Lue keskustelun säännöt.
Oletko asioinut sosiaalitoimistossa? Miksi ja saitko apua?
Kiinnostaa, millaisia odotuksia ihmisillä on sosiaalitoimistoilta ja millaisiin asioihin sieltä on saanut apua.
Kommentit (221)
Aikuiset ihmiset ,yleensä noin 18-20 vuotiaana muutetaan pois lapsuuden kodista . Joko vuokralle tai omaan omistusasuntoon . Siihen mennessä on tehty jo kesätöitä säästetty rahaa asuntosäästö tilille tai muuten ,ostettu ajokortti auto mopo vene . Ei kukaan asu vanhempiensa luona enempää kuin on pakko . Itsenäistyminen kuuluu elämään ,etsitään oma puoliso ,tehdään omat lapset. Omat palkkarahaa millä maksetaan asuminen ruoka vaatteet. Harrastukset. Sen takia käydään koulu että osataan lukea laskea kirjoittaa . Nuorille on kyllä tukiasuntoja .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen saanut. Hirvittävän taistelun jälkeen sain ne tuet, jotka minulle lain mukaan kuuluvat ja trauman loppuelämäksi kaupan päälle. Kaikki virastoasiointi on nykyään todella vaikeaa näiden kokemusten takia, saan paniikkikohtauksia, kun yritän täyttää jotain kelan lomakkeita esimerkiksi.
Olin opiskeleva yhden lapsen yh jolla luottotiedot menneet eli en saanut opintolainaa. Saimme sitten toimeentulotukea sen sijaan. Harkinnanvaraisena tukena meille ostettiin uusi imuri. Viimeisen kerran sain toimeentulotukea kesäkuussa 2012. Olin silloin ensimmäistä kuukautta töissä valmistumisen jälkeen ja palkka tuli vasta loppukuusta niin kesäkuuksi saimme toimeentulotukea. Nykyään olen vakituisessa työssä ja ulosottovelat on maksettu pois. Lapsikin on jo lähes täysi-ikäinen. Kiitollinen olen saamastani avusta ja nyt on mun vuoro auttaa yhteiskuntaa maksamalla veroja palkastani.
Pitää itse elättää itsensä kirjoitti:
Aikuiset ihmiset ,yleensä noin 18-20 vuotiaana muutetaan pois lapsuuden kodista . Joko vuokralle tai omaan omistusasuntoon . Siihen mennessä on tehty jo kesätöitä säästetty rahaa asuntosäästö tilille tai muuten ,ostettu ajokortti auto mopo vene . Ei kukaan asu vanhempiensa luona enempää kuin on pakko . Itsenäistyminen kuuluu elämään ,etsitään oma puoliso ,tehdään omat lapset. Omat palkkarahaa millä maksetaan asuminen ruoka vaatteet. Harrastukset. Sen takia käydään koulu että osataan lukea laskea kirjoittaa . Nuorille on kyllä tukiasuntoja .
Elämä voi kuitenkin yllättää ikävästi eikä asiat mene niin kuin on suunnitellut. Nimerkillä kokemusta on. Pohjamudista on kuitenkin ponnistettu ylös omin voimin. En kuitenkaan ymmärrä ihmisiä jotka eivät näe kuin omansa tapansa elää eivätkä ymmärrä, että kaikilla ei mene asiat niin helposti kuin itsellä. Eikä ole edes aina omista valinnoista kiinni se, että menee elämässä huonosti.
Pitää itse elättää itsensä kirjoitti:
Aikuiset ihmiset ,yleensä noin 18-20 vuotiaana muutetaan pois lapsuuden kodista . Joko vuokralle tai omaan omistusasuntoon . Siihen mennessä on tehty jo kesätöitä säästetty rahaa asuntosäästö tilille tai muuten ,ostettu ajokortti auto mopo vene . Ei kukaan asu vanhempiensa luona enempää kuin on pakko . Itsenäistyminen kuuluu elämään ,etsitään oma puoliso ,tehdään omat lapset. Omat palkkarahaa millä maksetaan asuminen ruoka vaatteet. Harrastukset. Sen takia käydään koulu että osataan lukea laskea kirjoittaa . Nuorille on kyllä tukiasuntoja .
Ah, kuullostaa aivan unelma elämältä! Itse en koskaan nuorena saanut kesätöitä, rahaa ei ollut, isä maksoi ajokortin ja sanoi auton ostat itse. Isä kuoli, muutin pois, olin työtön vuokralla, ei senttiäkään säästöjä jne.
No sain töitä ja vanhan auton romun, edelleen olen sinkku kolmenkympin hujakoilla.
Kyllä, olen katkera niille jotka saa paremmat eväät elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole saanut apua, vaikka olen useita kertoja yrittänyt. Olen siis pitkäaikaistyötön, kärsin mielenterveysongelmista, lähinnä ahdistus ja traumat, ilmeisesti myös asperger ja joudun asumaan vanhan ja sairaan sukulaiseni luona. Minusta on kovaa vauhtia tulossa tämän sukulaisen hoitaja, vaikka en sitä halua, enkä siihen pysty. Minä ja sukulaiseni voimme molemmat koko ajan huonommin ja huonommin. Paljon ikävää on vuosien kuluessa tapahtunut ja ongelmat kasvaneet.
Harkitsen tässä uuden kovasanaisen viestin lähettämistä johtavalle sosiaalityöntekijälle. Tosin täytyy tosiaan harkita tarkkaan, mitä tuohon kirjoittaa ja tunnekuohuista ei tuota saa lähettää. Kummallista, että apua tarvitseva ei sitä saa.
