introverttina deittailu - aina sama ongelma!

Miksi et voi deittailla introverttia?

Hankalaa. Itse en ole introvertti, vaan ehkä pikemmin ambivertti, mutta tykkään tosi paljon viettää aikaa myös itsekseni, ja tarvitsenkin omaa aikaa. En minäkään haluaisi enkä oikeastaan ehtisikään olla joka päivä yhdessä. Oma ratkaisuni onkin ollut se, että etsin kumppania ihmisistä, joilla on jotain riittävän tärkeitä omia juttuja, esim. intohimoinen taide- tai musiikkiharrastus, jolle haluavat ottaa aikaa. Ja sinun tapauksessa tietysti joku toinen introvertti ehkä olisi samanhenkinen. Toisaalta sitten olen huomannut, että ihmiset, joilla on paljon ystäviä ja muutakin tekemistä, eivät tarvitse suhdetta täyttämään koko elämäänsä, joten todennäköisemmin omaa aikaa saa sellaisen kanssa, jolla on paljon muutakin sosiaalista elämää.

olen tapaillutkin! luulin, että ratkaisisi ongelman, mutta hän taas ei halunnut nähdä juurikaan muita ihmisiä, vaan minua entistäkin enemmän. Itse haluan pitää tasapainon eli nähdä myös kavereita, enkä halua kuluttaa kaikkea "sosiaalisuusenergiaani" yhteen ihmiseen -> tarkoittaa että pois kumppanin tapailusta

Seurustelukumppanin etsiminen taitaa nykyään olla yhtä helvettiä. Toivottavasti oma mies pysyy, jos ero tulisi se tarkoittaisi varmasti yksinäistä loppuelämää minulle.

Toivottavasti lopulta onnistaa ja löydät jonkun kivan samanhenkisen tyypin.

Ei voi olettaa  että muut ihmiset ovat samanlaisia kuin itse.

Näinhän ap tekee.

Ja ap:n deittikumppani taas olettaa, että ap on samanlainen kuin hän, ja pitää siitä, että ollaan usein yhdessä.

Molempien pitää joustaa tai sitten suhteesta ei tule koskaan mitään.

Täytyisi hakea ja yrittää tutustua kaltaisiinsa ihmisiin, muutoin saa pysytetellä sinkkuna loppuelämänsä.

Olet tavannut vääriä tyyppejä. Minullakin oli pitkään tuota ongelmaa. Sen lisäksi että miehet halusivat tavata joka päivä, he myös halusivat tavata kanssani ystäviä ja käydä riennoissa jatkuvasti. Sehän oli loputtoman kuluttavaa. Kun sitten koetin keskustella asiasta, että tarvitsen paljon omaa aikaa ja että mies todellakin saa käydä riennoissa ilman minua, toinen loukkaantui. "Mikäs parisuhde se sellainen on", oli aina miehen kysymys.

Lopulta löytyi sitten introvertti mies, joka tarvitsee itsekin paljon omaa aikaa ja osaa tavata ystäviä ilman minuakin.

Introvertti tarvitsee introvertin, niin se vaan on. Onneksi meillä vakka on löytänyt kannen. Jatka etsimistä! Onnea matkaan!

Niin monella (varsinkin miehellä) on järkyttävän huono itsetuntemus. Vaikka kuinka kirjoittaisin profiiliin, että olen introvertti, kaipaan tosi paljon yksinoloa yms niin hyvin usein vastaus on "hyvä homma, olen ihan samanlainen!'

Kuitenkin heti tapailun alkumetreillä saa huomata, että mies puhui aivan puutaheinää eikä ole yhtään sellainen kuin sanoi olevansa. Tämä ei uskoakseni ole suoraa valehtelua vaan yksinkertaisesti luokattoman huonoa itsensä tuntemista ja kyvyttömyyttä itsereflektioon.

T. eri samasta asiasta kärsivä

Vierailija kirjoitti:

Olet tavannut vääriä tyyppejä. Minullakin oli pitkään tuota ongelmaa. Sen lisäksi että miehet halusivat tavata joka päivä, he myös halusivat tavata kanssani ystäviä ja käydä riennoissa jatkuvasti. Sehän oli loputtoman kuluttavaa. Kun sitten koetin keskustella asiasta, että tarvitsen paljon omaa aikaa ja että mies todellakin saa käydä riennoissa ilman minua, toinen loukkaantui. "Mikäs parisuhde se sellainen on", oli aina miehen kysymys.

