Oletko asioinut sosiaalitoimistossa? Miksi ja saitko apua?
Kiinnostaa, millaisia odotuksia ihmisillä on sosiaalitoimistoilta ja millaisiin asioihin sieltä on saanut apua.
Kommentit (221)
Joskus lähes kolkytvuotta sitten. Ysärillä jäätiin miehen kanssa ykskaks työttömiksi ja siitä sitten reippaannuttiin ja lähettiin hakemaan toimeentulotukea.
Se oli ihan outo prosessi. Kun kaverit ja veljenikin oli sanonut, että sieltä vaan aikaa tilaamaan, että pääsee juttelemaan, ni antavat sitten rahaa. Yksikin kaveri sai etelänlomaa varten sosiaalistalainaa, joka myöhemmin muuttui, ettei tarvii maksaa takaisin. Hän oli pidempiaikainen asiakas, joten usein siellä kävi itseskelemässä kurjuuttaan ja työttömyyttään.
Noita tarinoita piisas ja uskottaviakin oli, kun paperit näyttivät. Mehän ei ikinä yhtään käsittelijää edes nähty. Vaan saatiin kupongit täytettäväksi aulavahdilta ja täyttettiin ne ja odotettiin vastausta viikkoja... Vastaus tuli ei saada mitään, kun heidän laskelmien mukaan jäämme 11 markkaa plussan puolelle.
Loppujen lopuksi pärjättiinhän me. Tosin pienellä filungilla ja äitien avustuksella.
Joo, sain apua aika helposti.
Kävin sossussa ja kysyin harjoittelupaikkaa. Sain harjoittelupaikan ja sen jälkeen kokoaikaisen työpaikan.
Vierailija kirjoitti:
Kävin yhden kerran paikan päällä sossulla, loput asioinnin hoitui netin kautta. Kaksi toisilleen entuudestaan tuttua tyyppiä tapasi siellä, toinen kysyi toiselta että mitä sä täällä teet ja sitten nauroivat yhdessä kysymyksen asiattomuudelle. Eivät vaikuttaneet vakioasiakkailta.
Joku luultu "oman onnen seppä" livautti luukulle. Kaikki eivät ylpeinä sinne astele eivätkä "tulonhankintakeinoaan" mainosta. Osalle taas sellainen on automaattisen itsestään selvä ja luonteva.
Joskus saattaa vakavaraisen kuolinpesän "tilinauha" paljastua oikeasti vähemmän mainittavaksi.
Ennen vanhaan luukulla käyntiä jopa hävettiin. -Huollosta on saanut joskus ruokaa ja vaatetta, mahtaako kukaan "keltatakin" muistaa?
On syytä huomata, että "luukkuasiakasta" ei ole syytä mollata! Tuen ja avustusten jakaja on tähän todellinen syyllinen. Se, että kalja ja tupakkarahaa verovaroista jaetaan, v****taa.
Asioin sossussa 90-luvun alun laman aikana. En saanut kesätöitä, ja kesäopintojen opintotuki ei tullut tilille kesäkuussa. Sain summan, jolla pärjäsin, mutta muistaakseni se piti maksaa takaisin, kun sain heinäkuussa taakutuvasti kesäkuun tuen. Onkohan tämä ihan oman muistin tepposia, vai oliko tuollainen sossu"laina" mahdollinen?
Huh huh, miten ne jotkut saa sossun avulla keploteltua matkoja, uusia huonekaluja yms, mut kiltit ja kunnolliset ei saa mitään???
Opiskelijana sain lainaa sossusta elämiseen kun palkka oli myöhässä. Kerran maksoivat osan vuokrarästistä kun oli jo häätöpaperit käräjäoikeudessa. Loppuosan rästistä hoidin itse.
En ole. Eikö "sosiaalitoimisto" ole nisteille, juopoille ja monilapsisille yh-äideille kehitetty rahansiirtotoimisto, jossa joku arvio kuinka monta sataa euroa tämäkin ihmishylkiö on oikeutettu saamaan ilmaista yhteiskunnan rahaa?
Kyllä olen: mieheni oli armeijassa, ja sain varusmiesavustusta.
30 vuotta asiakkuutta takana. Kaikennäköisten asioiden ja tukien muodossa.
Kerran. Hain toimeentulotukea, kun ei riittänyt rahat ruokaan. Taisin saada 50e tai 100e. En ole sen jälkeen hakenut tukia. Tästä aikaa 12 vuotta. Ei huonoja kokemuksia siis.
Luojalle kiitos en ikinä! t. Nainen 50 v
Just heitin pois papereita vuodelta 1996, silloin olen saanut avustuksia. Sosiaalityöntekijä oli nimeltään Helmi, oli tosi ihana ihminen💜💙💚💛, oikea helmi. Helsingin Kallion sosiaalivirasto oli paikka.
Tämän jälkeen en ole tarvinnut sossua.
En tiedä onko ennen saanut helpommin, mutta nyt on kyllä tosi tiukat kriteerit että saisi tukea ja silloin pitää olla oikeasti köyhä ja perustoimeentulotuen asiakas. Taustat tarkistetaan ja hyvä niin.
Mutta mä olen kyllä sitä mieltä, että perustoimeentulotuella elää ihan hyvin, mikäli elää fiksusti eikä ite ole ottanut ylimääräistä velkaa. Kyllä 500€/kk netto elää yksin asuva ihan hyvin. Fiksu saa siitä muutaman kympin säästöönkin kuukausittain. Ja otetaan siis huomioon, että tuolla rahalla ei tarvitse maksaa asumiskuluja eikä terveysmenoja. Ei sillä merkkivaatteita ostele, vaikka kyllä käytettynä niitäkin saa edullisesti. Autoakaan ei välttämättä kannata pitää, vaikka toiset priorisoivat rahansa niin että pitävät autoa ja tinkivät jossain muussa. Ongelma on kuitenkin yleensä se, että ihmiset on eläneet yli varojensa, mutta valitettavasti siihen ei yleensä sossusta saa rahaa. Kela myös laskee, että jos olet saanut joulukuun lopussa palkkaa, niin sen pitää riittää tammikuun elämiseen, joten tammikuussa ei tukea tule jos on käyttänyt rahat muuhun.
