Lue keskustelun säännöt.
Nuoren itsekkyys - miten saada nuori ymmärtämään
neuvoton
16.01.2021 |
Osaisiko joku neuvoa miten saada avattua hieman teinin mieltä huomioimaan myös muut perheenjäsenet. Kyse ei ole teini-ikään liittyvästä asiasta vaan lapsi on aina ollut samanlainen asian suhteen.
Jos nuoren pyytää syömään, niin lähes aina alkaa lyhempi tai pidempi vänkäys siitä, pitääkö juuri NYT tulla syömään. Kun se jäisikin siihen, mutta siitä voi tulla helposti puolen tunnin tai parin tunnin jankkaus syömisen jälkeenkin. Jos pyydämme hänet hoitamaan yhdessä sovitun kotityön, niin samaisesta kotityöstä käymme päivittäin keskustelut tai nuori yrittää kinata asiasta parikin tuntia päivästä toiseen ja vuodesta toiseen.
Ihan kaikki asiat pitäisi nuorelle perustella päivästä toiseen ja vuodesta toiseen eikä mikään perustelu ikinä kelpaa ja sama juttu alkaa heti seuraavan kerran uudelleen. Aivan kuin samaa kehää pyörittääisiin ympyrää ja jumitutaan kaikkeen.
Pienestäkin pyynnöstä, vaikka syömään tai viemään pyykit koriin tai vartioimaan kotia puoleksi tunniksi syntyy kamala vänkäys ja suun aukominen tai haukkuminen. Nuori näkee vain asiat omasta vinkkelistään kuinka hänet aina keskeytetään ja miksei voi vaikka syödä myöemmin kun hänelle sopii, koska kaikki vie hänen aikaansa eikä hänellä ole ikinä juuri siloin sopivaa aikaa. Nuori myös ryhtyy aina marttyyriksi ja vie asiat muuhun jos häneltä jotain vaaditaan. Tyyliin, että hänelle tulee siitä ikävä ja huono olo, jonka vanhemmat aiheuttavat kun häneltä vaaditaan viemään likapyykit pyykkikoriin kun ei muilta vaadita mitään. Kunpa tämä olisi vain teini-iän draamaa, mutta valitettavasti ei ole...näin on ollut aina ja oletin, että lapsi kasvaa ja kypsyy kun ikää tulee ja hänen kanssaan voi näistä asioista keskustella ja hän ymmärtää. Aina kuin näistä puhutaan ja yritetään kertoa , että jokainen tekee osansa eikä perheessä mikään pyöri yhden ihmisen ympärillä, niin ei hän ymmärrä...puhuu vain siitä kuinka häntä ei kuunnella ja kuinka häneltä vaaditaan tai kuinka hänen tekeminen keskeytetään ja miksei voida tehdä asioita niin kuin hän haluaa. Tosi-asiassa enää emme halua kuunnella niitä samoja selityksiä ja sitä perusteluita miksi se on hirveää kun häneltä vaaditaan jotain, vaikka tulemaan syömään nyt eikä tunnin kuluttua tai viemään pyykit. Hän tietää, että monesta asiasta voidaan neuvotella, mutta ei kaikista ja muistutetaan myös, että esim. kotityöasioista ollaan yhdessä sovittu.
Vielä sen verran, että kyse ei ole ainoasta lapsesta eikä toisen lapsen kanssa ole tällaisia ongelmia. Eli onko jollakulla vastaavaa kokemusta - miten tästä eteenpäin. Miten saan nuori huomioimaan muutkin ja ymmärtämään, että kaikki ei pyöri hänen ympärillään. On selvää, että olemme perustelleet monta tuhatta kertaa miksi tullaan syömään silloin kun on ruoka-aika eikä vasta myöhemmin kuin hänelle sopii tai miksi tietty kotityö pitää hoitaa eikä se inttämällä muuksi muutu. Mitä me vanhemmat voimme vielä tehdä toisin? Miten me voisimme avata nuoren silmät, että päivittäin ei menisi hirveästi turhaa energiaa inttämiseen ja kiukutteluun. Olen ruvennut miettimään, että olisiko kyse myös toiminnanohjaukseen liittyvistä asioista, sillä silloin kun olemme voineet ennakoida asiat vuorokautta aiemmin, ne hoituvat paljon paremmin, mutta toimii vain jossain asioissa.