Olen siis nämä kirjoittanut ja myöhemmin kirjoitin vielä ihmetteleväni koko viraston olemassaoloa kun mitään apua sieltä ei saa. Sitten joku kysyi tarkemmin, mitä apua ja joku vastasi jotain asiatonta. Kuten ensimmäisestä viestistäni selvisi on tilanteeni vaikea ja vaikeutuu koko ajan. Kaikkea en nyt edes kirjoittanut. Sossusta olisin halunnut ihan apua elämänhallintaan ja asioiden järjestelyyn ja vastauksia siihen, miksi aikuinen köyhä työtön joutuu tahtomattaan asumaan vanhan ja sairaan isänsä kanssa ilman, että pääsee koskaan muuttamaan pois lapsuudenkodistaan, vaikka kärsii itsekin mielenterveysongelmista, paljon ikävää on vuosien kuluessa tapahtunut ja välit isään ovat huonot. Minkäänlaista apua ei kuitenkaan tullut, lähinnä vain saman sonnan jauhamista ja ihmettelyä, miten kukaan voi olla tällaisessa tilanteessa. Olisin kaivannut edes jonkinlaista apua ja neuvoja sekä edes rahaa uuteen sänkyyn. Olen nyt nukkunut yli 2 vuotta sohvalla kun tuholaiset tuhosivat sänkyni, eikä minulla ole rahaa ostaa uutta. Toki isä suostui hankkimaan uuden sohvan. Tuholaisten takia paljosta tavarasta piti hankkiutua eroon ja minä sitten jouduin vähillä rahoillani ostamaan mm. monet uudet lakanat.
Elämäni on ollut vaikea ja todellakin paljon ikävää on tapahtunut. Mitään apua en kuitenkaan ole saanut ja se on järkyttänyt todella paljon. Ei kai se mikään ihme ole, että mieli on järkkynyt varsinkin kun taustalla on ilmeisesti vielä diagnosoimatta jäänyt vaiva niin, että nykyään olisin kai "erityislapsi". Elämältä en odota enää oikein mitään. Kaipa se nyt vaan on hyväksyttävä, että asun isän kanssa tässä kämpässä niin kauan kun isäkin tässä asuu eli kunnes isä joutuu johonkin laitokseen tai kuolee. Minne sitten päädyn, sitä en tiedä. Toivoisin kuitenkin, että oikeasti saisin sitä apua ja nämä sossun kaltaiset laitokset oikeasti hoitaisivat hommansa. Vuodet ovat kuitenkin näyttäneet, että mitään ei saa toivoa.
Niin, kun pelkän itsenäistymisen vuoksi ei Kelakaan myönnä vuokravakuutta tai muuttoapua. Se itsenäistyminen kun nimenomaan sitä, että lähdetään pärjäämään omillaan.
Olen 37-vuotias. Todellakaan ei ole normaalia, että näin vanha joutuu asumaan lapsuudenkodissaan isänsä kanssa varsinkin kun välit ovat huonot. Sossun, Kelan, TE-toimiston ja ties kenenkä muun muun tahon mielestä tässä ei kuitenkaan ole mitään outoa.
Tukea siihen itsenäistymiseen saa, jos muuttaa esim. opiskelemaan, töihin toiselle paikkakunnalle tms. Sinulla on asunto ja muuta tarvetta ei ole kuin se, että et tule siäsi kanssa toimeen. Se ei ole yhteiskunnan ongelma eikä rahallisen tuen paikka.
Ekan kerran kun olin parikymppinen opiskelija ja muutin kumppanin kanssa opiskelija-asuntoon, molemmat elettiin hyvin pienellä rahalla. Silloin tt-tuen sai myös sossusta. Myöhemmin kun olen asunut yksin ja ollut työttömänä. Mulla on ollut todella ihania sosiaalityöntekijöitä jotka auttoivat ennen kaikkea arjessa jaksamisessa ja asioiden hoitamisessa, että sai hakemukset ja muut laitettua ajallaan oikeaan paikkaan. Välillä olen saanut harkinnanvaraista tt-tukea esim. bussilippuun ja uimahalliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntemani sosiaalityön opiskelijat ovat ihan mukavia ja hyväsydämisiä ihmisiä, jotka haluavat auttaa. Käytännössä he joutuvat tekemään työtään lainsäädännön puitteissa. Ei ole heidän syynsä, että palvelujärjestelmä on monimutkainen ja aliresurssoitu.
Moni on kertonut, että he mielellään antaisivat keskusteluapua, mutta asiakkaat näkevät heidät vaan rahanjakajina.
Jouduin joskus hakemaan sairaalan osastohoitomaksuihin täydentävää toimeentulotukea. Perustoimeentulotukea en saanut, kun minimieläkkeestäni tulotettiin edelliseltä kuulta kaikki se yli 500e menevä osuus. Enkä tietenkään ollut säästänyt edelliseltä kuulta lääkeostoista tms. kuitteja, kun en arvannut sairaalahoitoon joutuvani. Sosiaalitoimi maksoi täydentävänä kuitenkin sen sairaalalaskun,mutta painotti ettei toista kertaa makseta.
Samainen tilanne tapahtui muutama vuosi tuon jälkeen, edellisen kuun tulot tulotettiin enkä saanut apua. Päätöksessä luki vain, että asiakkaalle myönnetty kerran, toista kertaa ei myönnetä.
