Miten teillä entisillä koulukiusatuilla menee?

Olen kohta julkisuuden henkilö koska aion tehdä komedia sarjan tubeen.

Vieläkö olisi enemmän kavereita mukaan ja kuvausvälineet?

Hieno lukea, että monien elämä on sujunut hyvin kiusaamisesta huolimatta. Itse lukeudun näihin, joilla ei mene hyvin. On paljon mielenterveysongelmia, ja kiusaaminen vaikutti persoonallisuuteeni niin, että kehittyi persoonallisuushäiriö - enkä nyt puhu narsismista tms. Olen esimerkiksi niin estynyt ja pelokas suurissa porukoissa, että se rajoittaa elämää. Kiusaaminen oli minulle traumatisoivaa.

En ole kyennyt opiskelemaan itselleni ammattia ja tuskin koskaan kykenenkään. Ehkä olisin sairastunut ilman kiusaamistakin, mutta ilman sitä en pelkäisi sosiaalisia tilanteita niin paljon, että se estää opiskelun ja työnteon. Olin liian herkkä kiusattavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moi aloittaja, tosi iso halaus sulle ❤️ Kuule, sun elämä voi vielä muuttua ihan täysin, vaikka nyt ehkä tuntuukin mahdottomalta.

Jeesus voi ja haluaa muuttaa sun elämän. Tiijätkö, että on ihmisiä, jotka on ollut kuolemaisillaan huumeisiin, mutta Jeesus tuli heidän elämäänsä ja vapautti yhdellä kertaa huumeista. Sä oot äärettömän rakas ja tärkeä Jeesukselle ja jos sallit, niin rukoilen sun puolesta.

Ite synnyin uskovaan kotiin, oon nyt 36-v,ja meitä on kuus lasta. Sanoisin, että uskova koti oli todella Jumalan siunaus, tykkäsin lapsena käydä kokouksissa.

Kaikki oli hyvin, kunnes 11-vuotiaana isämme päätti lähteä Kiinaan töihin. Puoleksi vuodeksi.

Jatkuu...pahoittelen valmiiksi pitkää kirjoitusta...

Kun hän palas takasin, ei mikään ollut niinku ennen. Vanhemmat kai lakkasivat rukoilemasta ja vain riitelivät ja tappelivat.

Kerran äiti otti yliannostuksen unilääkkeitäkin ja isä kuskas sairaalaan.

Äitin äiti vihas mua ja mun toista siskoa, isoveli oli hälle rakkain.

Muistan kun mummo juoksi kerran pitkän harjan kanssa perässä ja me tytöt juostiin metsään piiloon.

Asuimne maalla silloin.

Nojoo, 7 luokalla varmaan kaikki alko..musta tuli koulukiusattu. Ja ne asiat mitä tapahtu, jätti vuosiksi syvät traumat, pidin itseäni epänormaalina, outona, ihmettelin, miksi en tunne kuuluvani tähän maailmaan, vielä silloinkin tätä mietin, kun oli ns. Kavereita opiskelupaikassa.

Kerran yritin hypätä rekan alle, 15 v. Olin humalassa, yksin kaukana kotoa, kävelin tietä pitkin jossa oli vain metsää ympärillä, ja sitten päätin, kun tulee rekka, niin hyppään alle.

Rekka tuli, valmistauduin loikkaamaan kun se on kohilla.

No, jostain syystä jalat ei liikahtaneetkaan, ne oli kuin liimattu maahan kiinni.

Se "yritys" jäi siihen ja elämä jatkui...

Isäni alkoholisoitui, olin jo aiemmin todistanut hänen väkivaltaista käytöstä, äitini sai sitä kokea, minäkin vähän, ja yksi koiristamme.

Kun näin, miten isä heitti koiran jyrkistä portaista alas ja otti vyön ja hakkas sillä koiraa, niin vuosia meni että pääsin siitä traumasta, sain ahdistuskohtauksia, kun edes mietin asiaa..

Isäni varmaan vihas mua, ainakin näin koin ja äitini oli välinpitämätön mua kohtaan.

Olin ruma, hyljeksitty, epäonnistunut...

Muistan kun eräässä työharjoittelupaikassa, sikatilalla, eräs pikkupoika vain tokaisi mulle, että muut aikuiset sanoivat mua hylkiöksi.

