Lue keskustelun säännöt.
Tulin liian nuorena äidiksi ja näen sen vasta nyt lähes nelikymppisenä
17.01.2021 |
Sain esikoisen 22-vuotiaana. Sain kolme lasta yhteensä, viimeisen 35-vuotiaana.
Esikoinen on rakas, ihana, lapsi, mutta voi kuinka typerä ja nuori olin hänet saadessani. Jos voisin, tekisin toisin. Pitkään ”uskottelin” että mitään en kadu, mutta kyllä tavallaan kadun. Nyt lähes nelikymppisenä tajuan, miten ”lapsi” olin tuolloin, vaikka luulin olevani ikäistäni kypsempi. Asiat meni niin kuin meni, mutta omille lapsille toivoisin erilaisia elämänvalintoja.
Uskaltaako kukaan myöntää että on pohtinut samaa?
Kommentit (322)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse sain myös esikoisen 22v:nä ja ihan hyvin se meni. Toki tekisin nyt 36v:nä asioita eri tavalla, mutta mulla on mahtava muksu (tai siis muksuja, sain niitä sitten neljä kuudessa vuodessa). Tyttäreni on fiksu ja taiteellisesti lahjakas, hyväkäytöksinen ja aurinkoinen teini.
Nyt haaveilen satunnaisesti iltatähdestä, mutta se on sterilisaation takia ja lapsiluvun ollessa täynnä vain haaveilua. Olisin varmasti aivan erilainen äiti, mutta tuskin yhtään parempi. Plus ei mun fysiikka enää kestäisi 35 viikkoa kestävää oksentelua, raskautta ylipäätään, jatkuvaa valvomista jne.
Mutta sinusta on juuri tulossa isoäiti niin ei sitä iltatähteä tarvitse.
No, en oikein usko, että aromattinen 14v tyttäreni ihan kohta on lapsia tekemässä, itse hän sanoo ettei ikinä tahdo lapsia, ja tyttäreni tuntien en asiaa kauheasti epäile. Ja mitä sitten vaikka hän saisikin nuorena lapsen, sainhan minäkin. Ei se ole elämäämme kauheasti muuttanut huonommaksi, olemme miehen kanssa molemmat korkeasti koulutettuja ja hyvissä töissä, elämä on ihan mallillaan. Olisimmepahan ainakin nuoria ja jaksavia isovanhempia, toisin kuin ne huonokuntoiset kääkät mitä meidän lapsillamme on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa kavereistani teki lapset 20-25 vuotiaina ja nyt heillä on jo kotoa muuttavia nuoria aikuisia. Kadehdin heitä. Sain itse esikoiseni 30 vuotiaana ja nuoremman lapsen 36vuotiaana. Olen nyt 41 ja elän edelleen pikkulapsiarkea. Kropassa alkaa ikä tuntua enkä esim saa autettua lapselle kenkiä jalkaan kun en pääse kyykkyyn, polvet vaan paukkuu. Päikkäreitäkin pitää ottaa vaikka olisi nukkunut ihan hyvin. Mieskin on välillä hyvin ärsyyntynyt kun tulee uupuneena töistä ja nuorempi lapsi juoksee roikkumaan kiinni että isiiii, leikitään! Mies on 48 vuotias. Tapasimme vasta 14 vuotta sitten että ei tätä nuorempina oikein voitu lapsia tehdä...
Hopi hopi jumppaamaan, jos oikeasti ei 41-vuotiaana pääse kyykkyyn. Tuota vauhtia olet 60 vuotiaana petipotilas. Mä olen 45-vuotias ja mulla on kuusi vuotias poika. Just viikonloppuna oltiin pulkkamäessa ja luistelemassa ja hyvin jaksoi. Siitä kropasta täytyy vain pitää huolta, eikä vaan maata sohvalla.
Olen saanut lapsia 20+, 30+ ja 4-kymppisenä. Ehdottomasti paras äiti olin reilusti yli 30 vuotiaana. Paljon rennompi, elämänkokemus auttoi.
85, puhut omista vanhemmistasi huonokuntoisina kääkkinä? Mikä sinua vaivaa?
