Lue keskustelun säännöt.
Kermapeppuiset vanhemmat ätää kärsimässä jos lapsia ei saa iltaisinkin kotoa pois
29.01.2021 |
HARRASTAMAAN.
Olenko ainoa jonka mielestä tuo onruva "huoli lapsista" jotka eivät harrasta, on vain sitä että nämä vanhemmat kärsivät tilanteesta ITSE. Turha tätä on kaunistella.
Näiden asiasta kiukutelleiden vanhempien Itsekkyydestä tuo vinkuminen johtuu, oikeasti hyvät vanhemmat eivät halua riskeerata lastensa loppuiän terveyttä minkään harrastuksen vuoksi. Itsekkäät vanhemmat haluavat lapsistaan eroon, koska eivät kestä yhtä iltaakaan niiden kanssa.
Kommentit (181)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailma on kai sitten muuttunut tässä asiassa, eli mielekäs tekeminen on jotenkin enemmän riippuvainen järjestetystä harrastustoiminnasta. Itse kun olin lapsi vuosikymmeniä sitten, niin aika tyypillistä oli sellainen kerran viikossa tapahtuva harrastus, eli partio, pianotunti tjsp. Oli luokkakavereina toki urheilijoita joilla oli treenejä useammin kuin kerran viikossa, mutta eivät he enemmistönä olleet.
Olisihan se kurjaa ollut jos itsellä partio olisi laitettu jäihin, mutta ei se mielekäs tekeminen silloin ollut tuon yhden viikoittaisen harrastuskerran varassa. Enkä siis asunut maalla, vaan ihan isohkossa kaupungissa kerrostalossa.
Niin. Tosi yllättävää maailma muuttuu. Sinä varmaan sitten viestit vieläkin nuotiotulilla, kun et hyväksy sitä, että on keksitty paperi ja sittemmin kännykkä?
Ja ihan tiedoksi, että pääkaupunkiseudulla lapset ei todellakaan ole missään ehjässä kouluputkessa enää, vaan se harrastusporukka (joka tulee eri kouluista, mutta ovat samanmielisiä) on se oma kaveriporukka.
Surullinen ajatus, jos ainoa kaveriporukka on sieltä harrastuksesta. Siellähän toimitaan koko ajan ohjatusti, paitsi ehkä jossain reissussa.
Mulle ainakin kaveruus on lapsena ja nuorena ollut yhdessäoloa. Sille on paljon enemmän tilaa koulussakin kuin harrastuksessa.
Eihän missään ole sanottu että ainoat kaverit olisivat harrastusporukassa.
Minusta tuntuu että juuri ne laiskat vanhemmat, joille lapsen harrastus olisi liian rankka juttu järjestää, yrittävät tilanteen varjolla nostaa nyt itsensä jalustalle.
Ihan hassua.Miten lapsen harrastus voisi olla vanhemmalle liian rankka järjestää? Siis ellei lapsi harrasta Sipoossa sysipimeässä spurgujen keskellä?
Yleensä harrastuksessa juuri on se pointti, että sen järjestää joku muu maksua vastaan.
Ihan se maksu voi olla joillekin vanhemmille liikaa. Joko rahasta on pulaa tai se laitetaan mieluummin johonkin muuhun. Lisäksi harrastukseen vieminen vaatii aina jonkun verran valmistautumista, pitää selvittää mihin lapsi haluaa, miten siihen ilmoittaudutaan ja vielä muistaa ilmoittautua. Sitten pitää järjestää työvuoronsa ja muut menonsa niin, että ehtii viedä lapsen sinne harrastukseen. Eihän nämä normaalille vanhemmalle olekaan rankkoja järjestää ja mielellään lapsensa eteen tekee asioita, mutta kyllä useampilapsisessa perheessä jossa vanhemmat tekee vuorotyötä voi vaatia ihan oikeasti vaivaa että saa ne harrastukset järjestettyä. Harrastuksesta riippuen se ilmoittautuminenkaan ei välttämättä ole semmoinen pikkujuttu että ilmoitetaan vaan harrastukseen ja viedään vaan lapsi paikalle, sitä saattaa joutua olemaan täsmälleen oikeaan aikaan puhelimen/koneen ääressä olemaan valmiina kun ilmoittautuminen alkaa, koska paikat menee hetkessä täyteen. Tai voi olla jopa jotain karsintoja joihin pitää osallistua ensin esim. musiikkiopistoon hakiessa. Hyviä ja huonoja vanhempia on varmasti sekä niissä kodeissa joissa lapset harrastaa että niissä jossa ei harrasta, mutta ei ne harrastukset lapselle ilman mitään vanhempien panosta ilmesty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailma on kai sitten muuttunut tässä asiassa, eli mielekäs tekeminen on jotenkin enemmän riippuvainen järjestetystä harrastustoiminnasta. Itse kun olin lapsi vuosikymmeniä sitten, niin aika tyypillistä oli sellainen kerran viikossa tapahtuva harrastus, eli partio, pianotunti tjsp. Oli luokkakavereina toki urheilijoita joilla oli treenejä useammin kuin kerran viikossa, mutta eivät he enemmistönä olleet.
Olisihan se kurjaa ollut jos itsellä partio olisi laitettu jäihin, mutta ei se mielekäs tekeminen silloin ollut tuon yhden viikoittaisen harrastuskerran varassa. Enkä siis asunut maalla, vaan ihan isohkossa kaupungissa kerrostalossa.
Niin. Tosi yllättävää maailma muuttuu. Sinä varmaan sitten viestit vieläkin nuotiotulilla, kun et hyväksy sitä, että on keksitty paperi ja sittemmin kännykkä?
Ja ihan tiedoksi, että pääkaupunkiseudulla lapset ei todellakaan ole missään ehjässä kouluputkessa enää, vaan se harrastusporukka (joka tulee eri kouluista, mutta ovat samanmielisiä) on se oma kaveriporukka.
