Suurin yksittäinen syy sinkkuuteesi?

Ruma. Itelle ei kelpaa kukaan oikeen. Ni mietin että siksikö olen ruma.

Itse voisin ottaa parisuhteeseen ainoastaan enää sellaisen naisen joka ottaa parisuhteen lähinnä diilinä. Hoitaa kodin, tekee ruuat, pesee pyykit ja hän saa vastikkeeksi kohtuullisen elintason. Seksiä silloin tällöin. En tarvitse naista mihinkään muuhun. Vaan eipä siinä, osaan toki itsekin tehdä ruokaa, pestä pyykkini, ja pitää asunnon siistinä ja kunnossa.

So, eli se ei ole iso ongelma vaikka en olekaan parisuhteessa. Pärjään myös yksinkin.

En oikein enää halua, enkä osaakaan. Hermostuttaa ajatuskin. Keski-iässä on oppinut viihtymään yksin.

10 vuotta avioerosta. Teinistä asti oltiin yhdessä. Kymmenen vuoden aikana on ollut joitain muutaman kuukauden suhteita, mutta joku niissä on aina tökännyt. Ikävä kyllä huonot kokemukset lisää varovaisuutta, eikä tule enää lähdettyä mihin vaan juttuun huolettomasti mukaan, kuten nuorena.

Elämäni mies on 44 vuotta minua vanhempi. Varmaan jos olisimme enempi samanikäisiä, voisi syntyä parisuhde, mutta nyt sitä ei synny kummallekaan myöskään omanikäisen kanssa, kun ei halua tyytyä vähempään, kuin mitä se on sielunkumppanin kanssa...

En ole vielä löytänyt ihmistä, jonka kanssa haluan olla romanttisessa suhteessa. Päämääräni ei ole päästä sinkkuudesta vaan löytää se ihminen jonka kanssa haluan olla romanttisessa suhteessa. Jos en löydä niin en aloita romanttista suhdetta, koska romanttisen suhteen aloittaa vain sellaisen kanssa jonka kanssa haluaa olla romanttisessa suhteessa.

Oma tahto.

En osaa olla ihmisten kanssa. Töissä tsemppaan ja sehän onkin sellaista teeskentelyä. Mutta kun pitäisi olla miehen kanssa kotona, osata rentoutua ja avautua, osata unohtaa itsensä ja nauttia kosketuksesta ja seksistä... ei tuu mitään.

On kokeiltu.

Syy sinkkuuteeni vai, se että hauluan olla sinkku? En tarvi miestä enkä tällä hetkellä halua seurustella. Haluan kehittyä itse ihmisinä myös ilman ketään häiriötekijöitä tai parisuhteen kuormitavuutta josta traumat kahdesta edellisestä suhteesta. Ei jaksa nyt hetkeen ainakaa enkä ota sitä riskiä joten senkin puolesta yksikin kivempi. Ja onnellisempi. Olen onnellinen näin, kaikki mitä tarvitsen mulla on nyt. Ja nauttia elämästä.

Pelkään naisia. Ei niille uskalla puhua. Ovat kuin muukalaisia. Jos voisi puhia ihan normaalisti kuten miehille niin olisi helpompaa.

Olen puolitoista vuotta sitten eronnut 18vuoden avioliitosta, joten en ole jaksanut edes ajatella uuden suhteen aloittamista. Mutta jos joskus tulevaisuudessa haluaisin uuden suhteen luulen, että sairauteni tulee olemaan monille iso ongelma. Sairauteni takia en (ainakaan tällä hetkellä) pysty olemaan töissä ja tässä nykyisessä jatkuvan suorittamisen yhteiskunnassa luultavasti minun arkeani johon kuuluu harrastukset, perhe, kaverit ja vapaaehtoistyö pidetään "lusmuiluna". Vaikka tällä hetkellä olen enemmän kuin tyytyväinen sinkkuuteeni, on surullista ajatella tulevaisuutta jossa luultavasti minun on todella vaikea löytää ketään, koska ihmiset on niin kovia tuomitsemaan. Jos työttömyys on vaikka alkoholismin tai oman laiskuuden aiheuttamaa niin silloin ymmärrän ihmisten kritiikin, mutta jos kyseessä on sairaus mille itse ei kertakaikkiaan voi yhtään mitään niin.. :/  

Asperger-piirteet. Viihdyn hyvin yksin, harvemmin kaipaan seuraa. Väsyn, kun tapaan ihmisiä. Kaipaan omaa tilaa ja aikaa palautumiseen.

Erityislapsen vanhempana ja oman sosiaalisen kuormittumisen vuoksi oma elämä on jo valmiiksi niin haasteellista ja täynnä, että kokisin etäisemmänkin parisuhteen hyvin ahdistavana ja täynnä "vaatimuksia".

En jaksa sitä tutustumisrumbaa ja pitäisi muuttaa kaikki aikataulut ja kauheeta säätöä. Valmiiksi tuttu kaveri ois parempi seurustelukumppani.