Se sana satutti ihan hirveesti, olin pelkkä hylkiö muille ihmisille.

Kukaan ei oikeasti halunnut mua eikä rakastanut mua.

Aloin käyttää itekki alkoholia, heti kun täytin 18..myöhemmin opiskelin taas uudessa kaupungissa jossa tutustuin tälläiseen porukkaan, jossa myöhemmin vedin pillereitä ja viinaa sekaisin, polttelin pilveä, mikä aiheutti ahdistusta.

Jatkuu....

Muistan kun isäni oli nainut juopon naisen jolla oli poika, ja viihdyin tuon pojan luona, ja kerran siellä oli myös isäni, me polteltiin pilveä ja ryypättiin..inhosin ja halveksin isääni..muistan vieläkin kun hän konttasi lattialla, siskoni yritti puukottaa mua, varmaan joku riita oli päällä, en muista..

Mutta siis ajattelin, että mulla ei ole tulevaisuutta, ja kuolen viinaan.

Jeesus kuitenkin veti aina välillä puoleensa. Ja koitan lyhennettynä kertoa, että tutustuin sitten yhteen nuoreen mieheen, vähensin juomista ja huomasin että oon raskaana. No päätimme pitää lapsen ja lopetin alkoholin käytön. Olin onnellinen tyttärestäni. Aika pian hänen syntymän jälkeen, huomasin että oon taas paksuna, ja olin onnellinen.

Meidän piti mennä kihloihin tuon lasten isän kanssa, kun hän sitten ampuikin itsensä, kun odotin tätä toista lasta.

No selvisin siitä, pyysin Jumalalta apua. Olin jo yläaste aikoina saanut kokea rukousvastauksia, kun olin pyytänyt Jumalalta apua. Eräs kerta oli sellainen, kun istuin linja-autossa matkalla kouluun, pelkäsin ja itkin hiljaa itsekseni ja rukoilin, "auta mua Jumala, pelottaa mennä kouluun"..ja kun pääsin kouluun, ihmeellinen rauha valtas mut, kaikki pelko katos ja niinkuin mut olis enkelit ympäröiny, yksikään kiusaajista ei edes vilkassu muhun sinä päivänä. Se on jäänyt mieleen, ja tänä päivänä kiitän Jeesusta, että Hän kuuli silloin epätoivoisen rukouksen.

Jatkuu...

Pojan syntymän jälkeen masennuin tosi pahasti, vieläkin suren sitä, että olin niin huono äiti. Sain kuitenkin yllättäen avun masennuslääkkeistä, joita huvikseni kokeilin kun lasten isomummo söi niitä. Ja masennus hävisi, jatkoin välillä baareissa käyntiä ja elin tavallista elämää, kunnes jätin kerralla lääkkeitten syönnin. Siitä pikkuhiljaa masennuin uudelleen.

Ja lopulta, humalassa yöllä, lapset oli hoidossa ja olin yksin, otin kaikki pillerit naamaan ja ajattelin, että tää loppuu nyt.

Menin nukkumaan ja aamulla heräsin sekavana, sydän hakkas niin kovaa että olin varma, että nyt kuolen.

En uskaltanut heti soittaa ambulanssia, mutta rukoilin "Jeesus jos sä nyt pelastat mut tästä, niin mä lupaan antaa elämäni sulle ja käydä kasteella"...

Ja kun olin selvinnyt tuosta, niin joitain päiviä myöhemmin, yhtäkkiä muistin lupaukseni. Olin niin onnellinen, että Jeesus oli auttanut, että soitin ensimmäistä kertaa paikalliseen helluntaiseurakuntaan , kerroin tilanteen ja sanoin, että on päästävä kasteelle.

Koin, että mun on pidettävä lupaus minkä tein.

Niin kävin kasteella, Raamatusta en juurikaan mitään ymmärtänyt, mutta pikkuhiljaa Jeesus vei eteenpäin.

Oon mokaillut paljonkin tässä uskonelämässä mutta Jeesus on ollut niin armollinen mua kohtaan. Kaikki ne traumat mitä vuosikausia kannoin mukanani, Jeesus on parantanut niistä.

Eräs hetki isäni kanssa, saa mut vieläkin kyyneliin. Olin synnyttänyt tuon pojan ja olin vielä sairaalassa. Isä tuli katsomaan ja kävimme ulkona, kun oli niin kaunis ilma.

