Maalle lasten mukavan lapsuuden takia muuttavat eivät ehkä ajattele lapsen tulevaa todellisuutta.

Vmp.

No miksi te kaupunkilaiset sitten olette jo vuoden verran tunkeneet tänne maalle luontoon? Pysykää siellä kaupungissa lapsinenne, olen kyllästynyt siihen, kun lumessa tallustelevia lehmiä tullaan ihmettelemään ja roikutaan aidalla.

Uskaltaisin väittää että lapset kasvaa maalaisolosuhteissa tasapainoisemmiksi ihmisiksi kuin jossain kaupungin lähiöissä betonikuutiossa.

Aika outo kirjoitus. Kyllä aika iso osa ihmisistä osuu maalla koko ikänsä. Täälläkin on koulut/tk/päiväkodit/liikkeet /kunnantalot/uimahallit ym ja työpaikkoja ihmisille. Samalla tavalla täällä maalla on opettajia kouluissa(työpaikkoja) lääkärit/hoitajat ym tk:ssa(työpaikkoja) virkailijat kunnantalolla/kirjastossa /kirkkoherran virastossa jne. Päiväkodissa henkilökunta ja niin on kouluissakin. Kauppa työllistää jne. Ei ne kaikki työpaikat isoissa kaupungeissa ole.

Ja suurin osa sopeutuu kaupungissa elämiseen. Ei itselläni ainakaan aikoinaan ollut mitään vaikeutta sopeutua kaupunkiin. Asuinkin niissä yli 20v, mutta muutin sitten lasten takia maalle. 

Nyt lapset nuoria aikuisia ja asuneet isoissa kaupungeissa opiskelemassa ja muutenkin. Hyvin ovat sopeutuneet ja viihtyneet. Ei mitään vaikeuksia.

Me tehtiin kompromissi ja asutaan Espoossa metsän keskellä. On luontoa, voi tehdä retkiä, hiihtää, luistella, uida ja pyöräillä ja silti keskustaan on vain puolen tunnin matka.

Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi oppia sulautumaan massaan?

Itse olen kyllä kaupungissa kasvanut, mutta opiskelukavereita oli aikanaan monenlaisia, kaupungissa ja maalla kasvaneita, eikä mun mielestäni keneltäkään odotettu mitään massaan sulautumista. Yliopistoissa on aika monenmoista porukkaa ja hyvä niin.

Vierailija kirjoitti:

Uskaltaisin väittää että lapset kasvaa maalaisolosuhteissa tasapainoisemmiksi ihmisiksi kuin jossain kaupungin lähiöissä betonikuutiossa.

Muistan opiskeluajoilta, kun yksi fuksi itki ilosta, kun saattoi koulupäivän jälkeen ja viikonloppuna nähdä uusia kavereita. Oli maalta kotoisin ja siellä tämä ei onnistunut, kun minnekään ei voinut kulkea helposti. 

Meillä lapsi alkoi tajuta jo joskus 4-5 vuoden iässä maalla asumisen kamaluuden. Monta kertaa kun hain sen hoidosta, alkoi itkeä ja kärttää että "mennään jonnekin, ei kotiin". Ei kiinnostaneet ulkoleikit äitin kanssa. Nyt asutaan taajamassa jossa on naapureita ja kavereita, jalkakäytäviä, katuvalot, koulu ja leikkipuistoja.

Nyt vaan odotan että tulisi vielä ruokakauppa, tai edes bensa-asema.

Itsellä se oli sosiaalisen elämän kannalta tuhoisaa, että maalla asuttiin. Luonto oli mukavaa, mutta ei se lenkkeily ja marjastus vastaa nuoren henkisiä tarpeita. Oli kuin uusi maailma olisi avautunut, kun pääsi yläasteelle, missä oli paljon oppilaita. Vaikkakin aikaa meni matkoihin yhteensä pari kolme tuntia odotteluineen.

Maalla asumisessa huonointa on pitkät koulumatkat ja se, että kavereita ei usein ole lähettyvillä.

Vierailija kirjoitti:

Maalla asumisessa huonointa on pitkät koulumatkat ja se, että kavereita ei usein ole lähettyvillä.

Jep. Muuta julkista liikennettä ei ole kuin koulukuljetukset. Kavereiden luokse on veivattava pyörällä kymmeniä kilometrejä, satoi tai paistoi

Kyllä sitä porukkaa syrjäytyy ja jää sopeutumatta nykymenoon enemmän ihan muista syistä kuin maalla vietetyn lapsuuden takia.

Mun teinillä on nettikavereita, jotka asuvat maalla maatiloilla. Tuo maalla asuva joukko on myös keskenään livekavereita.

Jotenkin hankalaa kun vanhemmat joutuvat kyyditsemään teinejään kylään kavereilleen, kun sisäistä bussiliikennettä ei ole. Kaupungeissa kun on niin tavallista, että teinit kulkevat kavereilleen itsenäisesti. Busseilla pääsee minne vain kaupunkialueella.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sitä porukkaa syrjäytyy ja jää sopeutumatta nykymenoon enemmän ihan muista syistä kuin maalla vietetyn lapsuuden takia.

Kyllä kaupungeissakin syrjäytyy porukkaa. Mutta suurempi riski sivuun jäämuselle on, jos opintojen takia joutuu myöhemmin muuttamaan kaupunkiin.

