Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kommentit (2581)
Liian monta pettymystä putkeen ja se että kerran oli jo lähes täydellinen kumppani johon jollain tasolla edelleen vertaa vuosienkin jälkeen. Ja kaikki sen jälkeen tulleet on olleet aivan totaalisia pettymyksiä. Vedän myös puoleeni jonkinasteisia narsisteja koska olen näkyvä ja kuuluva ihminen, taidan itsekin olla sellaiseksi jo muuttunut.
En anna mahdollisuuksia enää kellekkään ja teilaan jo ennen näkemistä ja keksin syitä miksi mikään ei toimi. Ahdistus todella suuri ja suhteessa olen sitten takertuvaa tyyppiä jos sellaiseen edes yritän ryhtyä.
Oikeasti en tiedä olenko koskaan edes rakastanut. Luulen että sen yhden kerran vaikka suhteita ollu useita pidempiä.
Ikää jo lähes 40v ja edelleen lapseton.
Taitaa olla seuraava vakava suhde terapeutin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Skolioosi. Sitä ei oikein saa piilotettua ja tietysti miehet huomaa ja kysyy siitä. Jos olen rehellinen, että joo kyllä se vaikuttaa elämään ja ehkä pitää leikata ja toipumisaika on pitkä miehet katoaa. Valehdella taas en halua, koska en pysty esittämään loppuikääni, että ei satu yhtään ja normaali elämä onnistuu, mennään kuule vaan viikoksi metsään rinkkojen kanssa, ei tunnu missään.
40v nainen kirjoitti:
Ahdistun heti kun joku alkaa kyselemään suunnitelmia..mennäänkö huomenna sinne ja monelta ja minne ja mennääkö kesällä laivalle ja mitä tehää juhannuksena jne. Itse elän päivän kerrallaan enkä pysty joka menoa suunnitella. Yksin kun on niin menen milloin jaksan tai huvittaa.
Heh, olisit täydellinen vastapari minulle. Täysin samat asiat ovat ajaneet menneet parisuhteeni karille, ja en ole kovasta etsimisestä huolimatta onnistunut löytämään naista jonka kanssa voisin muodostaa suunnittelemattoman parisuhteen.
Oman tuntuman mukaan tuo kaiken aikatauluttaminen on kuitenkin tyypillisempää nimenomaan naisille, joten luulisi sopivia miehiä löytävän enemmänkin?
Vierailija kirjoitti:
Olen Asperger. Peruskoulun jälkeen sain diagnoosin, nyt olen kohta kolmekymppinen aikuinen. En osaa olla parisuhteessa, en ole romanttinen/flirttaileva ainakaan ns. tavisten mielestä. Aistiyliherkkyydet vaikeuttavat läheisyyttä ja seksiä, olen hyvin valikoiva kosketukseen. Viihdyn loistavasti omissa oloissani, inhoan äkillisiä muutoksia ja ihmissuhdedraamoja.
Olen ollut suhteissa nuorempana, mutta eivät kestäneet pitkään. Tavikset pitävät minua tylsänä ja vaikeana ihmisenä. Minä taas en ymmärrä monista tavisten kuvioista mitään. Osaan esittää "normaalia" ja niin tein edellisissä suhteissani, omien voimavarojen kustannuksella. Nyt riittää, että töissä jaksan vetää tätä "normaalin roolia", jotta saan itseni elätettyä. Kotona haluan olla rauhassa oma oikea itseni ja ladata akkuja. Mietin kyllä useinkin, että olisi kiva löytää toinen samankaltainen, jonka kanssa jakaa elämää eikä tarvitsisi esittää mitään. Mutta ei ole sellaista löytynyt ja pidän epätodennäköisenä että löytäisinkään. Väkisin en ala seurustelemaan, mieluummin olen yksin.
Ymmärrettävää mutta toisaalta,oletko yrittänyt puhua suoraan omista tarpeista.Vai oletatko että "tavisten" kanssa pitää "esittää"? Se voi lopulta olla suurempi syy suhteen kariutumiseen jos toinen aistii että pidät häntä jonain taakkana joka ei ymmärrä ja jolle ei kannata puhua. Itsellä vaikea adhd joka on vaikeuttanut elämää lapsesta asti. Vasta aikuisena opettelee tulemaan ihmisten kanssa toimeen ja on päässyt kiinni opintoihin ja töihin takana käyttäytymisterapioita jotka jatkuu. Olen itse aiemmissa suhteissa huomannut että kannattaa ottaa asiat rohkeasti puheeksi. On käynyt usein että monet vähättelee jo tapaamisvaiheessa mutta sitten ei ole yhteen tarkoitettu. Itsellä pahimmissa jaksoissa en saa tehtyä mitään ja itsetunto on huono. Mut toinen ei tiedä jos ei sano.
