Lue keskustelun säännöt.
Nuoren itsekkyys - miten saada nuori ymmärtämään
neuvoton
16.01.2021 |
Osaisiko joku neuvoa miten saada avattua hieman teinin mieltä huomioimaan myös muut perheenjäsenet. Kyse ei ole teini-ikään liittyvästä asiasta vaan lapsi on aina ollut samanlainen asian suhteen.
Jos nuoren pyytää syömään, niin lähes aina alkaa lyhempi tai pidempi vänkäys siitä, pitääkö juuri NYT tulla syömään. Kun se jäisikin siihen, mutta siitä voi tulla helposti puolen tunnin tai parin tunnin jankkaus syömisen jälkeenkin. Jos pyydämme hänet hoitamaan yhdessä sovitun kotityön, niin samaisesta kotityöstä käymme päivittäin keskustelut tai nuori yrittää kinata asiasta parikin tuntia päivästä toiseen ja vuodesta toiseen.
Ihan kaikki asiat pitäisi nuorelle perustella päivästä toiseen ja vuodesta toiseen eikä mikään perustelu ikinä kelpaa ja sama juttu alkaa heti seuraavan kerran uudelleen. Aivan kuin samaa kehää pyörittääisiin ympyrää ja jumitutaan kaikkeen.
Pienestäkin pyynnöstä, vaikka syömään tai viemään pyykit koriin tai vartioimaan kotia puoleksi tunniksi syntyy kamala vänkäys ja suun aukominen tai haukkuminen. Nuori näkee vain asiat omasta vinkkelistään kuinka hänet aina keskeytetään ja miksei voi vaikka syödä myöemmin kun hänelle sopii, koska kaikki vie hänen aikaansa eikä hänellä ole ikinä juuri siloin sopivaa aikaa. Nuori myös ryhtyy aina marttyyriksi ja vie asiat muuhun jos häneltä jotain vaaditaan. Tyyliin, että hänelle tulee siitä ikävä ja huono olo, jonka vanhemmat aiheuttavat kun häneltä vaaditaan viemään likapyykit pyykkikoriin kun ei muilta vaadita mitään. Kunpa tämä olisi vain teini-iän draamaa, mutta valitettavasti ei ole...näin on ollut aina ja oletin, että lapsi kasvaa ja kypsyy kun ikää tulee ja hänen kanssaan voi näistä asioista keskustella ja hän ymmärtää. Aina kuin näistä puhutaan ja yritetään kertoa , että jokainen tekee osansa eikä perheessä mikään pyöri yhden ihmisen ympärillä, niin ei hän ymmärrä...puhuu vain siitä kuinka häntä ei kuunnella ja kuinka häneltä vaaditaan tai kuinka hänen tekeminen keskeytetään ja miksei voida tehdä asioita niin kuin hän haluaa. Tosi-asiassa enää emme halua kuunnella niitä samoja selityksiä ja sitä perusteluita miksi se on hirveää kun häneltä vaaditaan jotain, vaikka tulemaan syömään nyt eikä tunnin kuluttua tai viemään pyykit. Hän tietää, että monesta asiasta voidaan neuvotella, mutta ei kaikista ja muistutetaan myös, että esim. kotityöasioista ollaan yhdessä sovittu.
Vielä sen verran, että kyse ei ole ainoasta lapsesta eikä toisen lapsen kanssa ole tällaisia ongelmia. Eli onko jollakulla vastaavaa kokemusta - miten tästä eteenpäin. Miten saan nuori huomioimaan muutkin ja ymmärtämään, että kaikki ei pyöri hänen ympärillään. On selvää, että olemme perustelleet monta tuhatta kertaa miksi tullaan syömään silloin kun on ruoka-aika eikä vasta myöhemmin kuin hänelle sopii tai miksi tietty kotityö pitää hoitaa eikä se inttämällä muuksi muutu. Mitä me vanhemmat voimme vielä tehdä toisin? Miten me voisimme avata nuoren silmät, että päivittäin ei menisi hirveästi turhaa energiaa inttämiseen ja kiukutteluun. Olen ruvennut miettimään, että olisiko kyse myös toiminnanohjaukseen liittyvistä asioista, sillä silloin kun olemme voineet ennakoida asiat vuorokautta aiemmin, ne hoituvat paljon paremmin, mutta toimii vain jossain asioissa.
Kommentit (67)
Meillä auttaa yleensä pitkä keskustelu hyvässä hengessä. Se pitää tehdä silloin, kun nuori on hyvällä ja vastaanottavaisella tuulella. Vanhempien pitää pysyä rauhallisena ja kertoa ystävällisesti juurta jaksaen se, miksi vaativat niitä asioita, joita vaativat. Asia pitää siis todella vääntää rautalangasta. Jos perheessä on muitakin lapsia, niin voi hyvin selittää, että muilta vaaditaan samat asiat ja yksi ei voi olla vapaa matkustaja. Ruokailun suhteen kyse ei ole pelkästä syömisestä vaan siitä, että se on perheen yhteinen hetki ja kaikkien on oltava paikalla, jos kotona ovat. Laatikaa selvät säännöt ja vaatikaa, että niitä noudatetaan. Miettikää, miksi asioita vaaditte ja perustelkaa vaateenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi on ehkä suunnittelija luonteeltaan ja hänellä on vaikeuksia muutenkin siirtyä asiasta toiseen? En nyt tiedä onko nepsy vai muuten vaan suunnitelmallinen mutta näitä ihmisiä on ja heidän tapansa toimia on yhtä oikea kuin muidenkin.
Tällaiset ihmiset kaipaavat siis struktuuria ja ennakkotietoa niin paljon kuin mahdollista. Ei että joku tulee huikkaamaan ”ruoka on nyt valmis tuu syömään” vaan että puhutaan jo etukäteen että ”ruoka on tänään klo 15”. Silloin ko. henkilö voi rauhassa suunnitella muun elämänsä tuon ympärille. Myös jonkinlainen listaus ”perjantaisin on sun vuoro tehdä xx, sunnuntaina siskon, tiistaina veljen” jne auttaa tuomaan struktuuria ja sitä ettei henkilöstä tunnu siltä että vaan häneltä vaaditaan jotain.
