Lue keskustelun säännöt.
Millainen yli-ihminen pitäisi olla että kelpaisi omistajaksi kodittomalle lemmikille?
23.01.2021 |
Ollaan mieheni kanssa nelikymppisiä. Talous on kunnossa, olemme työelämässä (säännöllinen päivätyö) ja asumme kahdestaan. Emme käytä päihteitä. Molemmilla on ollut lapsuudessa lemmikkejä ja myös yhteisiä lemmikkejä tässä 20 vuoden ajalla.
Netti on pullollaan kodittomia kissoja mutta meille sanotaan suoralta kädeltä ettei ole meille sopivaa kissaa. Olen kuullut joskus entiseltä työkaverilta että hänestäkin prosessi tuntui lähes mahdottomalta.
On hyvä että näissä asioissa ollaan tarkkoja mutta alamme kallistua sille kannalle että otamme sitten kissanpennun kerran me emme ole soveltuvia antamaan kotia ikääntyneelle kissalle.
Olisi kiva kuulla teidän kokemuksianne.
Kommentit (250)
Kuulostaa kyllä aika kohtuuttomalta, että et edes omistaisi lemmikkiä, vaikka siitä maksaisit ja antaisit sille hyvän kodin. Eikö riitä, että työntekijät vaikka kerran vuoteen kysyisivät kissan kuulumisia? Pitääkö täysi omistusoikeus ja päätäntävalta kaikesta kuulua heille? Ja totta munassa annan esim. kissojeni juosta mökillä vapaasti ulkona. Tämäkin kai kiellettyä rescue-kissojen kohdalla. No itsekin päädyin ottamaan 2 rotukissaa, kun on niin ihmeellisiä sääntöjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisään vielä että esim. Lapsen adoptoinnissa pitää olla rikosrekisteri puhdas, mutta eläinsuojeluyhdistys joutuu luovuttamaan sen kissan tai koiran ilman että adoptoijan rikosrekisteri olisi tiedossa. Se ei ole reilua.
Vierailija kirjoitti:
Suurin syy, miksei kissaa luovuteta, on uuden omistajan aikomus ulkoiluttaa sitä vapaana. Näihin koteihin ei tietenkään anneta kissoja. Etenkin okt:ssa asujat harrastaa tätä hyvin usein.
En tiedä onko tässä muutettu linjausta, mutta ennen oli jopa päin vastoin: virallisestihan kissojen vapaana ulkoiluttamista ei suositella, mutta jos kyseessä on joku ennen vapaana ulkoilutettu, tai ihan vaan varsinaista kotia vailla ollut ns. navettakissa, sen totuttaminen sisäkissaksi voi olla ihan mahdotonta. Näissä tapauksissa saatetaan siis suositella sitä vapaasti ulkoiluttamista.
Esim. Briteissä ja Alankomaissa, joissa talvi ei ole Suomen lokakuuta pahempi, etsitään monesti loukutetuille kissoille kotia ulkokissoiksi, eli esim. juuri maatilalle, tai muuhun paikkaan, jossa saavat olla pääsääntöisesti ulkona. Kerran näin mitä tapahtui, kun perheen lapsi oli vahingossa unohtanut kissan päiväksi sisälle lukkojen taakse. Se oli saanut ihan hirveän hepulin ja tuhonnut koko huoneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni on eläinrääkkäystä pitää kissaa jatkuvasti sisällä tai ulkoiluttaa valjaissa. Sehän ei pysty toteuttamaan mitään lajityypillistä toimintaa. Oikein pahaa tekee kun joskus tulee noita valjaisiin kahlittuja kissoja vastaan. Mitä kissanelämä se sellainen on?