Isäni silmistä valui kyyneleet, kun hän kertoi, miten oli omassa kotonaan polvistunut ja antanut elämänsä uudelleen Jeesukselle. Näin isäni silmissä surua, miten hän oli elämänsä käyttänyt, juopotellen, ja kaikkea muuta pahaa tehden.

Siitä hetkestä lähti meidän välien parantuminen, ja rakastan isääni tänä päivänä niin paljon. Vaikka nähdään harvoin, niin hän on paljon mielessä.

Isäni on myös elävä todiste siitä, miten Jeesus voi muuttaa kaiken, jos vain itse tahtoo.

Ja minulla on tänäpäivänä Jeesuksen johdattama aviopuoliso ja viisi lasta ja me palvelemme Jumalaa yhdessä.

Olet rakas Jeesukselle ja Hän voi muuttaa sun elämän, Hän hoitaa kaikki sun haavat, mitä oot vuosien aikana saanut sisimpään. Sulla on toivoa ja olet arvokas ❤️

Olen pahoillani kaikkien teidän puolesta joiden elämä ei ole mennyt niin hyvin....

Minä sisuunnuin vain kiusaamisesta. Jostain syystä saan voimaa pahasta olosta, vastoinkäymisistä sekä surusta. Monesti tekemällä teen itselleni huonon olon, jotta voin suuttua itselleni siitä. Miksi? Koska suutun jos ajattelen luovuttavani. Pomppaan ylös ja päätän että "p*rke*e tästä selviän.

Olin parikymppiseksi asti todella laiha ja hintelä poika. Minua kiusattiin koska en osannut puolustaa itseäni. Ei ollut kavereita, koulussakaan ei mennyt hyvin.

Taskurahat sain isälle töitä tekemällä. Oikeastaan isän opit periksiantamattomuudesta ja työnteosta ovat kaiken hyvän alku ja juuri.

Armeijjaan mennessä päädyin jostain päähänpistosta hakemaan Ivalon rajajääkärikomppaniaan. Elämäni rankin, mutta palkitsevin kokemus.

Ivalosta jäi tekemisen meininki ja hyvä kunto. Painoa kertyi kuin tyhjästä 20 kiloa. Työtön en koskaan ole ollut, fyysisiä töitä tekevälle löytyy. Hetken mielijohteesta hain paikkaa prosessinhoitajaksi. Hakemus erottui joukosta, sain kuin sainkin opparin paikan.

Elämäni kääntyi noina vuosina täysin parempaan. Tai oikeastaan minä käänsin sen paremmaksi. Kovasti ylitöitä tekemällä palkka noin 5500€/kk. Nyt on oma kämppä, mieluinen auto, hyvä kunto ja kavereita sain kun vain niitä tein.

Eli loppujen lopuksi olen todella tyytyväinen elämääni. Ei se helppoa ollut, tai tyhjästä tullut mutta nyt on asiat näin.

Enkä mitenkään halua syyllistää ketään, tai aiheuttaa pahaa mieltä enkä kateutta. Toivon että muutkin saavat asiansa kuntoon! Se on kyllä mahdollista.

Ihan hyvin menee nykyään, useampi tutkinto plakkarissa ja nyt jatko-opiskelijana. Vakituinen työ ja taloudellinen tila ihan ok vaikka ei rahaa koskaan mitenkään liikaa ole. Työuran alkuaikoina yksi masennus-/työkyvyttömyysjakso työuupumuksen seurauksena mihin sain yhdistelmähoitoa (lääkitys + psykoterapia) ja kuntouduin n. puolessa vuodessa työ- ja opiskelukykyiseksi, tosin lähdin silloisesta työpaikasta. Kuntoutumista nopeutti ehkä se että hain suht ajoissa apua enkä edennyt vakavimpaan masennusasteeseen, en myöskään ole itsetuhoinen.

