Suurin yksittäinen syy sinkkuuteesi?

Vierailija kirjoitti:

Olen kakskuusi v nainen. Tutustuin fiksuun, ikäiseeni mieheen, synkkasi puolin ja toisin. Muutettiin yhteen ja kas: mies rupesi käyttämään minusta kaikkialla nimitystä: "meirän emäntä". Alkoi vihjailemaan, että "nyt, kun oot mun emäntä, niin ei sun tartte meikata, ja vaihtaisit minihameet säädyllisemmiksi, vaikka vekkihameisiksi, luopuisit korkkareista", jms. Vihoviimeinen tikki oli, kun hän esitteli mut kavereilleen: "tää tässä on meitin muori". Ei siis ollut huumoria, vaan tosissaan oli. En jaksanut enempää, muutin asumaan itsekseni.

😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjun luettuani löysin upeita ihmisiä! Mutta, missä olisi sellainen tapaamissivusto/-paikka, jossa voisi tavata ihmisiä niin, että jokainen olisi kuvaillut itsensä kuin täällä aidosti etukäteen em. tapaamissivustolla ja sitten voisi itse valita yhdessä jonkun ihmissuhdeneuvojan kanssa kuka olisi sopiva ja tavata haluamansa ihmisen tapaamispaikassa?

Tällaisia treffitapaamisiahan on ulkomailla tyyliin jokin ruokaravintola, jossa tapaamisesta ”huolehtii” alan firma. Näistä on ollut esim. tv-ohjelmia.

Onko Suomessa muuta kuin näitä Tindereitä ym. pikaselaushöttöjä?

Hyvä idea, miksi alapeukkua? Parempi ehdotus itselläsi?

Alapeukkua siksi, että ei ne parisuhdekelvottomat (esim minä) muutu kelvollisiksi siksi että joku tekisi kaupallisia treffiparituksia.

Syy sinkkuuteen. Ikä ja epävarmuus omasta ulkonäöstä. Luultavasti saisin vain vanhoja ikäloppuja eli kaltaisiani. Ei siis sytytä.

Korona

En taida haluta parisuhdetta tai toista ihmistä lähelle riittävän paljon, että luopuisin sinkkuna olemisen vapaudesta. Liekö sitten itsekkyyttä.

Modet tykkää laiskatempoisesta hitaasti töksähdellen etenevistä jonninjoutavista keskusteluista. Helpompia tarkistaakin, kun hitaita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. En halua tulla enää haavoitetuksi.

2. En jaksa parisuhdevääntöä ja esim riidellä jostain leivänpaahtimen paikasta.

N59

No onko pakko riidellä? Onko se leivänpaahtimen paikka sinulle niin tärkeä, että siitä pitää riidellä? Minun puolestani toinen voi laittaa paahtimen vaikka katolle.

Hyvä huomio.

Tosin eipä siitä parisuhteesta jokatapaiksessa taitaisi tulla mitään henkilön kanssa, joka haluaa vain ajan kuluksi ja suhdetta piristääkseen riidellä jollain leivänpaahtimien paikoilla. Kun tällaisen riidanhaastamisissa antaa aina niissä maailmankaatavissa pikkuongelmissa periksi, niin tämä tylsistyy totaalisesti ja lopuksi jättää kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Jaa. Mikähän se syy voisi olla...

Varmaan joku kammo nuoresta asti on estänyt tutustumisen naisiin. Olen itse kuullut useammin kuin kerran, että minua on kehuttu komeaksi. Tätä en pysty käsittämään mutta enhän minä käsitä paljoa muutakaan.

Vasta nyt on sellainen taloustilanne elämässäni, että voisi jotain yrittää. Kynnys on kuitenkin jo niin korkeaksi kasvanut, että piti aloittaa ihan pohjalta. Maksullisella piti käydä, jotta ei iskisi ramppikuume tosipaikan tullen.

Näyttää kuitenkin siltä, että tuskinpa tässä mitään kummempaa enää viritellään.

Yksin mennään ja jos ei enää huvita niin yksin lähden.