Melkeinpä mikään lemmikkinä pidettävistä lajeista ei pysty täysin toteuttamaan lajityypillistä toimintaa ja silti ihmiset pitävät lemmikkeinä kaikenlaisia eläimiä. Suurimmalta osalta eläimistä puuttuu tilaa, seuraa tai virikkeitä, mutta ratkaisu ei ole päästää eläintä villiintymään luontoon ja vaikuttamaan siellä luonnonvaraisina eläviin olentoihin ja jäämään lopulta auton alle tai kuolemaan nälkään ja sairauksiin. Meillä ei ole kissoja luonnonvaraisena, vaan kaikki kissat ovat kotikissoja, jopa silloin kun eivät ole ihmistä eläessään nähneetkään. Lisäksi lemmikin omistajalla on vastuu lemmikin turvallisuudesta. Lemmikille hyvä elämä tarkoittaa myös sitä, että eläin saa elää mahdollisimman terveenä ja turvassa vaaroilta. Valjaissa ulkoiluttaminen tai ulkotarha on paras tapa tarjota ulkoilumahdollisuus ilman, että kissa pääsee tappamaan tai karkaamaan omistajalta.
Maatilalla ja maalla kissa on hyötyeläin joka estää hiiri- ja rottaongelmaa räjähtämästä.
Kumpiko mahtaa olla kissalle luonnollisempaa ja virikkeellisenpää: päästä välillä vaanimaan hiiriä halkovajassa vai istua kerrostalossa ja välillä raapia kaupasta ostettua hökötystä?
Hyvin hoidetun pentukauden jälkeen kissa ei mitenkään "villiinny" vaikka saakin päivisin ulkoilla pihassa vapaana. Sitä on tutkittukin että ne eivät oikeasti liiku kodistaan kuin max pari sataa metriä joka tarkoittaa monelle omaa pihaa.
Maatilalla tai maalla kissa on peto, joka metsästää mitä kiinni saa. En vastusta ajatusta, että kissat pitävät hiiri- ja rottakannat kurissa, mutta kun näin ei edes ole. Kissat eivät metsästä rottaa erityisen aktiivisesti ja kissan läsnäolo voi piilottaa rottaongelman, kun rotat eivät enää liiku niin avoimesti. Rotta on älykäs eläin ja riittävän iso, jotta kissa ei sitä lähde metsästämään jollei ole nälkäinen ja koe rottaa helpoimmaksi saaliiksi. Ennemmin kissat metsästävät hiiriä, myyriä ja pikkulintuja. Lintujen metsästyksestä tuossa aiemmin jo sanottiinkin. Metsästys toki on kissalle luonnollista, mutta kyllä hyvä omistaja voi kissaa virikkeellistää myös kotioloissa ilman ylimääräisiä uhreja ja jos kissalla on kotona lajitoveri, eläimet virikkeellistävät toinen toisiaan. Jos mennään ajattelulla, että kotona kissoille ei ole mitään virikkeitä eikä eläimeen panosteta yhtään, niin eipä se ole kummoista eläimen kohtelua minun mielestäni. Mitä tulee tuohon "villiintymiseen" niin kyllä se kissa vaan pääsee vapauden makuun eikä se enää kotikissaksi sen jälkeen ryhdy vapaaehtoisesti. Ei tämä tarkoita, etteikö katti antaisi silittää ja rapsuttaa tai huolisi ihmiseltä ruokaa jos on sellaiseen tottunut. Jos reviiriä on tarjolla, niin kissa myös hyödyntää sitä. Ja jos kissaa ei ole leikattu, se voi käydä paljonkin tuota paria sataa metriä kauempana.
HYvänen aika sentään, jokainen sen tietää, että kissa on peto. Siinä missä ihminenkin.
No ei näytä tämä tieto omistajia haittaavan. Ymmärtäkää nyt ihmiset, että ne eläimet kasvattajilta ja löytöeläintaloista myydään lemmikeiksi. Lemmikki on otus, josta ihmisen pitää pitää huolta. Huolenpito tarkoittaa muutakin, kuin ruokaa ja eläinlääkärikäyntejä. Se tarkoittaa myös sitä, ettei lemmikkiä päästetä turhille vaaroille alttiikksi (autot, villieläimet ym.) ja sitä, että omasta lemmikistä ei koidu haittaa muille, ei edes niille oraville tai linnuille tai mitä se kissa ikinä pyytääkään. Ei se kissan itsenäisyys tarkoita sitä, että sen voi laskea menemään pihalla miten haluaa ja antaa elää oman näköistä elämää. Ei koirienkaan anneta kulkea naapurustossa vapaana, vaan ne on joko hihnassa tai aitojen takana. Kissa ei kuulu Suomen luontoon eikä sitä sinne pidä ihmisen toimesta istuttaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mä "adoptoin" 19-vuotiaana lukiolaisena Espanjasta koiran. Espanjankoirat.com oli sivusto. Ihan helposti se sujui. Piti täyttää lomake, sen jälkeen olin yhteydessä puhelimitse ja varasin haastatteluajan. Sen jälkeen joku nainen haastatteli mua puhelimessa pari tuntia. Parin päivän päästä tuli yhteydenotto, että saan haluamani koiran. Koiran rokotukset, eläinlääkäritarkistukset, passi ja lentolippu piti maksaa. Niistä kertyi hintaa 400e. Parin kk:n päästä hain koiran helsinki-vantaan lentokentältä.
