Älkää pakottako lapsia syömään, ruokailu ei ole kurinpitoasia!

Olin nirso lapsi, mutta sisarukseni eivät ole, vaikka samalla lailla meitä kaikkia opetettiin syömään. Kaikkea pitää maistaa = salaatit ja kukkakaalit pitää syödä, mitkä vanhempi on siihen lautaselle lapannut. Mutta kun se kukkakaali saa oksennusrefleksin aikaan vaikka on sitä jo sadannen kerran maistanut, eikö lapsen voisi jo armahtaa? Päiväkodissa ja ala-asteella oli myös sama meininki. Lapattiin monta kauhallista pinaattikeittoa ja kaikki olisi pitänyt syödä vaikka pelkkä haju aiheutti huonon olon. Uskoivat lopulta kun oksensin sen keiton itkien takaisin lautaselle. Olen vieläkin nirso, vaikka aina aidosti ennakkoluulottomana maistan uusia ruokia. Ei se pakottaminen ainakaan minun kohdallani toiminut :/

N21

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsuudenkodissa ei pakotettu enkä pakota omia lapsianikaan, mutta kaikkea pitää maistaa vaikka sitten pieni lusikan järjellinen, koska muuten uusiin makuihin ei totu ikinä.

Mä pyrin siihen että joka aterialla on tarjolla jotain josta lapset takuuvarmasti pitää, vaikka sitten kurkkuviipaleita tai porkkanatilkuja. Aterioiden välillä ei myöskään mussuteta jatkuvia välipaloja.

Kyllä nirsoinkin lapsi syö kun sillä on tarpeeksi nälkä.

Itse asiassa ei syö, koska lapsi tottuu nälkään eikä enää ymmärrä, mistä on kyse. Ruualla kiusattu lapsi voi kuolla nälkään ruokapöydän ääressä. Pakkomaistaminen on vähän sama asia kuin antaisi lapselle joka päivä pienen sähköshokin, jotta tämä tottuisi siihen, joten oikeastaan kyse ei ole makuihin tottumisesta vaan väkivallasta. Utelias lapsi maistaa pakottamatta, pakotettu lapsi oppii, että ruokailu on vanhemman tapa tehdä lapselle pahaa.

Juuri näin. Maistamaan kannustetaan, ei pakoteta.

Ja varsinkaan ei nälässä pitämällä pakoteta lasta syömään outoa tai pahanmakuista ruokaa, koska sillä.se e takuulla ikinä alakaan maistua. Uusia makuja opetellaan iloisella ja uteliaalla asenteella uutuuksia kohtaan ja kannustamalla.

Ap

Eli miten tämä käytännössä tapahtuu? Oma poikani ei ole koskaan suhtautunut uusiin ruokiin iloisella ja uteliaalla asenteella, vaan nyrpistellen ja nyppien lautaseltaan "mitä tämä on". 

Saa olla epäluuloinen, muttei haukkua ruokaa. Ylipäänsä kotona vanhemmat puhuvat ruuasta positiivisesti ja innostuneena. Mitä uutta kokeillaan tänään! Kaupassa lasten kanssa ihaillaan uusia juttuja, vaikkapa erikoisen värisiä munakoisoja ja jutellaan, että hei, täsfä saisi ihanaa munakoisopaistosta, ostetaanpa tätä, saat punnita.

Kotona katsotaan reseptiä yhdessä ja jutellaan ruuan teosta, annetaan lapsen olla mukana. Kun ruoka on valmista aikuiset maistelevat sitä innolla, lapsi saa ottaa sitä suuhun jos haluaa, muttei pakoteta yhtään.

Kun lapsi on ollut mukana alusta alkaen, hän on utelias kokeilemaan. Ota lapsi suunnittelemaan aterioita ja tekemään niitä! Kyllä meillä kotona puhutaan myös ruuista analysoiden, ei kyse ole teennäisestä ja keinotekoisesta innotuksesta. Mikä mauste sopisi tähän seuraavalla kerralla paremmin?

Ap

Okei. Eli sinun on mahdotonta ymmärtää tilannetta, jossa se lapsi ei vain innostu niistä uusista asioista lautasella. Minäkin tein noin ja lapset olivat kyllä innolla tekemässä ruokaa, mutta siinä ruokaa tehdessä kysyivät, onko sitä sitten pakko myös syödä. 

Jos lapsi kysyy uudesta ruoasta, onko pakko syödä, sano, että ei ole pakko syödä, mutta kannattaa ainakin maistaa.

Meillä on käynyt sekin, että kun hyväksyn sen, että lapsi ottaa ruokaa vain sen teelusikallisen, hän onkin maistamisen jälkeen ottanut ihan kunnon annoksen. On tosin käynyt sekin, että ruoka on laitettu suuhun ja syljetty pois. Tämä on yleensä huomion hakemista. Mutta ei aina.

Jos lapsi kertoo maistamisen jälkeen, ettei pidä uudesta ruoasta, ei sitä kannata heti seuraavalla viikolla tehdä uudestaan.

No voi miten ihanaa. Kyllähän kaikilla tietysti menee juuri noin, kun teilläkin meni. Ei tietenkään voi käydä niin, että kerta toisensa jälkeen otetaan se teelusikallinen, mutta siihen ei kosketakaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että tässäkin neuvoillaan pätevät sellaiset vanhemmat, joiden lapset ihan luonnostaan ovat uteliaita eivätkä niin ronkeleita. Vähän niin kuin huonosti nukkuvien lapsien vanhemmille tullaan sanomaan, että viet vain lapsen sänkyyn etkä jää viihdyttämään, niin kyllä se siellä itsekseen nukahtaa. 

Luepa aloitukseni loppu uudelleen. En todellakaan puhu asemassa, jossa minulla olisi ollut kaikkea innolla syöviä hyväruokaisia lapsia. Toisella on ollut ummetusta on-off lapsena ja siitä johtuen heikko ruokahalu, toinen on autismikirjolaisena aistiyliherkkä ja vaatinut todella kärsivällistä makuihin totuttelua.

Nyt he ovat jo nuoria aikuisia ja kaikkiruokaisia, ruuanlaitosta kiinnostuneita kokeilijoita. Jopa tuo autismikirjolainen, mistä olen erityisen ylpeä.

Ap

Aloituksessa kirjoitit näin: "Uusien makujen harjoitteluun kannustetaan, mutta ei siis pakkosyöttämällä. Pienet lapsetkin ovat jo erilaisia sen suhteen, montako maistamiskertaa vaaditaan ennen kuin maku on tuttu ja ruokaa uppoaa." 

Pystytkö ymmärtämään tilannetta, jossa ei päästä edes tuohon maistamiseen vaikka miten kannustettaisiin. Mitä sinä siis ehdotat siinä tilanteessa, kun ei saa pakottaa, mutta kannustaminen ei johda mihinkään? 