Lopulta löytyi sitten introvertti mies, joka tarvitsee itsekin paljon omaa aikaa ja osaa tavata ystäviä ilman minuakin.

Erikoisia miehiä olet tapaillut.

M32

Mä itse tein aikoinani virheen, että upposin parisuhteeseen kuin suohon, ja lopulta sairastuin siihen paita ja peppu -elämään. Ei mitään rauhaa ikinä missään, ja kumppanin ongelmat vetivät minutkin pohjalle.

Ei-vttu-enää. Eron jälkeen sain taas hengittää ja muistin, kuka MINÄ olen. Olenkin jatkanut elämääni siitä, mihin se jäi ennen kumppanin tapaamista. Pelottavaa, miten sitä voikin kadota toisen ihmisen sekaan.

Mulla on introvertti mies eikä hänellä mitään omia kavereita ole. Työkaverit on ainoat, eikä niidenkään kanssa kummoisia rientoja ollut suhteemme alkuaikoina. Siltikään hän ei hinkunut tapaamaan joka päivä. 

Minulla oli alussa omiakin kavereita, mutta ne jäivät sitten ajan kanssa pois. Tilalle tuli nettikavereita, joiden kanssa vaihdan ajatuksia ja se riittää minulle hyvin. 

Vaikka meillä ei oikein mitään sosiaalista elämää ole, niin ei me silti koko ajan nyhjätä yhdessä. 21 on oltu naimisissa ja yksi lapsi kasvatettu aikuiseksi. Meidän lapsi on myös introvertti, mutta hän pariutui jo lukiossa joten säästyi tältä kauhealta nykyajan deittiskeneltä.

Kuulostaa siltä, että ap on törmännyt vain takertuviin miehiin.

Vierailija kirjoitti:

Niin monella (varsinkin miehellä) on järkyttävän huono itsetuntemus. Vaikka kuinka kirjoittaisin profiiliin, että olen introvertti, kaipaan tosi paljon yksinoloa yms niin hyvin usein vastaus on "hyvä homma, olen ihan samanlainen!'

Kuitenkin heti tapailun alkumetreillä saa huomata, että mies puhui aivan puutaheinää eikä ole yhtään sellainen kuin sanoi olevansa. Tämä ei uskoakseni ole suoraa valehtelua vaan yksinkertaisesti luokattoman huonoa itsensä tuntemista ja kyvyttömyyttä itsereflektioon.

T. eri samasta asiasta kärsivä

Saman olen huomannut. Monelle miehelle tekisi hyvää opetella tuntemaan itsensä ja selvittää arvomaailmansa ennen vakavampaa deittailua. Kun täälläkin on ollut lukemattomia "kauhutarinoita" kroonisesti tyytymättömistä miehistä parisuhteessa, niin suurimmassa osassa taustalla on todennäköisesti se, että mies on vain ottanut ensimmäisen suht kiinnostavan naisen ilman sen kummempaa pohdintaa. Kenellä tahansa rupeaa pinna kiristymään ei-sopivan kumppanin kanssa eläessä.

Etäsuhde? Siinä on väkisinkin toisesta erossa suht. paljon ja ei tule edes paineita nähdä koko ajan, kun se on mahdotonta. Itselläni toimi hyvin useamman vuoden. Uskon, että todennäköisesti myös yhdessä asuminen olisi onnistunut, kun molemmilla oli se oman ajan kaipuu, niin olisimme varmasti osanneet puolin ja toisin antaa sitä toisillemme.

Ja itse en ole ikinä ymmärtänyt ”pariskuntatapaamisia” jatkuvasti. Haluan viettää aikaa omien kavereideni kanssa rennosti ilman puolisoita. Välillä tietenkin myös porukalla on kiva nähdä, mutta se on erilaista. En ymmärrä yhtään, miksi kaikki asiat pitäisi ehkä yhdessä, ja itseäni sellainen elämä ahdistaisi suunnattomasti.

En kuitenkaan jaksa uskoa, etteikö tällaista tyyppiä olisi edelleen mahdollista löytää kumppaniksi jos vaan jaksaisi vielä deittailla tai pitää muuten silmiään auki. Suomi on kuitenkin aika pitkälti introverttien maa.

