Miksi nykyään vanhemmat eivät halua viettää aikaa lastensa kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan outoa kommentointia. Onko tämä joku lapsiperheen arjesta irti olevien velojen ketju? 🙄

Suurin osa lapsista hoidetaan hyvin. Vanhemmat vuorottelevat lomansa, että lapsi saisi mahdollisimman pitkän kesäloman.

Miksi lapsilla on sitten niin paljon pahoinvointia? Entä kuormittunut lastensuojelu? Ei taida vanhempien seura ollakaan niin hyvää lapsille kuin ehkä kuvittelet.

Ei ne lapset ennen sen paremmin voineet, siitä ei vain välitetty. Oma lapsuuteni oli ihan tavallinen, mutta nykymittapuulla me oltaisiin oltu lapstensuojen asiakkaita. Lapset päästettiin yksin pyöräilemään uimarannalle vaikka me ei osattu uida ja yötäkin olin veljen kanssa kahdestaan kotona, kun olin juuri aloittanut ekaluokan ja olin vielä 6-vuotias. Veli oli toki jo reipas tokaluokkalainen. Käytöshäiriöt korjattiin piiskalla ja tukkapöllyllä. Siinä sitä vanhaa hyvää aikaa.

Sama! Nykymittapuulla minut olisi otettu huostaan tai ainakin sijoitettu kiireellisesti. Vanhempani käyttivät kasvatuksessa fyysistä ja psyykkistä väkivaltaa. Risusta tuli, jos ei osannut olla ja itkemisestä ivattiin. Muistan vanhempieni uhkailleen, että jos teet niin tai näin niin lennät kotoa. Missään ei tuettu, ohjattu tai kannustettu. Koulua piti käydä, mutta koulumenestys ja koulutyössä tukeminen ei kiinnostanut. En saanut rakkautta, hellyyttä enkä tukea. Lastensuojelulaissa sanotaan nykyään, että lapsella on oikeus saada ymmärtämystä ja hellyyttä sekä iän ja kehitystason mukaisen valvonnan ja huolenpidon. 

Käytin viinaa ja lääkkeitä sekaisin, mistä vanhempani eivät tienneet yhtään mitään. Ei heitä kiinnostanut missä menin viikonloppuisin. Pääasia, että olin maanantaina koulussa.  Voin murrosiässä todella huonosti ja kävin jonkun aikaa keskustelemassa nuorisopsykalla. Vanhempiani tavattiin kerran, jolloin he totesivat, että onpa ikävää ja se siitä. Mikään ei muuttunut kotona. Ulospäin perheemme oli aivan tavallinen perhe. Vanhemmat eivät näe kasvatustavoissaan mitään ihmeellistä. Itse asiassa loppujen lopuksi minullehan kävi ihan hyvin...

Lopulta pelastin itseni muuttamalla nuorena pois kotoa, hankin äkkiä jonkun koulutuksen, menin naimisiin ensimmäisen miehen kanssa, joka osoitti kiinnostusta ja tein lapset. Kymmenen vuotta räpiköin surkeassa avioliitossa, kunnes muutin pois lasten kanssa. Hain yliopistoon ja sain maisterintutkinnon. Olen hyväpalkkaisessa vakityössä. En ole ollut se paras vanhempi, koska en yksinkertaisesti ole saanut mallia siitä, miten olla hyvä vanhempi. Ainakaan en ole pahoinpidellyt lapsiani, keskustelen heidän kanssaan, tuen koulunkäynnissä ja teemme yhdessä asioita. En leiki lasten kanssa, he saavat itse touhuta. Koen tästä syyllisyyttä, mutta näillä lähtökohdilla on todella raskasta olla vanhempi. 

