Maalle lasten mukavan lapsuuden takia muuttavat eivät ehkä ajattele lapsen tulevaa todellisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maalla asumisessa huonointa on pitkät koulumatkat ja se, että kavereita ei usein ole lähettyvillä.

Tämäkin on totta vain osalla. Itsellä koulumatka 100m maalla asuessa. Kun muutin kaupunkiin jatkamaan lukuja, oli matkaa monta kilometriä.

Jos maalla asut koulun vieressä, kuten monet asuu, kun kyläkoulut on yleensä kylän keskellä, on koulumatka lyhyt. 

Mutta totta on sekin, mitä tuolla joku kirjoitti, että nuorena on mukava asua kaupungissa, missä on enemmän tapahtumia ja paikkoja mihin mennä. lapsena ei mielestäni tuollaisia silti juurikaan osannut kaivata. 

lapsena on ihanaa asua maalla, mutta nuorena  kaupunki kutsuu. Kun lapsia alkaa tulla, maaseutu taas kummasti kutsuu ja omakoti asuminen. Eläkemummona voi taas asua jossakin keskuskessa, että on palvelut lähellä.

Molempi parempi. Ihanteellisinta olisi asua maalla, mutta noin 20km päässä isosta asutuskeskuksesta/isosta kaupungista jossa kaikki mahdolliset palvelut ja huvitukset.

Iso osa kyläkouluista on suljettu. Puolison 70 -luvulla käymä alakoulu suljettin noin kymmen vuotta sitten ja muutettiin alkoholistien kuntoutusyksiköksi.

Itselleni nuoruus maalla oli todella ankeaa. Pitkät koulumatkat, joiden takia piti herätä aikaisemmin. Kaverit eivät raaskineet tulla, kun asuin siellä korvessa. Oli vain seurana pienet sisarukset, joiden kanssa ei ollut mitään yhteistä. Koin olevani sosiaalisesti jälkeenjäänyt, vaikka kaverit näin koulussa mutta ei se riittänyt. Minulta jäi paljon välistä nuorisotalolla käynti, uimarantareissut ja yhdessä urheileminen. Äiti vaan ei ollut valmis "uhrautumaan" koska liian pitkät matkat, vaikka työttömänä sitä aikaa olisi ollut.