Pahimpia valittajia ovat ne jotka tekee lapset yli 30-vuotiaina, se kuuluisa ja trendikäs ruuhkavuosiaika.
Haalittu sellainen taso elämään että lapsi pitää laittaa hoitoon alle vuosikkaana eikä osata tai haluta luopua mistään, edes muutamaksi vuodeksi. Hirveä valitus kuinka vaikeaa on työn ja lasten yhdistäminen.
Parisuhde pitäisi olla kunnossa kun on vuosia oltu yhdessä mutta se ei kestä vauvaa eikä vauva-arkea kun on totuttu tulemaan ja menemään miten halutaan. Ollaan ihan hukassa ja väsyneitä jos ei ole mummuja hoitoapuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni sanoo, että jälkikäteen ajatellen tekisi asioita toisin kuin nuorena äitinä. Mitä asioita esimerkiksi? Ja mitä asioita olette tehneet toisin, jos olette saaneet lapsia myös 35+?
Vierailija kirjoitti:
Sain yhden ainoani 19 vuotiaana. Olen varmaan niitä harvoja, joiden mielestä lapset kuuluu saada nuorena. Nyt, kun tyttäreni on teini-ikäinen voidaan alkaa matkustelemaan. En todellakaan näin 36 vuotiaana kuvittele saavani yhtäkään vauvaa, kun eskari ikäisen hoitaminen on rankaa. Huh! Jaksamista teille vanhemmille niin nuorille kuin vähän iäkkäämmille.
Ihmettelen näitä äitejä, joille lapset on vain rasite ja asia joka pitää hoitaa mahdollisimman nopeasti pois alta, että pääsee elämään 'oikeaa elämää'. Miksi tuollainen ihminen edes perustaa perheen....?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse sain myös esikoisen 22v:nä ja ihan hyvin se meni. Toki tekisin nyt 36v:nä asioita eri tavalla, mutta mulla on mahtava muksu (tai siis muksuja, sain niitä sitten neljä kuudessa vuodessa). Tyttäreni on fiksu ja taiteellisesti lahjakas, hyväkäytöksinen ja aurinkoinen teini.
Nyt haaveilen satunnaisesti iltatähdestä, mutta se on sterilisaation takia ja lapsiluvun ollessa täynnä vain haaveilua. Olisin varmasti aivan erilainen äiti, mutta tuskin yhtään parempi. Plus ei mun fysiikka enää kestäisi 35 viikkoa kestävää oksentelua, raskautta ylipäätään, jatkuvaa valvomista jne.
Mutta sinusta on juuri tulossa isoäiti niin ei sitä iltatähteä tarvitse.
No, en oikein usko, että aromattinen 14v tyttäreni ihan kohta on lapsia tekemässä, itse hän sanoo ettei ikinä tahdo lapsia, ja tyttäreni tuntien en asiaa kauheasti epäile. Ja mitä sitten vaikka hän saisikin nuorena lapsen, sainhan minäkin. Ei se ole elämäämme kauheasti muuttanut huonommaksi, olemme miehen kanssa molemmat korkeasti koulutettuja ja hyvissä töissä, elämä on ihan mallillaan. Olisimmepahan ainakin nuoria ja jaksavia isovanhempia, toisin kuin ne huonokuntoiset kääkät mitä meidän lapsillamme on.
Ei kukaan sanonut että muuttuu huonommaksi, vaan että lapsesi alkaa kohta olla saman ikäinen.
Sain lapset 24-ja 26-vuotiaana, oikein hyvässä iässä. Meillä päin "seikkailut" aloitettiin jo aika nuorena, niin tuossa iässä oli jo ehtinyt kokeilla monenlaista. Nyt lähes nelikymppisenä on todella helppoa. Mietin kyllä välillä vielä iltatähteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pahimpia valittajia ovat ne jotka tekee lapset yli 30-vuotiaina, se kuuluisa ja trendikäs ruuhkavuosiaika.
Haalittu sellainen taso elämään että lapsi pitää laittaa hoitoon alle vuosikkaana eikä osata tai haluta luopua mistään, edes muutamaksi vuodeksi. Hirveä valitus kuinka vaikeaa on työn ja lasten yhdistäminen.