Kurja lapsuus sinulla, ikävä juttu. Olet kuitenkin hienosti pärjännyt elämässä, vaikka sait huonot eväät. Minusta kokemuksesi ei kuitenkaan ole yleistettävissä kaikkeen kasvatukseen menneenä aikana. Kyse ei siis mielestäni ole kohdallasi menneen ajan yleisestä kasvatuskultuurista (uhkailu, fyysinen ja henkinen väkivalta)

Kaikkina aikoina on ollut rakastavia ja perheensä hoitavia vanhempia, vaikka sitä rakkautta ei ennen hoettukaan, vaan osoitettiin karusti teoilla ja huolenpidolla. Vanhempasi vaikuttavat häiriintyneiltä, en itse 60-luvun lapsen nähnyt perheissä tuollaista kuin ehkä yhdessä, mies oli alkoholisti.

Se, että lapsia ei vahdittu kaiken aikaa, johtui ainakin maaseutuoloissa työtaakasta. Ei lapsia ehditty vahtia, ja 60-luvulla ei ollut enää piikoja vahtimassa,  niin kuin  isommissa taloissa ennen oli. Köyhemmissä perheissä isommat sisarukset hoiti pienempiä.

Mutta näin yläkoulun opettajan näkökulmasta laiminlyötyjen lapsien lukumäärä lisääntyy koko ajan. Syynä on useimmiten vanhempien päihteiden käyttö. Vielä 60-luvulla naisten alkoholinkäyttöä paheksuttiin, mutta sitten tuli tasa-arvo, ja naiset sai ruveta dokaamaan kuin miehet. Se tarkoitti monissa päihdeperheissä sitä, että enää edes se äiti ei pitänyt arkea pystyssä niin kuin ennen, vaan dokasi miehensä kanssa, ja lapset aivan heitteillä.

Kiitos viestistä. Boldasin viestisi keskeisimmän lauseen. Se, ettet sinä nähnyt ei tarkoita sitä etteikö noin olisi tapahtunut. En minäkään kertonut kenellekään mitään mitä kotona tapahtui. Kukaan kavereistani ei tiennyt mitä kotona tapahtuu. Vanhempani olivat ahkeria, työteliäitä ja arvostettuja ihmisiä. Ei kenelläkään varmasti käynyt mielessäkään miten minä lapsena koin kotitilanteen. En itsekään ole tajunnut aiemmin, mutta omien lasten myötä olen joutunut pohtimaan omaa lapsuuttani ja nuoruuttani eri silmin. Tiedän, että kaikkina aikoina on ollut rakastavia ja välittäviä vanhempia. Tiedän myös, että vaikka ajan henki on joskus vaatinut, että lasta kuritetaan fyysisesti, se on tuntunut vanhemmasta pahalta ja osa on kieltäytynyt kurittamasta lapsiaan.

Mistä kumpuaa ajatus että päiväkodissa vietetään tunnin kahvitaukoja ja päiväunet ovat vain tauon pitämistä varten? Ryhmässä jossa työskentelen hoitajana mennään levolle jossain 12.15-12.30 välillä. Luetaan satua tai kuunnellaan äänisatu. Klo 13.15 nousee ne ylös jotka eivät nuku tai jotka pitää vanhempien toiveesta herättää. Ovi jätetään raolleen ja loput heräilevät omaan tahtiin, viimeiset herätetään 13:45. kahvitauko on 10 minuuttia, yleensä olen pois ryhmästä 10-20 minuuttia koska käyn samalla vessassa, teen työvuorolistaan korjaukset, luen viestivihkon yms. Sitten on jo kiire ryhmään auttamaan toista työntekijää, aamun ekaan vuoroon tullut on lähtenyt jo kotiin. Tuon klo 12.30-13.15 aikana on kaikki sisäiset palaverit, joskus myös ulkopuoliset yhteistyötahojen kanssa. Siinä on vakaopen suunnitteluaika, aika jonka hän on työehtosopimuksen mukaan pois ryhmästä suunnittelemassa tulevaa toimintaa tai arvioimassa mennyttä. Hänellä on sitä tunti joka työpäivä.

Niin no. Miksi nykyaika on niin jumalattoman raskasta. Työelämä on mahdotonta, puolet porukasta saa burn outin. Työttömänä olet hylkiö. Vanhemmuus, hirveät paineet siinäkin. Haukkuja nykyvanhemmille satelee joka tuutista, eivät hiihdä tarpeeksi, vie metsään, keskustele syvällisiä, ole tarpeeksi jämäköitä ja empaattisia, lapset voi huonosti, vanhempien vika kuulitteko! Olet lastesi kanssa, niin todennäköisesti senkin teet jostain näkökulmata väärin. 

