Suurin yksittäinen syy sinkkuuteesi?

en ole tavannut ketään, josta olisin kiinnostunut

Se, että äitini ei olisi halunnut olla naimisissa vaan mieluummin yksin. Tai niin hän ainakin usein sanoi, riipusteli lehtien kulmiin tyttönimeään ym., kun olin lapsi. Koskaan hän ei silti eronnut, oli vanhan kansan ihminen ja alistui isäni omavaltaiselle rahankäytölle. Nurisi vain minun kuulteni, miten olisi mieluummin jättänyt menemättä naimisiin. Lisäksi hänellä oli vielä vanhempi veljeni jatkuvana taakkana täysihoidossa ihan loppuun asti.

Minulle muotoutui jo lapsena vahva ajatus, etten itse koskaan edes ryhtyisi parisuhteeseen. Ja sitä ajatustani sitten olenkin toteuttanut johdonmukaisesti koko tähänastisen elämäni. Järjellä ymmärrän, että ehkä voisi olla toisenkinlaista, mutta tunteella en. En kykene luottamaan siihen, ettei minusta tulisi samanlaista altavastaajaa omassa perheessäni. Parempi olla yksin.

Em. juttu on nimenomaan se syy. Nykyään on sitten tietysti vielä sekin, että häpeän jäljelle jäänyttä lapsuudenperhettäni tosi paljon. Kumpikin sisaruksistani on todella omituisia hulluja. En missään nimessä haluaisi altistaa ketään normaaliperheestä lähtöisin olevaa heille, kuten vakavassa parisuhteessa valitettavasti kävisi.

Koska "asun porukoilla"  Toki nuorempana syy oli oma typeryyteni, mutta vanhempana naiset ovat ihmeissään. No jatkan maatilaa ja on rakennettu minulle talo tähän , mutta se ei kauheasti lisää houkuttelevuutta :D 

Kerran viikossa kaupassa käynti. Tietty täällä landella koiran kanssa lenkkeilen päivittäin mutta en muuten liiku kotoa. Ei ole tullut jonoa oven taakse, eikä kyllä netistäkään jonoa löydy (jos ulkomailla asuvia ei oteta huomioon).

Huono itsetunto.

Jos ei tykkää eläimistä, on jotain todella pahasti vinossa, hyi!!

Mulla on vahva sitoutumiskammo. Tai oikeastaan paradoksaalisesti vahva halu sitoutua, jopa ripustautua ja heittäytyä täysin toisen armoille, mutta sitten kuitenkin valtava pelko yksinjäämisestä.

Ja vanhemmaksi kun tulee, vaikeammaksi menee. Nuorena aikuisena (18-25) olin kahdessa pitkässä parisuhteessa, joissa ei nyt varsinaisesti mitään vikaa ollut, mutta vääriä ihmisiä tai liian samoista kohdista rikki, jotta parisuhde olisi toiminut. Toisen kanssa toki jäin henkisesti paljon yksin, koska hän käytti monenlaisia päihteitä mieluummin kuin oli minun kanssani.

Ikävuodet 25-30 menivät pitkälti säätäen noin vuoden mittaisissa suhteissa, joskus hyvissä ja joskus huonoissa. Sitten juuri ennen 31-vuotispäivääni mies, jonka kanssa olin muuttamassa yhteen, jätti minut täysin tyhjän päälle. Siitä seuraavan miehen kanssa podin jotain tuosta johtunutta traumaa, ja homma loppui lyhyeen.

Nyt sitten onkin vuosi sujunut koronan parissa. Mainittavia suhteita tai suhteen tynkiä ei ole muodostunut. Paitsi tämä, joka päättyi uuden vuoden jälkeen siihen, kun sekosin täydellisesti ja jätin miehen. Epäilen todella mielenterveyttäni. Nyt olen soudellut hänen kanssaan edes takaisin, tehnyt hänelle ikäviä ohareita ja käyttäytynyt kuin lapsi. Haluan hänet lähelleni ja haluan olla hänen kanssaan, mutta kun pyydän hänet luokseni, saan lähestulkoon paniikkikohtauksen ja teen oharit tai perun tapaamisen. Tämä aiheuttaa minulle niin valtavaa ahdistusta, että jännityspäänsärky on jatkuvaa enkä pysty nukkumaan kunnolla.

