Lue keskustelun säännöt.
Miten teillä entisillä koulukiusatuilla menee?
30.01.2021 |
Oletteko pärjänneet elämässä vai syrjäytyneet? Minun tarinani ei ole onnellinen minusta tuli vakavasti mielenterveysongelmainen ja suonensisäinen huumeidenkäyttäjä. Toki olisin voinut sairastua mt-ongelmiin varmaan ilmankin kiusaamista. Olen tosi herkkä ihminen ja koulukiusaaminen musersi mut täysin ja traumatisoi pahasti. Mutta joo miten teillä muilla kiusatuilla menee?
Kommentit (105)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eilen illalla laitoin käteni ristiin ja rukoilin, että tuleva päivä olisi parempi. Ei se ole. Olen heikko ja juon viinaa. Tänä aamuna katsoin kaappiin, että jäikö sitä vielä. Näköjään jäi. Kohta se loppuu ja sitten vaan sinnittelen. Onneksi on ruokaa eikä tarvitse lähteä kauppaan.
Tämä yksinäisyys on musertavaa, mutta toisaalta en nyt kestäisi ketään ihmistä lähelläni. En halua, että kukaan näkisi alennustilani.
Ehkä tämä taas tästä vähän helpottaa. Lähestyvä kevät ja kesä ei paranna tilannetta. Lääkäri suositteli masennuslääkkeitä, mutta niitä en halua. Voisi tulla kiusaus käyttää niitä väärin silloin, kun mieli on ihan pohjalla.
Rukoile että Jeesus tulee sun sydämeen ja muuttaa sun elämän. Kyllä Hän auttaa, kun käännyt Hänen puoleensa. Juuri meidänkaltaisten, heikkojen ja masentuneiden, synnin orjien takia Hän tuli tähän maailmaan, että sinä ja minä saisimme päästä vapauteen ja saada aivan uusi elämä. Jeesus rakastaa sua.
Kiitos. Olen rukoillut ja ehkä elämäni joskus paranee. Luotan siihen.
Muistan sua rukouksissani, Jeesus näkee ja kuulee sua ❤️ suosittelen myös kuuntelemaan hengellisiä lauluja, Veli Tuomella on youtubessa puheita, itse tykkään kuunnella kun puhe on rauhallista ja selkeetä ja niissä kuuluu Jumalan rakkaus.
Kiitos ja on lohdullista, että edes joku huomaa minut ja ehkä ymmärtää tuskani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eilen illalla laitoin käteni ristiin ja rukoilin, että tuleva päivä olisi parempi. Ei se ole. Olen heikko ja juon viinaa. Tänä aamuna katsoin kaappiin, että jäikö sitä vielä. Näköjään jäi. Kohta se loppuu ja sitten vaan sinnittelen. Onneksi on ruokaa eikä tarvitse lähteä kauppaan.
Tämä yksinäisyys on musertavaa, mutta toisaalta en nyt kestäisi ketään ihmistä lähelläni. En halua, että kukaan näkisi alennustilani.
Ehkä tämä taas tästä vähän helpottaa. Lähestyvä kevät ja kesä ei paranna tilannetta. Lääkäri suositteli masennuslääkkeitä, mutta niitä en halua. Voisi tulla kiusaus käyttää niitä väärin silloin, kun mieli on ihan pohjalla.
Rukoile että Jeesus tulee sun sydämeen ja muuttaa sun elämän. Kyllä Hän auttaa, kun käännyt Hänen puoleensa. Juuri meidänkaltaisten, heikkojen ja masentuneiden, synnin orjien takia Hän tuli tähän maailmaan, että sinä ja minä saisimme päästä vapauteen ja saada aivan uusi elämä. Jeesus rakastaa sua.
Kiitos. Olen rukoillut ja ehkä elämäni joskus paranee. Luotan siihen.
Muistan sua rukouksissani, Jeesus näkee ja kuulee sua ❤️ suosittelen myös kuuntelemaan hengellisiä lauluja, Veli Tuomella on youtubessa puheita, itse tykkään kuunnella kun puhe on rauhallista ja selkeetä ja niissä kuuluu Jumalan rakkaus.
Kiitos ja on lohdullista, että edes joku huomaa minut ja ehkä ymmärtää tuskani.