Kommentit (67)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän ei ole itsekäs, se on teini-ikä (tai sen jälkeinen aika joillakin) ja vanhempien tapa tehdä asiat kyseenalaistetaan tyystin. Vanhempien kannattaa olla joustavia jo ja ymmärtäviä, hän ei ole enää lapsi vaan nuori. Hän haluaa teidän katsovan eri näkökulmasta asioita, ei "vanhan ajan" näkökannalta. Voisiko ruuan laittaa jääkaappiin (hänen osansa), hän lämmittää kun vointi on hyvä syömiseen, ettei tule huonovointisuutta väkisin syömisestä ja tuputuksesta. Pyykkikori omaan huoneeseen. Älä aikuisena vänkää ja riitele, ole fiksu (2h on aivan liikaa, riita pitää lopettaa), anna hänelle iloa /hyvä itsetunto elämään ettei kukaan latista ja omaa rauhaa. Älä vaadi siivouksia ja kotitöitä, hän voi imuroida kerran viikossa oman huoneen tai puolessatoista, tai kahdessa, myöhemmin omassa kodissa hän ehtii siivota ja kokata tarpeeksi. Joku muu moppaa jos ei onnistu. Jos leikit auktoriteettiä älykkäälle nuorelle komennellen ikävästi satuttaen, teet itsestäsi "diktaattorin", se vain pahentaa tilannetta. Nuori tarvitsee vanhemman tukea ja positiivisuutta, ainakin neutraaliutta jos ei muuta.
Huhhuh. Onkohan sinulla lapsia? Olet heille kiva palvelija ja kynnysmatto.
Ihmisiä on liikaa. Kuka sinut pakotti porsimaan ja miksi?
Vierailija kirjoitti:
neuvoton ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sanoisin teinille että nyt teet tämän tai tämän asian tai ei tipu rahaa tuohon ja tuohon asiaan. En jäisi selittelemään mitään diibadaabaa jos toisella ei ole sisäsyntyistä halua tai kykyä nähdä asioita mistään muusta kuin omasta navasta käsin. Hyvät ihmiset helposti takertuu toisten tunteisiin ja jos ne tunteet ei ole toivottuja niin siitähän suo alkaa. Et voi päättää teinin puolesta että hän haluaa huomioida toisia. Voit vain vaatia tekemään oman osuuden vaikka sitten vastentahtoisesti. Kasvattajana tehtäväsi on valmistaa muuhun maailmaan ja jos lapsella ei ole omaa halua olla yhteistyöhaluinen niin et vain voi sille mitään. Jotkut ovat itsekkäitä tappiin asti. Sille ei vain voi mitään. Se ei tarkoita sitä että pitää olla vaatimatta osallistumista. Mutta se osallistuminen tapahtuu vain koska on pakko, ei siksi että hän välittää.
Tätä samaa olemme myös yrittäneet. Olemme yrittänneet kannustaa viikkorahalla ja jos sovittuja omia asioita ei tehdä, nin ei tule viikkorahaakaan, mutta ei ole auttanut sekään. Eli kaikkea olemme kokeilleet matkanvarrella ja siksi tosiaan neuvoton olo.
Kaikesta päätellen se tärkein on vielä kokeilematta eli lapsen hyväksyminen omana itsenään, ei sinun jatkeenasi.
Lapsi hyväksytään sellaisena kuin on - tietenkin. Silti hän ei voi olla perheessä vapaamatkustaja ja luistaa omista velvollisuuksistaan tai että muun perheen pitäisi toimia siten, että "kaikki pyöriii hänen ympärillään". Ne ovat kaksi eri asiaa. Jokainen perheenjäsen osallistuu yhteisen kodin pyörittämiseen. Opeellaan vastuunottoa ja opetellaan pitämään huolta itsestä. Nyt se, että syödään kaikki yhtä aikaa pöydässä eikä anneta syödä omassa huoneessa yksin on tuottanut jo hedelmää, vaikka ruoka-aika ei ole ikinä teinille sopiva. Teini on ensimmäistä kertaa alkanut osallistua myös keskusteluun ja on tärkeä hetki jutella ja vaihtaa kuulumisia.