Vierailija kirjoitti:
Ylipaino, rasva mahan ja rintojen kohdalla. Olen mies ja se näyttää ihan saatanan karsealta. Laihdutusprojekti menossa, katsotaan miten käy...
Tsemppiä laihdutukseen, se menee varmasti hyvin <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan nainen josta olen ollut kiinnostunut ei ole kiinnostunut minusta. Mahdollisesti kiinnostun liian tasokkaisiin naisiin (älykkäitä, sympaattisia), joilla vientiä riittää. Mutta toisaalta kukaan nainen ei ole osoittanut kiinnostusta muhun, joten todennäköisesti ne realistisemmatkin naiset eivät olisi yhtään enempää kiinnostuneet minusta.
Oikein hyvällä tuurilla löydän parisuhteen, jossa on molemminpuolista kemiaa, mutta olen varautunut myös siihen että tulen elämään elämäni yksin.
Entinen puolisoni pahoinpiteli ja raiskasi minut, kun vihdoin halusin erota vaikeasta suhteesta. Sen jälkeen en ole voinut luottaa miehiin. Olen käynyt terapiassa ja olen toki jo kahvilla käynyt miehen kanssa, mutta tuntuu vaikealle. Olen normaalipainoinen ja ihan ok-kaunis, minulla on korkeakoulutus ja hyvä työ. Sisältä vaan vielä rikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensin olin vaan bäästäni pipi. Nyttemmin olen myös rupsahtanut, seksielämä ei voisi enää vähempää kiinnostaa, sitä myöten myös kiinnostus miehiin nykyään nolla, koska mitään henkistä yhteyttä en tule omien vajavaisuuksieni/henkisten kykyjeni puolelta osaamaan rakentaa. Ikää 42 ja vanhukseksi asti en halua elää.. Menopaussi aluillaan.. Vielä melkeen naurattaa.. Jos ei pelotta enemän😶... Hyviä puolia on se ettei tarvitse enää kaivata vierelle ketään ja ulkonäöllisesti paineet korkeintaan siinä että tukka on suunnilleen kammattu kaupalla käydessä😂+jos viikset oikeen rehottaa niin höylällä vetäsee ja avot on näkymätön😂😂😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin pitkään sinkkuna, koska ihastuin aina vääriin miehiin. Tai siis seurustelin kyllä usein, mutta suhteeni päättyivät aina eroon. Yhden erityisen ikävän suhteen jälkeen vasta tajusin, että toistin itse aina samaa kaavaa. Ihastuin aina ulkonäkö edellä ja päätä pahkaa. Vielä jos hommassa oli vähän jotain haastetta, niin sitä parempi. Toisin sanoen sellaiset normaalit helpot tapaukset, jossa toinen pelaa heti avoimin kortein, eivät jostain ihmeen syystä kiinnostaneet minua ollenkaan. Pelkistetysti voisi kai sanoa, että mitä machompi, sen parempi - ja aina hirveä pettymys, kun mies paljastui pettäväksi porsaaksi. En oikein itsekään tajua, miten olin aikoinaan niin sokea ja aina mietin, että mitä vikaa minussa on kun aina suhteet päättyivät ikävästi. Vasta kun tajusin miesmakuni olevan sanalla sanoen surkea ja että minun valita vähän toisenlaisia tyyppejä, tapasin nykyisen mieheni, jonka kanssa perustimme perheen ja olemme olleet yhdessä onnellisesti kohta 10v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksinkertaisesti kriteerini täyttäviä miehiä ei tunnu löytyvän.
- pitkä ja komea
- hyvin toimeentuleva, 120ke/v aivan minimi
- 100 % luotettava ja uskollinen
- osaa huomioida sekä helliä minua
- mutta antaa tilaa minulle silloin kun haluan eikä kysele omien menemisteni perään
- ei missään nimessä persu!
