Muita, joista tuntuu, että aina vedetään matto jalkojen alta?

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa siltä, että ap keskittyy negatiivisiin asioihin. Minultakin on kuollut ystävä ja veli, mutta surunkin keskellä ajattelen, että minulla oli onnea kun sain tuntea heidät. Taloa ostettaessa teimme tarkkaa taustatyötä, talo vaati ison remontin - rahaa meni, mutta saatiinpa sitten mieluiten. Puoliso ei ole pettänyt mutta aiemmin pitkäaikainen poikaystävä petti ja olen myös kokenut seksuaalista väkivaltaa, mutta onnittelen itseäni joka päivä että selvisin. Sairastuin vakavaan sairauteen, mutta ajattelen että onneksi löydettiin ajoissa ja onneksi on hoitotasapaino saavutettu. Että ei aina oo mennyt kuin strömsössä, mutta ajattelen mieluummin niitä hyviä puolia kuin vellon itsesäälissä.

Kyllä minäkin näen elämässä hyviä puolia ja toivoa, mutta ei sellainen pakkopositiivisuuskaan ole hyvästä, vaan kyllä esimerkiksi seksuaalinen väkivalta hajottaa usein ihmistä monella tavalla ja itsem*rhariski on silloin korkea ihan tutkitusti. Tai vakava saifastuminen pysäyttää. Olen myös kiitollinen, että olen selvinnyt, mutta on ihan normaalia tuntea myös negatiivisia tunteita ja joskus mustakin tuntui, että eikö nämä koskaan lopu. Meillä ne homeongelmat paljastui vasta yhdeksän vuoden jälkeen. Se ei näy aina heti. T: 57

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa siltä, että ap keskittyy negatiivisiin asioihin. Minultakin on kuollut ystävä ja veli, mutta surunkin keskellä ajattelen, että minulla oli onnea kun sain tuntea heidät. Taloa ostettaessa teimme tarkkaa taustatyötä, talo vaati ison remontin - rahaa meni, mutta saatiinpa sitten mieluiten. Puoliso ei ole pettänyt mutta aiemmin pitkäaikainen poikaystävä petti ja olen myös kokenut seksuaalista väkivaltaa, mutta onnittelen itseäni joka päivä että selvisin. Sairastuin vakavaan sairauteen, mutta ajattelen että onneksi löydettiin ajoissa ja onneksi on hoitotasapaino saavutettu. Että ei aina oo mennyt kuin strömsössä, mutta ajattelen mieluummin niitä hyviä puolia kuin vellon itsesäälissä.

Kyllä minäkin näen elämässä hyviä puolia ja toivoa, mutta ei sellainen pakkopositiivisuuskaan ole hyvästä, vaan kyllä esimerkiksi seksuaalinen väkivalta hajottaa usein ihmistä monella tavalla ja itsem*rhariski on silloin korkea ihan tutkitusti. Tai vakava saifastuminen pysäyttää. Olen myös kiitollinen, että olen selvinnyt, mutta on ihan normaalia tuntea myös negatiivisia tunteita ja joskus mustakin tuntui, että eikö nämä koskaan lopu. Meillä ne homeongelmat paljastui vasta yhdeksän vuoden jälkeen. Se ei näy aina heti. T: 57

Ja kyseessä oli siis ns. sukuasunto, jos joku ihmettelee nuorta ikääni tuon suhteen.

Vierailija kirjoitti:

kaikilla sama tilanne kirjoitti:

EIKÖ AP.Ä OLE PEILIIN KATSOMISEN  PAIKKA. kaikilla muillakin on noita ongelmia. 

Pahimpia ovat ne, jotka sanovat että monella muulla maailmassa asiat on vielä pahemmin. Jokaisella on omat surut surtavana ja tuskat kärsittävänä ja jokaisella on oikeus tuntea ne juuri niin raskaina kuin tuntee. Pää sekoaa, jos aina pitää unohtaa omat murheet, koska jollakin maailmassa on vielä vaikeampaa.