Parisuhde pitäisi olla kunnossa kun on vuosia oltu yhdessä mutta se ei kestä vauvaa eikä vauva-arkea kun on totuttu tulemaan ja menemään miten halutaan. Ollaan ihan hukassa ja väsyneitä jos ei ole mummuja hoitoapuna.
Tämä. Itse nyt parikymppisenä opiskelen n. 18h päivässä ja olisi ihana tehdä lisää liikakansoitusta tässä samalla.
Sain esikoisen 22 vuotiaana. Yllätysraskaus. Oli suuret suunnitelmat lähteä maailmalle mutta se jäi. Nyt kolme lasta jotka kaikki täysi-ikäisiä ennenkuin täytän 46v. Ehtiihän sitä sitten taas suunnitella maailmalle lähtöä, nyt on enemmän rahaakin.
En siis kadu lasten saamista nuorena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 19-vuotias kun sain lapsen. Lapsen isä oli 21. Olin valmistunut, kävin töissä. Mies opiskeli ja kävi myös töissä. Se oli meille oikea aika tehdä lapsi. Tuntuu että kaikki oli rennompaa ja joustavampaa siinä iässä kun ei ollut talojalainoja ja autoja maksettavana. Tultiin rahallisesti ihan hyvin toimeen kun oltiin totuttu elämään säästeliäästi opiskeluaikana. Olin 3 vuotta kotona, mies opiskeli, teki töitä samalla. Ei biletelty, itse hoidettiin lapsi eikä ollut minkäänlaista tukiverkostoa. En koe että olisin hukannut nuoruuttani, on harrastettu, reissattu ja tehty aina asioita mitkä on meitä kiinnostanut, yhessä perheenä tai erikseen. Nyt asumme miehen kanssa kahdelleen ja meillä on uusi, mielenkiintoinen vaihe elämässä.
Oikein fiksu lapsi kasvatettiin. On nyt 19-vuotias ja asuu omillaan. Opiskelee ja tekee töitä.
Tottakai vanhempana on henkisesti kypsempi ja on elämänkokemusta mutta vanhemmuus on aina uusi asia, olit sitten 20 tai 40.
Turha asiasta väitellä, jokainen tekee lapset(tai on tekemättä) silloin kun itselle passaa.Olet mummoikäinen. Toivottavasti lapsesikin on tuon ikäisenä jo lopettanut opiskelun.
Mikähän tuossakin sai sinut ärsyyntymään. Kerroin vain oman kokemuksen ja totesin että jokainen tekee kuin itselleen käy. Sinä et ilmeisesti ole tehnyt ;)
Ja aika moni valmistuu ammattiin tuossa iässä. Jos on löytänyt oman alan ja on töitä niin miksi pitäisi opiskella lisää. Ja tiesithän että moni opiskelee myös työnohessa, oli lapsia tai ei. Mutta tämä menee jo ohi aiheen.
Vierailija kirjoitti:
85, puhut omista vanhemmistasi huonokuntoisina kääkkinä? Mikä sinua vaivaa?
Tällä hetkellä minua vaivaa borrelioosi, mutta se ei nyt tähän varmaan kuulu.
Vanhempani ovat 75- ja 73 vuotiaat. Kumpikin sairastaa kaikkia mahdollisia elintapasairauksia mitä on tarjolla. Kumpikaan ei jaksa kävellä kilometriä, kaupasta kotiin ylämäki on molemmille niin raskas että pysähtyvät huohottamaan keskelle mäkeä. Äidillä on molemmissa polvissa tekonivelet, silmistä leikattu kaihi kahdesti ja hän sairastaa keuhkoahtaumatautia. Isä nukkuu n. 18 tuntia vuorokaudesta ja käy säännöllisen epäsäännöllisesti huimauksen takia päivystyksessä, ei oikein toipunut saamastaan sydänkohtauksesta.