Surullinen ajatus, jos ainoa kaveriporukka on sieltä harrastuksesta. Siellähän toimitaan koko ajan ohjatusti, paitsi ehkä jossain reissussa.
Mulle ainakin kaveruus on lapsena ja nuorena ollut yhdessäoloa. Sille on paljon enemmän tilaa koulussakin kuin harrastuksessa.
Eihän missään ole sanottu että ainoat kaverit olisivat harrastusporukassa.
Minusta tuntuu että juuri ne laiskat vanhemmat, joille lapsen harrastus olisi liian rankka juttu järjestää, yrittävät tilanteen varjolla nostaa nyt itsensä jalustalle.
Ihan hassua.Miten lapsen harrastus voisi olla vanhemmalle liian rankka järjestää? Siis ellei lapsi harrasta Sipoossa sysipimeässä spurgujen keskellä?
Yleensä harrastuksessa juuri on se pointti, että sen järjestää joku muu maksua vastaan.
Tai sitten myös itse osallistuvat, eli valmentavat, huoltavat, toimivat jojoina jne (urheilua tarkoitan). Tai opettavat musiikkia, partioita, teatteria.... näitä on todella paljon. On aika marginaalinen porukka joka ei muuta tee kuin metsäretkiä, ja heitä vtuttaa kun muut tekee. Mitä nämä asiat teille edes kuuluvat?
Äsken oli puhe vanhemmista, jotka kuskaavat lapsiaan Sipoon korpeen, ja nyt sulavasti maalitolpat siirtyivät talkootyöhön.
Toki urheiluseuroissa on paljon vapaaehtoisia, ja se on hienoa. Mutta enpä ole koskaan kuullut vapaaehtoisesta vanhemmasta, joka opettaisi musiikkia lapsille. Suomessa on siinä suhteessa ainutlaatuinen systeemi, että täällä ihan pienetkin lapset saavat musiikinopetuksensa ammattilaisilta. Toki vanhemmille jää kotiharjoittelun vaiva, mutta sitä ei varmaankaan lasketa kun pyllyn voi pitää sohvassa.
Minua ei kiinnosta tunnetko sinä ketään tällaista. Itse tunnen. On myös ammattilaisia, jotka tekevät vapaaehtoistyötä.
Tämä kiinnostaa minua kovasti, sillä itsekin osaisin musiikkia sen verran että voisin alkeita opettaa. Missä tällaista työtä tehdään?
No esim mun lapsen kaverin äidin veli on kitaristi. Hän on opettanut paitsi sille siskontytölleen, myös tämän kavereille kitaransoittoa.
Monet on laittaneet myös ihan koululle tiedotteen, että tarjoavat tällaista vapaaehtoispanosta.
Ahaa, ymmärrän. Sitten minäkin olen vapaaehtoistyöläinen. Olen tähän asti ajatellut olevani ihan tavallinen laiska mamma, joka laulelee ja soittaa pianoa lasten ja välillä näiden kavereiden kanssa.
Edelleen kyllä lasken tämän ihan siksi tavalliseksi kotielämäksi. Ehkä tämä on juuri se ongelma, mitä tässä ketjussa ei ymmärretä tai haluta ymmärtää, toisten arki on erilaista kuin toisten. Siellä kotonakin voi tehdä yhtä sun toista.
Itse en tarkoittanut kotielämää, vaan että kokoonnutaan esim ke klo 18 kunnantalolla lapsikuoroon ja to klo 17-19 on kitaran alkeiskurssi. Toki se kotona tehty opetus on htä arvokasta myös. Itse tarkoitin järjestäytyneempää toimintaa, mutta ei tästä nyt tarvitse jatkaa.
Ottamatta nyt kantaa siihen, pitikö harrastukset avata jo nyt, niin ihmetyttää kyllä tämä harrastuskielteinen asenne.
Ehkä naurettavina on juuri tämä kyllä perheenkin kanssa voi. Lapsenne eivät ole teidän vaan harrastukset on tapa kasvaa turvallisesti irti kodista. Kisamatkoja tai itsenäisiä taideprojekteja jne., ei ne lapset koko ikäänsä äidin kanssa hangessa hiihdä, vaikka sekin on hyvä harrastus.
Toisaalta harrastukset on tapa tutustua siihen, mikä maailmassa voisi kiinnostaa. Vaikka ei tähtäisi huipulle, niin urheilusta voi jäädä liikunnallinen elämäntapa tai harrasteteatteri on monelle aikuisellekin tärkeää. Harrastusket on tapa hankkia elämyksiä ja taitoja, joita nyt ei koti voi aina tarjota.
Kyllä meillä harrastavat lapset harrastavat myös aikuisten kanssa. Mutta jos kamppailulajit viehättää, niin vastustajan pitäisi olla jokoseenkin samanpainoinen. Teaitteriakaan on tylsä tehdä vain omien vanhempian kanssa ja esiintyä, öh? Isovanhemmille? Soittamaan taas emme osanneet opettaa.
Mutta - edelleen hiihdän, luistelen, patikoin, käyn museoissa ja teatterissa, laskettelen, soudan, juttelen kirjallisuudesta jne. lasteni kanssa. Lapsistani ei kasva minun kopioita ja hyvä niin. Heillä on paremmat sosiaaliset valmiudet kuin minulla ja he ovat löytäneet omat juttunsa. Ja tästä olen ylpeä ja iloinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailma on kai sitten muuttunut tässä asiassa, eli mielekäs tekeminen on jotenkin enemmän riippuvainen järjestetystä harrastustoiminnasta. Itse kun olin lapsi vuosikymmeniä sitten, niin aika tyypillistä oli sellainen kerran viikossa tapahtuva harrastus, eli partio, pianotunti tjsp. Oli luokkakavereina toki urheilijoita joilla oli treenejä useammin kuin kerran viikossa, mutta eivät he enemmistönä olleet.
