Tulin liian nuorena äidiksi ja näen sen vasta nyt lähes nelikymppisenä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmeen nelikymppisiä vanhuksia tämä palsta on täynnä? Koskaan en ole tuollaisia tanttoja tavannut elävässä elämässä. Kilpaa päivitellään, ettei 40-vuotiaana enää jaksaisi sitä tai tätä. Haaveillaan samalla jostain mummoudesta. Apua mitä porukkaa. Koulutettu normaali kaupunkilaisnainen on parhaassa äitiysiässä 45-vuotiaaksi asti. 

Ihan samaa ihmettelen. Minä olen nelikymppisenä paremmassa kunnossa kuin koskaan, jaksaminen sekä fyysisesti että henkisesti on huomattavasti paremmalla tolalla kuin 20 vuotta sitten. En ole hankkimassa lapsia enää, mutta jaksamiseni ei missään tapauksessa ole syynä siihen.

Odottakaa muutama vuosi, kun esivaihdevuodet alkavat ja kuvitelkaa siihen mukaan uhmaikäinen pieni lapsi.

Niin tai teini-ikäinen.

Ihan kuin olisi ollut pelkkiä lapsia talossa silloin ja kyllä meni välit pysyvästi.

Kahdeksan lapsen äiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain yhden ainoani 19 vuotiaana. Olen varmaan niitä harvoja, joiden mielestä lapset kuuluu saada nuorena. Nyt, kun tyttäreni on teini-ikäinen voidaan alkaa matkustelemaan. En todellakaan näin 36 vuotiaana kuvittele saavani yhtäkään vauvaa, kun eskari ikäisen hoitaminen on rankaa. Huh! Jaksamista teille vanhemmille niin nuorille kuin vähän iäkkäämmille.

Ihmettelen näitä äitejä, joille lapset on vain rasite ja asia joka pitää hoitaa mahdollisimman nopeasti pois alta, että pääsee elämään 'oikeaa elämää'. Miksi tuollainen ihminen edes perustaa perheen....?

Miten tuosta tekstistä sait käsityksen että lapsi on rasite? Ja että nyt kun kirjoittaja on 36.v alkaisi elämään ”oikeaa elämää”?

Onko sun mielestä ”oikea elämä” siis sitä että lapsion teini ja matkustellaan?

Itse olen nimittäin samassa tilanteessa ja olen erittäin tyytyväinen ja oikeaa elämää elänyt myös silloin kun lapsi oli pieni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahimpia valittajia ovat ne jotka tekee lapset yli 30-vuotiaina, se kuuluisa ja trendikäs ruuhkavuosiaika.

Haalittu sellainen taso elämään että lapsi pitää laittaa hoitoon alle vuosikkaana eikä osata tai haluta luopua mistään, edes muutamaksi vuodeksi. Hirveä valitus kuinka vaikeaa on työn ja lasten yhdistäminen.

Parisuhde pitäisi olla kunnossa kun on vuosia oltu yhdessä mutta se ei kestä vauvaa eikä vauva-arkea kun on totuttu tulemaan ja menemään miten halutaan. Ollaan ihan hukassa ja väsyneitä jos ei ole mummuja hoitoapuna.

Tämä. Itse nyt parikymppisenä opiskelen n. 18h päivässä ja olisi ihana tehdä lisää liikakansoitusta tässä samalla.

Vai että oikein 18 tuntia, hehheh.

Sinäkö osaisit suunnitella älypuhelimen?

Vierailija kirjoitti:

Minä sain esikoisen 23 vuotiaana ja toisen 34 vuotiaana. Oma kokemukseni on se, että parikymppisenä olin kaikella tapaa oikeassa iässä. Opinnot oli kesken, mutta mieheni oli jo valmistunut ja töissä. Rahaa ei tietysti ollut niin paljon, mutta olimme onnellisia, kauniita ja nuoria vanhempia. Tein itse vauvan ruuat ja kävimme paljon retkeilemässä ja vaunulenkeillä. Yöheräilyt sujui hyvin ja raskausaika ja raskaudesta palautuminen oli helppoa ja vaivatonta.

