Lue keskustelun säännöt.
Lapsuudessa rajua väkivaltaa kokeneet: ovatko vanhempasi yhä rajattomia tai väkivaltaisia?
20.01.2021 |
Olen tullu laajahkon otannan (väkivaltalapsuuden omaavia tuttuja, ystäviä ym) sellaiseen ”puolitieteelliseen” hypoteesiin että jos vanhemmat oli lapsuudessa rajattomia ja pieksivät lastaan, he ovat sitä myös silloin kun lapsi on aikuinen.
Ja huom! Nyt tarkoitan väkivaltaa joka oli oikeaa, en pelkkää ”pikku tullapöllyä”. Sekin ON väkivaltaa mutta usein sitä tehneet vanhemmat ei ole niin rajattomia.
Se väkivalta toki muuttaa muotoaan joskus, esim lapsuudessa tuli nyrkkiä, aikuisena sitten henkistä väkivaltaa ja väkivallalla uhkailua.
Mutta joskus, esim omassa tapauksessa, vanhemmat ovat fyysisesti väkivaltaisia vaikka lapsi on aikuinen. Mua on mukiloitu, tönitty, tulkapöllytett, tuupittu, otettu vaatteista ote ja riepoteltu. Ja toki henkinen väkivalta eli vahingonilo, ilkkuminen, uhkailu, kiristys, arvostelu, loukkaaminen tähän päälle.
Välit on etäiset ja vältän kaikkea yhteydenpitoa, ja sen enempää en toivo että minun tilanteestani keskustellaan, vaan ennemmin siitä onko hypoteesini tosi .
Eli jos sait kunnon väkivaltaa ja loukkaavaa käytöstä lapsena, niin saatko sitä myös aikuisena?
Kommentit (128)
Kiitos linkistä! Lisääkin saa laittaa, ja myös muut keinot selviytymisen suhteen kiinnostaa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmi ettei ole oikein vertaisyhteisöä saman kokeneille.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos linkistä! Lisääkin saa laittaa, ja myös muut keinot selviytymisen suhteen kiinnostaa. Ap
Eipä kestä! Kiva jos on apua. Suosittelen myös flyingmonkeysdenied.com
Tässä toinen ja vinkiksi tuo eka kommentti videon alla! Tekstitys videoon löytyy myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajattomuus on varmaan totta.
Mun oma äiti puhelimitse (koska en juuri halua mennä heidän luokseen, ymmärtänette syyn) tekee ihan uskomattomia loukkauksia.
Esim:
-sulle olisi pitänyt tehdä abortti eikä ikinä antaa syntyä
-toivottavasti ajat kolarin ja käy todella pahasti
-näytät hirveltä, häpeän silmät päästäni, noin ruma ei voi olla (olen ihan kaunis, oli nähnyt kuvani lehdessä)
- olet niin paha ja hirveä lapsi että saisit joutua helvettiin (olen ollut aina kiltti kympin tyttö)
-lapsenlapset näyttävät vammaiselta! (Olin hyvää hyvyyttäni laittanut kuvan lapsistani)Mä meen noissa solvaustilanteissa täysin lukkoon. En osaa puolustautua enkä sanoa vastaan. Vatsaa kouristaa ja kurkkua kuristaa ja meen mykäksi. Ihan sama reaktio kuin lapsena, silloin tuo sama ihminen piiskasi, löi ja satutti, ja silloinkin menin lukkoon.
Ei tämä helpota ennenkuin nuo kupsahtaa. Saattaa mennä vielä vuosikymmen tai kaksi.
Sinun pitää oppia olemaan yhtä hirveä takaisin. Se loppuu niiltä siihen kun saa omaa lääkettään. Esimerkiksi kun äitisi haukkuu sinua rumaksi vastaat sille, että mitäs luulisit kun syntyy ruhjotun lehmän näköisestä kantturasta. Ei voi mitään olettaa sinun geeneilläsi. Tai tuo että olet paha ja hirveä lapsi, no kyllä h uora hu oran tuntee ja varas varkaan. Katsos näin. Äiti hyötyy siitä kun on saanut sinut uskomaan että sinun pitää olla hyvä täys kusipäälle. Tuhoa se ennen kuin ehtii kuolla vanhuuteen.