Ite kuuntelin Lauluja särkyneille- levyä silloin aikoinaan, kun olin vasta uskontielle lähtenyt, näitten laulujen kautta koin, että Jeesus hoitaa ja itkin ja itkin vain silloin. Kuuntelen vieläkin näitä lauluja, ja omistan parikin levyä, että voin lahjoittaa jollekin tarvitsevalle...
Mutta suosittelen kuuntelemaan ja avaamaan sydämen Herralle..tässä esim itkemättömät itkut
Teistä jokainen, tarvitsette niin paljon Jeesuksen hoitavaa rakkautta, vain tällä tavoin voi esim katkeroitunut ihminen parantua ja päästä katkeruudesta, tai pelokas päästä peloistaan..jne
Puhun vain omasta kokemuksesta ja tiedän että tälläistä ihmistä joka on kokenut niin paljon pahaa, ei ikinä kenenkään tule sanoin lyödä, vaan te tarvitsette kuuntelijan jonkun joka ymmärtää ja kuuntelee, rukoilee puolesta... ja Jeesus ei ikinä paina maahan, vaan Hän korjaa, parantaa, rakastaa rakastaa ja rakastaa terveeksi..nostaa alas painetun.
Vieläkin Jeesus puhuu mulle tänä päivänä, että mun ei tarvi pelätä mitään pahaa. Ja samaa Hän puhuu myös sinulle, älä pelkää, Hän pitää sinusta huolen.
Vierailija kirjoitti:
Eilen illalla laitoin käteni ristiin ja rukoilin, että tuleva päivä olisi parempi. Ei se ole. Olen heikko ja juon viinaa. Tänä aamuna katsoin kaappiin, että jäikö sitä vielä. Näköjään jäi. Kohta se loppuu ja sitten vaan sinnittelen. Onneksi on ruokaa eikä tarvitse lähteä kauppaan.
Tämä yksinäisyys on musertavaa, mutta toisaalta en nyt kestäisi ketään ihmistä lähelläni. En halua, että kukaan näkisi alennustilani.
Ehkä tämä taas tästä vähän helpottaa. Lähestyvä kevät ja kesä ei paranna tilannetta. Lääkäri suositteli masennuslääkkeitä, mutta niitä en halua. Voisi tulla kiusaus käyttää niitä väärin silloin, kun mieli on ihan pohjalla.
Vaikka rukoilee apua täytyy silti itse tehdä se työ riippuvuudesta pois pääsemiseksi. Kun olet rukoillut, voit esim. törmätä ihmiseen joka auttaa sinua oikealla tavalla ja asiat sujuu helpommin. Käytäthän kaikki keinot joilla tuet, autat ja rakastat itseäsi.
Pärjään hyvin ulkoisesti ja sisäisesti. Mulla on adhd ja autismin kirjon piirteitä, joten olin kummallinen lapsi, kiusaaminen ei ole siis mikään ihme. Kummallinen olen vieläkin, mutta sosiaalisissa tilanteissa pystyn käyttäytymään suht normaalisti 😂 Mua ei voisi vähempää kiinnostaa mitä ihmiset ajattelevat minusta tai odottavat minulta, elän just sellaista elämää kuin haluan ja olen tyytyväinen.
Olen mt-eläkkeellä ja kärsin päivittäin useita kertoja päivässä ptsd-oireista.
Hiukan lohtua toi kun yksi kiusaajistani kuoli nelikymppisenä syöpään ja eräs toinen oli Suomen historian huonoimmin pärjännyt euroviisuedustaja lukuvei-jollotuksellaan.
Niin ja tietäkää että harkitsin kouluaikoina koko ajan itsemurhaa ja tuo syöpä-akka olisi huutanut riemusta jos olisin aikeeni toteuttanut. Oli vielä luokanopettaja ammatiltaan ennen kuolemaansa. Kaikkia semmoiseksikin päästetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan ok. Sain opiskeltua jonkinlaisen ammatin ja vuosien terapian jälkeen olen päässyt kiusaamisesta jonkin verran yli. Minulla oli surkea tilanne siksikin, että en saanut edes kotoa tukea kiusaamisen vuoksi. Olisi vain pitänyt olla kovempi tyyppi ja vetää kiusaajia turpaan tms.
Alisuorittaja olen ollut koko ikäni, sillä pelkään epäonnistumista (että joku saisi pienenkin syyn nälviä jostain). Vasta nyt 'vanhana' olen ajatellut lähteä opiskelemaan kunnolla.