Totta kai pystyn. Kuten sanoin, minulla on luontaisesti äärimmäisen valikoiva autismikirjolainen. Hänellä sitä uutta ruokaa saattoi olla tarjolla kymmeniä kertoja, ennen kuin hän maistoi sitä oma-aloitteisesti. Jo pelkkä lautaselle uuden ruuan laittaminen oli saavutus, josta kehuttiin.

Mutta kun meillä lapsia on kannustettu pienestä pitäen olemaan mukana aterioiden suunnittelussa, kaupassa tutustumassa valikoimiin ja tekemässä ruokaa, tuossa on aina edetty jossakin vaiheessa maistamiseen, ihan ilman pakottamista.

Ap

  Et näköjään pysty. Jos sitä oma-aloitteista maistamista ei tule oikeasti KOSKAAN edes yhden ruoka-aineen kohdalla, saati sitten, että niitä totuteltavia ruoka-aineita on vaikka miten paljon ja jokaiselle pitäisi saada se muutama maistelukerta. 

Mutta tottakai minä tein jossakin kohtaa väärin, kun en ihan joka kauppareissulle ja ruoanlaittoon voinut lapsia ottaa mukaan. Olen siis vain todella huono äiti. 

Lue nyt herranen aika kunnolla ennen kuin alat uhriutua. Minähän sanoin, että ruokaa oli tarjolla kymmeniä kertoja ilman, että sitå maistettiin. Todella hidas prosessi siis.

Ja haloo. Jos mitä ilmeisimmin olet syöttänyt lastasi pakolla, koska suhtaudut asiaan noin aggressiivisesti, niin kyllä, olet mennyt jo metsään. Ei ihme, ettei lapsesi maista mitään vapaaehtoisesti. Ruokailustanne on jo tullut valtakamppailua.

Muuta ei voi tuossa tilanteessa enää sanoa kuin kehottaa ottamaan yhteys neuvolan ravitsemusterapeuttiin. Hän tosin sanoo saman mitä minä.

Ap

Voi kuules, yläasteikäisten kanssa ei enää mennä neuvolaan.. 

Ei mennä, heihin tehoaa järkipuhe. Jos olet pakottanut lapsiasi syömään åienestä pitäen, kannat nyt satoa. Homma korjaantuu vähitellen sitten, kun lapsesi ovat muuttaneet omilleen ja saavat itse päättää, mitä syövät.

Ap

Ne vanhemmat keiden lapset eivät suostu maistamaan edes positiivisesti kannustamalla, niin kaipaavat enemmän konkreettista apua. Esimerkiksi meidän lasten kohdalla sitä ei löytynyt neuvolasta tai lastenlääkäriltäkään, saatikka ravintoterapeutilta kun jouduimme ramppaamaan laskevien painokäyrien vuoksi niissä.

Ainoa järkevä neuvo meillä on ollut lisäravinteet. Meillä nuorimman kanssa neuvo tuli lääkäriltä kouluikäisenä. Tämä selvisi pitkien sairastelukierteiden ja erikoislääkäreillä käynnin jälkeen, kun löytyi lääkäri joka osasi tulkita veriarvoja vähän tarkemmin (myös niitä vähän raja-arvoilla heiluvia).

Ainoastaan nuorin lapsemme on sitten kasvanut pituudeltaan vähän pidemmäksi. Vanhimmat lapset ovat lyhyitä/lyhyehköjä meihin vanhempiin ja sukuun verrattuna. Mutta ovat muuten terveitä. Nuorimmalla on selittämättömiä vatsavaivoja ja yritetään löytää syytä tutkimuksista.

Joskus hieman sieppaa nuo väittämät, että lapsi syö kun on nälkä. Jotenkin hengen pitimikseen kyllä, mutta ei välttämättä tosiaan riittävästi terveen kasvun kannalta. Nälkäänkin tottuu ja kierre syömättömyyteen on valmis.

Valitettavasti lapsieni suvusta löytyy myös näitä huonosti syöneitä ja puutostiloista kärsineitä. Lasteni toinen vanhempi oli lapsena aneeminen ja yksi isovanhempi riisitautinen, vaikka isovanhemmat samanikäiset sisarukset eivät tuosta kärsineet (muistavat vain kuinka epäreilua oli kun hänellä oli herkku odottamassa, jos sai syötyä ruoan), sekä toinen isovanhempi muistelee edelleen kuinka ei lapsena saanut syötyä ja oksensi ruoat usein pois.

Lasta ei tosiaan saisi pakottaa laittamaan suuhunsa ruokaa - pitää ymmärtää, missä menee painostuksen ja väkivallan raja...

Pakottamisessa kyse on joskus aikuisen psykoosimaisesta ajatuksesta, että kyse olisi hänestä. Että hän on luuseri ellei saa pakkomiellettään läpi.

Vierailija kirjoitti:

Niin. Syöminen on ihmisen biologinen perustarve. Terveellä ihmisellä perustarpeista huolehtiminen tapahtuu helposti. Jos joku ei syö, niin hänellä on jokin ongelma, joka tekee syömisestä vaikeaa. Siis jokin taustalla vaikuttava "sairaus" tai muu paha olo. Syömättömyys on vain sen sairauden oire. Ja eipä mikään sairaus parane sillä lailla että vain pakotetaan niitä oireita piiloon, sillä lailla vain tehdään sairaudesta krooninen, entistäkin pahempi. Eli syömään pakottaminen vain pahentaa asiaa. Todellinen ratkaisu olisi sen jonkin taustalla vaikuttavan pahoinvoinnin parantaminen.

Eli niin. Syöminen ei ole kuriasia/kasvatusasia. Syöminen on terveysasia.

Ruokailutavat ovat sosiaalinen asia eli kasvatusasia.

Biologiset perustarpeet ovat tärkeämpiä kuin sosiaaliset tavat.

Jatkoa...

Kirjoitin juuri maailman yksinkertaisimman perusasian, mutta valitettavasti on lukemattomia kieroutuneita ihmisiä joilla tuo on kääntynyt päinvastoin, jotka yrittävät pakottaa muita sosiaalisiin muotteihin perustarpeiden kustannuksella. Jos vauva ei ime maitoa äidin tissistä, niin kieroutuneet ihmiset näkisivät asian näin:

1. Äiti loukkaantuu, äiti tuntee itsensä riittämättömäksi vauvalle, äiti ei kykene arvostamaan itseään, äiti alkaa epäillä itseään, äiti alkaa jopa epäillä järkeään, äidin ajatukset menevät niin sekaisin että hän alkaa olla aivan sekoamisen ja hajoamisen partaalla, äiti ei enää kertakaikkiaan tiedä mikä on oikein ja mikä väärin, mikä on totta ja mikä fantasiaa. Kuvailin juuri narsistin uhrin. Niin, tuo äiti on narsistin uhri. Ja se vauva on narsisti joka tahallaan ajaa äitiä noin sairaaksi ja hulluksi, vauva tahtoo piinata ja alistaa ja kontrolloida äitiään ja siksi vauva tahallaan jättää imemättä äitinsä tissiä, se on valtapeliä! Tosi kiero manipuloijavauva! Ratkaisu on tietysti se että vauva pakotetaan imemään tissiä, ja lisäksi täytyy alkaa korjata vauvan luonnevikaa sillä että häntä häpäistään, nöyryytetään, pelotellaan, uhkaillaan, kiristetään, pilkataan, nolataan, väheksytään,... ja kaikista voimakkain ase: vauvaa syyllistetään. Syyllisyydentunne on se voimakkain ase jolla saadaan vauva pakotettua muuttamaan ajattelutapojaan, saadaan pakotettua ottamaan muut ihmiset huomioon.