Parin tunnin jankkaus? Ihan älytöntä.. Vaihda jo tyyliä.. ei toi ainakaan toimi.
Vierailija kirjoitti:
neuvoton ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
neuvoton ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä auttaa yleensä pitkä keskustelu hyvässä hengessä. Se pitää tehdä silloin, kun nuori on hyvällä ja vastaanottavaisella tuulella. Vanhempien pitää pysyä rauhallisena ja kertoa ystävällisesti juurta jaksaen se, miksi vaativat niitä asioita, joita vaativat. Asia pitää siis todella vääntää rautalangasta. Jos perheessä on muitakin lapsia, niin voi hyvin selittää, että muilta vaaditaan samat asiat ja yksi ei voi olla vapaa matkustaja. Ruokailun suhteen kyse ei ole pelkästä syömisestä vaan siitä, että se on perheen yhteinen hetki ja kaikkien on oltava paikalla, jos kotona ovat. Laatikaa selvät säännöt ja vaatikaa, että niitä noudatetaan. Miettikää, miksi asioita vaaditte ja perustelkaa vaateenne.
Nämä asiat keskusteltu tuhansia kertoja (oikeasti tuhansia) ja hyvässä hengessä sopivaan rauhalliseen aikaan. Eli samoja asioita perusteltu, kerrottu miksi näin toimitaan ja asiat väännetty rautalangasta.
Enää ei siihen lähdetä samojen asioiden suhteen, koska se ei auta häntä ymmärtämään tai pääsemään asiassa eteenpäin. Olemme jopa kirjoittaneet ja kuvittaneet asiat paperille.
Sanotaan aina, että lapset on fiksuja ja heidän kanssaan pitää jutella, mutta lapset on myös lapsia eivätkä kykene samanlaiseen ajatteluun kuin itsestään täysin vastuulliset aikuiset. Eli ilmeisesti olette menneet liian pitkälle keskustelu-strategiassa. Huoltajana voit myös vain ilmoittaa, vaatia, sanoa, eikä siitä tarvitse aina keskustella. Lapsi ei ole sinun pomosi, jolle pitää kaikki selittää ja tilittää. Joskus voi ja pitääkin vain sanoa, että nyt homma menee näin. Jotkut palstalla kammoksuvat tätä koska kullanmussut, mutta oikeasti ne lapset myös kaipaa ihan silkkaa turvallisuutta ja rajoja. Turvallisuus ja rajat ei tule siitä että vanhempi hakee lapsen hyväksyntää ja mielipiteitä kaikessa. Se tulee siitä että vanhemmalla on oma suunnitelma ja sen mukaan mennään niin kauan kuin lapsi on alaikäinen.
Kuten sanottu. Kaikkea kokeiltu. Olemme olleet myös tiukkoja siitä, että nyt vain asiat tehdään kuten sanotaan eikä näistä neuvotella. Vanhemmilla vastuu tässä. Yhtälailla olemme yrittäneet keskustella ja perustella. Molemmat toimintavat eivät ole tuottaneet ulospääsyä pattitilanteesta.
No ei varmasti ole kaikki tehty. Netti pois. Kone pois. Viikkoraha pois. Kotiaresti. Ihan normaaleja keinoja.