Olin sekä kiusattu että kiusaaja itse. Paremminkin olisi voinut elämässä mennä, mutta toisaalta todella paljon huonomminkin.
Kiusatuksi joutumisesta ja siihen johtaneista syistä olen päässyt paljon paremmin yli kuin kiusaajana olemisesta. Se vaivaa minua edelleen, koska tuntuu melkein kuin joku muu olisi sen tehnyt (luonnollisestikin tiedän että se olin minä ja että se oli väärin ja minun omaa aikaansaannostani, mutta ihmisenä olen lukioikäisestä lähtien ollut aivan erilainen kuin silloin murrosiän myrskyissä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On elättävää työtä, asunto, auto ja aikuiset lapset. Harrastan itsekseni kaikkea kiinnostavaa, olen raitis ja hyvässä avioliitossa. Aina ei ole mennyt hyvin. Nyt on asiat ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eilen illalla laitoin käteni ristiin ja rukoilin, että tuleva päivä olisi parempi. Ei se ole. Olen heikko ja juon viinaa. Tänä aamuna katsoin kaappiin, että jäikö sitä vielä. Näköjään jäi. Kohta se loppuu ja sitten vaan sinnittelen. Onneksi on ruokaa eikä tarvitse lähteä kauppaan.
Tämä yksinäisyys on musertavaa, mutta toisaalta en nyt kestäisi ketään ihmistä lähelläni. En halua, että kukaan näkisi alennustilani.
Ehkä tämä taas tästä vähän helpottaa. Lähestyvä kevät ja kesä ei paranna tilannetta. Lääkäri suositteli masennuslääkkeitä, mutta niitä en halua. Voisi tulla kiusaus käyttää niitä väärin silloin, kun mieli on ihan pohjalla.
Rukoile että Jeesus tulee sun sydämeen ja muuttaa sun elämän. Kyllä Hän auttaa, kun käännyt Hänen puoleensa. Juuri meidänkaltaisten, heikkojen ja masentuneiden, synnin orjien takia Hän tuli tähän maailmaan, että sinä ja minä saisimme päästä vapauteen ja saada aivan uusi elämä. Jeesus rakastaa sua.
Kiitos. Olen rukoillut ja ehkä elämäni joskus paranee. Luotan siihen.
Muistan sua rukouksissani, Jeesus näkee ja kuulee sua ❤️ suosittelen myös kuuntelemaan hengellisiä lauluja, Veli Tuomella on youtubessa puheita, itse tykkään kuunnella kun puhe on rauhallista ja selkeetä ja niissä kuuluu Jumalan rakkaus.
Kiitos ja on lohdullista, että edes joku huomaa minut ja ehkä ymmärtää tuskani.
Ite kuuntelin Lauluja särkyneille- levyä silloin aikoinaan, kun olin vasta uskontielle lähtenyt, näitten laulujen kautta koin, että Jeesus hoitaa ja itkin ja itkin vain silloin. Kuuntelen vieläkin näitä lauluja, ja omistan parikin levyä, että voin lahjoittaa jollekin tarvitsevalle...
Mutta suosittelen kuuntelemaan ja avaamaan sydämen Herralle..tässä esim itkemättömät itkut
Teistä jokainen, tarvitsette niin paljon Jeesuksen hoitavaa rakkautta, vain tällä tavoin voi esim katkeroitunut ihminen parantua ja päästä katkeruudesta, tai pelokas päästä peloistaan..jne
Puhun vain omasta kokemuksesta ja tiedän että tälläistä ihmistä joka on kokenut niin paljon pahaa, ei ikinä kenenkään tule sanoin lyödä, vaan te tarvitsette kuuntelijan jonkun joka ymmärtää ja kuuntelee, rukoilee puolesta... ja Jeesus ei ikinä paina maahan, vaan Hän korjaa, parantaa, rakastaa rakastaa ja rakastaa terveeksi..nostaa alas painetun.
Vieläkin Jeesus puhuu mulle tänä päivänä, että mun ei tarvi pelätä mitään pahaa. Ja samaa Hän puhuu myös sinulle, älä pelkää, Hän pitää sinusta huolen.