Olisihan se kurjaa ollut jos itsellä partio olisi laitettu jäihin, mutta ei se mielekäs tekeminen silloin ollut tuon yhden viikoittaisen harrastuskerran varassa. Enkä siis asunut maalla, vaan ihan isohkossa kaupungissa kerrostalossa.
Niin. Tosi yllättävää maailma muuttuu. Sinä varmaan sitten viestit vieläkin nuotiotulilla, kun et hyväksy sitä, että on keksitty paperi ja sittemmin kännykkä?
Ja ihan tiedoksi, että pääkaupunkiseudulla lapset ei todellakaan ole missään ehjässä kouluputkessa enää, vaan se harrastusporukka (joka tulee eri kouluista, mutta ovat samanmielisiä) on se oma kaveriporukka.
Surullinen ajatus, jos ainoa kaveriporukka on sieltä harrastuksesta. Siellähän toimitaan koko ajan ohjatusti, paitsi ehkä jossain reissussa.
Mulle ainakin kaveruus on lapsena ja nuorena ollut yhdessäoloa. Sille on paljon enemmän tilaa koulussakin kuin harrastuksessa.
Eihän missään ole sanottu että ainoat kaverit olisivat harrastusporukassa.
Minusta tuntuu että juuri ne laiskat vanhemmat, joille lapsen harrastus olisi liian rankka juttu järjestää, yrittävät tilanteen varjolla nostaa nyt itsensä jalustalle.
Ihan hassua.Miten lapsen harrastus voisi olla vanhemmalle liian rankka järjestää? Siis ellei lapsi harrasta Sipoossa sysipimeässä spurgujen keskellä?
Yleensä harrastuksessa juuri on se pointti, että sen järjestää joku muu maksua vastaan.
Tai sitten myös itse osallistuvat, eli valmentavat, huoltavat, toimivat jojoina jne (urheilua tarkoitan). Tai opettavat musiikkia, partioita, teatteria.... näitä on todella paljon. On aika marginaalinen porukka joka ei muuta tee kuin metsäretkiä, ja heitä vtuttaa kun muut tekee. Mitä nämä asiat teille edes kuuluvat?
Äsken oli puhe vanhemmista, jotka kuskaavat lapsiaan Sipoon korpeen, ja nyt sulavasti maalitolpat siirtyivät talkootyöhön.
Toki urheiluseuroissa on paljon vapaaehtoisia, ja se on hienoa. Mutta enpä ole koskaan kuullut vapaaehtoisesta vanhemmasta, joka opettaisi musiikkia lapsille. Suomessa on siinä suhteessa ainutlaatuinen systeemi, että täällä ihan pienetkin lapset saavat musiikinopetuksensa ammattilaisilta. Toki vanhemmille jää kotiharjoittelun vaiva, mutta sitä ei varmaankaan lasketa kun pyllyn voi pitää sohvassa.
Minua ei kiinnosta tunnetko sinä ketään tällaista. Itse tunnen. On myös ammattilaisia, jotka tekevät vapaaehtoistyötä.
Tämä kiinnostaa minua kovasti, sillä itsekin osaisin musiikkia sen verran että voisin alkeita opettaa. Missä tällaista työtä tehdään?
No esim mun lapsen kaverin äidin veli on kitaristi. Hän on opettanut paitsi sille siskontytölleen, myös tämän kavereille kitaransoittoa.
Monet on laittaneet myös ihan koululle tiedotteen, että tarjoavat tällaista vapaaehtoispanosta.
Ahaa, ymmärrän. Sitten minäkin olen vapaaehtoistyöläinen. Olen tähän asti ajatellut olevani ihan tavallinen laiska mamma, joka laulelee ja soittaa pianoa lasten ja välillä näiden kavereiden kanssa.
Edelleen kyllä lasken tämän ihan siksi tavalliseksi kotielämäksi. Ehkä tämä on juuri se ongelma, mitä tässä ketjussa ei ymmärretä tai haluta ymmärtää, toisten arki on erilaista kuin toisten. Siellä kotonakin voi tehdä yhtä sun toista.
Ei se että laulele sitä sun tätä tee siitä sun touhustasi vielä opettamista.
Ja harvalla Helsingissä on esim hevosia kotona, eikä meilläkään ole esim teatterilavaa.
En asu Helsingissä, mutta kaverillani oikeasti on hevosia. Joskus ovat omat lapseni olleet siellä selässä, ja ovat olleet aivan ikionnellisia, vaikka kyseessä oli vierailu eikä oikea harrastus.
Samoin kaverien lapset ovat aivan tyytyväisenä soitelleet ja laulelleet meillä. Laulut ja soittimet ovat samoja kuin muskarissa, enkä näe että itsekään olisin mitenkään surkea ollut. Tunteja en ole alkanut pitää, koska se on mielestäni ammattipedagogin työtä, enkä muutenkaan ymmärrä vapaa-ajan vietolla rahastamista.
Toki sitten erikseen tavoitteellinen harrastaminen, mutta ainakin pienemmät lapset näin pikkukaupungissa voivat tehdä yhtä sun toista ”kotona maaten”.
Vierailija kirjoitti:
Ottamatta nyt kantaa siihen, pitikö harrastukset avata jo nyt, niin ihmetyttää kyllä tämä harrastuskielteinen asenne.
Ehkä naurettavina on juuri tämä kyllä perheenkin kanssa voi. Lapsenne eivät ole teidän vaan harrastukset on tapa kasvaa turvallisesti irti kodista. Kisamatkoja tai itsenäisiä taideprojekteja jne., ei ne lapset koko ikäänsä äidin kanssa hangessa hiihdä, vaikka sekin on hyvä harrastus.