On ollut tarvittaessa älypuhelimet ja pelit pois jos on mennyt liian vaikeaksi - viikkorahatkin ovat lähteneet. Kaikki suositellut keinot, mitä lasten kasvatuksessa käytetään on olleet mukana. Olemme saaneet myös vahvistusta tälle ns. asiantuntijoilta kun aiheesta on vuosien varrella keskusteltu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
neuvoton ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sanoisin teinille että nyt teet tämän tai tämän asian tai ei tipu rahaa tuohon ja tuohon asiaan. En jäisi selittelemään mitään diibadaabaa jos toisella ei ole sisäsyntyistä halua tai kykyä nähdä asioita mistään muusta kuin omasta navasta käsin. Hyvät ihmiset helposti takertuu toisten tunteisiin ja jos ne tunteet ei ole toivottuja niin siitähän suo alkaa. Et voi päättää teinin puolesta että hän haluaa huomioida toisia. Voit vain vaatia tekemään oman osuuden vaikka sitten vastentahtoisesti. Kasvattajana tehtäväsi on valmistaa muuhun maailmaan ja jos lapsella ei ole omaa halua olla yhteistyöhaluinen niin et vain voi sille mitään. Jotkut ovat itsekkäitä tappiin asti. Sille ei vain voi mitään. Se ei tarkoita sitä että pitää olla vaatimatta osallistumista. Mutta se osallistuminen tapahtuu vain koska on pakko, ei siksi että hän välittää.
Tätä samaa olemme myös yrittäneet. Olemme yrittänneet kannustaa viikkorahalla ja jos sovittuja omia asioita ei tehdä, nin ei tule viikkorahaakaan, mutta ei ole auttanut sekään. Eli kaikkea olemme kokeilleet matkanvarrella ja siksi tosiaan neuvoton olo.
Kaikesta päätellen se tärkein on vielä kokeilematta eli lapsen hyväksyminen omana itsenään, ei sinun jatkeenasi.
Mitätöimishullu ottaa ne lääkkeet nyt...
Minulle tuli mieleen että voiko olla nepsypiirteitä. Minun esikoisellani on piirteitä aspergerista ja se ilmenee juuri tuollaisena tuskastuttavana jankkaamisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etteköhän ole perustelleet ja keskustelleet tarpeeksi. Jatkossa ilmoitat että pyydetyn kotityön on oltava tehtynä vaikka puolen tunnin kuluttua ja jos ei ole niin tulee seuraamus. Esim. Ei viikorahaa, kännykkä pois, tietokone pois jne. Sama ruokailun kanssa eli ilmoitat esim puolituntia ennen ruokaa että 30min kuluttua on ruoka ja jos silloin ei syö niin on nälissään seuraavaan ruoka-aikaan. Ja ruoka-aikojen välissä ei napostella muuta. Eiköhän ala pikkuhiljaa oppimaan.
Tee aikataulu seinälle :
Pyykit tuotava likakoriin 1 krt viikossa, jos haluaa puhtaita vaatteita
Ruoka -aika arkisin klo 17
Huoneen siivous 1 krt/ 2viikkoon sis imurointi.
Käytte läpi nämä asiat. Jos ei syö ruoka-aikaan, kerää ruoka pois jääkaappiin. Ottaa sitten itse. Kerro että on terveellistä, kun on säännölliset ruoka-ajat. Kysy niinkuin joku ehdotti, eikö teini halua että ruoka-ajoista edes kerrotaan? Jos ei toimitte näin. Tee teinille selväksi, että erillistä ruokailua ei järjestetä.
Tee myös selväksi, että jos ei tuo pyykkejä koriin, puhtaat vaatteet loppuu jossain vaiheessa.
Kotona on hyvä opetella sitä, mitä omalle arvelee tapahtuu jos ei pysty hoitaa siihen kuuluvia asioita.
Tuo jatkuva valittaminen kuulostaa kyllä nepsyltä. Marttyyriys huono luonteen piirre. Lapselle voi sanoa suoraan että maailma ei pyöri hänen ympärillään. Ihminen on yhteisöllinen eläin ja muut on huomioitava. Lapsi voi valita marttyyriuden tien, mutta ihmiset ei yleensä pidä marttyyreista. Tosin todella itsekkäitä marttyyrisiä ihmisiä se ei haittaa , että eivät saa ystäviä. Puhu nämä asiat teinille rehellisesti.