Ainoa syy on se että haluan olla yksin. En halua edes yhden yön suhteita.

Vierailija kirjoitti:

En ole vielä löytänyt ihmistä, jonka kanssa haluan olla romanttisessa suhteessa. Päämääräni ei ole päästä sinkkuudesta vaan löytää se ihminen jonka kanssa haluan olla romanttisessa suhteessa. Jos en löydä niin en aloita romanttista suhdetta, koska romanttisen suhteen aloittaa vain sellaisen kanssa jonka kanssa haluaa olla romanttisessa suhteessa.

Mulla meni 40 vuotta, että kohtasin sellaisen. Siis henkilön, jota kohtaan tunnen romanttisia tunteita ja aitoa halua lähelle. Ja senkään kanssa en halua seurustella.

Vastaus otsikkoon: en halua parisuhdetta. Hirveä vaiva ja raskasta ja kuormittavaa, haluan olla yksin ja päättää itse kaikki tuloni ja menoni kaikessa mielessä.

Vierailija kirjoitti:

En ole vielä löytänyt ihmistä, jonka kanssa haluan olla romanttisessa suhteessa. Päämääräni ei ole päästä sinkkuudesta vaan löytää se ihminen jonka kanssa haluan olla romanttisessa suhteessa. Jos en löydä niin en aloita romanttista suhdetta, koska romanttisen suhteen aloittaa vain sellaisen kanssa jonka kanssa haluaa olla romanttisessa suhteessa.

Hyvin sanottu, tämä itsellänikin. Tykkään niin harvoista miehistä, on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Yleensä homma tyssää siihen, että en halua miestä seksuaalisesti. Ja sehän on joko tai, joko haluaa tai sitten ei.

Onneksi ilman seksiä ei tarvitse olla, mulla on ystävä jonka kanssa pannaan, mutta hänen kanssaan ei sitten taas sellaista ”ihastumista” ole tullut, vaikka seksuaalista vetovoimaa meillä onkin. On tämä monimutkaista, niin monta liikkuvaa osaa :D Pitää synkata kaveritasolla, pitää olla ihastuminen, pitää olla seksuaalista vetovoimaa. Ja näiden lisäksi pitää olla sopivassa elämäntilanteessa, että haluaa sitoutua. Hohhoijaa, kuin lottoa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen laiska ja mukavuudenhaluinen sekä ujo. En jaksa tyhmien ihmisten seuraa kuin kohteliaisuudesta pienen hetkisen verran. En ole kiinnostunut lihavista tai rumista miehistä.

Oletko ihan varma, että lihava ja ruma mies on sinua tyhmempi?

No sinä se ainakaan et älyllä loista. Tuossa ei väitetty mitään sellaista, mistä kysyt. Eri

Itse viihdyn älykkäiden ihmisten seurassa - vaikka olisivatkin lihavia ja rumia.

Miten tuokaan liittyy? Vaikka hänkin viihtyisi, hänen ei tarvitse kiinnostua näistä seurustelumielessä.

Olen nyt 55v, takana 2 pitkää parisuhdetta, ensimmäisestä nyt jo aikuiset lapset ja on lapsenlapsiakin jo. 8v yksin, enkä kaipaa enää ketään, edelliset yritykset riitti. Harrastan, mökkeilen ja vietän aikaa miten ja missä haluan. En jaksa enää aloittaa niinsanotusti alusta, ja mitä nyt sen vähän oon ympärille vilkuillut niin ikäiseni miehet ovat joko lähestulkoon alkoholisteja tai muuten sohvaperunoita joita ei kiinnosta mikään. Ja useimmiten sitten kuitenkin varattuja. Ikä ja ulkonäkökin jo suojaa :). Näin on hyvä, ja viihdyn.

Olen ruma, köyhä, työtön, ujo, liian romanttinen, liian laiha, liian avoin jne. enkä ole ikinä löytänyt vastausta kysymykseen: "Miksi joku minut elämäänsä haluaisi?" Mies 39

En jaksa enää. Kaksi pitkää suhdetta, viimeisimmästä olen tullut "hivutellusti" ghostatuksi lähes 12 vuoden jälkeen. En halua enää mitään säätöä ja hankaluuksia elämääni.

Minulla myös se, että en ole vaan löytänyt sitä ihmistä joka haluaisi parisuhteen kanssani ja jonka kanssa minä myös haluaisin parisuhteen. Olen joustava, usein mukavaksi ja nätiksi/kauniiksikin sanottu, mutta olen ehkä liian itsenäinen. En ole ns. draamailija ja olen huomannut, että ehkä olen tämän takia miehistä vähän tylsä tms.? Odotan, että kumpikin kantaa vastuunsa ja että suhteessa on kipinää, sekä ihan vaan mukava olla, vaikka ei tehtäisi mitään. Haluaisin kuitenkin myös kokea asioita kumppanini kanssa. Olen kiinnostunut monenlaisista asioista. Avioerosta on nyt seitsemän vuotta aikaa ja muutamia yrityksiä on ollut, mutta ehkä vielä joskus tai sitten ei.