Toisaalta harrastukset on tapa tutustua siihen, mikä maailmassa voisi kiinnostaa. Vaikka ei tähtäisi huipulle, niin urheilusta voi jäädä liikunnallinen elämäntapa tai harrasteteatteri on monelle aikuisellekin tärkeää. Harrastusket on tapa hankkia elämyksiä ja taitoja, joita nyt ei koti voi aina tarjota.
Kyllä meillä harrastavat lapset harrastavat myös aikuisten kanssa. Mutta jos kamppailulajit viehättää, niin vastustajan pitäisi olla jokoseenkin samanpainoinen. Teaitteriakaan on tylsä tehdä vain omien vanhempian kanssa ja esiintyä, öh? Isovanhemmille? Soittamaan taas emme osanneet opettaa.
Mutta - edelleen hiihdän, luistelen, patikoin, käyn museoissa ja teatterissa, laskettelen, soudan, juttelen kirjallisuudesta jne. lasteni kanssa. Lapsistani ei kasva minun kopioita ja hyvä niin. Heillä on paremmat sosiaaliset valmiudet kuin minulla ja he ovat löytäneet omat juttunsa. Ja tästä olen ylpeä ja iloinen.
Aamen ja kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmille lasten harrastukset ovat enemmänkin taakka kuin vapautus lapsesta illaksi. Se, että kuskaat lasta neljä tai viisi kertaa viikossa treeneihin, torppaa tehokkaasti monet sellaiset asiat, mitä itse haluaisi iltaisin tehdä. Itse kannatan lasten harrastustoiminnan jatkamista.
Se on heidän elämälleen ja mielenterveydelleen erittäin tärkeä asia. Olen opettaja, ja tiedän, että moni lapsi kokee koulun todella kuormittavana, pakollisena ja tylsänä. Heille tärkeät ja mieleiset asiat tapahtuvat sitten siellä harrastuksissa, joissa he saavat olla vapaammin.
Vierailija kirjoitti:
Ottamatta nyt kantaa siihen, pitikö harrastukset avata jo nyt, niin ihmetyttää kyllä tämä harrastuskielteinen asenne.
Ehkä naurettavina on juuri tämä kyllä perheenkin kanssa voi. Lapsenne eivät ole teidän vaan harrastukset on tapa kasvaa turvallisesti irti kodista. Kisamatkoja tai itsenäisiä taideprojekteja jne., ei ne lapset koko ikäänsä äidin kanssa hangessa hiihdä, vaikka sekin on hyvä harrastus.
Toisaalta harrastukset on tapa tutustua siihen, mikä maailmassa voisi kiinnostaa. Vaikka ei tähtäisi huipulle, niin urheilusta voi jäädä liikunnallinen elämäntapa tai harrasteteatteri on monelle aikuisellekin tärkeää. Harrastusket on tapa hankkia elämyksiä ja taitoja, joita nyt ei koti voi aina tarjota.
Kyllä meillä harrastavat lapset harrastavat myös aikuisten kanssa. Mutta jos kamppailulajit viehättää, niin vastustajan pitäisi olla jokoseenkin samanpainoinen. Teaitteriakaan on tylsä tehdä vain omien vanhempian kanssa ja esiintyä, öh? Isovanhemmille? Soittamaan taas emme osanneet opettaa.
Mutta - edelleen hiihdän, luistelen, patikoin, käyn museoissa ja teatterissa, laskettelen, soudan, juttelen kirjallisuudesta jne. lasteni kanssa. Lapsistani ei kasva minun kopioita ja hyvä niin. Heillä on paremmat sosiaaliset valmiudet kuin minulla ja he ovat löytäneet omat juttunsa. Ja tästä olen ylpeä ja iloinen.
Mä en kanssa ymmärrä tätä julmettua vastaan vänkäämistä. Jokainenhan saa olla kotona perheen kesken aina ja ikuisesti. Ei ole pakko harrastaa. Itsekin tykkään esim zumbasta ja joogasta, eikä kukaan ole ikinä sanonut että se on huono asia ja pitäisi vaan netistä katsoa. Lapsen koris sen sijaan on paha, aikaavievä ja tylsistyttävä, ainakin av:llä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailma on kai sitten muuttunut tässä asiassa, eli mielekäs tekeminen on jotenkin enemmän riippuvainen järjestetystä harrastustoiminnasta. Itse kun olin lapsi vuosikymmeniä sitten, niin aika tyypillistä oli sellainen kerran viikossa tapahtuva harrastus, eli partio, pianotunti tjsp. Oli luokkakavereina toki urheilijoita joilla oli treenejä useammin kuin kerran viikossa, mutta eivät he enemmistönä olleet.
Olisihan se kurjaa ollut jos itsellä partio olisi laitettu jäihin, mutta ei se mielekäs tekeminen silloin ollut tuon yhden viikoittaisen harrastuskerran varassa. Enkä siis asunut maalla, vaan ihan isohkossa kaupungissa kerrostalossa.
Niin. Tosi yllättävää maailma muuttuu. Sinä varmaan sitten viestit vieläkin nuotiotulilla, kun et hyväksy sitä, että on keksitty paperi ja sittemmin kännykkä?
Ja ihan tiedoksi, että pääkaupunkiseudulla lapset ei todellakaan ole missään ehjässä kouluputkessa enää, vaan se harrastusporukka (joka tulee eri kouluista, mutta ovat samanmielisiä) on se oma kaveriporukka.
Surullinen ajatus, jos ainoa kaveriporukka on sieltä harrastuksesta. Siellähän toimitaan koko ajan ohjatusti, paitsi ehkä jossain reissussa.
Mulle ainakin kaveruus on lapsena ja nuorena ollut yhdessäoloa. Sille on paljon enemmän tilaa koulussakin kuin harrastuksessa.
