Lue keskustelun säännöt.
En saanutkaan ADHD-diagnoosia
10.01.2021 |
Itsetuntoni romahti. En ole koskaan pärjännyt elämässä ja jokainen päivä on taistelua. En kykene samoihin asioihin kuin muut. Kun minulle ehdotettiin tutkimuksia ja tutustuin aiheeseen niin tuntui kuin olisi ollut toivon kipinä. Oireet täsmäsivät. Samastuin ihmisten tarinoihin ja tapahtumiin. Kaikessa oli järkeä. Kun sain selityksen, niin oli helpompi käsitellä ja hyväksyä asioita. Kun saa hiukan ymmärrystä, niin saa rohkeutta yrittää enemmän.
Maailmani romahti viime viikolla kun sain soiton, jossa lääkäri totesi, ettei aseta diagnoosia. Hän oli haastatellut puhelimessa äitiäni, joka oli kumonnut kaikki kertomukseni. Hän oli kertonut, että lapsena olin iloinen, rauhallinen, suosittu ja minulla oli paljon ystäviä. Yksikään kohta ei pitänyt paikkaansa. Hän kertoi, että hoidan kotini hyvin, mutta se ei pidä paikkaansa. Minulla on tiskikoneessa tälläkin hetkellä astioita, jotka ovat olleet siellä viime vuodesta. En ole imuroinut puoleen vuoteen. En ole vuosiin pessyt ikkunoita. En muista, olenko uunia pessyt kertaakaan muutettuani tänne. Lapset olen hoitanut tunnollisesti, mutta siihen kaikki voimani menevätkin. Lasten isästä ei ole apua, koska asuu muualla eikä välimme ole parhaat.
Unohdin jo mitä tällä aloituksella hain. Oli pakko purkaa jonnekkin, kun olen koko viikonlopun itkenyt. Diagnoosi ei poista ongelmia tai muuta mitään, mutta silti tuntui kuin kaikki ongelmat ja epäonnistumiset olisi isketty kerralla naamaan. Anteeksi, että jouduit lukemaan.
Kommentit (252)
Ootko ottanut huomioon että sulla olis lievä kehitysvamma? Ei yhtä mediaseksikästä ja muodikasta kuin ADHD, mutta mahdollista jos elämänhallinta on tuota luokkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voitko ottaa yhteyden vielä tähän samaan lääkäriin ja kertoa, että äitisi valehteli suut ja silmät täyteen? Kallista nyt mennä uudestaan yksityisen kautta ja ehkäpä lääkäri ymmärtää, kun selität, miksi äitisi koki tarvetta valehdella.
Ollaan jo siirrytty ylidiagnosointiin, ja vauvapalsta on siihen osasyyllinen, että kaikki luokitellaan johonkin standardiin jonka jotkut keskenään juttuun tulevat määrittelee oikeaksi ja hyväksyttäväksi.
Niin muuttuu maailma. 1980-luvulla MBD oli kauhistus ja salailtu diagnoosi, nykyään ADHD-diagnoosista kilvoitellaan.
Vierailija kirjoitti:
Itelle on ehdotettu kans ADD:ta monet kerrat aikuisena. Siis perheenjäsenet ja ulkopuoliset. Vaivun mm. vähän väliä omiin ajatuksiin ja muiden keskustelut menee ohi. En saa keskityttyä kunnolla oikein mihinkään, paitsi todella mielenkiintoisiin juttuihin. Ajantaju on ihan olematon, olen aina joko myöhässä tai päivänkausien stressaamisen ja valmistautumisen kanssa aivan liian ajoissa. Jos vietän koko päivän ihmisten kanssa, niin aivot menee ihan ylikerroksilla ja en saa rauhoituttua enkä nukuttua kuin joskus sydänyöllä vasta. Sitten oon joko ihan univeloissa tai unirytmi pilalla. Aloittelen kaikkea uutta ja entiset jää kesken. Elämä on ihan sotkussa eikä mistään tule valmista. Yliopisto-opinnotkin jäi kesken eikä mulla ole siis mitään koulutustakaan lukion jälkeen ja olen jo reilusti yli 30. En kuitenkaan tohdi mennä tutkimuksiin, koska olen kuullut että sieltä usein saa juuri noita mt-diagnooseja. Kaiken huipuksi olen jo kerran nuorempana käynyt neuropsykologisissa testeissä muistiongelmien vuoksi ja siellä tuli esiin, että mulla on muistiongelmia ja toiminnanohjauksellista vaikeutta, mutta kuulemma se on todennäköisesti masennusta. ÄO on kuulemma keskivertoa korkeampi. Ei mua kyllä masenna, elämä on ihan kivaa tai ois paljon mitä haluaisin tehdä, jos saisin vaan tehtyä tai ois rahaa. En silloin nuorena tajunnut mainita tuosta ADD:sta mitään. Aikuisena luin juuri tuosta että vanhemmatkin haastateltais ja mun äiti tekisi myös varmasti samoin kun sun äiti. Se osaa valehdella ihan pokkana muutenkin kaikkea ja selittää ihan omaksi edukseen juttuja täysin vakuuttavasti. No täytyy toivoa että se mahdollinen ADD ois näkynyt noissa neuropsykologisissa testeissä nuorempana ja että olen vain omalaatuinen ja laiska persoona tai sillä janalla vielä kaukana ADD-diagnoosista.