Nämä ovat ihmisiä jotka nauttivat jo lapsena suunnattomasti jos vanhempi tajuaa kertoa jo etukäteen ”huomenna tapahtuu aamulla x, sitten mennään paikkaan y, sitten z, sitten å” jne. Ja sama toistetaan sitten aamulla eli ”tänään tapahtuu nyt x, sitten mennään paikkaan y....”.
Eihän meistä varmaan kukaan pidä siitäkään jos kumppani yhtäkkiä vaatii kesken nettailun että ”nyt takapuoli ylös sohvalta ja rupeat imuroimaan just nyt”. Ihan samalla tavalla nuorikaan ei halua yllätystä kesken omien tekemisten.
Vierailija kirjoitti:
Meillä aivan samanaista 14v pojan kanssa, mutta hänellä on nepsy diagnoosi. Vuodesta toiseen vängätään samoista asioista ja vuodesta toiseen joudun hänelle selittämään, että miksi roskat/astiat ym. tuodaan pois tiskipöydälle/roskiin.. Häntä ei vaan kiinnosta em. asioiden tekeminen. Koulussa pärjää kyllä hyvin, numerot on hyviä tai kiitettäviä, mutta edelleenkin joudumme valvomaan hänen läksyjen tekemistä ja kokeisiin lukemista.
Olen ajatellut, että enää ei tarvitse jaksaa sitä vääntämistä kovin montaa vuotta kun hän lähtee kotoa jatko-opintoihin. Yritän jaksaa siihen asti.
Tätä samaa olen pohtinut myös, sillä on muutakin ja aspergerpiirteisyyttä on vilauteltu terveydenhuollon puolelta, mutta ei ole tarkempia tutkimuksia kuitenkaan tehty.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on ehkä suunnittelija luonteeltaan ja hänellä on vaikeuksia muutenkin siirtyä asiasta toiseen? En nyt tiedä onko nepsy vai muuten vaan suunnitelmallinen mutta näitä ihmisiä on ja heidän tapansa toimia on yhtä oikea kuin muidenkin.
Tällaiset ihmiset kaipaavat siis struktuuria ja ennakkotietoa niin paljon kuin mahdollista. Ei että joku tulee huikkaamaan ”ruoka on nyt valmis tuu syömään” vaan että puhutaan jo etukäteen että ”ruoka on tänään klo 15”. Silloin ko. henkilö voi rauhassa suunnitella muun elämänsä tuon ympärille. Myös jonkinlainen listaus ”perjantaisin on sun vuoro tehdä xx, sunnuntaina siskon, tiistaina veljen” jne auttaa tuomaan struktuuria ja sitä ettei henkilöstä tunnu siltä että vaan häneltä vaaditaan jotain.
Nämä ovat ihmisiä jotka nauttivat jo lapsena suunnattomasti jos vanhempi tajuaa kertoa jo etukäteen ”huomenna tapahtuu aamulla x, sitten mennään paikkaan y, sitten z, sitten å” jne. Ja sama toistetaan sitten aamulla eli ”tänään tapahtuu nyt x, sitten mennään paikkaan y....”.
Eihän meistä varmaan kukaan pidä siitäkään jos kumppani yhtäkkiä vaatii kesken nettailun että ”nyt takapuoli ylös sohvalta ja rupeat imuroimaan just nyt”. Ihan samalla tavalla nuorikaan ei halua yllätystä kesken omien tekemisten.
Kiitos hyvistä kommenteista. Tämä ollaan huomattu ja olemme pitäneet hänelle omaa taulua tietyistä tapahtumista, mitkä ovat tiedossa - muuten esim. kauppaan lähteminen saattoi aiheuttaa kohtauksen tai vaikka uimaan lähteminen aurinkoisena päivänä. Kotitöistä ja päivistä olemme tehneet listan myös ja ruokailuajoista voimme tehdä vain erikoistapauksissa tarkan kellonaikalistan (silloin kaikki meneekin hyvin). Ongelma on se, että perusarjessa emme voi tehdä tunnin tarkkaa listaa ruokailuajoista etukäteen.
Minä sanoisin teinille että nyt teet tämän tai tämän asian tai ei tipu rahaa tuohon ja tuohon asiaan. En jäisi selittelemään mitään diibadaabaa jos toisella ei ole sisäsyntyistä halua tai kykyä nähdä asioita mistään muusta kuin omasta navasta käsin. Hyvät ihmiset helposti takertuu toisten tunteisiin ja jos ne tunteet ei ole toivottuja niin siitähän suo alkaa. Et voi päättää teinin puolesta että hän haluaa huomioida toisia. Voit vain vaatia tekemään oman osuuden vaikka sitten vastentahtoisesti. Kasvattajana tehtäväsi on valmistaa muuhun maailmaan ja jos lapsella ei ole omaa halua olla yhteistyöhaluinen niin et vain voi sille mitään. Jotkut ovat itsekkäitä tappiin asti. Sille ei vain voi mitään. Se ei tarkoita sitä että pitää olla vaatimatta osallistumista. Mutta se osallistuminen tapahtuu vain koska on pakko, ei siksi että hän välittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä auttaa yleensä pitkä keskustelu hyvässä hengessä. Se pitää tehdä silloin, kun nuori on hyvällä ja vastaanottavaisella tuulella. Vanhempien pitää pysyä rauhallisena ja kertoa ystävällisesti juurta jaksaen se, miksi vaativat niitä asioita, joita vaativat. Asia pitää siis todella vääntää rautalangasta. Jos perheessä on muitakin lapsia, niin voi hyvin selittää, että muilta vaaditaan samat asiat ja yksi ei voi olla vapaa matkustaja. Ruokailun suhteen kyse ei ole pelkästä syömisestä vaan siitä, että se on perheen yhteinen hetki ja kaikkien on oltava paikalla, jos kotona ovat. Laatikaa selvät säännöt ja vaatikaa, että niitä noudatetaan. Miettikää, miksi asioita vaaditte ja perustelkaa vaateenne.