Sulla on erilainen käsitys harrastuksesta. Jos treenit kestää vaikka 2,5 tuntia, niin kyllä siinä on muutakin kuin aikuisen ohjaamaa toimintaa. Ei niitä harrastavia lapsia ja nuoria tarvitse noin sääliä. Useimmilla on kuitenkin muutakin elämää.
Niin, mitenkäs vaikka partio-harrastus? Tyypillisesti sieltä saa hyviä ystäviä, kun puuhaillaan joka viikko jotain kivaa yhdessä porukalla, sitten on lisäksi leirit jotka on juuri sitä kivaa yhdessä oloa ja yhdessä tekemistä. Ei kaikki harrastukset ole samanlaisia, jostain perus jumpassa tai tanssissa tai soittotunnilla ei ehkä saa ystäviä, mutta on paljon harrastuksia jotka perustuu porukan yhteiseen tekemiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottamatta nyt kantaa siihen, pitikö harrastukset avata jo nyt, niin ihmetyttää kyllä tämä harrastuskielteinen asenne.
Ehkä naurettavina on juuri tämä kyllä perheenkin kanssa voi. Lapsenne eivät ole teidän vaan harrastukset on tapa kasvaa turvallisesti irti kodista. Kisamatkoja tai itsenäisiä taideprojekteja jne., ei ne lapset koko ikäänsä äidin kanssa hangessa hiihdä, vaikka sekin on hyvä harrastus.
Toisaalta harrastukset on tapa tutustua siihen, mikä maailmassa voisi kiinnostaa. Vaikka ei tähtäisi huipulle, niin urheilusta voi jäädä liikunnallinen elämäntapa tai harrasteteatteri on monelle aikuisellekin tärkeää. Harrastusket on tapa hankkia elämyksiä ja taitoja, joita nyt ei koti voi aina tarjota.
Kyllä meillä harrastavat lapset harrastavat myös aikuisten kanssa. Mutta jos kamppailulajit viehättää, niin vastustajan pitäisi olla jokoseenkin samanpainoinen. Teaitteriakaan on tylsä tehdä vain omien vanhempian kanssa ja esiintyä, öh? Isovanhemmille? Soittamaan taas emme osanneet opettaa.
Mutta - edelleen hiihdän, luistelen, patikoin, käyn museoissa ja teatterissa, laskettelen, soudan, juttelen kirjallisuudesta jne. lasteni kanssa. Lapsistani ei kasva minun kopioita ja hyvä niin. Heillä on paremmat sosiaaliset valmiudet kuin minulla ja he ovat löytäneet omat juttunsa. Ja tästä olen ylpeä ja iloinen.
Mä en kanssa ymmärrä tätä julmettua vastaan vänkäämistä. Jokainenhan saa olla kotona perheen kesken aina ja ikuisesti. Ei ole pakko harrastaa. Itsekin tykkään esim zumbasta ja joogasta, eikä kukaan ole ikinä sanonut että se on huono asia ja pitäisi vaan netistä katsoa. Lapsen koris sen sijaan on paha, aikaavievä ja tylsistyttävä, ainakin av:llä.
Koska ilmeisesti sinä kasvatat lapsestasi stressaantunutta suorittajaa ja sinä itse olet samalla laiska kermapylly joka haluaa työntää lapsensa pois näkyvistä sekä lapsesi kautta elävä kehuskelija. Näin siis palstan logiikan mukaan.
Ei puhettakaan siitä että lapsesi ihan oikeasti tykkäisi siitä koriksesta ja se olisi hänelle iso harmi jos se otettaisiin häneltä pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ovat todella itsekkäitä nuo vanhemmat, kun eivät halua lasten istuvan pelaamassa pleikkaa illat pitkät tai makoilevan toimettomana vaan toivovat, että lapset pääsevät liikkumaan ja hoitamaan terveyttään fyysisillä harjoitteilla.
Perheet voivat toki liikkua yhdessä. Mutta, lenkkipolut ovat täynnä ihmisiä, kuten monet ulkoliikuntapaikat. Osa paikoista kuten Nuuksio on saavutettavissa pääasiassa autolla ja julkisillahan ei saisi turhaan matkustaa ja näissä paikoissa on parkkipaikat täynnä. Ladulla kokeneemmat hiihtäjät huutavat aloittelijoille.
Oma sädekehäsi on onneksi niin kirkas, että luo valoa virheellisillekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailma on kai sitten muuttunut tässä asiassa, eli mielekäs tekeminen on jotenkin enemmän riippuvainen järjestetystä harrastustoiminnasta. Itse kun olin lapsi vuosikymmeniä sitten, niin aika tyypillistä oli sellainen kerran viikossa tapahtuva harrastus, eli partio, pianotunti tjsp. Oli luokkakavereina toki urheilijoita joilla oli treenejä useammin kuin kerran viikossa, mutta eivät he enemmistönä olleet.
Olisihan se kurjaa ollut jos itsellä partio olisi laitettu jäihin, mutta ei se mielekäs tekeminen silloin ollut tuon yhden viikoittaisen harrastuskerran varassa. Enkä siis asunut maalla, vaan ihan isohkossa kaupungissa kerrostalossa.
Niin. Tosi yllättävää maailma muuttuu. Sinä varmaan sitten viestit vieläkin nuotiotulilla, kun et hyväksy sitä, että on keksitty paperi ja sittemmin kännykkä?
Ja ihan tiedoksi, että pääkaupunkiseudulla lapset ei todellakaan ole missään ehjässä kouluputkessa enää, vaan se harrastusporukka (joka tulee eri kouluista, mutta ovat samanmielisiä) on se oma kaveriporukka.
Surullinen ajatus, jos ainoa kaveriporukka on sieltä harrastuksesta. Siellähän toimitaan koko ajan ohjatusti, paitsi ehkä jossain reissussa.