2. Jos vauva ei syyllistämisestä huolimatta tunne syyllisyyttä, niin vauva on psykopaatti. Silloin ei välttämättä mitään ole tehtävissä, häntä ei voida muuttaa, ei parantaa. Vauva täytyy loppuelämänsä ajan pitää "isoveli valvoo" järjestelmässä jossa hänen jokaista liikettään valvotaan, kontrolloidaan koko ajan, niin ettei hän pääse tekemään pahaa.

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsuudenkodissa ei pakotettu enkä pakota omia lapsianikaan, mutta kaikkea pitää maistaa vaikka sitten pieni lusikan järjellinen, koska muuten uusiin makuihin ei totu ikinä.

Mä pyrin siihen että joka aterialla on tarjolla jotain josta lapset takuuvarmasti pitää, vaikka sitten kurkkuviipaleita tai porkkanatilkuja. Aterioiden välillä ei myöskään mussuteta jatkuvia välipaloja.

Kyllä nirsoinkin lapsi syö kun sillä on tarpeeksi nälkä.

Sulla on terve ajattelumalli! Hyvä kuulla, että nykyään löytyy tällaisiakin vanhempia! :)

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsuudenkodissa ei pakotettu enkä pakota omia lapsianikaan, mutta kaikkea pitää maistaa vaikka sitten pieni lusikan järjellinen, koska muuten uusiin makuihin ei totu ikinä.

Mä pyrin siihen että joka aterialla on tarjolla jotain josta lapset takuuvarmasti pitää, vaikka sitten kurkkuviipaleita tai porkkanatilkuja. Aterioiden välillä ei myöskään mussuteta jatkuvia välipaloja.

Kyllä nirsoinkin lapsi syö kun sillä on tarpeeksi nälkä.

Haluan vain kommentoida tuohon viimeiseen lauseeseen, että aina noin ei ole. Olen autisminkirjolainen (diagnoosi vasta 15-vuotiaana, eli tätä ei tiedetty kun olin lapsi) ja kun minulle yritettiin lapsena tarjota ruokaa josta en pitänyt, niin en ihan oikeasti vaan syönyt sitä. Jos mitään muuta ruokaa ei ollut tarjolla, niin saatoin olla syömättä jopa viikon.

Minusta on ihan turhaa tehdä syömisestä jokin valtataistelu. Esim. muistan sen kun lapsena jouduin istumaan itkien koko loppu koulupäivän ruokalassa, kun en vaan millään saanut alas sitä yhtä lusikallista. Suhtautumiseni ruokaan on vieläkin aikuisena häiriintynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsuudenkodissa ei pakotettu enkä pakota omia lapsianikaan, mutta kaikkea pitää maistaa vaikka sitten pieni lusikan järjellinen, koska muuten uusiin makuihin ei totu ikinä.

Mä pyrin siihen että joka aterialla on tarjolla jotain josta lapset takuuvarmasti pitää, vaikka sitten kurkkuviipaleita tai porkkanatilkuja. Aterioiden välillä ei myöskään mussuteta jatkuvia välipaloja.

Kyllä nirsoinkin lapsi syö kun sillä on tarpeeksi nälkä.

Itse asiassa ei syö, koska lapsi tottuu nälkään eikä enää ymmärrä, mistä on kyse. Ruualla kiusattu lapsi voi kuolla nälkään ruokapöydän ääressä. Pakkomaistaminen on vähän sama asia kuin antaisi lapselle joka päivä pienen sähköshokin, jotta tämä tottuisi siihen, joten oikeastaan kyse ei ole makuihin tottumisesta vaan väkivallasta. Utelias lapsi maistaa pakottamatta, pakotettu lapsi oppii, että ruokailu on vanhemman tapa tehdä lapselle pahaa.

Juuri näin. Maistamaan kannustetaan, ei pakoteta.

Ja varsinkaan ei nälässä pitämällä pakoteta lasta syömään outoa tai pahanmakuista ruokaa, koska sillä.se e takuulla ikinä alakaan maistua. Uusia makuja opetellaan iloisella ja uteliaalla asenteella uutuuksia kohtaan ja kannustamalla.

Ap

Eli miten tämä käytännössä tapahtuu? Oma poikani ei ole koskaan suhtautunut uusiin ruokiin iloisella ja uteliaalla asenteella, vaan nyrpistellen ja nyppien lautaseltaan "mitä tämä on". 

Saa olla epäluuloinen, muttei haukkua ruokaa. Ylipäänsä kotona vanhemmat puhuvat ruuasta positiivisesti ja innostuneena. Mitä uutta kokeillaan tänään! Kaupassa lasten kanssa ihaillaan uusia juttuja, vaikkapa erikoisen värisiä munakoisoja ja jutellaan, että hei, täsfä saisi ihanaa munakoisopaistosta, ostetaanpa tätä, saat punnita.

Kotona katsotaan reseptiä yhdessä ja jutellaan ruuan teosta, annetaan lapsen olla mukana. Kun ruoka on valmista aikuiset maistelevat sitä innolla, lapsi saa ottaa sitä suuhun jos haluaa, muttei pakoteta yhtään.

Kun lapsi on ollut mukana alusta alkaen, hän on utelias kokeilemaan. Ota lapsi suunnittelemaan aterioita ja tekemään niitä! Kyllä meillä kotona puhutaan myös ruuista analysoiden, ei kyse ole teennäisestä ja keinotekoisesta innotuksesta. Mikä mauste sopisi tähän seuraavalla kerralla paremmin?

Ap

Teet melkoisia yleistyksiä siitä, että mistä lapsi on mahdollista saada innostumaan.

Tosielämä ei sitten välttämättä ole ihan sellaista kukkaiskedolla tanssimista.

Kannattaisi muistaa, että vanhemmat jotka ovat tiukkoja lapsilleen ja pitävät kuria eivät suinkaan ole sen paremmin pahantahtoisia kuin tyhmiäkään, vaan yksinkertaisesti tekevät sen mikä on välttämätöntä.

Kyllä pieni lapsi innostuu asioista, joista hänen vanhempansa ovat aidosti innostuneita. Jos teillä ei tykätä ruuanlaitosta ja lapsi pakotetaan syömään, sitä innostusta ei tietysti voi teeskennellä.