Nämä asiat keskusteltu tuhansia kertoja (oikeasti tuhansia) ja hyvässä hengessä sopivaan rauhalliseen aikaan. Eli samoja asioita perusteltu, kerrottu miksi näin toimitaan ja asiat väännetty rautalangasta.
Enää ei siihen lähdetä samojen asioiden suhteen, koska se ei auta häntä ymmärtämään tai pääsemään asiassa eteenpäin. Olemme jopa kirjoittaneet ja kuvittaneet asiat paperille.
neuvoton ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä aivan samanaista 14v pojan kanssa, mutta hänellä on nepsy diagnoosi. Vuodesta toiseen vängätään samoista asioista ja vuodesta toiseen joudun hänelle selittämään, että miksi roskat/astiat ym. tuodaan pois tiskipöydälle/roskiin.. Häntä ei vaan kiinnosta em. asioiden tekeminen. Koulussa pärjää kyllä hyvin, numerot on hyviä tai kiitettäviä, mutta edelleenkin joudumme valvomaan hänen läksyjen tekemistä ja kokeisiin lukemista.
Olen ajatellut, että enää ei tarvitse jaksaa sitä vääntämistä kovin montaa vuotta kun hän lähtee kotoa jatko-opintoihin. Yritän jaksaa siihen asti.
Tätä samaa olen pohtinut myös, sillä on muutakin ja aspergerpiirteisyyttä on vilauteltu terveydenhuollon puolelta, mutta ei ole tarkempia tutkimuksia kuitenkaan tehty.
Onpa erikoista, että ei ole lähdetty kuitenkaan tutkimaan asiaa jos kerran terveydenhuollon puoleltakin on as-piirteisyyttä ounasteltu.. Voisi olla ehkä hyvä ottaa asia puheeksi uudestaan esim. kouluterveydenhuollon kanssa, jos sitä kautta pääsisi arvioitavaksi. Meillä lapsen oireilu alkoi jo 8-9v iässä ja siihen liittyi paljon muutakin "ongelmakäyttäytymistä". Me vanhemmat huolestuttiin ensin ja ajettiin lapsemme asiaa jotta hän pääsisi tutkimuksiin. Nyt lapsella on terapiat takana ja toimiva lääkitys eli suht hyvin menee verrattuna vielä muutaman vuoden takaiseen.
Yksi asia minkä haluan muidenkin tietävä, että nepsy lapsen/nuoren kanssa riitely, pakottaminen tai rangaistukset eivät toimi ollenkaan, ne jopa pahentavat tilannetta entisestään. Ainoa edes vähän toimiva keino on asioista sopiminen ja neuvottelu hyvässä hengessä. Meillä on auttanut moniin asioihin ihan paperisen sopimuksen tekeminen, jonka molemmat osapuolet allekirjoittavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä sanoisin teinille että nyt teet tämän tai tämän asian tai ei tipu rahaa tuohon ja tuohon asiaan. En jäisi selittelemään mitään diibadaabaa jos toisella ei ole sisäsyntyistä halua tai kykyä nähdä asioita mistään muusta kuin omasta navasta käsin. Hyvät ihmiset helposti takertuu toisten tunteisiin ja jos ne tunteet ei ole toivottuja niin siitähän suo alkaa. Et voi päättää teinin puolesta että hän haluaa huomioida toisia. Voit vain vaatia tekemään oman osuuden vaikka sitten vastentahtoisesti. Kasvattajana tehtäväsi on valmistaa muuhun maailmaan ja jos lapsella ei ole omaa halua olla yhteistyöhaluinen niin et vain voi sille mitään. Jotkut ovat itsekkäitä tappiin asti. Sille ei vain voi mitään. Se ei tarkoita sitä että pitää olla vaatimatta osallistumista. Mutta se osallistuminen tapahtuu vain koska on pakko, ei siksi että hän välittää.
Tätä samaa olemme myös yrittäneet. Olemme yrittänneet kannustaa viikkorahalla ja jos sovittuja omia asioita ei tehdä, nin ei tule viikkorahaakaan, mutta ei ole auttanut sekään. Eli kaikkea olemme kokeilleet matkanvarrella ja siksi tosiaan neuvoton olo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Googleta odd, joku nepsy diagnoosikin voi todennäköisesti olla. On selvää, että keskustelu ei auta ja on ihan järjetöntä jatkaa perustelua vuodesta toiseen. Lapsihan terrorisoi muuta perhettä. Nyt täytyy miettiä siten, että mitkä asiat ovat ehdottomia vaatia teiniltä tekemään perheen tahdista. Niistä ei keskustella vaan joku etu/mukavuus otetaan pois, jos teini ei tottele. Loput asiat voi järjestää siten, että teini joutuu tekemään ne (tai seuraus) mutta ne voi tehdä omaan tahtiinsa. Esim. pyykit on pakko pestä, mutta jos teini ei tahdo tuoda likaisia pyydettäessä, niin hän voi myös aivan hyvin hoitaa oman pyykkinsä kokonaan omalla ajallaan. Itse pesin omasta halustani omat pyykit aika nuorena, eikä asiassa ongelmaa.
Oletteko ollenkaan keskustelleet tästä? Mitä hän sanoo, kun hänelle sanoo, että tämä vuodesta toiseen jatkuva vänkäys on ongelma? Hänelle voisi alkaa puhua siitä, että teidän kannattaisi hakeutua nepsytutkimuksiin. Voi tulla olemaan jatko-opinnoissa tai ihmissuhteissa myöhemmin vaikeaa, jos ei ole mitään tukea koulusta tai terapiasta nepsyasioihin.Lopettakaa tuo hullu YLIdiagnosointi. Nuori on normaali jos vastustaa vanhempia! Ei ole aina joku vika. Jos vanhempi vänkää itse ensin, nuori sanoo takaisin ja puolustautuu. Jos on joku häiriö toki sen huomaa, mutta tuskin aina siitä kyse.