Toinen lapsi oli kauan suunniteltu ja harkittu. Mutta voi kuinka väsynyt olin raskausaikana ja juurikin ne yöheräilyt ja palautuminen vei kaikki mehut. Silloin ajattelin ettei näin vanhana enää kuulu saada lapsia. Nyt nuorempi 3v ja en jaksa tätä uhmaikää. Miten en edes muista vanhemman lapsen olleen uhmaiässä? Vai oliko sitä vain niin paljon reippaampi ja jaksavaisempi senkin suhteen....

Onko 34v mielestäsi vanha ?

😂😂😂

Sain tokan lapseni 42-vuotiaana. Ei ongelmia jaksamisen kanssa

Kaveri sai ekan 20-vuotiaana, muut 30+. Nyt on 50 v.

On kyllä puhunut, että silloin kaksikymppisenä oli ihan kakara itsekin, ei osannut stressata/huolehtia mistään, esim. jos illalla lapsen nukkumaanmenoaikaan huvitti, niin lähtivät kaupoille. Ruokki pullosta kun ei ollut kärsivällisyyttä jaksaa opetella imetyksen kanssa, poltti tupakkaa kuten kaikki muutkin "teiniäidit" siihen aikaan.  Vanhempana sitten stressasi liikaakin.

Luulen että moni myöhemmin tajuaa miten kyspymätön on ollut, mutta ei sitä pysty myöntämään toitotettuaan pitkään että juuri aikuistuttua on niiiiin hyvä ikä tehdä lapset. 

Oon 38. Jos saisin lapsen tekisin abortin. Opinnot on kesken. Sitku on yli 40 voi adoptoida

Mä sain lapset ollessani 25, 28 ja 30 v ja erosin ollessani 36 v. Sain uuden miehen kanssa toisen lapsen ollessani 40 v.

Olen nyt 50 v ja odotan pikkuisen kauhulla nuorimman tulevia teinivuosia. Tuosta ekasta sarjasta nuorin tyttö ..... en saa nukuttua kun se painelee viikonlopun yöt pitkin kyliä kavereidensa kanssa. Poikaystävälle menosta se ilmoittelee yöllä klo 3.30 kun olen pyytänyt ilmoittamaan klo 24 mennessä.

Eipä tullut silloin 10 vuotta sitten tätä mietittyä..

Luonto pyrkii saamaan ihmiset lisääntymään, sitä varten on suhteen alussa kestävä noin 3v alkuhuuma. 

Luonnon kannalta ei ole enää väliä vaikka sen jälkeen eroaisi, itse asiassa ehkä jopa parempi, jos molemmat tekevät uuden satsin toisen kanssa jolloin geenivariaatiot lisääntyvät.

Vierailija kirjoitti:

Onko maailmassa mitään kauniinpaa kuin nuori äiti pienen vauvansa kanssa? 😊 Keski-ikäinen 40-vuotias ensisynnyttäjä ei ole millään yhtä hehkeä näky.

Toivottavasti se jää vauvaksi, ei muuten ole kaunista. Tai sitten porsii koko ajan ja heittää samalla edellisen bioon.

Vierailija kirjoitti:

Kaveri sai ekan 20-vuotiaana, muut 30+. Nyt on 50 v.

On kyllä puhunut, että silloin kaksikymppisenä oli ihan kakara itsekin, ei osannut stressata/huolehtia mistään, esim. jos illalla lapsen nukkumaanmenoaikaan huvitti, niin lähtivät kaupoille. Ruokki pullosta kun ei ollut kärsivällisyyttä jaksaa opetella imetyksen kanssa, poltti tupakkaa kuten kaikki muutkin "teiniäidit" siihen aikaan.  Vanhempana sitten stressasi liikaakin.

Luulen että moni myöhemmin tajuaa miten kyspymätön on ollut, mutta ei sitä pysty myöntämään toitotettuaan pitkään että juuri aikuistuttua on niiiiin hyvä ikä tehdä lapset. 

