Onko mahdollista, että olen ollut narsisti/sosiopaatti aikaisemmin mutta en enää?

Tuosta toisesta samaa aihetta sivuavasta ketjusta rohkaistuneena ajattelin esittää näin omituisen kysymyksen. Olen nimittäin monesti viime vuosina miettinyt teini-ikäistä ja nuorempaa aikuista itseäni ihmetellen, että miten olen voinut käyttäytyä sillä tavalla muita ihmisiä kohtaan. Olen saattanut joissakin tilanteissa käyttäytyä todella kylmästi, lopettaa seurustelusuhteita yhtäkkiä löydettyäni "paremman" ja odottanut ihmisiltä loputonta huomiota itselleni. Pidän tuollaista käytöstä paitsi k-päisenä, myös nykyään täysin käsittämättömänä.

Olen aina ollut voimakkaasti tunteva ja olen myös kärsinyt jonkinasteisesta masennuksesta lähes koko ikäni. Minulla on myös taustalla traumaattisia asioita lapsuudessa, jotka alkoivat vaivata minua vasta vähän vanhempana. Jossain vaiheessa pakenin tyhjyyden tunnetta liialliseen juhlimiseen ja kepeisiin ihmissuhteisiin ja käyttäydyin erittäin itsekkäästi. Kaikesta huolimatta olen aina kuvitellut itseni/pitänyt itseäni pääsääntöisesti mukavana ihmisenä ja minulla on useita lähes koko elämän mittaisia, syviä ystävyyssuhteita, jotka ovat kestäneet sekoiluni.

Nuo tietyt muistot aikaisemmista elämänvaiheistani kuitenkin ahdistavat minua. Onko mahdollista, että olen jollain tavalla ollut narsisti/sosiopaatti, mutta aikuistumisen myötä "oppinut" sellaisesta käytöksestä pois? Mikä voi selittää sen, etten tunnista ollenkaan aikaisempaa minääni, enkä mitenkään ymmärrä aiempaa käytöstäni? Olen hävennyt tätä asiaa niin paljon, etten esimerkiksi uskalla lainkaan tavata joitakin sellaisia ihmisiä, joita olen aikoinaan kohdellut ääliömäisyyttäni huonosti.

Saako joku kiinni tästä ajatuksesta? Miten tällaiseen asiaan pitäisi oikein suhtautua?