Normaali nuori voi kapinoida kyllä, mutta ei jaksa väittää samoista asioista tuntikaupalla päivittäin! Tavallisesti nuorillakin on jonkinlaista vastuuntuntoa/ylpeyttä omien asioiden hoidosta. On aika lapsellista kiukutella siitä, että joutuu sen verran tekemään, että tuo omat likaiset vaatteet pesuun. Siksi tulee vaikutelma, että menee epänormaalisti pois tolaltaan keskeytyksistä, mikä on nepsyille tyypillistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
neuvoton ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä auttaa yleensä pitkä keskustelu hyvässä hengessä. Se pitää tehdä silloin, kun nuori on hyvällä ja vastaanottavaisella tuulella. Vanhempien pitää pysyä rauhallisena ja kertoa ystävällisesti juurta jaksaen se, miksi vaativat niitä asioita, joita vaativat. Asia pitää siis todella vääntää rautalangasta. Jos perheessä on muitakin lapsia, niin voi hyvin selittää, että muilta vaaditaan samat asiat ja yksi ei voi olla vapaa matkustaja. Ruokailun suhteen kyse ei ole pelkästä syömisestä vaan siitä, että se on perheen yhteinen hetki ja kaikkien on oltava paikalla, jos kotona ovat. Laatikaa selvät säännöt ja vaatikaa, että niitä noudatetaan. Miettikää, miksi asioita vaaditte ja perustelkaa vaateenne.
Nämä asiat keskusteltu tuhansia kertoja (oikeasti tuhansia) ja hyvässä hengessä sopivaan rauhalliseen aikaan. Eli samoja asioita perusteltu, kerrottu miksi näin toimitaan ja asiat väännetty rautalangasta.
Enää ei siihen lähdetä samojen asioiden suhteen, koska se ei auta häntä ymmärtämään tai pääsemään asiassa eteenpäin. Olemme jopa kirjoittaneet ja kuvittaneet asiat paperille.
Sanotaan aina, että lapset on fiksuja ja heidän kanssaan pitää jutella, mutta lapset on myös lapsia eivätkä kykene samanlaiseen ajatteluun kuin itsestään täysin vastuulliset aikuiset. Eli ilmeisesti olette menneet liian pitkälle keskustelu-strategiassa. Huoltajana voit myös vain ilmoittaa, vaatia, sanoa, eikä siitä tarvitse aina keskustella. Lapsi ei ole sinun pomosi, jolle pitää kaikki selittää ja tilittää. Joskus voi ja pitääkin vain sanoa, että nyt homma menee näin. Jotkut palstalla kammoksuvat tätä koska kullanmussut, mutta oikeasti ne lapset myös kaipaa ihan silkkaa turvallisuutta ja rajoja. Turvallisuus ja rajat ei tule siitä että vanhempi hakee lapsen hyväksyntää ja mielipiteitä kaikessa. Se tulee siitä että vanhemmalla on oma suunnitelma ja sen mukaan mennään niin kauan kuin lapsi on alaikäinen.
neuvoton aå kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kysy lapselta, miten hän haluaa toimittavan, mikä on hänen ratkaisunsa. Älä ehdota mitään omaa ajatustasi, pyydä teini itse kertomaan, miten tästä eteenpäin tehdään. Vasta kun teini on oman ratkaisunsa kertonut, voit perustella sen järjettömyyttä tai epäloogisuutta, siihen asti kuuntelet ja kirjaat, korkeintaan pyydät tarkennusta.
Ja jos teini ehdottaa, että hän syö silloin kun haluaa, niin vastakysymyksesi on, että onko siis OK, että sinulle ei lainkaan kerrota, milloin ruoka on valmista eikä mitenkään oteta syömisiäsi huomioon. Jos teini sanoo, että juuri näin, niin sitten toimitte noin.Eli AP vastaa. Näin ollaan toimittu. On keskusteltu ja kuunneltu, mitä lapsi - nyt teini on ehdottanut. Olemme kertoneet myös miksi asioita ei voi tehdä tuolla tavalla - näin olemme vuosikausia toimineet päivittäin ja siihen tuli piste. Kaikesta ei neuvotella ja jos ei perusteluista huolimatta ymmärrä, niiin sitten on vain tehtävä se oma osuus halusi tai ei.
Syömisen suhteen emme lähde siihen, että syö silloin kun syö, sillä se johtaa siihen, että sitten teiniä ei näy enää ikinä ruokapöydässä samaan aikaan. Kokeiltu ja on itsekin kertonut, että söisi mieluiten yksin. Joka tapauksessa yhdessä syöminen on tärkeä perheen yhtenen hetki ja teinikin on ruvennut hieman kiinnostumaan myös osallistua aikuistenkin keskusteluun.
AIempi mainitsi, että kotityön tehdään ja pulinat pois...kun se toimisikin noin.
Ahaa, et siis etsi ratkaisua, etsit perusteluja sille, että sinä saat määrätä. Olette sinun mielestäsi keskustelleet ja kuunnelleet, todellisuudessa sinä olet tyytynyt inttämään, mikä sinusta on oikein ja niin tehdään, vaikka kyse ei ole muusta kuin halustasi käyttää valtaa.
Sitten en voi auttaa. Lapsi toimii noin, koska äitinsä ei todellakaan kuuntele eikä ole valmis siihen, että jokin muuttuu. Toivon, että lapsi ymmärtää ottaa yhteyttä koulupsykologiin, jossa hän saa apua ja tukea sille, että ei merkitse vanhemmilleen yhtään mitään.
Teille perheen yhteinen ruokailu on teinin kidutushetki yhdistettynä vanhempien vallankäyttöön. Jos teini haluaa syödä yksin, niin joku syy siihen on, että ei halua olla kanssasi samassa ruokapöydässä.