Että pariudupa sitten näillä spekseillä.

Onnettomuus vei minulta puolison. En voisi kuvitella enää jakavani elämää kenenkään muun kanssa. Parasta ei voi korvata.

Kolmen huonon suhteen jälkeen en ole enää varma kummastako on kyse:

a) En uskalla lähteä enää mihinkään, mikä ei ole täydellistä, koska en enää koskaan halua löytää itseäni onnettomasta parisuhteesta.

b) Teen jotain väärin, kun en tapaa lainkaan sopivia miehiä ja/tai on hiton huono tuuri etsinnöissä.

Ai niinkuin nyt vai aina?

Nyt, ikä ja alkoholin kulutus.

Aiemmin, ei mitään käsitystä ja se on johtanut ikääntymiseen ja alkoholin kulutukseen.

Olen jo kokenut parisuhteen. 30 vuotta se kesti. Nyt sinkkuna 4 vuotta. Olen onnellinen.

Ennen kuljin töihin, kauppaan, kotiin. Joskus kaupassa tai matkalla joku mies tuli juttelemaan. On pyydetty treffeillekin. En tee mitään pariutumisen eteen, en ole koskaan ollut haku päällä. Opiskellessa ja parissa työpaikassa jonkun tutun miehen aloitteesta on alkanut lyhyt suhde, jossa olen ollut passiivinen ja miehetkin häipyneet.

Kohta vuoden aikana olen ollut vain kotona. Ulkona kävellessä näen muita ihmisiä ja työkavereita Teamsissä.

Vielä kotona asuva lapsi.

Haluan antaa kaiken käytettävissä olevan jaksamiseni ja energiani hänen hyvinvointiinsa, ei sitä riitä tässä elämänvaiheessa kumppanille. Ehdin seurustella sitten kun lapsi on täysi-ikäinen.

Ruma, ylipainoinen, vanha ja tylsä. En osaa olla ihmisten kanssa ja koen useimmat heistä todella rasittavaksi.

Aseksuaalisuus ja aromanttisuus. Sekä erakkoluonne. En halua ihmissuhteita ollenkaan. (nainen 46 v)

Täydellinen epäonnistuminen kaikilla elämän tärkeillä osa-alueilla.

-seksi ja ehkäisytappelut-

En ole kiinnostunut varsinaisesta yhdynnästä, miehen mieliksi toki joskus harvoin voisin. Lisäksi se sattuu ja tulee vain virtsatulehduksia. Pelkkä käsillä ja suulla hyväily riittäisi itselle.

En halua käyttää hormonaalista ehkäisyä. Mutta pelkään myös raskaaksi tulemista. Yhdyntä olisi siis pelkkää kipua ja raskaaksi tulemisen pelkoa.

En tule koskaan löytämään parisuhdetta koska kaikki miehet vaikuttavat haluavan paljon yhdyntää ja mielellään ilman kumia.

En tiedä.

Saan näennäisesti paljonkin huomiota miehiltä, mutta eipä kukaan oikeasti pyydä vaikka treffeille.

En kyllä myöskään varsinaisesti tarvitsemalla tarvitse ketään, niin täytyy olla sitten oikea henkilö, jotta ottaisin mukaan elämääni.

Puutteessa eläminen kyllä rasittaa, mutta en pysty pelkkiin panosuhteisiin millään.

Viime parisuhde. Eksä oli väkivaltainen, kontrolloiva, kylmä ja julma. Erottiin poliisien väliintulolla ja sen jälkeen tyyppi vainosi minua melkein vuoden. Jouduin muuttamaan ja vaihtamaan kaupunkia, kun se tuli jopa ikkunan alle tuijottamaan.

Deittailun aloittaminen on ihan ylitsepääsemätön kynnys, olen jo etukäteen pettynyt ja kyynistynyt ajatukselle että olemassa olisi mukaviakin ihmisiä. Nykyisin halin vain kissaani, se on pehmeä, lämmin, ystävällinen eikä sillä ole pahaa sydämessään.

Mt-ongelmat. Aikuisikä mennyt kasvuiän traumoista selviytymiseen, ei ole ollut sijaa suhteelle.