Meni sitten monen sadan euron sairaalalasku ulosottoon, kun ei sitä sosiaalitoimiston laskelmien mukaista tulotettua pariasataa ollutkaan säästössä. En tiedä onko tuollainen päätös edes lainmukainen, että asiakasta voidaan auttaa vain kerran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä varasta Mooses laki kirjoitti:
Aina kun joku varastaa toiselta se toinen köyhtyy . On tehtävä päätös ettei varasta mitään . Jokaista kenkäparia ,sukkaa, takkia tarvii se jolta ne on varastettu . Vuodesta toiseen pidetään samoja vaatteita pestään silitetään ,jos sä varastat toisen vaatteet se toinen jää osattomaksi menettää niihin menneet rahat ja joutuu ostamaan uudet ja köyhtyy sitä kautta . Muistakaa aina että varastettu sukkapari on tuhoonvihittyä Jumalan silmissä .
Sinä olet ennenkin selittänyt tuota varastamisasiaa keskusteluissa, joihin se ei kuulu. Oletko jäänyt kiinni varastamisesta ja saanut siitä niin vahvat muistikuvat, että nyt toistelet saamiasi toruja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole saanut apua, vaikka olen useita kertoja yrittänyt. Olen siis pitkäaikaistyötön, kärsin mielenterveysongelmista, lähinnä ahdistus ja traumat, ilmeisesti myös asperger ja joudun asumaan vanhan ja sairaan sukulaiseni luona. Minusta on kovaa vauhtia tulossa tämän sukulaisen hoitaja, vaikka en sitä halua, enkä siihen pysty. Minä ja sukulaiseni voimme molemmat koko ajan huonommin ja huonommin. Paljon ikävää on vuosien kuluessa tapahtunut ja ongelmat kasvaneet.
Harkitsen tässä uuden kovasanaisen viestin lähettämistä johtavalle sosiaalityöntekijälle. Tosin täytyy tosiaan harkita tarkkaan, mitä tuohon kirjoittaa ja tunnekuohuista ei tuota saa lähettää. Kummallista, että apua tarvitseva ei sitä saa.
Olen siis nämä kirjoittanut ja myöhemmin kirjoitin vielä ihmetteleväni koko viraston olemassaoloa kun mitään apua sieltä ei saa. Sitten joku kysyi tarkemmin, mitä apua ja joku vastasi jotain asiatonta. Kuten ensimmäisestä viestistäni selvisi on tilanteeni vaikea ja vaikeutuu koko ajan. Kaikkea en nyt edes kirjoittanut. Sossusta olisin halunnut ihan apua elämänhallintaan ja asioiden järjestelyyn ja vastauksia siihen, miksi aikuinen köyhä työtön joutuu tahtomattaan asumaan vanhan ja sairaan isänsä kanssa ilman, että pääsee koskaan muuttamaan pois lapsuudenkodistaan, vaikka kärsii itsekin mielenterveysongelmista, paljon ikävää on vuosien kuluessa tapahtunut ja välit isään ovat huonot. Minkäänlaista apua ei kuitenkaan tullut, lähinnä vain saman sonnan jauhamista ja ihmettelyä, miten kukaan voi olla tällaisessa tilanteessa. Olisin kaivannut edes jonkinlaista apua ja neuvoja sekä edes rahaa uuteen sänkyyn. Olen nyt nukkunut yli 2 vuotta sohvalla kun tuholaiset tuhosivat sänkyni, eikä minulla ole rahaa ostaa uutta. Toki isä suostui hankkimaan uuden sohvan. Tuholaisten takia paljosta tavarasta piti hankkiutua eroon ja minä sitten jouduin vähillä rahoillani ostamaan mm. monet uudet lakanat.
Elämäni on ollut vaikea ja todellakin paljon ikävää on tapahtunut. Mitään apua en kuitenkaan ole saanut ja se on järkyttänyt todella paljon. Ei kai se mikään ihme ole, että mieli on järkkynyt varsinkin kun taustalla on ilmeisesti vielä diagnosoimatta jäänyt vaiva niin, että nykyään olisin kai "erityislapsi". Elämältä en odota enää oikein mitään. Kaipa se nyt vaan on hyväksyttävä, että asun isän kanssa tässä kämpässä niin kauan kun isäkin tässä asuu eli kunnes isä joutuu johonkin laitokseen tai kuolee. Minne sitten päädyn, sitä en tiedä. Toivoisin kuitenkin, että oikeasti saisin sitä apua ja nämä sossun kaltaiset laitokset oikeasti hoitaisivat hommansa. Vuodet ovat kuitenkin näyttäneet, että mitään ei saa toivoa.
Niin, kun pelkän itsenäistymisen vuoksi ei Kelakaan myönnä vuokravakuutta tai muuttoapua. Se itsenäistyminen kun nimenomaan sitä, että lähdetään pärjäämään omillaan.
Olen 37-vuotias. Todellakaan ei ole normaalia, että näin vanha joutuu asumaan lapsuudenkodissaan isänsä kanssa varsinkin kun välit ovat huonot. Sossun, Kelan, TE-toimiston ja ties kenenkä muun muun tahon mielestä tässä ei kuitenkaan ole mitään outoa.
Tukea siihen itsenäistymiseen saa, jos muuttaa esim. opiskelemaan, töihin toiselle paikkakunnalle tms. Sinulla on asunto ja muuta tarvetta ei ole kuin se, että et tule siäsi kanssa toimeen. Se ei ole yhteiskunnan ongelma eikä rahallisen tuen paikka.