Niin, tai tai sitten se pää sekoaa, kun aina vertaat itseäsi niihin joilla menee paremmin. Se vasta raskasta on.

Kuten tuossa aiemmin ensimmäisellä sivulla kirjoitin, itsekin vertasin tilannettani aina niihin joilla menee paremmin, kun töissä siivosin mätiä kananmunia tai parisuhteissa minut jätettiin. Kun rupesin vertaamaan itseäni esim syöpään kuolleeseen kaveriini ym, niin ymmärsin, että mitä hittoa minä tässä oikeasti valitan. Toinen menetti nuorena elämänsä ja minä surkuttelen huonoa työtäni tai parisuhdejuttuja. Tajusin kuinka hiton pinnallinen loppujen lopuksi olin, kun asiat voivat olla monella ihan oikeasti huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kaikilla sama tilanne kirjoitti:

EIKÖ AP.Ä OLE PEILIIN KATSOMISEN  PAIKKA. kaikilla muillakin on noita ongelmia. 

Pahimpia ovat ne, jotka sanovat että monella muulla maailmassa asiat on vielä pahemmin. Jokaisella on omat surut surtavana ja tuskat kärsittävänä ja jokaisella on oikeus tuntea ne juuri niin raskaina kuin tuntee. Pää sekoaa, jos aina pitää unohtaa omat murheet, koska jollakin maailmassa on vielä vaikeampaa.

Niin, tai tai sitten se pää sekoaa, kun aina vertaat itseäsi niihin joilla menee paremmin. Se vasta raskasta on.

Kuten tuossa aiemmin ensimmäisellä sivulla kirjoitin, itsekin vertasin tilannettani aina niihin joilla menee paremmin, kun töissä siivosin mätiä kananmunia tai parisuhteissa minut jätettiin. Kun rupesin vertaamaan itseäni esim syöpään kuolleeseen kaveriini ym, niin ymmärsin, että mitä hittoa minä tässä oikeasti valitan. Toinen menetti nuorena elämänsä ja minä surkuttelen huonoa työtäni tai parisuhdejuttuja. Tajusin kuinka hiton pinnallinen loppujen lopuksi olin, kun asiat voivat olla monella ihan oikeasti huonosti.

Mutta kun aina löytyy se joku, jolla on asiat huonommin. Ei sekään ole tervettä, että tukahduttaa kaikki ikävät tunteet tai huolet pois, kun miettii vaan niitä toisia. Totta kai mun mielestäkin on tärkeää harjoitella kiitollisuuden tuntemista ja tiedostaa ne asiat, jotka on hyvin, koska nekin voi ja usein auttaa jaksamaan, mutta ei se sellainen liiallinenkaan ikävien tunteiden lakaisu ole hyvä asia, vaan saattaa pahentaa ongelmia. Esimerkiksi tällä logiikalla ei saisi surra menetettyä läheistä, koska joltain toiselta on mennyt koko perhe. Tai ei saisi tuntea pahaa olla henkisestä kiusaamisesta, kun jotain toista on myös sen lisäksi fyysisesti kiusattu.

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa siltä, että ap keskittyy negatiivisiin asioihin. Minultakin on kuollut ystävä ja veli, mutta surunkin keskellä ajattelen, että minulla oli onnea kun sain tuntea heidät. Taloa ostettaessa teimme tarkkaa taustatyötä, talo vaati ison remontin - rahaa meni, mutta saatiinpa sitten mieluiten. Puoliso ei ole pettänyt mutta aiemmin pitkäaikainen poikaystävä petti ja olen myös kokenut seksuaalista väkivaltaa, mutta onnittelen itseäni joka päivä että selvisin. Sairastuin vakavaan sairauteen, mutta ajattelen että onneksi löydettiin ajoissa ja onneksi on hoitotasapaino saavutettu. Että ei aina oo mennyt kuin strömsössä, mutta ajattelen mieluummin niitä hyviä puolia kuin vellon itsesäälissä.