Ehkä pitää opetella jotenkin puolustautumaan. En tiedä vaan onko tuo oikea tapa.
T. Se äidin solvaukset nielevä
Sitten sinusta tulee samanlainen henkistä väkivaltaa käyttävä. Voisi vastata kuten asia on ”olen eri mieltä, mielestäni asia ei ole noin, kun sanot noin, pahoitan mieleni”. Pysyy kuitenkin ihan asiassa, mistä oli kyse, koska tarkoituksena toisella on saada uhri kiihtymään ja laajentamaan asia sellaiseksi, ettei siitä saada tolkkua. ”Silloinkin sanoit — ja teit —-, Aina teet —-”
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajattomuus on varmaan totta.
Mun oma äiti puhelimitse (koska en juuri halua mennä heidän luokseen, ymmärtänette syyn) tekee ihan uskomattomia loukkauksia.
Esim:
-sulle olisi pitänyt tehdä abortti eikä ikinä antaa syntyä
-toivottavasti ajat kolarin ja käy todella pahasti
-näytät hirveltä, häpeän silmät päästäni, noin ruma ei voi olla (olen ihan kaunis, oli nähnyt kuvani lehdessä)
- olet niin paha ja hirveä lapsi että saisit joutua helvettiin (olen ollut aina kiltti kympin tyttö)
-lapsenlapset näyttävät vammaiselta! (Olin hyvää hyvyyttäni laittanut kuvan lapsistani)Mä meen noissa solvaustilanteissa täysin lukkoon. En osaa puolustautua enkä sanoa vastaan. Vatsaa kouristaa ja kurkkua kuristaa ja meen mykäksi. Ihan sama reaktio kuin lapsena, silloin tuo sama ihminen piiskasi, löi ja satutti, ja silloinkin menin lukkoon.
Ei tämä helpota ennenkuin nuo kupsahtaa. Saattaa mennä vielä vuosikymmen tai kaksi.
Sinun pitää oppia olemaan yhtä hirveä takaisin. Se loppuu niiltä siihen kun saa omaa lääkettään. Esimerkiksi kun äitisi haukkuu sinua rumaksi vastaat sille, että mitäs luulisit kun syntyy ruhjotun lehmän näköisestä kantturasta. Ei voi mitään olettaa sinun geeneilläsi. Tai tuo että olet paha ja hirveä lapsi, no kyllä h uora hu oran tuntee ja varas varkaan. Katsos näin. Äiti hyötyy siitä kun on saanut sinut uskomaan että sinun pitää olla hyvä täys kusipäälle. Tuhoa se ennen kuin ehtii kuolla vanhuuteen.
Ehkä pitää opetella jotenkin puolustautumaan. En tiedä vaan onko tuo oikea tapa.
T. Se äidin solvaukset nieleväSitten sinusta tulee samanlainen henkistä väkivaltaa käyttävä. Voisi vastata kuten asia on ”olen eri mieltä, mielestäni asia ei ole noin, kun sanot noin, pahoitan mieleni”. Pysyy kuitenkin ihan asiassa, mistä oli kyse, koska tarkoituksena toisella on saada uhri kiihtymään ja laajentamaan asia sellaiseksi, ettei siitä saada tolkkua. ”Silloinkin sanoit — ja teit —-, Aina teet —-”
Mä en ole koskaan solvannit äitiäni tai haukkunut, silti hän väittää että olen kamala ja epäkohtelias ja ilkeä. Sen sijaan hän sitten kohtelee minua kuin paskakasaa. En usko että hän tajuaa (tai että on vslmis vastaanottamaan) sitä jos sanon että hän loukkaa minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ovat väkivaltaan taipuvaisia edelleen, mutta kun nähdään korkeintaan se 1-2 tuntia kerrallaan, niin eivät ehdi menettää hermoaan syystä x tai y.
