asioita hoidetaan tai nostat kytkintä.
Kuten aloituksessa kirjoitinkin niin ymmärrän kyllä ettei lapsi ole se ongelma. Hänen läsnäolo vaan tuo ongelman esiin isosti omassa kodissani. Siellä missä minullakin olisi oikeus olla tasavertainen ja turvassa. Ap
Millä ihmeen tavalla sinä olet turvaton, jos syöt omassa kodissasi ja isä käyttää lastaan lääkärissä?
Ja sinähän et ikinä voi olla, eikä sinun kuulu olla, tasavertainen suhteessa lapseen. Tietenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
en nyt ainakaan jäisi satellittina pyörimään siihen ympärille. Anna miehen olla isä lapselleen ja elä sinä omaa elämääsi.
Niin, tämä se oli se ap:n ongelma. Ulkopuolisuuden tunne.
En itsekään omassa parisuhteessani, omassa kodissani haluaisi olla mikään "oman elämäni eläjä", kun puolisoni eläisi lapsensa kanssa omaansa.
Tämä juuri! Eihän se ole mikään perhe tai parisuhde, jos molemmat touhuaa omiaan tahoillaan ja yhteistä on korkeintaan saman wc:n käyttö.
Minä elän uusperheessä, joss lapset joka toinen vkl. Meillä on puolisoni kanssa oikein vahva parisuhde. Se ei pilaa meidän parisuhdetta, että minä teen omiani silloin, kun lapset meillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä että miksi sinä ylipäätään laitat ruokaa heille. Tai yrität pyöriä siinä ympärillä.
Elä omaa elämää, älä heidän.
Minusta se kuuluu asiaan, että parisuhteessa/perheessä huomioidaan muutkin kuin oma napa. Jos minulla on vapaata/muuten mahdollisuus tehdä ruoka valmiiksi sille toiselle, joka on ko päivän ollut töissä, niin teen sen. Lisäksi lapsi (ja puolisoni) on kotiin päästyään jo niin nälkäinen, että ilman kiukkua ei jaksaisi odottaa ruuan valmistumista. Kyllä puolisonikin huolehtii aina, että minulle on ruokaa töistä päästyäni, jos hän vaan on kotona silloin.
Ja tämä on minun elämää, siksi tässä pyörin. Ap
Ja mikäänhän ei estä tekemästä sitä ruokaa. Syövät kun tulevat.
Ethän sinä elä. Sinä kyttäät muita, vapaasta tahdostasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
en nyt ainakaan jäisi satellittina pyörimään siihen ympärille. Anna miehen olla isä lapselleen ja elä sinä omaa elämääsi.
Niin, tämä se oli se ap:n ongelma. Ulkopuolisuuden tunne.
En itsekään omassa parisuhteessani, omassa kodissani haluaisi olla mikään "oman elämäni eläjä", kun puolisoni eläisi lapsensa kanssa omaansa.
Tämä juuri! Eihän se ole mikään perhe tai parisuhde, jos molemmat touhuaa omiaan tahoillaan ja yhteistä on korkeintaan saman wc:n käyttö.
Se lapsi ei koskaan tule olemaan ap:n lapsi ja se lapsi on aina ensin.
Jos haluaa parisuhteen jossa kytätään kyljessä 24/7 eikä muita mahdu, ei voi ottaa miestä jolla on lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
en nyt ainakaan jäisi satellittina pyörimään siihen ympärille. Anna miehen olla isä lapselleen ja elä sinä omaa elämääsi.
Niin, tämä se oli se ap:n ongelma. Ulkopuolisuuden tunne.
En itsekään omassa parisuhteessani, omassa kodissani haluaisi olla mikään "oman elämäni eläjä", kun puolisoni eläisi lapsensa kanssa omaansa.
Ei se koskaan ole tervettä säätää itsestään jotain ympärillä hääräävää kakkostason ihmistä. Ei vaikka olisi lapsen äitikin. Pitää olla oma elämä, omia menoja.
Tietenkin. Muttei sen todellakaan tarvitse tarkoittaa sitä, että syödään omia aikoja, mennään ja tullaan toisen tietämättä, missä on ja milloin tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo ulkopuoliksuuden tunne on normaalia. Tutkimusten mukaan uusperheen muotoutuminen kestää 4-7 vuotta.
Meillä molemmilla on omia lapsia, ei yhteisiä. Minulla ulkopuolisuuden tunne hävisi viidentenä vuonna. Miehellä kai vähän aiemmin.
Kauan teillä on ollut uusperhe?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä että miksi sinä ylipäätään laitat ruokaa heille. Tai yrität pyöriä siinä ympärillä.