Mahmut Salelaim kirjoitti:
Joo. Sain tukea uuden iPhonen ostoon, ettei tarvinnut käyttää jotain yli vuoden vanhaa.
Tätä en usko että kukaan olisi saanut kännykkää sossusta. Se kuuluu selkeästi Kelan perusosalla katettaviin kuluihin ihan kaikilla. Sossusta voidaan ohjata ehkä johonkin hyväntekeväisyysjärjestöön josta voi saada käytettynä jonkun näppäinpuhelimen, mutta älypuhelimia ei sossusta saa.
Vierailija kirjoitti:
Huh huh, miten ne jotkut saa sossun avulla keploteltua matkoja, uusia huonekaluja yms, mut kiltit ja kunnolliset ei saa mitään???
Omilla pärjäämiseen ei meillä kannusteta. Yksilövastuu on maassamme heikko. Kiltin osa on heikoin.
Maksamaan sentään pääsee. Jenkkimalli olisi sopivampi. Maksava luokka karsiutuu sukupuutossamme ensin. Verojen maksu menee lähes yksistään hukkaan. -Varakas ei ole sama kuin tuottava.
Tämä ketju on pelkkää trollausta :D
Älkää hyvät ihmiset usko näitä viestejä!
Sairaat ja työttömät saavat apua, jos osaavat hakea.
Älkää hyvät ihmiset olko kateellisia sairaille ja työttömille! Voipi joskus kohdata omaa itseä...
Sossut on hyvin kateellisia asiakkailleen. Tosi katkeraa mammaa!
Ex-sossu
Olen 37-vuotias. Todellakaan ei ole normaalia, että näin vanha joutuu asumaan lapsuudenkodissaan isänsä kanssa varsinkin kun välit ovat huonot. Sossun, Kelan, TE-toimiston ja ties kenenkä muun muun tahon mielestä tässä ei kuitenkaan ole mitään outoa.
Olen tehnyt töitä sosiaaliohjaajanakin ja neuvoisin sinua tulojasi ja tilannettasi tarkemmin tietämättä että laitat hakemuksen kunnan/kaupungin vuokra-asuntoon. Perustele tilanteesi ja kerro että on kohtuutonta että olet vasten tahtoasi jumissa kotitalossa isäsi kanssa ja tarvitset oman asunnon ja itsenäisen elämän. Mitä vähemmän laitat ehtoja asunnolle, sen paremmat mahdollisuudet että sellainen löytyy. Siinä kysytään myös minkä hintainen asunto saisi olla, niin googlaa KELA hyväksyttävät asumismenot ja sieltä löydät listan minkä verran asuinpaikkakunnallasi saa yhden hengen vuokra maksaa ja laitat sen hakemukseen. Jos sinulle tarjotaan kalliimpaa asuntoa, et voi ottaa sitä, sillä Kela ei juuri harkitsekaan vuokravakuuden myöntämistä jos se on enemmän kuin muutamia euroja yli rajojen. Vesimaksu ei sisälly Kelan vuokrahintoihin vaan se tulee erikseen vuokran päälle, joten siitä ei tarvitse olla huolissaan.
Sitten soitat sosiaalitoimistoon, kerrot tilanteen ja kysyt voisivatko he puoltaa asuntohakemustasi kunnan/kaupungin vuokra-asuntoihin. Tämä toimii todella hyvin toisissa paikoissa, mutta toisissa asuinpaikoissa taas huonosti. Puollot ei toimi yleensä kuin oman paikkakunnan omiin vuokra-asuntoihin. Jos olet joskus asunnut niissä vuokralla ja sinne jäänyt rästiä, tuskin saat asuntoa ennen kuin rästit maksettu. Siinä tapauksessa etsi asuntoja muilta tarjoajilta samoilla ohjeilla.
Jos sinulle tarjotaan vuokra-asuntoa, älä missään nimessä allekirjoita vuokrasopimusta heti, sillä samalla todennäköisesti sitoudut maksamaan kahden kuukauden vuokran vaikket pääsisi edes siihen asumaan. Sanot, että allekirjoitat sen kunhan Kelan vuokravakuudesta on tullut päätös. Laita perustoimeentulotukihakemus Kelaan ja tarvittaessa soita perään ja kiirehdi sen käsittelyä. Mikäli sinulla on perustoimeentulotuki oikeus, todennäköisesti saat vuokravakuuden, mutta ei haittaa vaikka tulot olisikin vähän liian isot, kunhan ei liikaa. Jos et aa vakuutta, niin soita taas sosiaalitoimistoon ja kysy onko heillä mahdollista laittaa puoltolausunto kelaan ja pyytää päätöksen tarkistusta. Usein sosiaalitoimiston lausunto merkkaa Kelassa paljon.
Kun asuntoasia on kunnossa, hae kelasta asumistukea. Sen jälkeen huolehdi että haet perustoimeentulotukea joka kuukaudelle, lue tarkasti Kelan päätökset, joka sana ja toimi ohjeiden mukaisesti.
Lisäksi toivon, että otat yhteyttä tehveyskeskukseen ja kerrot tarvitsevasi apua mielenterveyden ongelmiin.