Toki oma vanhempani edelleen tänä päivänä olettaa, että kaikki asiat tehdään kuten hän haluaa ja jos niin ei tapahdu, niin sitten seuraa huutoa ja mykkäkoulua. Jos hän jotain sanoo, niin sitten vain nyökyttelen, vaikka olisin toista mieltä, jolloin ei suutu. Ja suurimman osan omista asioistani vain jätän suosiolla mainitsematta. Ulkopuolisen näkökulmasta tullaan siis hyvin juttuun tänä päivänä, mutta se koskeekin lähinnä keskustelua säästä tai muusta neutraalista asiasta eli olen jopa työkavereidenkin kanssa läheisempi kuin omien vanhempieni.
Isosiskoni myös joka oli aina erittäin väkivaltainen minua kohtaan lapsena, niin on sitä jopa edelleen jos viettäisimme yhtään kauemmin aikaa yhdessä. Ja arvostelee kyllä noin muuten aina kun nähdään, joten onneksi on korona eikä ole tarvinnut nyt kohta vuoteen nähdä kertaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajattomuus on varmaan totta.
Mun oma äiti puhelimitse (koska en juuri halua mennä heidän luokseen, ymmärtänette syyn) tekee ihan uskomattomia loukkauksia.
Esim:
-sulle olisi pitänyt tehdä abortti eikä ikinä antaa syntyä
-toivottavasti ajat kolarin ja käy todella pahasti
-näytät hirveltä, häpeän silmät päästäni, noin ruma ei voi olla (olen ihan kaunis, oli nähnyt kuvani lehdessä)
- olet niin paha ja hirveä lapsi että saisit joutua helvettiin (olen ollut aina kiltti kympin tyttö)
-lapsenlapset näyttävät vammaiselta! (Olin hyvää hyvyyttäni laittanut kuvan lapsistani)Mä meen noissa solvaustilanteissa täysin lukkoon. En osaa puolustautua enkä sanoa vastaan. Vatsaa kouristaa ja kurkkua kuristaa ja meen mykäksi. Ihan sama reaktio kuin lapsena, silloin tuo sama ihminen piiskasi, löi ja satutti, ja silloinkin menin lukkoon.
Ei tämä helpota ennenkuin nuo kupsahtaa. Saattaa mennä vielä vuosikymmen tai kaksi.
Sinun pitää oppia olemaan yhtä hirveä takaisin. Se loppuu niiltä siihen kun saa omaa lääkettään. Esimerkiksi kun äitisi haukkuu sinua rumaksi vastaat sille, että mitäs luulisit kun syntyy ruhjotun lehmän näköisestä kantturasta. Ei voi mitään olettaa sinun geeneilläsi. Tai tuo että olet paha ja hirveä lapsi, no kyllä h uora hu oran tuntee ja varas varkaan. Katsos näin. Äiti hyötyy siitä kun on saanut sinut uskomaan että sinun pitää olla hyvä täys kusipäälle. Tuhoa se ennen kuin ehtii kuolla vanhuuteen.
Ehkä pitää opetella jotenkin puolustautumaan. En tiedä vaan onko tuo oikea tapa.
T. Se äidin solvaukset nieleväSitten sinusta tulee samanlainen henkistä väkivaltaa käyttävä. Voisi vastata kuten asia on ”olen eri mieltä, mielestäni asia ei ole noin, kun sanot noin, pahoitan mieleni”. Pysyy kuitenkin ihan asiassa, mistä oli kyse, koska tarkoituksena toisella on saada uhri kiihtymään ja laajentamaan asia sellaiseksi, ettei siitä saada tolkkua. ”Silloinkin sanoit — ja teit —-, Aina teet —-”
Mä en ole koskaan solvannit äitiäni tai haukkunut, silti hän väittää että olen kamala ja epäkohtelias ja ilkeä. Sen sijaan hän sitten kohtelee minua kuin paskakasaa. En usko että hän tajuaa (tai että on vslmis vastaanottamaan) sitä jos sanon että hän loukkaa minua.