Tämän kirjoittanut ei selvästikään lukenut kaikkea kirjoittamaani. Tällaiset viestit todella loukkaavat, vaikka olenkin joutunut nielemään niin paljon sontaa, että minkään ei pitäisi enää yllättää. Kaikenlaista ongelmaa siis todellakin löytyy, eikä "ainoa ongelma suinkaan ole se,että en tule isäni kanssa toimeen". Pahoittelen, että olen epäonnistunut elämässäni ja ole avun tarpeessa. Jos asiat olisivat menneet niin kuin niiden olisi pitänyt en suinkaan olisi tässä tilanteessa ja olisin muuttanut omilleni jo kauan sitten. Olen joutunut sitä paitsi luopumaan todella paljosta ja elämä on jatkuvaa selviytymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole saanut apua, vaikka olen useita kertoja yrittänyt. Olen siis pitkäaikaistyötön, kärsin mielenterveysongelmista, lähinnä ahdistus ja traumat, ilmeisesti myös asperger ja joudun asumaan vanhan ja sairaan sukulaiseni luona. Minusta on kovaa vauhtia tulossa tämän sukulaisen hoitaja, vaikka en sitä halua, enkä siihen pysty. Minä ja sukulaiseni voimme molemmat koko ajan huonommin ja huonommin. Paljon ikävää on vuosien kuluessa tapahtunut ja ongelmat kasvaneet.
Harkitsen tässä uuden kovasanaisen viestin lähettämistä johtavalle sosiaalityöntekijälle. Tosin täytyy tosiaan harkita tarkkaan, mitä tuohon kirjoittaa ja tunnekuohuista ei tuota saa lähettää. Kummallista, että apua tarvitseva ei sitä saa.
Olen siis nämä kirjoittanut ja myöhemmin kirjoitin vielä ihmetteleväni koko viraston olemassaoloa kun mitään apua sieltä ei saa. Sitten joku kysyi tarkemmin, mitä apua ja joku vastasi jotain asiatonta. Kuten ensimmäisestä viestistäni selvisi on tilanteeni vaikea ja vaikeutuu koko ajan. Kaikkea en nyt edes kirjoittanut. Sossusta olisin halunnut ihan apua elämänhallintaan ja asioiden järjestelyyn ja vastauksia siihen, miksi aikuinen köyhä työtön joutuu tahtomattaan asumaan vanhan ja sairaan isänsä kanssa ilman, että pääsee koskaan muuttamaan pois lapsuudenkodistaan, vaikka kärsii itsekin mielenterveysongelmista, paljon ikävää on vuosien kuluessa tapahtunut ja välit isään ovat huonot. Minkäänlaista apua ei kuitenkaan tullut, lähinnä vain saman sonnan jauhamista ja ihmettelyä, miten kukaan voi olla tällaisessa tilanteessa. Olisin kaivannut edes jonkinlaista apua ja neuvoja sekä edes rahaa uuteen sänkyyn. Olen nyt nukkunut yli 2 vuotta sohvalla kun tuholaiset tuhosivat sänkyni, eikä minulla ole rahaa ostaa uutta. Toki isä suostui hankkimaan uuden sohvan. Tuholaisten takia paljosta tavarasta piti hankkiutua eroon ja minä sitten jouduin vähillä rahoillani ostamaan mm. monet uudet lakanat.
Elämäni on ollut vaikea ja todellakin paljon ikävää on tapahtunut. Mitään apua en kuitenkaan ole saanut ja se on järkyttänyt todella paljon. Ei kai se mikään ihme ole, että mieli on järkkynyt varsinkin kun taustalla on ilmeisesti vielä diagnosoimatta jäänyt vaiva niin, että nykyään olisin kai "erityislapsi". Elämältä en odota enää oikein mitään. Kaipa se nyt vaan on hyväksyttävä, että asun isän kanssa tässä kämpässä niin kauan kun isäkin tässä asuu eli kunnes isä joutuu johonkin laitokseen tai kuolee. Minne sitten päädyn, sitä en tiedä. Toivoisin kuitenkin, että oikeasti saisin sitä apua ja nämä sossun kaltaiset laitokset oikeasti hoitaisivat hommansa. Vuodet ovat kuitenkin näyttäneet, että mitään ei saa toivoa.
Niin, kun pelkän itsenäistymisen vuoksi ei Kelakaan myönnä vuokravakuutta tai muuttoapua. Se itsenäistyminen kun nimenomaan sitä, että lähdetään pärjäämään omillaan.
Olen 37-vuotias. Todellakaan ei ole normaalia, että näin vanha joutuu asumaan lapsuudenkodissaan isänsä kanssa varsinkin kun välit ovat huonot. Sossun, Kelan, TE-toimiston ja ties kenenkä muun muun tahon mielestä tässä ei kuitenkaan ole mitään outoa.
Outo olet sinä, jonka mielestä jonkun pitäisi sinun elämäsi järjestää. Hankit työpaikan/opiskelupaikan ja oman asunnon, niin on muutkin tehneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole saanut apua, vaikka olen useita kertoja yrittänyt. Olen siis pitkäaikaistyötön, kärsin mielenterveysongelmista, lähinnä ahdistus ja traumat, ilmeisesti myös asperger ja joudun asumaan vanhan ja sairaan sukulaiseni luona. Minusta on kovaa vauhtia tulossa tämän sukulaisen hoitaja, vaikka en sitä halua, enkä siihen pysty. Minä ja sukulaiseni voimme molemmat koko ajan huonommin ja huonommin. Paljon ikävää on vuosien kuluessa tapahtunut ja ongelmat kasvaneet.