Vierailija kirjoitti:
Olen eläinlääkärinä nähnyt läheltä kodittomien kissojen ympärillä tapahtuvaa ensikotitoimintaa. Ikävä tosiasia on se, että useimmat yhdistykset yrittävät epätoivoisesti kesyttää täysin villiintyneitä populaatiokissoja, toivottomin tuloksin.
Nämä kissat ovat usein FeLV-, FIV- tai FIP-positiivisia ja/tai muulla tavoin sairaita ja kokevat äärimmäistä stressiä joutuessaan kaiken käsittelyn ja ihmiskontaktien keskelle. Stressi taas pahentaa kissojen fyysistä oireilua, joten kärsimys vain lisääntyy.
Yhdistyksillä olisikin peiliin katsomisen paikka. Täysin villiintyneet kissat tulisi lisäkärsimysten estämiseksi lopettaa ja suunnata voimavarat niihin kissoihin, jotka sopeutuvat stressittömään, kissanarvoiseen elämään. Näitäkin kissoja on paljon.
Tästä olen ihan samaa mieltä, mutta oma kokemukseni siitä kissatalosta, josta meidän kissat haettiin, on se, että siellä nimenomaan toimitaan näin. Kävimme talolla säännöllisesti useamman kuukauden ajan tutustumassa kissoihin ja miettimässä, olemmeko valmiit kissan hankkimiseen ja mikä olisi meille sopiva kissa. Tänä aikana jokunen kissa ehti hävitä talon kissahuoneista ja kun kysyimme niistä, meille kerrottiin, että kissa oli lopetettu, koska se ei ollut esimerkiksi osoittanut mitään merkkejä tottumisesta ihmiseen, vaikka oli ehtinyt jo olla talolla sen verran kauan, että jotain rauhoittumisen merkkejä olisi pitänyt näkyä. Minulle ei missään vaiheessa jäänyt sellaista kuvaa, että kissoja väkisin pidettäisiin hengissä.
Meitä ei muutenkaan kuulusteltu, vaan kyseltiin ihan perusasiat esim. siitä, keitä talouteemme kuuluu ja millaisissa oloissa kissamme tulisivat asumaan. Totta kai piti sitoutua siihen, ettei päästä kissoja ulkoilemaan vapaasti, mutta niinhän toimii jokainen vastuullinen kissanomistaja. Saimme päätöksen kissoista, kun ne olivat n. viiden viikon ikäisiä ja ne luovutettiin meille 12-viikkoisina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni paloi käpy kun olin katsomassa kodittomia kissoja. Kissan ottaminen olisi maksanut 100 euroa. Ei siinä mitään, olisin sen leikatusta ja madotetusta kissasta voinut mielelläni maksaakin. Kuitenkin kun luin papereita tarkemmin, niin kyseessä ei ollut kauppahinta, vaan jonkinlainen "luovutusmaksu". Kysyin tästä sitten tarkemmin, ja minulle se eläinsuojeluyhdistyksen tyttö sitten ihan kirkkain silmin selitti, että omistusoikeus ei siirry minulle ja olisi ollut sitä sun tätä velvollisuutta yhdistystä kohtaan vielä sen jälkeenkin. En olisi saanut viedä sitä kissaa edes piikille, ennenkö olisin kysynyt yhdistykseltä ensin. Läväytin sitten ihan täyslaidallisen palautetta siltä seisomalta sille likalle ja totesin että pitäkööt mirrinsä.