Niin, ajattelin että miltä itsestä tuntuu. Miten voi puolustautua. Se toinen ei varmasti tule tajuamaan tilannetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ovat väkivaltaan taipuvaisia edelleen, mutta kun nähdään korkeintaan se 1-2 tuntia kerrallaan, niin eivät ehdi menettää hermoaan syystä x tai y.
Toki oma vanhempani edelleen tänä päivänä olettaa, että kaikki asiat tehdään kuten hän haluaa ja jos niin ei tapahdu, niin sitten seuraa huutoa ja mykkäkoulua. Jos hän jotain sanoo, niin sitten vain nyökyttelen, vaikka olisin toista mieltä, jolloin ei suutu. Ja suurimman osan omista asioistani vain jätän suosiolla mainitsematta. Ulkopuolisen näkökulmasta tullaan siis hyvin juttuun tänä päivänä, mutta se koskeekin lähinnä keskustelua säästä tai muusta neutraalista asiasta eli olen jopa työkavereidenkin kanssa läheisempi kuin omien vanhempieni.
Isosiskoni myös joka oli aina erittäin väkivaltainen minua kohtaan lapsena, niin on sitä jopa edelleen jos viettäisimme yhtään kauemmin aikaa yhdessä. Ja arvostelee kyllä noin muuten aina kun nähdään, joten onneksi on korona eikä ole tarvinnut nyt kohta vuoteen nähdä kertaakaan.
Todella hyvin kuvattu. Mulla on (olen ap) samanlaista, eli mahdollisimman harvoin tapaamisia, tapaamiset lyhyitä ettei isällä ehdi kilahtaa, kaikki pakoreitit ja välineet pitää miettiä valmiiksi että pääsee nopeasti pakoon, ja jatkuvasti pitää ohjailla tilannetta ettei esim keskustella asioista mistä isä ärtyy, tai jos huomaa että se alkaa raivostumaan niin äkkiä keksii ”kevennyksen” jne.
Se on ihan helvetin raskasta. Siis että kannattelet tilannetta, yrität säilyttää rauhan ja estää väkivallan, ohjailet KAIKKIEN tunnetiloja ja mielialoja, ja yrität kaikin voimin ponnistella.
Eihän tuon pitäisi mennä noin. Normaaleissä perheissä saa olla oma itsensä, kun menee vanhemmilleen ja monille lapsuudenkoti on turvasatama. Mulle ei. Se on edelleen kaltoinkohtelun ja pelon ”turvasatama”.
Mahtaa olla kivaa auttaa noita vanhuksina! Voi antaa samaa lämmintä kohtelua kun mitä itse sai!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä minä tietäisin? En ole tavata sitä hullua 25 vuoteen, enkä aio tavata seuraavaan sataan. Mutta mulla onkin hyvä elämä nyt.
Voi tulla tilanteita tai asioita joissa pakko tavata. Mäkään en haluaisi millään lailla hulluja vanhempia elämääni. On estot puhelimessa.
Ei auta. Silti kiusaavat ja piinaavat, konstit pn monet mihin pystyvät.
Siinä vaiheessa kun (oletettavasti) se piinaaja ja pahin väkivallantekijä kuolee ensin, niin se toinen avuton peesari jää leskeksi. Mitä sitten tehdään? Ei se leski pysty normaaliin elämää , ei osaa päättää mistään asiasta mitään, on kuin avuton pieni lapsi.
Pitääkö sitä alkaa sitten kuiten auttamaan?
Sitten vaan lähestymiskielto. Jos sitä rikkoo, tulee lapiosta.
Pakko on vaan kuolla, ei ole yhtään pakko tavata yhtään ketään kuspäistä ihmistä, olipa sukua tai ei. Ja sivusta katsominen kun omaa lasta pahoinpidellään ei ole yhtään lieventävä asia, saa pärjätä ihan miten pärjää.
Jos itse valitsee olla tekemisissä tuollaisten kanssa, kaivaa omaa kuoppansa. Ihan vapaasti mun puolesta, mutta pakko ei niin ole valita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ovat väkivaltaan taipuvaisia edelleen, mutta kun nähdään korkeintaan se 1-2 tuntia kerrallaan, niin eivät ehdi menettää hermoaan syystä x tai y.
