Normaalipainoisen laihduttaminen on aivan uskomattoman vaikeaa
En tiedä enää mitä teen. En vaan kykene laihtumaan mitenkään. Olen kokeillut pätkäpaastoilua, en pysty nukkumaan nälän takia vaan uni supistuu molemmista päistä ja olo hirveän nuutunut. Enkä pysty keskittymään jos koko ajan nälkä. Olen kokeillut herkkujen poistamista, silloin syöminen menee pakkomielteiseksi ja sorrun jopa ahmimiseen mitä en muutoin tee ollenkaan. En pysty vähähiilihydraattiseen, silloin koko ajan todella uupunut ja nuutunut olo, en myöskään jaksa liikkua silloin ollenkaan ja liikunta on kuitenkin itselleni yksi ehdottomasti tärkeimmistä mielihyvän lähteistä.
Olen myös yrittänyt hyväksyä ulkonäköni, mutta se on erittäin vaikeaa kun rasva kerääntyy vääriin paikkoihin, varsinkin kasvoni ovat todella pyöreät ja en ole muutenkaan mikään kaunotar. Kasvojen vuoksi näytän suorastaan ylipainoiselta. Tänään aamupainon perusteella BMI järkyttävät 23.80. En pysty deittailemaan ulkonäköni vuoksi normaalisti, tämä häiritsee seksielämää jne. Ollessani painoindeksissä BMI 21 olen pystynyt olemaan vielä tyytyväinen ulkonäkööni ja kehosuhde oli rento. Ei ole myöskään varaa mihinkään rasvaimuun tai kauneuskirurgiaan, kasvojeni pyöreyttä varmaan pystyttäisiin vähentämään kirurgin veitsellä. Ulkonäköini aiheuttaa jopa itsetuhoisia ajatuksia, joten minun on pakko löytää keino joten voin laihtua.
Joten muut normaalipainossa laihduttaneet, kertokaa mikä teillä toimi ja mikä ei toiminut.
Kommentit (396)
Sori jos luin ketjun huolimattomasti, mutta ensimmäisenä herää kysymys oletko siis normaalipainoinen vai "normaalipainoinen"?
Jokainen laihtuu, jos syö vähemmän kuin kuluttaa. Tämä on fakta.
Itselläni auttaa ainakin se, että on jotain mielekästä tekemistä eikä koko ajan tule mietittyä vain seuraavaa ateriaa ja sitä onko nälkä vai ei. "Unohda" syöminen ja keskity johonkin muuhun mukavaan. Syöt silloin kun on nälkä ja pieniä annoksia. Ei tarvitse välttämättä edes nipottaa ravintoaineiden suhteen, kun keho pysyy aktiivisena ja kuluttaa tasaisesti energiaa puuhaillessa niitä näitä versus, että makoilisi paikallaan ja odottelisi seuraavaa suupalaa.
Tsemiä!!
Vierailija kirjoitti:
Ihan ok tämä menee normaalipainon ylärajalta alaspäin. Laitan Yasioon kaikki syömiseni, helppo seurata.
Esimerkkipäivä:
- 100g ukkojugurttia + 15g Lidlin premium mysliä (vähemmän hiilareita kuin muissa), 1 munan munakas kinkulla ja juustolla. Kahvia 317 kcal
- tonnikala-fetasalaatti lehtikaalilla ja vähän maissia myös, tilkka öljyä kastikkeena 320kcal
- päivällinen espanjalainen tortilla chorizomakkaralla 200g 409 kcal
- iltapala smoothie n 270g: rahkajugurttia, mustikoita ja vadelmia, sokeriton marjakeitto 105 kcal
Noista tulee 1151 kcal. Yritän pysytellä lähellä 1200kcal / päivä mutta kuten näkyy voin syödä todella hyvin! Nälkä ei ole ollenkaan. Napostelunhalua on vielä mutta sen kyllä kestää. Laskin tähän ihan mielenkiinnosta nuo kalorit, itse kyllä tiedän mikä on sopiva määrä minulle.
Ja miksi laihdutan: tässä painossa olen 4-5 kiloa liian painava. Se tuntuu makkarana vatsan kohdalla, vaatteet ahdistaa, uniapnea pahenee, närästää, on raskas olo. Siis miksi ei? Nupissa ei ole vikaa. Kilo pudonnut tälläviikolla.