Tätä mietin myös aloitusta lukiessani – en epäile etteikö AP olisi kokenut vastoinkäymisiä, mutta kovin tuntuu olevan keskittynyt negatiivisiin asioihin.

Esim. harrastuksen pysähtyminen muutaman vuoden jälkeen loukkaantumiseen – valitettavaa kyllä, mutta miten tuosta voi saada pelkästään negatiivisen tarinan kerrottua? On vuosia harrastettu jotain, mikä on sillä hetkellä tuonut elämään paljon sisältöä. Olisiko sen sitten pitänyt ikuisesti jatkua, että voitaisiin laskea se plussaksi elämässä? Onko kaikki hyvä, mikä jossain vaiheessa päättyy, täysin poispyyhittyä jos sitä ei saakaan pitää aina? Harrastuksia löytyy kyllä uusia, johan sitä on tottunut jonkinlaiseen harrastusrytmiin arjessaan.

En ole psykologi, mutta jotenkin tuli mieleen se Tunne lukkosi -kirjan tunnelukko, jossa ihminen kokee jatkuvasti jäävänsä ilman jotakin tai liian vähälle. Eli varmaan pienenä tullut tällainen uskomus, että minä en mitään hyvää saa, ja sitten niihin tilanteisiin tarrantuu aina, kun sellaisia elämässä väistämättä tulee vastaan. Osaako joku selittää / muistaako paremmin?

Minä vähän välitän vieraiden kuolemista, mutta ystävä on eri asia.

Ja kyllä, ymmärrän että ystävän menehtymisessä minun kärsimykseni on pisara Itämeressä, verrattuna siihen että hänen elämänsä jää kesken.

Mutta mulla ei olekaan ongelmaa löytää ystäviä, kun en ole noin täynnä itseäni ja "minun oikeuttani olla itsekäs".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kaikilla sama tilanne kirjoitti:

EIKÖ AP.Ä OLE PEILIIN KATSOMISEN  PAIKKA. kaikilla muillakin on noita ongelmia. 

Pahimpia ovat ne, jotka sanovat että monella muulla maailmassa asiat on vielä pahemmin. Jokaisella on omat surut surtavana ja tuskat kärsittävänä ja jokaisella on oikeus tuntea ne juuri niin raskaina kuin tuntee. Pää sekoaa, jos aina pitää unohtaa omat murheet, koska jollakin maailmassa on vielä vaikeampaa.

Niin, tai tai sitten se pää sekoaa, kun aina vertaat itseäsi niihin joilla menee paremmin. Se vasta raskasta on.

Kuten tuossa aiemmin ensimmäisellä sivulla kirjoitin, itsekin vertasin tilannettani aina niihin joilla menee paremmin, kun töissä siivosin mätiä kananmunia tai parisuhteissa minut jätettiin. Kun rupesin vertaamaan itseäni esim syöpään kuolleeseen kaveriini ym, niin ymmärsin, että mitä hittoa minä tässä oikeasti valitan. Toinen menetti nuorena elämänsä ja minä surkuttelen huonoa työtäni tai parisuhdejuttuja. Tajusin kuinka hiton pinnallinen loppujen lopuksi olin, kun asiat voivat olla monella ihan oikeasti huonosti.

Mutta kun aina löytyy se joku, jolla on asiat huonommin. Ei sekään ole tervettä, että tukahduttaa kaikki ikävät tunteet tai huolet pois, kun miettii vaan niitä toisia. Totta kai mun mielestäkin on tärkeää harjoitella kiitollisuuden tuntemista ja tiedostaa ne asiat, jotka on hyvin, koska nekin voi ja usein auttaa jaksamaan, mutta ei se sellainen liiallinenkaan ikävien tunteiden lakaisu ole hyvä asia, vaan saattaa pahentaa ongelmia. Esimerkiksi tällä logiikalla ei saisi surra menetettyä läheistä, koska joltain toiselta on mennyt koko perhe. Tai ei saisi tuntea pahaa olla henkisestä kiusaamisesta, kun jotain toista on myös sen lisäksi fyysisesti kiusattu.