- liuta pikkujuttuja...Uskon kuitenkin, että prinssini vie jalat altani vielä joku päivä, siihen asti jatkan sikkuelämää ja hauskanpitoa parin turhaan minua yrittävän kundin kanssa ;)
Hauska juttu, nimittäin täytän kaikki nämä kohdat lukuunottamatta 120k€ toimeentuloa, joskin aika kivasti pärjäilen vaikken ihan tuota lukemaa ole saavuttanut, vielä. Tai no, riippuu miten sen ajattelee. Jos firman tulos katsotaan minun henkkoht tuloksi, jota se tavallaan onkin, niin mennään tuosta ylikin. Vastaavasti itse vaadin naiselta samaa tilan antamisen ja menemisieni kyselemättömyyden kanssa. Sekä luotettavuuden ja uskollisuuden osalta. Ja huomioimisen ja hellimisen. Totta kai, puolin ja toisin. One way streettiä on turha odottaa.
Näytän jopa parhaiden kaverieni mielestä punaisine naamoineni (kärsin pahasta ruusufinnistä) ihan Nasse-sedältä. Lisäksi minulla on pienet rinnat ja aika lihaksikkaat reidet.
N24
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitettavasti ulkonäköni takia. Naamani on kuin petolinnun perse, joten se tuhoaa kaikki yritykseni saada joku mies edes treffeille. Edes melko ok kroppa ei pelasta, jos naama on täysin kestämätön.
- ei tarvitse raportoida missä on ollut ja mitä tehnyt, ja kenen kanssa on jutellut tai jopa vaihtanut yhteystietoja
- ei tarvitse miettiä jokaisia juhlia/aattoja, että mitä tehdään vai mennäänkö eri juhliin
- ei tarvitse analysoida miten joku tuttava/sukulainen suhtautuu kumppaniin, ja toisin päin
- saa syödä ja juoda mitä haluaa, eikä tarvitse raahata kaikkia herkkuja tuplamäärää kotiin
- yksin nukkuu loppupeleissä paljon paremmin
- voi mennä nukkumaan milloin huvittaa
- ei tarvitse tutustua toisen sukulaisiin
- ei joudu ikävöimään toista kun hän on poissa jonkin aikaa
Pidempiä suhteita ei vain löytynyt, itsetunto oli nuorena huono ja tyydyin semihyväksikäyttäjiin. Myöhemmin vähävaraisuus vuokramurjussa ja ulkonäön menettäminen hävettivät, en pitänyt itseäni riittävän hyvänä.
Puolet elämästäni olin parisuhteissa. Kun pisin päättyi, niin huomasin että mulla on paljon parempi olla yksin. Oon introvertti, voimakastahtoinen, itsenäinen, vapaudenkaipuinen ja sosiaaliset tarpeet tosi pienet. En koe että voisin antaa kumppanille hänen tarvitsemaa huomiota ja kompromisseja jne.
Lisäksi viime vuotisen treffailukauden anti oli niin ankeaa että en jaksa toistaiseksi ainakaan treffailua tai lyhyempiäkään suhteita.
Vaatisi siis että löytäisin hieman samankaltaisen, hyvällä itsetunnolla varustetun tyypin, joka ei roiku koko ajan käsikynkässä jne 😄 en jaksa yhtään tässä kohtaa elämää mitään draamaa tai läheisriippuvaa tyyppiä joista jäi traumat.
40v nainen kirjoitti:
Ahdistun heti kun joku alkaa kyselemään suunnitelmia..mennäänkö huomenna sinne ja monelta ja minne ja mennääkö kesällä laivalle ja mitä tehää juhannuksena jne. Itse elän päivän kerrallaan enkä pysty joka menoa suunnitella. Yksin kun on niin menen milloin jaksan tai huvittaa.
Minä olen juuri samanlainen, mutta mies. Ei perkele kun ottaa päähän että joka asiaa kysellään. Lähden kauppaan, lähdetkö mukaan vai mennäänkö huomenna tai ylihuomenna, jos mennään, vai mennäänkö? Grillattaisko huomenna, mitä grillataan, miksi, vai grillataanko? Haluatko grillata? Blaa blaa blaa. Ja tuohon kun lisätään se, että vastauksen pitää olla se mitä ennalta odotetaan, tai se on väärä vastaus.
Alue: Aihe vapaa
En osaa olla ihmisten kanssa/seurassa :( en osaa keskustella tms kenenkään kanssa. En osaa aloittaa enkä jatkaa keskustelua. Huumori ja maut eri asioissa ei ikinä mätsää.. Olen työelämässä sortunut siksi myötäilyyn ja ns liian kilttinä olemiseen mikä taas on vain vaikeuttanut sosiaalistumista ja vaikutan varmasti tylsältä kun ei mitään omia mielipiteitä missään asiassa... :( en voi sille mitään.