Se ei silti tee minun metodistani väärää ja sinun metoridyasi oikeaa. Kyllä, pakottaminen on tyhmää, vaikka se ei olekaan välttämättä pahantahtoista. Pakottamalla vain pahennat lapsesi syömisongelmia.

Ap

Hei nyt oikeasti! Miten vaikeaa se nyt on ymmärtää, että kaikki lapset eivät ole samanlaisia kuin sinun lapsesi? Minä olen ollut innostunut aika monenlaisista asioista silloin kun lapset ovat olleet pieniä (ja vähän isompiakin), mutta lapsia ei ole voinut vähempää kiinnostaa. Olen esimerkiksi tehnyt käsitöitä, maalannut, jumpannut, pyöräillyt, leiponut jne, mutta harvoin lapsia on kiinnostanut ne asiat paria minuuttia pidempään. Minusta on todella törkeää tulla sanomaan tuollaisia asioita yleisinä totuuksina, kun selvästikään sinä et edes kuuntele muiden kokemuksia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsuudenkodissa ei pakotettu enkä pakota omia lapsianikaan, mutta kaikkea pitää maistaa vaikka sitten pieni lusikan järjellinen, koska muuten uusiin makuihin ei totu ikinä.

Mä pyrin siihen että joka aterialla on tarjolla jotain josta lapset takuuvarmasti pitää, vaikka sitten kurkkuviipaleita tai porkkanatilkuja. Aterioiden välillä ei myöskään mussuteta jatkuvia välipaloja.

Kyllä nirsoinkin lapsi syö kun sillä on tarpeeksi nälkä.

Itse asiassa ei syö, koska lapsi tottuu nälkään eikä enää ymmärrä, mistä on kyse. Ruualla kiusattu lapsi voi kuolla nälkään ruokapöydän ääressä. Pakkomaistaminen on vähän sama asia kuin antaisi lapselle joka päivä pienen sähköshokin, jotta tämä tottuisi siihen, joten oikeastaan kyse ei ole makuihin tottumisesta vaan väkivallasta. Utelias lapsi maistaa pakottamatta, pakotettu lapsi oppii, että ruokailu on vanhemman tapa tehdä lapselle pahaa.

Juuri näin. Maistamaan kannustetaan, ei pakoteta.

Ja varsinkaan ei nälässä pitämällä pakoteta lasta syömään outoa tai pahanmakuista ruokaa, koska sillä.se e takuulla ikinä alakaan maistua. Uusia makuja opetellaan iloisella ja uteliaalla asenteella uutuuksia kohtaan ja kannustamalla.

Ap

Eli miten tämä käytännössä tapahtuu? Oma poikani ei ole koskaan suhtautunut uusiin ruokiin iloisella ja uteliaalla asenteella, vaan nyrpistellen ja nyppien lautaseltaan "mitä tämä on". 

Saa olla epäluuloinen, muttei haukkua ruokaa. Ylipäänsä kotona vanhemmat puhuvat ruuasta positiivisesti ja innostuneena. Mitä uutta kokeillaan tänään! Kaupassa lasten kanssa ihaillaan uusia juttuja, vaikkapa erikoisen värisiä munakoisoja ja jutellaan, että hei, täsfä saisi ihanaa munakoisopaistosta, ostetaanpa tätä, saat punnita.

Kotona katsotaan reseptiä yhdessä ja jutellaan ruuan teosta, annetaan lapsen olla mukana. Kun ruoka on valmista aikuiset maistelevat sitä innolla, lapsi saa ottaa sitä suuhun jos haluaa, muttei pakoteta yhtään.

Kun lapsi on ollut mukana alusta alkaen, hän on utelias kokeilemaan. Ota lapsi suunnittelemaan aterioita ja tekemään niitä! Kyllä meillä kotona puhutaan myös ruuista analysoiden, ei kyse ole teennäisestä ja keinotekoisesta innotuksesta. Mikä mauste sopisi tähän seuraavalla kerralla paremmin?

Ap

Okei. Eli sinun on mahdotonta ymmärtää tilannetta, jossa se lapsi ei vain innostu niistä uusista asioista lautasella. Minäkin tein noin ja lapset olivat kyllä innolla tekemässä ruokaa, mutta siinä ruokaa tehdessä kysyivät, onko sitä sitten pakko myös syödä. 

Jos lapsi kysyy uudesta ruoasta, onko pakko syödä, sano, että ei ole pakko syödä, mutta kannattaa ainakin maistaa.

Meillä on käynyt sekin, että kun hyväksyn sen, että lapsi ottaa ruokaa vain sen teelusikallisen, hän onkin maistamisen jälkeen ottanut ihan kunnon annoksen. On tosin käynyt sekin, että ruoka on laitettu suuhun ja syljetty pois. Tämä on yleensä huomion hakemista. Mutta ei aina.

Jos lapsi kertoo maistamisen jälkeen, ettei pidä uudesta ruoasta, ei sitä kannata heti seuraavalla viikolla tehdä uudestaan.

No voi miten ihanaa. Kyllähän kaikilla tietysti menee juuri noin, kun teilläkin meni. Ei tietenkään voi käydä niin, että kerta toisensa jälkeen otetaan se teelusikallinen, mutta siihen ei kosketakaan. 

Meillä ainakin on ollut aina tuokin vaihe, ja siitäkin kehutaan, että ottaa lautaselle.

Minua kyllä hiukan hämmentää tuo sinun inttämisesi, kun kumminkin itsekin sanot pakottaneesi lastasi syömään. Että miten sinnikääästi oikeasti oletkaan mahtanut malttaa antaa lapsesi tutustua rauhassa ja painostuksetta ruokiin....?

Niinpä. Et ole ja nyt yrität sen takia vähätellä neuvoja, jotka kumminkin ivat aivan samoja, joilla ravintsemusterapeutit hoitavat ruokaongelmaisia lapsia.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että tässäkin neuvoillaan pätevät sellaiset vanhemmat, joiden lapset ihan luonnostaan ovat uteliaita eivätkä niin ronkeleita. Vähän niin kuin huonosti nukkuvien lapsien vanhemmille tullaan sanomaan, että viet vain lapsen sänkyyn etkä jää viihdyttämään, niin kyllä se siellä itsekseen nukahtaa. 

Luepa aloitukseni loppu uudelleen. En todellakaan puhu asemassa, jossa minulla olisi ollut kaikkea innolla syöviä hyväruokaisia lapsia. Toisella on ollut ummetusta on-off lapsena ja siitä johtuen heikko ruokahalu, toinen on autismikirjolaisena aistiyliherkkä ja vaatinut todella kärsivällistä makuihin totuttelua.

Nyt he ovat jo nuoria aikuisia ja kaikkiruokaisia, ruuanlaitosta kiinnostuneita kokeilijoita. Jopa tuo autismikirjolainen, mistä olen erityisen ylpeä.