Harkitsen tässä uuden kovasanaisen viestin lähettämistä johtavalle sosiaalityöntekijälle. Tosin täytyy tosiaan harkita tarkkaan, mitä tuohon kirjoittaa ja tunnekuohuista ei tuota saa lähettää. Kummallista, että apua tarvitseva ei sitä saa.
Olen siis nämä kirjoittanut ja myöhemmin kirjoitin vielä ihmetteleväni koko viraston olemassaoloa kun mitään apua sieltä ei saa. Sitten joku kysyi tarkemmin, mitä apua ja joku vastasi jotain asiatonta. Kuten ensimmäisestä viestistäni selvisi on tilanteeni vaikea ja vaikeutuu koko ajan. Kaikkea en nyt edes kirjoittanut. Sossusta olisin halunnut ihan apua elämänhallintaan ja asioiden järjestelyyn ja vastauksia siihen, miksi aikuinen köyhä työtön joutuu tahtomattaan asumaan vanhan ja sairaan isänsä kanssa ilman, että pääsee koskaan muuttamaan pois lapsuudenkodistaan, vaikka kärsii itsekin mielenterveysongelmista, paljon ikävää on vuosien kuluessa tapahtunut ja välit isään ovat huonot. Minkäänlaista apua ei kuitenkaan tullut, lähinnä vain saman sonnan jauhamista ja ihmettelyä, miten kukaan voi olla tällaisessa tilanteessa. Olisin kaivannut edes jonkinlaista apua ja neuvoja sekä edes rahaa uuteen sänkyyn. Olen nyt nukkunut yli 2 vuotta sohvalla kun tuholaiset tuhosivat sänkyni, eikä minulla ole rahaa ostaa uutta. Toki isä suostui hankkimaan uuden sohvan. Tuholaisten takia paljosta tavarasta piti hankkiutua eroon ja minä sitten jouduin vähillä rahoillani ostamaan mm. monet uudet lakanat.
Elämäni on ollut vaikea ja todellakin paljon ikävää on tapahtunut. Mitään apua en kuitenkaan ole saanut ja se on järkyttänyt todella paljon. Ei kai se mikään ihme ole, että mieli on järkkynyt varsinkin kun taustalla on ilmeisesti vielä diagnosoimatta jäänyt vaiva niin, että nykyään olisin kai "erityislapsi". Elämältä en odota enää oikein mitään. Kaipa se nyt vaan on hyväksyttävä, että asun isän kanssa tässä kämpässä niin kauan kun isäkin tässä asuu eli kunnes isä joutuu johonkin laitokseen tai kuolee. Minne sitten päädyn, sitä en tiedä. Toivoisin kuitenkin, että oikeasti saisin sitä apua ja nämä sossun kaltaiset laitokset oikeasti hoitaisivat hommansa. Vuodet ovat kuitenkin näyttäneet, että mitään ei saa toivoa.
Niin, kun pelkän itsenäistymisen vuoksi ei Kelakaan myönnä vuokravakuutta tai muuttoapua. Se itsenäistyminen kun nimenomaan sitä, että lähdetään pärjäämään omillaan.
Olen 37-vuotias. Todellakaan ei ole normaalia, että näin vanha joutuu asumaan lapsuudenkodissaan isänsä kanssa varsinkin kun välit ovat huonot. Sossun, Kelan, TE-toimiston ja ties kenenkä muun muun tahon mielestä tässä ei kuitenkaan ole mitään outoa.
Tukea siihen itsenäistymiseen saa, jos muuttaa esim. opiskelemaan, töihin toiselle paikkakunnalle tms. Sinulla on asunto ja muuta tarvetta ei ole kuin se, että et tule siäsi kanssa toimeen. Se ei ole yhteiskunnan ongelma eikä rahallisen tuen paikka.
Ilmeisesti kirjoittajan mielestä elämässään epäonnistuneille moniongelmallisille aikuisille on ihan oikein joutua asumaan vanhempansa kanssa lapsuudenkodissaan ilman mitään mahdollisuutta päästä muuttamaan mihinkään, eikä apua tarvitse antaa kun on kuitenkin "asunto"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole saanut apua, vaikka olen useita kertoja yrittänyt. Olen siis pitkäaikaistyötön, kärsin mielenterveysongelmista, lähinnä ahdistus ja traumat, ilmeisesti myös asperger ja joudun asumaan vanhan ja sairaan sukulaiseni luona. Minusta on kovaa vauhtia tulossa tämän sukulaisen hoitaja, vaikka en sitä halua, enkä siihen pysty. Minä ja sukulaiseni voimme molemmat koko ajan huonommin ja huonommin. Paljon ikävää on vuosien kuluessa tapahtunut ja ongelmat kasvaneet.
Harkitsen tässä uuden kovasanaisen viestin lähettämistä johtavalle sosiaalityöntekijälle. Tosin täytyy tosiaan harkita tarkkaan, mitä tuohon kirjoittaa ja tunnekuohuista ei tuota saa lähettää. Kummallista, että apua tarvitseva ei sitä saa.