Kummallakin on älyllinen taso romahtanut viime vuosina huimasti, eikä se ollut mitenkään kehuttava ennen sitäkään. Normaali keskustelu ei onnistu millään tavalla, koska eivät he tajua mitään mistä puhutaan. Isä ei edelleenkään ymmärrä mitä teen työkseni vaikka olen selittänyt sen ainakin 15 kertaa. En ole viimeiseen 7 vuoteen antanut lapsiani isäni kyytiin autoon, koska hän ajaa kuin idiootti ja on vaarallinen liikenteessä. Heillä ei ole ollut missään vaiheessa mitään kiinnostusta meidän lapsia kohtaan, mutta en kyllä heille antaisi lapsiani vahdittavaksi edes tunniksi.
Että kyllä, huonokuntoisia kääkkiä. Jotkut vaan vanhenee ennen aikojaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä joku teini mummottelee 40-vuotiaita. Kipin kapin kouluun sieltä aamumurojen ääreltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse sain myös esikoisen 22v:nä ja ihan hyvin se meni. Toki tekisin nyt 36v:nä asioita eri tavalla, mutta mulla on mahtava muksu (tai siis muksuja, sain niitä sitten neljä kuudessa vuodessa). Tyttäreni on fiksu ja taiteellisesti lahjakas, hyväkäytöksinen ja aurinkoinen teini.
Nyt haaveilen satunnaisesti iltatähdestä, mutta se on sterilisaation takia ja lapsiluvun ollessa täynnä vain haaveilua. Olisin varmasti aivan erilainen äiti, mutta tuskin yhtään parempi. Plus ei mun fysiikka enää kestäisi 35 viikkoa kestävää oksentelua, raskautta ylipäätään, jatkuvaa valvomista jne.
Mutta sinusta on juuri tulossa isoäiti niin ei sitä iltatähteä tarvitse.
No, en oikein usko, että aromattinen 14v tyttäreni ihan kohta on lapsia tekemässä, itse hän sanoo ettei ikinä tahdo lapsia, ja tyttäreni tuntien en asiaa kauheasti epäile. Ja mitä sitten vaikka hän saisikin nuorena lapsen, sainhan minäkin. Ei se ole elämäämme kauheasti muuttanut huonommaksi, olemme miehen kanssa molemmat korkeasti koulutettuja ja hyvissä töissä, elämä on ihan mallillaan. Olisimmepahan ainakin nuoria ja jaksavia isovanhempia, toisin kuin ne huonokuntoiset kääkät mitä meidän lapsillamme on.
Ei kukaan sanonut että muuttuu huonommaksi, vaan että lapsesi alkaa kohta olla saman ikäinen.
Kohta=8v päästä. Ei ihan kohta kuitenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen nelikymppisiä vanhuksia tämä palsta on täynnä? Koskaan en ole tuollaisia tanttoja tavannut elävässä elämässä. Kilpaa päivitellään, ettei 40-vuotiaana enää jaksaisi sitä tai tätä. Haaveillaan samalla jostain mummoudesta. Apua mitä porukkaa. Koulutettu normaali kaupunkilaisnainen on parhaassa äitiysiässä 45-vuotiaaksi asti.
Ihan samaa ihmettelen. Minä olen nelikymppisenä paremmassa kunnossa kuin koskaan, jaksaminen sekä fyysisesti että henkisesti on huomattavasti paremmalla tolalla kuin 20 vuotta sitten. En ole hankkimassa lapsia enää, mutta jaksamiseni ei missään tapauksessa ole syynä siihen.
Odottakaa muutama vuosi, kun esivaihdevuodet alkavat ja kuvitelkaa siihen mukaan uhmaikäinen pieni lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse sain myös esikoisen 22v:nä ja ihan hyvin se meni. Toki tekisin nyt 36v:nä asioita eri tavalla, mutta mulla on mahtava muksu (tai siis muksuja, sain niitä sitten neljä kuudessa vuodessa). Tyttäreni on fiksu ja taiteellisesti lahjakas, hyväkäytöksinen ja aurinkoinen teini.
Nyt haaveilen satunnaisesti iltatähdestä, mutta se on sterilisaation takia ja lapsiluvun ollessa täynnä vain haaveilua. Olisin varmasti aivan erilainen äiti, mutta tuskin yhtään parempi. Plus ei mun fysiikka enää kestäisi 35 viikkoa kestävää oksentelua, raskautta ylipäätään, jatkuvaa valvomista jne.