Yrität lepuuttaa hermojasi ruudun ääressä, aivosi rappeutuvat. Et voi voittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei haluaisin oikeasti linkkiä johonkin tutkimukseen jossa kerrotaan kuinka nykyvanhemmat viettävät enemmän aikaa lastensa kanssa kuin aiemmat sukupolvet. En ymmärrä miten se on mahdollista, kun suurin osa naisista käy nykyään vielä töissäkin, toisin kuin esim omassa lapsuudessani.

Eipä he lasten kanssa olleet, vaikka kuinka olisivat olleet kotona. Kotirouvat teki taloustöitä, harrasti ja kahvitteli.

Itse muistan koko lapsuudestani yhden ianoan kerran että tein äidin kanssa jotain. Pienenä kökötin leikkikehässä ja parivuotiaasta isonsiskon hoteissa, kunnes viisivuotiaana huolehdinkin itse itsestäni täysin.

Tämä on niin totta! 80- luvulla käytiin keskustelua pitääkö vanhempien leikkiä pikkulastensa kanssa ja suositus oli, että ei! Sehän oli nimittäin lasten omaa työtä, voi itku. Lukemista kyllä suositeltiin. Sylissä pitämistä moitittiin myös mutta pidin silti. Voi niitäkin oppeja:(

Toivottavasti nykyäidit ensin rakastavat, hoivaavat, huolehtivat aineellisista tarpeista ja asettavat sopivia rajoja.......

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan outoa kommentointia. Onko tämä joku lapsiperheen arjesta irti olevien velojen ketju? 🙄

Suurin osa lapsista hoidetaan hyvin. Vanhemmat vuorottelevat lomansa, että lapsi saisi mahdollisimman pitkän kesäloman.

Miksi lapsilla on sitten niin paljon pahoinvointia? Entä kuormittunut lastensuojelu? Ei taida vanhempien seura ollakaan niin hyvää lapsille kuin ehkä kuvittelet.

Ei ne lapset ennen sen paremmin voineet, siitä ei vain välitetty. Oma lapsuuteni oli ihan tavallinen, mutta nykymittapuulla me oltaisiin oltu lapstensuojen asiakkaita. Lapset päästettiin yksin pyöräilemään uimarannalle vaikka me ei osattu uida ja yötäkin olin veljen kanssa kahdestaan kotona, kun olin juuri aloittanut ekaluokan ja olin vielä 6-vuotias. Veli oli toki jo reipas tokaluokkalainen. Käytöshäiriöt korjattiin piiskalla ja tukkapöllyllä. Siinä sitä vanhaa hyvää aikaa.

Sama! Nykymittapuulla minut olisi otettu huostaan tai ainakin sijoitettu kiireellisesti. Vanhempani käyttivät kasvatuksessa fyysistä ja psyykkistä väkivaltaa. Risusta tuli, jos ei osannut olla ja itkemisestä ivattiin. Muistan vanhempieni uhkailleen, että jos teet niin tai näin niin lennät kotoa. Missään ei tuettu, ohjattu tai kannustettu. Koulua piti käydä, mutta koulumenestys ja koulutyössä tukeminen ei kiinnostanut. En saanut rakkautta, hellyyttä enkä tukea. Lastensuojelulaissa sanotaan nykyään, että lapsella on oikeus saada ymmärtämystä ja hellyyttä sekä iän ja kehitystason mukaisen valvonnan ja huolenpidon. 