Itse en saanut löytökissaa, kun asuin vuokrayksiössä. Lisäksi n. 2 vkoa meni, ennenkuin sain vastauksen ja kuulemma kissa oli jo uudessa kodissa, tiedot olivat unohtuneet sivulle.
Koiraa toivoin myöhemmin. Virolaista. Oli ollut pari-kolme kuukautta jo sivuilla. Sain vastauksen, että paperilla (kerroin edellisistä 2 koirasta ja kissasta, vanhuuteen kuolivat, en käy rafloissa, ym.). kaikki oli tosi hyvin. Olin maininnut kuulemma koirarodusta jopa asioita, joista ko. adoptiovälityshenkilö ei tiennyt mitään ja myönsi). Mutta: se vuokrayksiö (voin ostaa oman asunnon, rahaa oli), ei autoa (koiraa pitää käyttää pelloilla ja metsissä juoksemassa, koirapuistot olivat kielletty), kävellä pitää kokoajan. Ei leffoissa saa käydä, työssäkäynnistä heidän on joustettava, kun suurin osa ihmisistä on työllisiä, koiran kanssa pitää olla kaikki vapaa-aika ja liikuntaa, kävelyäkävelyälenkkiälenkkiä. Säällä kuin säällä (lyhytkarvainen koira). Otin ko. rodun kasvattajiin yhteyttä. Kerroin oman tarinan ja yhdistyksen kommentit. Nauroivat. Sanoivat ettet sinä sitä saa ja tuntuu, ettei koko Suomesta löydy tarpeeksi hyvää ihmistä. No, lopulta oli ilmoitus, että koira jäi Viroon, sieltä löytyi uusi koti koiralle.
Saman yhdyshenkilön kautta oli vajaan vuoden ajan kaksi koiraa vailla kotia. Ei tuntunut löytyvän niillekään mahdollisuutta. Lopulta tapahtui muutos. Ko. henkilö siirrettiin kissojen adoptioon ja uusi henkilö tuli koiravastaavaksi. Nuo kaksi koiraa ja monet muut löysivät kodit, kun ei enää mahdottomana litaniana vaatimuksia esittänyt henkilö ollut tukkimassa prosessia.
Helsingissä näin pariskunnan ja kaksi schäferiä. Asuivat kerrostaloyksiössä. Koirat pentuina kasvattajilta ostetut. Sitä paitsi, jengi muuttaa. Rivari, kerrostalo, okt, jne. Miksi asumismuodolla on niin kauheasti väliä? Menettääkö eläimen, jos muuttaa? Mikä on minimineliömäärä? Yksi sai kaksi kissaa alle 30 neliön vuorakämppään eläinsuojeluyhdistykseltä. Autoton. Pyytää ystävää autokuskiksi eläinlääkärille.
En tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen kyllä saanut 4 kissaa elsulta. Tulot on pienet, asun kerrostalossa, pari kissaa jo valmiiksi. Joku ensikoti kävi meillä katsomassa, miltä toiset kissat näyttävät ja vähän jututtamassa. Toinen ensikoti antoi kissan kyselemättä, kun käytiin ensin tutustumassa kissaan.
Toki maksoin jokaisesta kissasta 120 euroa, enkä vain saanut sitä mukaan ilmaiseksi.
Näin Tampereella KKY:llä.
