Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ikääntyvät, aikanaan eronneet vanhemmat: aikuisen lapsen näkökulma
07.02.2021 |
Mun ja mieheni vanhemmat ovat eronneet. Mies oli alakoululainen omien vanhempiensa eron aikaan, minä olin teini, kun omani erosivat. Kumpikaan meistä ei muista kotona olleen mitään erityistä draamaa vanhempien välillä, tosin ei varmaan mitään erityistä onnea tai lämpöäkään. Meillä on jokseenkin samanlaiset kokemukset siitä, millaista oli ne jäljellä olevat vuodet kotona/kodeissa; koti ei ollut missään, sillä äidit asuivat ahtaasti, eikä ollut omia huoneita, isät jäivät lapsuudenkoteihin jotka ovat omakotitaloja, mutta siellä vieraili vaihtuvia naisia emännöimässä ja varsinkin isistämme me molemmat vieraannuimme noiden vuosien aikana, sillä suhteen ylläpitäminen tuntui jäävät lapsen/nuoren vastuulle. Me molemmat muistetaan, että muulloin ei ollut niin väliä olimmeko paikalla, tai mieluummin niin, että emme olleet paikalla, mutta kun oli joku juhla tai merkkipäivä, oli aivan elintärkeää, että olimme paikalla.
Itsenäistyä sai aikaisin ja omin voimin. Mitään rahallista tukea ei tullut. Isät avoimesti kehuivat, miten hyvä että elareiden maksaminen päättyi. Äidit olivat tästä katkeria, kun takuuvuokrat ensimmäisiin asuntoihin, lukion ja ajokortin kulut kaatuivat heille. Me molemmat muistetaan, miten aina ahdisti, kun jotain tarvitsi.
Sitten oltiin nuoria aikuisia; löydettiin toisemme, rakennettiin yhteinen elämä ja saatiin lapsia. Kaikilla neljällä vanhemmalla oli tuolloin eri mittaisia suhteita uusien kumppaneiden kanssa. Kuvaavaa oli, kun keskimmäisen lapsemme ristiäiset olivat täynnä draamaa, kun neljästä isovanhemmasta kaksi saapui uuden seurustelukumppanin kanssa, jota esiteltiin/mittailtiin/kyräiltiin läpi juhlan ja meille käytiin supisemassa, että "me sitten istutaan kyllä terassille kahville, kyllä siellä tarkenee..". Kaikkien isovanhempien suhde meidän lapsiin on jäänyt ohueksi ja neutraaliksi.
Nyt nämä meidän vanhempamme ovat ikähaarukassa 70-84-vuotta. Kaikki ovat sinkkuja, ei ole jäänyt pysyvää elämänkumppania vanhuuden päiville. Yhtäkkiä kaikki haluavat olla meidän lasten ja lastenlasten kanssa hyvin läheisissä tekemisissä. Turhia ja enevästi aiheellisia avunpyyntöjä tulee päivittäin heiltä, puhelimet tuntuvat jatkuvasti pirisevän. Ilmeisesti tarvitaan kadonneesta tv-kanavasta tai muusta syy soittaa, kun ei muuten osata pitää yhteyttä. Toinen mummo aloittaa puhelut aina jollain huolella "piti soittaa, että kuinka te siellä pärjäätte, kun tuli luntakin noin paljon, pääsittekö autolla lähtemään töihin.." Mitään huolenpitosoittoja ei tullut silloin, kun niille olisi aikanaan ollut tarvettakin. Yhteistä on, että ex-kumppania kohtaan ollaan edelleen katkeria. Hyvin harvoin yksikään puhelinsoitto on sellainen, että haukuta toista vanhempaa tai kysellä meiltä exän asioista.