Toivon, että lapsesi saa apua. Ja miehesi, koska vaikea uskoa, että hänkään voi kanssasi kokea hyvää avioliittoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
neuvoton aå kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kysy lapselta, miten hän haluaa toimittavan, mikä on hänen ratkaisunsa. Älä ehdota mitään omaa ajatustasi, pyydä teini itse kertomaan, miten tästä eteenpäin tehdään. Vasta kun teini on oman ratkaisunsa kertonut, voit perustella sen järjettömyyttä tai epäloogisuutta, siihen asti kuuntelet ja kirjaat, korkeintaan pyydät tarkennusta.
Ja jos teini ehdottaa, että hän syö silloin kun haluaa, niin vastakysymyksesi on, että onko siis OK, että sinulle ei lainkaan kerrota, milloin ruoka on valmista eikä mitenkään oteta syömisiäsi huomioon. Jos teini sanoo, että juuri näin, niin sitten toimitte noin.Eli AP vastaa. Näin ollaan toimittu. On keskusteltu ja kuunneltu, mitä lapsi - nyt teini on ehdottanut. Olemme kertoneet myös miksi asioita ei voi tehdä tuolla tavalla - näin olemme vuosikausia toimineet päivittäin ja siihen tuli piste. Kaikesta ei neuvotella ja jos ei perusteluista huolimatta ymmärrä, niiin sitten on vain tehtävä se oma osuus halusi tai ei.
Syömisen suhteen emme lähde siihen, että syö silloin kun syö, sillä se johtaa siihen, että sitten teiniä ei näy enää ikinä ruokapöydässä samaan aikaan. Kokeiltu ja on itsekin kertonut, että söisi mieluiten yksin. Joka tapauksessa yhdessä syöminen on tärkeä perheen yhtenen hetki ja teinikin on ruvennut hieman kiinnostumaan myös osallistua aikuistenkin keskusteluun.
AIempi mainitsi, että kotityön tehdään ja pulinat pois...kun se toimisikin noin.
Ahaa, et siis etsi ratkaisua, etsit perusteluja sille, että sinä saat määrätä. Olette sinun mielestäsi keskustelleet ja kuunnelleet, todellisuudessa sinä olet tyytynyt inttämään, mikä sinusta on oikein ja niin tehdään, vaikka kyse ei ole muusta kuin halustasi käyttää valtaa.
Sitten en voi auttaa. Lapsi toimii noin, koska äitinsä ei todellakaan kuuntele eikä ole valmis siihen, että jokin muuttuu. Toivon, että lapsi ymmärtää ottaa yhteyttä koulupsykologiin, jossa hän saa apua ja tukea sille, että ei merkitse vanhemmilleen yhtään mitään.
Teille perheen yhteinen ruokailu on teinin kidutushetki yhdistettynä vanhempien vallankäyttöön. Jos teini haluaa syödä yksin, niin joku syy siihen on, että ei halua olla kanssasi samassa ruokapöydässä.
Toivon, että lapsesi saa apua. Ja miehesi, koska vaikea uskoa, että hänkään voi kanssasi kokea hyvää avioliittoa.
Onko tälle palstahullulle jo oma nimensä?
Vierailija kirjoitti:
neuvoton ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä aivan samanaista 14v pojan kanssa, mutta hänellä on nepsy diagnoosi. Vuodesta toiseen vängätään samoista asioista ja vuodesta toiseen joudun hänelle selittämään, että miksi roskat/astiat ym. tuodaan pois tiskipöydälle/roskiin.. Häntä ei vaan kiinnosta em. asioiden tekeminen. Koulussa pärjää kyllä hyvin, numerot on hyviä tai kiitettäviä, mutta edelleenkin joudumme valvomaan hänen läksyjen tekemistä ja kokeisiin lukemista.
Olen ajatellut, että enää ei tarvitse jaksaa sitä vääntämistä kovin montaa vuotta kun hän lähtee kotoa jatko-opintoihin. Yritän jaksaa siihen asti.
Tätä samaa olen pohtinut myös, sillä on muutakin ja aspergerpiirteisyyttä on vilauteltu terveydenhuollon puolelta, mutta ei ole tarkempia tutkimuksia kuitenkaan tehty.
Onpa erikoista, että ei ole lähdetty kuitenkaan tutkimaan asiaa jos kerran terveydenhuollon puoleltakin on as-piirteisyyttä ounasteltu.. Voisi olla ehkä hyvä ottaa asia puheeksi uudestaan esim. kouluterveydenhuollon kanssa, jos sitä kautta pääsisi arvioitavaksi. Meillä lapsen oireilu alkoi jo 8-9v iässä ja siihen liittyi paljon muutakin "ongelmakäyttäytymistä". Me vanhemmat huolestuttiin ensin ja ajettiin lapsemme asiaa jotta hän pääsisi tutkimuksiin. Nyt lapsella on terapiat takana ja toimiva lääkitys eli suht hyvin menee verrattuna vielä muutaman vuoden takaiseen.
Yksi asia minkä haluan muidenkin tietävä, että nepsy lapsen/nuoren kanssa riitely, pakottaminen tai rangaistukset eivät toimi ollenkaan, ne jopa pahentavat tilannetta entisestään. Ainoa edes vähän toimiva keino on asioista sopiminen ja neuvottelu hyvässä hengessä. Meillä on auttanut moniin asioihin ihan paperisen sopimuksen tekeminen, jonka molemmat osapuolet allekirjoittavat.
Kiitos vastauksesta!