Olen määrittänyt itseäni nuorena aikuisena pitkälti työminäni kautta (mitä käsiteltiin terapiassa) ja ehkä vieläkin, mutta hoidon ansiosta osaan tunnistaa varoitusmerkit joiden ilmetessä pitää olla armollisempi itselleen ja hidastaa tahtia. Varsinaisia ystäviä ei ole mutta työpaikalla pari läheisemmäksi tullutta ikätoveria joista toisen kanssa yhteys on tiivistymässä entisestään (ei romanttisessa mielessä, olemme molemmat heteronaisia ja hänellä perhettä jne). Viihdyn paljon yksin ja viimeisestä lyhyestä parisuhteesta on yli 10 vuotta minkä jälkeen olen keskittynyt työhön, opiskeluun ym. Nyt olen ollut n. vuoden toivottomasti ihastunut erääseen työtuttuun mutta tasoteoria- ym. jutuista johtuen en näe mahdollisuuksia siihen että hän kiinnostuisi minusta työkaveria kummempana ihmisenä. Harrastukset olen valinnut niin että ovat itsekseen toteutettavia, olen ehkä aina ollut introverttipainotteinen persoona. Koen tarvitsevani yksinoloa aika paljon koska työni vaatii fyysistä ja henkistä läsnäoloa ja on muutenkin sosiaalisesti vilkkaassa ympäristössä tapahtuvaa. On ihanaa kävellä vaikka metsässä ja pohdiskella omaa elämää ja ikäänkuin skannailla missä mennään omassa elämässä ja analysoida omia tuntoja mm. sen suhteen millaisia keskusteluja ja tilanteita etenkin töissä on viime aikoina tullut vastaan.

Koulukiusaamisesta selviämiseen vaikuttaa varmasti moni asia, tukiverkko ym. Monen asian summa millaiset voimavarat selvitytyä elämässä eteenpäin.

Minua kiusattiin omassa kaveriporukassa, joka koostui tytöistä. Muuten olisin ollut koulussa yksin, en uskaltanut laittaa vastaan tai kertoa kenellekään.

Isään on aina ollut hankalat välit, on luonteeltaan ailahtelevainen, huutaa ja haukkuu helposti. Äiti kärsii mt ongelmista edelleen ja on alkoholisti.

Ylä-asteen jälkeen ajattelin, että nyt helpottaa vihdoin, mutta tunteiden käsittely vasta alkoi ja vointi romahti. Ahdistuin, masennuin ja sairastuin anoreksiaan.

Onneksi pitkään on mennyt jo hyvin, tapasin ihanan miehen jonka kanssa oltu yhdessä yli 15 vuotta ja meillä on kolme lasta.

Taloudellisesti menee hyvin ja ”ulkoisesti” kaikki hyvin. Olen kiitollinen, mutta samalla poden huonoa omaatuntoa, että ahdistun herkästi.

Olen edelleen luonteeltaani herkkä ja jännitän uusien ihmisten kanssa alkuun kovasti. Esiintymistä vihaan yli kaiken, mutta selviän jotenkuten.

Pikkuhiljaa olen saanut rakennettua luottamusta tuntemattomiin ihmisiin, en enää ajattele, että suurin osa ihmisistä on pahoja tai haluaa pahaa. Pieni osa kylläkin, mutta suurin osa ihmisistä on hyviä. Silti mieleni on monesti ”varuillaan”, siitä toivoisin pääseväni yli, sillä se on henkisesti raskasta.

Muutaman uuden ystävän olen löytänyt aikuisiällä, heistä olen todella kiitollinen.

Vierailija kirjoitti:

🧡🧡🧡

Minä en säästynyt vainolta, pilkkaamiselta enkä nälvinnältä. Virkavalta on ollut pahin. Vallanpitäjät puoltavat kiusaamista.  Haukku ei haavaa silti tee. Väkivaltaa ei ollut.

Rahaa ja omaisuutta on silti sen verran, että eläkettäkään en tarvitsisi.

En ole saanut enkä saa perintöä.  Se, mihin olen voinut vaikuttaa, on ollut käytännössä vain menestystä.

Avioliitto ja nykyinen pieni kaveripiiri.  Työelämä on sairas.  Onneksi ehti vaurastua.  Suomi on sairas ja menehtyy.  Olisi kiva tavallaan nähdä.  Onneksi on elämä illassa.

En pidä oikein ketään ihmistä minkään arvoisena. Päällisin puolin esitän mukavaa ihmistä mutta sisimmässäni halveksun lähes kaikkia.

Eilen illalla laitoin käteni ristiin ja rukoilin, että tuleva päivä olisi parempi. Ei se ole. Olen heikko ja juon viinaa. Tänä aamuna katsoin kaappiin, että jäikö sitä vielä. Näköjään jäi. Kohta se loppuu ja sitten vaan sinnittelen. Onneksi on ruokaa eikä tarvitse lähteä kauppaan.