Elä omaa elämää, älä heidän.
Nyt on kyllä niin pahat katkeruusvibat tässä kommentissa, että ei edes kannattaisi kommentoida. Mutta siis, jos siis oikein ymmärsin, niin AP ilmeisesti asuu miehen kanssa ja tällä miehellä on lapsi aiemmasta liitosta. Kerrotko tarkemmin, miten AP "pyörii ympärillä" tai "elää heidän elämää", jos tekee omassa suhteessaan ja omassa kodissaan ruokaa - myös muille taloudessa asuville / oleville henkilöille?
Olet siis varmasti juuri AP:n miehen exän tapainen miehen uutta suhdetta sabotoiva nainen itsekin, mutta koita silti ymmärtää, että se ex on tosiaa miehen mennyttä elämää ja AP nykyistä.
Jep. Eikö ole lapsen edun mukaista, että isän uusi vaimo haluaa luoda lapseen hyvä suhteen ja olla yksi turvallinen aikuinen lisää lapsen elämässä? Ymmärrykseni ei vaan sitten IKINÄ riitä ymmärtämään näitä vanhempia, joilla henkilökohtaiset ongelmat, kostot ym menevät lapsen edun edelle.
Mutta joo. Itsekin olen ollut ap:n kaltaisessa tilanteessa suhteeni alkuvuodet: syyllisyyden tunteestaan johtuen mies hyppäsi seonneen exän pillin mukaan. Vaadittiin monta keskustelua, yritystä ja erehdystä ennen kuin tajusi asian ja homma alkoi toimia. Ap:llekin suosittelen avointa keskustelua aiheesta miehen kanssa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
en nyt ainakaan jäisi satellittina pyörimään siihen ympärille. Anna miehen olla isä lapselleen ja elä sinä omaa elämääsi.
Niin, tämä se oli se ap:n ongelma. Ulkopuolisuuden tunne.
En itsekään omassa parisuhteessani, omassa kodissani haluaisi olla mikään "oman elämäni eläjä", kun puolisoni eläisi lapsensa kanssa omaansa.
Ei se koskaan ole tervettä säätää itsestään jotain ympärillä hääräävää kakkostason ihmistä. Ei vaikka olisi lapsen äitikin. Pitää olla oma elämä, omia menoja.
Tietenkin. Muttei sen todellakaan tarvitse tarkoittaa sitä, että syödään omia aikoja, mennään ja tullaan toisen tietämättä, missä on ja milloin tulee.
Eihän se näin ap:llakaan ole. Ei jokaikinen minuutti todellakaan tarvitse tietää, missä toinen menee.
En ole ikinä tullut ajatelleeksi, että parisuhteessa omat menot tarkoittavat jotain ihme joustamatonta elämäntyyliä, että MÄ syön nyt, ja jos mies ole tässä tällä hetkellä syömässä, niin se on voi voi. Ja MÄ lähden nyt kavereiden kanssa ulos, mikä pakko miehen on tietää, missä mä olen. Jaha, mies ei ole tullut kotiin, no kai se sieltä joskus tulee ja jos ei tule, niin ei tule ja elämä jatkuu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käytin nyt vain esimerkkinä yhtä tapausta (isä lapsen kanssa lääkärissä ja minä odotan turhaan heitä kotiin) tuodakseni esiin sen, että miten se vaikuttaa elämääni ettei minulle kerrota asioita jotka liittyvät lapseen. Koska ne asiat kuitenkin vaikuttavat välillä hyvin paljonkin elämääni. Kuten se, että olin varannut meille yllätys viikonloppuloman kylpylään lapsivapaalle viikonlopulle. Puolisoni olikin luvannut vaihtaa viikonloppua, koska toisella vanhemmalla oli menoja, mutta tämän sain tietää vasta torstaina kun kerroin yllätyksestä miehelle. Ja näitä tapauksia on vaikka ja kuinka paljon. Omia menoja minulla kyllä on, mutta mistään muusta sitten en tiedäkkään varmaksi koskaan. Että monellekko varaan ruokaa tms.
