En suosittele lasten tekoa kenellekään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on harvinaisen älykäs kun ajattelee lapsiaan ❤

Nykyaikana aikuiset on järkyttävän itsekkäitä.

Sulla on sydän paikallaan!

Ajattelee lapsiaan toki, mutta on katkera exälle. Ap:n kuuluisi nyt lopettaa katkeruus ja ryhtyä elämään omaa elämäänsä lasten kanssa niin hyvin kuin pystyy. Katkeruus ei auta mitään.

Päinvastoin, ihmisten pitäis pitää yhtä.

Mitä tarkoitat ”pitää yhtä”? Ei sitä eroa nyt enää saa tekemättömäksi. Nyt ap elää eron jälkeistä elämää ja hänen pitää löytää elämäänsä jotain muuta ja uutta mietittävää. Hänellekin on vain yksi elämä, eikä sitä pidä heittää hukkaan. Ap pitää huolta lapsistansa nyt ja tulevaisuudessa, sitä ei mikään estä.

Vierailija kirjoitti:

No voi harmi. Mut onhan sullakin oikeuksia! Nyt taisteluun, jos ei sopu ole mahdollinen. Ei sua voi kukaan korvata.

Miksi miesten täytyy taistella oikeuksien puolesta, kun ne on lakiin kirjattu? Tämä on oikeasti hämmentävää ja hävettää ihan naistenkin puolesta kyseinen asia. Jopa minun ystäväni muuttuivat eroissaan ahneiksi ja ilkeiksi, eikä todellakaan lasten etu ollut mielessä. Mikä niin monia naisia vaivaa? N34

Vierailija kirjoitti:

Jos miehiltä kysytään, naiset aina eroaa turhan takia, vaikka mies on niin kiltti ja täydellinen. Oma isäni oli alkoholisti joka ei osallistunut kotitöihin, niin hänenkin mielestään äiti otti eron ihan turhaan vaikka hän oli niin hyvä mies. Joo, kyllä hän työnsä hoiti juopottelustaan huolimatta ja tienasikin ihan hyvin, mutta ei se pelkkä raha riittänyt tekemään äitiäni onnelliseksi, minkä ymmärrän oikein hyvin. Muistan myös lapsena kärsineeni isän juopottelusta ja siitä, että äiti oli aina ylirasittunut ja surullinen. Siitä huolimatta, toki itsekin olin pettynyt kun vanhempani erosivat. Olin jopa vihainen äidille siitä aluksi. Vasta isompana ymmärsin, että kyllä hän ihan syystä erosi. 

Ja ennen kuin joku tulee syyttämään äitiäni, että mitäs valitsi juopon niin se isäni juominen lähti käsistä vasta kun lapset oli jo tehty. Ymmärrän nykyään kyllä häntäkin paremmin, hänellä oli todella rankka ja stressaava työ. Mutta parisuhde on kuitenkin kahden kauppa ja molempien pitää olla siinä edes tyytyväinen, mitään täydellistä onnellisuutta ei ole olemassakaan. Ja on selvää, että jokainen parisuhde arkiintuu. Mutta jos toisen arki on sitä jatkuvaa tissuttelua ja toisen ei, se on epäreilu tilanne jota ei ole pakko sietää. 

Mulla vähän sama tarina. Isäni on edelleen eläkeläisenä sitä mieltä, että ei äidilläni ollut mitään kunnon syytä erota. Olihan hän ahkera työssä käyvä hyvin tienaava mies. Mutta kun ei se riitä. Oli äitinikin ahkera työssä käyvä nainen, mutta hänellä odotti toinen työpaikka kotona. Ei ole reilua, että kaikki työ kasaantuu kotona toiselle, kun eräs keskittyy vain keskushermostoon vaikuttavien aineiden avulla rauhoittumiseen.

Alkoholissa on sekin ikävä piirre, ettei henkilö itse edes muista mitä kaikkea on tehnyt ja sanonut. Joten hän saattaa ihan aidosti uskoa omaan vilpittömyyteensä ja ihmettelee vaan huuli pyöreänä, miksi muut on vähän näreinä. Muistan esimerkiksi itse kuinka isäni kännissä aina lupaili kaikkea, sitten ei muistanut omia lupauksiaan. Tästä varmaan tuli minulle pahimmat traumat lapsuudestani, eikä se jäänyt edes vain lapsuuteen vaan sama jatkui pitkälle aikuisuuteenkin, kunnes aloin ottamaan etäisyyttä häneen.