Onko sun vaikea ymmärtää että moni on tässäkin ketjussa sanonut että ovat tyytyväisiä siihen että lapset tehtiin nuorena. Itseni mukaanlukien.

Olen nyt 38.v ja lapset kohta täysi-ikäisiä, en todellakaan jaksaisi enää pilkulapsiaikaa, ehkä siksi kun olen sen jo kokenut.

Ensimmäinen lapsi on jokaiselle uutta ja uuden oppimista, ihan sama minkä ikäinen olet.

Kirjoituksestasi paistaa läpi pilkka ja ylimielisyys nuoria äitejä kohtaan sekä muutama yleistys jotka eivät pidä paikkaansa kaikkien kohdalla.

Tunnen samoin. Itse olin vasta 19-vuotias kun sain lapseni ja olin aivan liian nuori.

Pieni ikäero on kiva asia, mutta silti välillä kaduttaa/mietityttää, että miten kasvatin lapseni. Näytinkö tarpeeksi hyvää esimerkkiä? Ehdinkö pysähtyä kuuntelemaan? Aiheutinko jotain traumoja, kun olin niin kypsymätön? Miksi en ollut kärsivällisempi?

Seuraavat lapseni saivat paljon paremman äidin.

Lapseni on kohta aikuinen ja hän on pärjännyt elämässään loistavasti, häntä asia ei tunnu haittaavan lainkaan. Toivottavasti elämä kohtelee häntä hyvin myöhemminkin eikä toista virheitäni. Toisaalta parhaani olen tehnyt enkä ikinä ole tarkoituksella ainakaan laiminlyönyt lapseni tarpeita.

Ehkä seuraavienkin lasten kohdalla tulee samanlainen tilinteon hetki, kun he ovat lähellä aikuisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko maailmassa mitään kauniinpaa kuin nuori äiti pienen vauvansa kanssa? 😊 Keski-ikäinen 40-vuotias ensisynnyttäjä ei ole millään yhtä hehkeä näky.

Tämä. Minusta on jotenkin sympaattista nähdä tyttöjä niin tomerasti tuuppaamassa vankkureita tärkeän näköisenä, kun ovat saavuttaneet ainoan tavoitteensa elämässään.

- vanhempi herrasmies

Jät tuo herrasmies pois lopusta ja kirjoita tilalle katkera mummoäiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko maailmassa mitään kauniinpaa kuin nuori äiti pienen vauvansa kanssa? 😊 Keski-ikäinen 40-vuotias ensisynnyttäjä ei ole millään yhtä hehkeä näky.

Tämä. Minusta on jotenkin sympaattista nähdä tyttöjä niin tomerasti tuuppaamassa vankkureita tärkeän näköisenä, kun ovat saavuttaneet ainoan tavoitteensa elämässään.

- vanhempi herrasmies

Jät tuo herrasmies pois lopusta ja kirjoita tilalle katkera mummoäiti

Tai sitten sinä teet niin? :)

Vierailija kirjoitti:

Onko maailmassa mitään kauniinpaa kuin nuori äiti pienen vauvansa kanssa?

Keksin hyvinkin monta kauniimpaa asiaa kun teiniäiti limaisen kakaran kanssa.

Eka 19v. Liian nuori olin, enkä ollut valmis äidiksi. Olisi kannattanut miettiä parikymmentä vuotta, että kannattaako niitä tehdä ja minkä takia niitä tekee. Nyt olen vanha ja keski-iässä oleviä jälkeläisiä kiinnostaa ainoastaan se jääkö heille perintöä.

Jossain vaiheessa halusin lapsen juuri siksi että olisin todistellut sillä ikääni, kun se jatkuva lässyttäminen ja aliarvioiminen, eri tavoin kohtelu ja holhoaminen on myös tosi rasittavaa. Mutta kertoohan se itsekurista jos pystyy näkemään sen oman "kypsyyden" ylitse, itse kun ei ole mikään paras itseään objektiivisesti arvioimaan.