Mulle ainakin kaveruus on lapsena ja nuorena ollut yhdessäoloa. Sille on paljon enemmän tilaa koulussakin kuin harrastuksessa.
Eihän missään ole sanottu että ainoat kaverit olisivat harrastusporukassa.
Minusta tuntuu että juuri ne laiskat vanhemmat, joille lapsen harrastus olisi liian rankka juttu järjestää, yrittävät tilanteen varjolla nostaa nyt itsensä jalustalle.
Ihan hassua.Miten lapsen harrastus voisi olla vanhemmalle liian rankka järjestää? Siis ellei lapsi harrasta Sipoossa sysipimeässä spurgujen keskellä?
Yleensä harrastuksessa juuri on se pointti, että sen järjestää joku muu maksua vastaan.
Tai sitten myös itse osallistuvat, eli valmentavat, huoltavat, toimivat jojoina jne (urheilua tarkoitan). Tai opettavat musiikkia, partioita, teatteria.... näitä on todella paljon. On aika marginaalinen porukka joka ei muuta tee kuin metsäretkiä, ja heitä vtuttaa kun muut tekee. Mitä nämä asiat teille edes kuuluvat?
Äsken oli puhe vanhemmista, jotka kuskaavat lapsiaan Sipoon korpeen, ja nyt sulavasti maalitolpat siirtyivät talkootyöhön.
Toki urheiluseuroissa on paljon vapaaehtoisia, ja se on hienoa. Mutta enpä ole koskaan kuullut vapaaehtoisesta vanhemmasta, joka opettaisi musiikkia lapsille. Suomessa on siinä suhteessa ainutlaatuinen systeemi, että täällä ihan pienetkin lapset saavat musiikinopetuksensa ammattilaisilta. Toki vanhemmille jää kotiharjoittelun vaiva, mutta sitä ei varmaankaan lasketa kun pyllyn voi pitää sohvassa.
Minua ei kiinnosta tunnetko sinä ketään tällaista. Itse tunnen. On myös ammattilaisia, jotka tekevät vapaaehtoistyötä.
Tämä kiinnostaa minua kovasti, sillä itsekin osaisin musiikkia sen verran että voisin alkeita opettaa. Missä tällaista työtä tehdään?
No esim mun lapsen kaverin äidin veli on kitaristi. Hän on opettanut paitsi sille siskontytölleen, myös tämän kavereille kitaransoittoa.
Monet on laittaneet myös ihan koululle tiedotteen, että tarjoavat tällaista vapaaehtoispanosta.
Ahaa, ymmärrän. Sitten minäkin olen vapaaehtoistyöläinen. Olen tähän asti ajatellut olevani ihan tavallinen laiska mamma, joka laulelee ja soittaa pianoa lasten ja välillä näiden kavereiden kanssa.
Edelleen kyllä lasken tämän ihan siksi tavalliseksi kotielämäksi. Ehkä tämä on juuri se ongelma, mitä tässä ketjussa ei ymmärretä tai haluta ymmärtää, toisten arki on erilaista kuin toisten. Siellä kotonakin voi tehdä yhtä sun toista.
Ei se että laulele sitä sun tätä tee siitä sun touhustasi vielä opettamista.
Ja harvalla Helsingissä on esim hevosia kotona, eikä meilläkään ole esim teatterilavaa.
En asu Helsingissä, mutta kaverillani oikeasti on hevosia. Joskus ovat omat lapseni olleet siellä selässä, ja ovat olleet aivan ikionnellisia, vaikka kyseessä oli vierailu eikä oikea harrastus.
Samoin kaverien lapset ovat aivan tyytyväisenä soitelleet ja laulelleet meillä. Laulut ja soittimet ovat samoja kuin muskarissa, enkä näe että itsekään olisin mitenkään surkea ollut. Tunteja en ole alkanut pitää, koska se on mielestäni ammattipedagogin työtä, enkä muutenkaan ymmärrä vapaa-ajan vietolla rahastamista.
Toki sitten erikseen tavoitteellinen harrastaminen, mutta ainakin pienemmät lapset näin pikkukaupungissa voivat tehdä yhtä sun toista ”kotona maaten”.
Tietenkin kotona voi tehdä kaikenlaista. Mutta ei ne harrastukset sitä mitenkään poissulje.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"
Eivätkö ihmiset vieläkään ymmärrä, että mitään laumasuuojaa ei ole! Suomessa sadat, jolleivat tuhannet, mukaan lukien itseni, ovat sairastaneet taudin useamman kerran. Koronan vasta-aineet eivät kestä pitkää, etenkään, kun nyt tulee mutaatiota normisairauden mukaan. Ruotsin tie oli hyväuskoisuuden, mammonan ja kuolemantie. Tuhansia ihmisiä on kuollut, tuhansia tulee kuolemaan.
Suomi oli maalis-huhtikuussa samalla tiellä (maski-informaation pidättäminen ja venkoilu), mutta onneksi toimiin ryhdyttiin, ja onneksi ihmiset eivät halunneet tänne, toisin kuin Ruotsiin. Rajoitusten, ja jopa tukahduttamisen tie oli meillä mahdollinen, mutta nyt tauti on jo kadonnut kansan syviin riveihin, eikä siitä tulla pääsemään eroon, ennen kattavaa rokotusta. Maksamme hintaa, että emme laittaneet rajoja kiinni ja tukahduttaneet, mikä olisi ollut mahdollista, niin taloudessa, hengissä, kuin maamme nuorissa. Muistakaa, ketkä ottivat avoimuuden ja edestakaisin sahaamisen tien! Muistakaa, ketkä halusivat rajat kiinni ja tukahdutuksen!"