Joten nykyään hän ihmettelee äitini lisäksi sitä, että mikä muakin vaivaa? Kaikki muut on niin kummallisia hänen mielestään, eikä hän koskaan tajua että itsessään on vika. Todella surullista oikeastaan. Hän on isäni ja ollut aina "kiltti" joten en osaa vihata häntä, enkä haluakaan sille tielle lähteä. Mutta en myöskään enää luota häneen ja lopetin vastaamasta puhelimeen, koska hän aina soitti kännissä.

No nyt mentiin vähän sivuraiteille aiheesta. Pointti oli kuitenkin siinä, että useimmiten eroon on kuitenkin joku syy, vaikkei jätetty osapuoli sitä tajuaisikaan. Vankilatkin on täynnä syyttömiä, samoin kuin hullujen huoneet terveitä.

Vierailija kirjoitti:

Itse naisena pidän muita naisia päättöminä kanoina. Naiset ovat käsittömättömän yksinkertaisia että oikein puistattaa! Ne myy vaikka sielunsa jotta ollaan muodikkaita.

Naisilla ei koskaan ole perusteluita tekemisille.

No eipä näytä yh-äitiys olevan muodikasta, ainahan heitä haukutaan, toisin kuin yh-isiä. Ne on aina sankareita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos miehiltä kysytään, naiset aina eroaa turhan takia, vaikka mies on niin kiltti ja täydellinen. Oma isäni oli alkoholisti joka ei osallistunut kotitöihin, niin hänenkin mielestään äiti otti eron ihan turhaan vaikka hän oli niin hyvä mies. Joo, kyllä hän työnsä hoiti juopottelustaan huolimatta ja tienasikin ihan hyvin, mutta ei se pelkkä raha riittänyt tekemään äitiäni onnelliseksi, minkä ymmärrän oikein hyvin. Muistan myös lapsena kärsineeni isän juopottelusta ja siitä, että äiti oli aina ylirasittunut ja surullinen. Siitä huolimatta, toki itsekin olin pettynyt kun vanhempani erosivat. Olin jopa vihainen äidille siitä aluksi. Vasta isompana ymmärsin, että kyllä hän ihan syystä erosi. 

Ja ennen kuin joku tulee syyttämään äitiäni, että mitäs valitsi juopon niin se isäni juominen lähti käsistä vasta kun lapset oli jo tehty. Ymmärrän nykyään kyllä häntäkin paremmin, hänellä oli todella rankka ja stressaava työ. Mutta parisuhde on kuitenkin kahden kauppa ja molempien pitää olla siinä edes tyytyväinen, mitään täydellistä onnellisuutta ei ole olemassakaan. Ja on selvää, että jokainen parisuhde arkiintuu. Mutta jos toisen arki on sitä jatkuvaa tissuttelua ja toisen ei, se on epäreilu tilanne jota ei ole pakko sietää. 

Mulla vähän sama tarina. Isäni on edelleen eläkeläisenä sitä mieltä, että ei äidilläni ollut mitään kunnon syytä erota. Olihan hän ahkera työssä käyvä hyvin tienaava mies. Mutta kun ei se riitä. Oli äitinikin ahkera työssä käyvä nainen, mutta hänellä odotti toinen työpaikka kotona. Ei ole reilua, että kaikki työ kasaantuu kotona toiselle, kun eräs keskittyy vain keskushermostoon vaikuttavien aineiden avulla rauhoittumiseen.

Alkoholissa on sekin ikävä piirre, ettei henkilö itse edes muista mitä kaikkea on tehnyt ja sanonut. Joten hän saattaa ihan aidosti uskoa omaan vilpittömyyteensä ja ihmettelee vaan huuli pyöreänä, miksi muut on vähän näreinä. Muistan esimerkiksi itse kuinka isäni kännissä aina lupaili kaikkea, sitten ei muistanut omia lupauksiaan. Tästä varmaan tuli minulle pahimmat traumat lapsuudestani, eikä se jäänyt edes vain lapsuuteen vaan sama jatkui pitkälle aikuisuuteenkin, kunnes aloin ottamaan etäisyyttä häneen.