Erikoissairaanhoidon puolelta on tullut arvio haasteisiin liittyen, että vaikuttaa aspergeriin liittyvältä (niitä on muitakin kuin tämä mistä olen kertonut), mutta kun kävi koulupsykologin luona (huom! ilman vanempia ) pari kertaa, niin koulupsykologi ei nähnyt mitään aspergeriin viittaavaa. Eli eihän se arvointi noin voi mennä, että silloin vielä ala-asteikäisenä käy itse pari kertaa psykologilla ilman, että vanhempia kuullaan lapsen haasteista ja psykologi toteaa, että ei ole Aspergeria ja asiassa ei ole päästy eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
neuvoton ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä auttaa yleensä pitkä keskustelu hyvässä hengessä. Se pitää tehdä silloin, kun nuori on hyvällä ja vastaanottavaisella tuulella. Vanhempien pitää pysyä rauhallisena ja kertoa ystävällisesti juurta jaksaen se, miksi vaativat niitä asioita, joita vaativat. Asia pitää siis todella vääntää rautalangasta. Jos perheessä on muitakin lapsia, niin voi hyvin selittää, että muilta vaaditaan samat asiat ja yksi ei voi olla vapaa matkustaja. Ruokailun suhteen kyse ei ole pelkästä syömisestä vaan siitä, että se on perheen yhteinen hetki ja kaikkien on oltava paikalla, jos kotona ovat. Laatikaa selvät säännöt ja vaatikaa, että niitä noudatetaan. Miettikää, miksi asioita vaaditte ja perustelkaa vaateenne.
Nämä asiat keskusteltu tuhansia kertoja (oikeasti tuhansia) ja hyvässä hengessä sopivaan rauhalliseen aikaan. Eli samoja asioita perusteltu, kerrottu miksi näin toimitaan ja asiat väännetty rautalangasta.
Enää ei siihen lähdetä samojen asioiden suhteen, koska se ei auta häntä ymmärtämään tai pääsemään asiassa eteenpäin. Olemme jopa kirjoittaneet ja kuvittaneet asiat paperille.
Sanotaan aina, että lapset on fiksuja ja heidän kanssaan pitää jutella, mutta lapset on myös lapsia eivätkä kykene samanlaiseen ajatteluun kuin itsestään täysin vastuulliset aikuiset. Eli ilmeisesti olette menneet liian pitkälle keskustelu-strategiassa. Huoltajana voit myös vain ilmoittaa, vaatia, sanoa, eikä siitä tarvitse aina keskustella. Lapsi ei ole sinun pomosi, jolle pitää kaikki selittää ja tilittää. Joskus voi ja pitääkin vain sanoa, että nyt homma menee näin. Jotkut palstalla kammoksuvat tätä koska kullanmussut, mutta oikeasti ne lapset myös kaipaa ihan silkkaa turvallisuutta ja rajoja. Turvallisuus ja rajat ei tule siitä että vanhempi hakee lapsen hyväksyntää ja mielipiteitä kaikessa. Se tulee siitä että vanhemmalla on oma suunnitelma ja sen mukaan mennään niin kauan kuin lapsi on alaikäinen.
Tiesithän, että nyt selitit asian juuri samalla tavalla kuin lapsiaan hakkaavat selittävät. Vanhemmalla on suunnitelma, sitä noudatetaan - vaikka lapsen olkavarsi pitäisi sen takia murtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
neuvoton aå kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kysy lapselta, miten hän haluaa toimittavan, mikä on hänen ratkaisunsa. Älä ehdota mitään omaa ajatustasi, pyydä teini itse kertomaan, miten tästä eteenpäin tehdään. Vasta kun teini on oman ratkaisunsa kertonut, voit perustella sen järjettömyyttä tai epäloogisuutta, siihen asti kuuntelet ja kirjaat, korkeintaan pyydät tarkennusta.
Ja jos teini ehdottaa, että hän syö silloin kun haluaa, niin vastakysymyksesi on, että onko siis OK, että sinulle ei lainkaan kerrota, milloin ruoka on valmista eikä mitenkään oteta syömisiäsi huomioon. Jos teini sanoo, että juuri näin, niin sitten toimitte noin.Eli AP vastaa. Näin ollaan toimittu. On keskusteltu ja kuunneltu, mitä lapsi - nyt teini on ehdottanut. Olemme kertoneet myös miksi asioita ei voi tehdä tuolla tavalla - näin olemme vuosikausia toimineet päivittäin ja siihen tuli piste. Kaikesta ei neuvotella ja jos ei perusteluista huolimatta ymmärrä, niiin sitten on vain tehtävä se oma osuus halusi tai ei.
Syömisen suhteen emme lähde siihen, että syö silloin kun syö, sillä se johtaa siihen, että sitten teiniä ei näy enää ikinä ruokapöydässä samaan aikaan. Kokeiltu ja on itsekin kertonut, että söisi mieluiten yksin. Joka tapauksessa yhdessä syöminen on tärkeä perheen yhtenen hetki ja teinikin on ruvennut hieman kiinnostumaan myös osallistua aikuistenkin keskusteluun.
AIempi mainitsi, että kotityön tehdään ja pulinat pois...kun se toimisikin noin.
Ahaa, et siis etsi ratkaisua, etsit perusteluja sille, että sinä saat määrätä. Olette sinun mielestäsi keskustelleet ja kuunnelleet, todellisuudessa sinä olet tyytynyt inttämään, mikä sinusta on oikein ja niin tehdään, vaikka kyse ei ole muusta kuin halustasi käyttää valtaa.
Sitten en voi auttaa. Lapsi toimii noin, koska äitinsä ei todellakaan kuuntele eikä ole valmis siihen, että jokin muuttuu. Toivon, että lapsi ymmärtää ottaa yhteyttä koulupsykologiin, jossa hän saa apua ja tukea sille, että ei merkitse vanhemmilleen yhtään mitään.
Teille perheen yhteinen ruokailu on teinin kidutushetki yhdistettynä vanhempien vallankäyttöön. Jos teini haluaa syödä yksin, niin joku syy siihen on, että ei halua olla kanssasi samassa ruokapöydässä.
Toivon, että lapsesi saa apua. Ja miehesi, koska vaikea uskoa, että hänkään voi kanssasi kokea hyvää avioliittoa.
Onko tälle palstahullulle jo oma nimensä?