Ap

Aloituksessa kirjoitit näin: "Uusien makujen harjoitteluun kannustetaan, mutta ei siis pakkosyöttämällä. Pienet lapsetkin ovat jo erilaisia sen suhteen, montako maistamiskertaa vaaditaan ennen kuin maku on tuttu ja ruokaa uppoaa." 

Pystytkö ymmärtämään tilannetta, jossa ei päästä edes tuohon maistamiseen vaikka miten kannustettaisiin. Mitä sinä siis ehdotat siinä tilanteessa, kun ei saa pakottaa, mutta kannustaminen ei johda mihinkään? 

Totta kai pystyn. Kuten sanoin, minulla on luontaisesti äärimmäisen valikoiva autismikirjolainen. Hänellä sitä uutta ruokaa saattoi olla tarjolla kymmeniä kertoja, ennen kuin hän maistoi sitä oma-aloitteisesti. Jo pelkkä lautaselle uuden ruuan laittaminen oli saavutus, josta kehuttiin.

Mutta kun meillä lapsia on kannustettu pienestä pitäen olemaan mukana aterioiden suunnittelussa, kaupassa tutustumassa valikoimiin ja tekemässä ruokaa, tuossa on aina edetty jossakin vaiheessa maistamiseen, ihan ilman pakottamista.

Ap

  Et näköjään pysty. Jos sitä oma-aloitteista maistamista ei tule oikeasti KOSKAAN edes yhden ruoka-aineen kohdalla, saati sitten, että niitä totuteltavia ruoka-aineita on vaikka miten paljon ja jokaiselle pitäisi saada se muutama maistelukerta. 

Mutta tottakai minä tein jossakin kohtaa väärin, kun en ihan joka kauppareissulle ja ruoanlaittoon voinut lapsia ottaa mukaan. Olen siis vain todella huono äiti. 

Lue nyt herranen aika kunnolla ennen kuin alat uhriutua. Minähän sanoin, että ruokaa oli tarjolla kymmeniä kertoja ilman, että sitå maistettiin. Todella hidas prosessi siis.

Ja haloo. Jos mitä ilmeisimmin olet syöttänyt lastasi pakolla, koska suhtaudut asiaan noin aggressiivisesti, niin kyllä, olet mennyt jo metsään. Ei ihme, ettei lapsesi maista mitään vapaaehtoisesti. Ruokailustanne on jo tullut valtakamppailua.

Muuta ei voi tuossa tilanteessa enää sanoa kuin kehottaa ottamaan yhteys neuvolan ravitsemusterapeuttiin. Hän tosin sanoo saman mitä minä.

Ap

Voi kuules, yläasteikäisten kanssa ei enää mennä neuvolaan.. 

Ei mennä, heihin tehoaa järkipuhe. Jos olet pakottanut lapsiasi syömään åienestä pitäen, kannat nyt satoa. Homma korjaantuu vähitellen sitten, kun lapsesi ovat muuttaneet omilleen ja saavat itse päättää, mitä syövät.

Ap

Minä kyllä sanoin, että meillä nimenomaan ei pakotettu eikä painostettu ja nyt kannetaan sitten tällaista satoa. Mutta ethän sinä usko, kun erinomaisuudessasi olet päättänyt, ettei tällainen ole mahdollista, vaan jotenkin olen henkisesti pahoinpidellyt lapsiani koko ajan. 

olet todella törkeä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsuudenkodissa ei pakotettu enkä pakota omia lapsianikaan, mutta kaikkea pitää maistaa vaikka sitten pieni lusikan järjellinen, koska muuten uusiin makuihin ei totu ikinä.

Mä pyrin siihen että joka aterialla on tarjolla jotain josta lapset takuuvarmasti pitää, vaikka sitten kurkkuviipaleita tai porkkanatilkuja. Aterioiden välillä ei myöskään mussuteta jatkuvia välipaloja.

Kyllä nirsoinkin lapsi syö kun sillä on tarpeeksi nälkä.

Itse asiassa ei syö, koska lapsi tottuu nälkään eikä enää ymmärrä, mistä on kyse. Ruualla kiusattu lapsi voi kuolla nälkään ruokapöydän ääressä. Pakkomaistaminen on vähän sama asia kuin antaisi lapselle joka päivä pienen sähköshokin, jotta tämä tottuisi siihen, joten oikeastaan kyse ei ole makuihin tottumisesta vaan väkivallasta. Utelias lapsi maistaa pakottamatta, pakotettu lapsi oppii, että ruokailu on vanhemman tapa tehdä lapselle pahaa.

Juuri näin. Maistamaan kannustetaan, ei pakoteta.

Ja varsinkaan ei nälässä pitämällä pakoteta lasta syömään outoa tai pahanmakuista ruokaa, koska sillä.se e takuulla ikinä alakaan maistua. Uusia makuja opetellaan iloisella ja uteliaalla asenteella uutuuksia kohtaan ja kannustamalla.

Ap

Eli miten tämä käytännössä tapahtuu? Oma poikani ei ole koskaan suhtautunut uusiin ruokiin iloisella ja uteliaalla asenteella, vaan nyrpistellen ja nyppien lautaseltaan "mitä tämä on". 

Saa olla epäluuloinen, muttei haukkua ruokaa. Ylipäänsä kotona vanhemmat puhuvat ruuasta positiivisesti ja innostuneena. Mitä uutta kokeillaan tänään! Kaupassa lasten kanssa ihaillaan uusia juttuja, vaikkapa erikoisen värisiä munakoisoja ja jutellaan, että hei, täsfä saisi ihanaa munakoisopaistosta, ostetaanpa tätä, saat punnita.

Kotona katsotaan reseptiä yhdessä ja jutellaan ruuan teosta, annetaan lapsen olla mukana. Kun ruoka on valmista aikuiset maistelevat sitä innolla, lapsi saa ottaa sitä suuhun jos haluaa, muttei pakoteta yhtään.

Kun lapsi on ollut mukana alusta alkaen, hän on utelias kokeilemaan. Ota lapsi suunnittelemaan aterioita ja tekemään niitä! Kyllä meillä kotona puhutaan myös ruuista analysoiden, ei kyse ole teennäisestä ja keinotekoisesta innotuksesta. Mikä mauste sopisi tähän seuraavalla kerralla paremmin?

Ap

Okei. Eli sinun on mahdotonta ymmärtää tilannetta, jossa se lapsi ei vain innostu niistä uusista asioista lautasella. Minäkin tein noin ja lapset olivat kyllä innolla tekemässä ruokaa, mutta siinä ruokaa tehdessä kysyivät, onko sitä sitten pakko myös syödä. 

Jos lapsi kysyy uudesta ruoasta, onko pakko syödä, sano, että ei ole pakko syödä, mutta kannattaa ainakin maistaa.