Toki oma vanhempani edelleen tänä päivänä olettaa, että kaikki asiat tehdään kuten hän haluaa ja jos niin ei tapahdu, niin sitten seuraa huutoa ja mykkäkoulua. Jos hän jotain sanoo, niin sitten vain nyökyttelen, vaikka olisin toista mieltä, jolloin ei suutu. Ja suurimman osan omista asioistani vain jätän suosiolla mainitsematta. Ulkopuolisen näkökulmasta tullaan siis hyvin juttuun tänä päivänä, mutta se koskeekin lähinnä keskustelua säästä tai muusta neutraalista asiasta eli olen jopa työkavereidenkin kanssa läheisempi kuin omien vanhempieni.
Isosiskoni myös joka oli aina erittäin väkivaltainen minua kohtaan lapsena, niin on sitä jopa edelleen jos viettäisimme yhtään kauemmin aikaa yhdessä. Ja arvostelee kyllä noin muuten aina kun nähdään, joten onneksi on korona eikä ole tarvinnut nyt kohta vuoteen nähdä kertaakaan.
Todella hyvin kuvattu. Mulla on (olen ap) samanlaista, eli mahdollisimman harvoin tapaamisia, tapaamiset lyhyitä ettei isällä ehdi kilahtaa, kaikki pakoreitit ja välineet pitää miettiä valmiiksi että pääsee nopeasti pakoon, ja jatkuvasti pitää ohjailla tilannetta ettei esim keskustella asioista mistä isä ärtyy, tai jos huomaa että se alkaa raivostumaan niin äkkiä keksii ”kevennyksen” jne.
Se on ihan helvetin raskasta. Siis että kannattelet tilannetta, yrität säilyttää rauhan ja estää väkivallan, ohjailet KAIKKIEN tunnetiloja ja mielialoja, ja yrität kaikin voimin ponnistella.Eihän tuon pitäisi mennä noin. Normaaleissä perheissä saa olla oma itsensä, kun menee vanhemmilleen ja monille lapsuudenkoti on turvasatama. Mulle ei. Se on edelleen kaltoinkohtelun ja pelon ”turvasatama”.
MIKSI te valitsette suostua tommoiseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki joilla on poikkeavat vanhemmat.
Vertaistuki ei auta: se nostaa p.skan kellumaan..tulee vain itku
Tavis kavereille ei voi kertoa..ne ei voi käsittää
Jää vain häpeä.
Kannattaa katkaista välit ja unohtaa.
Jos tekee lapsia..joutuu koko ajan selittämään missä mummo , missä pappa
Hienoja prinsessahäitä ei tule järjestettyä.
Ainoa joka itkee pukua etsittäessä olet sinä....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ovat väkivaltaan taipuvaisia edelleen, mutta kun nähdään korkeintaan se 1-2 tuntia kerrallaan, niin eivät ehdi menettää hermoaan syystä x tai y.
Toki oma vanhempani edelleen tänä päivänä olettaa, että kaikki asiat tehdään kuten hän haluaa ja jos niin ei tapahdu, niin sitten seuraa huutoa ja mykkäkoulua. Jos hän jotain sanoo, niin sitten vain nyökyttelen, vaikka olisin toista mieltä, jolloin ei suutu. Ja suurimman osan omista asioistani vain jätän suosiolla mainitsematta. Ulkopuolisen näkökulmasta tullaan siis hyvin juttuun tänä päivänä, mutta se koskeekin lähinnä keskustelua säästä tai muusta neutraalista asiasta eli olen jopa työkavereidenkin kanssa läheisempi kuin omien vanhempieni.
Isosiskoni myös joka oli aina erittäin väkivaltainen minua kohtaan lapsena, niin on sitä jopa edelleen jos viettäisimme yhtään kauemmin aikaa yhdessä. Ja arvostelee kyllä noin muuten aina kun nähdään, joten onneksi on korona eikä ole tarvinnut nyt kohta vuoteen nähdä kertaakaan.