Oma lapsi valehtelee paljon, lapsesta asti valehdellut. Olen aina kertonut hänelle, että muut huomaa valehtelun ja moni ei halua ystäväksi valehtelijaa. Lapsi ei osannut kasvaessa lopettaa valehtelua vaikka kuinka yritimme sitä kitkeä pois. Lapsi tavallaan oppi toisia hauskuuttavan kommunikointitavan koska hänellä oli vaikeuksia muutenkin saada ystäviä. Pienempänä lapsella oli myös vaikeuksia ymmärtää toden ja tarinan ero. Meidän lapsella on adhd.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vinkiksi ihan kaikille hankalia ihmisiä kohtaavilla (iästä riippumatta): ihmisiä voi panna tiukille ja heidät voi asettaa selkä seinää vastaan jos ovat perseilleet yli sietokyvyn. He ei mene siitä rikki. He tietää pelanneensa peliä ja joskus joku saa heidät siitä kiinni.
Jokainen tarvitsee oman kodin. On varmasti hyvillään kun voi itse vihdoin määrätä elämänkulunsa muutettuaan.
Toivottavasti ei pistä pahaa kiertämään ja tee lapsia jotka vain joutuisivat odottamaan että pääsisivät omaan kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
neuvoton aå kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kysy lapselta, miten hän haluaa toimittavan, mikä on hänen ratkaisunsa. Älä ehdota mitään omaa ajatustasi, pyydä teini itse kertomaan, miten tästä eteenpäin tehdään. Vasta kun teini on oman ratkaisunsa kertonut, voit perustella sen järjettömyyttä tai epäloogisuutta, siihen asti kuuntelet ja kirjaat, korkeintaan pyydät tarkennusta.
Ja jos teini ehdottaa, että hän syö silloin kun haluaa, niin vastakysymyksesi on, että onko siis OK, että sinulle ei lainkaan kerrota, milloin ruoka on valmista eikä mitenkään oteta syömisiäsi huomioon. Jos teini sanoo, että juuri näin, niin sitten toimitte noin.Eli AP vastaa. Näin ollaan toimittu. On keskusteltu ja kuunneltu, mitä lapsi - nyt teini on ehdottanut. Olemme kertoneet myös miksi asioita ei voi tehdä tuolla tavalla - näin olemme vuosikausia toimineet päivittäin ja siihen tuli piste. Kaikesta ei neuvotella ja jos ei perusteluista huolimatta ymmärrä, niiin sitten on vain tehtävä se oma osuus halusi tai ei.
Syömisen suhteen emme lähde siihen, että syö silloin kun syö, sillä se johtaa siihen, että sitten teiniä ei näy enää ikinä ruokapöydässä samaan aikaan. Kokeiltu ja on itsekin kertonut, että söisi mieluiten yksin. Joka tapauksessa yhdessä syöminen on tärkeä perheen yhtenen hetki ja teinikin on ruvennut hieman kiinnostumaan myös osallistua aikuistenkin keskusteluun.
AIempi mainitsi, että kotityön tehdään ja pulinat pois...kun se toimisikin noin.
Ahaa, et siis etsi ratkaisua, etsit perusteluja sille, että sinä saat määrätä. Olette sinun mielestäsi keskustelleet ja kuunnelleet, todellisuudessa sinä olet tyytynyt inttämään, mikä sinusta on oikein ja niin tehdään, vaikka kyse ei ole muusta kuin halustasi käyttää valtaa.
Sitten en voi auttaa. Lapsi toimii noin, koska äitinsä ei todellakaan kuuntele eikä ole valmis siihen, että jokin muuttuu. Toivon, että lapsi ymmärtää ottaa yhteyttä koulupsykologiin, jossa hän saa apua ja tukea sille, että ei merkitse vanhemmilleen yhtään mitään.
Teille perheen yhteinen ruokailu on teinin kidutushetki yhdistettynä vanhempien vallankäyttöön. Jos teini haluaa syödä yksin, niin joku syy siihen on, että ei halua olla kanssasi samassa ruokapöydässä.
Toivon, että lapsesi saa apua. Ja miehesi, koska vaikea uskoa, että hänkään voi kanssasi kokea hyvää avioliittoa.
Onko tälle palstahullulle jo oma nimensä?
Sorrettujen Tossukka-aviomiesten Oikeamielinen Puolustaja, ehdotan. Eli lyhyemmin vaan STOP.