Ja en halua tasavertaiseksi vanhemmaksi, lapsella on jo äiti ja isä. Haluan vain, että minutkin huomioidaan suunnitellessa koska lapsi vaikuttaa myös minun elämääni. Jos eläisin "omaa elämää" niinkuin monet täällä käskevät, niin eikö silloin olisi parempi elää sinkkuna? Ja minä en haluaisi, koska rakastan miestäni. Kunhan hän vain huomioisi minutkin eikä antaisi aina eksän päättää miten ja missä elämme elämäämme. Ap
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä tullut ajatelleeksi, että parisuhteessa omat menot tarkoittavat jotain ihme joustamatonta elämäntyyliä, että MÄ syön nyt, ja jos mies ole tässä tällä hetkellä syömässä, niin se on voi voi. Ja MÄ lähden nyt kavereiden kanssa ulos, mikä pakko miehen on tietää, missä mä olen. Jaha, mies ei ole tullut kotiin, no kai se sieltä joskus tulee ja jos ei tule, niin ei tule ja elämä jatkuu...
Ahaa eli sinusta parisuhteessa ollaan samassa ruokarytmissä ja täydellisessä syliotteessa 24/7?
Normaalissa huushollissa on ruoka-ajat. Ne syö jotka on paikalla.
Ja oikeasti lasten kanssa on sitä, että aina ne tuollaiset järkkymättömät parisuhdesäännöt ei päde.
Itse äiti-ihmisenä en tiedä mitään ihanampaa kuin syödä rauhassa ihan itsekseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo ulkopuolisuuden tunne helpottuu ajan myötä, kun kaikki uusperheen jäsenet tottuvat toisiinsa ja pikkuhiljaa kertyy uusperheen yhteisiä muistoja. Tykkään puolisoni lapsista ja lasten äitikin on mielestäni ihan Ok, ei mitään pahaa sanottavaa.
Kyllä, hyvässä tapauksessa. Mutta siihen tarvitaan myös sen miehen myötävaikuttamista ja yhteistyöhalukkuutta nykyisen kumppaninsa kanssa. Ei ainoastaan sovita asioita lapsen äidin kanssa keskustelemalta sen samassa kodissa asuvan kumppanin kanssa.
Jos mies on arka tossukka tai puusilmä niin hän menee liian pitkään exänsä pillin mukaan ja tilanteen helpottumsta tai toisiinsa tottumista ei synny.
Syntyy kaksi leiriä, aloittaja ja mies ja lapsi.
Äitipuolet ovat pääsääntöisesti hyvinkin ymmärtäväisiä ja joustavia ja haluavat juuri nimenomaan, että kotona olisi sopuisasti elävä kokonaisuus.
Sitä tilannetta edistää ja tilanne toteutuu ainoastaan se, että kumppani ja lapsen isä ottaa hänet huomioon toisena tasavertaisena aikuisena kumppanina. Jonka yli hän ei kävele tai kumartele vain sinne exän suuntaan.
Asiasta ja muutoksista sovitaan yhdessä.
Onhan se aloittajankin koti, ei hän omassa kodissaan ulkopuolisena tosiaan pyöri, tai ei siis pitäisi.
Tiedän tunteen, olen elänyt vastaavassa tilanteessa. Se on todella ahdistavaa ja vain sen kokenut ymmärtää.
Ainoastaan jos mies ymmärtää tilanteen niin sen voi katkaista.
Tunteesi ovat täysin inhimillisiä ja on hyvä että tiedostat ne. Täällä saat alapeukkuja niin kuin monesti jos kertoo negatiivisista tunteista, mutta mielestäni näistä asioista on hyvä puhua.
Tsemppiä sinulle; bonusvanhemman osa voi olla todella haastava eikä sitä auta se, että negatiivista tunteista syyllistetään muiden (pahimmillaan täysin ulkopuolisten) toimesta.
Tilanne on myös puolisollesi hankala, koska ex uhkailee lapsen viemisellä, kuten totesit. Itsellä on samanlainen kokemus omasta suhteestani. Mieheni lapsen äiti kyykytti miestäni vuosikaudet ja kaikki piti tehdä äidin mielen mukaan. Miksi sitten mieheni suostui sellaiseen kohteluun? Koska jos hän ei suostunut asioihin, lapsen tapaamiset peruuntuivat, äiti ei tuonut lasta tai ilmoitti ykskantaan, että lapsi ei nyt tule. Eipä sitä lasta väkisinkään toisen asunnosta haeta (ja lapsi oli niin pieni ettei itsekään asiaan vaikuttanut; oli eron hetkellä 2v). Jos asioita puitiin lastenvalvojalla, äiti keksi kamalia tarinoita siitä, miten isä on huono vanhempi, johon ei voi luottaa. Hän vihjaili hyväksikäytöllä ja juomisella (luonnollisestikaan mitään todisteita tällaisista ei ollut).