Todella hyvin kuvattu. Mulla on (olen ap) samanlaista, eli mahdollisimman harvoin tapaamisia, tapaamiset lyhyitä ettei isällä ehdi kilahtaa, kaikki pakoreitit ja välineet pitää miettiä valmiiksi että pääsee nopeasti pakoon, ja jatkuvasti pitää ohjailla tilannetta ettei esim keskustella asioista mistä isä ärtyy, tai jos huomaa että se alkaa raivostumaan niin äkkiä keksii ”kevennyksen” jne.
Se on ihan helvetin raskasta. Siis että kannattelet tilannetta, yrität säilyttää rauhan ja estää väkivallan, ohjailet KAIKKIEN tunnetiloja ja mielialoja, ja yrität kaikin voimin ponnistella.Eihän tuon pitäisi mennä noin. Normaaleissä perheissä saa olla oma itsensä, kun menee vanhemmilleen ja monille lapsuudenkoti on turvasatama. Mulle ei. Se on edelleen kaltoinkohtelun ja pelon ”turvasatama”.
MIKSI te valitsette suostua tommoiseen?
On pienet lapset ja yritetään pitää yhteys mummiin ja ukkiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli sairauskohtaukseensa asti kunnes menetti puhekykynsä ja toimintakykyään muutenkin. Nyt psykosisarukset jatkavat sit samaa toiminta perheen syntipukkia eli minua kohtaan:(
Olin koko sairaan perheen yhteinen sylkykuppi ja sadistisen henkisen (ja fyysisenkin, ainakin uhkailtiin jatkluvasti)väskivallan kohde j ayhä aikusien ajatkavat, jos yhteyksiin erehtyy. Kieltävät kaiken p**kan vielä iste aikuisinkain, väittävät minua hulluksi vaan:(
Niin mitä tehdä näille samaa toimintamallia jatkaville kontrolloiville,alistaville,mitätöiville sisaruksille jotka väkisin puskee yhteyksiin koko ajan vaikk välit yrittää itse katkaista?! Sit syyttävät vielä päälle tekosistaan minua eli kääntävät kunnon narskun tyyliin itsensä uhriksi ja syyttävät omista raivonpuuskistaan/kieltävät ne jne.Ei ole varaa muuttaa johonkin maanpakoo nsalattuun osoitteeseen, kun vuosikymmenten väkivalta on tuhonnut terveyden ja työkyvynkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajattomuus on varmaan totta.
Mun oma äiti puhelimitse (koska en juuri halua mennä heidän luokseen, ymmärtänette syyn) tekee ihan uskomattomia loukkauksia.
Esim:
-sulle olisi pitänyt tehdä abortti eikä ikinä antaa syntyä
-toivottavasti ajat kolarin ja käy todella pahasti
-näytät hirveltä, häpeän silmät päästäni, noin ruma ei voi olla (olen ihan kaunis, oli nähnyt kuvani lehdessä)
- olet niin paha ja hirveä lapsi että saisit joutua helvettiin (olen ollut aina kiltti kympin tyttö)
-lapsenlapset näyttävät vammaiselta! (Olin hyvää hyvyyttäni laittanut kuvan lapsistani)Mä meen noissa solvaustilanteissa täysin lukkoon. En osaa puolustautua enkä sanoa vastaan. Vatsaa kouristaa ja kurkkua kuristaa ja meen mykäksi. Ihan sama reaktio kuin lapsena, silloin tuo sama ihminen piiskasi, löi ja satutti, ja silloinkin menin lukkoon.
Ei tämä helpota ennenkuin nuo kupsahtaa. Saattaa mennä vielä vuosikymmen tai kaksi.
Sinun pitää oppia olemaan yhtä hirveä takaisin. Se loppuu niiltä siihen kun saa omaa lääkettään. Esimerkiksi kun äitisi haukkuu sinua rumaksi vastaat sille, että mitäs luulisit kun syntyy ruhjotun lehmän näköisestä kantturasta. Ei voi mitään olettaa sinun geeneilläsi. Tai tuo että olet paha ja hirveä lapsi, no kyllä h uora hu oran tuntee ja varas varkaan. Katsos näin. Äiti hyötyy siitä kun on saanut sinut uskomaan että sinun pitää olla hyvä täys kusipäälle. Tuhoa se ennen kuin ehtii kuolla vanhuuteen.