Olen siis nämä kirjoittanut ja myöhemmin kirjoitin vielä ihmetteleväni koko viraston olemassaoloa kun mitään apua sieltä ei saa. Sitten joku kysyi tarkemmin, mitä apua ja joku vastasi jotain asiatonta. Kuten ensimmäisestä viestistäni selvisi on tilanteeni vaikea ja vaikeutuu koko ajan. Kaikkea en nyt edes kirjoittanut. Sossusta olisin halunnut ihan apua elämänhallintaan ja asioiden järjestelyyn ja vastauksia siihen, miksi aikuinen köyhä työtön joutuu tahtomattaan asumaan vanhan ja sairaan isänsä kanssa ilman, että pääsee koskaan muuttamaan pois lapsuudenkodistaan, vaikka kärsii itsekin mielenterveysongelmista, paljon ikävää on vuosien kuluessa tapahtunut ja välit isään ovat huonot. Minkäänlaista apua ei kuitenkaan tullut, lähinnä vain saman sonnan jauhamista ja ihmettelyä, miten kukaan voi olla tällaisessa tilanteessa. Olisin kaivannut edes jonkinlaista apua ja neuvoja sekä edes rahaa uuteen sänkyyn. Olen nyt nukkunut yli 2 vuotta sohvalla kun tuholaiset tuhosivat sänkyni, eikä minulla ole rahaa ostaa uutta. Toki isä suostui hankkimaan uuden sohvan. Tuholaisten takia paljosta tavarasta piti hankkiutua eroon ja minä sitten jouduin vähillä rahoillani ostamaan mm. monet uudet lakanat.
Elämäni on ollut vaikea ja todellakin paljon ikävää on tapahtunut. Mitään apua en kuitenkaan ole saanut ja se on järkyttänyt todella paljon. Ei kai se mikään ihme ole, että mieli on järkkynyt varsinkin kun taustalla on ilmeisesti vielä diagnosoimatta jäänyt vaiva niin, että nykyään olisin kai "erityislapsi". Elämältä en odota enää oikein mitään. Kaipa se nyt vaan on hyväksyttävä, että asun isän kanssa tässä kämpässä niin kauan kun isäkin tässä asuu eli kunnes isä joutuu johonkin laitokseen tai kuolee. Minne sitten päädyn, sitä en tiedä. Toivoisin kuitenkin, että oikeasti saisin sitä apua ja nämä sossun kaltaiset laitokset oikeasti hoitaisivat hommansa. Vuodet ovat kuitenkin näyttäneet, että mitään ei saa toivoa.
Niin, kun pelkän itsenäistymisen vuoksi ei Kelakaan myönnä vuokravakuutta tai muuttoapua. Se itsenäistyminen kun nimenomaan sitä, että lähdetään pärjäämään omillaan.
Olen 37-vuotias. Todellakaan ei ole normaalia, että näin vanha joutuu asumaan lapsuudenkodissaan isänsä kanssa varsinkin kun välit ovat huonot. Sossun, Kelan, TE-toimiston ja ties kenenkä muun muun tahon mielestä tässä ei kuitenkaan ole mitään outoa.
Outo olet sinä, jonka mielestä jonkun pitäisi sinun elämäsi järjestää. Hankit työpaikan/opiskelupaikan ja oman asunnon, niin on muutkin tehneet.
Kuten jo sanottua, olen yrittänyt järjestää elämääni,eikä se ole onnistunut, enkä mitään apua ole saanut. Kun ei ole säästöjä, eikä omaisuutta ja tuloina vain työmarkkinatuki on tämä entistä vaikeampaa. Minulla on myös AMK-tutkinto, josta huolimatta en ole työtä saanut. Olen siis myös opiskellut. Nykyään työn saaminen nyt vain on melkein mahdotonta.
Olen asioinut lasten asioissa ja oli mulla "tukena" sosiaalityöntekijäkin vähän aikaa. Oon saanut apua. Harkinnanvaraista luvattiin vanhemman lapsen lukiokirjoihin, jos tarvetta ilmenee, ei ole ilmennyt. Haluaisin jo eroon sossusta, mutta luulen, että asiakkuus päättyy vasta, kun lapset ovat täysi-ikäisiä. Siihen on enää kolme vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Myös kaikki omaisuus pitää olla käytetty. No, jos on joku autonrämä niin sitä ei ehkä tarvitse myydä, mutta jos on rahastoissa niin ne pitää myydä ensin. Surullista, että myös lasten rahastot ja tilit pitää ensin tyhjentää, ei auta vaikka ei itse olisi niitä rahoja laittanut vaan kummien ja mummien antamat rahat pitää ensin laittaa sileäksi.
Kannattaa sopia kummien ja mummien kanssa, ettei lapsille avata omia tilejä (sinun tilejäsihän ne käytännössä ovat kunnes lapset ovat aikuisia) vaan he sijoittavat rahat tilille / rahastoon itse ja pitävät ne siellä kunnes lapsi on täysi-ikäinen. Jos rahaa on sen verta paljon, että lahjaverokin tulee kyseeseen niin sitten vaan maksavat sen määrän mitä kerran vuodessa voi maksaa. Näin nämä lasten lahjarahat eivät vaikuta sinun saamiisi etuuksiin.
Lisäksi kummit ja mummit voisivat ostaa esim. vaatteita, hygieniatuotteita, ruokaa ja se raha jäisi sinulla säästöön. Tai antaa sinulle lahjakortteja vaikka Prismaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole saanut apua, vaikka olen useita kertoja yrittänyt. Olen siis pitkäaikaistyötön, kärsin mielenterveysongelmista, lähinnä ahdistus ja traumat, ilmeisesti myös asperger ja joudun asumaan vanhan ja sairaan sukulaiseni luona. Minusta on kovaa vauhtia tulossa tämän sukulaisen hoitaja, vaikka en sitä halua, enkä siihen pysty. Minä ja sukulaiseni voimme molemmat koko ajan huonommin ja huonommin. Paljon ikävää on vuosien kuluessa tapahtunut ja ongelmat kasvaneet.