Joskus mietin millaista elämä olisi nyt 13-vuotiaan näköisenä, jos olisikin äiti. Varmaan vielä uuvuttavampaa kun joutuisi työpaikan ulkopuolellakin jatkuvasti todistelemaan ikäänsä ja taitojaan.  En päässyt edes henkkareilla baariin kun olivat kuulemma jonkun tuntemattoman "siskoni". Kysyin yliopiston infosta opastusta ja kuulin kun virkailija puhui takahuoneen ovella että täällä on jollain lapsella sulle asiaa ":D"

N31

Vierailija kirjoitti:

Ainoa mitä sun pitää katua on toi kolmannen lapsen hankkiminen noin myöhään.

Lastenhankinnan pointti nuorenahan on se, että lapset myös muuttavat nopeasti pois kotoa. Sä olet nyt kotona asuvien lasten äiti koko työikäsi.

En minäkään silti omille lapsilleni suosittele nuorena vanhemmiksi ryhtymistä, koska maailma on mennyt sellaiseksi, että se on outoa ja tuomittavaa. Työn kannalta on myös varmempaa hankkia lapset vakaassa saavutetussa asemassa, eikä silloin, kun uraa pitäisi vielä luoda.

Tässä vastauksessa tulee juuri ilmi se, mitä itse olen aina ihmetellyt perusteluissa, että lapset kannattaa tehdä nuorena. Että onpahan sitten pois alta, tehty, suoritettu velvollisuus, ikäänkuin se lasten saaminen täytyisi suorittaa läpi niinkuin armeija tai oppivelvollisuus. Mutta kun - se pointtihan on nimenomaan siinä, missä iässä koet itse olevasi valmis muuttamaan elämääsi ja jos saat suinkaan valita niin parempi varmaan että olet itse siitä itsesi kanssa samaa mieltä.

Ei mitään väliä mitä sanoo ympäristö, onko jaksavampi nuorena vaiko vanhana. Elämä jokatapauksessa lapsen jälkeen muuttuu, se että ne muuttaa kotoa pois ei poista äitiyttä missään iässä taikka muuta asioita taikaiskusta takaisin perheettömän rooliin. En lähtisi sen takia ketään neuvomaan että lapset ”kannattaa” erityisesti tehdä tietyn ikäisenä ja siksi toisekseen ei niitä aina edes niin vain tehdä.

Itse sain lapset 31.v ja 35.v ja voin todeta että minusta ajankohta on ollut oikein hyvä. Olen nyt 40.v ja esimerkiksi aamuheräämiset on olleet minulle tässä iässä jo paljon helpompia, parikymppisenä en meinannut saada silmiäni auki ennen puoltapäivää enkä kyllä olisi ollut millään lailla näillä silmillä nähtynä valmis vanhemmaksi. Silti omat ikätoverini, jotka tuolloin lapsia saivat ovat minusta aina pärjänneet ihan hyvin. Ehkä elämässä ei liikaa kannata katua tai pohtia, mikä olisi mennyt paremmin tai oikein toisella tapaa, vaan tekee parhaansa juuri nyt missä tilanteessa sitten ikinä olikin.

Varhaiset ja myöhemmät äidit, samassa veneessä ollaan! Toinen toistamme tukien eteenpäin, moikataan niinkun motoristit kun kaduilla ohi kuljetaan. Äidit on rautaa!

Olen tosi tyytyväinen, että sain kokea opiskeluvuodet huolettomana sinkkuna ilman lapsia, kiertää maailmaa ja tehdä mitä huvittaa, ilman että tarvitsi huolehtia kenestäkään muusta. Sitten kun oli opiskeltu, juhlittu ja kierretty maailmaa tarpeeksi, oli hyvä perustaa perhe vakiintuneeseen parisuhteeseen ja turvatulle toimeentulolle. Itselleni tämä tarkoitti yli kolmenkymmenen vuoden ikää, kuten useimmille opiskelukavereillekin. Säälittää aina ne vanhemmat, jotka joutuu laskemaan kaupassa pennejään että mitä voi lapselle hankkia kun ei ole rahaa, puhumattakaan niistä lapsista, jotka joutuu kiertämään montaa kotia kun vanhempien teineinä solmimat suhteet ei kestäneetkään. Joten kyllä: ikä ja raha auttaa kummasti sekä lasten kasvattamisessa että parisuhteen kestämisessä.