Hei voihan kasvattaja tai eläinsuojeluyhdistys vaatia mitä vaan, mutta kun sanotte "joojoo" kaikkeen ja kun eläin on teidän niin voitte jättää nuo vaatimukset ihan omaan arvoonsa ja elätte lemmikin kanssa normaalia elämää. Ei kasvattaja voi tulla kissaa tai koiraa pois hakemaan vaikka olisitte luvanneet viedä sen näyttelyyn ettekä viekään. Oman kissani jouduin lopettamaan sairauden vuoksi enkä todellakaan siitä eläinsuojeluyhdistykselle ilmoittanut vaikka sitä sopimuksessa vaativat (eivät kyllä koskaan ole kissan perään kyselleetkään)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei voihan kasvattaja tai eläinsuojeluyhdistys vaatia mitä vaan, mutta kun sanotte "joojoo" kaikkeen ja kun eläin on teidän niin voitte jättää nuo vaatimukset ihan omaan arvoonsa ja elätte lemmikin kanssa normaalia elämää. Ei kasvattaja voi tulla kissaa tai koiraa pois hakemaan vaikka olisitte luvanneet viedä sen näyttelyyn ettekä viekään. Oman kissani jouduin lopettamaan sairauden vuoksi enkä todellakaan siitä eläinsuojeluyhdistykselle ilmoittanut vaikka sitä sopimuksessa vaativat (eivät kyllä koskaan ole kissan perään kyselleetkään)
Sitä vaaditaan siksi, jos joku vaikka päättää ettei jaksakaan hoitaa kissaa ja pistää sen mieluummin piikille. Siinä tapauksessa elsu ottaisi kissan takaisin ja antaisi sen jollekin muulle. Jos lopetus on tehty sairauden takia, niin asia ei kuulu enää elsulle, koska eivät ne voi sitä kissaa henkiin jättää, jos lääkäri haluaa antaa eutanasian.
Tästähän taisi olla Feissarimokissa joku juttu, että nainen lopetti kaksi täysin tervettä nuorta koiraa, että pääsisi itse muuttamaan ulkomaille. Kennel oli todella vihainen asiasta, vastaava on myös elsuilla.
Mulla oli taas se akka, joka oli koiraa luovuttamassa, selvittänyt vanhempieni asuin paikat nimen perusteella. Olin tuolloin 23 vuotias. Kyseli siis vanhempieni nimet kun menin katsomaan koiraa. Ihan pimeä tapaus oli. Olin niin nuori ja tyhmä etten tajunnut.
Sitten en saanut koiraa kun sanoin ympäripyöreästi (en katsonut tarpeelliseksi selostaa täysi-ikäisenä vanhempieni asuinpaikkoja) että molemmat vanhempani asuvat Helsingissä. Syyksi sitten sanoi tää tyyppi että ei käy koska oli selvittänyt että toinen vanhempani asuu Vantaalla eikä Helsingissä! :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei voihan kasvattaja tai eläinsuojeluyhdistys vaatia mitä vaan, mutta kun sanotte "joojoo" kaikkeen ja kun eläin on teidän niin voitte jättää nuo vaatimukset ihan omaan arvoonsa ja elätte lemmikin kanssa normaalia elämää. Ei kasvattaja voi tulla kissaa tai koiraa pois hakemaan vaikka olisitte luvanneet viedä sen näyttelyyn ettekä viekään. Oman kissani jouduin lopettamaan sairauden vuoksi enkä todellakaan siitä eläinsuojeluyhdistykselle ilmoittanut vaikka sitä sopimuksessa vaativat (eivät kyllä koskaan ole kissan perään kyselleetkään)
Sitä vaaditaan siksi, jos joku vaikka päättää ettei jaksakaan hoitaa kissaa ja pistää sen mieluummin piikille. Siinä tapauksessa elsu ottaisi kissan takaisin ja antaisi sen jollekin muulle. Jos lopetus on tehty sairauden takia, niin asia ei kuulu enää elsulle, koska eivät ne voi sitä kissaa henkiin jättää, jos lääkäri haluaa antaa eutanasian.
Tästähän taisi olla Feissarimokissa joku juttu, että nainen lopetti kaksi täysin tervettä nuorta koiraa, että pääsisi itse muuttamaan ulkomaille. Kennel oli todella vihainen asiasta, vastaava on myös elsuilla.
Nää jotka huvikseen lopettaa eläimiä tekee sen jokatapauksessa, ei siihen mitkään sopimukset vaikuta.