Onko nälkää paljon? Entä jaksatko treenata noilla kaloreilla?
Vierailija kirjoitti:
Springy kirjoitti:
Laihduttaminen on pelkkää matikkaa. Kuhan syöt vähemmän kaloreita kun kulutat päivässä, niin laihdut. Ei sun tarvi kiduttaa itteäsi sillä ettet syö herkkuja, kuhan osaat laskea ne mukaan. Mulle autto tosi hyvin voluumisyönti, eli söin vähäkalorisia mutta isoja ruokia, esim tosi paljon vihanneksia ja muita kasviksia. En ikinä ollut nälissäni.
Mee vaan TDEE calculator:iin ja laske paljonko kulutat päivässä ja syö vähemmän kuin se määrä, niin laihdut. Ei tarvi tehdä mitään ihmekuureja tai dieettejä jotka ovat täyttä humpuukia, laske vaan ni numerot kyllä kertoo paljonko laihdut.
Jätin illalla syömisen ja herkut pois. Painoa tippunut vuodessa 20 kg. Siinä on iso ero syötkö iltaisin tai et eli laihduttaminen EI ole yksinkertaista matikkaa. Täytyy sietää sekin, että paino ei mene alas heti ja nopeasti. Ap, kirjoitat itsekin, että olet kokeillut olla ilman herkkuja. Eli kokeillut, ei oikeasti ollut ilman. Se vie suunnilleen 3 kk kunnes herkkuhimo poistuu, kun olet ilman. Täytyy sinnitellä. Siitä sun lauseesta tuli siis selväksi, että syöt herkkuja. No miten sä sit haluat laihduttaa hyvä ihminen? Toinen juttu on se, että ihminen laihtuu syömällä oikeita asioita, ei olemalla nälässä.
Onko yöllä nälkää? Saatko nukuttua normaalisti?
Älä laihduta vaan pyri kohti pysyvää elämäntapamuutosta. Älä kiellä kaikkia herkkuja, vaan vähennä. Ota vaikka 1 karkkipäivä viikossa, jolloin saat syödä herkkuja. Sama hiilareissa, älä poista kokonaan, vaan vähennä niiden määrää ruokavaliossa. Tilalle kasviksia. Lisää liikuntaa, vaikka pari kertaa viikossa salireissu ja kävelylenkkejä.
Itsellä auttoi, kun tein itselleni "motivaatio-julisteen", jossa oli viikon treenitavoite, ruokavalio sekä lähtö- ja tavoitepaino ja lähtö- ja tavoitemitat vyötärön- ja lantionympärykselle. Julisteen ripustin olkkarin seinälle muistuttamaan, mihin halusin pyrkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa millä onnistuin oli vetää Nutrilett kuuria kunnes tavoitepaino 53 kg oli saavutettu. 10 kg pudotukseen meni 10 vkoa pelkällä pussipirtelöllä. Ja tätä ei suositella alle BMI 30 mutta kun ei muu auttanut vedin kuurin kumminkin.
Läskistyt enemmän ja enemmän jokaisen laihdutuskuurisi tuloksena. Kannattaa lopettaa nyt hyvän sään aikaan eikä sitten, kun painat 120 kiloa. Joko opettelet hyväksymään itsesi tai hyppäät saman tien sillalta alas ja lakkaat kiusaamasta läheisiäsi.
Oletpa ilkeä. Harmittaako kun joku muu on onnistunut?
Uskon kyllä että vaaka näyttää vähemmän, sitä en usko että rasvaa on palanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa millä onnistuin oli vetää Nutrilett kuuria kunnes tavoitepaino 53 kg oli saavutettu. 10 kg pudotukseen meni 10 vkoa pelkällä pussipirtelöllä. Ja tätä ei suositella alle BMI 30 mutta kun ei muu auttanut vedin kuurin kumminkin.
Läskistyt enemmän ja enemmän jokaisen laihdutuskuurisi tuloksena. Kannattaa lopettaa nyt hyvän sään aikaan eikä sitten, kun painat 120 kiloa. Joko opettelet hyväksymään itsesi tai hyppäät saman tien sillalta alas ja lakkaat kiusaamasta läheisiäsi.
Oletpa ilkeä. Harmittaako kun joku muu on onnistunut?