Harkitsen tässä uuden kovasanaisen viestin lähettämistä johtavalle sosiaalityöntekijälle. Tosin täytyy tosiaan harkita tarkkaan, mitä tuohon kirjoittaa ja tunnekuohuista ei tuota saa lähettää. Kummallista, että apua tarvitseva ei sitä saa.
Olen siis nämä kirjoittanut ja myöhemmin kirjoitin vielä ihmetteleväni koko viraston olemassaoloa kun mitään apua sieltä ei saa. Sitten joku kysyi tarkemmin, mitä apua ja joku vastasi jotain asiatonta. Kuten ensimmäisestä viestistäni selvisi on tilanteeni vaikea ja vaikeutuu koko ajan. Kaikkea en nyt edes kirjoittanut. Sossusta olisin halunnut ihan apua elämänhallintaan ja asioiden järjestelyyn ja vastauksia siihen, miksi aikuinen köyhä työtön joutuu tahtomattaan asumaan vanhan ja sairaan isänsä kanssa ilman, että pääsee koskaan muuttamaan pois lapsuudenkodistaan, vaikka kärsii itsekin mielenterveysongelmista, paljon ikävää on vuosien kuluessa tapahtunut ja välit isään ovat huonot. Minkäänlaista apua ei kuitenkaan tullut, lähinnä vain saman sonnan jauhamista ja ihmettelyä, miten kukaan voi olla tällaisessa tilanteessa. Olisin kaivannut edes jonkinlaista apua ja neuvoja sekä edes rahaa uuteen sänkyyn. Olen nyt nukkunut yli 2 vuotta sohvalla kun tuholaiset tuhosivat sänkyni, eikä minulla ole rahaa ostaa uutta. Toki isä suostui hankkimaan uuden sohvan. Tuholaisten takia paljosta tavarasta piti hankkiutua eroon ja minä sitten jouduin vähillä rahoillani ostamaan mm. monet uudet lakanat.
Elämäni on ollut vaikea ja todellakin paljon ikävää on tapahtunut. Mitään apua en kuitenkaan ole saanut ja se on järkyttänyt todella paljon. Ei kai se mikään ihme ole, että mieli on järkkynyt varsinkin kun taustalla on ilmeisesti vielä diagnosoimatta jäänyt vaiva niin, että nykyään olisin kai "erityislapsi". Elämältä en odota enää oikein mitään. Kaipa se nyt vaan on hyväksyttävä, että asun isän kanssa tässä kämpässä niin kauan kun isäkin tässä asuu eli kunnes isä joutuu johonkin laitokseen tai kuolee. Minne sitten päädyn, sitä en tiedä. Toivoisin kuitenkin, että oikeasti saisin sitä apua ja nämä sossun kaltaiset laitokset oikeasti hoitaisivat hommansa. Vuodet ovat kuitenkin näyttäneet, että mitään ei saa toivoa.
Niin, kun pelkän itsenäistymisen vuoksi ei Kelakaan myönnä vuokravakuutta tai muuttoapua. Se itsenäistyminen kun nimenomaan sitä, että lähdetään pärjäämään omillaan.
Olen 37-vuotias. Todellakaan ei ole normaalia, että näin vanha joutuu asumaan lapsuudenkodissaan isänsä kanssa varsinkin kun välit ovat huonot. Sossun, Kelan, TE-toimiston ja ties kenenkä muun muun tahon mielestä tässä ei kuitenkaan ole mitään outoa.
Tukea siihen itsenäistymiseen saa, jos muuttaa esim. opiskelemaan, töihin toiselle paikkakunnalle tms. Sinulla on asunto ja muuta tarvetta ei ole kuin se, että et tule siäsi kanssa toimeen. Se ei ole yhteiskunnan ongelma eikä rahallisen tuen paikka.
Ilmeisesti kirjoittajan mielestä elämässään epäonnistuneille moniongelmallisille aikuisille on ihan oikein joutua asumaan vanhempansa kanssa lapsuudenkodissaan ilman mitään mahdollisuutta päästä muuttamaan mihinkään, eikä apua tarvitse antaa kun on kuitenkin "asunto"?
No oletko maaorja, vai miksi et muuta pois?
Olen käynyt melkein 20 vuotta säännöllisesti, koska olen toiminut toisten lapsille tukihenkilönä ja palaverit pidetty sosiaalityöntekijän luona.
Olen ollut tekemisissä kymmenien työntejöiden kanssa ja sen perusteella voin sanoa, että todella kirjavaa on osaamisen taso.
Alkuaikoina oli kouluttamattomia jotka pienessä kunnassa sai hääräillä omiaan eikä se ollut kenenkään etu.
Yksi oli töykeä ja katseli pitkin seiniä kyllästyneen näköisenä, mutta todella monia järkeviä ja mukavia työntekijöitä ollut myös.
Mutta minähän en apua ollut hakemassa itselleni ja ulkopuolisena seurasin, että hommat hoitui ihan kuten piti.
Osa asiakkaista kyllä osasi vetää kaikki edut viimeisen päälle eli kyllä sieltä apuakin saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole saanut apua, vaikka olen useita kertoja yrittänyt. Olen siis pitkäaikaistyötön, kärsin mielenterveysongelmista, lähinnä ahdistus ja traumat, ilmeisesti myös asperger ja joudun asumaan vanhan ja sairaan sukulaiseni luona. Minusta on kovaa vauhtia tulossa tämän sukulaisen hoitaja, vaikka en sitä halua, enkä siihen pysty. Minä ja sukulaiseni voimme molemmat koko ajan huonommin ja huonommin. Paljon ikävää on vuosien kuluessa tapahtunut ja ongelmat kasvaneet.