Mullakin on ollut joku outo arkailu naisia kohtaan koko elämäni. Kiinnostuneita naisia on eteen tullut, mutta se kun huomaan naisen kiinnostuneen aiheuttaa minussa jonkinlaisen pakorefleksin ja alan välttelemään tätä naista. Näin siis aina livetilanteissa, lähinnä työpaikalla missä niihin naisiin nyt törmää. Niistä ei siis tullut yhtään mitään ja kuoli aina jutut jo alkumetreillä. Viimein tapasin netissä naisen jonka kanssa yhteydenpito valahti aika kuumaksi. Treffitkin meni kuin elokuvissa ja olin että vau, tässäkö tää nyt tosiaan on. Mutta niin vain meikäläisen arkailuongelmat alkoi tulemaan myöhemmin taas esille kun yritettiin viettää aikaa enemmän yhdessä. Naisella sellaiset spontaanit hellyydenosoitukset tuntui tulevan ihan itsestään, mutta mulla kesti älyttömän kauan että uskalsin avata itseäni naiselle. Naisellekin se oli tosi kova paikka, kun tietenkin tulkitsi minua jatkuvasti niin, ettei minua kiinnosta. Pikkuhiljaa minulta alkoi ne hellyydenosoitukset sujua, mutta seuraava ongelma oli sitten seksi. En vaan osannut tehdä aloitteita ja olin muutenkin täysin lamaantunut niissä tilanteissa. Nainen alkoi turhautumaan jo toden teolla, kun kaverisuhteeltahan se varmaan hänelle vaikutti, kun ei ollut seksiä. Se sitten aiheutti minulla entistä pahempia estoja ja suorituspaineita, en tiedä kuinka kauan siinä olisi sitten mennyt että seksipuolella olisin myös päässyt vauhtiin. Jos ollenkaan. Nainen ei vaikuttanut olevan sieltä kärsivällisimmästä päästä, joten ajattelin ettei ollut oikein häntä kohtaan, että tällaisena estomöykkynä en kykene olemaan hänelle kunnollinen kumppani parisuhteessa. Tulipa kokeiltua, ehkä näillä eväillä sitten loppuun asti.

Mies olen ja lapsia haluaisin. Aikaa on vain mennyt liikaa päästä siihen tilanteeseen, jossa tämmösiä juttuja voisi kehitellä.

Aika johon synnyin ei ollut tässä mielessä minua varten. Kesti liian kauan päästä tukevasti omille jaloille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa. Mikähän se syy voisi olla...

Varmaan joku kammo nuoresta asti on estänyt tutustumisen naisiin. Olen itse kuullut useammin kuin kerran, että minua on kehuttu komeaksi. Tätä en pysty käsittämään mutta enhän minä käsitä paljoa muutakaan.

Vasta nyt on sellainen taloustilanne elämässäni, että voisi jotain yrittää. Kynnys on kuitenkin jo niin korkeaksi kasvanut, että piti aloittaa ihan pohjalta. Maksullisella piti käydä, jotta ei iskisi ramppikuume tosipaikan tullen.

Näyttää kuitenkin siltä, että tuskinpa tässä mitään kummempaa enää viritellään.

Yksin mennään ja jos ei enää huvita niin yksin lähden.

Mullakin on ollut joku outo arkailu naisia kohtaan koko elämäni. Kiinnostuneita naisia on eteen tullut, mutta se kun huomaan naisen kiinnostuneen aiheuttaa minussa jonkinlaisen pakorefleksin ja alan välttelemään tätä naista. Näin siis aina livetilanteissa, lähinnä työpaikalla missä niihin naisiin nyt törmää. Niistä ei siis tullut yhtään mitään ja kuoli aina jutut jo alkumetreillä. Viimein tapasin netissä naisen jonka kanssa yhteydenpito valahti aika kuumaksi. Treffitkin meni kuin elokuvissa ja olin että vau, tässäkö tää nyt tosiaan on. Mutta niin vain meikäläisen arkailuongelmat alkoi tulemaan myöhemmin taas esille kun yritettiin viettää aikaa enemmän yhdessä. Naisella sellaiset spontaanit hellyydenosoitukset tuntui tulevan ihan itsestään, mutta mulla kesti älyttömän kauan että uskalsin avata itseäni naiselle. Naisellekin se oli tosi kova paikka, kun tietenkin tulkitsi minua jatkuvasti niin, ettei minua kiinnosta. Pikkuhiljaa minulta alkoi ne hellyydenosoitukset sujua, mutta seuraava ongelma oli sitten seksi. En vaan osannut tehdä aloitteita ja olin muutenkin täysin lamaantunut niissä tilanteissa. Nainen alkoi turhautumaan jo toden teolla, kun kaverisuhteeltahan se varmaan hänelle vaikutti, kun ei ollut seksiä. Se sitten aiheutti minulla entistä pahempia estoja ja suorituspaineita, en tiedä kuinka kauan siinä olisi sitten mennyt että seksipuolella olisin myös päässyt vauhtiin. Jos ollenkaan. Nainen ei vaikuttanut olevan sieltä kärsivällisimmästä päästä, joten ajattelin ettei ollut oikein häntä kohtaan, että tällaisena estomöykkynä en kykene olemaan hänelle kunnollinen kumppani parisuhteessa. Tulipa kokeiltua, ehkä näillä eväillä sitten loppuun asti.

Itsellä on nyt tulilla suhde ulkomaalaisen kanssa. On jotenkin helpompaa kun homma on tabula rasa ilman mitään ennakkokäsityksiä/odotuksia.

Matka vasta alussa ja vaikka mitä voi vielä tapahtua. On antanut silti sisältöä elämään.