Olen 1v lapsen äiti, 27v. Minulle aivan paras ikä olla äiti! Mielestäni en ole mikään nuori äiti, mutta kyllä vauvakerhoissa huomasi, että suurin osa oli paljon minua vanhempia. Eikä siinä mitään, hyvin tuntui heilläkin menevän.

Omat vanhempani saivat minut ja sisarukseni 19v, 24v ja 29v. Viimeisimmän kohdalla huomasi, että rahaa oli käytössä enemmän ja puitteet olivat paremmat, mutta aikaa lapselle vähemmän.

Tiesin aina, että teen lapset suht nuorena. Melkein vuosi menikin yrittäessä, luulin, että olisin tullut äidiksi aiemmin.

Lapselle on aikaa yllinkyllin. Minä opiskelen yliopistossa, mies kokopäivätöissä plus loppusuoralla AMK-opinnoissa. Kun molemmat olemme valmistuneet, siirrymme hyväpalkkaisiin töihin (miehellä toki nyt jo ok palkka). Tontti meillä on ostettu, eli siitä sitten talonrakennuspuuhiin. Virtaa ja jaksamista riittää, valehtelematta sekuntiakaan en ole ollut lapsen takia väsynyt. Eikä mieskään omien sanojensa mukaan (27v hänkin).

Mitään nuoruutta ei ole jäänyt elämättä, koska mielestäni baareissa oksentelu ei ole elämän arvoista elämää.

Siskoni elämää vierestä seuranneena (yli 30v): lapsi aina hoidossa, paljon tarvii omaa aikaa, stressaantunut ja kyvytön luopumaan mistään entisestä. Meillä ei ole ollut tarvetta laittaa lasta kertaakaan hoitoon vielä.

Vierailija kirjoitti:

Olen 1v lapsen äiti, 27v. Minulle aivan paras ikä olla äiti! Mielestäni en ole mikään nuori äiti, mutta kyllä vauvakerhoissa huomasi, että suurin osa oli paljon minua vanhempia. Eikä siinä mitään, hyvin tuntui heilläkin menevän.

Omat vanhempani saivat minut ja sisarukseni 19v, 24v ja 29v. Viimeisimmän kohdalla huomasi, että rahaa oli käytössä enemmän ja puitteet olivat paremmat, mutta aikaa lapselle vähemmän.

Tiesin aina, että teen lapset suht nuorena. Melkein vuosi menikin yrittäessä, luulin, että olisin tullut äidiksi aiemmin.

Lapselle on aikaa yllinkyllin. Minä opiskelen yliopistossa, mies kokopäivätöissä plus loppusuoralla AMK-opinnoissa. Kun molemmat olemme valmistuneet, siirrymme hyväpalkkaisiin töihin (miehellä toki nyt jo ok palkka). Tontti meillä on ostettu, eli siitä sitten talonrakennuspuuhiin. Virtaa ja jaksamista riittää, valehtelematta sekuntiakaan en ole ollut lapsen takia väsynyt. Eikä mieskään omien sanojensa mukaan (27v hänkin).

Mitään nuoruutta ei ole jäänyt elämättä, koska mielestäni baareissa oksentelu ei ole elämän arvoista elämää.

Siskoni elämää vierestä seuranneena (yli 30v): lapsi aina hoidossa, paljon tarvii omaa aikaa, stressaantunut ja kyvytön luopumaan mistään entisestä. Meillä ei ole ollut tarvetta laittaa lasta kertaakaan hoitoon vielä.

Ai mikä työpaikka sinulla on, johon vain siirryt? Et taida olla insinööriopiskelija, kun aikaa riittää ei niin vaativien opiskelujen ohella tehdä kaikkea muuta. Humanisteilla on syystä korkeampi työttömyys.

Jotain perspektiivin puuttumisesta kyllä kertoo että nuoruus on baareissa oksentelemista. Tai että otantasi yli 30v äideistä riittää perusteluksi suuntaan tai toiseen.