Mulla on yksi sukulaismies joka harrastaa metsästystä ja on lopettanut useamman nuoren koiran kun on todennut että siitä ei tule hyvää metsästyskoiraa ja hankkii vaan uuden tilalle. Aina jostain saa uusia koiria, tuollaiselle ihmiselle koira ei ole lemmikki vaan pelkkä harrastusväline.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei voihan kasvattaja tai eläinsuojeluyhdistys vaatia mitä vaan, mutta kun sanotte "joojoo" kaikkeen ja kun eläin on teidän niin voitte jättää nuo vaatimukset ihan omaan arvoonsa ja elätte lemmikin kanssa normaalia elämää. Ei kasvattaja voi tulla kissaa tai koiraa pois hakemaan vaikka olisitte luvanneet viedä sen näyttelyyn ettekä viekään. Oman kissani jouduin lopettamaan sairauden vuoksi enkä todellakaan siitä eläinsuojeluyhdistykselle ilmoittanut vaikka sitä sopimuksessa vaativat (eivät kyllä koskaan ole kissan perään kyselleetkään)
Sitä vaaditaan siksi, jos joku vaikka päättää ettei jaksakaan hoitaa kissaa ja pistää sen mieluummin piikille. Siinä tapauksessa elsu ottaisi kissan takaisin ja antaisi sen jollekin muulle. Jos lopetus on tehty sairauden takia, niin asia ei kuulu enää elsulle, koska eivät ne voi sitä kissaa henkiin jättää, jos lääkäri haluaa antaa eutanasian.
Tästähän taisi olla Feissarimokissa joku juttu, että nainen lopetti kaksi täysin tervettä nuorta koiraa, että pääsisi itse muuttamaan ulkomaille. Kennel oli todella vihainen asiasta, vastaava on myös elsuilla.
Nää jotka huvikseen lopettaa eläimiä tekee sen jokatapauksessa, ei siihen mitkään sopimukset vaikuta.
Mulla on yksi sukulaismies joka harrastaa metsästystä ja on lopettanut useamman nuoren koiran kun on todennut että siitä ei tule hyvää metsästyskoiraa ja hankkii vaan uuden tilalle. Aina jostain saa uusia koiria, tuollaiselle ihmiselle koira ei ole lemmikki vaan pelkkä harrastusväline.
Näinhän se varmaan on ja vielä pahempi kissoilla. Kissoihin suhtautuminen on ihan älytöntä. Oma äitini oli sitä mieltä, että kissa olisi pitänyt lopettaa virtsaputkentulehduksen takia, koska se "kärsii". Muutama päivä antibiootteja ja kissa oli taas ihan kunnossa. Jos kissa on niin sairas ettei lääkkeet auta, niin lääkäri kyllä ehdottaa ja voi jopa vaatia eutanasiaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt, että kuinka paljon onkaan "ohjeiden mukaan hoidettuja" sisäkissoja, jotka eivät ulos pääse, mutta joiden elinolosuhteet eivät kestäis päivänvaloa. Nykyään(kin) on paljon mielenterveysongelmia yms. Koronan takia on varmasti myös otettu lemmikeitä loppuun asti ajattelematta.
Vapaasti maalla ulkoilevasta kissasta, hyvin hoidetusta, sisällä pääosin elävästä ja leikatusta kissasta nostetaan hirveä haloo. Voi kuulemma jäädä auton alle ja peto voi viedä. Toisaalta päästää ihmiset lapsensakin ulos ja menevät sinne itsekin.
Ulkoilevalla kissalla ei myöskään ole tekemisen puutteesta johtuvia psyykkisiä eikä fyysisiä ongelmia.
Ulkokissat myös osaltaan pitää kurissa hiiriongelmaa johon muuten tarvittaisiin luonnonvaraisillekin eäimille kohtalokkaita myrkkyjä. (Haittapuolena voi kyllä viedä joskus linnun, tai jonkun muunkin eläimen, mutta kun se on sisällä kylläiseksi ruokittu, ei ulkona juuri saalista)
Ymmärrän, että mielipiteitä on erilaisia ja kunnioitan niitä, mutta nämä "kissaihmiset" ei ole useinkaan valmiita edes miettimään asioita muista kuin omasta näkökulmastaan.
Suurempi asia, johon nyt kannattaisi kiinnittää huomiota on nämä huonosti voivat sisäkissat. Niiden pahoinvointi ei näy ulospäin, neljän seinän sisällä kun tapahtuu. Se ei silti tarkoita että sitä ei olisi.
Ja en tällä kommentilla ole nyt puolustamassa vapaasti lisääntyviä kissapopulaatioita, kesäkissoja enkä mitään muutakaan välinpitämättömyyttä.