Ihan kuin mun kynästä noita univaikeuksia lukuunottamatta, tai siis teininä en kyllä saanut unta kovin nopeasti kun haaveilin tuntikausia sängyssä... Mutta siis nyt yli kolmekymppisenä oman taaperon kanssa tajuan miten vaikeaa mulle on aina ollut tehdä mitään loppuun asti ja nyt se on ihan mahdotonta kun lapsi keskeyttää ja ajatus katkeaa. Sosiaaliset tilanteet on aina kuormittaneet kauheasti mutta hakeuduin palveluammattiin koska se oli helppoa ja sitten en saanut aikaiseksi vaihtaa. En siinäkään kymmeness ä vuodessa saanut muodostettua rutiineja vaan joka päivä piti uudestaan miettiä että kohta teen tä män ja sitten tuon ja jos joku tuli siihen väliin sekoittamaan niin unohd in kaikki... K eskeneräisiä käsitöitä ja maalauksia ja romaaneja on laatikostot pullollaan. Nyt aloitan vain yhden kerrallaan joka on pakko tehdä loppuun mutta se on johtanut siihen että teen paljon vähemmän koska jos se tietty juttu ei sillä hetkellä nappaa niin jätän väliin... Äly riitti kerran koealueen lukemisella ja parin päivän panikoimisella ylppäreissä L:n papereihin ja yliopistossa sain vitosia kursseista mutta tein vain kaikkea kivaa, skippasin suoraan syventäviin enkä sitten koskaan valmistunut...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehh... eikö lääkäri ole kuullut add:stä joka on sama kuin adhd, mutta ilman ylivilkkautta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni huomaa itsessään selviä ADHD/ ADD piirteitä vasta lasten kautta kun on kokoajan pakka levällään. Ja sitten vasta tulee mietittyä kuinka paljon jo koulukäyntikin vaati istumalihaksia ja joku tavallinen pääsi paljon helpommalla.
Vierailija kirjoitti:
Niin muuttuu maailma. 1980-luvulla MBD oli kauhistus ja salailtu diagnoosi, nykyään ADHD-diagnoosista kilvoitellaan.
Näin ne asiat muuttuvat. Ei lähes 20 vuotta sitten yliopistolla opiskelevista kuin vain hyvin harvat edes uskalsi hakea diagnoosia. Itsekkin tunsin eläväni jonkinlaista kaksoiselämää vaikka vaistosin että meitä on paljon enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hyötyä siitä olisi? Ne adhd lääkkeet pistää vaan yrjöttämään paitsi amfetamiini. Sitä voit hommata ilman diagnoosiakin.
Suomessa ei saa tukea mihinkään ilman diagnoosia. Piriä saa, mutta auttaako se yksinään opiskelusssa? Tuskin. Pahimmillaan ihminen saa addiktion. Ja adhd tai add addiktion kanssa tuskin saa kovin tasapainoista elämää.
Adhd lääkkeisiin ei tule addiktiota. Olen ollut monia kertoja ilman lääkkeitä mm raskauden ja imetyksen aikana ja välillä muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hyötyä siitä olisi? Ne adhd lääkkeet pistää vaan yrjöttämään paitsi amfetamiini. Sitä voit hommata ilman diagnoosiakin.
Suomessa ei saa tukea mihinkään ilman diagnoosia. Piriä saa, mutta auttaako se yksinään opiskelusssa? Tuskin. Pahimmillaan ihminen saa addiktion. Ja adhd tai add addiktion kanssa tuskin saa kovin tasapainoista elämää.
Jotkut adhd lääkkeet on vaikeeta lopettaa et aiheuttaa riippuvuutta. Ja vaikea aloittaakin kun tulee kamalia sivuvaikutuksia. Alkoholilla taitaa olla pienimmät sivuvaikutukset.
Noita adhd lääkkeitä saa napsia usein kans et tuntuu varmaan narkilta. Sit isoja nieltäväksi ja pahan makuisia.
Ei aiheuta riippuvuutta. Itse en syö viikonloppusin. Syön yhden päivässä. Eivät maistu miltään. Ei onneksi merkittäviä haittavaikutuksia. Ja kyllä, niin huvittavaa kuin se tavallaan onkin niin tuon pillerin avulla olen päässyt vuosien pätkätyö-osa-aikatyö-uupumuskierteestä ja tällä hetkellä teen tarkkuutta vaativaa kokopäivätyötä ja sain suoritettua amk-tutkinnon. Aiemmin aloitin ja lopetin vaikka kuinka monta koulua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan ei sitä kyllä tietoisesti tahdo, mutta perimälleen ei vain mitään voi. On oikeus hakea ja saada apua.