Olen eri, mutta samaa mieltä tuon toisen kanssa, että Nutrilett on kyllä tuhon tie pidemmän päälle. Itsekin joskus niitä kokeillut ja se tulos ei ainakaan minulla pysy, kun oikeanlaista syömistä ei opi. Painon jojoilu taas lisää suhteellista rasvan määrää ja vähentää lihaksia. Eli vaikka lihoisit (vain) entisellesi, kroppasi on huonommassa kunnossa kuin aloittaessasi.
Ehkä tuo sinulle on toiminut, mutta olet yksittäistapaus. Suositeltavaa tuo ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta olen sitä mieltä, että ap tarvitsee nyt nuppilääkäriä enemmän kuin laihdutusta, mutta toisaalta ymmärrän häntä. Oma painoindeksini on noin 20,5 ja pidän itseäni täydellisen normaalipainoisena, mutta en haluaisi lihoa tästä ollenkaan.
Sulla on kuitenkin riski luisua ihan oikean syömishäiriön puolelle, joten sinuna olisin todella varovainen. Älä lähde mihinkään nutrilet-kuureihin tai vastaaviin, vaan kiinnitä huomio terveellisiin elämäntapoihin. Eli vaihda epäterveelliset ruoat ja herkut parempiin vaihtoehtoihin. Lisää liikuntaa, mutta ei mitään liiallista.
En usko että mikään lääkäri tai terapeutti voi muuttaa miesten naismakua. Ei mahdollisuuteni löytää parisuhde sillä parane.
Ei elleivät opeta manipuloimaan ja hypnotisoimaan miehiä. Se voisi auttaa. Jotenkin typerää tarjota aina jotain itsetunnon kohotusta sellaiseen asiaan mikä ei johdu henkilöstä itsestään. Jos haluaa itselleen jotain muutakin kuin 20 vuotta vanhemman puliukon sillan alta niin pitää olla ulkonäköä. Ei se tavallinenkaan peruspertti kiinnostu mistään hieman pyöreästä tavistiinasta. Niitä on tarjolla pilvinpimein.
Olen eri kirjoittaja, mutta tähän lisäyksenä: Totuus on, että hoikempana on kaikin puolin mukavampi olla kuin ylikiloisena. Tämä on raaka totuus, vaikka sitä ei nykyisin saa ääneen sanoa. Ennen miesten miellyttämistä tähtää siihen, että itselläsi on hyvä olla ja hyvä fiilis ulkonäöstäsi. Se säteilee viehätysvoimana ulospäin.
Vierailija kirjoitti:
Ei noin stressaantunut ihminen laihdu. Sun keho luulee että nyt on kovat ajat ja pitää kiinni rasvoista että pystyt hoitamaan jälkeläisiä. Rentoudu. Jos et saa nukuttua nälän takia. Siirrä päivällinen iltaan ja jätä iltapala pois.
Siis en syö normaalisti iltapalaa, vaan syön illallisen ja se on samalla iltapala.
Elämässäni olevaan stressiin en voi tällä hetkellä vaikuttaa mitenkään, ei ole käsissäni tämä tilanne (mm korona, pätkätyöt, taloudelliset ongelmat).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Springy kirjoitti:
Laihduttaminen on pelkkää matikkaa. Kuhan syöt vähemmän kaloreita kun kulutat päivässä, niin laihdut. Ei sun tarvi kiduttaa itteäsi sillä ettet syö herkkuja, kuhan osaat laskea ne mukaan. Mulle autto tosi hyvin voluumisyönti, eli söin vähäkalorisia mutta isoja ruokia, esim tosi paljon vihanneksia ja muita kasviksia. En ikinä ollut nälissäni.
Mee vaan TDEE calculator:iin ja laske paljonko kulutat päivässä ja syö vähemmän kuin se määrä, niin laihdut. Ei tarvi tehdä mitään ihmekuureja tai dieettejä jotka ovat täyttä humpuukia, laske vaan ni numerot kyllä kertoo paljonko laihdut.
Yritin joskus kalorilaskentaakin mutta olin vain tulla hulluksi. En myöskään usko että pystyn noudattamaan sitä koko loppuelämäni.