Itse tulin kuvioihin lapsen ollessa 8-vuotias ja minusta oli siinä mielessä miehelleni apua, että ulkopuolelta tullessa näin heti, mikä on räikeästi pielessä. Lapsen kasvaessa tilanne meillä on helpottanut eikä tapaamisten peruuntuminen enää onnistu (onneksi), kun lapsi osaa itsekin sanoa että haluaa mennä iskälle.
Se mihin puolisosi voi vaikuttaa, on käytös sinua kohtaan. Puhukaa :) Asioista voi joutua keskustelemaan useita kertoja. Itse koin myöskin vahvaa ulkopuolisuutta suhteemme alkuaikoina. Meillä syy siihen, miksi mies joskus jätti kertomatta minulle asioita oli se, että hän inhosi lapsensa äidin kanssa asiointia (kyykyttämisen ja suoranaisen v-ttuilun takia) eikä siksi monestikaan jaksanut/halunnut käydä keskusteluja/sovittuja asioita enää uudestaan läpi kanssani. Osin kyse oli myös siitä, ettei hänelle vain tullut mieleen puhua minun kanssani lapsen asioista. Silloin minua tympäisi ihan huolella, mutta nyt vuosien jälkeen ymmärrän jo paremmin. Sitkeästi kuitenkin puhuin ja toin omia näkemyksiäni esiin ja tilanne muuttui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käytin nyt vain esimerkkinä yhtä tapausta (isä lapsen kanssa lääkärissä ja minä odotan turhaan heitä kotiin) tuodakseni esiin sen, että miten se vaikuttaa elämääni ettei minulle kerrota asioita jotka liittyvät lapseen. Koska ne asiat kuitenkin vaikuttavat välillä hyvin paljonkin elämääni. Kuten se, että olin varannut meille yllätys viikonloppuloman kylpylään lapsivapaalle viikonlopulle. Puolisoni olikin luvannut vaihtaa viikonloppua, koska toisella vanhemmalla oli menoja, mutta tämän sain tietää vasta torstaina kun kerroin yllätyksestä miehelle. Ja näitä tapauksia on vaikka ja kuinka paljon. Omia menoja minulla kyllä on, mutta mistään muusta sitten en tiedäkkään varmaksi koskaan. Että monellekko varaan ruokaa tms.
Ja en halua tasavertaiseksi vanhemmaksi, lapsella on jo äiti ja isä. Haluan vain, että minutkin huomioidaan suunnitellessa koska lapsi vaikuttaa myös minun elämääni. Jos eläisin "omaa elämää" niinkuin monet täällä käskevät, niin eikö silloin olisi parempi elää sinkkuna? Ja minä en haluaisi, koska rakastan miestäni. Kunhan hän vain huomioisi minutkin eikä antaisi aina eksän päättää miten ja missä elämme elämäämme. Ap
Ok, ongelma selvisi. Ongelmasi on munaton mies, joka hyppii eksän pillin mukaan.
Uusperhe kaatuu pääasiassa kahdesta syystä
- mies ei kanna vastuuta omista lapsistaan, vaan sysää hoidon ja kasvatuksen ja viihdytyksen äitipuolen harteille
- mies ei aseta rajoja eksän suuntaan.
Minusta ap:n ongelma on mies ja hänen käytös, ei niinkään uusperhekuvio. Miksi mies ei kerro suunnitelmiaan sinulle? Minusta on luonnollista laittaa puolisolle viesti, jos en tule odotettuna aikana kotiin vaan lähden ihan mihin tahansa (oli se sitten lapsen lääkäri tai kauppareissu tai kaverin tapaaminen). Miksi miehesi ei näin tee?
Vierailija kirjoitti:
Tuo ulkopuoliksuuden tunne on normaalia. Tutkimusten mukaan uusperheen muotoutuminen kestää 4-7 vuotta.
Meillä molemmilla on omia lapsia, ei yhteisiä. Minulla ulkopuolisuuden tunne hävisi viidentenä vuonna. Miehellä kai vähän aiemmin.
Kauan teillä on ollut uusperhe?
Ollaan asuttu yhdessä 3 vuotta. Lapsella ei ole mitään säännöllistä viikko-viikko tms rytmiä. Ainoa ns sovittu asia on se, että parillisten viikkojen viikonloppuna lapsi on meillä. Koska minulle ei kerrota mitä vanhemmat ovat sopineet lapsesta, niin arkisin en koskaan tiedä milloin lapsi on meillä tai milloin lähtee pois. Puolisoni ei vaan muista kertoa... näin hän aina kommentoi, kun kysyn miksi en taas tiennyt. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo ulkopuoliksuuden tunne on normaalia. Tutkimusten mukaan uusperheen muotoutuminen kestää 4-7 vuotta.
