Korona makuaistin ja hajuaistin menetys
Moi. Onko muilla lähtenyt korona takia haju ja makuaisti äkillisesti, jos on kertokaa kauan teillä on ollut pois ja esim onko palautunut itsestään ja kaikkea muuta asiaan liittyvää jos vain on sanottavaa.
Kommentit (130)
Tänään päätin panostaa aamupuuron makuun ja mehyvyyteen tekemällä oikein ihanan erikossuklaa puuron. Syödessäni sitä, tajusin että en maista mitään :(. Hajuaisti taisi mennä myös.
Onneksi eilenä oli makusaisti tallella ja nautinkin erittäin paljon todella hyvästä suklaasta.
Nyt on koronan 6 päivä. Muuten oireeton paitsi tukkoinen nenä, mutta ei nuhaa.
Ehkä voisi tehdä mautonta kasvisruokaa noista pavuista niin pääsee niistäkin eroon
Mielenkiinnosta kysyn, saitko positiivisen kotitestissä jos oireena pelkkä nenän tukkoisuus?
Kesti varmaan kuukauden. Ihan sellainen metallinen maku ja haju suussa ja nenässä kokoajan..
Kolmen rokotuksen läpi hieman yli viikko sitten tarttunut korona alkoi oireilemaan viime viikon keskiviikkona; pientä nuhaa ja aivastelua, mahdollisesti lievää kuumetta, ääni painoksissa ja flunssainen olemus. Perjantaina sitten lähti makuaisti aika pitkälti, eritoten suolaa ei maista, vain laimeita makuja. Nyt maanantaina ei ole enää ollut muita flunssan oireita, mutta nenä on kuiva ja tukkoinen (myös tämä kuiva pakkasilma tekee sen) ja tuntuu että makuaistin lisäksi hajuaistikin on täten kateissa. Toivon todella että palaisivat jossain kohtaa takaisin...
Mulla, rokottamattomana, oli korona melko lievänä. Ei noussut edes kuume, mutta vei voimat aivan täysin pariksi päiväksi ja muuten parannuttua oli pari päivää hengitystiekipua.
Makuaisti tuli takaisin nopeasti, mutta hajuaisti ei edelleenkään näin puolen vuoden jälkeen. Mitä nyt jotain pahoja hajuja tulee välillä läpi. On aika inhottavaa, kun en vieraita kotiin saadessa tiedä miltä kämppä haisee (olen ollut aina tarkka siitä, että kämppä tuoksuu kivalle) tai että haisenko itse pahalle.
Mulla lähti totaalisesti kumpikin. Makuaisti alkoi palailla pikkuhiljaa noin kuukauden kuluttua, hajuaisti kahden kuukauden. Nyt taudista on puolisen vuotta eikä kumpikaan ole entisensä. Jotkut asiat haisee ja maistuu ihan vääriltä, joitain en haista enkä maista ollenkaan.
"Korona on mielikuvitus sairaus. Ei ole virusta. Tavanomainen flunssa joka on elimisrtön puhdistustila."
Mielikuvitus sairaus vie ihmisiä sairaalahoitoon?
Meni täysin molemmat n viikoksi. Muuten palautui kyllä,mutta jotkut tuoksut ovat muuttuneet. Esim oregano maistuu ja haisee saippualta ja kahvin tuoksussa uusi mantelinen vivahde.
Auramyssy kirjoitti:
Kolmen rokotuksen läpi hieman yli viikko sitten tarttunut korona alkoi oireilemaan viime viikon keskiviikkona; pientä nuhaa ja aivastelua, mahdollisesti lievää kuumetta, ääni painoksissa ja flunssainen olemus. Perjantaina sitten lähti makuaisti aika pitkälti, eritoten suolaa ei maista, vain laimeita makuja. Nyt maanantaina ei ole enää ollut muita flunssan oireita, mutta nenä on kuiva ja tukkoinen (myös tämä kuiva pakkasilma tekee sen) ja tuntuu että makuaistin lisäksi hajuaistikin on täten kateissa. Toivon todella että palaisivat jossain kohtaa takaisin...
Mulla täsmälleen samat oireet ja alkoi viisi päivää sitten. Testit tehny päivittäin, näyttää negaa. Mieti tässä nyt sitten, koska uskaltaa palata töihin.
Hajuharjoittelu auttaa kirjoitti:
Moi, hajuharjoittelusta on hyötyä, jos hajuaisti on osittain tai täydellisesti menetetty, esim. kaatumisen tai koronan johdosta.