Vierailija kirjoitti:
Niin muuttuu maailma. 1980-luvulla MBD oli kauhistus ja salailtu diagnoosi, nykyään ADHD-diagnoosista kilvoitellaan.
Onko jokin astia, tai jotkin astiat, olleet tiskikoneessa vuoden ajan koskemattomina? Jos näin, onko se keino hillitä ahdistuneisuutta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko jokin astia, tai jotkin astiat, olleet tiskikoneessa vuoden ajan koskemattomina? Jos näin, onko se keino hillitä ahdistuneisuutta?
Onko muita vastaavia "maneereja", esim. ruuan tai vaatteiden kanssa?
Siis onko tiskikone käytössä, ja jos on, onko jonkun astian / joidenkin astioiden jättäminen tarkoituksellista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hyötyä siitä olisi? Ne adhd lääkkeet pistää vaan yrjöttämään paitsi amfetamiini. Sitä voit hommata ilman diagnoosiakin.
Suomessa ei saa tukea mihinkään ilman diagnoosia. Piriä saa, mutta auttaako se yksinään opiskelusssa? Tuskin. Pahimmillaan ihminen saa addiktion. Ja adhd tai add addiktion kanssa tuskin saa kovin tasapainoista elämää.
Jotkut adhd lääkkeet on vaikeeta lopettaa et aiheuttaa riippuvuutta. Ja vaikea aloittaakin kun tulee kamalia sivuvaikutuksia. Alkoholilla taitaa olla pienimmät sivuvaikutukset.
Noita adhd lääkkeitä saa napsia usein kans et tuntuu varmaan narkilta. Sit isoja nieltäväksi ja pahan makuisia.
Ei aiheuta riippuvuutta. Itse en syö viikonloppusin. Syön yhden päivässä. Eivät maistu miltään. Ei onneksi merkittäviä haittavaikutuksia. Ja kyllä, niin huvittavaa kuin se tavallaan onkin niin tuon pillerin avulla olen päässyt vuosien pätkätyö-osa-aikatyö-uupumuskierteestä ja tällä hetkellä teen tarkkuutta vaativaa kokopäivätyötä ja sain suoritettua amk-tutkinnon. Aiemmin aloitin ja lopetin vaikka kuinka monta koulua.
Eli jos et ottaisikaan yhtä lääkettä päivässä, suoriutuisit elämästäsi edelleen yhtä hyvin kuin ilman niitä? Puheesi ovat ristiriitaiset, koska tekstisi sisältö puoltaa lääkeriippuvuutta. Ethän sinä muuten niitä söisi, koska arki onnistuisi ilmankin. Mutta on aivan tavallista, ettei riippuvuutta myönnä itselleen tai muille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hyötyä siitä olisi? Ne adhd lääkkeet pistää vaan yrjöttämään paitsi amfetamiini. Sitä voit hommata ilman diagnoosiakin.
Suomessa ei saa tukea mihinkään ilman diagnoosia. Piriä saa, mutta auttaako se yksinään opiskelusssa? Tuskin. Pahimmillaan ihminen saa addiktion. Ja adhd tai add addiktion kanssa tuskin saa kovin tasapainoista elämää.
Adhd lääkkeisiin ei tule addiktiota. Olen ollut monia kertoja ilman lääkkeitä mm raskauden ja imetyksen aikana ja välillä muutenkin.
Välillä? Jos palaat lääkkeisiin uudellen ja uudelleen, olet niistä riippuvainen.
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti se vaan menee niin, että jos lapsuuden oireita ei pystytä todentamaan ei diagnoosia voi asettaa koska olennainen kriteeri on oireiden näkyminen jo lapsuudessa.
Jos on käytettävisssä vain yksi todistaja (esim. äiti), mutta hänellä on diagnoosi vaikkapa persoonallisuushäiriöstä, onko hän JÄÄVI todistamaan?
Kannattaa muistaa, että ADT on todella yleinen nykyään ja oireilee ihan samalla kuin ADHD. Jos sulla on ADT ja masennus, niin voit helposti kuvitella olevasi ADHD.
Kokeile olla ilman nettiä, puhelinta (paitsi pakolliset soitot), tietokonetta ja telkkaria pari kuukautta tai jopa vuosi. Usein helpottaa tuota ADT:tä ja ADHD:n kaltaisia oireita.
Vanhempien mahdollinen haastattelu on vain tukemaan diagnoosia/tai ei diagnoosia, ei se sitä määritä kuitenkaan, kukee ihan käypähoidossa asti .
Ja diagnooseja annetaan ilmankin tuota haastattelua, sillon vain käydään tarkemmin läpi + neuropsykologin kattavat testi(niissä yleensä näkyy ihan selkeesti onko vai ei ).
On yli 50 vuotiata joilla ei mitään paperilla lapsuudesta ja vanhemmatkin kuolleet, silti voi saada diagnoosin .
Mutta liitännäisiä tahtoo tulla aikuisille myös, ne vaan pitää saada eroteltua. Unettomuutta, ahdistusta,masennusta...