Ei niitä tarvitse loppuelämää merkitä mihinkään. Jo parissa viikossa oppii, paljonko oikeasti voi syödä. Ainakin jos syö nyt joten kuten säännöllisesti samoja ruokia. Minulla esim. aamupala ja iltapala ovat aina samat ja tiedän, paljonko lounaalla ja päivällisellä voi syödä. Jos tulee joku uusi ruokalaji, sen osalta pitää katsoa, että mahtuu raameihin. Ei ole rasittavaa.
Tykkään itse kokkailla ja kokeilla uusia reseptejä, kuulostaa siksi tosi rasittavalle kalorien laskeminen. Onko sinulla joku hedelmävaaka käytössä millä punnitset kaiken vai miten saat kalorien määrän selville?
Minä siirsin lämpimän aterian 15-16 välille ja käyn heti sen jälkeen tunnin kävelyllä, ihan leppoisella. Olen laihtunut nyt 4kg, ja olen siis normaalipainoinen alunperinkin. Ennen söin aamiaisen/lounaan (herään suht myöhään joten oikeastaan brunssin :D), välipalan ja myöhään illalla illallisen. Nykyään aamiaisen/lounaan, päivällisen ja iltapalan.
En ole todellakaan millään erikoisella dieetillä ja syön ihan normaalisti perunaa sekä täysjyväpastaa, -riisiä ja -leipää. Kasviksia vain kypsennettynä (sulaa mulla huonosti raakana) ja lihaa maltillisesti. Herkuttelen silloin tällöin.
Suurin tekijä laihtumisessa on varmasti se, että stressini on laskenut. Olin raskaassa parisuhteessa joka aiheutti 24/7 stressiä, ja olin lopulta siinä pisteessä että verenpaine oli katossa ja sydän hakkasi jatkuvasti. Tämä laihtuminen ja ateriarytmin muutos on tullut siis eron myötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laihtumisen fysiologia ei sovi hätähousuille. Kannattaa pyrkiä dieettitömyyteen. Dieetittömällä tavalla kaloreita voidaan helposti vähentää 500 kcal päivässä. Tällä vauhdilla yhden liikakilon putoamiseen voi mennä 2 – 3 viikkoa yksinkertaisesti vähentämällä lihottavimpien ruokien ja juomien käyttöä.
Kerro lisää?
Mistä?
Painonlaskulle tulis maltaa antaa sitä aikaa, mitä se vaatii. Viikon parin kuluttua ääärestä moni ajattelee, ettei tämäkään toimi. Mitä useampia epäonnistumisia, sitä kärsimättömämmäksi tulee. Onnistuneeseen laihdutukseen pitää varata aikaa ja vähentää aterioiden kokoa, alkoholin käyttöä, virvoitusjuomia(myös ne sokerittomat), rasvaisten juustojen syömistä, pikaruokia.
Lautasmalli ja kasviten lisääminen. Liikuntaa vapaa-ajalla ja mahdollisuuksien mukaan työmatka liikunta, esim auton jättäminen kauemmas työpaikasta. Eli pieniä muutoksia pienin askelin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa millä onnistuin oli vetää Nutrilett kuuria kunnes tavoitepaino 53 kg oli saavutettu. 10 kg pudotukseen meni 10 vkoa pelkällä pussipirtelöllä. Ja tätä ei suositella alle BMI 30 mutta kun ei muu auttanut vedin kuurin kumminkin.
Läskistyt enemmän ja enemmän jokaisen laihdutuskuurisi tuloksena. Kannattaa lopettaa nyt hyvän sään aikaan eikä sitten, kun painat 120 kiloa. Joko opettelet hyväksymään itsesi tai hyppäät saman tien sillalta alas ja lakkaat kiusaamasta läheisiäsi.
Oletpa ilkeä. Harmittaako kun joku muu on onnistunut?
En tiedä kuinka onnistunutta se on jos kuureja on nyt takana kaksi? Ei kahta ilman kolmatta, jne...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisilla se kirjojen mukainen normaalipaino voi heittää 25kg ja siltiki hyvä BMI, eli kyllä jossaki mättää ja pahasti.
Ihan sama BMI kaava on miehilläkin. Ei ole mitään naisten tai miesten bmi kaavaa. Miesten paino on vain enemmän lihasta ja naisten rasvaa. Naisilla kuuluu olla korkeampi rasvaprosentti.
Jep. Hormonaalisista syistä jopa alipainoisilla naisilla voi olla selluliittia. Ja naisen on paljon vaikempi saada lihaksia näkyviin kun rasvakerros estää normaalipainoisellakin.