Käytin viinaa ja lääkkeitä sekaisin, mistä vanhempani eivät tienneet yhtään mitään. Ei heitä kiinnostanut missä menin viikonloppuisin. Pääasia, että olin maanantaina koulussa.  Voin murrosiässä todella huonosti ja kävin jonkun aikaa keskustelemassa nuorisopsykalla. Vanhempiani tavattiin kerran, jolloin he totesivat, että onpa ikävää ja se siitä. Mikään ei muuttunut kotona. Ulospäin perheemme oli aivan tavallinen perhe. Vanhemmat eivät näe kasvatustavoissaan mitään ihmeellistä. Itse asiassa loppujen lopuksi minullehan kävi ihan hyvin...

Lopulta pelastin itseni muuttamalla nuorena pois kotoa, hankin äkkiä jonkun koulutuksen, menin naimisiin ensimmäisen miehen kanssa, joka osoitti kiinnostusta ja tein lapset. Kymmenen vuotta räpiköin surkeassa avioliitossa, kunnes muutin pois lasten kanssa. Hain yliopistoon ja sain maisterintutkinnon. Olen hyväpalkkaisessa vakityössä. En ole ollut se paras vanhempi, koska en yksinkertaisesti ole saanut mallia siitä, miten olla hyvä vanhempi. Ainakaan en ole pahoinpidellyt lapsiani, keskustelen heidän kanssaan, tuen koulunkäynnissä ja teemme yhdessä asioita. En leiki lasten kanssa, he saavat itse touhuta. Koen tästä syyllisyyttä, mutta näillä lähtökohdilla on todella raskasta olla vanhempi. 

Oliko vanhempasi sodanjälkeisen sukupolven lapsia? Niiltä ei voi oikein odottaa mitään, niin traumatisoituja monet vanhemmat!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei haluaisin oikeasti linkkiä johonkin tutkimukseen jossa kerrotaan kuinka nykyvanhemmat viettävät enemmän aikaa lastensa kanssa kuin aiemmat sukupolvet. En ymmärrä miten se on mahdollista, kun suurin osa naisista käy nykyään vielä töissäkin, toisin kuin esim omassa lapsuudessani.

Eipä he lasten kanssa olleet, vaikka kuinka olisivat olleet kotona. Kotirouvat teki taloustöitä, harrasti ja kahvitteli.

Itse muistan koko lapsuudestani yhden ianoan kerran että tein äidin kanssa jotain. Pienenä kökötin leikkikehässä ja parivuotiaasta isonsiskon hoteissa, kunnes viisivuotiaana huolehdinkin itse itsestäni täysin.

Tämä on niin totta! 80- luvulla käytiin keskustelua pitääkö vanhempien leikkiä pikkulastensa kanssa ja suositus oli, että ei! Sehän oli nimittäin lasten omaa työtä, voi itku. Lukemista kyllä suositeltiin. Sylissä pitämistä moitittiin myös mutta pidin silti. Voi niitäkin oppeja:(

Toivottavasti nykyäidit ensin rakastavat, hoivaavat, huolehtivat aineellisista tarpeista ja asettavat sopivia rajoja.......

Neuvolasta jaettiin tarroja: ”Leikki on lapsen työtä”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei haluaisin oikeasti linkkiä johonkin tutkimukseen jossa kerrotaan kuinka nykyvanhemmat viettävät enemmän aikaa lastensa kanssa kuin aiemmat sukupolvet. En ymmärrä miten se on mahdollista, kun suurin osa naisista käy nykyään vielä töissäkin, toisin kuin esim omassa lapsuudessani.

Eipä he lasten kanssa olleet, vaikka kuinka olisivat olleet kotona. Kotirouvat teki taloustöitä, harrasti ja kahvitteli.

Itse muistan koko lapsuudestani yhden ianoan kerran että tein äidin kanssa jotain. Pienenä kökötin leikkikehässä ja parivuotiaasta isonsiskon hoteissa, kunnes viisivuotiaana huolehdinkin itse itsestäni täysin.

Tämä on niin totta! 80- luvulla käytiin keskustelua pitääkö vanhempien leikkiä pikkulastensa kanssa ja suositus oli, että ei! Sehän oli nimittäin lasten omaa työtä, voi itku. Lukemista kyllä suositeltiin. Sylissä pitämistä moitittiin myös mutta pidin silti. Voi niitäkin oppeja:(

Toivottavasti nykyäidit ensin rakastavat, hoivaavat, huolehtivat aineellisista tarpeista ja asettavat sopivia rajoja.......