Kuka puhui tukahduttamisesta? Kyse on ymmärryksestä ja mittasuhteista, kyvystä nähdä muutkin ihmiset, eikä vaan minua, minun oikeuttani kärsiä jne.

Ymmärryksesta, että maailma ei pyöri vain minun ympärilläni. Ja että negatiivinen uhriutuminen tekee sen, että jatkossakaan ei tule ystäviä saamaan.

On ollut samanlaista, tiedän siis tunteen. Nyt tulee kumminkin jotain semmoista, mitä ette ehkä halua kuulla, mutta miettikää silti hetki. Jos haluaa elämäänsä parannusta, niin pitää ensin oppia tuntemaan hyviä tunteita kaikesta siitä ulkoisesta paskasta huolimatta. Se on se avain pois tuosta. Ei vastoinkäymiset siihen lopu, mutta tulette onnellisemmiksi. Rupeatte tietoisesti valitsemaan parempia ajatuksia ja tunteita. Ja millä muulla on lopulta merkitystä kuin onnellisuudella?

Jos kuitenkin valitsette uskoa kohtaloon, ettekä halua kokeilla, niin voitte lohduttautua sillä, että ehkä ne epäonnet jakaantuu ihmisten elämässä eri tavoin, esim. Jollain menee 30 vuotta loistavasti ilman ongelmia ja saa kaiken, kunnes kuo.lee yllättäen alle 35-vuotiaana syöpään tai onnettomuudessa. Jollain vastoinkäymiset jakaantuu tasaisesti 80 vuoden ajalle, jolloin ne ovat varsin pieniä kokonaiskuvassa. Ja sitten se akuankka-osasto: Mitä jos onkin niin, että paskaa tulee tuvan täydeltä ensimmäiset 20-40 vuotta ja sitten niitä ei yhtäkkiä enää tulekaan? Kun sinnikkäästi jatkaa elämää eikä tee mitään typerää, niin saakin helpon ja onnellisen loppuelämän. Sekin on mahdollista. Aina on toivoa.

Asiaa ei paljon auta nämä "'älä märehdi vaikeuksia", "sinulla on asiat paljon paremmin, kuin monella muulla" saati "ajattele positiivisesti, äläkä keskity negatiiviseen". Ihminen ei mitään ajatuksilleen voi. 

Ohitse, ei ap.

Ei näille negatiiveille mitään tarvitsekaan voida, oman elämänsä vaan pilaavat. Antaa niiden rypeä katkeruudessa, heillähän on siihen oikeus, kuten he aina muistuttavat :)

Jos listataan, niin oikea huono onni on sellaista, että vammautuu pahasti ja lopullisesti jo nuorena. Joku hometalo tai terveysongelma josta on päästy ohi jo, on ihan normaalia elämää.

Toki on aika vaikea tajuta, että miksi he märehtivät kurjia asioita, että tekeekö se heidät onnelliseksi. Tuskinpa sentään. He vaan ovat niin täynnä itseään ja kuviteltuja kärsimyksiä, ettei heidän elämäänsä mahdu onnellisuus tai ystävät. Jossakin kohtaa tuo menee sitten mt-ongelman puolelle, mutta kun he näkevät vikaa kaikessa muussa paitsi itsessään, niin mitäpä asialle kukaan voi.

Karma, olet ollut jollekin ilkeä tai tehnyt jotain pahaa jollekin. Pyydä anteeksi ja korjaa virheesi, ehkä vastoinkäymiset vähenevät pikku hiljaa. Toki, ilkeyttäs et voi jatkaa silloin.