Jos homman tiivistäisi aikuisen lapsen näkökulmasta; kun itse olisi tarvinnut tukea, vanhemmat kaikki huomio oli kummallisessa katkeruuden ja vapauden huumassa ja vaihtuvien seurustelukumppanien rumbassa. Sai olla ihan omassa varassaan ja jatkuvasti oli tunne, että olin tiellä ja kallis sekä täysin sopimaton pala vanhemman sinkkuelämässä. Nyt meihin kohdistuu ylimitoitettuja tarpeita, kun yksinäisyys ja katkeruus kasvaa. Yhtäkkiä olemme jatkuvasti vanhempiemme mielessä, ihmetellään kun lapsemme eivät halua viettää aikaa isovanhempien kanssa ja siitä syyllistetään meitä vanhempi (ja lapsiakin) ja yritetään sitoa meitä uudelleen vanhempaan, johon tunneside on väljähtynyt jo kauan sitten ja kaikki kuorrutetaan katkeralla puheella toista vanhempaa kohtaan ja sitä pitäisi jaksaa hymyillen kuunnella.
Saako olla katkera? Kyllä näiden ihmisten olisi pitänyt pystyä päättelemään millainen on vanhuus, kun tekee edellä kuvatut elämänvalinnat.
Kommentit (242)
Vähän samanlaisia kokemuksia täälläkin. Yksi isovanhemmista oikein katsoi viisaaksi kertoa, että lapsenlapset ovat loukkaus hänen ikäänsä kohtaan. Hän ei halunnut millään muotoa ruveta isoäidiksi, nuori ihminen! (hän oli 52 kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi). Tuo on tuttua, että sitä vuosikymmenet sitten päättyneen liiton exää moititaan ja hänen tekemisistään ollaan todella kiinnostuneita. Nyt on kyllä se tilanne, että kaikilla on se sama toinen puoliso, jonka kanssa menivät kimppaan samoihin aikoihin kuin mekin menimme toistemme kanssa, joten sitä vanhuuden turvaa on siinä toisessa liitossa toisistaan, se on hyvä asia. Asumme niin kaukana kaikki toisistamme ettei mitään usein toistuvia tapaamisia ole. Me emme ole oikein kiinnostaneet ketään näistä neljästä (yksi on tosin kuollut, muttei eläessään ollut kiinnostunut lapsistaan viimeisinä vuosinaan). Se on kyllä nykyään melko molemminpuolista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, ehdotan samaa. Printatkaa paperille x 4, ja kirjeet postiin jokaiselle. Jääkää sitten odottamaan puheluita.
Minä olen sanonut että juna meni jo. 14-vuotiaasta itse saanut selvitä. Nyt on turha tulla kitisemään.
Myös täällä vanhemmat aikoinaan eronneet. Miehen äiti ja mun vanhemmat asuvat kaikki hajallaan hevon kuusessa. Joka paikkaan pitäis ehtiä ja kaikkien asiat huolehtia. Ehdotimme pitkään, että voitais asua lähempänä toisiamme, josko muuttaisivat vanhoille päivilleen tänne kaupunkiin. Heidän elämänsä olisi paljon helpompaa, samoin meidän. Meillä on tiiviisti työt täällä, ei puhettakaan että muuttaisimme ja ketä heistä edes voisimme suosia. Nyt he katkeroituvat niissä vanhoissa taloissaan ja asunnoissaan. Mitä tästä voi oppia, ratkaisuja kannattaa tehdä ajoissa kun on vielä kykenevä niitä tekemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saa olla katkera. Itse lopetan isovanhemman puhelut siihen, kun puheet siirtyvät likasankojen tyhjentelyyn ja katkeruuksien muisteluun. En ole hänen terapeuttinsa. Eikä vanhus itsekään ole ollut mikään mallikelpoinen äiti.
Ihan hyvä lukea tällaista, koska välillä mietin eroa. Avioliitossa ei sinänsä mitää suurta vikaa ainoastaan se sama vanha, eli meistä tuli vain kavereista. Tällaistako tämä avioliitto sitten on koko loppuelämän?
Mutta sitten mietin lapsia. Heille ero olisi niin iso asia, että en pysty.
Ehkä parempi vain koettaa vanhentua lasten isän kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos hyvästä kirjoituksestasi. Tässä on meille eronneille vanhemmille paljon ajateltavaa ja opittavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, ehdotan samaa. Printatkaa paperille x 4, ja kirjeet postiin jokaiselle. Jääkää sitten odottamaan puheluita.