Joten nykyään hän ihmettelee äitini lisäksi sitä, että mikä muakin vaivaa? Kaikki muut on niin kummallisia hänen mielestään, eikä hän koskaan tajua että itsessään on vika. Todella surullista oikeastaan. Hän on isäni ja ollut aina "kiltti" joten en osaa vihata häntä, enkä haluakaan sille tielle lähteä. Mutta en myöskään enää luota häneen ja lopetin vastaamasta puhelimeen, koska hän aina soitti kännissä.

No nyt mentiin vähän sivuraiteille aiheesta. Pointti oli kuitenkin siinä, että useimmiten eroon on kuitenkin joku syy, vaikkei jätetty osapuoli sitä tajuaisikaan. Vankilatkin on täynnä syyttömiä, samoin kuin hullujen huoneet terveitä.

"Vankilatkin on täynnä syyttömiä, samoin kuin hullujen huoneet terveitä."

Hyvin sanottu. Tuo oikeastaan kuvaa juuri sitä, että ihmiset mielikuvituksellisina olentoina keksii mitä moninaisempia syitä kaikelle käytökselleen. Lähes kaikesta saa omassa mielessään vastuuvapauden, jos tarpeeksi pitkälle asioita kelaa. 

Mun serkku on todella kiltti mies, siis ihan oikeasti. Juuri sellainen joka osallistuu kotitöihin, tekee vähintäänkin saman kuin vaimonsa lasten, kodin ja koiran hoidon suhteen. Ellei enemmänkin. Lisäksi on hyvin palkatussa työssä. Ovat olleet yhdessä jo 15 vuotta ja vaimonsa ilmoitti haluavansa erota, koska ei ole enää mitään tunteita. Hänestä tuntuu kuin oltaisiin vain kämppikset. 

Minulle tuo ero ei tullut ollenkaan yllätyksenä. Ei miehen takia, vaan se nainen on ollut todella pahansisuinen alusta asti. Suorastaan ilkeä. On ollut todella kiusallista aina käydä heillä kylässäkin, kun se muija kettuilee koko ajan serkulleni meidän kaikkien nähden. Ja hän kilttinä ottaa vaan kaiken vastaan.

Minusta se nainen oli jopa häissä kylmä. Muistan ettei häätanssissakaan edes katsonut miestään silmiin, vaikka mies tuijotti silmiin rakastuneena.

Kaikkein kiusallisinta oli eräs ulkomaan matka mikä tehtiin yhdessä ja oli isovanhemmatkin mukana. Se nainen tuittuili koko ajan, sai jotain ihme raivaireita ja jossain kohtaa vain katosi johonkin kun yllättäen taas hermot meni. Serkkuni vaan puolusteli häntä aina sanoen, että: "kyllä se leppyy, no tuollaisia naiset ovat". Jaa, en mä vaan ole. Eikä muuten ole serkkuni äitikään, että en tiedä mistä hän on tuollaisen käsityksen saanut. 

Minusta vaikuttaa siltä, että parisuhteen tragedia on se, että toinen on aina se voimakastahtoisempi ja toinen alistuva. Eli tosiaan on olemassa ne jännät naiset ja jännät miehet, joilla kumppanit vaihtuu. En tiedä onko täysin tasa-arvoinen parisuhde edes mahdollista? Itse ainakin olen kilttinä naisena huomannut jääväni alakynteen aina ja siksi en ole kauhean innostunut parisuhteista. Tuntuu että se sama kaava toistuu aina. Minä myötäilen ja joustan ja toinen sitten huomaa mikä tossu olen ja että tollehan voi tehdä ja sanoa mitä vaan, se vaan kestää kaiken eikä puolusta itseään. 

Lapsiani en oo katunut koskaan. On totta, että toiset eroavat liian helposti. Sit on myös niitä, joilla on syitä siihen. Lapsille on tärkeintä, että aikuiset voivat hyvin. Uusperhe juttuja en ymmärrä. Harva lapsi on onnellinen, kun kotiin tulee asumaan vieras aikuinen. Ja pahinta, jos sillä on vielä lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Lapsiani en oo katunut koskaan. On totta, että toiset eroavat liian helposti. Sit on myös niitä, joilla on syitä siihen. Lapsille on tärkeintä, että aikuiset voivat hyvin. Uusperhe juttuja en ymmärrä. Harva lapsi on onnellinen, kun kotiin tulee asumaan vieras aikuinen. Ja pahinta, jos sillä on vielä lapsia.