No kyllahan se silta tuntuu.   Olin hiljainen ja syrjitty lapsi,  masentunutkin ja koin paljon riittamattomyyden tunnetta.  Isani kuoli ollessani 15.   Aloin ryyppamaan ja liikkumaan huonoissa porukoissa.  Koin ensimmaisen ahdistushairion pahana 17- vuotiaana ja karsin sosiaalisesta paniikista vuosia.  

 Minulla on aina ollut ongelmallinen aitisuhde mutta han on kuitenkin lasna elamassani.  Ikina en ole parisuhteessa ollut eika nayta hirvittavan todennakoiselta etta tulen olemaan.   Saan pakit jatkuvasti erinaisista duuneista ja miehilta myos,  tama on mennyt jopa siihen pisteeseen etten oikein jaksa enaa pysya positiivisena ja yrittaa.     

Tein hirvittavaa duunia 2 vuotta sitten ja sairastuin tyouupumukseen.  Suoraan sen jalkeen sain diagnoosin pysyvasta fyysisesta sairaudesta,  jota oli vaikea hyvaksya.  

En sano etta tama on enemman tai vahemman kuin kellaan muullakaan,  mutta valilla on vaikea pysya positiivisena kun elamassa ei tapahdu mitaan hirvittavan hyvaa.  Tuntuu etta on sellainen rooli elamassa,  etta katselee ns ikkunan takaa ulkopuolisena kun muille tapahtuu asioita. 

N30

nii no, minusta on moni ajatellut että olen hannu hanhi, mutta he eivät todella tiedä millaisia vastoinkäymisiä olen käynyt läpi, olen myös sairastunut vakavaan krooniseen sairauteen. Mutta silti vain yritän ja yritän ja olen tehnyt ihan hirvittävän määrän työtä ihan jopa omien lasteni kustannuksella (mitä kadunkin, he eivät saaneet tarpeeksi huomiota). Mutta helpolla ei ole tullut. Olen opiskellut niiin paljon, ja suorittanut eri tutkintoja. Päämääränäni on ollut että en jäisi työttömäksi, saisin jollakin tasolla itseäni kiinnostavaa työtä ja sellaista työtä mitä pystyn tekemään vaikka sairauteni veisi osan työkyvystäni :(

NI haluan muistuttaa, että vaikka kuinka teistä näyttäisi ulos päin, että joku on saanut jotain helpolla, ni ette voi koskaan tietää mitä se ihminen on käynyt läpi oikeasti

Niin se balettitanssikin näyttää niin kevyeltä ja helpolta, mutta kun sermit menee alas, ne huohottaa kuin viimeistä päivää

Minua nämä aina huvittavat. Itsellä on ollut vastoinkäymisiä ainakin kolmesti enemmän, eikä tosiaan mitään sellaisia että valitsinpa talon, jota joutui remppaamaan.

Enkä silti koe olevani huono-onninen, tai että maailma olisi juuri minulle velkaa ongelmattoman elämän. Miksi se olisi? Mikä minusta tai ap:sta tekee sillä tavalla ainutlaatuisen, että tavallisen elämän ongelmia ei saa tulla?

Niin että mitä sinä ap maailmalle annat niin ainutlaatuista, että maailma olisi sinulle velkaa täydellisen elämän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kaikilla sama tilanne kirjoitti:

EIKÖ AP.Ä OLE PEILIIN KATSOMISEN  PAIKKA. kaikilla muillakin on noita ongelmia. 

Pahimpia ovat ne, jotka sanovat että monella muulla maailmassa asiat on vielä pahemmin. Jokaisella on omat surut surtavana ja tuskat kärsittävänä ja jokaisella on oikeus tuntea ne juuri niin raskaina kuin tuntee. Pää sekoaa, jos aina pitää unohtaa omat murheet, koska jollakin maailmassa on vielä vaikeampaa.

Niin, tai tai sitten se pää sekoaa, kun aina vertaat itseäsi niihin joilla menee paremmin. Se vasta raskasta on.