Meillä on käynyt sekin, että kun hyväksyn sen, että lapsi ottaa ruokaa vain sen teelusikallisen, hän onkin maistamisen jälkeen ottanut ihan kunnon annoksen. On tosin käynyt sekin, että ruoka on laitettu suuhun ja syljetty pois. Tämä on yleensä huomion hakemista. Mutta ei aina.

Jos lapsi kertoo maistamisen jälkeen, ettei pidä uudesta ruoasta, ei sitä kannata heti seuraavalla viikolla tehdä uudestaan.

No voi miten ihanaa. Kyllähän kaikilla tietysti menee juuri noin, kun teilläkin meni. Ei tietenkään voi käydä niin, että kerta toisensa jälkeen otetaan se teelusikallinen, mutta siihen ei kosketakaan. 

Meillä ainakin on ollut aina tuokin vaihe, ja siitäkin kehutaan, että ottaa lautaselle.

Minua kyllä hiukan hämmentää tuo sinun inttämisesi, kun kumminkin itsekin sanot pakottaneesi lastasi syömään. Että miten sinnikääästi oikeasti oletkaan mahtanut malttaa antaa lapsesi tutustua rauhassa ja painostuksetta ruokiin....?

Niinpä. Et ole ja nyt yrität sen takia vähätellä neuvoja, jotka kumminkin ivat aivan samoja, joilla ravintsemusterapeutit hoitavat ruokaongelmaisia lapsia.

Ap

Näytäpäs missä sanoin näin. Koko ajan olen sanonut, että meillä nimenomaan ei pakotettu. Voisit kuules lukea ne kirjoitetut kommentit ennen kuin alat tekemään johtopäätöksiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsuudenkodissa ei pakotettu enkä pakota omia lapsianikaan, mutta kaikkea pitää maistaa vaikka sitten pieni lusikan järjellinen, koska muuten uusiin makuihin ei totu ikinä.

Mä pyrin siihen että joka aterialla on tarjolla jotain josta lapset takuuvarmasti pitää, vaikka sitten kurkkuviipaleita tai porkkanatilkuja. Aterioiden välillä ei myöskään mussuteta jatkuvia välipaloja.

Kyllä nirsoinkin lapsi syö kun sillä on tarpeeksi nälkä.

Itse asiassa ei syö, koska lapsi tottuu nälkään eikä enää ymmärrä, mistä on kyse. Ruualla kiusattu lapsi voi kuolla nälkään ruokapöydän ääressä. Pakkomaistaminen on vähän sama asia kuin antaisi lapselle joka päivä pienen sähköshokin, jotta tämä tottuisi siihen, joten oikeastaan kyse ei ole makuihin tottumisesta vaan väkivallasta. Utelias lapsi maistaa pakottamatta, pakotettu lapsi oppii, että ruokailu on vanhemman tapa tehdä lapselle pahaa.

Juuri näin. Maistamaan kannustetaan, ei pakoteta.

Ja varsinkaan ei nälässä pitämällä pakoteta lasta syömään outoa tai pahanmakuista ruokaa, koska sillä.se e takuulla ikinä alakaan maistua. Uusia makuja opetellaan iloisella ja uteliaalla asenteella uutuuksia kohtaan ja kannustamalla.

Ap

Eli miten tämä käytännössä tapahtuu? Oma poikani ei ole koskaan suhtautunut uusiin ruokiin iloisella ja uteliaalla asenteella, vaan nyrpistellen ja nyppien lautaseltaan "mitä tämä on". 

Saa olla epäluuloinen, muttei haukkua ruokaa. Ylipäänsä kotona vanhemmat puhuvat ruuasta positiivisesti ja innostuneena. Mitä uutta kokeillaan tänään! Kaupassa lasten kanssa ihaillaan uusia juttuja, vaikkapa erikoisen värisiä munakoisoja ja jutellaan, että hei, täsfä saisi ihanaa munakoisopaistosta, ostetaanpa tätä, saat punnita.

Kotona katsotaan reseptiä yhdessä ja jutellaan ruuan teosta, annetaan lapsen olla mukana. Kun ruoka on valmista aikuiset maistelevat sitä innolla, lapsi saa ottaa sitä suuhun jos haluaa, muttei pakoteta yhtään.

Kun lapsi on ollut mukana alusta alkaen, hän on utelias kokeilemaan. Ota lapsi suunnittelemaan aterioita ja tekemään niitä! Kyllä meillä kotona puhutaan myös ruuista analysoiden, ei kyse ole teennäisestä ja keinotekoisesta innotuksesta. Mikä mauste sopisi tähän seuraavalla kerralla paremmin?

Ap

Teet melkoisia yleistyksiä siitä, että mistä lapsi on mahdollista saada innostumaan.

Tosielämä ei sitten välttämättä ole ihan sellaista kukkaiskedolla tanssimista.

Kannattaisi muistaa, että vanhemmat jotka ovat tiukkoja lapsilleen ja pitävät kuria eivät suinkaan ole sen paremmin pahantahtoisia kuin tyhmiäkään, vaan yksinkertaisesti tekevät sen mikä on välttämätöntä.

Kyllä pieni lapsi innostuu asioista, joista hänen vanhempansa ovat aidosti innostuneita. Jos teillä ei tykätä ruuanlaitosta ja lapsi pakotetaan syömään, sitä innostusta ei tietysti voi teeskennellä.

Se ei silti tee minun metodistani väärää ja sinun metoridyasi oikeaa. Kyllä, pakottaminen on tyhmää, vaikka se ei olekaan välttämättä pahantahtoista. Pakottamalla vain pahennat lapsesi syömisongelmia.

Ap

Hei nyt oikeasti! Miten vaikeaa se nyt on ymmärtää, että kaikki lapset eivät ole samanlaisia kuin sinun lapsesi? Minä olen ollut innostunut aika monenlaisista asioista silloin kun lapset ovat olleet pieniä (ja vähän isompiakin), mutta lapsia ei ole voinut vähempää kiinnostaa. Olen esimerkiksi tehnyt käsitöitä, maalannut, jumpannut, pyöräillyt, leiponut jne, mutta harvoin lapsia on kiinnostanut ne asiat paria minuuttia pidempään. Minusta on todella törkeää tulla sanomaan tuollaisia asioita yleisinä totuuksina, kun selvästikään sinä et edes kuuntele muiden kokemuksia. 

Ap on lukenut jonkun kasvatusteoriakirjan ja kommentoi nyt valaistuneena sen pohjalta.

Elämä on pilalla jos täytyy väkisin pakottaa ihminen pitämään itsensä hengissä. Jos elämä on noin kamalaa kärsimystä ettei edes ruokaa pysty omasta halusta syömään, niin ei enää kannata pysyä hengissä, elämä ei enää ole elämisen arvoista. Älkää pitkittäkö kärsivien ihmisten kärsimystä, älkää pitäkö heitä väkisin hengissä!