Sinustako lapsen kuuntelemista on se, että mitätöidään kaikki, mitä lapsi sanoo? Jos perheen yhteinen ruokailuhetki aiheuttaa lapselle syömishäiriön, niin silloinhan vanhempi on päässyt päämääräänsä.
neuvoton ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sanoisin teinille että nyt teet tämän tai tämän asian tai ei tipu rahaa tuohon ja tuohon asiaan. En jäisi selittelemään mitään diibadaabaa jos toisella ei ole sisäsyntyistä halua tai kykyä nähdä asioita mistään muusta kuin omasta navasta käsin. Hyvät ihmiset helposti takertuu toisten tunteisiin ja jos ne tunteet ei ole toivottuja niin siitähän suo alkaa. Et voi päättää teinin puolesta että hän haluaa huomioida toisia. Voit vain vaatia tekemään oman osuuden vaikka sitten vastentahtoisesti. Kasvattajana tehtäväsi on valmistaa muuhun maailmaan ja jos lapsella ei ole omaa halua olla yhteistyöhaluinen niin et vain voi sille mitään. Jotkut ovat itsekkäitä tappiin asti. Sille ei vain voi mitään. Se ei tarkoita sitä että pitää olla vaatimatta osallistumista. Mutta se osallistuminen tapahtuu vain koska on pakko, ei siksi että hän välittää.
Tätä samaa olemme myös yrittäneet. Olemme yrittänneet kannustaa viikkorahalla ja jos sovittuja omia asioita ei tehdä, nin ei tule viikkorahaakaan, mutta ei ole auttanut sekään. Eli kaikkea olemme kokeilleet matkanvarrella ja siksi tosiaan neuvoton olo.
Kaikesta päätellen se tärkein on vielä kokeilematta eli lapsen hyväksyminen omana itsenään, ei sinun jatkeenasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
neuvoton ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä auttaa yleensä pitkä keskustelu hyvässä hengessä. Se pitää tehdä silloin, kun nuori on hyvällä ja vastaanottavaisella tuulella. Vanhempien pitää pysyä rauhallisena ja kertoa ystävällisesti juurta jaksaen se, miksi vaativat niitä asioita, joita vaativat. Asia pitää siis todella vääntää rautalangasta. Jos perheessä on muitakin lapsia, niin voi hyvin selittää, että muilta vaaditaan samat asiat ja yksi ei voi olla vapaa matkustaja. Ruokailun suhteen kyse ei ole pelkästä syömisestä vaan siitä, että se on perheen yhteinen hetki ja kaikkien on oltava paikalla, jos kotona ovat. Laatikaa selvät säännöt ja vaatikaa, että niitä noudatetaan. Miettikää, miksi asioita vaaditte ja perustelkaa vaateenne.
Nämä asiat keskusteltu tuhansia kertoja (oikeasti tuhansia) ja hyvässä hengessä sopivaan rauhalliseen aikaan. Eli samoja asioita perusteltu, kerrottu miksi näin toimitaan ja asiat väännetty rautalangasta.
Enää ei siihen lähdetä samojen asioiden suhteen, koska se ei auta häntä ymmärtämään tai pääsemään asiassa eteenpäin. Olemme jopa kirjoittaneet ja kuvittaneet asiat paperille.
Sanotaan aina, että lapset on fiksuja ja heidän kanssaan pitää jutella, mutta lapset on myös lapsia eivätkä kykene samanlaiseen ajatteluun kuin itsestään täysin vastuulliset aikuiset. Eli ilmeisesti olette menneet liian pitkälle keskustelu-strategiassa. Huoltajana voit myös vain ilmoittaa, vaatia, sanoa, eikä siitä tarvitse aina keskustella. Lapsi ei ole sinun pomosi, jolle pitää kaikki selittää ja tilittää. Joskus voi ja pitääkin vain sanoa, että nyt homma menee näin. Jotkut palstalla kammoksuvat tätä koska kullanmussut, mutta oikeasti ne lapset myös kaipaa ihan silkkaa turvallisuutta ja rajoja. Turvallisuus ja rajat ei tule siitä että vanhempi hakee lapsen hyväksyntää ja mielipiteitä kaikessa. Se tulee siitä että vanhemmalla on oma suunnitelma ja sen mukaan mennään niin kauan kuin lapsi on alaikäinen.
Tiesithän, että nyt selitit asian juuri samalla tavalla kuin lapsiaan hakkaavat selittävät. Vanhemmalla on suunnitelma, sitä noudatetaan - vaikka lapsen olkavarsi pitäisi sen takia murtaa.
Niin ja murhaajilla on paita päällä, siispä kaikki paitaa pitävät ovat murhaajia. Et taida olla kovin fiksu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
neuvoton aå kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kysy lapselta, miten hän haluaa toimittavan, mikä on hänen ratkaisunsa. Älä ehdota mitään omaa ajatustasi, pyydä teini itse kertomaan, miten tästä eteenpäin tehdään. Vasta kun teini on oman ratkaisunsa kertonut, voit perustella sen järjettömyyttä tai epäloogisuutta, siihen asti kuuntelet ja kirjaat, korkeintaan pyydät tarkennusta.
Ja jos teini ehdottaa, että hän syö silloin kun haluaa, niin vastakysymyksesi on, että onko siis OK, että sinulle ei lainkaan kerrota, milloin ruoka on valmista eikä mitenkään oteta syömisiäsi huomioon. Jos teini sanoo, että juuri näin, niin sitten toimitte noin.Eli AP vastaa. Näin ollaan toimittu. On keskusteltu ja kuunneltu, mitä lapsi - nyt teini on ehdottanut. Olemme kertoneet myös miksi asioita ei voi tehdä tuolla tavalla - näin olemme vuosikausia toimineet päivittäin ja siihen tuli piste. Kaikesta ei neuvotella ja jos ei perusteluista huolimatta ymmärrä, niiin sitten on vain tehtävä se oma osuus halusi tai ei.
Syömisen suhteen emme lähde siihen, että syö silloin kun syö, sillä se johtaa siihen, että sitten teiniä ei näy enää ikinä ruokapöydässä samaan aikaan. Kokeiltu ja on itsekin kertonut, että söisi mieluiten yksin. Joka tapauksessa yhdessä syöminen on tärkeä perheen yhtenen hetki ja teinikin on ruvennut hieman kiinnostumaan myös osallistua aikuistenkin keskusteluun.
