Tuttavaperheemme, jossa lapset laitettu n. 1-v päiväkotiin, isän kommentti:

Kaikki vaan ei tahdo kotiäitiyttä urakseen, hautautua kotiin, jäädä jalkoihin työelämässä, menettää hyvää työpaikkaa jne.



*** Voi jösses, mitä stereotypioita. Ensinnäkin, miksi aina yleistetään - jos sanoo hoitavansa lapsia esim. 2-4 vuotta kotona - että se on " kotiäitiura" . Eihän se tarkoita, jos hoitaa lapsiaan muutaman vuoden, että ei ikinä enää saa tehdä muuta työtä. Suurin osa " urakseen" kotiäitiyden valinneista tuttavistani on hoitanut lapsiaan muutaman vuoden kotona, ja sitten palannut vanhaan työhönsä ja alkanut paiskia taas sitä uraa.



Ja mitä potaskaa nuo " hautautua kotiin" , " jäädä jalkoihin:.." jne taas on?? En minä ole mihinkään hautautunut, vaikka lasten kanssa olen kohta 3,5 vuotta ollut kotona (syksyllä palaamassa töihin). On ollut ystäviä, harrastuksia, ihanat lapset. Olen ollut onnellinen.



Jotenkin vaan on alkanut tuntua näitä keskusteluja lukiessa siltä, että kotonaan lapsia hoitavalla täytyy nykypäivänä olla tosi HYVÄ ITSETUNTO! Ympäristöstä satelee kysymyksiä ja ihmetystä (" mitä, etkö haluakaan olla mukana tuottamassa, tekemässä rahaa...?!" Joopa joo, juoksemassa omassa pikku oravanpyörässä..); on näitä em stereotypioita ja se, että näkee lapset arvokkaampana kuin joku muka-muka tärkeä työ muka-muka tärkeässä yrityksessä, on monesta tosi outoa.

Voi järkytyksen järkytys, soita jo poliisit!!!

eikä edes äitiyden sisältö ole sitä että ollaan synnytyksen jälkeen vaan pelkkiä äitejä ja pakahdutaan siitä tarpeellisuuden tunteesta. Kun kaikille ne juuri meidän lapset ei ole maailman ihmeellisimpiä linnunradan, vaan joku tekee lapsia, siksi että toinen puolisoista haluaa niitä hirveästi, isovanhemmat toivoo lapsenlapsia, jonkun mielestä on yhteiskunnallinen velvollisuus tehdä lapsia tai joku ajattelee vaan että voishan meilläkin pari lasta olla.

Vierailija:

Ja mitä potaskaa nuo " hautautua kotiin" , " jäädä jalkoihin:.." jne taas on?? En minä ole mihinkään hautautunut, vaikka lasten kanssa olen kohta 3,5 vuotta ollut kotona (syksyllä palaamassa töihin). On ollut ystäviä, harrastuksia, ihanat lapset. Olen ollut onnellinen.

Niin, SINÄ.

Mutta että muut? Sinä et ole samanlainen kuin muut, [b]usko nyt jo[/b]. Kukaan ei ole samanlainen kuin muut, jokaisella on omat mieltymykset, tavat, tunteet, toiveet... et voi mitenkään yleistää, että koska sinä olit onnellinen kotona, niin ihan kaikki muutkin on.

Jumankauta että on taliaivoja täälläkin, voisko vähän yrittää tutkailla sitä maailmaa avarakatseisemmin..

miettiä hankkiiko niitä lapsia vai ei...

Kaikkien ei nimittäin todellakaan kannattaisi hankkia - jos motiivina ovat isovanhempien toiveet, " yhteiskunnan velvollisuuden" täyttäminen, puolison miellyttäminen tms. toisarvoista. Se, joka kantaa käytännössä seuraukset näistä ns. huonoista motiiveista on kuitenkin se pieni lapsi, joka ei osaansa ole voinut valita.

Ja missään vaiheessa tässä ketjussa ei ole väitetty, että jonkun pitäisi olla " pelkkä äiti" . Miksi ihmeessä vauhkotaan sitä, että MUUTAMAKSI VUODEKSI (uskokaa jo nyt taliaivot, että puhe ei ole elämänmittaisesta kotiäitiydestä!!!) kotiin jäävä äiti tarkoittaa omaan äitiyteensä pakahtumista, syrjäytymistä muusta maailmanmenosta, " rappeutumista" . Käsittämättömän mustavalkoisia näkemyksiä.

Vierailija:

eikä edes äitiyden sisältö ole sitä että ollaan synnytyksen jälkeen vaan pelkkiä äitejä ja pakahdutaan siitä tarpeellisuuden tunteesta. Kun kaikille ne juuri meidän lapset ei ole maailman ihmeellisimpiä linnunradan, vaan joku tekee lapsia, siksi että toinen puolisoista haluaa niitä hirveästi, isovanhemmat toivoo lapsenlapsia, jonkun mielestä on yhteiskunnallinen velvollisuus tehdä lapsia tai joku ajattelee vaan että voishan meilläkin pari lasta olla.