Juuri tämä mielessä itselläkin. Vähän aikaa sitten Hesari kirjoitti asiasta ja siinä haastateltiin ulkomailla asuvaa naista joka kertoi, että siinä maassa ihmiset antavat kissojen kulkea vapaana ja kukaan ei raivostu siitä. En vaan muista enää mikä maa kyseessä. Ehkä oli Saksa. Hän mietti siinä kuinka Suomessa kissoihin suhtaudutaan hirveän ikävästi jos ulkoilevat ja kuinka sen maan ihmiset ajattelevat toisin. Olen myös samaa mieltä, että monesti sisäkissalla ei ole virikkäitä. Juuri vähän aikaa sitten eräässä tv-ohjelmassa oli nuori pariskunta joka ihan suoraan sanoi, ettei ole aikaa kissalle. Ei siinä sitten oltu tarkemmin mietitty asiaa, vaikka kallis rotukissa heillä olikin. Tämä kaikki on varmaan yksi syy siihen miksi koen kissan otan nykypäivänä vaikeaksi. Lapsuudessa 2000-luvun alussa minulla oli kissa joka oli leikattu ja ulkoili vapaana. Nyt ajattelen edelleen niin, että kissan pitäisi päästä ulos ja saada ulkoilla eikä mikään pieni asunto korvaa sitä. Itse en voisi koskaan ottaa sisäkissaa. Niinpä parempi on olla ottamatta lainkaan, kun monelle ulkoileva on kuin punainen vaate, vaikka kuinka kissa olisi hyvin hoidettu. Siinä pitäisi sitten asua jossain korvessa ettei kukaan vaan ärsyyntyisi kissasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritäpä saada rotukoira. Pyhimyskään ei kelpaisi.
Outo juttu.
Helsingin Messukeskuksen kans.väl.koiranäyttelyssä on usein melkein 15 000 koiraa. Mistähän nämä ihmeoliot ovat saaneet rotukoiransa?
No niinpä. Ainakaan omakotitalossa metsän reunassa maaseutukaupungissa asuva fiksu yksilapsinen, ulkoileva, eläinrakas perhe ei koiraa saa.
No erona on se, että nämä 15 000 ihmistä käyvät näyttelyssä. Pellonlaita ei ole koiranäyttely.
No se selittää. Koirat siis elävät koiranäyttelyissä eivätkä perheenjäseninä.
Minulla on ystävä, jolla on aina ollut kaksi koiraa. Hän tekee töitä kotonaan isolla maatilalla, on aina kotona. Pihamaa on aidattu, koirat saavat todella paljon vaihtelevaa liikuntaa. Ystäväni osaa kouluttaa koiria lempeästi ja taitavasti, on pysyvästi lapseton, satsaa ruokintaan ja monipuoliseen elämään. Kun hänen vanhempi koiransa kuoli vanhuuteen, hän ajatteli tarjota kodin eläinsuojeluyhdistykseen joutuneelle kodinvaihtajalle, jos sopiva löytyisi. Ainoat "kriteerit" koiralle olivat, että ei aggressio-ongelmia, koska hänellä käy asiakkaita ja koska toinenkin koira oli jo iäkäs, eikä halunnut joutua pelkäämään sen puolesta.
No, tämä toivomuslista sai yhdistyksen portinvartijat suunniltaan. Ei kuulemma voinut tulla kuin valintataloon, vaan yhdistys päättää mikä koira annetaan jos niin pitkälle päästään. Ensin tehtiin tässä ketjussa jo moneen kertaan esitetty esivalintaprosessi, mikä tietysti on hyvä.
Sitten yhdistys kertoi, että heillä olisi tarjota yksi ehdokas. Heidän ehdottamansa kodinvaihtajakoira tuotiin ystävän luo tutustumaan paikkaan, ja yhdistyksen edustajat tarkastivat samalla paikat. Ehdotettu koira oli silmin nähden jännittynyt, murisi ja näytti hampaitaan. Vierailun aikana se karkasi hihnasta ja puri ystävän vanhaa koiraa.