Uusperheessä eläneenä allekirjoitan tämän. Minulla äitini (ja isäni myös) sentään piti uuden suhteensa meiltä lapsilta täysin pimennossa alussa monta vuotta. Ja vaikka meillä olikin lopulta ihan ok uusperhe, niin oli se vaan lapsena todella nihkeää, että tulee vieras ukkeli meitä komentamaan. Vaikkei siinä omassakaan ollut koskaan kehumista.

Toki taloudellinen tilanteemme helpottui huomattavasti. Se oli siinä kivaa. Vihdoinkin oli rahaa ja sain harrastaakin mitä haluan, eikä vaan mihin on varaa. Toisaaltaan mun parhaalla kaverillani vanhemmat ei koskaan eronneet, mutta jäivät ysärin lamassa työttömiksi ja molemmilla kun oli vähän juomisongelmaa, niin se alkoholismi siitä sitten lähti heillä käsistä. Kuitenkin he olivat täysin paita ja perse ja kun toinen kuoli, niin toinen halusi kuolla perässä koska ei voinut kuvitellakaan elävänsä ilman kyseistä kumppaniaan.

Että hän sai elää sen ydinperheen toisiaan syvästi rakastavien ja vanhempien kanssa, toisin kuin minä. Ja hänellä jäi siitä erilaiset traumat kuin minulla. Molemmat ollaan kuitenkin pärjätty elämässä ihan ok:sti. 

Vastaan nyt vielä kerran aloitukseen ja tähän keskusteluun..

Pointti oli se, etten suosittele lasten tekoa kenellekään. Eroja on niin paljon nykyään ja erossa kärsii yleensä kaikki, joista lapset ovat niitä viattomia.

Perustan oman näkemykseni omiin kokemuksiini sekä lukuisiin muiden miesten kanssa käyneisiini keskusteluihin. Se, että monelle muulle ero on ollut ok, niin teillä on erilainen tarina takana.

Erota pitää, jos on hyvä syy, liitto vaikeaa ja avioliitto ei onnistu korjaus yrityksistä huolimatta. Jos liittoon liittyy henkistä tai fyysistä pahoinpitelyä tai alkoholismia, johon ei saada apua syystä tai toisesta. Tai, jos ei vaan oikeesti enää rakasta ja ei pysty asian kanssa elämään niin, ettei se näy lapsille.

Meillä ei ollut tällaista ja kuten sanoin, puolisoni mukaan ero ei ollut minun syytä, eikä minussa ollut vikaa. Meillä ei ollut vaikeuksia, joita olisi yritetty korjata tai asioita, joista olisi ollut erimielisyyttä.

Peräänkuulutan tässä vastuuta, jota esim. puolisollani ei ollut. Jos päätetään tehdä lapset, niin normaali lähtökohta lienee on, että lapset kasvatetaan hyvästä kodista maailmaan. Ei niin, että noin vaan petetään ja jätetään. Puolisoni ei koskaan uhannut erolla, ei koskaan juurikaan ollut mitään riitaa tekemättömistä töistä jne. Hoidin lapsia ja kotia paljon. Miksi mennä avioliittoon, jos ei ole valmis sitä vastuutaan kantamaan?

Jos teillä naiset on valittamista suhteesta, niin sanokaa se reilusti ääneen puolisollenne. Jos mietitte eroa, niin sanokaa se reilusti ääneen, että nyt tämän ja tämän asian suhteen meidän pitäisi puhua vakavasti. Ei näitä asioita näin ratkota, eikä ainakaan salasuhteella, joka rikkoo ihan kaiken.

Edelleen on se sama fakta, että 70% pitkistä liitoista loppuu naisen päätökseen.

Ja kyllä, tottakai olen katkera, koska lapseni kärsivät myös. Me olisimme halunneet jatkaa perheenä yhdessä, jossa meidän oli hyvä olla. Se, että puolisoni päätti asian meidän muiden puolesta, ei ole oikein, eikä puolusteltavissa. Me olemme loppuelämämme nyt eroperhe. En voi olla joka päivä lasten luona laittamassa kouluun, touhuamassa ulkona jne. Jota aiemmin olimme.

Vierailija kirjoitti:

Vastaan nyt vielä kerran aloitukseen ja tähän keskusteluun..

Pointti oli se, etten suosittele lasten tekoa kenellekään. Eroja on niin paljon nykyään ja erossa kärsii yleensä kaikki, joista lapset ovat niitä viattomia.

Perustan oman näkemykseni omiin kokemuksiini sekä lukuisiin muiden miesten kanssa käyneisiini keskusteluihin. Se, että monelle muulle ero on ollut ok, niin teillä on erilainen tarina takana.