Mutta sinusta on juuri tulossa isoäiti niin ei sitä iltatähteä tarvitse.
No, en oikein usko, että aromattinen 14v tyttäreni ihan kohta on lapsia tekemässä, itse hän sanoo ettei ikinä tahdo lapsia, ja tyttäreni tuntien en asiaa kauheasti epäile. Ja mitä sitten vaikka hän saisikin nuorena lapsen, sainhan minäkin. Ei se ole elämäämme kauheasti muuttanut huonommaksi, olemme miehen kanssa molemmat korkeasti koulutettuja ja hyvissä töissä, elämä on ihan mallillaan. Olisimmepahan ainakin nuoria ja jaksavia isovanhempia, toisin kuin ne huonokuntoiset kääkät mitä meidän lapsillamme on.
Ei kukaan sanonut että muuttuu huonommaksi, vaan että lapsesi alkaa kohta olla saman ikäinen.
Kohta=8v päästä. Ei ihan kohta kuitenkaan.
Nopeasti se aika menee, eikä kukaan estä häntä perustamasta perhettä 18v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahimpia valittajia ovat ne jotka tekee lapset yli 30-vuotiaina, se kuuluisa ja trendikäs ruuhkavuosiaika.
Haalittu sellainen taso elämään että lapsi pitää laittaa hoitoon alle vuosikkaana eikä osata tai haluta luopua mistään, edes muutamaksi vuodeksi. Hirveä valitus kuinka vaikeaa on työn ja lasten yhdistäminen.
Parisuhde pitäisi olla kunnossa kun on vuosia oltu yhdessä mutta se ei kestä vauvaa eikä vauva-arkea kun on totuttu tulemaan ja menemään miten halutaan. Ollaan ihan hukassa ja väsyneitä jos ei ole mummuja hoitoapuna.Tämä. Itse nyt parikymppisenä opiskelen n. 18h päivässä ja olisi ihana tehdä lisää liikakansoitusta tässä samalla.
Vai että oikein 18 tuntia, hehheh.
Sain omat lapseni vähän yli nelikymppisenä. Viive johtui osittain parisuhdeasioista, osittain hirveästä lääkäri- ja sairaalakammostani. Onneksi sain lapset, kummatkin tulivat heti ekasta tilauksesta. Ihme!
Olen ikionnellinen lapsistani, nautin valtavasti perhe-elämästä. Tunnen itseni nuoreksi, vaikka olen nyt 60 ja isompi lapsi jo armeijassa.
Näin itse parikymppisenä olen lukenut suu auki vauva.fi:tä. Kyllä näkyy ja tuntuu selvästi monella sukupolvella yhä suomalainen sättiminen, vaatiminen ja misogynian aiheuttamat paineet. Näitä malleja puretaan muihin.
Tässä pari pointtia:
-Lapsia ei "kuulu" tehdä yhtään missään iässä. Se missä iässä sinä teit ja koit sen oikeaksi on täysin oma subjektiivinen kokemuksesi, ei se mitä universaalisti kaikkien "kuuluisi" tehdä.
-Jos teet lapset nuorena koska haluat alkaa hinkumaan mummoutta nelikymppisenä, olen pahoillani, mutta olet rakentanut elämäsi täysin sinun vaikutusvaltasi ulkopuoliselle tekijälle. Sinun päätöksesi tehdä lapsia nuorena on omasi, lapsillasi taas on oikeus olla koskaan tekemättä jälkeläisiä.
-Mitä tulee tutkittuun tietoon, kolmekymppisten äitien lapset pärjäävät parhaiten kognitiivisia kykyjä mittaavissa tehtävissä sekä kouluttautuvat pidemmälle. Teiniäitien lapsilla taas neurobiologista sairastavuutta. Hedelmällisyys on 30-34-vuotiaana yhä hyvä, todennäköisyys vuoden aikana raskautumiseen alle 38-vuotiaalla naisella on 80%. Toki oma henkilökohtainen tilanne on hyvä selvittää jo nuorena, n. 25-vuotiaana.