Lisää tietoa hajuharjoittelusta löytyy: www.wellsmell.fi
Tuolla suomeksi
Hajuharjoittelu – ohje potilaalle https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01182
Mulla oli korona n. puoltoista kuukautta sitten. Koronan ajaks lähti kokonaan maku- ja hajuaisti. Pikkuhiljaa rupes palautumaan, mutten vieläkään maista jotain vivahteita ja sivumakuja. Moni ruoka maistuu paljon laimeammalta kuin ennen.
Minä olen ihmetellyt jo vuoden verran kun punajuuri alkoi maistua erittäin vastenmieliseltä. Aiemmin tykkäsin syödä etikkapunajuuria ja punajuurisalaatteja nyt ei voi millään. Koronaa en ole tiettävästi sairastanut välillä ollut kuumeilevaa oloa, mutta ei tullut mieleenkään epäillä koronaa. Liekö käynyt salaa?
Itse sairastin koronan joulukuussa 2021 ja tammikuussa tuli poskiontelovaivoja,korvien tukkoisuutta jne. Terkkarilääkäri passitti kotiin kehoittaen vain juomaan vettä ja lepäämään.Helmikuussa yhtäkkinen sylkirauhastulehdus (ehkä) johon kefexin kuuri.Pelkkää arvailua ja lääkäriltä toiselle pallottelua.Nyt vuorostaan helvetillinen hajun/savun haju nenässä ja kestänyt 2-viikkoa. Oikeasti hajua ei ole vaan pelkästään omassa nenässä. Haju/makuaisti siis ollut kadoksissa sieltä joulukuusta saakka. Nyt hakusessa siis kanssakärvistelijöitä??? Keinot alkavat loppumaan..tuoksutestit ym kokeiltu.
Jos jotain hyvää,niin eikö sitä sitten laihdu kun ei ruoka maistu suussa hyvälle enää ?
12kg lähtenyt painoa haju/maku oireiden takia 4kk aikana.Ei kiva kun muutenkin alipainoinen olen aina ollut..
Koronaoireet alkoi viikko sitten kurkun kutiamisella, kolmantena päivänä aivastelua ja yskimistä. Siinä samassa alkoi haju ja makuaisti katoamaan. Perjantaina eli pvä 5 ja se oli kokonaan poissa. Nyt on 8 pvä ja ihan pientä tukkoisuutta, mutta käytännössä nenä siis auki ja tänään olen häivähdyksen jo haistanutkin.
Tavallaan ihan hyvä lukea, että samoja kokemuksia muillakin. Kuudes päivä koronassa täälläkin ja kaikki oireet alkavat olla ohi, mutta hajuaisti on yhtäkkiä mennyt. Avasin aamulla uutta kahvipakettia ja ihmettelin, että onpa valjua laatua tullut ostettua kun ei tuoksu millekään. Ihan kokonaan se ei ole kuitenkaan mennyt ja vähän tukkoista nenää ollut tässä.
Noin 3 kk koronan sairastamisesta. En juuri flunssaoireilla oireillut, kuumetta ja kurkkukipua, väsymystä oli. Kesti 2 viikkoa. Haju ja makuaisti katosivat täysin heti ensimmäisinä päivinä.
Nyt haistan enemmän kuin maistan. Esim.kahvi tuoksuu tosi tunkkailelle, mutta ei maistu millekään. Puhdas suolainen ja makea maistuu, niitäkään en maista joka päivä. Suklaassa ei ole makua, ei ede sitä makeaa. Joskus mikään ei maistu millekään, joskus maku on häivähdys vain. Hajutkin tuntuvat välillä oudoille tai haistan jotain olematonta ja esim.basilika ei tuoksu millekkään.
Itselläni katosi haju- ja makuaisti yhtäkkiä täysin koronan viidentenä sairastamispäivänä. Muut oireet (kuume, räkäisyys, yskä) olivat helpottaneet käytännössä kokonaan ja ehdin jo huokaista että tässä tämä taisi olla mutta eipä näköjään ollut. Tänään 20.5.2022 siis toista päivää hajuttomana ja mauttomana.
Moi, hajuharjoittelusta on hyötyä, jos hajuaisti on osittain tai täydellisesti menetetty, esim. kaatumisen tai koronan johdosta.
Lisää tietoa hajuharjoittelusta löytyy: www.wellsmell.fi