Jos ette pahastu, niin laitan tähän toisen laulun, kun kuuntelen lauluja Jeesuksesta, niin itse saan siitä myös ilon ja rauhan sisimpään, nykyään jos jossain kuulen maallista laulua, niin en saa niistä sitä samaa kuin hengellisistä. Jeesus hoitaa ja puhuu myös näitten laulujen kautta
Kuuntelen paljon hiljaisuuden lauluja, lauluja särkyneille, näitä topsiekun laulamia lauluja, ja on paljon muutakin..
Mulle Jeesus merkitsee parantajaa, pelastajaa, parhainta ystävää, mitä voi ikinä olla, Hän ei ole vain kuin joku joulupukki, joka tuo kivoja lahjoja, vaan paljon enemmän, ja sen kaiken voi tiivistää yhteen sanaan: Rakkaus
Ja kirjoitan Hänestä siksi, että ilman Häntä en ehkä olisi enää elossakaan, siksi rakastan Häntä niin paljon, koska Hän rakasti ensin minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin menee 😊 Opiskelin itselleni hyvän ammatin, tienaan työssäni hemmetin hyvin, ja nyt vähän päälle 30-vuotiaana omistan ihanan asunnon, ajan sadantonnin mersulla ja olen avoliitossa maailman ihanimman miehen kanssa 🥰 Ja mitä kuuluu entisille kiusaajilleni? No, yksi on vankilassa huume- ja väkivaltarikosten takia, ja toinen työskentelee mäkissä. 😊 Pysykää kiusatut lujina, älkääkä koskaan antako periksi. ❤️
Melkoisen pinnallisiin asioihin perustuu tuo "hyvin meneminen". Onkohan mielen perukoilla kuitenkaan kaikki hyvin? Toki vauraus tuo perusturvallisuutta, mutta jos elämässä paras asia on sadan tonnin mersu niin...
Useimmitenhan nuo pahimmat kiusaajat ovat luusereita, joille ei käy elämässä hyvin. Kotikylän pahin rääväsuu ja kiusaaja jäi niille nurkille ja on epäonnistunut ihmissuhteissaan. Enempää en siitä edes halua tietää.
Tuo oli täysin sun omaa tulkintaa. Eihän edellinen kirjoittaja missään sano, että mersu oli hänen elämänsä paras asia. Hän on opiskellut hyvän ammatin ja menestynyt työssään (ja siinä yhteydessä mainitsee vaurastumisen - rahat ei myöskään ole menneet esim. shoppailuun tai pelaamiseen, vaan hän on osannut hoitaa myös talouttaan). Lisäksi hän on ilmeisen rakastunut ja saa vastarakkautta, koska on avoliitossa maailman ihanimman miehen kanssa.
Ja kaikki, mitä sinä hänen tekstistään luit, oli se sadantonnin mersu?
Hyvin. Tajusin yläkouluikäisenä, että. minussa Ei ole vikaa vaan kiusaajissa. Päätin selvitä kouluajan ja unohtaa kiusaajani. Satsasin pääsykokeisiin ja pääsin yliopistoon. Siellä sain käydä luennoilla kenenkään häiritsemättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Se kiusaajana olo vaivaa minua edelleen, koska tuntuu melkein kuin joku muu olisi sen tehnyt (luonnollisestikin tiedän että se olin minä ja että se oli väärin ja minun omaa aikaansaannostani...")
Miksi pyrit tämän puolesi itsestäsi ulkoistamaan? Se on ja pysyy sinussa, aina.
Menee loistavasti, kaksi ylempää korkeakoulututkintoa. Ihana perhe ja kaikki hyvin. En ole koskaan antanut kiusaajien tai kiusaamisen määritellä minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua kiusattiin koko peruskoulu- ja lukioaika. Jatkuvaa huutelua ja nimittelyä, myöhemmin meni vuosia, ettei kukaan puhunut koulussa minulle mitään. . Syynä oli se, että olin koko luokalta ainoa, joka asui keskustan ulkopuolella. Vanhemmillani oli 20 km päästä keskusttaa iso maatila, jota he hoitivat. Julkista liikennettä ei ollut, joten en päässyt koulun jälkeen mihinkään. Vanhempani olivat isoista perheistä, joten onneksi minulla oli paljon serkkuja, joiden vanhemmilla oli mökkejä kotitaloni lähellä, joten samanikäistä seuraa oli viikonloppuisin ja lomilla. Osa vanhempieni sisaruksista asui ulkomailla, joten meillä oli usein ulkomaisia vieraita, joka aiheutti ärsytystä paikallisissa (nimittelyä musta-laisiksi jne.). Vanhempani tekivät tilan töitä, joten he eivät juurikaan olleet ystävystyneet paikkakunnan ihmisten kanssa ja moni heidän sisaruksistaan asui naapurikaupungissa, joten sosiaaliset suhteet olivat lähes kaikki paikkakunnan ulkopuolelle. Olimme vaan jotenkin liian omituisia ja erilaisia itäsuomalaiseen pieneen kuntaa. Lukioaikana olin viikonloppuisin töissä tätini kahvilassa naapurikaupungissa ja sain sieltä paljon ystäviä.
Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan yliopistoon. Työllistyin hyväpalkkaisen ammattiin. Tapasin kivan miehen, rakensimme talon ja saimme kolme lasta. Tein ennen koronaa paljon työmatkoja koti- ja ulkomaille. Opiskelen työn ohella toista yliopistotutkintoa. Elintaso on ihan mukava. Harrastamme paljon liikuntaa, hyviä ravintoloita jne.
Viime vuosina minulla on ollut paljon sairastelua (hoito onneksi tepsi) ja yksi lapsistamme on pitkäaikaissairas. Työ on vienyt todella paljon energiaa ja sain työuupumuksen. Luulin päässeeni yli koulukiusaamisesta, enkä ole sitä 25 vuoteen edes ajatellut. Burnoutin myötä asia on kuitenkin tullut esiin, kun olen joutunut tekemään itsetutkiskelua. Voiko olla, että en ole käsitelty tätä asiaa? Onko muilla vastaavaa?
Tuntuu myös siltä, ettei minulla ole kotipaikkakunnasta mitään positiivisia muistoja. Tätä ei voi edes ääneen sanoa, mutta tuntuu että en oikein haluaisi käydä siellä edes katsomassa vanhempiani, vaan ahdistus iskee heti pintaan. Hassua, sillä yksi tilan rakennuksista on kunnostettu ja meillä oli "kesämökki" järven rannalla yhdellä Suomen kauneimmista paikoista. Minä vain en haluaisi sinne mennä, vaan haaveilen mökistä Ylläksellä. Ehkä pitäisi ottaa nämä kaikki asiat esiin, kun aloitan kohta käynnit psykologilla.
Käsittääkseni on aika tyypillistä, että menneet - pahat ja hyvätkin, mutta hyvistä ei niin ole harmia - nousevat uudelleen esiin kun elämäntilanteet muuttuvat. Se ei oikeastaan riipu siitä, onko asiat ”käsitelty” vai ei, koska ne voi joka tapauksessa käsitellä vain siitä sen hetkisestä elämäntilanteesta käsin ja sitten kun tilanne muuttuu, menneisyydestäkin nousee uusia puolia käsiteltäväksi.
Kyllä näistä tosiaan kannattaisi puhua psykologille.
Elämän muodollisuudet on ihan kunnossa: korkeakoulututkinto ja työ löytyy. Pinnan alla kuitenkin aika rikkinäinen ja pystyynkuollut ihminen. Vähän ystäviä ja parisuhdetta ei ole ollut koskaan. Elämässä olen tällä hetkellä jäämässä yksin. 28v mies.
Pärjään, mutta olen todella herkkä. Helposti ajattelen ihmissuhteissa että itsessä on vikaa, en osaa mitään, olen huono ja en osaa kehua itseäni tai olla ylpeä mistään mitä saavutan. En pidä itsestäni ja löydän vain vikoja ja että aina joku on minua parempi vaihtoehto. Todella tuskallista elää tällaisen linssien läpi kun en vaan osaa ajatella itsestä positiivisesti.
En tiedä miltä tuntuu kun tuntee itsensä kauniiksi ja fiksuksi ja hyväksi sellaisena kuin on.
Kiusaaminen tapahtui 10-16 -vuotiaana. Lukiossa ei sitten enää, mutta olin täysin kuoreeni sulkeutunut ja ahdistunut. Onneksi pääsin terapiaan ja 7 vuotta kävin hyvällä terapeutilla setvimässä asioita 17-20 -vuotiaana ensin ja sitten toisen setin 23-27 -vuotiaana) . Minäkuva ja itsetunto alkoivat terapian myötä hiljalleen parantua. Aloin pystyä jokseenkin normaaliin vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa siinä 25-vuotiaana, ja nyt 35-vuotiaana ajattelen etten enää kärsi yhtään kiusaamisen vaikutuksista.