AIempi mainitsi, että kotityön tehdään ja pulinat pois...kun se toimisikin noin.
Ahaa, et siis etsi ratkaisua, etsit perusteluja sille, että sinä saat määrätä. Olette sinun mielestäsi keskustelleet ja kuunnelleet, todellisuudessa sinä olet tyytynyt inttämään, mikä sinusta on oikein ja niin tehdään, vaikka kyse ei ole muusta kuin halustasi käyttää valtaa.
Sitten en voi auttaa. Lapsi toimii noin, koska äitinsä ei todellakaan kuuntele eikä ole valmis siihen, että jokin muuttuu. Toivon, että lapsi ymmärtää ottaa yhteyttä koulupsykologiin, jossa hän saa apua ja tukea sille, että ei merkitse vanhemmilleen yhtään mitään.
Teille perheen yhteinen ruokailu on teinin kidutushetki yhdistettynä vanhempien vallankäyttöön. Jos teini haluaa syödä yksin, niin joku syy siihen on, että ei halua olla kanssasi samassa ruokapöydässä.
Toivon, että lapsesi saa apua. Ja miehesi, koska vaikea uskoa, että hänkään voi kanssasi kokea hyvää avioliittoa.
Onko tälle palstahullulle jo oma nimensä?
Sinustako lapsen kuuntelemista on se, että mitätöidään kaikki, mitä lapsi sanoo? Jos perheen yhteinen ruokailuhetki aiheuttaa lapselle syömishäiriön, niin silloinhan vanhempi on päässyt päämääräänsä.
Sinä olet se mitätöimishullu, joka puuttuu kaikkeen normaaliin toimintaan leimaamalla sen mitätöimiseksi. Ei saa edes päivää sanoa kun se sanottiin väärällä äänensävyllä ja siis on mitätöimistä. Olen nähnyt sinun kirjoituksiasi aika monessakin ketjussa. Harmi että olet paikalla nyt.
Vierailija kirjoitti:
neuvoton ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä auttaa yleensä pitkä keskustelu hyvässä hengessä. Se pitää tehdä silloin, kun nuori on hyvällä ja vastaanottavaisella tuulella. Vanhempien pitää pysyä rauhallisena ja kertoa ystävällisesti juurta jaksaen se, miksi vaativat niitä asioita, joita vaativat. Asia pitää siis todella vääntää rautalangasta. Jos perheessä on muitakin lapsia, niin voi hyvin selittää, että muilta vaaditaan samat asiat ja yksi ei voi olla vapaa matkustaja. Ruokailun suhteen kyse ei ole pelkästä syömisestä vaan siitä, että se on perheen yhteinen hetki ja kaikkien on oltava paikalla, jos kotona ovat. Laatikaa selvät säännöt ja vaatikaa, että niitä noudatetaan. Miettikää, miksi asioita vaaditte ja perustelkaa vaateenne.
Nämä asiat keskusteltu tuhansia kertoja (oikeasti tuhansia) ja hyvässä hengessä sopivaan rauhalliseen aikaan. Eli samoja asioita perusteltu, kerrottu miksi näin toimitaan ja asiat väännetty rautalangasta.
Enää ei siihen lähdetä samojen asioiden suhteen, koska se ei auta häntä ymmärtämään tai pääsemään asiassa eteenpäin. Olemme jopa kirjoittaneet ja kuvittaneet asiat paperille.
Sanotaan aina, että lapset on fiksuja ja heidän kanssaan pitää jutella, mutta lapset on myös lapsia eivätkä kykene samanlaiseen ajatteluun kuin itsestään täysin vastuulliset aikuiset. Eli ilmeisesti olette menneet liian pitkälle keskustelu-strategiassa. Huoltajana voit myös vain ilmoittaa, vaatia, sanoa, eikä siitä tarvitse aina keskustella. Lapsi ei ole sinun pomosi, jolle pitää kaikki selittää ja tilittää. Joskus voi ja pitääkin vain sanoa, että nyt homma menee näin. Jotkut palstalla kammoksuvat tätä koska kullanmussut, mutta oikeasti ne lapset myös kaipaa ihan silkkaa turvallisuutta ja rajoja. Turvallisuus ja rajat ei tule siitä että vanhempi hakee lapsen hyväksyntää ja mielipiteitä kaikessa. Se tulee siitä että vanhemmalla on oma suunnitelma ja sen mukaan mennään niin kauan kuin lapsi on alaikäinen.
Kuten sanottu. Kaikkea kokeiltu. Olemme olleet myös tiukkoja siitä, että nyt vain asiat tehdään kuten sanotaan eikä näistä neuvotella. Vanhemmilla vastuu tässä. Yhtälailla olemme yrittäneet keskustella ja perustella. Molemmat toimintavat eivät ole tuottaneet ulospääsyä pattitilanteesta.
Eli AP vastaa. Näin ollaan toimittu. On keskusteltu ja kuunneltu, mitä lapsi - nyt teini on ehdottanut. Olemme kertoneet myös miksi asioita ei voi tehdä tuolla tavalla - näin olemme vuosikausia toimineet päivittäin ja siihen tuli piste. Kaikesta ei neuvotella ja jos ei perusteluista huolimatta ymmärrä, niiin sitten on vain tehtävä se oma osuus halusi tai ei.
Syömisen suhteen emme lähde siihen, että syö silloin kun syö, sillä se johtaa siihen, että sitten teiniä ei näy enää ikinä ruokapöydässä samaan aikaan. Kokeiltu ja on itsekin kertonut, että söisi mieluiten yksin. Joka tapauksessa yhdessä syöminen on tärkeä perheen yhtenen hetki ja teinikin on ruvennut hieman kiinnostumaan myös osallistua aikuistenkin keskusteluun.
AIempi mainitsi, että kotityön tehdään ja pulinat pois...kun se toimisikin noin.