Tämä yksinäisyys on musertavaa, mutta toisaalta en nyt kestäisi ketään ihmistä lähelläni. En halua, että kukaan näkisi alennustilani.

Ehkä tämä taas tästä vähän helpottaa. Lähestyvä kevät ja kesä ei paranna tilannetta. Lääkäri suositteli masennuslääkkeitä, mutta niitä en halua. Voisi tulla kiusaus käyttää niitä väärin silloin, kun mieli on ihan pohjalla.

Hyvin menee 😊 Opiskelin itselleni hyvän ammatin, tienaan työssäni hemmetin hyvin, ja nyt vähän päälle 30-vuotiaana omistan ihanan asunnon, ajan sadantonnin mersulla ja olen avoliitossa maailman ihanimman miehen kanssa 🥰 Ja mitä kuuluu entisille kiusaajilleni? No, yksi on vankilassa huume- ja väkivaltarikosten takia, ja toinen työskentelee mäkissä. 😊 Pysykää kiusatut lujina, älkääkä koskaan antako periksi. ❤️

Vierailija kirjoitti:

Eilen illalla laitoin käteni ristiin ja rukoilin, että tuleva päivä olisi parempi. Ei se ole. Olen heikko ja juon viinaa. Tänä aamuna katsoin kaappiin, että jäikö sitä vielä. Näköjään jäi. Kohta se loppuu ja sitten vaan sinnittelen. Onneksi on ruokaa eikä tarvitse lähteä kauppaan.

Tämä yksinäisyys on musertavaa, mutta toisaalta en nyt kestäisi ketään ihmistä lähelläni. En halua, että kukaan näkisi alennustilani.

Ehkä tämä taas tästä vähän helpottaa. Lähestyvä kevät ja kesä ei paranna tilannetta. Lääkäri suositteli masennuslääkkeitä, mutta niitä en halua. Voisi tulla kiusaus käyttää niitä väärin silloin, kun mieli on ihan pohjalla.

Rukoile että Jeesus tulee sun sydämeen ja muuttaa sun elämän. Kyllä Hän auttaa, kun käännyt Hänen puoleensa. Juuri meidänkaltaisten, heikkojen ja masentuneiden, synnin orjien takia Hän tuli tähän maailmaan, että sinä ja minä saisimme päästä vapauteen ja saada aivan uusi elämä. Jeesus rakastaa sua.

Ihan ok. Käyn työssä ja on perhe. Ystäviä ja kavereita ei ole, mutta olen tottunut että näin on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eilen illalla laitoin käteni ristiin ja rukoilin, että tuleva päivä olisi parempi. Ei se ole. Olen heikko ja juon viinaa. Tänä aamuna katsoin kaappiin, että jäikö sitä vielä. Näköjään jäi. Kohta se loppuu ja sitten vaan sinnittelen. Onneksi on ruokaa eikä tarvitse lähteä kauppaan.

Tämä yksinäisyys on musertavaa, mutta toisaalta en nyt kestäisi ketään ihmistä lähelläni. En halua, että kukaan näkisi alennustilani.

Ehkä tämä taas tästä vähän helpottaa. Lähestyvä kevät ja kesä ei paranna tilannetta. Lääkäri suositteli masennuslääkkeitä, mutta niitä en halua. Voisi tulla kiusaus käyttää niitä väärin silloin, kun mieli on ihan pohjalla.

Rukoile että Jeesus tulee sun sydämeen ja muuttaa sun elämän. Kyllä Hän auttaa, kun käännyt Hänen puoleensa. Juuri meidänkaltaisten, heikkojen ja masentuneiden, synnin orjien takia Hän tuli tähän maailmaan, että sinä ja minä saisimme päästä vapauteen ja saada aivan uusi elämä. Jeesus rakastaa sua.

Kiitos. Olen rukoillut ja ehkä elämäni joskus paranee. Luotan siihen.

mielenterveysongelmia, radikalisoiduin ja vihaan ihmiskuntaa. aloin erakoksi, en enää siedä ketään ihmisiä ympärilläni. opiskelen etänä korkeakoulututkintoa.