Erota pitää, jos on hyvä syy, liitto vaikeaa ja avioliitto ei onnistu korjaus yrityksistä huolimatta. Jos liittoon liittyy henkistä tai fyysistä pahoinpitelyä tai alkoholismia, johon ei saada apua syystä tai toisesta. Tai, jos ei vaan oikeesti enää rakasta ja ei pysty asian kanssa elämään niin, ettei se näy lapsille.

Meillä ei ollut tällaista ja kuten sanoin, puolisoni mukaan ero ei ollut minun syytä, eikä minussa ollut vikaa. Meillä ei ollut vaikeuksia, joita olisi yritetty korjata tai asioita, joista olisi ollut erimielisyyttä.

Peräänkuulutan tässä vastuuta, jota esim. puolisollani ei ollut. Jos päätetään tehdä lapset, niin normaali lähtökohta lienee on, että lapset kasvatetaan hyvästä kodista maailmaan. Ei niin, että noin vaan petetään ja jätetään. Puolisoni ei koskaan uhannut erolla, ei koskaan juurikaan ollut mitään riitaa tekemättömistä töistä jne. Hoidin lapsia ja kotia paljon. Miksi mennä avioliittoon, jos ei ole valmis sitä vastuutaan kantamaan?

Jos teillä naiset on valittamista suhteesta, niin sanokaa se reilusti ääneen puolisollenne. Jos mietitte eroa, niin sanokaa se reilusti ääneen, että nyt tämän ja tämän asian suhteen meidän pitäisi puhua vakavasti. Ei näitä asioita näin ratkota, eikä ainakaan salasuhteella, joka rikkoo ihan kaiken.

Edelleen on se sama fakta, että 70% pitkistä liitoista loppuu naisen päätökseen.

Ja kyllä, tottakai olen katkera, koska lapseni kärsivät myös. Me olisimme halunneet jatkaa perheenä yhdessä, jossa meidän oli hyvä olla. Se, että puolisoni päätti asian meidän muiden puolesta, ei ole oikein, eikä puolusteltavissa. Me olemme loppuelämämme nyt eroperhe. En voi olla joka päivä lasten luona laittamassa kouluun, touhuamassa ulkona jne. Jota aiemmin olimme.

Tuli tästä kommentistasi mieleen sellainen, että vaikka siitä ei oikein ääneen paljon puhuta, niin yllättävän moni - ainakin nainen - haluaa perheen eli lapsia niin paljon, että on valmis ottamaan sellaisen miehen, johon ei tulisesti rakastu vaan joka on "riittävän hyvä perheen perustamista varten". Eli tavallaan tyytymään. Siis niin, että sellaista miestä, joka tuntuisi todella hyvältä ja joka haluaisi perustaa perheen, ei kohtaa ja koska palo saada kuitenkin elämässä edes yksi lapsi on niin suuri, niin sitten tyytyy johonkin kohtalaisen ok -mieheen, ja perustaa sen kanssa perheen. Mutta sitten tästä seuraa, että ei niitä suuria tunteita tätä miestä kohtaan koskaan oikein ollutkaan vaan koko liitto on alusta asti vähän kylmä ja kulissia. Ja se alkaa ahdistaa lasten ollessa melko pieniä. Kun se elämänvaihe on rankkaa ja rakkaus voisi kantaa sen yli, mutta kun sitä rakkautta ei oikein koskaan ollutkaan. Niin tunteet vain kylmenee lisää, etääntyy ja haluaa eron. Eli alusta asti väärin perustein aloitettu suhde oikeastaan

Vierailija kirjoitti:

Sulla on ihan hyvä pointti sun kirjoituksessa, mutta yksi kohta alkoi ärsyttää. ”Muodin mukaan uusi mies”. Eiköhän se sun ex-vaimo kuitenkin ihan rakastunut siihen mieheen, ei siihen mitään muoteja tarvita.

Ehkäpä ap tarkoitti, että nykypäivänä erotaan paljon kevyemmin kun ennen tahdottiin lujemmin, jolloin erot olivat harvinaisempia. Ainahan voi ihastua /rakastua toiseen, mutta täytyykö sen tunteen vallassa rikkoa oma perhe? Asenteet ovat muuttuneet paljon ja nykyään on sosiaalisesti hyväksyttävämpää erota, kun ennen.