Ei nuo rätit, joita ihmiset naamallaan pitävät ja likaisilla käsillään räpläävät tee oikeasti yhtään mitään. Niiden antama hyöty on minimaalinen. Niistä on oikeasti jopa haittaa, kun ne päässä unohdetaan turvavälit. Kuvitellaan, että maski riittää.
Eihän tuon rokotteenkaan antama suoja ole a) kattava ja b) pysyvä. Lisäksi siitä voi olla jotain haittoja, jotka ilmenevät myöhemmin. Valtion rajoja ei voi sulkea ikuisiksi ajoiksi, kyllä sinä sen tiedät. Ja senpä vuoksi tuosta koronast ei päästä eroon. Ehkä tämä on joku luonnon oma mekanismi karsia liikakansoitusta, kukapa senkään tietää. Ei yhteiskunta voi sulkeutua ikuisiksi ajoiksi. Tän kanssa on nyt elettävä.
On sulla ollut ihme tuuri tuon koronan kanssa tai sitten olet pahasti luulosairas. Eiköhän se ole tuo jälkimmäinen.
Aika jännä tulkinta, että lasten harrastukset muka helpottavat vanhempien elämää. Kyllä se on tasan päinvastoin, kun lapsien kuskaamiset, kaikki kulut ja seuratoiminnan edellyttämät velvollisuudet otetaan huomioon. Paljon helpommallahan siinä pääsee, kun muksut notkuvat pelkästään kotosalla!
Mutta kas kun ne lapset tykkäävät harrastuksistaan ja kaipaavat niitä sekä harrastuskavereitaan. Tietenkin nyt mennään ilman harrastuksia, mutta ei se, että asian kanssa on pakko elää tee siitä silti KIVAA. Ymmärrätkö ap ollenkaan eroa kahden asian välillä? Ideaalitilan ja olosuhteisiin tyytymisen?
Olet selvästikin niitä vähäjärkisiä ihmisiä, jotka tekeävät epäsosiaalisuudestaan ja laiskuudestaan hyveen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helsingissä kaupungin kokoomusvihreä linja on avata lasten ja nuorten harrastuspaikat. Niinpä. Huono-osaisten lapset eivät harrasta. On tämä tärkeä asia näille parempiosaisille. Ja saadaan taas uusia tautipesäkkeitä syntymään. win-win kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Aika jännä tulkinta, että lasten harrastukset muka helpottavat vanhempien elämää. Kyllä se on tasan päinvastoin, kun lapsien kuskaamiset, kaikki kulut ja seuratoiminnan edellyttämät velvollisuudet otetaan huomioon. Paljon helpommallahan siinä pääsee, kun muksut notkuvat pelkästään kotosalla!
Mutta kas kun ne lapset tykkäävät harrastuksistaan ja kaipaavat niitä sekä harrastuskavereitaan. Tietenkin nyt mennään ilman harrastuksia, mutta ei se, että asian kanssa on pakko elää tee siitä silti KIVAA. Ymmärrätkö ap ollenkaan eroa kahden asian välillä? Ideaalitilan ja olosuhteisiin tyytymisen?
Olet selvästikin niitä vähäjärkisiä ihmisiä, jotka tekeävät epäsosiaalisuudestaan ja laiskuudestaan hyveen.
Kumpi on helpompaa, opettaa lapsi laskettelemaan vai viedä lapsi laskettelukouluun?
Kumpi on helpompaa, kerätä kavereista ja heidän vanhemmistaan jalkapallojoukkue ja lähteä lapsen kanssa kentälle potkimaan vai viedä lapsi valmiin joukkueen treeneihin?
Kumpi on helpompaa, kokata lapsille ruoka vai viedä lapset ravintolaan syömään?
Kumpi on helpompaa, järjestää kotiin kuvataidekoulun välineet vai viedä lapsi kuvataidekouluun?
Kaikesta tästä on minulla kokemusta, ja väitän että kyllä vanhemmat saavuttavat saman vaatimustason helpommalla, kun vievät lapset kodin ulkopuolelle. Itsekin valitsen mieluummin harrastuskuskauksen, jos se vain lapsen temperamentille sopii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika jännä tulkinta, että lasten harrastukset muka helpottavat vanhempien elämää. Kyllä se on tasan päinvastoin, kun lapsien kuskaamiset, kaikki kulut ja seuratoiminnan edellyttämät velvollisuudet otetaan huomioon. Paljon helpommallahan siinä pääsee, kun muksut notkuvat pelkästään kotosalla!
Mutta kas kun ne lapset tykkäävät harrastuksistaan ja kaipaavat niitä sekä harrastuskavereitaan. Tietenkin nyt mennään ilman harrastuksia, mutta ei se, että asian kanssa on pakko elää tee siitä silti KIVAA. Ymmärrätkö ap ollenkaan eroa kahden asian välillä? Ideaalitilan ja olosuhteisiin tyytymisen?
Olet selvästikin niitä vähäjärkisiä ihmisiä, jotka tekeävät epäsosiaalisuudestaan ja laiskuudestaan hyveen.
Kumpi on helpompaa, opettaa lapsi laskettelemaan vai viedä lapsi laskettelukouluun?
Kumpi on helpompaa, kerätä kavereista ja heidän vanhemmistaan jalkapallojoukkue ja lähteä lapsen kanssa kentälle potkimaan vai viedä lapsi valmiin joukkueen treeneihin?
Kumpi on helpompaa, kokata lapsille ruoka vai viedä lapset ravintolaan syömään?
Kumpi on helpompaa, järjestää kotiin kuvataidekoulun välineet vai viedä lapsi kuvataidekouluun?
Kaikesta tästä on minulla kokemusta, ja väitän että kyllä vanhemmat saavuttavat saman vaatimustason helpommalla, kun vievät lapset kodin ulkopuolelle. Itsekin valitsen mieluummin harrastuskuskauksen, jos se vain lapsen temperamentille sopii.