Kuten tuossa aiemmin ensimmäisellä sivulla kirjoitin, itsekin vertasin tilannettani aina niihin joilla menee paremmin, kun töissä siivosin mätiä kananmunia tai parisuhteissa minut jätettiin. Kun rupesin vertaamaan itseäni esim syöpään kuolleeseen kaveriini ym, niin ymmärsin, että mitä hittoa minä tässä oikeasti valitan. Toinen menetti nuorena elämänsä ja minä surkuttelen huonoa työtäni tai parisuhdejuttuja. Tajusin kuinka hiton pinnallinen loppujen lopuksi olin, kun asiat voivat olla monella ihan oikeasti huonosti.

Mutta kun aina löytyy se joku, jolla on asiat huonommin. Ei sekään ole tervettä, että tukahduttaa kaikki ikävät tunteet tai huolet pois, kun miettii vaan niitä toisia. Totta kai mun mielestäkin on tärkeää harjoitella kiitollisuuden tuntemista ja tiedostaa ne asiat, jotka on hyvin, koska nekin voi ja usein auttaa jaksamaan, mutta ei se sellainen liiallinenkaan ikävien tunteiden lakaisu ole hyvä asia, vaan saattaa pahentaa ongelmia. Esimerkiksi tällä logiikalla ei saisi surra menetettyä läheistä, koska joltain toiselta on mennyt koko perhe. Tai ei saisi tuntea pahaa olla henkisestä kiusaamisesta, kun jotain toista on myös sen lisäksi fyysisesti kiusattu.

Kuka puhui tukahduttamisesta? Kyse on ymmärryksestä ja mittasuhteista, kyvystä nähdä muutkin ihmiset, eikä vaan minua, minun oikeuttani kärsiä jne.

Ymmärryksesta, että maailma ei pyöri vain minun ympärilläni. Ja että negatiivinen uhriutuminen tekee sen, että jatkossakaan ei tule ystäviä saamaan.

En minä saanut sellaista kuvaa aloittajasta, että maailma pyörii vain hänen ympärillään tai että hän uhriutuisi. Minusta nuo on ihan ymmärrettäviä ajatuksia etenkin kun kaikki tuntuu epätoivoiselta. Joskus se kamelin selkä katkeaa, kun tarpeeksi p*skaa tulee niskaan. On tietty hyvä tiedostaa nuo, ettei vajoa pitkittyneeseen katkeruuteen, mutta kelle tahansa voi tulla hankalia epätoivon hetkiä, kun elämä antaa tarpeeksi iskuja. Harvoin se kuitenkaan poistaa pahaa oloa tai ratkaisee mitään, että hoetaan et no kuule, jollain menee vielä huonommin ja hymyä huuleen. Mulle on muutama sanonut, että he ovat alkaneet arvostaa sitä omaa ns. tylsää, tavallista arkea seuratessani mun kamppailuja elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Minua nämä aina huvittavat. Itsellä on ollut vastoinkäymisiä ainakin kolmesti enemmän, eikä tosiaan mitään sellaisia että valitsinpa talon, jota joutui remppaamaan.

Enkä silti koe olevani huono-onninen, tai että maailma olisi juuri minulle velkaa ongelmattoman elämän. Miksi se olisi? Mikä minusta tai ap:sta tekee sillä tavalla ainutlaatuisen, että tavallisen elämän ongelmia ei saa tulla?

Niin että mitä sinä ap maailmalle annat niin ainutlaatuista, että maailma olisi sinulle velkaa täydellisen elämän?

Onko ap sanonut, että maailma on hänelle velkaa ongelmattoman elämän tai että mitään ongelmia ei saa tulla? On oikeasti ihmisiä, joille ei tule kuin murto-osa noista ap:n kokemuksista jos edes niitäkään. 

Asenteesta kiinni.

Olen se jonka elama soljuu. Eika ole edes ollut omista tekemisista kiinni, koska olen tehnyt kaikkeni sen eteen etta asiat menis pain mantya.