Äitini otti eron isästäni, kun olin pieni. Äiti katui eroa usein ja vielä vanhoinakin päivinä harmitteli sitä, miksi piti saada mennä ja miksi isä ei riittänyt. Hän tajusi perheen ja isän arvon aivan liian myöhään.

Vierailija kirjoitti:

Vastaan nyt vielä kerran aloitukseen ja tähän keskusteluun..

Pointti oli se, etten suosittele lasten tekoa kenellekään. Eroja on niin paljon nykyään ja erossa kärsii yleensä kaikki, joista lapset ovat niitä viattomia.

Perustan oman näkemykseni omiin kokemuksiini sekä lukuisiin muiden miesten kanssa käyneisiini keskusteluihin. Se, että monelle muulle ero on ollut ok, niin teillä on erilainen tarina takana.

Erota pitää, jos on hyvä syy, liitto vaikeaa ja avioliitto ei onnistu korjaus yrityksistä huolimatta. Jos liittoon liittyy henkistä tai fyysistä pahoinpitelyä tai alkoholismia, johon ei saada apua syystä tai toisesta. Tai, jos ei vaan oikeesti enää rakasta ja ei pysty asian kanssa elämään niin, ettei se näy lapsille.

Meillä ei ollut tällaista ja kuten sanoin, puolisoni mukaan ero ei ollut minun syytä, eikä minussa ollut vikaa. Meillä ei ollut vaikeuksia, joita olisi yritetty korjata tai asioita, joista olisi ollut erimielisyyttä.

Peräänkuulutan tässä vastuuta, jota esim. puolisollani ei ollut. Jos päätetään tehdä lapset, niin normaali lähtökohta lienee on, että lapset kasvatetaan hyvästä kodista maailmaan. Ei niin, että noin vaan petetään ja jätetään. Puolisoni ei koskaan uhannut erolla, ei koskaan juurikaan ollut mitään riitaa tekemättömistä töistä jne. Hoidin lapsia ja kotia paljon. Miksi mennä avioliittoon, jos ei ole valmis sitä vastuutaan kantamaan?

Jos teillä naiset on valittamista suhteesta, niin sanokaa se reilusti ääneen puolisollenne. Jos mietitte eroa, niin sanokaa se reilusti ääneen, että nyt tämän ja tämän asian suhteen meidän pitäisi puhua vakavasti. Ei näitä asioita näin ratkota, eikä ainakaan salasuhteella, joka rikkoo ihan kaiken.

Edelleen on se sama fakta, että 70% pitkistä liitoista loppuu naisen päätökseen.

Ja kyllä, tottakai olen katkera, koska lapseni kärsivät myös. Me olisimme halunneet jatkaa perheenä yhdessä, jossa meidän oli hyvä olla. Se, että puolisoni päätti asian meidän muiden puolesta, ei ole oikein, eikä puolusteltavissa. Me olemme loppuelämämme nyt eroperhe. En voi olla joka päivä lasten luona laittamassa kouluun, touhuamassa ulkona jne. Jota aiemmin olimme.

Se että 70% päättyy eroon naisen aloitteesta ei tarkoita, että kaikilla on uusi mies katsottuna. Iso osa naisista eroaa ihan vaan saadakseen olla yksin, ilman ketään miestä koko ajan vonkaamassa. Moni ei ota uutta miestä enää koskaan.  Ja mitä tulee valittamiseen suhteesta, täällä on viimeaikoina ollut paljonkin keskustelua tästä aiheesta. Että jos nainen valittaa jostain asiasta suhteessa, miehen mielestä mitään ongelmia ei ole ja hän vain "nalkuttaa" koska naisten kuuluukin nalkuttaa. Pariterapiaan ei suostuta, koska "siellä vaan syytetään miestä kuitenkin".

Ja eroon ei hevillä suostuta koska "nainen saa lapset kuitenkin". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te nyt aloittajaa haukutte kun ette oikeasti tiedä faktoja?

Tottahan tuo on yleisellä tasolla että naistenlehdet hehkuttaa sitä että kaikilla on oikeus olla onnellinen. Eli jos ukko kyllästyttää niin jätä se. Eräs vuosikymmeniä yhdessä ollut iäkäs pariskunta kertoi pitkän avioliiton salaisuudeksi sen että "Ennen vanhaan jos jokin meni rikki niin se korjattiin".

Miehet vaan ei osaa korjata mitään.

Mies vihaa tässä vielä kaivattiinkin. 🙄