Vierailija kirjoitti:

En pidä oikein ketään ihmistä minkään arvoisena. Päällisin puolin esitän mukavaa ihmistä mutta sisimmässäni halveksun lähes kaikkia.

veit sanat suustani

Vierailija kirjoitti:

Hyvin menee 😊 Opiskelin itselleni hyvän ammatin, tienaan työssäni hemmetin hyvin, ja nyt vähän päälle 30-vuotiaana omistan ihanan asunnon, ajan sadantonnin mersulla ja olen avoliitossa maailman ihanimman miehen kanssa 🥰 Ja mitä kuuluu entisille kiusaajilleni? No, yksi on vankilassa huume- ja väkivaltarikosten takia, ja toinen työskentelee mäkissä. 😊 Pysykää kiusatut lujina, älkääkä koskaan antako periksi. ❤️

Melkoisen pinnallisiin asioihin perustuu tuo "hyvin meneminen". Onkohan mielen perukoilla kuitenkaan kaikki hyvin? Toki vauraus tuo perusturvallisuutta, mutta jos elämässä paras asia on sadan tonnin mersu niin...

Useimmitenhan nuo pahimmat kiusaajat ovat luusereita, joille ei käy elämässä hyvin. Kotikylän pahin rääväsuu ja kiusaaja jäi niille nurkille ja on epäonnistunut ihmissuhteissaan. Enempää en siitä edes halua tietää.

Olin tosi meluisessa luokassa 9 vuotta. Tuosta ajasta toisten hampaissa 8vuotta. Sanomattakin selvä että olen luonteeltani rauhallinen, kiltti, hiljainen ja sanoipa joku että sopuisa. Fyysistä väkivaltaa en kokenut, vain pilkkaamista, halveksuntaa, eriatämistä ja tekojeni ja sanomisieni vääristelyä. Mitä tästä seurasi: nyt 46v. Olen Ok töissä, sosiaalisesti lähes täysin eristäytynyt, hakeudun stressaaviin töihin, koska kouluaika jotenkin ehdollisti jatkuvaan paineeseen, en käytä päihteitä tai tupakkaa, kammoan kaikkea ryhmätoimintaa ja thteisöllisyyttä, lapsia en ole voinut kuvitellakaan - sisimmässäni uskon olevani se kouluajan täysin mätä olento, jonka olisi parempi tappaa itsensä eikä kuormittaa muita olemassaolollaan. Keskityn töihin ja omiin mielenkiinnonkohteisiini. Tarkkailen maailmaa ulkopuolisen silmin. Joskus juttelen satunnaisten ihmisten kanssa - vetäydyn kyllä taholleni heti, jos joku yrittää jotain sosiaalisia juttuja.

Oon tuo ylipitkän elämäntarinan kirjoittaja, haluaisin vielä kertoa, miten paljon itse olen saanut muuttua siitä asti kun tulin koulukiusatuksi..

Uskon että kaikki mitä koin silloin nuorena, isän väkivaltaisuus ja vihamielisyys, äidin välinpitämättömyys, koulukiusaaminen, minusta tuli sisäänpäinkääntynyt ja todella pelokas arka ja hiljainen.

Sitten kun tutustuin siihen ryyppyporukkaan, ja itekkin vedin viinaa kaksin käsin, yritin peittää omaa ihmispelkoa haastamalla aina riitaa ja tappelemalla...

Tänäpäivänä tiedän, että tälläiset uhottelijat oikeasti elävät pelossa, niinkuin minuakin hallitsi pelko, mm että ihmiset näkisivät kuka todellisuudessa olen, tai mitä en ole...

Olen ollut pelkojen vanki vielä uskoontulon jälkeenkin, ihmisarka, kokouksissa yritin olla mahollisimman näkymätön, ettei kukaan kiinnitä huomiota minuun...mutta Jeesukselta en ole voinut olla piilossa.

Muistan erään tilaisuuden, seisoimme kaikki kun rukoilimme, yhtäkkiä Pyhä Henki kosketti niin valtavalla voimalla, että hyvä kun pysyin pystyssä, silloinkin mietin vain, että toivottavasti kukaan ei katsonut...

Tänä päivänä, käyn aina kun koen johdatusta, puhumassa tuntemattomille ihmisille Jeesuksesta kaduilla, on ollut ihmeellisiä johdatuksia, kaikella on tarkoituksensa.