Kuten jo mainittu, ratkaisu ongelmaasi on yrittää löytää mies, jolla on paljon töitä, harrastuksia, vastuutehtäviä yms. Oma parisuhde on tällainen ja ai että on ihanaa, kun saa viettää paljon aikaa yksin kotona. Molemmilla omat mielenkiinnon kohteet ja ystävät, vaikka toki meillä on yhteistäkin tekemistä ja tullaan välillä puolin ja toisin mukaan kaveriporukoiden illanistujaisiin sun muihin. Nämä yhteiset hetket tuntuvat erityisen hyviltä, kun ei olla uhrattu omia elämiä 24/7 yhdessä nyhväämiseen.

En olekaan tuota ikinä miettinyt!

Aloin itse seurustella jo teini-iässä, ja silloin oli selviö, että ollaan yhdessä niin paljon kuin pystytään.

Nyt aikuisena en uuden ihmisen kanssa niin ehkäpä tahtoisi... En myöskään muuttaisi kenenkään kanssa yhteen niin kauan kuin lapset asuvat kotona (teinejä jo).

Ei välttämättä auta se, että etsii toisen introvertin. Itse olen aika ääri-intro monella tapaa, esim. kun ennen nykyistä suhdetta olin sinkku 13 vuotta, ei mulla ollut yhtään ihmissuhdetta enkä niitä kaivannut. Mutta: nyt kun on mies johon olen rakastunut, haluan olla hänen kanssa 24/7 eikä se ahdista mua mitenkään. Jotenkin sitä on niin yhtä sen oman kumppanin kanssa, etten ollenkaan kaipaa häneltä omaa tilaa tai aikaa, vaikka muista sosiaalisista suhteista kuormitun hyvin helposti. Se on sama kun oli aikanaan oman lapsen kanssa, eli toinen on kuin osa itseä eikä häneltä kaivannut rauhaa eikä tilaa.

Minulla on etäsuhde, 350 km väli kodeilla. Toimii hyvin, nähdään 2-3 kertaa kuussa (ilta ja yö yhdessä, ruokaa, seksiä, mukavaa yhdessäoloa). Muuten viestitellään päivittäin, vähintään kuulumiset ja hyvät yöt. Sopii minulle tämä tapaamistiheys, eikä tarvitse perustella miksi ei nähdä esim. joka toinen päivä.

helpottaa kuulla, että on muitakin joilla samaa problematiikkaa :D tuntuu, että suurin ongelma ei välttämättä ole se, että toinen olisi pidemmän päälle "takertuva" tai haluaisi viettää kaiken ajan yhdessä, mutta tosiaan kun yleisesti on jotenkin se ajatus (tai kai se johtuu jostain hormoneista, en tiedä) että alkuvaiheen huumassa sitä pitäisi olla todella paljon yhdessä....Itse taas haluaisin edetä niin että aluksi nähdään harvemmin ja sitten kun toiseen on "tottunut" enemmän niin voi myös nähdä useammin. Kuitenkin se oma tila ja omat menot ehdottomasti säilyttäen. 

Olen siis kai vaan melko hankala tyyppi parisuhdemielessä :D 

ap

Sun pitää löytää sellainen partneri, jonka kanssa voit olla "yhdessä yksin". Mulla on ollut myös sellaisia kavereita. Se tarkoittaa sitä, että voit olla samassa tilassa toisen kanssa ja molemmat lukevat tuntikausia kirjaa yksikseen eivätkä puhu mitään toisilleen ja se on ihan ok.

Olen introvertti ja pystyn olemaan mieheni kanssa, koska hänestä on ihan ok että saatan maata tunnin sängyssä ja tuijottaa kattoon omissa ajatuksissani tai tehdä jotain eikä hän tule höpisemään ja selittämään ja tökkimään siihen.

Vierailija kirjoitti:

Itse taas haluaisin edetä niin että aluksi nähdään harvemmin ja sitten kun toiseen on "tottunut" enemmän niin voi myös nähdä useammin. Kuitenkin se oma tila ja omat menot ehdottomasti säilyttäen. 

Voisiko tuosta asiasta jutella sen tapailukumppanin kanssa? Fiksu ihminen ymmärtää kyllä. Itse olen hieman samantyyppinen kuin sinä.