Suurin yksittäinen syy sinkkuuteesi?

Vierailija kirjoitti:

Oon vanha ja ruma.

Hanki vanha ja rumempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Stressaisin parisuhteessa liikaa ulkonäöstäni. Sinkkuna voin pukeutua kuten haluan sekä olla myös ilman valittamista kotona ilman meikkiä, ja esimerkiksi viikonloppuna voin syödä pitsaa, jos tekee mieli. Parisuhteessa pitäisi aina olla laihtarilla, että ei tule jätetyksi ylipainon takia, ja pukeutumiseeni + ulkonäkööni ylipäätään yritettäisiin puuttua. Lisäksi, on niin vapauttavaa, kun kukaan ei valita, että sääriä tai kainaloita ei ole sheivattu pariin päivään! 

et vissiin tosiaan ikinä ole ollut parisuhteessa oikeasti. Tai sitten olet ollut ihan paskoissa suhteissa...ei saisi syödä pitsaa, kaikkea sitä kuulee...

Tai sit sä et itse ole seukannut? Aika monestikin kontrolloidaan partnerin syömisiä! 

- eri 

Ei minun syömisiin kukaan kumppani ole koskaan ikinä puuttunut. Eikä valittanut meikittömyydestä tai vaatinut olemaan laihiksella. Ei kuulosta suhteelta jossa haluaisin olla vaan kamalalta.

Kyllä mun ukko ainakin jatkuvasti sanoo, että mun pitäis käyttää enemmän meikkiä... 

Nimim. eroko edessä? 

Ihmeellistä manipulointia, ei toisen syömisiin puututa.

Mutta tuosta meikkihommasta tuli mieleeni, että maskeeraa itsesi klovniksi ja kysy, joko riittää ja loppuuko länkytys siitä aiheesta 🤡

Vierailija kirjoitti:

Köyhä ja lyhyt. M 32

Mene töihin ja hanki piilokorot.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on jännä tuo "en koe elämästäni puuttuvan mitään". Itse koin ikisinkkuna aina, että rakkaus ja läheisin ihminen, kumppani, puuttui. Vaikka elämää oli ilmankin ja olin suht tyytyväinen.

Itselläni ikisinkun tuskaa lisäsi entisestään se, että kerran pääsin lyhyen aikaa kokemaan sen tunteikkaan läheisyyden toisen kanssa. Sitten kun se loppui niin kyllä sen jälkeen tuntui entistä vahvemmin jotain puuttuvan ja se sinkkuus tuntui entistäkin tyhjemmältä. Ehkä nämä tyytyväiset on sitten kokeneet niinsanotusti pelkkää paskaa parisuhderintamalla tai sitten vuosikymmeniä olleet saman kanssa niin että tympääntyneet koko konseptiin.

Haluan vain latinonaisia. Olen Suomen ainoa lesbo lähes,ja suomalaiset on niin nähty ja koettu.

Joita olen halunnut, eivät ole halunneet minua enkä ole halunnut heitä, jotka olisivat halunneet minut

Tuli kaksi syytä, sori

Todella ankea ketju. Hirmuinen määrä tuhlattua elämää. Surullinen mieli tulee.

Helpomi vedellä käteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on jännä tuo "en koe elämästäni puuttuvan mitään". Itse koin ikisinkkuna aina, että rakkaus ja läheisin ihminen, kumppani, puuttui. Vaikka elämää oli ilmankin ja olin suht tyytyväinen.

Itselläni ikisinkun tuskaa lisäsi entisestään se, että kerran pääsin lyhyen aikaa kokemaan sen tunteikkaan läheisyyden toisen kanssa. Sitten kun se loppui niin kyllä sen jälkeen tuntui entistä vahvemmin jotain puuttuvan ja se sinkkuus tuntui entistäkin tyhjemmältä. Ehkä nämä tyytyväiset on sitten kokeneet niinsanotusti pelkkää paskaa parisuhderintamalla tai sitten vuosikymmeniä olleet saman kanssa niin että tympääntyneet koko konseptiin.

Sama kokemus, sama tyhjyyden tunne jälkeenpäin. Silti olen onnellinen siitä kokemuksesta.

Mutta totta kai on myös ihmisiä, jotka eivät oikeasti tarvitse toista ihmistä.