Ajatus kiehtoo, mutta jää varmaan tekemättä. syitä siihen
- meistä kumpikin on yrittänyt käydä vanhempiensa kanssa keskusteluja näistä aiheista vuosien varrella ja aikuisemmalla iällä olemme yrittäneet sitä myös yhdessä. Meillä ei ole yhdestäkään yksittäisestä keskustelusta yhdenkään vanhemman kanssa sellaista myönteistä kokemusta, joka olisi kannustanut jatkamaan oman näkökulman esille tuomista. Jokaisessa yrityksessä yhteistä on se, että jokainen näistä meidän vanhemmistamme kokee olevansa uhri, jolla ei ollut mitään vaikutusvaltaa elämänsä kulkuun tai siihen miten asiat menivät. Keskustelu päättyy aina exän syyllistämiseen.
- tämä olisi pitänyt tehdä aikaisemmin. ainakin kahta vanhusta täytyy tässä kohtaa jo armahtaa iän tuoman höperyyden vuoksi.
- tällä hetkellä kaikki vanhusten ympärillä vahvistavat heidän käsitystään siitä, että aikuisten lasten kuuluu hoitaa kaikki ikäihmisten asiat ja olla jatkuvasti saatavilla, huolimatta siitä onko välit läheiset vai eivät. Mikä tahansa heidän pieni tai iso terveysvaivansa hoitaminen tuottaa keskusteluja terveysalan ammattilaisten kanssa, joissa vahvistetaan käsitystä siitä, että apu kuuluu aikuisten lasten antaa, ei kenenkään sote-ihmisen tai ostopalvelun.
Päätin kuitenkin printata aloituksen siltä varalta, että muutan mieleni. Se varmaan on joku hetki, kun kuppi menee lopullisesti nurin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No joo. Musta on kuitenkin vähän turhaa nyt rangaista äitiä siitä, että oli vaikea maksaa teidän takuuvuokrat, auutokoulut, autot ja niin edelleen - varsinkin jos kuitenkin jostain sai edes osan siitä rahasta kasattua.
Saatat ymmärtää tämän sitten kun sun omat lapset on siinä vaiheessa. Tai ehkä et, koska sun mielestä sun pitää olla sun maailman prioriteetti. Mitä mieltä sun lapset siitä sitten aikanaan on, on taas kolms asia.
Vierailija kirjoitti:
No joo. Musta on kuitenkin vähän turhaa nyt rangaista äitiä siitä, että oli vaikea maksaa teidän takuuvuokrat, auutokoulut, autot ja niin edelleen - varsinkin jos kuitenkin jostain sai edes osan siitä rahasta kasattua.
Saatat ymmärtää tämän sitten kun sun omat lapset on siinä vaiheessa. Tai ehkä et, koska sun mielestä sun pitää olla sun maailman prioriteetti. Mitä mieltä sun lapset siitä sitten aikanaan on, on taas kolms asia.
Löysitkö ap:n tilanteesta jotain tuttua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No joo. Musta on kuitenkin vähän turhaa nyt rangaista äitiä siitä, että oli vaikea maksaa teidän takuuvuokrat, auutokoulut, autot ja niin edelleen - varsinkin jos kuitenkin jostain sai edes osan siitä rahasta kasattua.
Saatat ymmärtää tämän sitten kun sun omat lapset on siinä vaiheessa. Tai ehkä et, koska sun mielestä sun pitää olla sun maailman prioriteetti. Mitä mieltä sun lapset siitä sitten aikanaan on, on taas kolms asia.
Milloin nuo ajokortit ja takuuvuokrat yms on muuttunut vanhempien velvollisuudeksi?
Vierailija kirjoitti:
Antakaa jo anteeksi se lapsuus.
Mitään ongelmaa ei olisi, jos nämä isovanhemmat eivät itse yrittäisi pitää lapsiaan terapeutteina.
Itse en halua käydä lapsuuttani läpi äitini kanssa, hän näkee asiat omasta näkökulmastaan ja minä omastani. Lähinnä voi vain ihmetellä äidin käytöstä, läheisiä emme ole.
” Itsenäistyä sai aikaisin ja omin voimin. Mitään rahallista tukea ei tullut.”