Aivan yhtä vaikeaa (eli helppoa) kuin ylipainoisen laihduttaminen. Syö vähemmän kuin kulutat.
Vierailija kirjoitti:
Minun bmi on 24 ja olen samoissa puuhissa kuin ap. Eli laihduttamassa. Kuitenkin otan tämän aika maltillisesti. Olen lisännyt päivittäistä liikuntaa, vähentänyt (en lopettanut) herkkuja ja koittanut kiinnittää huomiota ruuan terveellisyyteen. Syön paljon kuituja ja vähän höttö hiilareita. Esim en syö vehnäleipää vaan ruista ja kauraa. Lisään kasviksia kaikkeen ja vähennän lihaa. Pikkuhiljaa on kilot alkaneet lähtä. Ei tämä helppoa ole, mutta kyllä se ajan kanssa onnistuu
Kauan olet laihduttanut tähän mennessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Springy kirjoitti:
Laihduttaminen on pelkkää matikkaa. Kuhan syöt vähemmän kaloreita kun kulutat päivässä, niin laihdut. Ei sun tarvi kiduttaa itteäsi sillä ettet syö herkkuja, kuhan osaat laskea ne mukaan. Mulle autto tosi hyvin voluumisyönti, eli söin vähäkalorisia mutta isoja ruokia, esim tosi paljon vihanneksia ja muita kasviksia. En ikinä ollut nälissäni.
Mee vaan TDEE calculator:iin ja laske paljonko kulutat päivässä ja syö vähemmän kuin se määrä, niin laihdut. Ei tarvi tehdä mitään ihmekuureja tai dieettejä jotka ovat täyttä humpuukia, laske vaan ni numerot kyllä kertoo paljonko laihdut.
Yritin joskus kalorilaskentaakin mutta olin vain tulla hulluksi. En myöskään usko että pystyn noudattamaan sitä koko loppuelämäni.
Ei niitä tarvitse loppuelämää merkitä mihinkään. Jo parissa viikossa oppii, paljonko oikeasti voi syödä. Ainakin jos syö nyt joten kuten säännöllisesti samoja ruokia. Minulla esim. aamupala ja iltapala ovat aina samat ja tiedän, paljonko lounaalla ja päivällisellä voi syödä. Jos tulee joku uusi ruokalaji, sen osalta pitää katsoa, että mahtuu raameihin. Ei ole rasittavaa.
Tykkään itse kokkailla ja kokeilla uusia reseptejä, kuulostaa siksi tosi rasittavalle kalorien laskeminen. Onko sinulla joku hedelmävaaka käytössä millä punnitset kaiken vai miten saat kalorien määrän selville?
Juu keittiövaaka on pakko hommata, siitä ei mihinkään pääse. Itse olen nyt painon ylläpitovaiheessa ja olen ottanut sen tavan, että jos syön kerran kokeilumielessä jotakin, niin en välttämättä stressaa siitä, enkä edes laske sitä. Yksi päivä ei mitään tee ylläpitovaiheessa (laihdutusvaiheessa pitää olla tarkempi).
Sitten, jos ruoka tulee osaksi tavanomaisia ruokatottumuksia, niin sen voi laskea. Käytännössä tuossakin voi joutua arvioimaan jonkin verran, ellei sitten laske tarkasti kaikkia reseptin aineita ja jaa niitä sitten annoksiin. Toinen vaihtoehto on verrata niitä johonkin samantyyppiseen ruokaan. Heittoa voi vähän tulla, ei se maailmaa kaada. Tärkeintä, että suurin osa ruokatottumuksista on kuosissa.
Mutta joops, laihdutusvaiheessa kyllä auttaa aika paljon, jos ruuat pitää pääosin samantyyppisinä ja yksinkertaisina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkähän takia normaalipainoisen pitää laihduttaa?
T. 124 kg
Minä olen normaalipainoinen ja muuten hoikka, mutta vatsa on ihan hirveä pallo. Sen vuoksi. Itselläni toimii 5+2-dieetti, mutta en pysty kaikkina aikoina noudattamaan sitä, koska paastopäivinä on niin huono olo. Ja heti kun en noudata, alkaa se pallovatsa taas kasvaa.