Muutoinhan syömättömät lapset voitaisiin pistää johonkin laitokseen, sitoa heidät tuoliin kiinni ja pitää 70 vuotta hengissä nenäletkuruokinnalla, kunnes kuolevat vanhuuteen. Parempi antaa lapsen kuolla nälkään.

Älä tuomitse toista ihmistä kärsimyksentäyteiseen elämään.

Vierailija kirjoitti:

Ne vanhemmat keiden lapset eivät suostu maistamaan edes positiivisesti kannustamalla, niin kaipaavat enemmän konkreettista apua. Esimerkiksi meidän lasten kohdalla sitä ei löytynyt neuvolasta tai lastenlääkäriltäkään, saatikka ravintoterapeutilta kun jouduimme ramppaamaan laskevien painokäyrien vuoksi niissä.

Ainoa järkevä neuvo meillä on ollut lisäravinteet. Meillä nuorimman kanssa neuvo tuli lääkäriltä kouluikäisenä. Tämä selvisi pitkien sairastelukierteiden ja erikoislääkäreillä käynnin jälkeen, kun löytyi lääkäri joka osasi tulkita veriarvoja vähän tarkemmin (myös niitä vähän raja-arvoilla heiluvia).

Ainoastaan nuorin lapsemme on sitten kasvanut pituudeltaan vähän pidemmäksi. Vanhimmat lapset ovat lyhyitä/lyhyehköjä meihin vanhempiin ja sukuun verrattuna. Mutta ovat muuten terveitä. Nuorimmalla on selittämättömiä vatsavaivoja ja yritetään löytää syytä tutkimuksista.

Joskus hieman sieppaa nuo väittämät, että lapsi syö kun on nälkä. Jotenkin hengen pitimikseen kyllä, mutta ei välttämättä tosiaan riittävästi terveen kasvun kannalta. Nälkäänkin tottuu ja kierre syömättömyyteen on valmis.

Valitettavasti lapsieni suvusta löytyy myös näitä huonosti syöneitä ja puutostiloista kärsineitä. Lasteni toinen vanhempi oli lapsena aneeminen ja yksi isovanhempi riisitautinen, vaikka isovanhemmat samanikäiset sisarukset eivät tuosta kärsineet (muistavat vain kuinka epäreilua oli kun hänellä oli herkku odottamassa, jos sai syötyä ruoan), sekä toinen isovanhempi muistelee edelleen kuinka ei lapsena saanut syötyä ja oksensi ruoat usein pois.

On varsin yleistä, että syömishäiriöt (tai niille ominaiset tavat periytyvät suvussa). Mainitsemasi esimerkki, jossa syömiseen liitetään palkintoja ja rangaistuksia, kuvastaa tätä sinänsä viattoman oloista mutta häiriintynyttä mentaliteettia.

Kerroit, että yritetään selvittää lapsen vatsavaivojen syytä. En tiedä oireita, mutta siltä varalta että ongelma on iskeeminen, tarjotkaa lapselle toistaiseksi vain ruokia, joista hän todella tykkää - sillä voi olla niin suuri psykologinen merkitys, että ongelma katoaa (jos johtuu hänelle aiheutetusta stressistä). Ravitsemuksellisesti on yhdentekevää, tuleeko esim. naudanliha lihapullista, pihvistä, vai makkarasta.

Lapsiin kohdistuva väkivalta käsitetään liian suppeasti; aggressiivisuus ruokapöydässä on väkivaltaa.

Myös toistuva pakottaminen inhokkiruuan maistamiseen on VÄKIVALTAA.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että tässäkin neuvoillaan pätevät sellaiset vanhemmat, joiden lapset ihan luonnostaan ovat uteliaita eivätkä niin ronkeleita. Vähän niin kuin huonosti nukkuvien lapsien vanhemmille tullaan sanomaan, että viet vain lapsen sänkyyn etkä jää viihdyttämään, niin kyllä se siellä itsekseen nukahtaa. 

Luepa aloitukseni loppu uudelleen. En todellakaan puhu asemassa, jossa minulla olisi ollut kaikkea innolla syöviä hyväruokaisia lapsia. Toisella on ollut ummetusta on-off lapsena ja siitä johtuen heikko ruokahalu, toinen on autismikirjolaisena aistiyliherkkä ja vaatinut todella kärsivällistä makuihin totuttelua.

Nyt he ovat jo nuoria aikuisia ja kaikkiruokaisia, ruuanlaitosta kiinnostuneita kokeilijoita. Jopa tuo autismikirjolainen, mistä olen erityisen ylpeä.

Ap

Aloituksessa kirjoitit näin: "Uusien makujen harjoitteluun kannustetaan, mutta ei siis pakkosyöttämällä. Pienet lapsetkin ovat jo erilaisia sen suhteen, montako maistamiskertaa vaaditaan ennen kuin maku on tuttu ja ruokaa uppoaa." 

Pystytkö ymmärtämään tilannetta, jossa ei päästä edes tuohon maistamiseen vaikka miten kannustettaisiin. Mitä sinä siis ehdotat siinä tilanteessa, kun ei saa pakottaa, mutta kannustaminen ei johda mihinkään? 

Totta kai pystyn. Kuten sanoin, minulla on luontaisesti äärimmäisen valikoiva autismikirjolainen. Hänellä sitä uutta ruokaa saattoi olla tarjolla kymmeniä kertoja, ennen kuin hän maistoi sitä oma-aloitteisesti. Jo pelkkä lautaselle uuden ruuan laittaminen oli saavutus, josta kehuttiin.

Mutta kun meillä lapsia on kannustettu pienestä pitäen olemaan mukana aterioiden suunnittelussa, kaupassa tutustumassa valikoimiin ja tekemässä ruokaa, tuossa on aina edetty jossakin vaiheessa maistamiseen, ihan ilman pakottamista.

Ap

  Et näköjään pysty. Jos sitä oma-aloitteista maistamista ei tule oikeasti KOSKAAN edes yhden ruoka-aineen kohdalla, saati sitten, että niitä totuteltavia ruoka-aineita on vaikka miten paljon ja jokaiselle pitäisi saada se muutama maistelukerta. 

Mutta tottakai minä tein jossakin kohtaa väärin, kun en ihan joka kauppareissulle ja ruoanlaittoon voinut lapsia ottaa mukaan. Olen siis vain todella huono äiti. 

Lue nyt herranen aika kunnolla ennen kuin alat uhriutua. Minähän sanoin, että ruokaa oli tarjolla kymmeniä kertoja ilman, että sitå maistettiin. Todella hidas prosessi siis.

Ja haloo. Jos mitä ilmeisimmin olet syöttänyt lastasi pakolla, koska suhtaudut asiaan noin aggressiivisesti, niin kyllä, olet mennyt jo metsään. Ei ihme, ettei lapsesi maista mitään vapaaehtoisesti. Ruokailustanne on jo tullut valtakamppailua.