Vierailija kirjoitti:
Olin sekä kiusattu että kiusaaja itse. Paremminkin olisi voinut elämässä mennä, mutta toisaalta todella paljon huonomminkin.
Kiusatuksi joutumisesta ja siihen johtaneista syistä olen päässyt paljon paremmin yli kuin kiusaajana olemisesta. Se vaivaa minua edelleen, koska tuntuu melkein kuin joku muu olisi sen tehnyt (luonnollisestikin tiedän että se olin minä ja että se oli väärin ja minun omaa aikaansaannostani, mutta ihmisenä olen lukioikäisestä lähtien ollut aivan erilainen kuin silloin murrosiän myrskyissä).
Minusta on tosi hienoa että myönnät asian ja voin tavallaan kuvitella kun ihminen kasvaa aikuiseksi ja ymmärtää asioiden laidan, se voi tuntua tosiaan siltä että onko tosiaan voinut tuollaista itse tehdä. Ootko miettinyt jos ammattilaisella käsittelisit asiaa tai jos ottaisit yhteyttä ”uhriksi” joutuneeseen/joutuneisiin?
Minua kiusattiin koko peruskoulu- ja lukioaika. Jatkuvaa huutelua ja nimittelyä, myöhemmin meni vuosia, ettei kukaan puhunut koulussa minulle mitään. . Syynä oli se, että olin koko luokalta ainoa, joka asui keskustan ulkopuolella. Vanhemmillani oli 20 km päästä keskusttaa iso maatila, jota he hoitivat. Julkista liikennettä ei ollut, joten en päässyt koulun jälkeen mihinkään. Vanhempani olivat isoista perheistä, joten onneksi minulla oli paljon serkkuja, joiden vanhemmilla oli mökkejä kotitaloni lähellä, joten samanikäistä seuraa oli viikonloppuisin ja lomilla. Osa vanhempieni sisaruksista asui ulkomailla, joten meillä oli usein ulkomaisia vieraita, joka aiheutti ärsytystä paikallisissa (nimittelyä musta-laisiksi jne.). Vanhempani tekivät tilan töitä, joten he eivät juurikaan olleet ystävystyneet paikkakunnan ihmisten kanssa ja moni heidän sisaruksistaan asui naapurikaupungissa, joten sosiaaliset suhteet olivat lähes kaikki paikkakunnan ulkopuolelle. Olimme vaan jotenkin liian omituisia ja erilaisia itäsuomalaiseen pieneen kuntaa. Lukioaikana olin viikonloppuisin töissä tätini kahvilassa naapurikaupungissa ja sain sieltä paljon ystäviä.
Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan yliopistoon. Työllistyin hyväpalkkaisen ammattiin. Tapasin kivan miehen, rakensimme talon ja saimme kolme lasta. Tein ennen koronaa paljon työmatkoja koti- ja ulkomaille. Opiskelen työn ohella toista yliopistotutkintoa. Elintaso on ihan mukava. Harrastamme paljon liikuntaa, hyviä ravintoloita jne.
Viime vuosina minulla on ollut paljon sairastelua (hoito onneksi tepsi) ja yksi lapsistamme on pitkäaikaissairas. Työ on vienyt todella paljon energiaa ja sain työuupumuksen. Luulin päässeeni yli koulukiusaamisesta, enkä ole sitä 25 vuoteen edes ajatellut. Burnoutin myötä asia on kuitenkin tullut esiin, kun olen joutunut tekemään itsetutkiskelua. Voiko olla, että en ole käsitelty tätä asiaa? Onko muilla vastaavaa?
Tuntuu myös siltä, ettei minulla ole kotipaikkakunnasta mitään positiivisia muistoja. Tätä ei voi edes ääneen sanoa, mutta tuntuu että en oikein haluaisi käydä siellä edes katsomassa vanhempiani, vaan ahdistus iskee heti pintaan. Hassua, sillä yksi tilan rakennuksista on kunnostettu ja meillä oli "kesämökki" järven rannalla yhdellä Suomen kauneimmista paikoista. Minä vain en haluaisi sinne mennä, vaan haaveilen mökistä Ylläksellä. Ehkä pitäisi ottaa nämä kaikki asiat esiin, kun aloitan kohta käynnit psykologilla.