Meillä molemmilla on omia lapsia, ei yhteisiä. Minulla ulkopuolisuuden tunne hävisi viidentenä vuonna. Miehellä kai vähän aiemmin.
Kauan teillä on ollut uusperhe?
Ollaan asuttu yhdessä 3 vuotta. Lapsella ei ole mitään säännöllistä viikko-viikko tms rytmiä. Ainoa ns sovittu asia on se, että parillisten viikkojen viikonloppuna lapsi on meillä. Koska minulle ei kerrota mitä vanhemmat ovat sopineet lapsesta, niin arkisin en koskaan tiedä milloin lapsi on meillä tai milloin lähtee pois. Puolisoni ei vaan muista kertoa... näin hän aina kommentoi, kun kysyn miksi en taas tiennyt. Ap
Minulla on mies, joka alussa unohti kertoa vähän kaikkea. Muutama vuosi siihen meni, että oppi. Olen toistellut kuin papukaija, että minulle moni asia on vähän evvk, mutta haluan _tietää_. Eli toista, toista, toista, suutu, toista, toista....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo ulkopuolisuuden tunne helpottuu ajan myötä, kun kaikki uusperheen jäsenet tottuvat toisiinsa ja pikkuhiljaa kertyy uusperheen yhteisiä muistoja. Tykkään puolisoni lapsista ja lasten äitikin on mielestäni ihan Ok, ei mitään pahaa sanottavaa.
Kyllä, hyvässä tapauksessa. Mutta siihen tarvitaan myös sen miehen myötävaikuttamista ja yhteistyöhalukkuutta nykyisen kumppaninsa kanssa. Ei ainoastaan sovita asioita lapsen äidin kanssa keskustelemalta sen samassa kodissa asuvan kumppanin kanssa.
Jos mies on arka tossukka tai puusilmä niin hän menee liian pitkään exänsä pillin mukaan ja tilanteen helpottumsta tai toisiinsa tottumista ei synny.
Syntyy kaksi leiriä, aloittaja ja mies ja lapsi.
Äitipuolet ovat pääsääntöisesti hyvinkin ymmärtäväisiä ja joustavia ja haluavat juuri nimenomaan, että kotona olisi sopuisasti elävä kokonaisuus.
Sitä tilannetta edistää ja tilanne toteutuu ainoastaan se, että kumppani ja lapsen isä ottaa hänet huomioon toisena tasavertaisena aikuisena kumppanina. Jonka yli hän ei kävele tai kumartele vain sinne exän suuntaan.
Asiasta ja muutoksista sovitaan yhdessä.
Onhan se aloittajankin koti, ei hän omassa kodissaan ulkopuolisena tosiaan pyöri, tai ei siis pitäisi.
Tiedän tunteen, olen elänyt vastaavassa tilanteessa. Se on todella ahdistavaa ja vain sen kokenut ymmärtää.
Ainoastaan jos mies ymmärtää tilanteen niin sen voi katkaista.
Kiitos todella paljon viestistäsi! En tietenkään toivo, että kukaan joutuu kokemaan vastaavaa omassa parisuhteessa/perheessä, mutta ainakin tiedän et joku ymmärtää miltä tämä minusta tuntuu. Ap
Minun miehelläni oli samaa: kun hän jo oli vääntänyt ja riidellyt exänsä kanssa jostain, exä oli kyös kova syyllistämään, niin hän ei jaksanut tai uskaltanut kertoa minulle. Pelkäsi, että minäkin suutun tai hermostun ja pisti silloin päänsä pensaaseen.
Vaikka kuinka yritin selittää, että en suutu kun minulle kerrotaan ja keskustellaan asioista, mutta silloin suuhun ja kovinkin kun minulle ei kerrota.
Tai kerrotaan juuri viime tipassa ja joudun perumaan omia suunnitelmani tai yhteiseksi tarkoitettuja suunnitelmia jne.
Mies myös koki kovaa syyllisyyttä, oli vaikea kieltää tai sanoa vastaan entiselle perheelle, mutta minulle pystyi.
Kun meillä ei ollut yhteisiä lapsia.
Ei aloittajalla oikein auta muu kuin vain sinnikkäästi yrittää jutella miehelle.
Tiedän, on turhauttavaa ja olet yrittänyt.
Alue: Aihe vapaa
Ei se koskaan ole tervettä säätää itsestään jotain ympärillä hääräävää kakkostason ihmistä. Ei vaikka olisi lapsen äitikin. Pitää olla oma elämä, omia menoja.