Muuta ei voi tuossa tilanteessa enää sanoa kuin kehottaa ottamaan yhteys neuvolan ravitsemusterapeuttiin. Hän tosin sanoo saman mitä minä.

Ap

Voi kuules, yläasteikäisten kanssa ei enää mennä neuvolaan.. 

Ei mennä, heihin tehoaa järkipuhe. Jos olet pakottanut lapsiasi syömään åienestä pitäen, kannat nyt satoa. Homma korjaantuu vähitellen sitten, kun lapsesi ovat muuttaneet omilleen ja saavat itse päättää, mitä syövät.

Ap

Minä kyllä sanoin, että meillä nimenomaan ei pakotettu eikä painostettu ja nyt kannetaan sitten tällaista satoa. Mutta ethän sinä usko, kun erinomaisuudessasi olet päättänyt, ettei tällainen ole mahdollista, vaan jotenkin olen henkisesti pahoinpidellyt lapsiani koko ajan. 

olet todella törkeä. 

Et muuten kyllä sanonut. Et ole kertonut oikeasti omasta tilanteestasi yhtään mitään, vaan keskittyny haukkumaan ja uhriutumaan.

Ottaen huomioon, että sitten toisessa kommentissa nimenomaan puolustit pakottamista, on aika oletettavaa, että sitä itsekin sitten teit.

En välitä keskustella kanssasi enempää, koska et halua oikeasti keskustella. Sinulla on siis - sekin ilmeni vasta usean kommentin jälkeen - teini-ikäinen valikoiva lapsi.

Henkinen pahoinpitely tuskin on kyseessä, väärin toiminen ehkä toki - mutta sitähän et tule koskaan itsellesi saati muille myöntämään. Ei se minulle kuulu, itsepä kysyit.

Ap

Suomi on julma maa erityisesti lapsille. Lasten pitää syödä kaikkea ruokaa, vaikka samaa ei edellytetä aikuisilta. Kasvuikäistä lasta rangaistaan ravinnon rajoittamisella, jos ei suostu syömään lautasta tyhjäksi, maistamaan jotain tiettyä yms. Suomessa(kin) on aikuisia, jotka syövät vain hyvin rajoitetusti. Englanniksi tälläisia kutsutaan nimellä "picky eaters". Monilla on taustalla varmaan aistiyliherkkyys. Itselläni on lapsi, joka on vauvasta saakka ollut tälläinen. Ruoka-aine toisensa jälkeen putosi pois heti kun sitä oli kokeiltu. Hedelmät ovat erityisen vastenmielisiä. Hedelmien ja marjojen haju on hänen mielestään kammottava. Me ratkaisimme asian niin, että otimme lapsen mukaan kauppaan ja hän sai lastata kärryyn kaikkia niitä ruokia, joita halusi syödä. Niitä otetiin niin paljon, kuin halusi (koska sopivan ruuan loppuminen kotoa aiheutti ahdistusta). Kaikki ruuan pakottaminen ja ystävällinen tuputtaminen lopetettiin. Osa näistä ruuista oli sokerisia ns. "herkkuja" (hirveä sana, jota kaikki nykyään hokevat), osa sitten muita. Meillä ei ollut aikaisemminkaan perheessä sokerin kanssa mitään rajoituksia ja ylläri pylläri lapset eivät syö koko ajan sokeria, kuka olisi uskonut!? Aina kun lapsi on sanonut haluavansa kokeilla jotain uutta ruokaa, olen sitä heti ostanut, koska tärkeintä alusta saakka oli saada lisää vaihtoehtoja että sosiaalinen elämä hänellä helpottuisi. Kasvanut on hyvin ja ollut terve muuten. Olen vakuuttunut siitä, että hän haluaa silloin tällöin kokeilla uusia asioita, juuri sen vuoksi, ettei siihen ole ollut mitään pakkoa.

En näe nuudeleissa ja paahtoleivässä mitään pahaa. Tärkeintä lapselle on AINA saada ruuasta tarpeeksi kaloreita. Ruoka pitäisi nähdä vain erilaisina komponentteina (proteiini, rasva, hiilihydraatti) ja niiden erilaisina yhdistelminä. Kaikki moraali pitäisi erottaa ruuasta mahdollisimman nopeasti. Ruoka ei ole "roskaa" tai "syntiä" tai "puhdasta". Äidin suurin häpeä ei ole lapsi, joka ei syö kaikkea!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten siedetään kiukkuisia ja keskittymiskyvyttömiä lapsia joiden verensokeri pyörii nollalukemissa. Sekä heitetään ruokaa roskiin.

Kyllä, siedetään. Ja sanotaan lapsellekin, että nyt sinulla on nälkä, koska et syönyt aterialla, kahden tunnin päästä on välipala-aika.

Ruokaa on pienten lasten perheissä joka tapauksessa tarjolla niin tiheästi, ettei lapsi siitä vahingotu. Ja kiukutteluakin kuuntelet aika lyhyen ajan.

Sellaista se on se vanhemmuus, että kiukuttelua on pakko oppia sietämään.

Ruokaa ei joudu heittämään roskiin, lapsi syö samoja ruokia vuoden ikäisestä lähtien kuin muutkin. Jos aterialta jää jotain, pane jääkaappiin ja syö itse vaikkapa seuraavalla aterialla.

Vauvasoseissa toki tulee hiukan hävikkiä, mutta sitä tulee väistämättä muutenkin, koska taaperolle ei voi syötättää lautasta tyhjäksi. Ylipäänsä yli taroeen syömistä ei pidä lapsille opettaa, eikä sortua siihen itse.

Ap

Se, että kiukuttelua on pakko oppia sitämään on näitä nykypäivän kasvatusoppeja.

Kyllä. Nykyään ymmärretään, että lapsella on oikeus olla pahallakin päällä, ihan siinä missä meillä aikuisillakin.

Tietenkin se on sitten kasvatusasia, miten sitä kiukkua ilmaisee. Jos on väsynyt ja kärttyinen, ei saa silti tapella tai rikkoa mitään, mutta saa puuhailla rauhassa omiaan, olla kärttyinen ja haluta vaikkapa lohdutettavaksi syliin.

Ap

Vaikutat nielaisseen kaikki muodikkaat kasvatusopit karvoineen päivineen...

Tosiasia on kuitenkin se, että aikuisten kohdalla ei jatkuvaa kiukuttelua todellakaan katsota hyvällä, ja sillä on seurauksensa sille aikuiselle. Tällaiset sosiaalisen kanssakäymisen perusasiat on hyvä opettaa lapsillekin, sekä ympäristön että lapsen itsensä vuoksi.

Kaksivuotias ON eri asia kuin aikuinen. Kuten sanoin, lapsi ei saa riehua, mutta saa olla kärttyinen. Ja sitä kärttyisyyttä ei aleta siivota pois pakkosyöttämällä tai antamalla mitä tahansa ruokaa, ettei VAAN kukaan ole kotona huonolla tuulella...

Ap