Vierailija kirjoitti:
Vinkiksi ihan kaikille hankalia ihmisiä kohtaavilla (iästä riippumatta): ihmisiä voi panna tiukille ja heidät voi asettaa selkä seinää vastaan jos ovat perseilleet yli sietokyvyn. He ei mene siitä rikki. He tietää pelanneensa peliä ja joskus joku saa heidät siitä kiinni.
Niitä voi myös panna tai ainakin antaa mahdollisuus omaan rauhaan ja paritteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
neuvoton aå kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kysy lapselta, miten hän haluaa toimittavan, mikä on hänen ratkaisunsa. Älä ehdota mitään omaa ajatustasi, pyydä teini itse kertomaan, miten tästä eteenpäin tehdään. Vasta kun teini on oman ratkaisunsa kertonut, voit perustella sen järjettömyyttä tai epäloogisuutta, siihen asti kuuntelet ja kirjaat, korkeintaan pyydät tarkennusta.
Ja jos teini ehdottaa, että hän syö silloin kun haluaa, niin vastakysymyksesi on, että onko siis OK, että sinulle ei lainkaan kerrota, milloin ruoka on valmista eikä mitenkään oteta syömisiäsi huomioon. Jos teini sanoo, että juuri näin, niin sitten toimitte noin.Eli AP vastaa. Näin ollaan toimittu. On keskusteltu ja kuunneltu, mitä lapsi - nyt teini on ehdottanut. Olemme kertoneet myös miksi asioita ei voi tehdä tuolla tavalla - näin olemme vuosikausia toimineet päivittäin ja siihen tuli piste. Kaikesta ei neuvotella ja jos ei perusteluista huolimatta ymmärrä, niiin sitten on vain tehtävä se oma osuus halusi tai ei.
Syömisen suhteen emme lähde siihen, että syö silloin kun syö, sillä se johtaa siihen, että sitten teiniä ei näy enää ikinä ruokapöydässä samaan aikaan. Kokeiltu ja on itsekin kertonut, että söisi mieluiten yksin. Joka tapauksessa yhdessä syöminen on tärkeä perheen yhtenen hetki ja teinikin on ruvennut hieman kiinnostumaan myös osallistua aikuistenkin keskusteluun.
AIempi mainitsi, että kotityön tehdään ja pulinat pois...kun se toimisikin noin.
Ahaa, et siis etsi ratkaisua, etsit perusteluja sille, että sinä saat määrätä. Olette sinun mielestäsi keskustelleet ja kuunnelleet, todellisuudessa sinä olet tyytynyt inttämään, mikä sinusta on oikein ja niin tehdään, vaikka kyse ei ole muusta kuin halustasi käyttää valtaa.
Sitten en voi auttaa. Lapsi toimii noin, koska äitinsä ei todellakaan kuuntele eikä ole valmis siihen, että jokin muuttuu. Toivon, että lapsi ymmärtää ottaa yhteyttä koulupsykologiin, jossa hän saa apua ja tukea sille, että ei merkitse vanhemmilleen yhtään mitään.
Teille perheen yhteinen ruokailu on teinin kidutushetki yhdistettynä vanhempien vallankäyttöön. Jos teini haluaa syödä yksin, niin joku syy siihen on, että ei halua olla kanssasi samassa ruokapöydässä.
Toivon, että lapsesi saa apua. Ja miehesi, koska vaikea uskoa, että hänkään voi kanssasi kokea hyvää avioliittoa.
Onko tälle palstahullulle jo oma nimensä?
Sorrettujen Tossukka-aviomiesten Oikeamielinen Puolustaja, ehdotan. Eli lyhyemmin vaan STOP.
Siis mitä? Eihän kukaan mies kirjoita tällaista. Tämä on joku supervoimaantunut varttuneempi naisihminen.
Ap hyvä, ongelmana on se että olet selkeästi luonteeltasi (miehesi, lapsesi isän kanssa) ihan erilainen kuin tämä lapsesi. Lapsesi kaipaa aikatauluja. Sinä et pysty niitä rakentamaan.