Nämähän eivät poissulje toisiaan. Päinvastoin. Kuviskoulussa oleva piirtää yms myös kotona. Laskettelukoulyun käynyt laskettelee vapaa-ajallaan. Harva perhe syö kokonaan ja aina ravintolassa.
Olwt sinä kyllä tyhmä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika jännä tulkinta, että lasten harrastukset muka helpottavat vanhempien elämää. Kyllä se on tasan päinvastoin, kun lapsien kuskaamiset, kaikki kulut ja seuratoiminnan edellyttämät velvollisuudet otetaan huomioon. Paljon helpommallahan siinä pääsee, kun muksut notkuvat pelkästään kotosalla!
Mutta kas kun ne lapset tykkäävät harrastuksistaan ja kaipaavat niitä sekä harrastuskavereitaan. Tietenkin nyt mennään ilman harrastuksia, mutta ei se, että asian kanssa on pakko elää tee siitä silti KIVAA. Ymmärrätkö ap ollenkaan eroa kahden asian välillä? Ideaalitilan ja olosuhteisiin tyytymisen?
Olet selvästikin niitä vähäjärkisiä ihmisiä, jotka tekeävät epäsosiaalisuudestaan ja laiskuudestaan hyveen.
Kumpi on helpompaa, opettaa lapsi laskettelemaan vai viedä lapsi laskettelukouluun?
Kumpi on helpompaa, kerätä kavereista ja heidän vanhemmistaan jalkapallojoukkue ja lähteä lapsen kanssa kentälle potkimaan vai viedä lapsi valmiin joukkueen treeneihin?
Kumpi on helpompaa, kokata lapsille ruoka vai viedä lapset ravintolaan syömään?
Kumpi on helpompaa, järjestää kotiin kuvataidekoulun välineet vai viedä lapsi kuvataidekouluun?
Kaikesta tästä on minulla kokemusta, ja väitän että kyllä vanhemmat saavuttavat saman vaatimustason helpommalla, kun vievät lapset kodin ulkopuolelle. Itsekin valitsen mieluummin harrastuskuskauksen, jos se vain lapsen temperamentille sopii.
Nämähän eivät poissulje toisiaan. Päinvastoin. Kuviskoulussa oleva piirtää yms myös kotona. Laskettelukoulyun käynyt laskettelee vapaa-ajallaan. Harva perhe syö kokonaan ja aina ravintolassa.
Olwt sinä kyllä tyhmä.
Älykkääksi ihmiseksi sinä olet hämmästyttävän huono ymmärtämään kysymystä ja vastaamaan siihen. Kumpi on helpompaa?
Vierailija kirjoitti:
Onko se niin vaikea ymmärtää että jotkut toivovat että lapsilla on järkevää tekemistä? Asun Turussa ja eilen odotin bussia keskustassa noin kasilta illalla. Pisti silmään kun siellä jotain vähän yli kymmenen vuotiaita liikkuu laumoissa itsekseen tuohon aikaan ja mihin asti lienee. Nämä on niitä ”ei niitä harrastuksia mihinkään tarvita” perheiden lapsia.
Miksi ne vanhemmat eivät harrasta lastensa kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika jännä tulkinta, että lasten harrastukset muka helpottavat vanhempien elämää. Kyllä se on tasan päinvastoin, kun lapsien kuskaamiset, kaikki kulut ja seuratoiminnan edellyttämät velvollisuudet otetaan huomioon. Paljon helpommallahan siinä pääsee, kun muksut notkuvat pelkästään kotosalla!
Mutta kas kun ne lapset tykkäävät harrastuksistaan ja kaipaavat niitä sekä harrastuskavereitaan. Tietenkin nyt mennään ilman harrastuksia, mutta ei se, että asian kanssa on pakko elää tee siitä silti KIVAA. Ymmärrätkö ap ollenkaan eroa kahden asian välillä? Ideaalitilan ja olosuhteisiin tyytymisen?
Olet selvästikin niitä vähäjärkisiä ihmisiä, jotka tekeävät epäsosiaalisuudestaan ja laiskuudestaan hyveen.
Kumpi on helpompaa, opettaa lapsi laskettelemaan vai viedä lapsi laskettelukouluun?
Kumpi on helpompaa, kerätä kavereista ja heidän vanhemmistaan jalkapallojoukkue ja lähteä lapsen kanssa kentälle potkimaan vai viedä lapsi valmiin joukkueen treeneihin?
Kumpi on helpompaa, kokata lapsille ruoka vai viedä lapset ravintolaan syömään?
Kumpi on helpompaa, järjestää kotiin kuvataidekoulun välineet vai viedä lapsi kuvataidekouluun?
Kaikesta tästä on minulla kokemusta, ja väitän että kyllä vanhemmat saavuttavat saman vaatimustason helpommalla, kun vievät lapset kodin ulkopuolelle. Itsekin valitsen mieluummin harrastuskuskauksen, jos se vain lapsen temperamentille sopii.
Nämähän eivät poissulje toisiaan. Päinvastoin. Kuviskoulussa oleva piirtää yms myös kotona. Laskettelukoulyun käynyt laskettelee vapaa-ajallaan. Harva perhe syö kokonaan ja aina ravintolassa.
Olwt sinä kyllä tyhmä.
Älykkääksi ihmiseksi sinä olet hämmästyttävän huono ymmärtämään kysymystä ja vastaamaan siihen. Kumpi on helpompaa?
Helpompaa on jäädä kotiin möllöttelemään. Vain ääliö edes kysyy tätä.
Sitäpaitsi iso osa harrastuksista on sellaisia ettei niitä osaa itse opettaa lapselle.
Ei se että laulele sitä sun tätä tee siitä sun touhustasi vielä opettamista.
Ja harvalla Helsingissä on esim hevosia kotona, eikä meilläkään ole esim teatterilavaa.