Mut on hyvaksikaytetty, huijattu tyoasioissa. Jatetty palkka maksamatta. Usein.

Raiskattu.

Koulukiusattu.

Opinnot mennet pain p..

Yritin kovasti alkoholisoitua.

Lopulta naytti etta Lahestyn 30v ilman koulutusta, omaa perhetta, aviomiesta, omaa kotia, tyota! Tililla oli enaan luottokorttivelan verran rahaa.

Mutta tiesiko kukaan? Tiesinko itse? No ei! Nautin elamasta, tasta hetkesta enka mieti mita kaikkea on ollut. Muille naytti kaikki hyvalta. Oli matkustelua, liittoelamaa, muka hyva duuni (josta en kylla sitten koskaan saanut palkkaa). Sitten juuri kriittisella hetkella, niinkuin niin monta kertaa aikaisemminkin elama jalleen soljui!

Nyt on ihan kaikki ja viela enemman. Vaikka onhan niita kapuloita murrettu tassakin valissa.

Elama on up and downs

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minulla on aina ollut sama fiilis MUTTA moniin asioihin voi myös vaikuttaa. Esim. asuntoa tai taloa ei ikinä pidä ostaa hätiköiden ja aina pitää luottaa vaistoonsa. Teettää kuntokartoituksia ja ottaa selvää kartoituksen tekijän luotettavuudesta. En usko, että home voi jäädä piiloon, jos teettää ammattimaisen kuntotutkielman.

Vaikka tekisin erittäin harkitun päätöksen niin asunto voi osoittautua sysipaskaksi. Tai ennemminkin naapurit:

Itse luulin ostaneeni unelmien kerrostalokaksion arvostetusta ja tunnetusta yhtiöstä, mutta sekä seinä- että yläkerran naapurit osoittautuivat ilkeiksi häiriköiksi. Toinen pelaa ilmeisesti tietokonepelejä päiväsaikaan ja reagoi aina huutamalla "T*PA SE AAA AAA AAA" "V**U AMMU SE", toinen taas hyppii, puhuu ja nauraa huutamalla kaikki yöt jopa klo. 22-06. Isännöitsijää ei kiinnosta, eikä kynnys poliisien soittamiseen ylity. Heippalappuja olen laittanut postiluukuista mutta niillä ei ole ollut mitään vaikutusta. 

Tämäkö on muka vaurastumista: maksat pahviseinistä, vttumaisista naapureista ja luokattoman huonosta isännöinnistä. Onnea vaan sille joka tähän seuraavaksi muuttaa, itse asunut vasta puoli vuotta ja aion laittaa jo myyntiin. 

Vierailija kirjoitti:

Karma, olet ollut jollekin ilkeä tai tehnyt jotain pahaa jollekin. Pyydä anteeksi ja korjaa virheesi, ehkä vastoinkäymiset vähenevät pikku hiljaa. Toki, ilkeyttäs et voi jatkaa silloin.

Oma elämä lähti alamäkeen heti syntymän jälkeen. Äitini on ollut ikänsä alkoholisti ja tupakoitsija. Isä lähti, kun olin 1-vuotias. En ole missään väleissä sukulaisten kanssa enkä edes tiedä missä tarkalleen biologisia sukulaisia oikein asuu. Äitini kuoli 10-vuotta sitten. Olen tehnyt koko ikäni sijaisuuksia. Työpaikat vaihtuneet välissä. Minua on usein hyväksikäytetty työsuhteissa eli vaatimalla vaadittu tekemään enemmän töitä mitä muut tekevät. Olen joutunut luopumaan työpaikasta siksi etten jaksa tehdä koko ajan enemmän. Minulla ei ole kavereita eikä ystäviä. Mies on, mutta tuskin hänkään jaksaa kauaa minua katsella. Olen nyt työtön. En usko, että minulla on mitään tulevaisuutta.