Mieheni kanssa aloimme ennen koronaa käymään Venäjällä, kahdestaan..sen piti olla vain lomailua aluksi, mutta halusimme tehdä samalla Jumalantyötä. Niinpä aloimme ostaa kirppareilta vaatteita ym ja veimme Viipuriin turvakotiin ja Pietariin kaduilla asuville ihmisille, jaoimne venäjänkielisiä traktaatteja ja opeteltiin venäjäksi sanomaan "Jeesus rakastaa sua", ostettiin heille ruokaa ja joillekin annettiin rahaa..sielläkin oli ihmeellisiä kohtaamisia näiden ihmisten kanssa, ja kyllä heidän kova elämä sai välillä itkettämään..Surullisena joskus mietin, että me pääsemme takaisin kotiin, lämpimään peiton alle nukkumaan, mutta nämä kodittomat jatkavat elämäänsä kadulla asuen, kylmissään äärettömän yksinäisenä vailla toivoa paremmasta...

Mutta ero entiseen elämään on suuri, silloin joskus ajattelin, että en elä edes kolmekymppiseksi, tulen kuolemaan viinaan, ei mulla voi olla tulevaisuutta...

Tänä päivänä odotan, mitä Jeesus haluaa tehdä mun ja meidän perheen elämässä, Hän on kaikki kaikessa, vaikka ollaan suht köyhiä, ei meiltä oo puuttunu mitään. Se on Jumalan huolenpitoa.

Tämä sama mahdollisuus koskee teitä kaikkia, vaikka kiusaaminen olisi vienyt kaiken ihmisarvon, voi Jeesus muuttaa koko elämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eilen illalla laitoin käteni ristiin ja rukoilin, että tuleva päivä olisi parempi. Ei se ole. Olen heikko ja juon viinaa. Tänä aamuna katsoin kaappiin, että jäikö sitä vielä. Näköjään jäi. Kohta se loppuu ja sitten vaan sinnittelen. Onneksi on ruokaa eikä tarvitse lähteä kauppaan.

Tämä yksinäisyys on musertavaa, mutta toisaalta en nyt kestäisi ketään ihmistä lähelläni. En halua, että kukaan näkisi alennustilani.

Ehkä tämä taas tästä vähän helpottaa. Lähestyvä kevät ja kesä ei paranna tilannetta. Lääkäri suositteli masennuslääkkeitä, mutta niitä en halua. Voisi tulla kiusaus käyttää niitä väärin silloin, kun mieli on ihan pohjalla.

Rukoile että Jeesus tulee sun sydämeen ja muuttaa sun elämän. Kyllä Hän auttaa, kun käännyt Hänen puoleensa. Juuri meidänkaltaisten, heikkojen ja masentuneiden, synnin orjien takia Hän tuli tähän maailmaan, että sinä ja minä saisimme päästä vapauteen ja saada aivan uusi elämä. Jeesus rakastaa sua.

Kiitos. Olen rukoillut ja ehkä elämäni joskus paranee. Luotan siihen.

Muistan sua rukouksissani, Jeesus näkee ja kuulee sua ❤️ suosittelen myös kuuntelemaan hengellisiä lauluja, Veli Tuomella on youtubessa puheita, itse tykkään kuunnella kun puhe on rauhallista ja selkeetä ja niissä kuuluu Jumalan rakkaus.

Mulla menee nyt ihan hyvin. Pitkään en onnistunut saamaan ystäviä, vihasin itseäni ja oma minä, persoona oli täysin hukassa. Olin ontto sisältä ja yritin vain miellyttää muita jotta edes joku pitäisi minusta.

On ollut pitkä tie, terapiaa ja muuta, että olen löytänyt itseni, omat rajani ja omat tunteet. Ystäviä on pari todella hyvää ja lapset, pari huonoa suhdetta joissa tulin kaltoinkohdelluksi koska olin tottunut siihen enkä osannut riittävästi pitää puoliani.

Tulin kiusatuksi sillä olin ujo ja hiljainen, myöhemmin opin että ei ne ole niin huonoja ominaisuuksia ja minussa on paljon muutakin hyvää, ei pelkkää huonoa kuten kiusaajat mulle monia vuosia uskotteli. Työelämä on ollut vaikeuksia täynnä, nyt vihdoin luulen löytäneeni oman paikkani siinä, työn jossa saan olla oma itseni. Toivon että näin on myös jatkossa.