Sanot että perusarjessa et pysty sanomaan milloin ruoka-aika on. Miksi ihmeessä et pysty? Tuohan kertoo vain suunnitelmattomuudesta. Suurimmalle osalle on hyvin helppoa päättää että ruoka on arkisin klo 17:30 ja lounas viikonloppuina klo 13:30 (tai mitkä kellonajat ovatkaan) ja sitten yllätys yllätys ap vielä pysyä niissä. Toki on mahdollista että jonain päivänä on suunnitelmia jotka estävät normaalin aikataulun mutta yleisesti ottaen ihmisille on helppo päätellä etukäteen että ok, huomenna sunnuntaina mennään pulkkamäkeen aamupäivällä joten ruokailu varmasti viivästyy. Syödäänkin siis klo 14:30 vasta. Ja sitten tämän uuden ajan voi kertoa sille jolle aikataulut ovat tärkeitä.
Normaali edes jollain tavalla suunnitelmallinen aikuinen pystyy kyllä arvioimaan etukäteen arjen ruokailuajat eikä toimi niin suunnitelmattomasti että ”ruoka tulee kun tulee”. Jos ap:n teini on vielä nepsymäinen suunnittelija niin hänelle on aivan kamalaa tuskaa elää vanhempien kanssa jotka eivät osaa suunnitella perheen elämää edes sen verran että osaisivat sanoa milloin arkena syödään. Toistan tätä arkiruokailua esimerkkinä kun ap itse sanoit että on ihan mahdotonta aikatauluttaa arjen ruokailuja tiettyyn kellonaikaan. Newsflash: suurimmalle osalle aikuisista tässä ei ole mitään ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuli mieleen että voiko olla nepsypiirteitä. Minun esikoisellani on piirteitä aspergerista ja se ilmenee juuri tuollaisena tuskastuttavana jankkaamisena.
Samaa mieltä kanssasi. Omalla lapsella ADHD ja piirteitä Aspergerista. Nyt jo omillaan asuva aikuinen, mutta melkoista vääntöä on ollut. Töissä käy täsmällisesti, mutta muuten järjestelmällisyys ei kuulu hänen vahvuuksiinsa.
Ap taisi mainita jossain kohtaa, että lapsi syö mieluiten yksin. Omani oli samanlainen, lopulta myönsi jännittävänsä ruokailutilanteita. Nyt tuo vaihe on mennyt ohi.
Ruoan suhteen on edelleen tiettyjä rutiineja, kylmä salaatti ei saa koskettaa lämmintä ruokaa, riisi ei saa sekoittua kastikkeeseen ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vinkiksi ihan kaikille hankalia ihmisiä kohtaavilla (iästä riippumatta): ihmisiä voi panna tiukille ja heidät voi asettaa selkä seinää vastaan jos ovat perseilleet yli sietokyvyn. He ei mene siitä rikki. He tietää pelanneensa peliä ja joskus joku saa heidät siitä kiinni.
Niitä voi myös panna tai ainakin antaa mahdollisuus omaan rauhaan ja paritteluun.
Me annettiin lapselle aikataulu milloin ollaan poissa kotoa ja kuinka kauan.
Sen näkee naamasta...
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on ehkä suunnittelija luonteeltaan ja hänellä on vaikeuksia muutenkin siirtyä asiasta toiseen? En nyt tiedä onko nepsy vai muuten vaan suunnitelmallinen mutta näitä ihmisiä on ja heidän tapansa toimia on yhtä oikea kuin muidenkin.
Tällaiset ihmiset kaipaavat siis struktuuria ja ennakkotietoa niin paljon kuin mahdollista. Ei että joku tulee huikkaamaan ”ruoka on nyt valmis tuu syömään” vaan että puhutaan jo etukäteen että ”ruoka on tänään klo 15”. Silloin ko. henkilö voi rauhassa suunnitella muun elämänsä tuon ympärille. Myös jonkinlainen listaus ”perjantaisin on sun vuoro tehdä xx, sunnuntaina siskon, tiistaina veljen” jne auttaa tuomaan struktuuria ja sitä ettei henkilöstä tunnu siltä että vaan häneltä vaaditaan jotain.