Harkitsen tässä uuden kovasanaisen viestin lähettämistä johtavalle sosiaalityöntekijälle. Tosin täytyy tosiaan harkita tarkkaan, mitä tuohon kirjoittaa ja tunnekuohuista ei tuota saa lähettää. Kummallista, että apua tarvitseva ei sitä saa.
Olen siis nämä kirjoittanut ja myöhemmin kirjoitin vielä ihmetteleväni koko viraston olemassaoloa kun mitään apua sieltä ei saa. Sitten joku kysyi tarkemmin, mitä apua ja joku vastasi jotain asiatonta. Kuten ensimmäisestä viestistäni selvisi on tilanteeni vaikea ja vaikeutuu koko ajan. Kaikkea en nyt edes kirjoittanut. Sossusta olisin halunnut ihan apua elämänhallintaan ja asioiden järjestelyyn ja vastauksia siihen, miksi aikuinen köyhä työtön joutuu tahtomattaan asumaan vanhan ja sairaan isänsä kanssa ilman, että pääsee koskaan muuttamaan pois lapsuudenkodistaan, vaikka kärsii itsekin mielenterveysongelmista, paljon ikävää on vuosien kuluessa tapahtunut ja välit isään ovat huonot. Minkäänlaista apua ei kuitenkaan tullut, lähinnä vain saman sonnan jauhamista ja ihmettelyä, miten kukaan voi olla tällaisessa tilanteessa. Olisin kaivannut edes jonkinlaista apua ja neuvoja sekä edes rahaa uuteen sänkyyn. Olen nyt nukkunut yli 2 vuotta sohvalla kun tuholaiset tuhosivat sänkyni, eikä minulla ole rahaa ostaa uutta. Toki isä suostui hankkimaan uuden sohvan. Tuholaisten takia paljosta tavarasta piti hankkiutua eroon ja minä sitten jouduin vähillä rahoillani ostamaan mm. monet uudet lakanat.
Elämäni on ollut vaikea ja todellakin paljon ikävää on tapahtunut. Mitään apua en kuitenkaan ole saanut ja se on järkyttänyt todella paljon. Ei kai se mikään ihme ole, että mieli on järkkynyt varsinkin kun taustalla on ilmeisesti vielä diagnosoimatta jäänyt vaiva niin, että nykyään olisin kai "erityislapsi". Elämältä en odota enää oikein mitään. Kaipa se nyt vaan on hyväksyttävä, että asun isän kanssa tässä kämpässä niin kauan kun isäkin tässä asuu eli kunnes isä joutuu johonkin laitokseen tai kuolee. Minne sitten päädyn, sitä en tiedä. Toivoisin kuitenkin, että oikeasti saisin sitä apua ja nämä sossun kaltaiset laitokset oikeasti hoitaisivat hommansa. Vuodet ovat kuitenkin näyttäneet, että mitään ei saa toivoa.
Niin, kun pelkän itsenäistymisen vuoksi ei Kelakaan myönnä vuokravakuutta tai muuttoapua. Se itsenäistyminen kun nimenomaan sitä, että lähdetään pärjäämään omillaan.
Olen 37-vuotias. Todellakaan ei ole normaalia, että näin vanha joutuu asumaan lapsuudenkodissaan isänsä kanssa varsinkin kun välit ovat huonot. Sossun, Kelan, TE-toimiston ja ties kenenkä muun muun tahon mielestä tässä ei kuitenkaan ole mitään outoa.
Outo olet sinä, jonka mielestä jonkun pitäisi sinun elämäsi järjestää. Hankit työpaikan/opiskelupaikan ja oman asunnon, niin on muutkin tehneet.
Kuten jo sanottua, olen yrittänyt järjestää elämääni,eikä se ole onnistunut, enkä mitään apua ole saanut. Kun ei ole säästöjä, eikä omaisuutta ja tuloina vain työmarkkinatuki on tämä entistä vaikeampaa. Minulla on myös AMK-tutkinto, josta huolimatta en ole työtä saanut. Olen siis myös opiskellut. Nykyään työn saaminen nyt vain on melkein mahdotonta.
No eikä ole mahdotonta koulutetulle 37 vuotiaalle, ellei ole liian kranttu. Ja muuttavathan työttömätkin, mikä sinua estää? Muutat sellaiseen asuntoon kun on varaa, vai pitääkö sossun sulle joku palatsi kustantaa? Saat asumistukea, työttömyyskorvausta ja toimeentulotukea, missä siis ongelma?
Olen asioinut. Siitä nyt n. 3 vuotta aikaa. Olin silloin työttömänä mutta otin vastaan lyhyitä sijaisuuksia. Yhden kerran olin reilun kuukauden täysin rahaton kun en saanut vähään aikaan niitä sijaisuuksia ja kela rupesi 'vyöryttämään' toimeentulotukea perusteella että: kyllä sinulla pitäisi olla siivoojan palkasta viime kuulta säästöjä tallella.
Tästä johtuen jouduin asioimaan kunnan sosiaalitoimessa mankumassa harkinnanvaraista toimeentulotukea. < hakemus kuitenkin hylättiin. Tämän jälkeen lopetin pätkätöiden tekemisen enkä tee niitä enää koskaan missään elämän tilanteessa.
Nyt vakiduuni.