Tuohan on kaikista pahin tapa ja voitto kyseiselle "äidille", kun lapsesta sitten lopulta kuoriutuu ainakin sanallisesti kamala ihminen. Parempi on nousta väkivallan ja inhottavan puheen yläpuolelle. Paras tapa on olla viileä ja kyetä asettamaan rajat: "en kuuntele tuollaista puhetta minusta" ja lyödä puhelu kiinni tai poistua paikalta. Näyttää, että on kasvanut ihmisenä pahan ylitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ovat väkivaltaan taipuvaisia edelleen, mutta kun nähdään korkeintaan se 1-2 tuntia kerrallaan, niin eivät ehdi menettää hermoaan syystä x tai y.
Toki oma vanhempani edelleen tänä päivänä olettaa, että kaikki asiat tehdään kuten hän haluaa ja jos niin ei tapahdu, niin sitten seuraa huutoa ja mykkäkoulua. Jos hän jotain sanoo, niin sitten vain nyökyttelen, vaikka olisin toista mieltä, jolloin ei suutu. Ja suurimman osan omista asioistani vain jätän suosiolla mainitsematta. Ulkopuolisen näkökulmasta tullaan siis hyvin juttuun tänä päivänä, mutta se koskeekin lähinnä keskustelua säästä tai muusta neutraalista asiasta eli olen jopa työkavereidenkin kanssa läheisempi kuin omien vanhempieni.
Isosiskoni myös joka oli aina erittäin väkivaltainen minua kohtaan lapsena, niin on sitä jopa edelleen jos viettäisimme yhtään kauemmin aikaa yhdessä. Ja arvostelee kyllä noin muuten aina kun nähdään, joten onneksi on korona eikä ole tarvinnut nyt kohta vuoteen nähdä kertaakaan.
Todella hyvin kuvattu. Mulla on (olen ap) samanlaista, eli mahdollisimman harvoin tapaamisia, tapaamiset lyhyitä ettei isällä ehdi kilahtaa, kaikki pakoreitit ja välineet pitää miettiä valmiiksi että pääsee nopeasti pakoon, ja jatkuvasti pitää ohjailla tilannetta ettei esim keskustella asioista mistä isä ärtyy, tai jos huomaa että se alkaa raivostumaan niin äkkiä keksii ”kevennyksen” jne.
Se on ihan helvetin raskasta. Siis että kannattelet tilannetta, yrität säilyttää rauhan ja estää väkivallan, ohjailet KAIKKIEN tunnetiloja ja mielialoja, ja yrität kaikin voimin ponnistella.Eihän tuon pitäisi mennä noin. Normaaleissä perheissä saa olla oma itsensä, kun menee vanhemmilleen ja monille lapsuudenkoti on turvasatama. Mulle ei. Se on edelleen kaltoinkohtelun ja pelon ”turvasatama”.
MIKSI te valitsette suostua tommoiseen?
On pienet lapset ja yritetään pitää yhteys mummiin ja ukkiin.
Kai tämä oli vitsi? Kuspäisellä, väkivaltaisella isovanhemmalla ei lapsi tee mitään, päinvastoin. Yksi tärkeä syy siihen että pistin välit poikki 25 v sitten oli juuri se, että minun lapsiani ei vahingoiteta, ei henkisesti eikä fyysisesti. Se kierre pitää katkaista, tuollaista ei pidä lapsia opettaa sietämään.
Ellei sitten halua siirtää omaa kurjuutta eteenpäin lapsilleen.
Tällä keskustelupalstalla eräs kristitty totesi kommentissaan
Miksi et hakenut lapsena apua lastensuojelusta?
Vastasin: lähin naapuri asui 5 kilometrin päässä
Kristitty: olisit kävellyt sinne?
tapahtui maaseudulla 80-luvulla...
Kyllä saa kidutettu uskovaiseltakin kovaa kyytiä ja syyllistämistä:(
Tässä yksi niistä kanavista joka on muuttanut mun elämän.