Nämä ovat ihmisiä jotka nauttivat jo lapsena suunnattomasti jos vanhempi tajuaa kertoa jo etukäteen ”huomenna tapahtuu aamulla x, sitten mennään paikkaan y, sitten z, sitten å” jne. Ja sama toistetaan sitten aamulla eli ”tänään tapahtuu nyt x, sitten mennään paikkaan y....”.
Eihän meistä varmaan kukaan pidä siitäkään jos kumppani yhtäkkiä vaatii kesken nettailun että ”nyt takapuoli ylös sohvalta ja rupeat imuroimaan just nyt”. Ihan samalla tavalla nuorikaan ei halua yllätystä kesken omien tekemisten.
Ihan hirveä yllätys ei voi lapsellekaan olla, että joka päivä syödään noin 18-20 välillä. Autismia veikkaan tällä lapsella, jos kaiken pitää mennä jonkun ennalta määrätyn kaavan mukaan. Toisaalta jos jo lapsena on päästy tähän siloittelutyyliin niin on vaikea sopeutua elämän normeihin myöhemminkään. Velvollisuudet tulee lapsen hoitaa ja oppia ottamaan muut huomioon.
neuvoton ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
neuvoton ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sanoisin teinille että nyt teet tämän tai tämän asian tai ei tipu rahaa tuohon ja tuohon asiaan. En jäisi selittelemään mitään diibadaabaa jos toisella ei ole sisäsyntyistä halua tai kykyä nähdä asioita mistään muusta kuin omasta navasta käsin. Hyvät ihmiset helposti takertuu toisten tunteisiin ja jos ne tunteet ei ole toivottuja niin siitähän suo alkaa. Et voi päättää teinin puolesta että hän haluaa huomioida toisia. Voit vain vaatia tekemään oman osuuden vaikka sitten vastentahtoisesti. Kasvattajana tehtäväsi on valmistaa muuhun maailmaan ja jos lapsella ei ole omaa halua olla yhteistyöhaluinen niin et vain voi sille mitään. Jotkut ovat itsekkäitä tappiin asti. Sille ei vain voi mitään. Se ei tarkoita sitä että pitää olla vaatimatta osallistumista. Mutta se osallistuminen tapahtuu vain koska on pakko, ei siksi että hän välittää.
Tätä samaa olemme myös yrittäneet. Olemme yrittänneet kannustaa viikkorahalla ja jos sovittuja omia asioita ei tehdä, nin ei tule viikkorahaakaan, mutta ei ole auttanut sekään. Eli kaikkea olemme kokeilleet matkanvarrella ja siksi tosiaan neuvoton olo.
Kaikesta päätellen se tärkein on vielä kokeilematta eli lapsen hyväksyminen omana itsenään, ei sinun jatkeenasi.
Lapsi hyväksytään sellaisena kuin on - tietenkin. Silti hän ei voi olla perheessä vapaamatkustaja ja luistaa omista velvollisuuksistaan tai että muun perheen pitäisi toimia siten, että "kaikki pyöriii hänen ympärillään". Ne ovat kaksi eri asiaa. Jokainen perheenjäsen osallistuu yhteisen kodin pyörittämiseen. Opeellaan vastuunottoa ja opetellaan pitämään huolta itsestä. Nyt se, että syödään kaikki yhtä aikaa pöydässä eikä anneta syödä omassa huoneessa yksin on tuottanut jo hedelmää, vaikka ruoka-aika ei ole ikinä teinille sopiva. Teini on ensimmäistä kertaa alkanut osallistua myös keskusteluun ja on tärkeä hetki jutella ja vaihtaa kuulumisia.
Miksi ne yhteiset ruoka-ajat on niin tärkeitä? Ei ne teinille välttämättä yhtä tärkeitä ole kuin sinulle. Keskustelua on syytä opetella lyömään muulloinkin kun ruokapöydässä.
No ei varmasti ole kaikki tehty. Netti pois. Kone pois. Viikkoraha pois. Kotiaresti. Ihan normaaleja keinoja.