Neuvolasta jaettiin tarroja: ”Leikki on lapsen työtä”

Ei sillä tarkoitettu, etteikö aikuinen saa leikkiä, vaan että lasten pitää antaa leikkiä eikä esim. pistää aikuisten töihin. 

Ei ihme että lapset juoksee pitkin kartsaa puukkojen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on täysin erilaisia kokemuksia menneiltä vuosikymmeniltä. Vanhemmat olivat läsnä, toisin kuin nykyään, kun naama on kiinni kännykässä ja lapset viedään virikehoitoon heti kun kehdataan. Taitaa mammoilla vaan olla huono omatunto, kun selittävät, että kyllä nykyään on niiiiiin paljon paremmin asiat. Ei ole.

Provo. Laitapa linkkiä tähän kaikkeen tutkimustietoon, miten ennen on ollut paremmin. Ja miten huonosti nykyään on.

Minusta esimerkiksi lasten tapaturmatilastot kertovat karua kieltä siitä, miten läsnä oltiin ennen ja miten läsnä ollaan nyt. Tyhjentävästi.

Ja ihan tiedoksi: Siellä kännykässä on nykyään kaikki, aikataulut, neuvola-ajat, lääkärien labrasoitot, koulujen Wilmat, koronatiedotus jne. Siellä on myös ne koululaiset, jotka viestittelee esimerkiksi koulukyydeistä tai siitä, etät tulevatkin leikkipuistoon koulusta. Ennen ei koululaisiaan edes kyselty. Siellä ne huseerasi keskenään. Minunkin serkkuni 70-luvulla kävi kuusivuotiaana eri kouluvuoroa kuin sisaruksensa. Kökki yksinänsä kotona kahteen. Jokaikinen päivä.

Ja kesät he oli muuten sitten meillä maalla.

Laitapa sinä linkki niihin täälläkin useamman kerran pyydettyihin tutkimuksiin, joiden mukaan vanhemmat viettävät nykyään aikaa lastensa kanssa enemmän kuin koskaan.

Ketjussa on linkkejä.

Annapa tulla jotain tukea omille houruillesi.

Missä on linkkejä?

Jos olet eri mieltä kuin minä, on aika epäkohteliasta haukkua minun mielipidettäni houruiksi. Oletko yhtä ystävällinen lapsillesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei haluaisin oikeasti linkkiä johonkin tutkimukseen jossa kerrotaan kuinka nykyvanhemmat viettävät enemmän aikaa lastensa kanssa kuin aiemmat sukupolvet. En ymmärrä miten se on mahdollista, kun suurin osa naisista käy nykyään vielä töissäkin, toisin kuin esim omassa lapsuudessani.

Eipä he lasten kanssa olleet, vaikka kuinka olisivat olleet kotona. Kotirouvat teki taloustöitä, harrasti ja kahvitteli.

Itse muistan koko lapsuudestani yhden ianoan kerran että tein äidin kanssa jotain. Pienenä kökötin leikkikehässä ja parivuotiaasta isonsiskon hoteissa, kunnes viisivuotiaana huolehdinkin itse itsestäni täysin.

Tämä on niin totta! 80- luvulla käytiin keskustelua pitääkö vanhempien leikkiä pikkulastensa kanssa ja suositus oli, että ei! Sehän oli nimittäin lasten omaa työtä, voi itku. Lukemista kyllä suositeltiin. Sylissä pitämistä moitittiin myös mutta pidin silti. Voi niitäkin oppeja:(

Toivottavasti nykyäidit ensin rakastavat, hoivaavat, huolehtivat aineellisista tarpeista ja asettavat sopivia rajoja.......

Sehän nimenomaan on lasten omaa työtä. Aikuisen näkökulma leikkiin on aina erilainen, aikuinen ei voi olla lapsi. Sen monet vanhemmat nykyään unohtavat, kun haluavat koko ajan osallistua lapsensa leikkeihin.

Up