Ystäväni sanoi suoraan taas, että ei halua ottaa koiraa jolla on tämän tyyppisiä ongelmia, vaikka kaikki muu kävisi. Yhdistyksen väki veti kerrasta liinat kiinni. Kodinvaihtajalle olisi pystyttävä tarjoamaan ihan mitä tahansa se tarvitsee, oli se sitten elämän mittainen uudelleenkoulutus tai mitä vain, ja mikäli ystäväni ei siihen viitsisi ryhtyä, hän ei ansaitse koiraa ollenkaan. Kertoivat, että ystäväni on nyt kaikkien seudun eläinsuojeluyhdistysten mustalla listalla.
Käsittämätöntä. Jotenkin tuntuu, että oikein kaivetaan koloistaan niitä itsetunto-ongelmaisia yksinäisiä, jotka tällaisen painostuksen alaisena sanovat "hyvä on, luovun kyllä koko elämästäni ja elän vain eläimen ehdoilla, jos te sitä vaaditte" - vaikka minkäänlaista kykyä käytännön toteutukseen ei ole. Siinä sitä sitten ollan kotona vihaisen koiran kanssa, eikä pystytä mihinkään sosiaaliseen eikä tietenkään voida edes luopua koirasta, koska on LUVATTU.
Fiksuinhan on se joka tunnistaa omat rajansa ja tietää mihin jaksaminen riittää, eli voi oikeasti sitoutua siihen minkä lupaa. Miten voi olla, että näille löytöeläimiä ei missään nimessä haluta antaa?
Kasvattajat ovat oma lukunsa nekin. Koiraa ei anneta kotiin, jossa sillä ei kilpailla, vaikka saisi muuten elää miten rodunomaista elämää tahansa.
Vaikka kaiken tämän touhun kantava ajatus on tietysti että eläimiä ei pitäisi voida ostaa harkitsematta myyntipalstoilta, juuri siihen tämä johtaa. Jos normaali hyvä koti ei saa eläintä muualta, sinne kauppa siirtyy.
En voi sanoa että tuntisin tämän kodittomien eläinten kentän kotimaassa mitenkään läpikotaisin, mutta sen verran on tuttavapiirissä kokemuksia että joku kuva on syntynyt. Näyttää, että on joitakin asiallisia toimijoita, joissa tosiaankin sairaat populaatiokissat suosiolla lopetetaan eläinsuojelullisista syistä ja käytetään resurssit siihen, että kivuttomat ja lemmikeiksi soveltuvat eläimet saavat hyvät kodit. Oikein asiallista, että näistä paikoista ei esim. kissoja luovuteta enää paikkaan, jossa ne päästettäisiin irralleen luontoon.
Sitten on näitä hurahtaneiden kerhoja, joissa ideologiasta on tullut jo uskonto. Vaikka olisi miten kipeä ja sairas vanhuusikäinen eläin, se ANSAITSEE saada vielä kerran hyvän rakastavan oman kodin. Näille eläimille sitten halutaan se maksaja tuleville leikkauksille, kuntoutuksille ja hiirenaskelin etenevälle sisällä elämiseen totuttamiselle (joka ei vanhan ja sairaan eläimen kanssa välttämättä ehdi edes alkuun ennen kuin koneisto pettää). Mikään vähempi ei riitä. Voin välillä pahoin, kun näkee näitä somessa pyöriviä videoita, joissa "pelastetaan" jalattomia ja leuattomia puoliksi palaneita villieläimiä talojen alta, sitten kuukausien time lapse lääketieteellisistä operaatioista ja lusikalla syöttämisistä, sitten "onnellinen" loppu kun löytöeläin hilaa itseään kärryillä. Siitä ei puhuta mitään, millaisia kipuja ja pelkoja näille jää loppuiäkseen.
Ketjusta huomaa miten kukaan tavallinen tallaaja ei tajua mitään siitä suuresta vastuusta mitä yhdistyksen vapaaehtoisilla on kun sijoitetaan eläin eteenpäin. Lapsia sijoittelevat työntekijät sentään sijoittavat lapsia ammattilaisille, saavat palkkaa työstään eikä heiltä kuka tahansa naapurin pena tule kysyyn lasta kotiinsa. Eläinsuojeluyhdistyksen vapaaehtoinen joutuu usein tekeen melkein sossun hommia, ilman koulutusta, palkkaa tai viranomaistukea.