Itse ainakin inhoan sitä että näytän aina kuin olisin 9 kk:lla raskaana, ja kehossa ei ole mitään naisellisuutta tuon keskivartaloläskin vuoksi. Ja onhan tuollainen viskeraalirasva epäterveellistäkin.
Jep, ymmärrän sinua hyvin. En itsekään voi tyytyä tähän pallonaamaan, joten laihdutus on ainut vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et näe peilistä itseäsi niin kuin muut näkevät!
Kaikki mitä kerroit viittaa vain ja ainoastaan siihen. Ehkä ole sairastumassa anoreksiaan tai sinulla on jokin muu psyykkinen kriisi meneillään? Ja onhan olemassa se bodymlrfinen häiriökin. Pahalta joka tapauksessa kuulostaa.
Naisessa kuuluu olla rasvaa. Meidän kehomme ei toimi ilman rasvaa, emme ole miehiä. Kasvojen pyöreys on ihmisen ominaisuus, se ei ole normaalipainoisella laihdutuksen paikka. Joilla on pyöreämmät kasvot ja joilla enemmän suorakulmaiset.
Älä tuhoa omaa terveyttäsi. Kun laihduttaminen normaalipainoisella johtaa siihen, että elimistö pitää hanttiin, niin olet ihan itse väärässä. Ei sinun kuulu laihduttaa.
Kyllä mun keho toimi ihan hyvin hoikempanakin, itse asiassa paremmin kuin nyt. Silloin kuukautiset olivat enemmän kellontarkat eikä kestäneet niin montaa päivää kuin nyt.
En vaan pysty elämään "lihavana", en koe että elämä olisi nyt elämisen arvoista. Haluaisin itsekin löytää esim parisuhteen ja perustaa perheen, mutta ulkonäköni on kerta kaikkiaan ihan liian toimiva ehkäisykeino.
Olet todella syvällä itseinhossa. Et ole realistinen ollenkaan. Kukaan bmi 23 kieppeillä ei ole niin lihava, että ei parisuhdetta löydy ja koko elämä on pilalla. Voi kun itse kuulisit miltä kuulostat. Todellakin, olet nyt syvällä psyykkisissä ongelmissa, usko nyt vaan. Tarvitset psyykkistä apua, et laihdutusohjeita.
Ajattele nyt. Kehosi ei halua laihtua, olet normaalissa painossa, et edes sen ylälaidalla. Ja ajattelet että kaikki on pilalla. Eikä siinä nyt jokin särähdä sinunkin korvaasi? Eikö kertakaikkiaan mikään?
Olin useamman vuoden tinderissä ja todella usein tuijotettiin treffeillä kuin vain jotain halpaa makkaraa. Ei nykymiehille kelpaa vähän pyöreä, pitäisi olla joko hoikka tai fitness. Ainakin täällä helsingissä tinder on miehille kuin karkkikauppa missä on toinen toistaan upeampia naisia. Ei tavis kiinnosta ketään.
Jaha. Ja minkähän helvetin takia sellaista miestä kukaan haluaa, jota ei kiinnosta kuin fitness-mimmit. En ikinä voisi kiinnostua pinnallisesta ja yksinkertaisesta tahvosta. Terveyttään niiden takia ei varsinkaan kannata pilata, ei myöskään mielenterveyttään.
Dieetit muuten vain lihottavat. Jos muutat ruokavaliota, tee se niin, että se on terveellinen mutta nautinnollinen, ja syöt niin koko loppelämäsi.
Painoin maaliskuussa 68kg/164cm ja heinäkuussa 57kg/164 cm. Olen jo 64v ja kilpirauhanen ei toimi kuin lääkityksellä. Silti sain nopeasti 11kg pois aivan ilman liikuntaa! Pätkäpaastoilin, klo 10-18 söin ja silloinkin vähemmän kuin ennen, mutta kyllä söin pullaa kahvin kanssa. Olen illanvirkku ja illat ja yöt luin kirjoja vaikka aluksi oli vähän nälkä, se loppui pian, eikä nälkää tullut. Nyt paino on pysynyt pois. Käyn joka aamu puntarilla kuten koko aikuisiän olen tehnyt. Mun oli pakko pudottaa painoa, koska nivelet ovat nivelrikon vuoksi kuluneet ja paino rasittaa niitä.
Oletpa ilkeä. Harmittaako kun joku muu on onnistunut?