Sosiaalinen ihminen ei syrjäydy missään, mutta puhunkin taviksen suurammasta riskistä.

Vierailija kirjoitti:

Mun teinillä on nettikavereita, jotka asuvat maalla maatiloilla. Tuo maalla asuva joukko on myös keskenään livekavereita.

Jotenkin hankalaa kun vanhemmat joutuvat kyyditsemään teinejään kylään kavereilleen, kun sisäistä bussiliikennettä ei ole. Kaupungeissa kun on niin tavallista, että teinit kulkevat kavereilleen itsenäisesti. Busseilla pääsee minne vain kaupunkialueella.

Monissa kaupungeissa on surkea joukkoliikenne. Asun 25 000 asukkaan kaupungissa ja töihin pääsee vain yhdellä bussilla tiettyyn yhteen kellonaikaan. Julkinen liikenne loppuu klo 17 arkisin ja viikonloppuisin sitä ei ole.

Pääkaupunkiseudun ja muutaman suuren kaupungin kuplassa sitten tehdään koko maata koskevia liikennepäätöksiä.

Mä jouduin viettämään lapsuuteni maalla ja se jätti karmeat jäljet, en toivu koskaan kokonaan.

Lapsella valitettavasti ei ole aina vaihoehoja, kun sitä on joko itse muutettava vanhempien töiden perässä mm. pääkaupunkiseudulle ja parille muulle ns. kasvukeskusalueelle, kun halutaan kovasi keskittää ja toteuttaa ns. suuruuden ekonomiaa; mitä suurempi niin sen parempi.

Tai sitten lapsi itse joutuu muuttamaan omilleen aiempaa nuorempana, koska yksistään koulu matka käy niin raskaaksi kulkea. Tähän asti muuttaminen on tapahtunut syrjemmältä kotoisin olevilla lähinnä ammatikouluun tai lukioon siirryttäessä mutta jos sama keksitttämis vimma ja suuryksiköiden ihannointi jatkuu ja halutaan lakkauttaa "kannattamattomina" monia pienempiä alakouluja niin voi olla, että osa nuorista joutuu muuttamaan, ainakin arkipäiviksi pois kotoaan.

Tietysti joku voi heittää, että pakkoko niiden lapsien kanssa on tai on koskaan ollut asettua asumaan, johonkin perähikiälle. Tämä on hyvä kysymys. Mutta jos tuollat perähikiällä on ja on ollut itselle työtä ja viihtyisä asuinpaikka, niin mihin sieltä sitten pitäsi muuttaa? 

Vierailija kirjoitti:

Mä jouduin viettämään lapsuuteni maalla ja se jätti karmeat jäljet, en toivu koskaan kokonaan.

No. Ei asia ole aina niin mustavalkosia.- Veikkaan, että yhtä hyvin sitä olisi voinut saada "karmeat jäljet" asumalla, jossain betoniviidakon, -anteeksi ilmaisuni- moniongelmaisessa lähiössä. Moni lähiö on asuinalueena mainettaan parempi. Mutta kyllä Suomessakin ykisttäisiä asuintaloja, joissa eläminen on "vähän" villiä ja naapurit... No arvaat. 

Yliopiso-opiskelija 

Olen kasvanut maalla pienessä 2500 asukkaan kylässä. En IKINÄ voinut kuvitellakaan, että kasvattaisin lapseni maalla. On varmasti isompia maaseutukyliä, joissa asiat eivät ole niin huonosti.

Kukaan ei koskaan puhu siitä, että maalla on monesti hyväksikäyttäjiä. Niitä luusereita, jotka jäävät porukoihin kun muu väki nuorenee. Nämä vanhemmat tyypit sitten käyttävät hyväksi nuoria tyttöjä. Juottavat humalaan (viina ja tupakka kuuluvat maalla edelleen todella monen nuoren elämään, kaupungissa todella paljon vähemmän) ja käyttävät hyväksi. Hyi helvetti.

Kaupungissa nuorilla on vaihtoehtoja! On mahtavaa että omat lapset ovat saaneet harrastaa monipuolisesti koska on mistä valita, erityisesti on hienoa että ovat saaneet olla ikäistensä kanssa (maalla on usein vain yksi porukka ja siinä sitten pyörii monen ikäistä jengiä). Omat nuoret eivät polta, alkoholia käyttävät todella vähän ja senkin käyttäminen alkoi vasta lukioiässä vähän ennen täysi-ikäistymistä.

Nuoresta asti kärsin maalla asumisesta. Lähdin lukion jälkeen heti pois. Eikä ole kaduttanut.

Vierailija kirjoitti:

Uskaltaisin väittää että lapset kasvaa maalaisolosuhteissa tasapainoisemmiksi ihmisiksi kuin jossain kaupungin lähiöissä betonikuutiossa.

Maalaisolosuhteissa ei ollut kukaan katsomassa mitä kotona tapahtuu. Kaupungissa joku olisi varmasti tehnyt lasun ja olisimme lähteneet huostaan samantien. Kun asiat lopulta tuli ilmi maalaispitäjän sossu yritti vierittää asiat lasten ja toisen vanhemman syyksi ja oli täysin narsistin ja hänen sukunsa vietävissä mikä on traumatisoinut pahemmin kuin mikään ikinä.