Sehän se nuoruuden tarkoitus taitaa olla? Oppia siihen itsenäisyyteen ja aikuisuuteen? Vanhempien vastuulla on antaa suojaa, vaatteita ja ruokaa. Jäittekö näitä vaille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joo. Musta on kuitenkin vähän turhaa nyt rangaista äitiä siitä, että oli vaikea maksaa teidän takuuvuokrat, auutokoulut, autot ja niin edelleen - varsinkin jos kuitenkin jostain sai edes osan siitä rahasta kasattua.
Saatat ymmärtää tämän sitten kun sun omat lapset on siinä vaiheessa. Tai ehkä et, koska sun mielestä sun pitää olla sun maailman prioriteetti. Mitä mieltä sun lapset siitä sitten aikanaan on, on taas kolms asia.
Löysitkö ap:n tilanteesta jotain tuttua?
En. Munkin vanhemmat oli köyhiä, mutta en minä kehtaa niitä siitä syyttää. Tajuan, että se, mitä minä kotoa sain, oli helposti pois äitini ruoasta.
Minä taas en ole köyhä, mutta silti rahaa ei ole kaikkeen, mitä mieleen tulisi haluta - ja lapseni ymmärtää elämän realiteetit eikä oletakaan että äiti noin vain miettimättä ja mistään taikoo rahaa mihin vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joo. Musta on kuitenkin vähän turhaa nyt rangaista äitiä siitä, että oli vaikea maksaa teidän takuuvuokrat, auutokoulut, autot ja niin edelleen - varsinkin jos kuitenkin jostain sai edes osan siitä rahasta kasattua.
Saatat ymmärtää tämän sitten kun sun omat lapset on siinä vaiheessa. Tai ehkä et, koska sun mielestä sun pitää olla sun maailman prioriteetti. Mitä mieltä sun lapset siitä sitten aikanaan on, on taas kolms asia.
Milloin nuo ajokortit ja takuuvuokrat yms on muuttunut vanhempien velvollisuudeksi?
Jossain aapeen etuoikeutetun maailman ja hänen tekstinsä toisen kappaleen välillä.
Vierailija kirjoitti:
No joo. Musta on kuitenkin vähän turhaa nyt rangaista äitiä siitä, että oli vaikea maksaa teidän takuuvuokrat, auutokoulut, autot ja niin edelleen - varsinkin jos kuitenkin jostain sai edes osan siitä rahasta kasattua.
Saatat ymmärtää tämän sitten kun sun omat lapset on siinä vaiheessa. Tai ehkä et, koska sun mielestä sun pitää olla sun maailman prioriteetti. Mitä mieltä sun lapset siitä sitten aikanaan on, on taas kolms asia.
Tämä on ihan hyvä näyte siitä, miten nämä keskustelut vanhempiemme kanssa ovat menneet. Yritän tuoda esiin omaa kokemustani siitä, että minulla ei ole ollut paikkaa ja tarkoitusta vanhemman elämässä ja välit ovat vain erkaantuneet, eikä lapsenlapsilla ole ollut mahdollisuutta luoda yhteyttä isovanhempaansa silloin, kun lapsella olisi se tarve ollut.... Ja sitten yhtäkkiä puhummekin siitä, että kun Seppo ei viitsinyt edes sitä ja tuota maksaa. Ja taas tunnen olevani se teini, joka tunsi häpeää siitä, että minäkin halusin Levikset.
Mitä omien lasten aikuistumiseen tulee. Esikoinen on nyt 17-v, ei vielä itsenäistynyt. Rahastosta otetaan ajokortti ja takuuvuokrarahat. Mutta tämä on tietysti tyhmä yksityiskohta jakaa, sillä aloitukseni tarkoitus ei ollut raha, vaan se, miten vanhemmat eivät olleet saatavilla silloin, kun olisimme heitä tarvinneet, emmekä mahtuneet heidän elämäänsä. Ja nyt osat ovat päinvastoin.
ap
Alue: Aihe vapaa
Olisiko mahdollista, että kertoisit tämän saman, mitä nyt kirjoitit niille vanhemmille.