Kun näitäkin kommentteja täällä lukee ja muistaa jälleen kerran miten ulkonäkökeskeisiä ihmiset ovat niin heti menee halut edes yrittää mitään. Esim minua on jotkut miehet sanoneet ylipainoiseksi vaikka olen normaalipainoinen - vaatteeni ovat kokoa 36 tai 38,  ja hämmennykseni takia olen kysynyt painoasioista ihan lääkärin ajallakin, ja hän sanoi että olen täysin normaalipainoinen, ei ole mitään syytä laihduttaa. Enkä usko että lääkäri alkaisi valehtelemaan päin naamaa tällaisessa asiassa, kun vielä itse asiasta aloin tiedustelemaan. Mutta ongelma onkin nykyään se, että miehet haluaa pelkästään instassa näkemiään joko alipainoisia tai sitten kuntosalilla ramppaavia himoliikkujia joilla on "kunnon treenattu perse", kaikki muut ovat sitten muka ylipainoisia. 

Tuntuu etten halua olla osa tätä "kulutus yhteiskuntaa" jossa jopa parisuhteestakin on tullu kulutus tavaraa.

Sul on kolme

Helpompi elää ilman jotain toista henkilöä. Vapaus tehdä mitä huvittaa, eikä tarvitse kysyä tai perustella jollekin. Perhe yksikkönä on vanhanaikainen ja turha.

Varmaan laiskuus ja mukavuudenhaluisuus. Saa tehdä ja olla mitä huvittaa ilman, että joku on sitä arvostelemassa/kyttäämässä (toisin kuin edellisessä parisuhteessa.) Toki välillä tulee hetkiä, jolloin toivoisin olevani terveessä, ihanassa parisuhteessa, saisin rakastaa ja tulla rakastetuksi. Kuitenkaan Tinder ym. ei ole minua varten, ja näin korona-aikana ei tule tutustuttua paljoakaan uusiin ihmisiin.

Tärkeimpänä syynä se, että vaikka itselläni oli niin onnellinen avioliitto kuin olla voi 13vuoden vuoden ajan, mutta silti sekin alkoi viimeisen viiden vuoden ajan mennä kokoajan vain huonompaan suuntaan ja lopulta oltiin lähinnä vain kämppiksiä jotka sietää toisiaan. Jos niin onnellinen suhde mitä meillä oli niin pitkään, silti kääntyi lopulta samaan vanhaan turtumisen/kyllästymisen/platonisten kämppisten kaavaan niin antaa olla. 

Eli multa on mennyt usko ikuisesti kestävään rakkauteen/parisuhteeseen, enkä näe mitään syytä enää nähdä sitä vaivaa että ettisin taas jonkun uuden, jonkin aikaa on mukavaa yhdessä mutta lopulta kuitenkin menee jollain tavalla pieleen. 

Pelkään saavani jonkun taudin ja parisuhteestahan ei tule mitään ellei jossain määrin läträtä eritteiden kanssa. Seksiä olen harrastanut kondomin kanssa, enkä pitänyt siitä yhtään.

Mä en jaksa enää yrittää parisuhdetta. On niin monta lyhyttä suhdetta takana. En löydä sitä oikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Kun näitäkin kommentteja täällä lukee ja muistaa jälleen kerran miten ulkonäkökeskeisiä ihmiset ovat niin heti menee halut edes yrittää mitään. Esim minua on jotkut miehet sanoneet ylipainoiseksi vaikka olen normaalipainoinen - vaatteeni ovat kokoa 36 tai 38,  ja hämmennykseni takia olen kysynyt painoasioista ihan lääkärin ajallakin, ja hän sanoi että olen täysin normaalipainoinen, ei ole mitään syytä laihduttaa. Enkä usko että lääkäri alkaisi valehtelemaan päin naamaa tällaisessa asiassa, kun vielä itse asiasta aloin tiedustelemaan. Mutta ongelma onkin nykyään se, että miehet haluaa pelkästään instassa näkemiään joko alipainoisia tai sitten kuntosalilla ramppaavia himoliikkujia joilla on "kunnon treenattu perse", kaikki muut ovat sitten muka ylipainoisia. 

Ulkonäkö on yksi tärkeimpiä asioita elämässä, koska se vaikuttaa todella merkittävästi siihen miten muut ihmiset sinua kohtelevat. Oli kyse sitten romanttisista suhteista, tai oikeastaan mistä tahansa muusta sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Esim. useissa psykologisissa tutkimuksissa on havaittu että jos olet ulkoisesti viehättävä, sinut palkataan paljon todennäköisemmin, ja saat parempaa palkkaa kuin vähemmän viehättävä kandidaatti.

Itse panostan ulkonäkööni todella paljon sekä rahassa että ajassa mitattuna, koska haluan menestyä elämässä. Ja olen siis mies.

En käy missään. Olen syrjäytynyt. Siinäpä mahdoton yhtälö edes tavata ketään.