Jäin joku aika sitten leskeksi, enkä ole edes vanha vielä. En ole edes ihan varma, mitä toivoisin elämältä tulevaisuudessa.

Syvät mt-ongelmat nuorena aikuisena. Oli kyllä kokeiluja ja yrityksiä, tajuttomia ihastumisia, huumaa ja sydänsuruja. Sitten laitoin tunnepuolen ovet, ikkunat, luukut ja räppänät kiinni, kehitin muurin ympärilleni ja olen elänyt rauhassa yksin.

Syvästi rakkautta kaivaten, silti henkisesti panssarin takana. Olen hyvä seuraihminen, mutta varmasti lähes mahdoton toisen sukupuolen lähestyä.

N59

Rehellinen vastaus: saan pildeä vapailta markkinoilta niin paljon, ettei ole mitään järkeä höylätä vain yhtä naista.

Koska haluan tässä elämän vaiheessa, 24 v nainen. Ja olen tosi onnellinen. Varatut ystäväni eivät tosin sitä sisäistä mutta aivan sama minulle. Mulla on liian kiire elää että kerkeisin miettiä mitä he miettii 😅 onkohan sitten oma parisuhde niin hyvä

Vierailija kirjoitti:

Todella ankea ketju. Hirmuinen määrä tuhlattua elämää. Surullinen mieli tulee.

Riippuu ihan ihmisestä, ikävä jos itse koet noin. Sain sinkkuna itseasiassa enemmän elämästä irti kuin nyt, mutta en tietenkään luopuisi vaimosta. Onnellisuus on nyt vain syvempää.

Haluan olla vapaa enkä ottaa mitään mieslasta riesakseni.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on jännä tuo "en koe elämästäni puuttuvan mitään". Itse koin ikisinkkuna aina, että rakkaus ja läheisin ihminen, kumppani, puuttui. Vaikka elämää oli ilmankin ja olin suht tyytyväinen.

Hienoa, kaikki vain eivät ole samanlaisia. Varattujen olisi hyvä ymmärtää tämä

Vierailija kirjoitti:

Viikko sitten sain kuulla miespuoliselta ystävältä, että kaltaistani naista "pelätään" miesten puolelta. Olen kuulemma liian vahva nainen?... Tarkottaen siis henkisesti. Tiedän mitä haluan, minulla on mielipiteitä, olen kovaääninen yms. En haluaisi olla tossu, mutta omissa piireissäni tuntuu menevän juuri hiljaiset naiset heti käsistä.

Sama juttu! Pidän tosin sitö itse hyvänä koska kovin nyhveröt ei lähesty silloin minua :D olen myös hauska ja saan kaikki nauramaan, mikö kuulemma yleensä mielletään miehiseksi piirteeksi.

En tahdo kiihdyttää enkä viihdyttää.

Minulla ei seiso ei edes viagralla,kaikki suhteet kariutuneet tähän joten en ota treffipyyntöjä vastaan kun en halua tuottaa pettymystä.

En luota ihmisiin, olen epäromanttinen luonne ja aseksuaali, olen ujo ja hiljainen enkä koskaan käy juhlissa tai vastaavissa, tulevaisuudensuunnitelmani ovat sitä luokkaa että tuskin moni olisi valmis kulkemaan niitä kanssani ja tähän asti olen kiinnostunut vain sellaisista ihmisistä jotka ovat aiheuttaneet minulle (tietämättään) valtavia alemmuuskomplekseja. Deittiäppejä tai -sivustoja en suostu käyttämään.

Suhtautumiseni parisuhteeseen ja sukupuolirooleihin on niin liberaali, että kukaan tapaamistani itseään liberaaliksi kutsuvista ihmisistäkään ei ole niitä sulattanut. Periaatteet ovat minulle kuitenkin tärkeitä, ei tule kysymykseen että tinkisin niistä. Muutun myös usein torjuvaksi niitä ihmisiä kohtaan, jotka vaikuttavat kiinnostuvan minusta ja minä heistä - vaikka vain kaverimielessä. Syynä halukkuuteni suojella itseäni nöyryytetyksi tulemiselta.

Sitten vielä niinkin pinnallisia ongelmia kuin ällöttävät hiukset, ailahtelevainen ruoansulatus ja lukuisat, erittäin pahanhajuiset ilmavaivat.

Mutta heittäkää toki vastatarjouksia!